Ajan vamppyyri on puraissut tähän elokuvaan syvät jäljet. Tiedän ettei tätä olla vakavin naamoin tehty, mutta tämän kornius on aivan omissa lukemissaan. Elokuvassa on suunnilleen vain yksi hahmo josta tykkäsin, muut olivat stereotypioiden kirjoista revittyjä reppanoita. Eipä juuri iskenyt.

Kuten arvosteluosioissakin hyvin mainitaan, Eyes Wide Shut pitää katsojaansa hypnoottisessa kuristusotteessa koko kestonsa ajan. Ja loppuessaan kuristuksen jäljet tuntuvat vielä seuraavankin päivän aikana.

Kubrickin tyyliin täysin omassa kastissaan pelaava hypnoottinen elämys, joka ei anna vastauksia mihinkään vaan ainoastaan pieniä vihjeenmurusia - jotka saattavat johtaa johonkin tai sitten ei. En tiedä miksei tätä ole nostettu samalla tavalla tähtiin, kuten Stanley Kubrickin monia muita elokuva. Koska ohjaajan viimeinen leffa on myös yksi hänen parhaistaan.

Putosin penkiltä jo ensimmäisten minuuttien aikana.

Olen nähnyt tämän leffan niin monta kertaa, että jopa unohdin että tuli katsottua. Elokuvassa ei ole mitään omaa, vaan koko pätkä on pökkelöä copy paste -meininkiä alusta asti. Vuoden 2003 Ring on mielestäni aivan mieletön kauhuelokuva, ja en käsitä miten yhdentekevän jatko-osan se on saanut.

Tässä malliesimerkki elokuvasta, jossa on hyvä idea ja kunnolla metsään mennyt toteutus.

Juoni on yksi idioottimaisimmista, mihin olen vähään aikaan törmännyt. Luoja mitä potentiaalin haaskausta, kun juoni pyörii umpikliseisen amerikkalaisperheen ympärillä. Voisin kirjoittaa kokonaisen arttikkelin niistä epäloogisuuksista, mitä elokuvassa vilisee, mutta en halua antaa tälle paskalle liikaa aikaa.

Jos nyt jotain hyviä puolia tästä täytyisi sanoa, niin Ethan Hawke ja Lena Headey vetävät yllättävän malliikkaat roolit varsinkin kuin käsikirjoitus on umpimätä. Lisäksi elokuvan tekninen toteutus on varsin pätevä tällaiseksi minibudjetin kauhupätkäksi - ja parempi kuin monilla kalliimmilla virkaveljillään. Se huminamusiikki rupesi kuitenkin nopeasti ottamaan pattiin.

Ideassa on oikeasti potentiaalia, joten jos tämä olisi luovutettu jollekin lahjakkaalle elokuvantekijlle, niin tästä olisi voinut tullakin jotain. Tällaisenaan "The Purge" jää kuitenkin hukatuksi mahdollisuudeksi. Lisäksi elokuvan "pahista" näyttelevä Rhys Wakefield ylinäytteli koomisuuden puolelle asti, jota oli kieltämättä ihan viihdyttävää seurata. Mies yritti niin väkisin olla pelottava, että se kääntyi tahattoman huvittavaksi.

PS. Jatko-osat kyllä katson, kuulemma ovat edes hiukan pätevempiä kuin tämä, ja jos ei, niin toisaalta voi taas nauraa seuraaville "Typeryyksien huippu - the movie":ille.

Yksi 2000 -luvun parhaimmista draamapätkistä. Kyseinen tapaus ei juurikaan ole tapahtumarikas, eikä se sisällä leukoja loksauttavia juonenkäänteitä taikka huippukaunista kuvausta. Mikä telee Manchester by the Seasta niin vaikuttavan kokemuksen on sen todentuntuisuus. Harvoin saa kuulla näin realistista dialogia. Lisäksi välillä katsoja luulee katsovansa elokuvan sijaan oikeita ihmisiä, koska filmi on niin henkeäsalpaavan upeasti näytelty. Yksi parhaista elokuvan piirteistä on sen takaumien käyttö. Katsojalle ei kerrota koskaan, että milloin hypätään ajassa taaksepäin, koska sen ei tarvitse. Katsoja kyllä erottaa aikatasot, kun jaksaa keskittyä. Tämä ei siis vajoa siihen pahamaineiseen "aliarvoimiseen".

Kerrankin draama, joka ei rautalangasta väännä tunnetta, jotta katsojat saataisiin itkemään. Koska itse en ole klassisen musiikin suurin ystävä, niin sen ylikäyttö pääsi jopa vähän puuduttamaan. Ilman tuota olisin voinut antaa tälle jopa täydet pisteet.

Miksi tämä on tehty? Halu luoda uusi elokuva, joka kunnioittaa tutun franchisen perinteitä ja päivittää sen onnistuneesti uudelle vuosituhannelle? Nah. Raha? Juu.

Täysin turha elokuva, joka ei tuo yhtään mitään uuttaa. Geneeristä toimintaa ja pakotettuja vitsejä. Elokuva yrittää olla väkisin niin hauska ja onnistuu siinä surkeasti. Hymähdin varmaan kolme kertaa ja se oli siinä. Naispäähenkiöillä ei ole mitään tekemistä elokuvan paskuuden suhteen, tämä löyhkäisi ihan yhtän paljon jos päärooleissa olisi miehet.

Sivuhuomautuksena on todettava, että ennen tämän leffan julkaisua haukkujat tuomittiin naisvihaajiksi, mutta itse leffa onkin varmaan miesvihamielisin alansa edustaja, mitä olen ikinä nähnyt.

Elin siinä uskossa, että viides Pirates -leffa toisi uutta puhtia jo väsähtäneeseen sarjaan ja laukaisisi sen uuteen uljaaseen ylämäkeen, mutta olin aika pahasti väärässä.

Dead Man Tell No Tales on koko sarjan huonoin osa, valitettavasti. Tämä on siksi, että se vajoaa Hollywood -tuotantojen pahimpiin kuoppiin. Tarina käydään pikakelauksella läpi, eikä potentiaalisista teemoista ja hahmoista saada mitään irti, koska mihinkään ei anneta aikaa keskittyä. Uudet hahmot olivat mitäänsanomattomia, etenkin Javier Bardem jolta odotin paljon jäi todella yhdentekeväksi pahikseksi, mikä on jopa hivenen ihme katsoen näyttelijän filmografiaa. Myöskin Johnny Depp on selvästi elänyt uransa noususuhdanteen ohi. Jack Sparrow on aikaisemmissa elokuvissa tullut tutuksi röyhkeänä merirosvona, joka silti omaa edes hiukan moraalintajua ja tunnetta. Tämä kaikki huuhdotaan pois ja Depp vetäisee hävettävän roolisuorituksen joskus mainion elokuvahahmon irvikuvana. Geoffrey Rush on sentään edelleen mainio Barbossana, vaikka hänenkin hahmo on jonkin verran alikäytetty.

Parasta elokuvassa oli ehdottomasti ihan hyvin rullaavat alku- ja loppupuolet, ensimmäinen toimintakohtaus jopa herättää sitä vanhaa kunnon Pirates -henkeä. Tosin nämäkin saivat lisäpisteitä nostalgiasta. Iso keskivaihe ontuu pahasti.

Elokuva ei ole sinänsä katselukelvoton, se on ihan viihdyttävä, mutta melko kylmäksi jättävä kokonaisuus, joka on osoitus että tämä sarja oli sitten tässä, toivottavasti.

Elokuva, jonka miljöö on yhdessä autossa ei odottaisi että se olisi näinkin hyvä. Tuskin katson tätä uudelleen mutta tästä aiheesta ei voisi parempaa elokuvaa saada. Lisäksi se on malliesimerkki siitä kuinka lahjakas ja omassa kastissaan duunaava Tom Hardy on näyttelijänä. Mies vangitsee katsojan huomion koko keston ajaksi.

"Miksi katsoin tämän?" oli kysymys joka pyöri mielessäni samalla kun silmieni eteen vyörytetään mielestäni sielutonta ja rasittavaa hömppää. Ihan kauniit maisemat juu, mutta katselu tuntu ajanhukalta. En tosin tämän kaltaisista elokuvasta yleensäkään tykkää.

Lynchin esikoinen on miehelle ominaiseen tyyliin tarkoituksellisen kaukana perinteisestä leffakokemuksesta. Sen luoma maailma on hyytävän karmea, ja leffa oli onnistuneen ahdistava koko lyhyen kestonsa ajan. Vaikka ohjaajasta tykkäänkin niin tämä meni silti jo liian yli hilseen omaan makuuni, omapäräisestä ja trippailevasta tapauksesta silti kehut. Silti itselläni ei ole mitään mieltä nähdä tätä enään ikinä uudestaan.

Snowpiercer on kohtalaiseen viihdyttävää scifiä, mutta ei mitään sen mullistavampaa. Elokuvan perus premissi on yksinkertaisesti liian aukkoinen, että voisin kunnolla arvostaa tätä elokuvaa. Loppu oli myös aivan hanurista. Kaikesta huolimatta tällä elokuvalla on ehdottomasti hetkensä. Chris Evans vetää myös hyvän pääroolin.

En lyö missään nimessä lukkoon tätä tähtimäärää:

Noniin, kehnon Brightin jälkeen katsahdin hyvän Netflix -leffan. Toi termi on tosin väärä, koska studio pakotti tekijöiden vetämään elokuvan striimipalveluun sen oltua liian "outo" massoille. Päätös oli hölmö koska tämä olisi oikeasti teattereissa pitänyt kokea.

Uskomattoman omaperäinen, samaan aikaan kaunis mutta myös hyytävän pelottava ja visuaalisesti silmiä hivelevä matka on sitä arvostamaani "älykästä scifiä" -parhaimmillaan. Tällaista lisää. Antaa ymmärtämättömien kutsua roskaksi.

Bright on oiva esimerkki leffasta, josta ainakin osa yleisöstä tuntuu diggaavan, mutta jota kriitikot suorastaaan inhosivat. Se on melko hyvä valinta nollaukseen viihdyttävää lauantaileffailtaa varten, mutta kun sitä alkaa purkamaan päässä, niin käsiinhän se hajoaa täysin.

Bright ei ole yhtä huono kuin Ayerin edellinen Suicide Squad, mutta sisältää paljon elementtejä mitkä tekivät edellämainitusta niin piinaavan katselukokemuksen. Eniten ärsytti Brightin "teinimäisyys". Tällä itsekeksimälläni adjektiivillä tarkoitan sitä, että se yrittää kaikin tavoin olla mahdollisimman kova ja ronski, mutta jatkuvan "fuck" -viljelyn takia se on vain nolo. Kuvaus on ruman harmaata massaa ja toimintakohtaukset sekavasti toteutettu, ohjaaja ei ole tuntunut tietävät että mihin sen kameran sijoittaa. Kaiken lisäksi leffassa hahmot tekevät juttuja joissa ei ole mitään järkeä. Ainiin, lisäksi paperinohut ja myötähäpeää herättävä pahis.

Tämä olisi voinut olla erinomainenkin paremman ohjaajan käsissä, mutta nyt se on vain hivenen-ehkä-massasta-poikkeava-mutta-ei-hyvällä-tavalla -leffa, josta itse saan parhaimman mielikuvan, kun katson sen aivot narikassa ja unohdan saman tien.

Roskaleffojen Citizen Kanen syntytarina tarjosi paitsi paljon uutta mielenkiintoista infoa The Roomia kohtaan, myös loistavan draamaleffan. The Disaster Artist on kuin eriskummallinen versio La La Landista, jossa kaksi muiden väheksymää päähenkilöä tavoittelevat suuriksi tähdiksi. James Franco tekee saman mitä Gary Oldman uudessa Churchill -pätkässään; hän muuttuu täysin toiseksi ihmiseksi unohtaen halvahkot imitaatiot. Myös Francon veli veti melko pätevän roolin. Komedia oli loistavaa ja tuntui luonnolliselta jonkin pakkopullan sijaan.

Tämä ei ole mikään vuoden megaspektaakkeli, mutta hyvin kaunis pikku tarina, joka toimii vaikkei The Roomia olisi nähnytkään.

On aina mukavaa olla joidenkin elokuvien suhteen "väärässä". En tykännyt Inglorious Basterdsista lainkaan, kun sen ensiksi näin, mutta leffan arvo nousi uusintakatselun myötä rajusti omissa silmissä. Tarantino on saanut aikaan paljon pitkiä, mutta naulitsevia kohtauksia, jossa loistavat näyttelijät pääsevät puhumaan rutkasti muillakin kielillä. Tämä lisää leffaan hyvää tilannekomiikkaa ja on eräällainen middlefinger joidenkin Hollywood pätkien suuntaan, joissa vedetää enkkua viis siitä mikä kulttuuri on kyseessä.

Suosikkipätkä elokuvasta on ehdottomasti aloitus, jossa vallan mainio Christoph Waltz pääsee loistamaan, joskin hän varasti shown kaikissa kohtauksissa joissa oli mukana. Myös muut näyttelijät vetävät varman pätevät roolisuoritukset, Prad Pitt aksentillaan erityisesti.

Osa kohtauksista meni hivenen liian överiksi omaan makuuni, mutta siitä huolimatta kyseessä on ohjaajamaestron vaikuttava taidon näyte. Tarantinon kolmen parhaan joukkoon ehdottomasti.

John Wick 2 aiheuttaa käsittämättömällä toimintamäärällään ähkyn, kun kahden tunnin verran pamautellaan aseilla ihmisiä kumoon. Hyvät toimintaelokuvat eivät saa aiheuttaa tällaista tunnetilaa, vaan saada katsojat halukkaiksi katsomaan pätkä heti uusiksi. Mutta sellainen ei ole John Wickin jatko-osa.

Tosin ei Chapter 2 huonokaan ole. Keanu Reeves on sopivan vähäeleinen rooliin ja osa toimintakohtauksista komeaa stunt -juhlaa. Toivoisin vain, että puitteet korjattaisiin tulevassa kolmannessa osassa.

Tämänkaltaista elokuvaa ei ole tehty. Kukaan, joka ei ole nähnyt The Roomia, ei pysty ymmärtämään elokuvan käsittämättömyyttä lainkaan. Tommy Wiseau on virallisesti surkein näyttelijä, mitä olen leffassa nähnyt. "Elokuva" sisältää uskomattoman kömpelöä dialogia, paljon kohtauksia joiden pointti jää epäselväksi ja lisäksi kummallisia kömmähdyksiä perus leikkaus yms. osa-alueissa.

The Room on niin huono, että sille nauraa. Yleensä paskat leffat vain tylsistyttävät kuoliaaksi, mutta The Roomia on yllättävän hauska katsoa, minkä ansioista se saa yhden armotähden lisää. Viittä tähteä en antaisi tälle unissanikaan vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä "so bad it's good" -tyypin elokuva.

En muuten malta odottaa James Francon ohjaama The Disaster Artistia.

Uusi Tuntematon on todella onnistunut päivitys ja paljon parempi elokuva mitä sen pitäisi edes olla. Heittämällä upeimman näköinen kotimainen elokuva koskaan, Eero Ahon suoritus on palkitsemisen arvoinen ja muutenkin elokuva jättää jälkeensä vaikuttuneen ja mietiskelevän olon. Pituutta on kumminkin liikaa ja mukana on kohtauksia joiden ei ollut tarvetta olla edes mukana.

Pienestä napinasta huolimatta loistava elokuva, joka jättää kyllä mielestäni liika paapotun 50 -luvun version jalkoihinsa.

Kolmannen Asteen Yhteys on visuaalisesti lyömätön ja mielenkiintoinen otto siihen, että minkälainen kohtaaminen ulkoavaruuden olioiden kanssa voisi olla realistisesta näkökohdasta katsottuna. Elokuvan tunnelma on kiehtovan mysteeripainotteinen ja mukaan mahtuu huikeita kohtauksia ja kuvauksen Oscar -palkinto on aivan ansaittu. Ei tästä tieteisklassikosta paljoa muuta pahaa sanottavaa keksi kun laihoiksi jäävät henkilöhahmot ja ajoittainen laahaavuus, mutta ne pystyy tässä tapauksessa antamaan anteeksi. Steven Spielberg on elävä legenda ja tämä on yksi lisä hänen (lukuisten) saavutusten joukkoon.

Visuaalisesti suorastaan lyömättömän upea elokuva. Mutta kauniit shotit ovat vain tukemassa hienoa ja erilaista Star Wars -tarinaa. Last Jedi suorastaan ilkkuu katsojien ennakko-odotuksia vastaan, ja monia juonenkäänteitä ei arvaa ennalta, mikä on 200 miljoonaa maksavassa elokuvassa poikkeuksellista. Kunnianhimoisimpia jätti-blockbuster -elokuvia mitä olen nähnyt, mutta silti kärsii jonkin verran Disney -sokerista.

Marvel Cinematic Universe täyttää kymmenen vuotta ensi vuonna, joten supersankarigenre on ollut relevantti jo aika pitkään. Pelkät tusinaleffat eivät riitä enää tässä vaiheessa. Valitettavasti elokuva, joka sisältää Batmanin, Supermanin ja Wonder Womanin kaltaisia ikonisia sankareita kaatuu tuolle tasolle ja vielä alemmas.

Katselin elokuvan parisen päivää sitten, ja jo nyt on vaikeuksia muistaa tapahtumia. Justice League on aivan käsittämättömän unohdettava CGI -tulitus, jossa ei ole yhtään mitään uutta tai mielenkiintoista. Se ei tavoita Ihmenaisen oman elokuvan voimaa ollenkaan. Itse mainittu nainen ja Flash olivat selvät valopilkut jotka nostavat elokuvan arvoa kiitettävästi. Ben Affleck on Batmanina tällä kertaa vain ok, mikä on turhauttavaa koska Batfleckissa on huimasti potentiiaalia suorastaan bad-ass:ista ulkoasustaan lähtien. Myös ("spoiler") Superman oli valjusta alusta huolimatta onnistunut. Mutta yksi hahmo, joka kumoaa pääosin pluspuolen sankarit nollaan, on elokuvan pahis Steppenwolf. Ei jumalauta. 2004 CGI tekniikalla valjastettu aivan-väärällä-tavalla karmaiseva olento on ehkä surkein konna mitä olen ikinä nähnyt sarjakuvaleffassa. Sitä vain kiereskeli myötähäpeästä joka kerta kun mörkö oli ruudulla.

Elokuva ei ole toivoton tapaus, mutta se seuraa aikaisempien DCEU -elokuvien esimerkkiä ja haaskaa potentiaalinsa täysin. Eipä tässä kamalaa pettymystä tullut, kun kuitenkin kaksi erilaisen näkemyksen omaavaa ohjaajaa kuulostaa paperilla melko katastrofaaliselta tilanteelta. Tuohon nähden Justice League toimii ihan hyvin.

Kommenttini on sinänsä turha, koska kaikki oleellinen on tästä jo sanottu. Vertautuu melko hyvin Ridley Scottin ensimmäiseen Alieniin, mutta The Thing vetää vielä sitäkin mestarillisemman scifikauhu -tunnelman.

Elokuva luottaa juuri niihin elementteihin mikä pitäisi olla kaikkien tämän genren leffojen itsestäänselvyys: klaustrofobiseen ja piinaavaan tunnelmaan. "Shapeshifter" -hirviö oli jotain aivan uutta ja loistavilla käytännönefefekteillä on saatu mielestäni aikaiseksi yksi elokuvamaailman karmivimmista, iljettävimmistä ja muistettavimmista ilmestyksistä.

Tässä aina miettii, että miksi näiden leffojen katsomista jatkaa tietäen niiden olevan aivan täyttä kuraa. Tämä on jo niin ennätyksellisen huono, että kaikkia typeryyksiä on hauska bongata sieltä täältä. Melko "viihdyttävästä" kokemuksesta huolimatta 0,5 tähteä pamahtaa, sillä elokuvallisia ansioita mitatessa tämä on täysi nolla.

Blade Runner on elokuva, johon itsellä on hivenen outo suhde. Audiovisuaalisuuden eittämätön huipputyö ei miellyttänyt minua alkuunkaan ensimmäisellä kerralla kun näin sen. Vasta lisäkatselujen jälkeen leffa avautui paremmin. Jatko-osasta ei voi sanoa samaa. Denis Villeneuve on tehnyt pienen ihmeen. Jatko-osan scifi-klassikolle joka onnistuu olemaan jopa edeltäjäänsä parempi miltei kaikin tavoin.

Mistä pitäisi aloittaa? Visuaalisesti elokuva on vertaansa vailla upeine kamera-ajoineen ja väreineen, Roger Deakins maalaa henkeäsalpaavan kuvan pelottavasti omaa tulevaisuuttamme ennakoivaan maailmaan. Äänimaailma ja musiikki saavuttavat saman immersion kuin ensimmäinen elokuva. Ryan Gosling on vakuuttanut itseni aiemminkin, mutta surumielinen 'K' on hänen paras roolisuorituksensa, väittäisin. Harrison Ford vetää myös parhaan roolinsa pitkään aikaan. Myös muistettavat sivuosanäyttelijät eivät moitteita kerää.

Blade Runner 2049 on niin täydellinen audiovisuaalinen ja filosofinen kokemus, että turha lähteä kiistämään. Kuvainnollisesti komeimpia elokuvia ikinä ja pohtiva, myös tunteelliseksikin käyvä tarina tekevät siitä varman tulevaisuuden klassikon!

Elokuvan, joka kertoo loukussa olevasta vuorikiipeilijästä, ei kuvittelisi olevan hyvä tai edes kiinnostava. Danny Boylen aikaansaamat erinomaiset maisemakuvat ja James Francon uran huippuhetkiin kuuluva suoritus todistavat väitteet kuitenkin vääräksi. Myös lyhyt kesto toimii tällä kertaa, sillä elokuva etenee juuri oikealla temmolla eikä katsoja kyllästy missään vaiheessa.

Red 2 on perusviihdyttävää toimintahöttöä kliseiden kyllästämällä juonella.

Mielipiteitä jakanut, suorastaan paskalla markkinointikanppanjalla höyrystetty It Comes at Night on samalla aikaa hyvä ja huono elokuva, joten arvosana kärjistyy sinne keskiverron suuntaan.

Hyvinä puolina mainitaan kekseliäs kuvaus, Joel Edgertonin erinomainen roolisuoritus sekä välillä toimiva tunnelmanluominen, joka saa muutaman uhkaavan tilanteen ansioluetteloonsa.

Huonoihin puoliin liittyy selkeästi virheellinen markkinointi. Tämä ei ole edes kauhuelokuva vaan lähinnä dystopinen kauhuelementeillä höyrystetty "mysteeri" -draama joka ei kenties pienellä poikkeavuudellaan saanut voitettua minua täysin puolelleen. Itseäni turhauttaa paljon elokuvat, jotka jättävät asioita liikaa arvaamisen varaan eivätkä selitä oikein mitään. Vaikka ohjaaja perusteleekin tätä ratkaisua keinona hypätä päähenkilöiden päiden sisään ahdistavassa tilanteessa, ei lukuisien asioiden kertominen ilman mitään selitystä ole oikea ratkaisu ainakaan omasta mielestäni.

Elokuva loppuu liian hätäisesti ja turhauttavasti. Syy ei ole se, että miten se loppuu vaan lopetustapa. Monet esitellyt mahdolliset juonikuviot eivät saa minkäänlaista ratkaisua ja varmasti uusintakatselun myötä nuo kohtaukset ovat pelkkää turhaa täytetauhkaa. Tosin uusintakatseluarvoa ei tällä elokuvalla ole yhtään.

It Comes at Night, hyvä yritys, hyvä irtiotto - mutta maaliin ei päästä.

Ehkä odotukset olivat edellisten kehnojen DC-räpellysten jälkeen niin alhaalla, että tämä yllätti niin positiivisesti. Wonder Woman on paras DC universumin elokuva pitkään aikaan. Elokuva ei tuntunut yhtään pätkityltä tai keskeneräiseltä eikä edes yritetty phjustaa mitään tulevaa vaan toimii itsenäisenä elokuvana. Gal Gadot ON Wonder Woman ja Chris Pinekin on roolissaan yllättävän pätevä. Näiden kahden suhteeseen panostettiin yllättävän paljon. Myös oli aika erikoista, että toimintaa (joka oli näyttävää!) ei ollut todellakaan koko aikaa, vaan vietettiin paljon hiljaisia ja tunteellisiakin hetkiä. Tämä on suuri kehu.

Loppu meni aavistuksen mukaan pieneksi efektiperseilyksi, mutta sekään ei kestänyt tällä kertaa kovin kauaa ja hahmoista sentään välitti tällä kertaa. Tämä elokuva hoiti tärkeimmän tehtävänsä eli palautti DCEU:n raiteilleen, eivätkä edes unohdettavat pahikset ja muutamat kliseet jaksa haitata.

Martin Scorsesen parhaaksi leffaksi kaavailtu Mafiaveljet ei osoittanut ihan maineensa veroiseksi pätkäksi. Paljon gangsterileffoja nähneenä tämä ei sillain tarjonnut mitään mullistavan uutta. Scorsese tuntuu ohjaavan paljon samankaltaisia leffoja, ja jos niitä on nähnyt niin tietää mitä GoodFellasilta voi odottaa.

Se ei kuitenkaan tee tästä leffasta todellakaan huonoa, päinvastoin melkeinpä. Scorsese hallitsee tämän lajityypin täydellisesti, dialogi on terävää, mukana on muistettavia kohtauksia ja näyttelijät tekevät todellakin vankkaa työtä. Kyllä siinä tietää, että jotain on mennyt oikein jos Ray Liottakaan ei ärsytä, vaikka hän jääkin välilä DeNiron ja Pescin varjoon. Vaikka sanoisin tätä leffaa lievästi yliarvostetuksi, niin kyseessä on silti perkuleen tyylikäs mafiatarina. Ei kylläkään mielestäni ole missään nimessä verrattavissa Kummisetään.

Alien: Covenanttia katsellessa ja sitä nyt jälkipuidessa on todella vaikea päättää, että pidinkö elokuvasta vai en. Ilahduin siitä, että kyseessä ei ole todellakaan ensimmäisen Alienin remake, mitä trailerit antoivat ymmärtää. Siitä voisi tosin alottaa, että paljon kohuttu Xenomorphin paluu on loppujen lopuksi vain piipahdus ja ikonisen avaruushirviön osuus ei ole järin suuri. Ollessansa kytkäksissä Prometheukseen (josta pidin), niin Covenant toimii kaikkein parhaiten. Michael Fassbender varastaa aikalailla shown kahtena androidina ja etenkin David hahmo kehittyy mielenkiintoiseen suuntaan. Herra vaan ansaitsisi paremman käsikirjoituksen, koska taitoa löytyy.

Käsikirjoitus onkin tässä se asia, mikä jätti paljon hampaankoloon. Hahmot käyttäytyvät käsittämättömän typerästi ja varomattomasti, pitää oikein lyödä pölkyllä päähän, että noiden idioottien tohua jaksaa seurata pudistelematta päätään. Lopun yllätyspaljastuksessa oli potentiaalia, mutta käänne oltiin väsätty ennalta-arvattavaksi ja hölmöksi. Ihmishahmotkin olivat, kohtalaista Katherine Watersonia lukuunottamatta kenties, aivan yhdentekeviä ja olemassa vain sen takia, että heidät saisi mahdollisimman brutaalilla tavalla hengiltä. Tätä jos jotain inhoan kauhuelokuvissa.

Ridley Scottilla on taito saada välillä jännittävää ja intensiivistä ilmapiiriä luotua. Covenant ei ole huono elokuva, se on kokoajan kuitenkin viihdyttävä ja välillä myös varsin mielenkiintoinen. Pettymys Alien -fanille kuitenkin, seuraavaan leffan taitavampia käsikirjoittajia, kiitos!

Resurrection on varsinaisen Alien sarjan helposti heikoin teos. Aiempien osien tunnelmasta ei ole mitään jäljellä, hahmot ovat pintapuolisen tylsiä eikä Ripleykään ole samassa iskussa kuin ennen. Ei tämä mikään pohjateeraus ole, sen katsoo ihan menevänä scifitoimintana sekä Xenomporphit ovat erinomaisesti toteututtu. Mutta Alien saagalta vaadin enemmän.

Gods of Egyptin katsomista en ole unohtanut kahdessa kuukaudessa. Yleensä se on hyvän elokuvan merkki, mutta nyt ollaan täysin toisessa ääripäässä. Miksi ihmeessä tämä leffa ei voittanut yhtään Razzie -palkintoja, vaikka Batman v Superman niitä kahmi?! Sehän on melkeimpä erinomainen elokuva tähän verrattuna. Mutta en ajaudu sivuraiteille, vaan pyrin kertomaan ytimekkäästi mikä meni pieleen.

Ja paljonhan tässä meni pieleen. Ensiksikin kyseessä on yksi rumimmista CGI -elokuvista mitä olen koskaan nähnyt. Tai pikemminkin tietokonepelin välianimaatiosta. Okei leffasta löytyy muutama ihan näyttävä juttu, mutta ne hukkuvat kuravyöryn alle. Kohtaukset tuntuvat tämän takia todella oudoilta, eikä heikko dialogi paranna asiaa yhtään. Oikeastaan edes yhtä kokonaan onnistunutta kohtausta elokuvasta ei löydy. Jo alussa olin jo ihan turtunut elokuvan tyhmydelle ja ennennäkemättömän sieluttumoodun rajojen hipovuudelle.

Mainitsen pikkuplussana, että näyttelijät eivät, huonoa Gerard Butleria lukuunottamatta, olleet niin surkeita mitä tämän sarjan leffoissa yleensä nähdään. Voin vaan sääliä Game of Thronesissa taitonsa näyttänyttä Nikolaj-Coster Waldautaja Geoffrey Rushia kun ovat tällaiseen tuubaan päätyneet.

Yleisen kannan mukaan Guardians of the Galaxy Vol 2 on hivenen edellistä elokuvaa heikompi. Enpä voisi olla enempää eri mieltä. Eka Guardians oli toki viihdyttävä ja toi mukavasti freesiä fiilistä jo osittain kaavamaisuutta kärsivään Marvel -elokuviin, mutta silläkin oli omat kaavamaisuutensa ja pahis oli pelkkä uhoava pirupökäle, jonka unohtaa heti kun elokuva on loppunut. Vol 2 on yksi positiivisesti yllättävimpiä elokuvia vähään aikaan. Kaikki ykkösosassa loistavat asiat toimivat tässäkin osassa, mutta ohjaaja James Gunn tehostaa monia asioita entisestään, kasvattaa hahmojaan ja vie tarinaa uuteen suuntaan unohtaen jatko-osa -kliseet, kuten ensimmäisen leffan tarinan kopioimisen.

Elokuva onnistuu olemaan hykerryttävän hauska ja myös jopa koskettava. Draama ehkä toimii tässä paremmin kuin edellisissä MCU pätkissä. Mitä yksinkertaisesti voi sanoa elokuvasta, joka tuo ruudulle sellaista CGI -ähkyä, että huhhuh, mutta siitä huolimatta se on vain niin hyvä. Toki elokuvalla on "Marvelmaiset" heikkoutensa, mutta kokonaisuus toimii jättäen ne aikalailla varjoonsa. Hahmot ovat edelleen loistavia ja kasvavat tarinan mukana, Soundtrack toimii, tehosteet toimii, tarina toimii, tunnelataus toimii, tämä elokuva yksinkertaisesti vain toimii. Kyllä se pitää myöntää, että osittaisesta geneerisyydestä huolimatta MCU osaa leffojaan tehdä. Ei nyt heti tule mieleen pätkää, joka saattaisi pistämään sekä itkemään että nauramaan näin toimivasti.

Uusi Kaunotar ja Hirviö on leffa jota menin katsomaan täysin avoimin ilman kummoisia ennakko-odotuksia. Miellyttävä leffa sieltä sitten tulikin, mutta tuskin tulee yllätyksenä, että ilman tätäkin oltaisiin pärjätty ja alkuperäistä se ei päihitä.

Kuitenkin onnistunut uusintaversio, joka syventää ja paikkailee tarinan aukkoja ja onnistuu välilläkin tavoittamaan Disney -klassikon taianomaisuuden. Tuo leffa on aina itselle kuulunut Disneyn parhaimmistoon, mutta rehellisesti sanottuna tämä remake olisi voinut olla paaljon huononpi. Katselusta nautin eikä se häpäise klassikkosatua. Nipotuksen aiheena voisi mainita sen, että tarina liikkuu välillä liian hoppuillen ja kiirehtii, tästä pitäisi jo päästä eroon. Lisäksi Dan Stevensin hirviö ei ollut ollenkaan pelottava, vaan pedon ulkoasulle olisi pitänyt uhrata enemmän aikaa. Emma Watson ei myöskään tehnyt kummoista roolisuoritusta. Nainen oli kuitenkin ok.

Mutta mikä tärkeintä; visuaalisesti leffa toimii, suurin osa (alkuperäiset siis, köh, köh) musiikkinumeroista toimii ja tarinan taika omasta mielestäni onnistuttiin välillä saavuttamaan. Kyllä minulta satelee kehuja leffan vioista huolimatta.

- En osaa päättää kumman annan, joten keikkukoon tuossa.

Yksi hauskimmista elokuvista vähään aikaan, huutonauru oli todellakin läsnä tämän tekeleen parissa. Hauska takaisinheitto Tappaja Ase -tyylisiin buddy cop -tekeleisiin, jossa kaikki perusainekset toimii kiitettävästi. Ei todellakaan mikään väkisinväännetty huumorikyhäelmä, vaan aidosti hauskaa sekoilua ja jälleen osoitus siitä, että naseva dialogi ja kunnon viihdyttävä hölmöily iskevät tuhat volttia enemmän kuin puhkikuluneet pissa-kakka-pieru -jutut. Ryan Gosling on taitava näyttelijä, en ikinä kuvitellut jätkän olevan näin hauska. Pikkuvanha varhaisteinityttö oli liian isossa roolissa, mutta muuten kyseessä on A-luokan actionkomediaviihdettä.

Tämä leffa keräsi ympärilleen sellaisen hypen, että piti katsoa mistä oli kyse. Katselun jälkeen olo oli hölmistynyt. Kyseessä on täysin perinteinen shasher sekoilu, jossa ei ole mitään mitä ei oltaisi nähty aiemmin. Lähtökohdat ovat mukavan erilaiset, mutta homma kääntyy alamäkeen hyvin nopeasti. Hommassa tunnutaan rakentavan johonki hienoon loppuun, mutta mitään pay offia ei synny. Itseäni ärsyttää lisäksi todellisen paljon se, kun päävihollisia ei avata yhtään vaan jätetään yksipuolisiksi psykoiksi. Leffan jälkeen jää ankea olo aivan väärällä tavalla.

Viimein sain katsottua tämän ja ohoi ei tarvinnut pettyä. The Apocalypse Now kaiken kehunsa ansainnut mestariteos ja omissa kirjoissani paras sotaelokuva mitä on tehty! Tosin aika epätyypillinen sotaleffa. Visuaalinen ilme oli suorastaan uskomaton ja elokuva tuntui paljon uudemmalta, kuin vuonna -79 tehdyltä. Elokuva kuvaa matkaa pimeyteen ja suorastaan hurmoksellinen ääniraita ja synkkyydessään upeat värilliset kuvat vain korostavat tätä "matkaa maanpäälliseen helvettiin". Tätä on jo sanottu täällä, mutta alun sotakohtaus oli sairaudessaan erinomainen, kuten oli loppukin. Tämä on vain uskomaton leffa, jossa löytyy paljon muistettavia repliikkejä. "The Horror has a face".

Näyttelijät ovat erinomaisia kautta linjan. Martin Sheen tekee hienon roolityön pääosassa, mutta loppupuolella shown kuitenkin varastaa itse Evertsi Kurtz. Marlon Brando on yksi parhaista näyttelijöistä ikinä, ja antaa taas sen näkyä tässä lyhyessä, mutta sitäkin merkittävämmässä roolissa. Oli muutenkin hauska bongata tuttuja tähtiä, kuten Harrison Fordin miehelle epätyypillisen pienessä roolissa.

Tämä leffa on vaan taidetta!

Realistinen tämä ei ole nimeksikään, mutta toimii aivot narikkaan -viihteenä ihan kivasti. Vakavasti tätä ei voi eikä pidä ottaa, muuten katselusta ei tule mitään. Välillä tämä haisekoilu oli kuitenkin sen verran tyhmä, että aivot off-tilassakin huomasivat hölmöyksiä. Lisäksi leffa otti aika paljon vaikutteita itseään paljon paremmasta leffasta Jawsista, mutta ei se päässyt paljoa katselua haittaamaan. Kertakatsottavaa actionia ja eikä ansaitse suurempia hurraahuutoja.

Itseäni kyseinen aihe kiehtoo niin paljon, että väkisinkin tämä suurten kysymysten äärellä oleva komea leffa vakuutti. Jos sanotaan huonot asiat pois alta, niin mukana yksi päälleliimattu suhdekuvio ja loppu oli hieman liian antiklimaattinen kaiken sen rakentelun jälkeen. Jodie Foster on erinomainen pääroolissa. Mutta silti jokunen aika sitten katsomani Arrival oli vielä loisteliaampi, koska se päräytti vielä lopullaan. Nytkin voidaan silti puhua todella hyvästä elokuvasta. Ilman mainitsemiani vikoja kyseessä olisi viiden tähden kamaa, mutta nyt se on "vain":

Omituista suomennosta kantavassa Oman Elämänsä Sankari -elokuvassa on perus draamaleffana kaikki kunnossa. Ihan hieno ja koskettava tarina, hyvät näyttelijät ja kaunis musiikki. Elokuva myös tasapainottelee taidokkasti vakavan tarinan ja hyvänmielen leffan välillä, mutta ei valitettavasti ota omasta mielestäni kylliksi riskejä ollakseen perusdraaman yläpuolella. Hiljaisella tahdilla mennään koko ajan eikä siinä mitään, mutta jotain "päräyttävää" olisi kaivannut. Tämän kaltaisia rauhallisia draamoja on mulkoiltu sen verran, että olisin jonkinlaista irtiottoa halunnut. Tosin omassa lajissaan eli "perus draamana" elokuva toimii erittäin hyvin ja mainiosti, vaikka ajoittain sortuu siirappisuuteen.

King Kongia eniten rokottaa mammuttitautia sairastavan Peter Jacksonin venytyshurmos. Tästä huolimatta kyseessä on eeppinen ja komea leffa, joka välillä on mainioudessaan Sormusten Herra -trilogian tasoa. Tosin vain välillä. Muuten se on vain hyvä.

Face/off -leffan voisi mieltää aivot narikkaan -viihteenä, mutta sellaiseksi se tarjoaa yllättävän paljon ajatusta ja omaperäisen juonen. Yksi ysäriluvun parhaimmista toimintaelokuvista jota voi kiittää eniten näyttelijöistään. John Travolta ja Nicolas Cage tekevät kaksoisroolinsa hyviksinä ja pahiksina aivan nappiin. Etenkin Cage, josta yleensä en välitä ollenkaan loistaa etenkin hyviksen roolissaan. Virkistävä ja viihdyttävä toimintaelokuva.

Scifileffojen vallankumous, joka kulkee nimellä 2001: Avaruusseikkailu, on varmasti eniten aikaansa edellä oleva leffa, mitä olen ikinä nähnyt. Visuaalit olivat ja ovat edelleenkin käsittämättömän komeita ja leffa on sellaiset 30 vuotta aikaansa edellä. Nuorenpana tämä leffa oli tylsin ikinä, koska taisin odottaa toista Star Wars -elokuvaa. Uudelleenkatsottuna kaikki aukeaa paremmin, elokuva onnistuu herättämään ajatuksiakin ja henkilökohtaisesti keskikohdan HAL 9000 -osuus oli paras ja mielenkiintoisin osio.

Vaikka katselu maistui nyt paljon enemmän, silti omaan makuun leffa liikkuu aaaivan liian hitaasti. Kyseessä on ollut tietysti tavoitella avaruusmatkojen pitkäpiimäisyyttä ja siinä kyllä onnistuttiin liiankin hyvin. Muutama liian hidas jakso vei itseäni paikoin pois elokuvasta. Tässä on kuitenkin leffan suurin (ja oikeastaan ainoa) kompastuskivi. 2001 on legendaarinen leffa, joka nauttii kuitenkin lievää yliarvostusta.

Plaah kuinka puuduttava elokuva. Pinnistelin kauan annanko 2,5 vai kolme tähteä, mutta kokoaikainen turheutuminen katselun aikana riitti pudottamaan. Elokuva on ulkoisesti katsottuna kaunis kuvaus, joka on kuitenkin toteutettu puuduttavan juustoiseksi ja jankkaa samaa asiaa läpi keston. Ihan oikeasti koko elokuvassa todellaan samaa juttua hieman eri tavalla kerrottuna, eikä mikään etene mihinkään. Tarinaan ei saa tarttumapintaa. Varsinkin taivaskohtauksissa mielenkiinto lipsui heti, ja loppukin jätti kunnon antikliimaksin tunteen. En tule todellakaan katsomaan tätä pätkää uudelleen. Kovasti olen mollannut leffaa, mutta kyllä se kiitosta jostain ansaitsee. Mielestäni mukana on erinomaisia näyttelijäsuorituksia ja varsinkin kunnioittava nyökkäys kohdistuu Mark Wahlbergin ja Stanley Tuccin suuntaan. Toki löytyi myös muutama miscastaus ja moni hahmo jää etäiseksi...

Jaksoi tämän katsoa, mutta leffaa varjosti kokoajan hirveä jyystöisyys niin en jaksanut tästä paljoa innostua.

Kaksi edellistä Kung Fu Pandaa kuuluvat mielestäni Dremworks- ja myös nykytietokoneanimaatioiden parhaimmistoon, joten kolmososaa kohtaan kohdistui suuria odotuksia. Kyseessä onkin pettymys. Monet mainiossa kakkososassa syventyneet hahmot jäävät jälleen ihan sivuosiin ja pahis on laimea. Mukana on enemmän pelkkää kohellusta, ja vaikka animointi ja musiikki ovat tuttuun tapaan upeita, teos ei yllä todellakaan edeltäjiensä tasolle. Perusviihdyttävä animaatiohöttö.

The Rezortin kiinnostavinta antia on sen lukuisten virheiden bongaaminen. Mielestäni tällaisissa minibudjetilla tehdyissä toimintaelokuvissa ei ole mitään järkeä, kun edes kuvaus tai tehosteet eivät vakuuta tippaakaan, vaan ovat ämatöörimäisiä. Hahmot ovat käsittämättömän kliseisiä, idea on pöllitty Jurassic Parkista ja zombilahtaaminen on geneerisen näköistä. Tässä ei ole mitään katsomisen arvoista. Varauduin kunnon kalkkunaan, jonka huonoudelle voi nauraa, mutta lopputulos oli vain laimea elokuva, jolle ei keksi katsottavia syitä.

"Niin paska, että Green Lanternilekkin voisi taputtaa tähän verrattuna". Ei nyt ihan, mutta keskinkertainen elokuva kyllä on kyseessä. Mukana on muutama todella näyttävä toimintakohtaus, mutta muuten raina on yllättävänkin mitäänsanomaton. Brandon Routh on aika pökkelö pääroolissa, mikä tosin taitaa olla Teräsmiehen tarkoituskin. En ole koskaan ollut tämän viittasankarin fani, eikä tämä elokuva muuta tilannetta. Kyseessä on sellainen yli-ihminen, joka osaa lentää avaruuteen tosta vain ja joka on käytännössä kuolematon, ei ole millään tapaa esimerkiksi Batmanin veroinen kiinnostavuudellaan. Muutenkin keskitytään enemmän Teriksen ihmisuhdeongelmaan kuin siihen mikä on supersankarileffoissa oleellista. Kevin Spacey on yllättävän hyvä Lex Luthor ja on parasta leffassa. Ihan jouhevasti tämän kuitenkin katsoi ja kyseessä ei ole sentään hajanainen ja sekava tapaus, niinkuin DC:n pari viimeistä leffaa.

Goonies on ihan OK seikkailuleffa, mutta on selkeästi suunnattu hivenen nuoremmalle väelle kun olin kuvitellut. Leffa jaksaa viihdyttää koko kestonsa ajan, mutta liiallinen lapsellisuus ja kliseisyys rokkottivat pisteitä. Lapsinäyttelijät eivät ole kovinkaan kummoisia ja välillä näiden touhu oli jopa vaivaannuttavaa seurattavaa. Katsottava kasaripätkä, joka tosin hoitaa tehtävänsä mainiosti.

Arrival on täysin erilainen scifi-leffa, mitä päällepäin voisi luulla. Kyseessä ei ole mikään CGI-räiskintäshow, vaan pieni, rauhallinen ja syvällinen eli ajattelemaan saava scifidraamaelokuva. Terävä käsikirjoitus kantaa koko leffan ajan mahtavan tunteelliseen loppuunsa asti ja Amy Adams on upea pääosassa. Todella sääli, että hän ei sitä Oscar-ehdokkuutta sitten saanutkaan. Enkä vain voi saada tarpeekseni Denis Villeneuven uskomattomasta visuaalisesta tyylistä ja minun mielestäni jo pelkästään sen takia leffa kannattaa katsoa. Näin Arrivalin melkein kaksi kuukautta sitten, mutta silti leffa vieläkin pyörii mielessäni. Tällainen on mielestäni merkki loistavasta elokuvasta.