Räväkkä laulajatar saa oman elämäkertaelokuvan
Tänään illalla Nelosella nähtävä 007 ja kuoleman katse kannattaa katsoa, jos Grace Jones (kuvassa) ei kuulosta tutulta nimeltä. Nykyään kohta jo 70-vuotias näyttelijä ja laulaja esittää kyseisessä leffassa Roger Mooren Bondin rinnalla kovaotteista May Dayta. Jones on muutenkin kiehtova persoonallisuus - hänen elämästään on valmistumassa dokumenttielokuva, Grace Jones - The Musical Of My Life.
Elokuvan levitysoikeudet ovat jo myynnissä. Englantilaisen Sophie Fiennesin ohjauksessa valmistuva raina käy ennakkotietojen mukaan läpi sekä Jonesin elämää julkisuudessa että sen ulkopuolella 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Värikkäänä persoonallisuutena tunnettu Jones aloitti uransa mallina, mutta siirtyi laulajaksi 1980-luvulla ja hänet on uransa aikana palkittu mm. Grammylla.
Ohjaaja Sophie Fiennes, joka on aiemmin luotsannut mm. toisen värikkään persoonallisuuden, filosofi Slavoj Zizekin, elokuvadokumentinZizek ja elokuvan kätketty ideologia, on seurannut Jonesin kannoilla uutta dokumenttiaan varten tiiviisti. Fiennes kehuu artistia taianomaiseksi.
- Tämä projektimme Gracen kanssa on ollut kuin matka [Ihmemaa Ozin] keltatiilitiellä, Fiennes sanailee.
Lähteet: ScreenDaily, BBC Films, IndieWire
Kuva: Stuart Sevastos
Uusimmat uutiset
Martin Scorsesen leffasuunnitelma kalskahtaa kuin Mel Gibsonilta napatulta
Lopputulos luultavasti on erilainen.
Titanic-tunnussävelmästä muistettava Celine Dion perui kiertueensa
Terveysongelmia.
Pienen merenneidon uuden versioinnin maskeerauksesta syntyi yllättävä jupakka
Taustalla piirrosanimaatioon liittyvä syy.
Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa
Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.
Joaquin Phoenixin leffa jäissä
Pillit toistaiseksi pussiin.