elefteria

elefteria

Käyttäjä

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (5)

12.12.2013 klo 00:32

Hobitti - Smaugin autioittama maa

Itse en juurikaan pitänyt ensimmäisestä osasta, joten en asettanut kovin suuria odotuksia kakkososallekaan. Tynnyrikohtaus oli suurin odotuksen aihe (ihan vaan yleisen ensi-ilta tunnelman lisäksi siis) ja se oli kyllä hieno. Tosin välillä sitä mietti, että mistä lähin niin läpinäkyvä cgi-meininki on ollut tavoiteltava ominaisuus.
Ylimääräisistä hahmoista ja juoniviritelmistäkään en jaksa kimpaantua, se on yksi näkemys muiden joukossa ja jokainen meistä kokee erilaisia asioita lukiessaan tai elokuvia katsellessaan. Jos ne ovat se tekijä joka antoi meille yhden elokuvan sijasta kolme, en valita, vaikka teokset eivät koskaan suursuosikikseni nousisikaan.
Haltioissani (pun maybe intended) olen Keski-Maan kielten enemmästä käytöstä, vaikka täytyy siitäkin sanoa että ehkä lisäharjoittelu ei olisi joillekin haltioille ollut pahitteeksi.. Liv Tylerista en juurikaan pidä millään muotoa, mutta mielestäni kukaan ei ole yltänyt hänen tai Viggo Mortensenin tasolle mitä tulee Sindarinin vääntämiseen!
Sydäntäni lämmitti myös ne pienet TSH kaiut repliikeissä (It's not natural, none of it)
Ja Smaug oli lois-ta-va! 'The Most Memorable Movie Quotes of 2013' -lista sai vielä yhden lisäyksen. Smaugin sylkemät "I am fire. I am death" oli vaikuttavuudessaan sellainen että tätä kirjoittaessakin nousi niskavillat pystyyn.

rating 60,000

25.10.2013 klo 21:45

Elektra

Kun nyt kerran on uskallettu näistä supersankarittaristakin värkätä leffa, niin ois mun puolesta voinut antaa vähän DC:lle tilaa ja pistää kankaalle rellestämään vaikka Miss patriotic underwear Wonder Woman.
Tätä tuskin tulee toistamiseen katsottua.

rating 40,000

08.03.2013 klo 00:03

rating 20,000

10.09.2011 klo 21:49

These Girls

Kaksi tähteä siitä hyvästä että David Boreanaz nähdään sekä paidatta, että housutta.

rating 40,000

05.05.2011 klo 23:33

Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä

Piraattitrilogian neljäs osa. Joopa joo. Hienoa kuitenkin että toisilla vielä on tallella kyky nähdä tulevaan. Ilmeisesti tämä(kin) rahastusmielessä kokoon kyhätty pätkä on nähtävä, näyttää pisteytys niin hyvältä tässä vaiheessa.. Itseäni kyllä epäilyttää jotta mahtaakohan Jack Sparrown romminkatkuiset eleet ja ilveilyt viihdyttää vielä tämän reilu kaksituntisen verran. Onneksi löytyy vielä Geoffrey Rush ja yllätyksekseni Richard Griffiths. Ja vielä, niin paljon kuin minua kokonaisuudessaankin tämä trilogian venyttäminen ärsyttää, niin kyllä hiertää tuo Penélope Cruz.

rating 60,000

Edellinen sivu | 1 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot