Vatikaanilta yllättävän hyväksyvä mielipide skandaaliaiheiselle elokuvalle
Lasten hyväksikäyttöä kirkollisissa piireissä käsitelleistä toimittajista kertova draama Spotlight palkittiin viime viikonloppuna sekä vuoden parhaana elokuvana että käsikirjoituksena Oscar-gaalassa. Todellisiin tapahtumiin perustuva elokuva nosti pintaan jälleen kerran aiheen, joka on arka katoliselle kirkolle. Toisin kuin arveltiin, Vatikaanissa kuitenkin on otettu kyseinen leffa vastaan ilman suurta närää.
Katolisen kirkon keskus on mm. aiemmin todennut kirkon sisällä tapahtuneita hyväksikäyttötapauksia ruotineen YK-tutkimuksen tuloksista, ettei lopputulos ollut reilu. Kirkko on myös ollut tarkka siitä, miten Hollywood käsittelee sitä - esim. elokuvan Da Vinci -koodi jatko-osa Enkelit ja demonit ei saanut kuvauslupaa Vatikaaniin, koska kirkon piirissä vallitsi tuohtumus Da Vinci -koodissa esiintyneistä uskontohistoriallisista väittämistä. Spotlightissa joukko toimittajia kaivaa esiin todisteet siitä, kuinka osa kirkon papiston jäsenistä on vuosikaudet tehnyt seksuaalista väkivaltaa lapsille ja nämä tapaukset on yritetty pitää salassa koko kirkon toimesta.
Vatikaanin puolivirallinen äänenkannattaja, sanomalehti L'Osservatore Romano, joka ei ole antanut mairittelevaa palautetta niin James Cameronin Avatarista kuin joulukuussa julkaistusta Star Wars: The Force Awakensistakaan, on kirjoittanut Spotlightista yllättävän myönteisesti. Se mm. kehuu ohjaaja-käsikirjoittaja Tom McCarthyn kykyä välittää kipeä ja kauhistuttava totuus. Ei ole varmuutta, onko itse paavi jo nähnyt elokuvan, mutta Vatikaanin hyväksikäyttötapauksia käsittelevä ryhmä kokoontui katsomaan sen viime kuussa.
Lähteet: Independent, EuroNews, The Telegraph, L'Osservatore Romano, The Guardian
Kuva: BVI
Uusimmat uutiset
Martin Scorsesen leffasuunnitelma kalskahtaa kuin Mel Gibsonilta napatulta
Lopputulos luultavasti on erilainen.
Titanic-tunnussävelmästä muistettava Celine Dion perui kiertueensa
Terveysongelmia.
Pienen merenneidon uuden versioinnin maskeerauksesta syntyi yllättävä jupakka
Taustalla piirrosanimaatioon liittyvä syy.
Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa
Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.
Joaquin Phoenixin leffa jäissä
Pillit toistaiseksi pussiin.