Valkokankailla epäonnistunut Dan Brown -kirjaversiointi osoittaa uusia elonmerkkejä
Amerikkalaiskirjailija Dan Brownin jännityskertomukset kiinnostavat jälleen. Brownin myyntimenestys Da Vinci -koodi (ilm. 2003) käännettiin leffaksi vuonna 2006. Tom Hanksin tähdittämä adaptaatio oli sekin suosittu, mutta elokuvan jatko-osat pärjäsivät Hanksista ja ohjaaja Ron Howardista huolimatta heikommin. Elokuvasarjan piti jatkua yhä, mutta suunnitelmat ovat sittemmin muuttuneet.
Da Vinci -koodi kääräisi lippuluukuilta yli 750 milj. dollaria maailmanlaajuisesti, mikä toki oli hyvin. Sitä seurannut Enkelit ja demonit jäi kuitenkin alle 500 milj. dollarin, eikä vuonna 2016 julkaistu Infernokaan sytyttänyt yleisöä: sen kassasaalis oli n. 220 milj. dollaria. Ron Howardin ja Tom Hanksin huhuttiin tuovan Dan Brownin luoma historian ja muinaistekstien asiantuntija Robert Langdon silti neljännen kerran isolle kankaalle. Mutta aika kuluu ja Howard on lisäksi nyt tarttunut leffaprojektiin The Fixer, jossa keskitytään kuvitellun reliikkijahdin sijaan tosielämän tarinaan Fidel Castron murhayrityksestä.
Robert Langdonin hahmo jatkanee kuitenkin toiminnantäyteisiä tutkimuksiaan TV:n puolella. Brownin romaani Kadonnut symboli eli The Lost Symbol aiotaan muokata leffan sijasta TV-sarjaksi nimeltä Langdon. NBC-kanava on tilannut siitä pilottijakson, mutta vielä ei ole vahvistettu, ketkä sarjassa esim. nähdään pääosissa. Kirjailija Brown itse on vaikuttamassa projektissa.
Lähteet: We Got This Covered, SlashFilm, Collider, Deadline, Box Office Mojo
Kuva: Sony/Inferno, 2016
Uusimmat uutiset
Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa
Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.
Joaquin Phoenixin leffa jäissä
Pillit toistaiseksi pussiin.
Tarantino-elokuvan tähti ns. kuoli
Tasakymmen tuli täyteen.
Fast X on katsojatilastojen kärjessä – leffaa ei ole arvosteluissa juuri kehuttu
Muut jäävät taakse.
Matrix-ohjaaja kommentoi spekulaatioita alkuperäisen elokuvan taustoista
Miten päin se menikään?