Nämä kutkuttavat asiat jäivät Suicide Squad -leffoista pois

Samaan aikaan kun aiemmin Marvel-leiristä tunnetun James Gunnin ohjaama The Suicide Squad niittää kehuja elokuvateattereissa, aiemmin julkaistun Suicide Squad -rainan ohjannut David Ayer on paljastanut yksityiskohtia elokuvansa tiimoilta. Ayerin Suicide Squad ei ollut yhtä pidetty tapaus kuin Gunnin ohjaustyö. Ayerin mukaan levitykseen päässyt versio ei kuitenkaan ollut se, minkä hän itse olisi halunnut julki.

Ohjaajan oman Suicide Squadin käsikirjoituksesta julkaistiin viikonloppuna kuvia Twitterissä. Niistä paljastuu, että antisankariryhmän Harley Quinnin ja Deadshotin välillä piti olla jonkinlainen romanssi. Lopullisessa elokuvassa Margot Robbien näyttelemä Harley heilastelee kuitenkin vain Jared Leton Jokerin kanssa, eikä Will Smithin tulkitsema Deadshot kuulu tähän kuvioon millään tapaa. Ayerin mukaan Harleyn ja Deadshotin romanssiin viittaavaa materiaalia on kuitenkin kuvattu, kuten myös muuta, mitä studio lopulta jätti elokuvasta pois.

- Studion leikkausversio ei ole minun elokuvani, Ayer toteaa ykskantaan.

Myös James Gunn on paljastanut, että hänen The Suicide Squadinsa piti alkuun olla erilainen. Gunn myöntää harkinneensa elokuvaansa aivan toisenlaista vihollista kuin mitä lopputuloksessa nähdään: Teräsmiestä.

- Aikanaan oli paljon kysymyksiä siitä, kuka Teräsmies on tässä sarjakuvamaailmassa. [Kyseltiin, O]nko tämä elokuva DCEU-maailman ulkopuolella? Ja kaikkea sellaista, mihin en lopulta halunnut koskea niin paljon. Halusin vain kertoa hyvän tarinan, Gunn toteaa päätöksestään valita leffaan toinen vihollinen Teräsmiehen sijaan.



Lähteet: Comingsoon.net, The Wrap

Kuva: Warner Bros./ The Suicide Squad, 2021

R. Isoviita 16.08.2021 klo 14:25

Uusimmat uutiset