Scarlett Johansson haastoi Disneyn oikeuteen

Walt Disney Co. eli lyhyemmin Disney teki monia tahoja hämmentäneen päätöksen, kun se tänä kesänä toi Marvel-seikkailu Black Widow'n tuoreeltaan sekä elokuvateattereihin että omaan Disney+-palveluunsa. Uutuuselokuvan julkaisu suoratoistopalvelussa ilman selvää aikaväliä sen elokuvateatteriensi-illalle toteutui useamman leffan kohdalla jo viime vuonna, koronapandemian vuoksi. Black Widow'n kohtelu oli kuitenkin sitä luokkaa, että sen nimitähti Scarlett Johansson ei ole painanut asiaa villaisella.

Johansson on nyt haastanut Disneyn oikeuteen. Los Angelesin korkeimmalle oikeudelle toimitetuista asiakirjoista käy ilmi, että Johansson katsoo Disneyn toimineen sopimustaan vastaan. Kun yhtiö toi Black Widow'n Disney+:aan, sen tavoitteena oli Johnssonin ja hänen edustajiensa mukaan kasvattaa Disney+:n tilaajamäärää ja nostaa yhtiön osakkeita. Samalla kuitenkin elokuvan lipputulot jäivät vaisummiksi.

Tämä vaikuttaa suoraan Johanssonin palkkioon - näyttelijällä oli monen muun huipputähden tapaan sopimus, jonka ansiosta hänen palkkionsa suuruus on sidottu elokuvan lipputuloihin. Johansson ja hänen edustajansa väittävät Disneyn johdon toimineen Black Widow'n kohdalla vain omaa etuaan ajatellen - esim. toimitusjohtaja Bob Chapekille tällainen kikkailu kerryttää heidän näkemyksensä mukaan yli 9 miljoonan dollarin lisätienistiä.


Lähde: Deadline

Kuva: Disney/Marvel/ Black Widow, 2021

R. Isoviita 29.07.2021 klo 21:52

Uusimmat uutiset

Christopher Nolan hylkäsi vanhan kumppaninsa - uusi elokuva tekeillä

Ohjaaja suivaantui Warner Bros. -yhtiölle.

R. Isoviita

Nousiko James Bond -ehdokkaiden joukkoon musta hevonen?

Valinnanvaraa riittää.

R. Isoviita

Tuleva Bond-raina on sarjansa pisin

Supersankariosastolla ollaan eri linjoilla.

R. Isoviita

Komea tähtikaarti luvassa klassikkoelokuvan taustoja valottavaan rainaan

Matka melkein sadan vuoden taakse.

R. Isoviita

Aihetta iloon: Indiana Jones -kuvaukset jatkuvat

Viides Indy-seikkailu on kokenut useita viivästyksiä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...