Ei Harry Potteria: Skottinäyttelijä kertoo, miksi kieltäytyi roolista

Harry Potter -elokuvasarjassa nähtiin nuorten tulokkaiden lisäksi koko liuta Iso-Britannian kirkkaimpia tähtiä, monesta yhteydestä tuttuja kasvoja. Myös näyttelijä Alan Cumming oli ehdolla Maggie Smithin, Alan Rickmanin, Michael Gambonin ja kumppaneiden joukkoon. Bond- ja X-Men-elokuvasarjoissa näytellyt skotlantilainen kuitenkin päätti katsella muuta.

Cummingin mukaan hän oli ehdolla velhomaailman kuuluisuuden ja suuren seikkailijan, professori Gilderoy Lockhartin rooliin. Hänet ja englantilainen Rupert Everett (mm. Kuka sanoo tahdon?) pyydettiin koekuvauksiin samaa osaa varten. Näin Cumming muistelee asiaa:

- He sanoivat, etteivät voisi maksaa minulle tiettyä summaa enempää palkkaa, heillä ei ollut budjetissaan varaa. Mutta minulla ja Rupertilla oli sama agentti, ja [Rupertille] he tietenkin aikoivat maksaa enemmän. Härskiä valehtelua, ja typerää sellaista. Jos et aio pysyä totuudessa, ole kierompi. Minä käskin heitä suksimaan kuuseen. Ajattelin, että siinä rooli meni sitten Rupertille. Hänet koekuvattiin ja muistaakseni hänellä oli oma peruukki mukanaan. Mutta ne perkeleet antoivat sen [roolin] Kenneth Branaghille, se tuli ihan puskista.

Branaghin kultakutrinen Gilderoy Lockhart nähtiin elokuvassa Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Cummingilla piti sen kuvausvuonna kiirettä mm. sekä Broadwaylla että ääninäyttelijänä.


Lähde: Cinemablend

Kuva: Warner Bros./ Harry Potter ja salaisuuksien kammio, 2002

R. Isoviita 09.08.2021 klo 13:30

Uusimmat uutiset

Martin Scorsesen leffasuunnitelma kalskahtaa kuin Mel Gibsonilta napatulta

Lopputulos luultavasti on erilainen.

R. Isoviita

Pienen merenneidon uuden versioinnin maskeerauksesta syntyi yllättävä jupakka

Taustalla piirrosanimaatioon liittyvä syy.

R. Isoviita

Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa

Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.

R. Isoviita

Joaquin Phoenixin leffa jäissä

Pillit toistaiseksi pussiin.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...