Scorsese tuomitsee elokuvien arvostelun ennakkoon

Taksikuskin ja Mafiaveljien legendaarinen ohjaaja Martin Scorsese on avautunut verkkopalveluista, jotka pisteyttävät elokuvia. Tuottelias mestari, joka parhaillaan viimeistelee The Irishman -rikosdraamaa ja valmistelee myös elokuvaa presidentti Rooseveltista, moittii pisteytyssivujen heikentävän

elokuvien arvoa yleensä.

Scorsese esitti moitteensa vastaanottaessaan viime viikolla Robert Osborne -palkintoa klassisen elokuvaperinteen säilyttämisestä. Hänen mukaansa arviointeja yhteen kokoavat sivustot tekevät leffoille hallaa, kun monet nimekkeet arvostellaan jo ennen kuin suuri yleisö edes pääsee katsomaan niitä. Näiden arvioiden takia Scorsese katsoo, että moni elokuva myös jää useilta katsojilta näkemättä.

Ohjaajalegenda harmitteli sitä, kuinka kaikki pitkistä elokuvista TV-sarjan jaksoon ja vaikkapa johonkin opetusvideoon on mätetty verkossa sisältömassaksi, jossa elokuva menettää arvonsa ja voi vajota unohduksiin. Hän ärähti puheessaan erityisesti Rotten Tomatoesin ja CinemaScoren kaltaisille sivuille.

- On kamala ajatus[, ettei yleisölle] ole annettu aikaa miettiä ja ehkä tehdä omat johtopäätöksensä elokuvasta, Scorsese totesi.


Lähde: EW

Kuva: Siebbi

R. Isoviita 01.05.2018 klo 14:44

Uusimmat uutiset

Sukellusvene U-96 -klassikon tehnyt Wolfgang Petersen on kuollut

Petersen kävi tyrskyjä päin urallaan useasti.

R. Isoviita

Johnny Deppillä on lisää projekteja kiikarissa – myös kameran takana

Näyttelijän esikoisohjaus ei kuitenkaan ole kyseessä.

R. Isoviita

Kevin Costnerin eeppinen projekti etenee

Intohimoprojekti.

R. Isoviita

Näyttelijä Anne Heche 1969-2022

Vakava onnettomuus.

R. Isoviita

Efektipuolen tekijöiden ahdingosta kaikuu karuja huhuja

Marvelin tallissakaan asiat eivät ole niin hyvin kuin ulospäin voi näyttää.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...