Valkoihoinen Michael Jaksoniksi

Pop-ikoni Michael Jacksonista ja näyttelijälegendoista Elizabeth Taylor ja Marlon Brando on jo vuosia kiertänyt tarina, jonka todenperäisyyttä voi vain arvella. Sen mukaan Jackson kutsui ystävänsä Taylorin ja Brandon New Yorkissa järjestettyyn konserttiinsa syksyllä 2001. Koko maata järkyttäneiden terroristi-iskujen jälkeen kolmikko oli jäädä lentokiellon takia jumiin New Yorkiin, mutta he päätyivät lopulta hankkimaan itselleen vuokra-auton ja ajamaan sillä kimpassa yli 800 km kotimatkansa.

Tästä jopa surrealistiselta kuulostavasta reissusta puuhataan parhaillaan elokuvaa, jonka käsikirjoittajana on skotlantilaiskirjailija ja humoristi Neil Forsyth. 1940-luvulta asti uraa tehneen ja vuonna 2011 kuolleen Taylorin osaan on ennakkotietojen mukaan kiinnitetty mm. Grease-musikaalissa nähty Stockard Channing. Michael Jacksoniksi (1958-2009) puolestaan muuntautuu eteläenglantilainen näyttelijä Joseph Fiennes (kuvassa), joka on yhtä valkoihoinen kuin vanhempi veljensä Ralph.

Joseph Fiennesin mukaan elokuvan käsikirjoitus on haasteellinen, mutta myös hauska ja kieli poskessa kirjoitettu. Hän ei ole vielä tarkemmin puhunut roolijaosta mahdollisesti nousevasta myrskystä - Hollywoodissa on parhaillaan käynnissä kuuma keskustelu siitä, kuinka Oscar-gaalassa suositaan valkoihoisia näyttelijöitä ja lisäksi eri rotujen edustajat ovat kritisoineet pitkään sitä, miten osat jaetaan. Valkoihoisen palkkaaminen afroamerikkalaiseksi popin kuninkaaksi on tässä mielessä riskialtis veto.

Brian Cox näyttelee leffan Brandoa (1924-2004), suurta Kummisetä-tähteä, jonka takia kolmikko joutui tarinan mukaan pistäytymään lähes jokaisella pikaruokapaikalla tiensä varrella.


Lähteet: The Guardian, WENN, Tracking Board

Kuva: Sila from Spain

R. Isoviita 27.01.2016 klo 09:08

Uusimmat uutiset

Martin Scorsesen leffasuunnitelma kalskahtaa kuin Mel Gibsonilta napatulta

Lopputulos luultavasti on erilainen.

R. Isoviita

Pienen merenneidon uuden versioinnin maskeerauksesta syntyi yllättävä jupakka

Taustalla piirrosanimaatioon liittyvä syy.

R. Isoviita

Viime vuoden yllätyshitin tähti kertoo, tuleeko leffalle myös jatkoa

Michelle Yeohilla riittää nyt töitä.

R. Isoviita

Joaquin Phoenixin leffa jäissä

Pillit toistaiseksi pussiin.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...