Pidin ekan puoliskon rennosta meiningistä, leffa näytti kivan seitkytlukulaiselta ja draamapuoli toimi hienosti (erityisesti pidin siitä mitä tapahtui Jenna Ortegan esittämän tytön ja sen poikaystävän välillä, se oli todella uskottavaa), ihmisten kemiat toimivat ja tarina vaikutti ihan hyvältä. Mutta sitten lopuksi oli kauhua, joka ei kyllä oikein toiminut, todella latteaa ja yllätyksetöntä vaikka verta lensikin (pidin kyllä muutamista kauhuleffaviittauksista). Sen sijaan pidin sen kieroutuneisuudesta. Pidän siitä että se ei kertonut vain takapajuisista, ahdasmielisistä ihmisistä, vaan samalla myös tabuna pidetystä asiasta eli vanhuudesta ja seksielämän hiipumisesta. Se toi tarinaan ripauksen inhimillisyyttä, ei ollut vain sekoja vanhuksia tappamassa kiimaisia nuoria. Vaikka olivat he kyllä aika creepyjä! Pidin myös todella paljon sen hieman erikoisista leikkauksista, toivat tähän persoonallisuutta.

Ihan hyvä leffa, odotin vain kauhulta enemmän. Pidin siitä blondista eniten.

Katsoin Stallonen version vuonna 2016, se ei ollut täydellinen leffa mutta OK. Sellainen kevyt, harmiton viikonloppuleffa jos oikein muistan. Lupasin silloin katsoa tämän uuden version, ja yritinkin sitä heti samana vuonna, mutta karu uusi tyyli hyppi silmille liikaa. Tuli eräänlainen shokki, ja jätin sen kesken melko alussa. Nyt viimein päätin kokeilla tätä uudestaan. Joskus pitää unohtaa että voi katsoa jonkin toisen version. Pidin tästä ja sen tylystä, ankeasta maailmasta. Tuntui ihan omalta maailmaltaan. Lähestulkoon koko keston ajan ollaan samassa lokaatiossa (megakerrostalossa) ja se auttaa luomaan ahdistavaa ilmapiiriä. Slomo-huumeen vaikutus oli ihan siistinnäköinen, kunhan toivuin ensi-ihmetyksestä että mikä ihmeen taideleffa tästä tuli En ihan lämmennyt täysin Tuomarille, jokin joko hahmossa tai näyttelijässä ei antanut minun kauheasti välittää hänestä. Pääpahiksen tappo on kuitenkin se mistä eniten nurisen, jotenkin lähes antiklimaattinen loppu, olisi se nyt parempi voinut olla. Mutta muutoin tämä Robocopin ja The Raidin mieleentuova leffa on todella siisti.

Tylsähköjä tappeluja ja Bondi leikkimässä autolla kuin mikäkin pikkukersa. Kravatin oikaisu oli juuri täydellinen. Teri Hatcherin hahmon kohtaloon alistuminen suututti, moottoripyöräkohtaus ja alun suihkarikohtaus olivat ihan vaikuttavia. Pahis oli parempi idean tasolla kuin käytännössä, nyt hän vaikutti joltain vanhan sarjakuvan pääpahikselta kaikkine repliikkeineen. Bondikin vaikuttaa enemmän ja enemmän supersankarilta. Ei täydellinen leffa, mutta ihan viihdyttävä kumminkin.

Olen niin pitkään halunnut nähdä miekka & magia-leffoja (kun en ole niitä kauheasti nähnyt), ja kun tälläiseen nyt törmäsin Primessä niin olihan se nyt pakko kokeilla (oli se kyllä roikkunut siellä listallani varmaan vuoden, pari mutta minkäs teet kun katsottavaa on loputtomasti).

Ei tämä kyllä kauheasti pettänyt odotuksiani, joskin magiaa olisin kaivannut rutkasti enemmän kuin sitä oli (oliko sitä edes, ei tainnut olla). Sen sijaan paljasta pintaa riittää senkin edestä, etenkin sen velhottaren osalta. Se rievuntapainen on tosin aika turhake kun kaikki paitsi se pyhin näkyy Ja se yksi eksoottinen tanssija oli tosiaankin eksoottinen neljine tisseineen!

Päähenkilö oli juuri sopivanoloinen hämärähemmo, ei selkeästi hyvis eikä pahiskaan. Ulkonäkö oli niin täydellinen siihen rooliin. Vaikka tarinankerronta ja näytteleminen oli vähän niin ja näin, kömpelöä kuten arvata saattoi, niin itse tarina on kuitenkin itse asiassa yllättävän kelpo, olkoonkin sitten lainattu Kurosawalta, miksei niin voisi tehdä? Näitä tämänkaltaisia tarinoita ei oikein voi pitää muuna kuin klassisena tarinankerrontana. Ahneuden ja kataluuden lisäksi tämä vaikutti minuun sen nykyään yhä enemmän ajankohtaisemmalla aiheellaan, eli tulevaisuudessa tulee olemaan sotia vedestä, ellei maailma ajaudu tuhoon jo ennen sitä. Toivottavasti kuolen ennen sitä aikaa. Mutta kyllä tämä pisti miettimään. Tämä maailma on yhä enemmän ja enemmän menossa siihen suuntaan ja siten tämä sai myös scifikauhun väreitä minussa aikaan. Enimmäkseen kuitenkin tämä oli juuri sellaista rehellistä (nuorten) miesten voimafantasiaa mitä halusinkin nähdä. Niin ilahduttavan naiivia, ja rakastin sitä miten tunsin olevani sen hetken aikaa muussa maailmassa kuin tässä.

Elokuva kertoo Emily Brontën elämästä, Humisevan harjun kirjoittamisesta ja ennen kaikkea siitä, miten vaikeaa oli olla nainen ja outolintu aikana, jolloin kaikkea hiemankin erilaista katsottiin karsaasti.

Pidin ekasta tunnista aika paljon, siinä oli tunnelmaa ja muutenkin se oli jotenkin vain tehty paremmin, toinen tunti ei ollut niin mielenkiintoinen ja lisäksi tuntui siltä kuin sitä olisi venytetty ja venytetty, tuntui ikuisuudelta. Eniten pidin niistä kohtauksista joissa Emily (Emma Mackey) oli veljensä Branwellin (Fionn Whitehead) kanssa, heidän typerä nuoruuden innostuksensa oli tarttuvaa ja ilahduttavaa katseltavaa muuten melko masentavassa leffassa. Lisäksi heidän näyttelijänsä olivat hyviä. Pidin myös siitä Weightman-papista (Oliver Jackson-Cohen). Jotkin editoinnit olivat lievästi sanoen hieman erikoisia, mutta yleisesti ottaen tykkäsin, joskin jotkin leikkaukset olivat niin epäselviä etten tajunnut mitä nyt tapahtuu ja miksi nyt ollaankin tässä kohtauksessa, jne. Maskikohtaus leffan alussa oli pelottavampi kuin joissakin kauhuleffoissa, mikä oli kyllä aika jännää koska ei tässä oltu silti kauhua tekemässä, tunnelma oltiin luotu todella taitavasti. Toi mukavasti erilaisuutta elämäkertaleffaan! Kunpa vain toinenkin tunti olisi ollut yhtä hyvä kuin eka…

Katsoin tämän vuonna 2012 ja silloin annoin tälle 2,5 enkä juurikaan pitänyt tästä. Vihasin William Petersenin esittämää kyttää todella paljon, en pitänyt hänestä hahmona enkä hänen käyttäytymisestään. Se heijastui koko leffan arvosanaan ja arvosteluun aika rajustikin. Kun luen silloista arvosteluani, en voi muuta kuin ihmetellä miten sitä voi olla myöhemmin itsensä kanssa niin eri mieltä. Entinen minäni oli noihin aikoihin muutenkin ihan ihmeellinen, pitäisi katsoa uudelleen noihin aikoihin katsotut leffat, voisin vaikka yllättyä positiivisesti kuten nyt kun katselin tämän. Toki nyt on enemmän tullut katseltua leffoja kuin mitä siihen mennessä olin (edelleen aivan mitättömän vähän), en silloin esimerkiksi ollut pahemmin nähnyt leffoja joissa päähenkilö on antisankari ja epämiellyttävä, joten koko konseptin tajuaminen oli minun pikkuisille aivoilleni aivan liikaa, varsinkin kun olen Petersenin nähnyt tämän lisäksi vain C.S.I.:ssä jossa hänen hahmonsa on vastakohta tämän leffan hahmolleen, järkytys tuli silloin aivan varmasti siitäkin. Oli edelleenkin hankalaa olla ajattelematta että tuo ei ole Grissom vaan Chance.

En silloin pitänyt musiikista, nyt pidin enkä tajua miksen pitänyt. Varsinkin ekan tunnin musat ovat mieleeni. Takaa-ajokohtauksesta olin edelleen samaa mieltä, se oli siisti! Lisätäkseni: se tuntui aidosti uhkaavalta. Leffa oli myös tyylikkäästi kuvattu. Sekä Petersen että Dafoe olisivat kaivanneet hahmoonsa hieman sitä mystistä jotain, nyt tuntui hieman vajaalta. Dafoe oli jonkin verran parempi. Ohjaus oli enimmäkseen taidokkaasti tehty (asia, josta myös olin eri mieltä). Tiukka, vaikkakin hiukan harhaileva, tyly leffa korruptoituneesta poliisista.

Cronenbergin uusimman leffan juonta on hieman vaikea selittää, mutta siinä on sellainen Viggo Mortensin esittämä mies, joka on performanssitaiteilija jonka esityksiin kuuluu elinten kasvattaminen kehossaan ja kehonsa rääkkääminen.

”Sisäinen kauneus”

Who Killed the KLF? on dokumentti brittiläisestä anarkistisesta (acid) house-yhtyeestä The KLF ja siitä mitä heille tapahtui vuoden 1992 tempauksen jälkeen.

Julkisuustemppuja vai aitoa outoutta ja taiteen rakastamista, saa itse kukin päättää, mutta persoonallisesta yhtyeestä näytti joka tapauksessa olevan kysymys. Itselleni he olivat uusi tuttavuus. Youtubesta The Time Lords-aliaksella löytyvä Doctorin’ the Tardis-video on hellyyttävän kämäinen, KLF-nimellä What Time Is Love? on myös aika huvittava mutta eri tavalla. Dokumentti on perinteiseen tapaan tehty, mutta se on hauskaa seurattavaa ja yhtyeestä löytyy yllättävän paljon kuvamateriaalia eikä kaikki todellakaan imartele yhtyettä mikä on plussaa.

Kolmas katsomiskerta. Omistin aikoinaan leffan VHS:llä, sain sen joululahjaksi. Ihmettelin kyllä hieman vanhempieni valintaa kun en niihin aikoihin katsellut juuri mitään romanssiaiheisia leffoja, mutta pidin siitä enimmäkseen mutta en pitänyt sen alusta ja lopusta. Nyt kävi samalla tavalla, joskin nyt ymmärsin loppua enemmän ja pidin siitä sen takia enemmän. Minua vain on aina hieman ärsyttänyt kehystarinat, en halua mitään tylsää (ja tässä tapauksessa myös alun ärsyttävää) nykyhetkeä vaan kokea sen mikä on keskiössä.

Katselin digitaalisen remasterin DVD:llä ja alussa tuntui että se vei jotain magiaa pois kun se ei ollut sellaista ”sumua” mitä VHS:llä tottui näkemään. Oli ns. liian hyvännäköistä Mutta siihen sitten lopulta tottui, kesti vain suunnilleen tunnin. DiCaprion ja Winsletin kemiat toimivat kyllä hyvin yhteen, mutta heistä kyllä näki että he olivat vielä nuoria, että olisivat roolisuoritukset voineet paremmatkin olla, joskaan eivät ne missään nimessä huonoja olleet. Ja voi että miten nuoria he olivatkaan! Oli hämmentävää katsella moisia siloposkia. Winslet oli todella kaunis (ja upea on edelleenkin) ja hänen pukunsa olivat myös. Hänen ensiesiintymisensä leffassa ei voisi olla kauempana siitä millainen hän on lopussa: happamasta, sulkeutuneesta nirppanokasta sukeutui villi, vapaa, uskalias, sensuelli ja tyhmänrohkea romantikko. Tarina on luonnollisesti traaginen, mutta jotenkin heidän suhteensa ei tunnu aluksi oikein miltään, en tiedä johtuuko näyttelijöistä, ohjauksesta vai mistä. Vasta lopussa, tapaturman käynnistyessä, alkaa tuntua. Loppu on todella tunteikas ja itkin sen kaapinovi-kohtauksen aikana vuolaasti ja laivan uppoaminen oli toteutettu niin upeasti, että kaikkien ihmisten kohtalot tuntuivat aivan järkyttäviltä. Nykyisin moiseen ei pahemmin törmää. Pidän myös siitä että tämä ei ole vain rakastavaisten tarina, tämä kertoo myös siitä miten naisia ja alempiluokkaisia kohdellaan. Erinomainen elokuva, mutta kehystarinat olisi voinut toteuttaa paremmin tai heittää suoraan jorpakkoon. Pituutta on myös aivan liikaa, kyllä jostain olisi voinut karsia.

Tämän myötä sain silloin joululeffan lisäksi myös Céline Dionin kokoelmalevyn mille tämä My Heart Will Go On-balladi oli sisällytetty. Sitä tuli kuunneltua aikoinaan niin paljon että melkein kuuntelin sen kuoliaaksi enkä moneen vuoteen sitten häntä kuunnellutkaan. Kumpaakaan minulla ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen, mutta muistin edelleen sekunnilleen milloin Winsletin jalka lipsahtaa laivan aidalla (tai mikä onkaan). Minulla on yleisesti ottaen todella huono muisti, mutta sitten muistan tuollaisia asioita…

Katsoin tämän nyt sitten uudestaan. Tai uudestaan ja uudestaan, koska kymmenisen vuotta sitten jäi kesken sen outouden takia (lopetin silloin siihen kun ekan kerran ilmestyi puhuva ötökkä). Nyt sain katsottua loppuun ja olin vähän et mitä ihmettä mä oikein katoin. Tuli naurettua usein, lähinnä koska kaikki oli niin outoa, ja pyöriteltyä päätä usein. En oikein tiedä mistä tämä sitten kertoo, muusta kuin nistin sekavasta päänsisäisestä elämästä. Loppui myös kuin seinään. Voisi tämä kaiketi kertoa myös kirjailijuuden vaikeudesta, tai näin ainakin itse sen koin/näin. Näin tämän nyt ensisijaisesti todella outona noirina, sen jazz-mainen 50-luvun tyylikkyys yhdessä sekavan kerronnan ja paranoian sekä upeiden praktikaaliefektien kanssa teki tästä kuitenkin vähintään omalaatuisen elokuvan josta pystyi kuitenkin nauttimaan ilman että mitään ymmärsi. Pääosan näyttelijä vakuutti tyylikkäällä vähäeleisyydellään ja muminallaan, joku olisi voinut vetää roolin yli. Kolme tähteä viidestä tuntuu väärältä koska tämä ei todellakaan ollut mikään tavanomainen pätkä, mutta 2,5 tuntuisi loukkaukselta sen teknistä laadukkuutta kohtaan, 3,5 ei tunnu oikealta koska se ei imaissut minua mukaansa.

Hyvä mysteeritrilleri monilla isoilla näyttelijöillä varustettuna. Olisi se voinut parempikin olla, mutta jostain syystä ilahduin silti tästä kovasti. Pitkään se panttasi sitä mistä oikeastaan on kysymys, mutta jos on iso salaliitto kyseessä niin eipä sellaista hevin selvitetäkään. Olin väsynyt ja minulla oli yksi lonkero alla kun tätä rupesin katsomaan, ei siis mikään järkevin idea pistää tätä pyörimään, mutta kummallisesti se piti minut silti koko ajan hereillä. Johtui varmaan siitä kun sitä piti katsoa herkeämättä ettei mitään vain mene ohitse.

Christian Balen todella hyvä roolisuoritus kenties myös avitti asiaa. Juoni oli tosiaan hieman koukeroinen, mutta myös kuvaus ja ohjaus piti minut varpaillaan. Margot Robbie oli myös hyvä ja Anya Taylor-Joy (upeine hiuksine ja meikkeineen) oli aivan loistava. John David Washington oli hyvä, mutta hahmonsa kaipasi hieman jotain särmää vaikka ei huono ollutkaan missään nimessä. Robert De Niro vakuutti ylväänä ja mitään pelkäämättömänä everstinä, ja Mike Myers hauskuutti. Michael Shannon on hyvä näyttelijä mutta yleensä hän pilaa aina kaiken jossain vaiheessa. Nyt tämän nähtyäni, kun niin ei käynytkään, ajattelen että sen täytyy sittenkin olla muissa leffoissa kässärin tai ohjaajan vika. Timothy Olyphant oli huono ja Chris Rock ärsyttävä.

Pituutta olisi kenties voinut olla hieman vähemmän tai sitten leffa olisi voinut lopun toistamisen sijaan kertoa jotain uutta. Pidin siitä miten tämä kertoi salaliiton sijaan enemmänkin ystävyydestä ja että se kertoi sen niin valloittavasti. Tämä tuntui jotenkin todella suurelta vaikka leffa olikin oikeastaan aika perinteinen.

Trailerin perusteella tämä vaikutti ihan hauskalta, mutta sen sijaan tämä vain ärsytti minua. George Clooneyn ja Julia Robertsin välinen nokittelu tuntui todella väkisin väännetyltä kinastelulta ja oli aivan yhtä raivostuttavaa kuunneltavaa/katsottavaa kuin oikeankin elämän exien väliset riidat. Heitä oli ihan kiva katsella kun he olivat vuorovaikutuksessa jonkun muun kanssa, mutta yhdessä en voinut heitä sietää. Tämän piti olla romanttinen komedia, mutta komediaa eikä romantiikkaa ollut kumpaakaan juuri lainkaan, sen sijaan tässä enimmäkseen joko riideltiin tai oltiin surullisia, ilon hetkiä oli vain vähän. Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä enemmän vihaan tätä, joten lopetan tähän. Onneksi oli edes hienot maisemat, oli se sitten oikeasti Balilta tahi ei.

Katselin että Riddick, tuttu nimi. Taidanpa katsoa mistä on kyse kun en ole nähnyt. Leffaa katsellessa tuli välillä olo että nyt on tekijät unohtaneet kertoa meille jotain oleellista leffan maailmasta, mutta enimmäkseen sitä katsoi ihan sujuvasti. Vasta leffan päätyttyä kun menin katsomaan mitä siitä sanotaan, minulle selvisi että tämä olikin elokuvasarjan kolmas osa! Hups. No, ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta kun tulee aloitettua jokin leffasarja väärästä päästä.

Pidin sen alusta kaikkein eniten kun Vin Diesel oli aution oloisella planeetalla ja yritti selviytyä karuista olosuhteista. Leffan värimaailma oli kiehtovan vääristynyt, oli paljon keltaista ja sitten jostain syystä Vin Diesel näki, ei punaista, vaan pinkkiä. Hmm. Planeetan otukset olivat jännän oloisia ja tuntuivat aidoilta uhkilta, tosin se oli hauskaa miten Diesel sai hyeenamaisen otuksen kaverikseen. Pidin leffan yksinkertaisesta huumorista muutenkin. Mutta kun sitten tulivat muut ihmiset mukaan kuvioihin niin tämä lässähti, joskin joitakin hauskoja kohtauksia heidän kanssaan oli. Bautista oli tässä ja vakavalla naamalla heitti hyvää läppää, oli aika siistin näköinen badass. Vieläkin badassimpi oli kuitenkin se nainen Battlestar Galacticasta, joka veti roolinsa niin överiksi että se nauratti. Olihan jo hänen replansakin toki semmoisia mutta monelta ei moinen roolisuoritus onnistu. Hänelle tuntuu sopivan tälläiset naissotilas-roolit. Yksi väkivaltainen kohtaus hieman yllätti kun en moista osannut tälläiselta odottaa. Lopussa oli jotain räiskintää jonka suoraan sanottuna nukuin lävitse koska siinä ei ollut mitään mielenkiintoista. Mutta jos joskus jossain näen sen ekan osan niin voisin katsoa sen, pisti sen verta kiinnostamaan kuitenkin.

Alun laulu oli todella ärsyttävä, sellaisella tavalla että hampaita kiristelemällä päätin väkisin katsoa edes muutaman minuutin lisää josko se paranisi. No, se parani ja siitä tulikin yllättäen todella hauska ja viihdyttävä koko perheen seikkailu, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Lisäksi se näytti todella nätiltä, se on äärimmäinen kehu tälläiselta joka yleisesti ottaen vihaa tietokoneella tehtyjä animaatioita. Ehkä alan vähitellen tottua viimein tottua näihin? Erilaisia outoja otuksia olisi voinut näyttää puolestani enemmänkin, mutta ainakin värimaailma oli ihana, ihastuin siihen. Muutenkin se outo, uusi maailma oli jännää nähtävää, minusta tuntui siltä kuin olisin itsekin ollut löytöretkeilemässä. Perheen kemiat ja dialogi tuntui uskottavalta. Lopun paljastus oli hieman pettymys, odotin suoraan sanoen parempaa kuin iänikuista fantasiaklisettä joka vielä käsiteltiin todella laimeasti. Ihan ihan alkua ja lopun paljastusta lukuunottamatta pidin tästä todella paljon!

Aluksi tämä oli todella ontto, kömpelö, lattea ja kaikinpuolin sellainen että tähänkö nyt pitäisi sitten tuhlata kaksi tuntia elämästäni. Sitten jossain vaiheessa, jostain syystä, siitä sukeutui kömpelö mutta ihan hauska ja viihdyttävä leffa, välillä hihittelin vitseille (sekä tahallisille että tahattomille), välillä hidastuksille jotka olivat niin korneja mutta toisaalta ilahduin niiden sarjakuvamaisuudesta, perustuvathan nämä sarjiksiin. Sitä pitäisi hyödyntää näissä enemmänkin ja olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt miksei näin ole. 300-leffa tuli hieman mieleeni, sen niminen leffa siis. Siitä on tosin sen 17 vuotta aikaa kun sen näin niin saattaa muisti pettää, mutta muistaakseni siinäkin oli tälläistä venytettyä, liioittelevaa hidastelua. Myös ainakin yksi visuaalinen vitsi nauratti, kun The Rockista tai siis Black Adamista, oltiin tehty iso kivipatsas. Visuaalisuudesta puheenollen, pidin niistä värillisistä loitsuista, ne näyttivät liikkuessaan maagisemmilta kuin mitkään Marvelin magiajutut. The Rock oli kyllä enimmäkseen tylsä, mutta jotkut sivuhahmoista laukoivat ihan hauskoja vitsejä, Pierce Brosnan oli suosikkini. Hän myös näytti pitävän hauskaa ja senkin takia oli ilo katsoa häntä, muutoinkin kuin siksi että vanhetessaan hän tuntuu näyttävän vain komeammalta. Hänen äänensä oli tosin todella outo silloin kun hänellä oli se kypärä päässään. Minä en tiennyt mistään näistä leffan hahmoista etukäteen yhtään mitään mutta tämän perusteella Black Adam on hahmona aika yksioikoinen ja tylsä tyyppi enkä lukisi hänen tarinoitaan. Tämä oli sitä samaa tasoa mitä monet muutkin supersankarileffat, eli ei mitään ihmeellistä, katsoo kertaalleen ja viihdyttää kestonsa ajan.

Rupesin katsomaan tätä melko kylmiltään, olin kyllä joskus pari vuotta sitten lukenut elokuvan esittelytekstin mutta en muistanut silti mistä tämä kertoo. Kirjastosta lainaamani DVD ei myöskään suostunut toimimaan silloin laitteellani joten oli kiva kun tämän sai nyt katsottua Yle Areenasta. Olisi kannattanut lukea se teksti, koska olin leffaa katsellessani hieman hämilläni mistä tämä oikein kertoo. Ja puolessa välissä leffaa olikin pakko vilkaista infoa.

Elokuva kertoo Undinesta, joka leffan alussa joutuu jätetyksi, mutta vain hiukan myöhemmin hän löytää uuden miehen johon rakastuu päätäpahkaa. Tässä ei ole vielä mitään ihmeellistä. Se mikä minulle oli eniten epäselvää oli se, oliko Undine jo alunperinkin ns. undiini eli eräänlainen vedenhaltija (tästä myyttisestä hahmosta tuli hitusen luettua koska itselleni koko undiini oli vieras asia, mutta Wikipedia on niin kirkas etten sitä kauaa voi lukea), vai tapahtuiko siinä yhdessä alun kohtauksessa jotain miksi hän undiiniksi muuttui. Se, miten hän puhui exälleen, niin se puoltaisi sitä että hän oli sitä jo. Mutta silti asiat tuntuivat hämmentävän häntä siinä akvaariokohtauksessa. En tiedä missasinko jotain koska olen tyhmä ja huonomuistinen, vai siksi koska näyttöni on niin huono että välillä en hämärämmissä kohtauksissa näe mitään koska valonarat silmäni taas eivät anna myöten katsoa kirkkaammilla asetuksilla. Oli miten oli, kaikesta epäselvyydestä huolimatta pidin leffasta aika paljon. Oli oikeastaan kivaa että sai itsekseen pohtia pidemmän aikaa, kaikkein vaikeaselkoisin leffa tämä ei kuitenkaan ollut.

Itseäni ei rehellisesti sanoen jaksanut kiinnostaa ne monet kohtaukset joissa Undine esitteli kutsuvieraille Berliinin arkkitehtuurin historiaa (en oikein tiedä miksi jos hän kerran oli vedenneito, luulisi tekevän töitä lähellä vettä), mutta kuten eräs hahmo sanoi, hän kuulosti todella seksikkäältä puhuessaan siitä. Undinea esittävä Paula Beer olikin leffan ehdoton valopilkku, häntä katsellessa ja kuunnellessa saattoi vain ihailla ja huokailla. Myös hänen toinen poikaystävänsä Christoph eli Franz Rogowski oli aivan mahtava. Ja kun heidät näki yhdessä, silminnähden rakastuneina ja käsikynkässä, olin aivan myyty. Paras rakastunut pari (elokuvassa) aikoihin jonka olen nähnyt!

Lisäksi tämä oli todella hyvää harjoitusta minulle kun opiskelen nyt 665. päivää Duolingossa saksaa (ja espanjaa). Tätä katsellessa tuli sellaisia ajatuksia että hahaa, minäpä tiedän tuon sanan! Todella alkeellisella tasolla vielä mennään mutta jostain pitää lähteä liikkeelle.

Katsoin tämän kahtena päivänä mutta useammassa osassa, väsymyksen vuoksi kelasin tätä jatkuvasti alkuunpäin joten katselukokemus oli lievästi sanoen sekava. Uskoisin silti pysyneeni kärryillä siitä mitä tapahtui ja ainakin suurinpiirtein missä järjestyksessä, tarina kun on melko selkeä joten tapahtumien järjestyksen voi jo melkein arvatakin. Suurin ongelma oli lopun taistelu laivalla joka meni minulta nukkuessa ohi ekana päivänä melkein kokonaan. Mutta en pistäisi sitä pelkän väsymyksen piikkiin, pirteämpänäkin katsottuna se ja muut taistelukohtaukset olivat huonoja ja tylsiä. Sen sijaan draama oli ihan hyvää ja suhteellisen tasokasta marvellilaiseksi. Moni näyttelijä teki hyvää työtä, varsinkin Angela Bassett kuningatar Ramondana. Pidin myös siitä miten paljon tässä oli politiikkaa, se hieman yllätti minut.

Ekassa osassa minua hämäsi wakandalaisten puhetyyli todella paljon, nyt se kuulosti luonnollisemmalta tai sitten vain olin tottunut tyyliin. Pahis ja hänen syntytarinansa olivat ihan hyvät ja uskottavat. Pidin siitä miten vedenalaisen maailman, Talokanin, kieleen kiinnitettiin myös huomiota. Mutta visuaalisesti leffa oli jotenkin harvinaisen ruma, en voinut yhtyä prinsessa Shurin sanomisiin siitä miten kaunis se paikka oli, eikä oikein mikään muukaan näyttänyt hyvältä.

Ihan hyvä Marvel-leffa, mutta aivan liian pitkä. Parempi kuin eka osa.

Leffan idea siitä, miten Brendan Fraser esittää miestä joka lukee kirjan ääneen ja saakin kirjan hahmot elämään tässä meidän maailmassamme on jännä, mutta toteutus on harmittavan huono, joskin tarpeeksi viihdyttävä ainakin nuorimmille aikuisille joilla ei ole fantasialeffoista vielä kauheasti kokemusta. Ja kyllä se näin aikuisenakin meni kun ei muutakaan tekemistä ollut. En ole lukenut kirjasarjaa johon tämä perustuu, mutta nyt kansia netissä katsellessani muistan joskus törmänneeni niihin kirjastossa, toivottavasti kirjat ovat parempia kuin tämä. Tämä ei ollut varsinaisesti hengetön, mutta jotenkin moni asia vain ontui teknisesti. Pääpahis (Andy Serkis) tuntui viihtyvän roolissaan, myös Paul Bettany ja Jim Broadbent olivat hyviä, he olivat leffan sielu ja sydän ja heidän ansiostaan tämän jaksoi katsella loppuun saakka.

On pitänyt katsoa tämä jo useamman vuoden koska en ollut varma olenko nähnyt tämän silloin joskus aikoinaan. Ei ainakaan tullut mitään muistikuvaa leffaa katsoessa että ”hei, tän mä muistan!”, eli jos olenkin tämän joskus nähnyt niin ei ole jättänyt mitään muistijälkiä ainakaan eikä kyllä mikään ihme, tämä oli hyvin vaisu ja melko kökkö seikkailu. Vikalla tunnilla tämä kyllä petrasi hieman ja se oli kiva. Pidin eniten tämän kauhuelementeistä.

Tälle tuli naurettua harvinaisen paljon, todella pöljä leffa. Brendan Fraser oli samaan aikaan nolo, riemastuttava, samaistuttava ja omalla tavallaan söpö. Aluksi kyllä olin että onko tyyppi oikeasti huono vai erittäin hyvä näyttelemään huonoa, mutta kyllä se lahjakkuuden puolelle taisi mennä, en ole ihan varma. Se huumeparoni-rooli oli paras Tämä oli hauska leffa siihen koris-sketsin loppuun saakka, sen jälkeen tämä vakavoitui enkä enää pitänyt tästä, lopetus onneksi sentään oli söpö. Elizabeth Hurley oli uskomattoman hot paholainen.

Hyvä draama vakavasta aiheesta eli nuoren päihderiippuvuudesta. Dialogi tosin on varsinkin ekalla puoliskolla jotenkin onttoa enkä erityisemmin välitä editointityylistäkään. Tarinakin olisi kaivannut hieman syvällisempää otetta. Timothée Chalamet on myös liian nätti ollakseen oikeasti päihderiippuvainen. En oikeastaan välittänyt koko ekasta puoliskosta mutta tokalla puoliskolla kun editoija malttaa hillitä itseään, ja tarina saa synkeämmän käänteen, tapahtuu muutos minkä vuoksi nämä pisteet annan alun kritisoimisesta huolimatta. Leffa kosketti minua syvästi, ja lopussa itkin niin paljon että piti keskeyttää katsominen hetkeksi kun ei itkusilmiltä meinannut mitään nähdä. Niin harvoin nykyään koen mitään ihmeempiä tunteita nykyleffoja katsellessa. Timothée oli loistava roolissaan. Yllättävää kyllä pidin myös Steve Carellista, en ole koskaan pitänyt häntä hauskana kaverina mutta näemmä hän todellakin sopii vakavampaan rooliin. Hänen isähahmonsa oli uskottava. Hänen pitäisi tehdä enemmän draamaa.

Eka uusintakatselu, eka katsoin tämän vuonna 2010 ja tajusin tämän huumorin nyt paljon paremmin vaikka silloinkin tykkäsin siitä, eka tunti oli mielestäni nyt parempi kuin silloin, mutta toisaalta toka tunti oli vielä huonompi nyt kuin silloin, joten 2,5 tähden pisteytykseni pysyy paikoillaan. Ihan hyvä hulluuden kuvaus, joskin parempiakin on tehty.

Synkkä leffa jossa kuitenkin on mustaa huumoria mukana, melko tyylikäs ohjaus myös ja pidän sen tunnelmasta ja siitä miten kyläläiset kuvataan. Joiltain osin hieman epäselvä leffa, en tajunnut esimerkiksi lopetusta, mutta ongelmalliseksi tämän tekee se, miten Clint Eastwoodin esittämän nimettömän hahmon raiskaamat naiset esitetään kuin he olisivat nauttineet tulleensa raiskatuksi ja se pyörii jatkuvasti mielessäni, kuvottavaa. Oli pakko poistaa puolikas tähti siitä johtuen.

Tajunnanvirtamainen, upeasti kuvattu, hyvät näyttelijät. Teema ranskalaisen lähiön nuorista jotka ovat vihaisia poliisille ja ns. systeemille on hyvä, mutta vaikka kuinka pidinkin tästä niin jotain jäi uupumaan, en saanut tähän henkisesti otetta. Ehkäpä minun oli vaikea samaistua näihin idioottinuoriin jotka antoivat kyllä minulle makeat naurut toilailuillaan. Leffaa sanotaan rankaksi ja onhan se sitä teemoiltaan mutta leffaa katsoessa tämä ei tuntunut rankalta kuin vain siinä poliisin huostassa ollessa eikä sekään kauhean rankka ollut. Ehkäpä se oli sitä leffan ilmestymisen aikaan mutta ei kyllä enää nykyään. Valitettavasti leffan sanoma on edelleenkin ajankohtainen ja tulee varmaan aina olemaan. Taiteen osalta voisin antaa tälle 3,5 mutta kun jää se jokin uupumaan niin ei voi mitään. Pidin tämän dokumentaarisesta luonteesta, se miten realistiselta tämä tuntui vaikka selkeästi olikin elokuvaa.

Katsoin osana kirjaston yhteiskunta/politiikka-bingohaastetta.

Tämä oli samaan aikaan tylsä, mutta silti oudon kiehtova ja välillä pelottava ja lopussa höpsö kuin mikä. Aikamoinen sekamelska. Asioita ei käsitelty kauhean pitkälle, mutta oltiin siinä rajapinnalla missä tylsä alkaa muodostua kiehtovaksi kun kaikkea ei selitetä normaalilla tavalla vaan aina oli sellainen pieni ihmettely että okei, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Ihan kuin ohjaaja tietäisi että juuri nyt kannattaa tehdä jotain outoa ettei se menetä otettaan katsojastaan. Tämä leffa on tavallaan huono, mutta tuntuu että kenties tarkoituksella, en tiedä. Mutta oli hauska bongata leffaviittauksia ja repesin nauruun siinä kun Daniel Kaluuya oli siinä autossa ja mietti astuisiko ulos. (Hauskuutta tuli siitäkin kun hänen hahmonsa oli aivan kuin ilmetty eräs tyyppi jonka tunnen.) Minä olen nähnyt hänet vain siinä yhdessä jaksossa Black Mirrorissa ja tämän leffan ohjaajan (Jordan Peele) toisessa leffassa Get Out. En ole ollut kauhean vakuuttunut Kaluuyan näyttelytaidoista, mutta tähän hänen pökkelyytensä ja jäyhyytensä sopi aivan täydellisesti! Tuntuu, että ohjaaja tiesi tämän. Tämä tuntui muutenkin tietynlaiselta katsojan manipuloinnilta, mitä tietyllä tapaa kaikki leffat toki tekevät, mutta tuntui että tässä hän veti meitä naruista. Ohuesta kässäristä johtuen tämä ei tuntunut kauhean syvälliseltä, kaikki oli kaunista mutta onttoa, outoa ja hauskaa pintaa joka ei kestä uusintakatselua mutta joka viihdytti tarpeeksi että saattoi mennä virran mukana. Ihan en tajunnut sitä mikä oli Nopen pointti, mutta idea eläinten käyttämisestä viihdeteollisuudessa oli virkistävän erilainen, samoin kuin se millaiseksi se UFO sitten osoittautui. Suoraan sanon että en ole törmännyt vastaavaan ideaan ennen, joskaan en ole niin paljoa alien/UFO-leffoja nähnytkään.

Hyvin kirjoitettu ja näytelty brittiläinen romanttinen komedia, jonka tosin Andie MacDowell meinasi pilata kokonaan. En yhtään tykännyt hahmosta, häneen ei tullut minkäänlaista tunnesidettä eikä MacDowell osannut näytellä häntä pätkääkään joten hänen kohtaustensa aikana minä olin aivan yhtä tuskastunut ja revin päätäni kuin se yksi hauska hahmo, Gareth (Simon Callow) siellä kirkossa. Gareth oli muuten yksi lempihahmoistani tässä, mutta sivuosat olivat kyllä täynnä hyviä näyttelijöitä (kuten John Hannah ja Kristin Scott Thomas). Aikoinaan vihasin Hugh Grantia mutta viimeisen 10 vuoden aikana olen tajunnut hänen olevan oikeasti hyvä näyttelijä ja että aikoinaan taisinkin oikeasti vihata vain hänen hymyään koskapa en ollut juurikaan nähnyt häneltä leffoja (tämäkin oli vasta neljäs näkemäni). Sitä se teettää kun on vain jokin mielikuva mutta ei oikeasti ota selvää asioista…. Maanläheinen, ei-ääneen-naurattava komedia, sellainen jonka vain britit osaavat.

En ymmärrä tämän enkä kyllä monen muunkaan romanttisen komedian saamia haukkuja. Se, että haukutaan yllätyksettömäksi ja ennalta-arvattavaksi on vähän sama kuin haukkuisi toimintaleffaa siitä että siinä on toimintaa tai trilleriä siitä että se on jännittävä. Se vähän niinku kuuluu asiaan, toki jotkut tekevät asiat paremmin. Vaikka syvällä sisimmässäni tiesin miten tässä tulee käymään, jännitin silti lopussa saavatko he toisensa, ja se kun odotukset palkittiin niin se oli aivan ihanaa! Kävi niin kuin ajattelin ja se oli täydellistä fanserviceä minulle, joka halusin juuri jotain tällaista.

Olen nyt katsonut kolme vai neljä Jennifer Lopezin leffaa tänä vuonna ja tämä oli ensimmäinen missä Lopezin ja miespääosan välillä oli kemiaa. En ole kauheasti nähnyt Matthew McConaugheyn leffoja mutta tässä ihastuin häneen täysillä ja pistin katselulistalle suunnilleen miljoona leffaa jossa hän on Tosin hänen hiustyylinsä ja -värinsä olivat aivan kauheat! Enkä suoraan sanoen pitänyt siitä miten hänen pelastaessaan Lopezin hän viipyi liian kauan siinä hänen päällään, se tuntui hieman ahdistelulta. Mutta pitäisin sitä kässärin tai ohjaajan vikana, näyttelemisessään ei ollut kertakaikkiaan mitään vikaa. Lopez oli aika tönkkö, tönkömpi kuin mitä olen häneltä nähnyt, mutta olihan tämä hänen ekoja roolejaan että se annettakoon anteeksi tässä tapauksessa. Yllättävän arkisen näköinen, mutta silti kaunis.

Leffaa on haukuttu myös siitä ettei se ollut järin hauska. Eihän tämä mitään huutonaurua aiheuttanutkaan, mutta kyllä jotkin vitsit pistivät hymyilyttämään. Mielestäni erittäin viihdyttävä leffa!

Taika Waititin lienee parempi pitää lomaa kun tulos on tälläinen. En tajua miten ihmeessä tämä on mennyt läpi. Todella laiska ja huono käsikirjoitus. Huumoria on mutta sellaiset 98 % vitseistä ei toimi. Draama on hyvää ja ainekset todella hyvään tarinaan olisi, on suurta tragediaa ja kaikkea, mutta kaikki on vain pelkkää sähläämistä ja tuntuu että leffa pilkkaa kaikkea mitä se edustaa. Pilaa saa tehdä, sen ymmärrän, mutta kun kaikki vedetään läskiksi eikä millään tunnu olevan millään väliä ja vuohien ja kertojan äänikin on ärsyttäviä niin tässä ollaan (viime) vuoden huonoimman leffan äärellä.

Jos jotain hyvää pitää tästä sanoa, niin tarinan idea tosiaan on ihan hyvä, paremmalla kässärillä Christian Balen hyvä roolisuoritus ei olisi mennyt hukkaan. Hän pääsi hetken aikaa jopa olemaan uhkaava ja se oli kivaa vaihtelua koska pahikset näissä eivät pahemmin ole uhkaavan tuntuisia. Ja ne 2 % vitseistä toimivat osittain koska Chris Hemsworthin vitsien ajoitus toimii todella hyvin ja hän on tähän mennessä sisäistänyt jo roolinsa todella hyvin ja sopii siihen edelleen. Ja pidän siitä miten Thorilla oli jälleen pitkä tukka, se oli aivan yhtä järkyttävää minulle kuin Thorille kun hänen hiuksensa leikattiin Ragnarökissä (joka muuten on mielestäni yksi Marvelin parhaimpia leffoja ja Waititin leffa myös joten en tajua tälläista tason laskua). Russell Crowen nimi yllätti, en tunnistanut häntä leffassa, vasta ekojen lopputekstien aikana kun hänen nimensä näkyi niin tunnistin hänet siitä seuraavia lopputekstejä edeltävässä kohtauksessa. Se kohtaus jossa hän kipitti hameessaan alas portaita, oli kyllä hauska.

Huono leffa, mutta ainakin sitä katsellessa aika meni nopeasti.

Itse meinasin luovuttaa melko alussa tämän suhteen sillä sen tyyli on jotenkin ärsyttävä, puhumattakaan kiroilusta. Poikaystäväni, jonka saan nykyisin vain harvoin katsomaan samaa leffaa kanssani, sanoi että nyt kun oon tässä niin katotaan sitten loppuun saakka. Ärsyttävä tyyli jatkui loppuun saakka mutta siihen sitten lopulta tottui jotenkuten ja sen parissa rupesi viihtymään. Ihan hauska ja melkoisen älyvapaa ja villi tapaus. Aaron Taylor-Johnsonin ja Brian Tyree Henryn välinen kemia pelasi todella hyvin yhteen ja Brad Pitt taisi edelleen komiikan. Toimintakohtaukset oli aika hyviä ja luovia. Jos ärsyttävyysaspekti unohdetaan, niin huonointa leffassa oli Michael Shannonin esittämä pahis. Tai no, hän oli hyvä siihen saakka kunnes avasi suunsa. En tiedä onko vika kirjoituksessa vai näyttelijässä, mutta tuntuu että aina kun hänen hahmonsa pääsevät ns. valloilleen, niistä tulee huonoja ja niin oli taas tässäkin tapauksessa.

Keikkui siinä antaisinko 2,5 vai 3 tähteä, päädyin kolmoseen koska kyllä tämän hyvät puolet sitten lopulta voittivat ja leffa onnistui viihdyttämään minua ihan hyvin.

Ihan OK, joskaan en tajua miksi tästä aikoinaan niin kovin puhuttiin. Hyvin tavanomainen, vanhanaikaisen herttainen, kliseinen draama. Parasta oli se kun perheenisä väkisin keksi kreikkalaisen alkuperän joka sanalle, vaikka se ei olisikaan totta, kuten kimono-sanalle kävi, vain koska ego ei kestä sitä että ei ollutkaan oikeassa. Oletin tämän olevan hauskempi, jo heti alussa kävi selväksi ettei näin ollut kun näytetään sateista Chicagoa ja samalla soi iloinen kreikkalainen sävelmä, oli jotenkin harvinaisen häiritsevä ristiriita.

Leffana ei ole järin ihmeellinen, mutta Mila Kunisin ansiosta tämän katsoi helposti loppuun saakka, hän oli ihana ja loistava. Loppua kohden kun tämä vakavoitui niin siinä tuli ihan fiksuakin kamaa.

Kerran katsottava, hieman vaisu komedia jossa seurataan Ashton Kutcherin ja Natalie Portmanin hahmojen välistä seksikamuilua. On tällä silti hetkensä kuitenkin ja suhteesta rupeaa välittämään, mutta Kutcherin esitys oli todella pliisu ja meinasi pilata homman, onneksi Portman pelasti tilanteen kuin tilanteen. Jännä, sillä en yleensä välitä Nataliesta mutta nyt osui näköjään hänelle sopiva rooli. Hän oli tässä aivan ihana. Kliseisyys ei haitannut ainakaan minua. 3-/5

Ps. Kuka tekee kuukautissoittolistan tyttöystävälleen? Ällöä. Ite heittäisin meneen, en tarvitse yhtään enempää muistutusta vuodosta, menisi hyvät biisit pilallekin kun ajattelisi vain menkkoja niitä kuunnellessa.

Kahdesta viime vuoden portaalifantasiasta tämä oli huomattavasti onnistuneempi (toinen oli Everything Everywhere All At Once jota en juurikaan arvostanut). Tämä kuului mielestäni myös Marvelin leffojen parhaimmistoon. Olen näemmä molemmissa mielipiteideni kanssa vähemmistössä.

Ekassa Doctor Srangessa oli parantamisen varaa mutta pidin siitäkin jo aika paljon, tämä oli selkeästi parempi (annoin ekalle 2,5 tähteä). Juoni oli yksinkertainen mutta toimiva, meno oli melko villiä ja pidin joistakin visuaaleista todella paljon, olisi tämä toki voinut revitellä eri universumeilla enemmänkin mutta ainakin tämä seikka toimi paremmin kuin Everythingissä jossa ei hyödynnetty asiaa juuri lainkaan, mikä on todella kummallista kerran sellaisella idealla ollaan lähdetty liikkeelle. Tässä sitä hyödynnettiin paremmin jo ihan juonen tasolla.

Seuraavaksi spoilereita:

Todella viihdyttävä ja mielenkiintoinen leffa ja Marvelin 4. vaiheen paras leffa niistä mitä tähän leffaan saakka on ilmestynyt.

Tämä on pitänyt nähdä siitä saakka kun se ilmestyi mutta aina se vain on jäänyt kirjaston hyllyyn. Nyt päätin napata sen viimeinkin katseltavakseni ja se osoittautuikin enimmäkseen ihan hauskaksi komediaksi!

Katherine Heiglin ja Seth Rogenin kemiat pelaavat loistavasti yhteen. Heigl esittää melko hyvin menestyvää nuorta naista joka yhden illan jutun jälkeen huomaakin olevansa raskaana. Mutta pitääkö vauva vai ei, ja vielä sellaisen ihmisen kanssa jota Seth Rogen uskottavasti esittää?

Pidin siitä miten tämä esitteli sen, miten naiset ja miehet ajattelevat asioista eri tavoilla. Huomasin välillä olevani naisten ja välillä miesten puolella, oli kivaa kun tämä ei syyllistänyt tai kehunut vain jompaa kumpaa. Ovelaa.

Sivuosista pidin Leslie Mannista uskottavana perheenäitinä sekä Paul Ruddista joka on isyydestään huolimatta vieläkin vähän lapsellinen, rooli sopi hänelle oivallisesti. Sen sijaan Jonah Hillin hahmo oli paitsi typerä niin myös raivostuttava. Rogenin leffakamut olivat harvinaisen urpoja, ainakin vähään aikaan mitä olen nähnyt. Se tyynyjuttu, jestas! Pojat taitavat todellakin olla aina poikia

Minua ei haitannut tämän kesto, tuntui siltä että tarina vaati kaiken tuon ajan tullakseen kerrotuksi. Siltikin jäi paljon raskauden ja seurustelun eri vaiheita käymättä läpi. Paljon parempi kuin toinen näkemäni ohjaajan leffa, 40 vee ja neitsyt.

Tämä on ensimmäinen Bondini jonka aikoinaan lapsena näin, en tosin muistanut siitä muuta kuin liukumisen jättimäisen lautasen keskustaa kohti. Pierce Brosnan on siis minun eka Bondini ja kun ajattelen Bondeja, ajattelen eka häntä ja sitten vasta Sean Conneryä.

Leffa on hyvä ja Timothy Daltonin viitoittamalla tiellä tässä mennään yhä modernimpaan suuntaan. Toiminta on hyvää ja näyttävää mutta myös välillä aika epäuskottavaa, kuten se vapaapudotus lentokoneeseen

En pitänyt siitä että Bond vähät välittää muista tielläkulkijoista, ihan sama mitä hän omalla hengellään tekee mutta jotenkin nyt oli vähän liian huoletonta menoa. Mennä nyt tankilla asuntojen läpi ja sitten vähän vain oiotaan solmiota ja jatketaan matkaa Todellakin poika lelujensa kanssa Hänen keskustelunsa M:n kanssa oli hyvä. Olen kyllä ollut pihalla näitä katsoessa näköjään kun tähän mennessä olen luullut että M on ollut lyhenne Moneypennystä, hyvä että tuli tämä leffa joka vähän selitti minulle asioita

Minä en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella siitä naispahiksesta. Xenia Onatopp, oikeesti? Samaa tasoa sen Pussy Galoren kanssa, ei mene minulle läpi kun nämä yrittävät olla suht ”realistisia” vakoiluleffoja ja sitten on tuollaisia sarjisnimiä. Famke Janssen, en tiedä oliko hän hyvä vai huono, hyvin sarjismainen hahmo sekin. Jotenkin rasittava myös kiljumisineen ja vähän nolo. Hänen kuolemansa jälkeinen Bondin vitsi oli kyllä niin nautittava kaikessa typeryydessään ja arvattavuudessaan että huhhuh.

Sean Bean oli kyllä hyvä pahis ja pidin siitä miten tasaväkisiä he Bondin kanssa olivat. Izabella Scorupco oli myös siitä hyvä Bond-tyttö ettei ollut täysin avuton ja osasi kyllä sanoa vastaan.

Ihan hyvä ja viihdyttävä Bond muuten, mutta tuntui aivan järjettömän pitkältä, puolivälissä tuntui jo siltä kuin olisin katsellut sitä miljoona vuotta eikä loppua vain ollut näkyvissä. En tiedä mistä johtuu koska tässä kuitenkin tapahtui paljon kaikenlaista oikeastaan koko aika.

Tina Turnerin tunnari on tähän saakka kuulemistani paras.

Tasalaatuisin muttei välttämättä viihdyttävin Mission Impossible-leffa. Juoni on suhteellisen uskottava (näiden leffojen mittapuulla) ja Tom Cruisen ja Rebecca Fergusonin kemiat pelaavat hyvin yhteen. Pidän heidän välisestään jännitteestä. Ving Rhamesin mukanaoloa en ole ymmärtänyt koskaan, tyyppi vaan hengaa mukana tekemättä oikeastaan mitään. Pahiksen esittäjä ei oikein päässyt koskaan kunnolla esille, mutta pidin hänestä eli Sean Harrisista silti koska hän muistutti minusta kovasti David Tennantia ja kuvittelinkin Tennantin koko ajan hänen tilalleen, näin minulla oli hauskempaa. Ne harvat toimintakohtaukset olivat hyviä ja jälleen kerran sai kauhistella niitä stuntteja. En koskaan oikein uskonut Jeremy Rennerin Hawkeyehin, hän soveltuu paremmin tälläisiin virkamiesroolehin, puvut pukevat häntä, samoin on asianlaita Alec Baldwinin kanssa. Edellisen osan tapaan tämänkin eka tunti tuntui hirvittävän pitkältä ja toinen tunti meni kuin siivillä.

Shotgun Wedding kertoo parista (Josh Duhamel ja Jennifer Lopez) joka aikoo mennä naimisiin mutta aikeita häritsee ikävästi rahan perässä oleva rosvojoukko joka tunkeutuu häihin.

Leffa alkaa hyvin tyypilliseen romanttisen komedian tyyliin, mutta meno muuttuu jossain välissä toimintakomediaksi. Todella hauska ja viihdyttävä tapaus, joskin Lopez ei ole kauhean hyvä koomikko, draaman hän tosin tuntuu osaavan ihan hyvin. Duhamel, jota en ole aiemmin nähnyt kuin vuoden 2007 Transformersissa (hauska leffa sekin), sen sijaan hoitaa komediapuolen todella hyvin, parivaljakko täydentää siis toisiaan. Muista näyttelijöistä esiin nousi Jennifer Coolidge ja Desmin Borges jotka molemmat olivat hauskoja, sekä hillityn tyylikäs Sônia Braga. Lenny Kravitzin mukanaolo hieman hämmensi, mutta on se mies hyvännäköinen edelleen. Toiminta on ihan jees, tosin leffan loppupuolella on hetken aikaa omaan makuuni vähän liian vakava meno kunnes se taas loppuu hauskasti. Lopputekstien rullatessa castin laulama The Banglesin Walk Like an Egyptian nimittäin sai taas hymyn huulille.

Jennifer Lopez esittää artistia joka saa tietää tulleensa petetyksi juuri ennen häitä, paniikkireaktiona hän meneekin lavalla naimisiin lähinnä olevan konserttivieraan kanssa (Owen Wilson) joka on tilanteesta hieman hämillään mutta ei nyt kumminkaan pane pahakseenkaan. En minäkään pistäisi kun tuollainen nainen pyytäisi yhtäkkiä naimisiin

Tämä on niitä leffoja, joissa tapahtuvia asioita tapahtuu vain leffoissa ja jos sitä ei sellaisenaan pysty sulattamaan niin on väärää kohderyhmää. Ihan kivaa hattaraa, jossa ainoa minua ärsyttävä asia oli ne laulut jotka kuulostivat kamalilta. Olisi ollut kiva nähdä enemmän myös niitä onnellisia tutustumisen hetkiä, nyt kun ne olivat valitettavan nopeasti ohi. Parasta mielestäni oli se lyhyt hetki kun Owen Wilsonin hahmo tajusi oikeasti rakastuneensa Lopezin hahmoon.

Perinteinen ja erittäin viihdyttävä whodunit, jossa Tim Curry loistaa (varsinkin loppupuolella jossa tyypin meno äityy melko maaniseksi). Cluedosta olen kuullut vain puhuttavan joten kokemusta sen pelaamisesta ei ole eikä ole siten mitään nostalgiasiteitä ja viihdyin silti erinomaisesti, välillä sai nauraa jopa ihan ääneen. Lainaamassani kirjaston DVD:ssä oli valittavana katsoa leffasta joko yksi randomilla tuleva lopetus tai sellainen jossa näytetään kaikki kolme lopetusta, valitsin jälkimmäisen. Pidin sen ekasta vaihtoehdosta eniten.

Nainen auttaa miehensä pakoon vankilasta ja pakomatka suuntautuu pariskunnan adoptoitua taaperoa kohti.

Katsoin jokin aika sitten Spielbergin leffan Kauhun kilometrit (Duel), ja tässäkin autoilu on todella suuressa osassa. Siihen nähden tämä on psykologisesti uskottavampi (paitsi se kun toimittajat kyselevät taaperolta kysymyksiä), mutta en ihan niin paljon tykännyt tästä vaikka todella hyvä leffa olikin kyseessä. Siinä missä Kauhun kilometreissä ei juurikaan kerinnyt olemaan tylsää (yksinkertaisuudestaan huolimatta), niin puolivälistä saakka tämä alkaa hieman junnata paikoillaan eikä ole niin mielenkiintoinen enää. Tapahtumat sinänsä ovat traagisia ja loppu pistää vakavaksi (odotinkin kyllä sitä), mutta en tiedä mikä sitten tässä mättää tylsyyden lisäksi. Kaavakin näytti olevan sama: aluksi mukavaa menoa ihan vähän aikaa, sitten lähes tunti mennään täysillä, pysähdytään puolivälissä haukkaamaan happea ja sitten mennään taas täysillä loppuun saakka. Näyttelijät ovat kyllä hyviä. Goldie Hawn on samaan aikaan ihanan söpö ja naiivi että epävakaa henkilö, leffan miehet ovat vakaampia sekä hahmoiltaan että näyttelytavoiltaan, se vanhempi poliisi Tanner oli kunnon herrasmiespoliisi josta pidin osittain siitäkin syystä kun hän ei suinpäin ollut tarttumassa aseeseen, toisin kuin jotkut poliisit tässä leffassa. Sitä en vain millään tajua miksi niitä rikollisia pitää ampua kuoliaaksi, ihan haavoittaminen käteen tai jalkaan riittää. Kyllä on liipaisinherkkää ja tappohaluista kansaa. Leffa tuntuikin kritisoivan hieman amerikkalaista kulttuuria. Hieman pisti ihmetyttämään miksi karkulaisia kohdeltiin kuin mitäkin julkimoita, kai se on sitten ihan sama, kunhan on vaan naama lehdessä niin palvotaan. Hyvät fiilikset minulla kuitenkin oli tästä leffasta, varsinkin ekalla puoliskolla. Hyvä road movie.

Javier Bardem näyttelee tässä melko vakavassa komediassa vaakafirman pomoa, jonka yritys on ehdolla tärkeän yrityspalkinnon saajaksi. Valitettavasti henkilökunnalla on henkilökohtaisia ongelmia, jotka voivat haitata ikävästi firman imagoa ja siksi hänen pitää saada kulissit pysymään yllä.

Bardem näyttelee hyvin päällisin puolin mukavaa pomoa, mutta joka oikeasti on aika niljakas. Muutkin ovat rooleissaan ihan hyviä. Rehellisesti sanoen en tiedä olisinko katsonut tätä leffaa ollenkaan jollei Bardem olisi ollut tässä, tämä on nimittäin aika kuiva ja harmaa. Ei sillä, ihan hyvä leffa tämä silti on mutta komediaksi tässä on aika vähän komediaa. Ne kohdat olivat kyllä aina ihan hauskoja. Odotin tilanteen muodostuvan vielä tiukemmaksi ja hieman petyin lopputulokseen, (koska tämä antoi meidän olettaa tilanteen menevän vielä tiukemmaksi ja absurdimmaksi) joskin loppukohtaus oli todella hyvä. Pidin siitä että Bardem oltiin stailattu ihan pomon näköiseksi, meni ihan täydestä.

Leffa alkaa hyvin arkisesti (rakastin niitä radiokeskusteluja) mutta hyvin nopeasti alkaa erittäin piinaava jännitys joka helpottaa vain hetkeksi puolessa välissä, eikä siinäkään jännite laske oikeastaan ollenkaan. Tämä on erittäin hyvä esimerkki siitä, että hyvään toimintajännäriin ei välttämättä tarvita hirveitä rahoja. Yksinkertaisellakin juonella varustettu leffa toimii, koska tunnelma on saatu aikaan hyvillä kamerakulmilla ja hyvällä pääosanäyttelijällä. Rekka ja sen kuski olivat juuri loistavia pahiksia, osittain koska kuskia ei koskaan (käsiä lukuunottamatta) näytetty. Näin jätetään katsojalle tilaa mielikuvitukselle, ilman sitä tämä ei välttämättä kestäisi aikaa ihan niin hyvin kuin nyt, toki teknisestikin tämä on todella hyvin tehty. Tätä katsottaessa tuli oikeasti jännitettyä ja suorastaan huudettua, se on minulta harvinaista, varsinkin näin vanhan leffan ollessa kyseessä. Ainoa mistä motkottaisin on joidenkin sivullisten typerä käyttäytyminen sekä lopetuksen järjettömyys, niiden takia lähtee puoli tähteä pois. Loppuu tosin sitten onneksi kauniisiin kuviin.

!!! Varoitus, SPOILEREITA!!!

Olen nyt katsonut näitä järjestyksessä pikkuhiljaa, vuodesta 2016 lähtien, ja tämä on eka Bondi jonka aikana silmäni eivät menneet edes hetkeksi kiinni. Tämä taitaa olla sitten ensimmäinen moderni Bond. Sen lisäksi että tämä ei ollut tylsä (kuiva kylläkin), niin Lazenbyn leffan tapaan tämä kiinnosti minua siksi koska Bondista näytetään siviiliminä, se haavoittuva ja ajattelevainen ystävä. Pidin tästä juuri siksi koska tässä näytettiin että hänkin on vain ihminen. Pääpahiskin ei ollut vain odottamassa tullakseen tapetuksi vaan näytettiin hänenkin elämäänsä, erityisesti bisnespuolta. Oli huvittavaa kun siinä yhdessä kokouksessa käytiin läpi asiakasprofiileja kuin missä tahansa muussakin (normaalissa) bisnestapaamisessa. Mutta yleisesti ottaen ei vain Bondilla vaan koko leffalla oli vitsit vähissä, mutta toisaalta tämä tarina ei oikein kauheasti soveltunutkaan mooremaiseen huulenheittoon, kostotarina kun oli. Väkivaltainen sellainen, pari aika brutaalia tappoa joista varsinkin se paineilmajuttu tuntui minusta todelta pahalta. Rikollisten kohtalot leffoissa ei aina hetkauta mutta tuo tuntui todella ikävältä tavalta kuolla, varsinkin kun oli syytön ja Bondin lavastama. Siksi minusta olikin ihmeellistä ettei tässä tullut lopussa Bondille mitään seuraamuksia, ellei sitten seuraavassa osassa ole (epäilen). Stunttitemput olivat vähän tylsiä, niissä ei päästy sellaiselle tasolle mitä aiemmissa leffoissa, mutta kokonaisuutena tämä oli tasaisen vahva eikä kömpelyyksiä ollut. Ihan hyvä leffa.

Ensimmäinen tunti ei ollut järin hyvä eikä mielenkiintoinen, minua itseäni ainakin rupesi väsyttämään ja masentamaan ja ihmettelin että miksi ihmeessä tästä leffasta on sellainen häly noussut. Toinen tunti olikin sitten jo parempi ja viihdyin ihan hyvin sen parissa, vaikka en kyllä siltikään ymmärrä sen saamaa suosiota. Ihan perus-sherlockeilua. Daniel Craig ei kyllä onnistunut vakuuttamaan minua kuin vasta ihan lopussa kun paljastaa kaiken. Mikä ihmeen puhetapa se oikein oli, mitä hän sillä yritti? Tarina oli kyllä sitten (yhtä yksityiskohtaa lukuunottamatta) ihan hyvin kirjoitettu rikostarina. Juuri sellainen sopivan traaginen ja silti huvittava. Chris Evans yllätti minut, olen nähnyt häntä tietääkseni vain Marveleissa joten kiinnosti tietää millainen hän on muualla ja kyllä mies tuntuu osaavan näytelläkin, vaikka eipä hän mitenkään huono Kapteeni Amerikkanakaan ole. Niin ja minusta leffan suomenkielisessä nimessä ei ole mitään vikaa.

Leffa tuntui todella pitkältä, aivan liian pitkältä. Kun VIHDOIN päästiin puoleenväliin niin leffa alkoi viimein toimia. Toimintakohtaus joka alkoi hotellissa ja joka jatkui ulos hiekkamyrskyyn, oli upea (Tom Cruisen stuntti on ihan hullu ja vatsassa tuntui siltä kuin olisin itse pudonnut alas sieltä!) ja olo tuntui jotakuinkin siltä kuin pitkä odotus palkittiin. Olo oli huojentunut ja iloinen. Siitä eteenpäin se tuntui emotionaalisesti hyvältä myös koska hahmot tuntuivat viimein keskustelevan (tai riitelevän) keskenään, se tuntui oikealta joukolta. Loppupuolisko meni paljon nopeammin, vaikka ikäväkseni samankaltaista toimintaspektaalia ei enää tullutkaan. Pahis oli kyllä todella unohdettava enkä edes tajunnut miehen pointtia. Olin tosin väsynyt leffaa katsellessani joten se voi vaikuttaa asiaan.

Pidin todella paljon tämän tunnelmasta ja 70-lukua jäljittelevästä tyylistä, tarinakin oli ihan hyvä, joskin jäin odottamaan tältä vähän enemmän kuin mitä lopulta sain. Lopetus ei nimittäin ollut ihan top-notch mutta ihan hyvä kuitenkin. Sen sijaan ensimmäinen puolituntinen, rakastin sitä kun siinä panostettiin hahmojen ja maailman esittelyyn. Alkutekstiosio oli aika creepy. Pienet jumpscaret olivat hyviä, joista yksi jäi hieman kummittelemaan päähäni. Mikä parasta, ne eivät tuntuneet halvoilta. Teema erilaisista huonoista kotioloista oli hyvä. Tässä olikin yllättävän paljon lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Pääosapoika oli hyvä, pidin myös hänen siskostaan. Varsinkin niistä kohtauksistaan missä oli mukana huumoria. Ethan Hawken osuudet kun hän puhui pojan kanssa, olivat hyviä. Rakastin sitä hieman outoa ääntä ja tapaa puhua. Siksi vähän petyinkin lopetukseen. Leffan pari katsojaa huijaavaa juttua olivat hyviä. Sitä oikeasti jännitti pojan puolesta. En tiennnytkään että tämä perustui Stephen Kingin pojan, Joe Hillin, kertomukseen.

Olen nähnyt kerran aikaisemmin, muutama vuosi sen julkaisun jälkeen. Pidin siitä nyt enemmän kuin silloin. Silloin kavahdin hahmojen ulkomuotoa joka on mielestäni edelleen aika ruma, mutta myöhemmin ajatellen positiivisena voi pitää sitä että ne on sentään oikeita maskeja eikä tietokonetta ole muutenkaan ihan hirveästi käytetty (ei ainakaan näytä siltä).

Kaipaan joululeffoilta jouluhenkeä ja tässä se oltiin mielestäni aika hyvin saavutettu. Joulun merkitystä on käsitelty ennenkin, mutta ketä se oikeasti haittaa? Sen lisäksi tässä käsiteltiin myös kiusaamista, joskaan en pitänyt lopputuloksesta. Lopetus ei leffassa muutenkaan oikein onnistunut, mutta muutoin hauska ja viihdyttävä koko perheen joululeffa. Jim Carrey oli vihreän puvun ja maskin altakin hyvin tunnistettavissa ja veti roolin kuin olisi syntynyt sitä esittämään.

Leffa sijoittuu epämääräiseen tulevaisuuteen, jossa ihminen on keksinyt pidemmän iän salaisuuden mutta muuttunut hedelmättömäksi. Paikka kuhisee outoja ja vaarallisia otuksia, eikä pelkästään ihmisillä, vaan otuksillakin on hankalaa. Paikka on yksi iso harmaa rakennus joka tuntuu jatkuvan loputtomiin joka suuntaan.

Leffa voisi olla äärimmäisen ahdistava, jollei siinä olisi mukana (lapsellista) huumoria. Sen myötä tätä jaksaakin katsella helpommin, joskin toinen puolisko meni minulta hitusen nuokkuessa ohi koska se oli rehellisesti sanoen tylsä. Ennen sitä tämä oli kuitenkin todella mielenkiintoinen ja upeasti luotu oma maailmansa johon upposin täysin ja josta olisin halunnut tietää vielä lisääkin.

Stop motion-animaatio on jo itsessäänkin hankalaa, joten en voi kuin nostaa hattua ohjaaja Takahide Horille joka ohjaamisen lisäksi teki lähes kaiken muunkin itse! Alun puoliskon teemoja olisi voitu syventää enemmän, nyt tämä jää loppujen lopuksi hieman tylsälle selviytymiskauhu-linjalle. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta kun tässä oli aineksia syvempäänkin pohdiskeluun niin siksi se harmittaa.

Otukset olivat karmivia, hyvässä mielessä. Todella hienon näköisiä siis! Ja pidin maailman ankeudesta, kunnon dystopiameininkiä. Eräs kohtaus jossa juostiin käytävillä hirviötä pakoon, toi minulle mieleen hieman Doomin. Tässä oli muitakin pelimäisiä kohtauksia, ne olivat yleisesti ottaen jänniä. Hassusti leffa toi jostain syystä mieleeni myös Brazilin, en tosin tiedä miksi. Ehkä se on vain se harmaus ja ankeus ja se, kun osaansa pitäisi vain tyytyä. Tämä tuntui myös kritisoivan japanilaista työkulttuuria jossa pitää antaa kaikkensa työpaikan eteen. Myös 200-vuotiaana Ja jos ei ole töissä niin on säälittävä luuseri. Tämä maailma on karu paikka ja jotkut kohdat olivat ihan suoraan kauhua, joskin onneksi suurimmilta osin tämä oli enemmänkin seikkailua kiehtovassa ja vaarallisessa miljöössä.

Pituutta olisi voinut kyllä vähän karsia, tai sitten lopun olisi pitänyt olla mielenkiintoisempi, miten vain. Nyt oli vähän liian tylsää mikä harmitti todella loistavan alun jälkeen. Lopputekstien rullatessa oli kiva nähdä pienoismalleja, jotka eivät tosin olleetkaan niin pieniä kuin olin kuvitellut.

Aatelisiin kuuluva kaunis nuori lordi Orlando on kuningatar Elisabet ensimmäisen lemmikki, ja hän lupaa Orlandolle kartanon ja maat mikäli vain suostuu elämään ikuisesti nuorena eikä kuihdu pois. Orlando lupaa, ja näin tapahtuu. Orlando elää pari-kolme vuosisataa ilman mitään ongelmia, kunnes kerran hän unesta herättyään huomaakin olevansa nainen ja siitä tulee ongelmia.

En ole lukenut Virginia Woolfin kirjaa johon tämä elokuva perustuu, mutta minulle oli pitkään hankalaa hahmottaa oliko Tilda Swintonin esittämä Orlando mies vai sittenkin nainen koska vaikka hänet esitettiin miehenä mutta mahdollisesti myös naisena, hänessä oli selkeästi liian naisellisia piirteitä ollakseen todellinen androgyyni. Hahmon tarkoitus oli ilmeisesti olla kaunis mies ja androgyyni, mutta minä en pystynyt vakuuttumaan asiasta. Muutoin tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen ajatusleikki sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Tilda näytteli hyvin ja oli hänellä joitain uskottaviakin miehisiä eleitä. Lisäksi hän oli tässä uskomattoman kaunis, varsinkin kun Billy Zane tuli mukaan kuvioihin. Ihmettelen kyllä miksi Billyn nimi on mainittu kannessa kun hän on ruudulla suunnilleen 10 minuuttia, se oli hieman pettymys koska pidän näyttelijästä ja odotin koko ajan milloin hän ilmestyy ruudulle.

Elokuva on hieman hankalasti kerrottu mutta se ei tunnu päättömältä sekoilulta taiteen nimissä vaan vain puhtaan outona ja leikittelevänä, kutsuen katsojaa ajattelemaan itse. Kiehtova tapaus. Hieman enemmän olisin kaivannut syvyyttä hahmoihin koska nyt tämä tuntuu tunteellisesti hieman etäiseltä. Komediaa oli pitkin matkaa ja se oli ihan hauskaa.

Puvustus oli tässä todella kaunista, varsinkin 1700-luvun puvustus ja lavastus olivat uskomattoman kauniita. Pidin myös musiikista paljon.

Hyvä tarina ja jännittävä seikkailu joka tuo mieleen Indiana Jonesit. Sen sijaan näytteleminen on todella huonoa, varsinkin siltä yhdeltä naiselta. Boris Karloffin esittämä Fu Manchu on kauhean kiero, sadistinen rasisti. Valkoiset myös rasisteja (tiedän, valkoiset näyttelivät molempia puolia). Pitäisikö uskoa Karloffin olevan kiinalainen? Olisin voinut pitää tästä enemmän jos tämä ei olisi näin rasistinen ja huonosti näytelty. Mukavan lyhyt, tylsää ei kerinnyt juuri tulemaan.