barros

barros

Käyttäjä, 28 fania

Oma statistiikka: Elokuvien kommentit (452)

31.05.2023 klo 21:59

Van Helsing

Jackman keikaroi tässä Helsing viritelmässä, jossa pahis koittaa herättää hirviö armeijan muiden hengen kustannuksella. Öttiäiset muistuttavat Alien elokuvan munakuoriaisia Draculan linnassa. Kelvotonta kertakäyttö kamaa ja lopussa aikas traaginen muija pääosan näyttelijän kuolema nähdään ruudulla. Niin paljon kohellusta nähdään naama irvessä, että bottomi pisteitä enempää teokselle ei heru tällä kertaa.

rating 10,000

30.01.2023 klo 20:07

Kirottu 2

Ihan pätevää kauhua ohjaajalta, jossa lapsinäyttelijät onnistuvat mallikkaasti. Muun muassa Manaaja leffaa yritetään mallintaa nykyaikaan, vaikka tarina muutoin sijoittuu eri vuosikymmenelle. Itse pääpahis on liian helppo nakki auttavalle pääparille päihittää, mutta tunnelman luonnissa onnistutaan kelvollisesti koko keston ajan.

rating 40,000

30.01.2023 klo 20:00

Top Gun: Maverick

Vauhtia ja toimintaa Tompan ja hävittäjä lentäjä oppilaiden tekemisistä ei puutu. Kyseisen leffan tuhoamiskohteen selvittyä vähäsen tunnelma laskee, mutta muuten aiheesta varmaan paras olemassa oleva teos. 1986 valmistunut esiosa näyttelee tässä vahvaa roolia, mutta ei vie muuten jalkoja alta itse nautinnolta. Tyylitajuista ja ei liian ryttyotsaista meininkiä tämä jatko-osa.

rating 60,000

24.01.2023 klo 17:09

Barbaarit

Tässä italorainassa taikavoimia sisältävä rubiini ja Barbaari veljesten aseet sekä muut varusteet löytyvät mitä mieltä ja hilpeyttä olevista paikoista. Kun aseita ei saada kylästä, jossa kaksikko saa vihiä vangittuna olevan äitinsä olinpaikasta, niin voi vaan kuvitella kuinka näiden testo miesten päässä ja varpaissa alkaa kuhista. Leffa on täynnä surkuhupaista lihaksien poseerausta ja ölähtelyä. Kertakaikkiaan käppästen lavasteiden, ansoihin ja pahisten, kuten loharin vaivalla suunniteltuun ulkomuotoon onkin satsattu mielikuvitusta.

Joskus muinoin olen tämän videovuokraamosta lainannut, mutta en silloin ajatellut tämän olevan ajaton klassikko. Leffan pääpahiksella on muuten tunteita sitä äippää kohtaan, mutta hän päättää silti taistella hevosen selässä pääosassa olevaa kaksikkoa vastaan vuoristoisessa kanjonissa. Tämän viimeisen koetinkiven myötä karavaani jatkaa matkaa kohti auringonlaskua ja uutta päämäärää kohti.

rating 100,000

07.01.2023 klo 19:39

Matka kauhuun

Ohjaaja Welles yrittää Turkin puolella suojella erästä miestä, jota yritetään tappaa palkkatappaja keinoin perässä. Ensin mies yritetään surmata luodilla taikurin esityksessä, josta matka jatkuukin laivaan Istanbulissa. Laivassa on mitä eriskummallisinta väkeä ja mies tahtoisi lähettää kirjeen vaimolleen, joka jäi Turkkiin oman onnensa nojaan. O. Welles piipahtaa ruudulla muutamaan otteeseen vakavana ja kyseessä on ihan nappiin mennyt suoritus pakomatkasta kertovana filminä. Jotain liittoutuneiden ase juttuihin tässä taidetaan viitata vielä sodan vuosikymmenenä noin sanomana. Muitten lehmien sekaan vaan Turkkilaiseen laivaan, jos ei muuta pakokeinoa keksi.

rating 70,000

18.12.2022 klo 22:14

Con Air - lento vapauteen

Tässä rainassa joukko rikollisia valtaa lentokoneen yrittäen pakomatkaa. Joukko on eri persoonia täynnä ja sattumia näin mahtuu mukaan teokseen. Aikansa huippunimet tarjoaa kivan sunnuntai illan viihdettä koko nassun täydeltä ja kiivasta menoa dialogissakin.

rating 70,000

17.12.2022 klo 23:06

Viidennen kolonnan mies

Ohjaaja haluaa kertoa pakomatkasta ja Fry nimisen miehen kiinni saamisesta, joka antoi bensaa liekkeihin surmaten erään sotilaan. Eri ihmisiä nähdään ruudulla esim. Avulias tivolin väki. Viekkaat Fryn kannalla olijat estävät saamasta häntä nopeasti kiinni. Ennen huipputeoksiaan tämä väritön filmi kohoaa kirjoissani pätevimpiin kerronnallisesti ja tarinallisesti koko Hitchin mestariteoksien katalogossa.

rating 100,000

30.11.2022 klo 00:19

Miekka kivessä

Arthur niminen poitsu lähtee metsään etsimään karannutta nuolta. Hän tapaa velho Merlinin, joka opettaa nuorta elämässä ja Arkhimedes pöllö tuassiinsa kirjoittamaan pulassa olevaa aseenkantajaa. Matami Mimmin ja Merlinin välienselvittely on eläimellistä Walt Disney tyylinäytettä ja lopetus tullee valitettavan pian.

Huikean hienosti piirretyt hahmot ja paras Merlin universumissa, mitä elokuvissa on nähty parantavat arvosanaa kohisten. Taikuus apukeinona on sallittua ja musta magia noituuden oma lähde on puolestaan kiellettyä. Minä puolestani tykkään oravista tässä teoksessa, jotka ovat veikeästi toteutettuja otuksia.

rating 90,000

03.11.2022 klo 22:39

Eraser - suojelija

Viimeisiä Arskan laatuun kuuluvista leffoista. Suojeluohjelmaan otetaan tässä ihmisiä ja yksin toimiva John saa vastaansa James Caan esittämän petturin. Ihme aseita tulevaisuudesta tähän miksiin niin toimintasoppa alkaa olla valmista. Eri huipsia meininkiä tämä teos onkin kyllä.

rating 80,000

29.10.2022 klo 19:42

Tuulen laakson Nausicaä

Kasari vuosina ilmestyi tämä kyseinen anime teos, jossa on maailma pelastettavana saastemeren vallatessa alaa myrkkyineen. Tämä näkyy hienojen lentoalusten kulkiessa, jolloin on vaan pakko pitää yllä kasvoilla myrkkynaamaria ettei vain hengittäisi tätä ilmaa keuhkoihinsa. Prinsessa on saanut oppinsa Ohmu nimisistä ötököistä jo varhain nuorukaisena. Hän tuntuu olevan viisas ja täysin kykeneväinen pelastaja, joka on tosin ennustettukin aikanaan. Hän rauhalliseen tapaansa kertoo ja viekkaana taistelijana käypi taistoon kylänsä Tuulen laakson puolesta. Mestariteos on kyseessä ja ohjaajansa koherentein alkupään tuotannon elokuvallista timangia aivan alusta loppuun saakka.

rating 100,000

22.10.2022 klo 23:31

Bullet Train

Saattaa tämä tapaus olla paras junassa tapahtuvissa rainoista. Tarjolla on toimintaa ja takautumia entisistä tapahtumista. Pitt Ladybug palkkamurhaajana on suurin tähti, joka yrittää trillerimäisessä otteessa selvittää keitä paikalla oikein onkaan.

Myös muu casting hoitaa leiviskänsä ihan hienosti ja muutama hieno tappo nähdään ruudulla. Japanissa käydään siis kunnon välienselvittely ja huumori on mustaa tai todella kuivaa eri tilanteissa. Mausteena sopivan pituinen ja pikkutarkka kuva, jossa aseet, miekat viuhuvat sekä käärmeen myrkkyä tulee joka otuksen varoa.

rating 70,000

19.10.2022 klo 21:00

Vaarallisella alueella

Yhden ilmeen yrmy luonnonsuojelijana, joka auttaa pomoa kiperissä tilanteissa aluksi öljynporaus alueilla. Tosiaan eskimoiden seurassa olevat kohtaukset ovat pääosin tökeröitä tässä Steven Seagalin esikoisohjauksessa. Toimintaa riittää ja räjähdyksiä näkyy ruudulla sekä brutaalisti katkotaan vanhan kollegan sormia. Pääsääntöisesti mönkäänhän tässä mennään, mutta Cainen raivonpurskahdukset ja alun baaritappelu jäävät mieleen tästä kalkkunasta lähinnä eriteltynä.

rating 40,000

29.09.2022 klo 22:44

Pelon palkka

Kyseessä on uusintaversio wanhasta klassikosta, jossa öljynporauskenttä räjähtää ja rekkamiehiä tarvitaan tuomaan paikalle lastillinen räjähteitä. Matkalle sattuu esteitä ja eikä luonnonvoimille voi oikeastaan mitään. Näyttelijöissä on karismaa ja Pelon palkka on yksi parhaiten aikaa kestänyt klassikko. Tällaisia elokuvia, jossa verta, hikeä ja kyyneleitä säästämättä ei aidosti ja oikeasti enää tehdä.

rating 90,000

24.09.2022 klo 18:36

Kirotut sielut

Sukellusvene joutuu vaaroille alttiiksi ja ripaus jotain kummittelua on leffassa vuorossa. Miehistö on sympaattista porukkaa ja ohjaavat alusta parhaan taitonsa mukaan. Loppuratkaisua venytetään hamaan loppuun asti, kun selviää että kapteeni on mystisesti kuollut taistelun timmellyksen jälkeen. En ketään näyttelijää aiemmin ole muista teoksista bongannut, mutta kevyttä viihdettä tämä on puutteistaan huolimatta.

rating 40,000

21.08.2022 klo 16:18

Hämärän vartija

Animaatiossa mies joutuu poliisivoimissa tutkimuksiin, jossa alussa hän jollain tavalla pärjääkin kuvatesteissä. Juonessa myös uusi huume valtaa markkinoita ja se on erittäin vaaralliseksi luokiteltu aine, joka koukuttaa käyttäjänsä erittäin helposti. Jotenkin erikoisen asunsa kautta hän pääsee soluttautumaan minne vain haluaa ja ehkä muut ovat tämän myöskin hoksanneet. Mies käyttääkin tätä sinisestä kukasta saataavaa ainetta parhaisiin kavereidensa lukeutuvien ihmisten kanssa ja joutuu lopussa jo lopetettuaan käytön huomaamaan olevansa osa loputonta oravanpyörää New Path organisaatiossa.

Juoni siis toimii ja animaatio on kovaa ja omintakeista luokkaa. Erityisesti alkuperäinen lähdemateriaali pitäisi lukea, vaikka ei tämä niin hankala ole katsoa. Pidin tällä kertaa myös Woody Harrelsonin hahmosta joka on luotettava oma höntsä kaverina kaiken kurjuuden keskellä.

++

rating 60,000

20.08.2022 klo 22:38

Peter Pan

Taian omainen satu piirretty, jossa keiju ja Peter Pan vie lapsia Mikä Mikä Maahan. Lapsia uhkaa isä ja koira jää ulos hihnaan reissulta. Juonittelua eri olentojen välillä löytyy ja kroko meinaa hotkaista viekkaan kapteeni Koukun. Klassikko kamaa ehdottomasti jokaiselle ja animaation jälki puhdasta tähtipölyä.

rating 80,000

27.07.2022 klo 20:17

Uuno Turhapuron aviokriisi

Parhautta tässä kotimaisessa Uunossa on kurjuuden maksimointi filosofia, joka lähtee Speden olemalla vaatimassa pomoltaan palkkansa vaihtamisesta kolmeen sataan markkaan. Uuno saa viiskyt donaa, kun on tämän Härskin kanssa viettänyt aikaa jätekatoksen alla roskiksessa.

Aviokriisissä sihteeri hamuaa näitä samoja lurjuksia ja Nylkynen hurmaa taidoillaan Tuuran vaimon erehdyksessä. Värit on saatu kehiin ja meno on tasaisen varmaa kesäviihdettä tarjoten riemua vielä useimmilla katselukerroillakin.

rating 80,000

19.07.2022 klo 11:45

Mitä kovemmin he kaatuvat

Todentuntuinen aikuisten satu nyrkkeilymaailman nurjasta puolesta. Bogart vedetään mukaan kehiin ja hän on reportteri, joka aluksi rahan perässä liikkuu tekaistujen matsien pariin. Lopussa hän antaa rutiköyhälle nyrkkeilijälle saamansa rahat eli 26 000 dollaria, jotka hän sai palkkiona ilkeämieliseltä promoottorilta.

Vanhaksi elokuvaksi tässä on hieno juoni, mutta nyrkkeilykohtaukset on tiivistetty harmillisen lyhyeksi loppua lukuunottamatta. Musiikki on mainiota kuunneltavaa ja näyttelypuoli täsmää hyvällä tapaa tässä kierossa pelissä sivuosia myöten.

rating 70,000

19.06.2022 klo 21:02

Myrskyvaroitus

Hurrikaani uhkaa iskeä ja huuhtoa majatalon, jossa gangsteri miehistöineen on pakosalla virkavallalta. Lopussa selvitellään välejä ja sumun seassa sotilas saa tämän roskasakin nalkkiin veden äärellä veneessä. Hyvät näyttelijät tässä tapauksessa ja vähän vakavampi ote piinaa mafiapomoakin myrskyn repiessä aluetta, johon oli ennen yli 500 henkeä menehtynyt.

Mafioso tarjoaa rahaa ja valtaa, mutta uskollinen ja karismaattinen päähenkilö päättää tehdä toisin. Aika paljon ollaan yhdessä paikassa ja kaunista saarta nähdään melko lailla vähän, vaikka dialogi vetoinen raina on kyseessä.

rating 80,000

17.06.2022 klo 19:10

Kikin lähettipalvelu

Animessa nuori noita ryhtyy lähetiksi ja saa asiakkailtaan nopeasti kunnioituksen lisäksi rahaa. Nykyisellään hän syö pannukakkuja ja haaveilee uusista kengistä ym. Lentämisen taito häviää vähäksi aikaa ja kun vaara uhkaa ystävää, niin hän päättää ryhtyä siihen minkä osaa parhaiten eli lentää. Piirrosjälki on tuassiinsa komeaa katseltavaa ja tarinaa katselee mielenkiinnolla eteenpäin. Hurmaava Jiji kisuli löytää myös kaverin ja elokuvana mainiota koko perheen kasseltavaa viihdettä.

rating 90,000

07.06.2022 klo 17:59

Takaa-ajettu

Takaa ajettu kertoo tohtori Kimblen tarinasta, jossa häntä syytetään vaimonsa murhasta ja pakomatkastaan Tommy Lee Jonesin esittämän poliisin intensiivisen tutkimuksen alta. Tekokätisen tekijän motiivina on uusi lääkkeen tuleminen maailman markkinoille. Uusintakatsekussa pieniin asioihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja kyseessä on kovaotteisen rainan ja moraalin välinen yhteentörmäys.

rating 80,000

29.04.2022 klo 22:31

Räyhä-Ralf

Parasta tässä kyseisessä rainassa ovat ajamisen hieno tuonti valkokankaalle ja hahmojen välinen kemia.

Ennalta arvattavia kohtia toki löytyy, mutta hyvä kokonaisuus pelien maailmasta omalla mausteella varustettuna on teos Räyhä-Ralf. Pikkutyttö haluaa ajaa kilpaa ja se on hänen verissä asti kiintiönä.

Pelimaailman pahis muuttuu näyttävästi vielä lopussa ja lentää tulivuoren purkauksen valoa kohti ja poistuu keskuudestamme ikuisiksi ajoiksi. Hienoa aivot narikkaan animaatio viihdettä!

rating 70,000

25.03.2022 klo 21:17

Väkivallan varjo

Kiinteistömaailmaan liittyvä tarina miehestä, joka saa luodista ja pääsee suojeluohjelmaan mukaan. Jonkin verran toimintaa ja paukuttelua nähdään ja juonittelua uudessa kaupungissa. Stephen Baldwin on ihan kelpo konna, joka ei ole läpeensä paha sisimmältään.

Vegasissa käynti tuntuu irralliselta juonessa, mutta on aivan hienoa irroittelua noin muuten vain peleineen ja naisineen. Entisen elämän taaksejättäminen tuntuu olevan aikamoisen haastava hommeli.

rating 50,000

21.03.2022 klo 07:52

Kaunis Sabrina

Kokonaisuutena hyvän mielen romanttinen komedia. Juonessa nuori Sabrina itsemurha yrityksen jälkeen lähtee Ranskaan kokkikouluun muutamaksi vuodeksi. Koulun jälkeen tämä rikkaan kartanon auton kuljettajan tytär kokee rakastumisen ja kuin taikaiskusta mies istuu maneereineen penkille takataskussaan kaksi lasia ja joutuu hoitoon.

Mies on kihloissa ja hänen isänsä ei tunnu hyväksyvän poikansa heilasteluja läpeensä tuuliviirinä hellyvän luonteen vuoksi. Bogart, joka on Holdenin veli ottaa ohjat käsiinsä ja koittaa saattaa loppuun Fuusio ja muovi bisnestä sekä pelastaa oman veljensä liiton karilta.

Billy Wilder on ennenkin näyttänyt mistä pesee ja linkoaa ohjauksen saralla ja niin tässäkin. Pariisi ja New York näyttävät todella hyvältä ja Audrey Hepburn on valovoimainen näyttelijätär, jota muut säestävät erittäin onnistuneesti.

rating 80,000

10.03.2022 klo 23:01

The Batman

Dekkari Gothamin kaupungissa alkaa, kun kuvernööri tapetaan ja löydetään kuolleena kotoansa. Oikeastaan mihinkään jo aiemmin tunnettuihin kysymyksiin ei anneta kunnollisia vastauksia Bättiksen taustoihin liittyen. Ne jätetään avoimeksi, kuten kuka on tohtori Thomas Waynen ja Martha Waynen murhaaja oikein.

Pahikset pyörittävät kartellin omaista bisnestä pubeissa ja Arvuuttaja jättää viestejä rikosten tekopaikoille, jotka selvitetään yleensä tuossa tuokiossa. Uusia laitteita tai varusteita ei nähdä, vaan leffa nojaa kässäriin, näyttelysuorituksiin ja ohjaajan vision varaan. Twilightissa esiintynyt Pattinson petraa huimasti, mutta ei tämä leffa ole alkuperäisen tasolla edelleen tai Nolanin Yön Ritarin tasoinen kivikova teos alkuunkaan. Jos olette pelanneet pelejä ja 60-luvulta asti TV:ssa toiminut mysteerikoheltaminen ei etsivän työ viittasankarilla tuo mitään uutta valkokankaalle asti. Kiehtovaa kuitenkin on Kissanaisen velmuilut ja kuviot kokonaisuudessaan teoksessa.

rating 60,000

19.02.2022 klo 05:05

Maameren tarinat

Juonessa poika tappaa alussa isänsä ja saa mystisen taikamiekan, joka pysyy loppua lukuunottamatta tupessa. Poika lähtee muualle ja kuin kohtalon saattelemana hän tapaa velhon ja tytön sekä naisen, joiden päämääränä on kukistaa ilkeä noita. Valon määrän vähentyessä velho tuntee, että verikään ei tunnu vetävän suonissa ja hän päättää yrittää keksiä, mistä kaikki tämä johtuu. Lohikäärmeet ja ihmiset ovat eläneet jo kauan erillään ja alussa nähdään merellä kahden tälläisen otuksen taistelu, jossa toinen vetää pidemmän korren ja tekee tapon.

Maameren Tarinoissa on hyvä animaatiojälki ja vaikka osa jätetään katsojan pääteltäväksi, niin helppoa katsottavaa teos kyllä on ja aika kuluu kuin siivillä. Hyvä musiikki säestää tapahtumia ja pahis on ihan varteenotettava vastustaja sotilaineen päivineen. Varmasti ohjaajan on hyvä jatkaa tästä, vaikka alkuperäisteoksessa tarkemmin syvennytään hahmoihinkin ja selitetään aukottomasti tarinaa.

rating 80,000

07.01.2022 klo 23:11

Venom: Let There Be Carnage

Rymistelyä ja Venomin show jatkuu, mutta Woody Harrelson on itselleni pettymys pahiksena. Hyvä näyttelijä, jolla on taitoa muuntautua, mutta ehkä tähän supahero sudenkuoppaan hän tällä erää astuu pahemman kerran.

Pituutta on rapiat parisen tuntia ja kyllä tämän kerran katselee helposti ja vaivattomasti Tom Hardyn takia, jolle pensselit kuvien piirtämiseen ja arvoitustensa ratkomiseen sopivat mainiosti. Hukattua pontentiaalia on vain liikaa, vaikka hahmoja on sopivasti siis loppumelskeissä mukana. Unohda siis tämä Venom teos ja katso vaikka ysärin piirretty sarja uudestaan!

-

rating 40,000

24.11.2021 klo 00:32

The Transformers: The Movie

En tunnistanut kuin vasta täältä tykistä luettuna pari nimeä ja sieltähän nousee maailmankuuluja ääninäyttelijöitä esille. Orson Welles ja Leonard Nimoy ei tarvitse hävetä tässä Transformers teoksessa kuun pimeälle puolelle, vaan omilla ansioillaan he nostavat suosta erinomaisella tavalla tämän piirretyn kokopitkän flikan.

Juonessa Decepticonit yrittävät tuhota Autobotit ja pahiksen hylky viedään Unicron nimisen turmion luo, joka syö muita planeettoja sisäänsä. Lopussa tämän pää lähtee ja jää avaruutta kiertävälle radalle, joten en tämän lopullisesta kohtalosta ole täytsin varma tai vakuuttunut todellisesta tuhosta ja terminoinnista.

Monimutkainen tarina kehottaa katsomaan tämän kasari happoisen tarinan kyllä uudelleen, mutta Optimus Prime, Bumblebee, Ultra Magnus ja kumppanit ovat kaikkinensa niin hienoja sankareita, että oksat pois. Helppo vaan katsoa ja naatiskella Japani/USA yhteistyön tuloksesta, vaikka se heijastelee maiden välejä tuohon aikaan ansioikkaasti. Vahva peukku täältä animaatiodiggarilta.

rating 100,000

24.11.2021 klo 00:15

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings

Kohtalainen leffo kiinalaismestarista, joka pakoilee menneisyyden haamuja. Taistelut ovat tosiaan näyttäviä ja itse pimeyden paholainen on vasta alkusoittoa näköjään tuassiinsa. Periytyvä taito on ratkaisevassa osassa tässä henkien tappelussa ja kunnon supersankari saadaan vasta lopuksi esiin, kun hän saa kymmenen rengasta haltuunsa kuolevalta isältään.

Flashbackejä menneisyydestä käytetään hienosti ja hienovaraisesti ja toisessa ulottuuvudessa sijaitseva kylä on toteutettu mielenkiintoisella tavalla. Musiikkipuoli on menevää kuunneltavaa ja ohjaus, näyttely ja lavastus puitteineen on Kiinalaiseen tapaan silmäkarkendaalusta kerrakseen.

rating 60,000

09.11.2021 klo 19:34

Bitch Slap

Seksiä ja toimintaa sisältävä flikka, jossa kolme naista lyöttäytyy kimppaan. Tavoitteena on saada timantit haltuun ja vaarallinen mystinen ase pois pahisten kynsistä. Myös samurai miekka on tärkeässä osassa lopussa juonta. Hyvänäköisiä naisia humoristisella otteella höystettynä, mutta pintaa syvemmällä ei tästä filmistä jää paljon kätöseen. Tähtiä annan kaksi ja puoli hyvästä yrityksestä B-leffoja kohtaan!

rating 50,000

06.11.2021 klo 19:35

Dyyni

Elokuva, jossa maustetta kerätään harvestereilla tähtien välistä matkustusta varten. Tarinassa mies ja hänen äitinsä selviävät pahan suopaisen keisarin verenhimolta ainakin vielä ennen loppua. Lopussa lisäksi on leffon päähenkilön ja dyynejä asuttavan henkilön taistelu, jotta voidaan jatkaa matkaa suojaan tappajamadolta, joka on perkeleen iso ja vaikuttava näky kyllä.

Tosiaan parasta Scifiä sitten Blade Runnerin, kuten alempana Pelimies toteaa. Myös tämän hetken kuumin ohjaajavalinta tekemään kuuluisasta kirjasta filmasitointi teosta. Kyseessä on emotiaalinen matka ja Jason Momoa kuolee valitettavasti jo tässä ensimmäisessä osassa taistellen kunnioittavasti henkeen ja vereen saakka. Annetaan neljä puoli pointsia, sillä tämä teos kestää kyllä katselua ja ihmettelyä.

rating 90,000

31.10.2021 klo 18:36

Lohikäärmeen tappaja

Fantasia mätössä vaikeasti tapettava lohari kuolee lopussa vasta erään amuletin rikkomisen jälkeen, jolloin se räjähtää palasiksi vasta. Kuningas järjestää arpajaisia, jossa uhrataan neitsyt Lohikäärmeen tulelle ja eräs velhon oppipoika alkaa olla kypsä ajatukselle tappaa tämä hirviö pois päiviltä. Eräs ilkeä soturi on vielä tiellä ja lohikäärmeen luolasto on hienoa katseltavaa, jonne mieli jää vähän lepäämään.

Rakkaus tarina voisi alkaa kuninkaan tyttärestä Elspeth:istä, mutta mitä vielä tämän jalka purraan irti ja näin myös gorea löytyy filmistä. Sepän tytär sen sijaan kiinnostaa eri tavoin ja itse velhokin saadaan eloon, kun palavaan veteen heitetään hänen tuhkansa. Oikein muikea ja helposti koko keston ajan katsottava fantsu seikkailu elokuva, josta keskiaikaisesta mytologiasta kiinnostuneelle tästä suunnasta vahva peukku ja suositus!

rating 70,000

31.10.2021 klo 11:51

Kunnes toisin todistetaan

Kun Fordin kollega saadaan lopulta murhattua, niin hän saa tehtäväkseen rueta tutkimaan tapausta ja löytää heti outoja kansioita koneelta. Tämä kansio sisältää lahjontaan liittyvää materiaalia ja Fordin pomo pimittää tietoa jostain syystä, joka kerrotaan leffassa.

Kaikkea muutakin todistusaineistoa käydään pessaarista asti läpi ja kyseessä on aivan mainiolta vaikuttava pukudraama oikeussalissa. Näyttelijät tuntuvat osuvan maaleihinsa rooleissa ja itse juoni on nakutettu hienosti ohjaajan punoessa tarinaa kaikelta kantilta eteenpäin. Lopussa on vielä yllätys, kun kaikki katseet ovat Harrison Fordin hahmossa!

rating 80,000

20.10.2021 klo 20:22

Porco Rosso

Toimivaa viihdettä, jossa palkkionmetsästäjä nimeltä Porco on muuttunut siaksi ja hän on ammatiltaan lentäjä. Hienoa animaatiota ja leffa sisältää ampumista jonkin verran ja lentämisen katsominen on kyllä hienoa jälkeä, kuten tässä toiminnnan täyteisessä leffassa kuuluukin olla.

Ohjaus on erinomaista ja juoni on mielenkiintoinen lisä tarinan kuljetuksessa, joka on helppoa katseltavaa mielenkiintoisesta aiheesta Italian maaperällä animessa. Myös lentokoneen uudelleen rakentava naikkonen on mielenkiintoinen hahmo ja dialogi on saatu myös onnistumaan tässä kuuluisassa rainassa. Ei kuitenkaan aivan studio Ghiblin tai ohjaajansa parasta osaamista, mutta hieno 20-lukulainen tunnelma pelastaa leffon vajoamasta keskitasolle ja elokuvien häilyvään massaan.

rating 80,000

16.10.2021 klo 16:28

Tulikärpästen hauta

Hyvin perinteinen, mutta traaginen anime tarina sodan jälkeisistä vaiheista ja kamppailusta köyhyyttä vastaan, kun töitä ei löydy oikein kunnolla. Hienosti ohjattu ja piirretty raina, jossa on mielenkiintoisia hahmoja. Loppu on hyvin surullista katsottavaa kyllä.

rating 90,000

01.10.2021 klo 22:37

007 No Time to Die

Tunnelma tiivistyy loppua kohden, kun aluksi lomapäiviään viettävä Bond saa ystävältään Felixiltä vihiä tehtävästä ja hän ottaa sen vastaan Jamaikalla ja lähtee Kuubaan. Myrkkyase jota M on luonut yhdessä suojattiensa kanssa muunnellaan joukkotuhoaseeksi ja Spectre tuhotaan viimeiseen mieheen elokuvassa. Myös naiskauneutta monessa osassa nähdään niin enemmän hyvässä kuin pahassa ja saa nähdä, kuinka leffasarja tulee jatkumaan.

Kaikki julma yhden korporaation salaliitto teoriat käydään tässä läpi ja sankarin viitta tulee olla vaikea lunastettava Daniel Craigin jälkeen. Koska niin kovassa kunnossa mies on Fukunagan leffon toimintaosuus numeroissa ja trillerin päähenkilönä taipuu myös rakastettunsa tahtoon, jolla on tarinan kannalta ratkaisevan tärkeä osa juonen setvimiseksi.

rating 80,000

19.09.2021 klo 10:53

Herkules

Pienestä lapsesta kasvaa puolijumala ja Zeuksen jälkeläinen Hercules hyvässä opissa Satyyrin kanssa. Hän rakastuu ensimmäiseen naiseen, jonka pelastaa ja Haades punoo kaiken aikaa pahoja juonia taustalla.

Herculeksen elämänlanka on katketa, kun lopussa hän hyppää manalan maihin pelastamaan tyttöystävänsä. Musiikki on yllättävän hienoa kuultavaa ja rytmittää mukavasti tarinaa eteenpäin. Tässä on kyseessä moderni klassikko piirretty Kreikan vahvasta tarustosta ammennettuna.

rating 100,000

19.09.2021 klo 10:46

Noidan oppipoika

Päähenkilö ei meinaa nolostuttavan tilanteen jälkeen uskoa magiaan, mutta kymmenen vuotta myöhemmin hänestä kasvaa itse Merlinin jälkeläinen taikasormuksineen. Paljon erikoistehosteita käytetään elokuvassa ja rewatch kerralla arvosana nousee yhdellä tähdellä yhteensä. Nikki Cage on aiemminkin vauhdittanut seikkailuja ja on tässä hyvä näyttelijä edelleen.

rating 70,000

19.09.2021 klo 08:29

Emily Rosen riivaaja

Hieno tunnelma läpi koko leffan ja se kuuluu modernin kauhun helmiin. Leffa koostuu oikeissali draamaan, jossa yritetään selvittää, mitä Emilylle tapahtui ja hän kuoli itse Luciferin ja kuuden riivaajan saamiinsa vammoihin.

Hän ei pystynyt myöskään syömään ja eräästä nauhuri äänitteestä tulee tärkeä todiste sekä leffahan perustuu tosi tapahtumiin. Kouristus kohtaukset ja Neitsyt Marian näkeminen Jennifer Carpenterin melkein kuollessa jo manauksen jälkeen ovat rainan kokokohtia muun muassa.

rating 70,000

05.09.2021 klo 01:23

Atlantis - kadonnut kaupunki

Hieno animaatio, jossa seikkailee monta hahmoa, mutta Kida ja Milo nousevat pääosaan tässä teoksessa. Tykkään seikkailu elokuvista ja tässä jonkin sortin kristalli pitää Atlantiksen kaupunkia yllä.

Perinteet ovat siis unohtuneet ja Milo kumppaneineen saapuu pelastus ja löytöretken kautta täysin unohdettuun maailman kolkkaan. Historian havinaa ja hurttia huumoria sisältävä elokuva, jota suosittelen lapsen mielisen henkisille katsojille vain.

rating 90,000

27.07.2021 klo 22:51

Asfalttisoturi

Gorea ja suoraviivainen juoni, jossa öljy ja bensa on maailmaa saneleva laki. Gibson tekee itsensä tunnetuksi dystopia seikkailu toiminnassa ja loistavaa jälkeä syntyy oikeissa käsissä. Historiallinen pohjustus leffalle antaa lähtölaukauksen, jollaista sitten Maxin johdolla alkaa innostuneesti seuraamaan.

Panttivanki, ase autossa varalta, jos sen henkeä uhataan tahi yritetään omaisuutta anastaa, niiin löytyy kytkin itsetuholle. Pahikset antavat todella verisen löylyn, kun aletaan liikkumaan kolmentuhannen kilsan päähän kohti unelmaa elämiseen kaukana aavikolta ja sotimisesta. Erinomainen suoritus ohjaajalta sci-fi osaamisesta.

rating 80,000

26.07.2021 klo 20:46

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge

Ihan viihdyttävä teos, jossa tosin vaaran tuntua ei ole, mutta J. Depp tekee vielä sen, mitä on tehtävissä ja rommipullo mukanaan seikkailee kaukana vesillä. Bardem vihuna siis ei loista ja muu henkilökatras on sekin erittäin tuubaa noin muuten. Juoni tallaa mielestäni paikallaan vauhdikkaan alun jälkeen ja kolmikärki Poseidonin aseena rikkoo kaikki kiroukset, mitä maailmaan on langetettu.

Ei ryppyotsaista ja pohdintaa vakavaan mielentilaan asettuneelle katsojalle, vaan lähinnä lapsenmielistä ja henkistä seikkailua - juuri keskitason viihdettä, jossa on myöskin visuaalista ilmettä paikka paikoin. Jatko-osilla on tapana vesittää koko sarja, mutta tämän puolesta liputan vaikka suurin säkenöinti on kulminoitunut jo ekaan osaan. Katsoin teoksen tv:sta ja tähdet kokonaisarviona tippui kahteen ja puoleen, sillä ei pääesiintyjät tee parastaan edes lähelle, mikä tässä jääkin ihmetyttämään.

rating 50,000

13.07.2021 klo 11:45

Lottovoittaja UKK Turhapuro

Viimein Uunon haaveet toteutuvat jokaisen Suomalaisen tavoin, kun hän saa kuusi oikein lottorivissä. Tästä alkaa melkoinen pröistäily ja yleinen häslinki Tuuran, Tossavaisen ja kumppaneiden kanssa. Härski Hartikainen vielä leffan lopussa ilmoittaa, että kyse taisi olla viime viikon rivistä ja hänen vaimonsa on kuitannut voiton. Hyvä Uuno, jossa mersu hajotetaan ja syödään oikein kunnon voilla päälystetty leipä.

rating 80,000

20.06.2021 klo 20:44

Salainen agentti 007 Istanbulissa

007 agentti saa vihiä koodinpurku -laitteesta ylemmältä taholta ja pian eräs neitokainen, joka luulee tekevänsä työtä eri taholle, kuin viholliselle rakastuu perin pohjin James Bondiin. Salamyhkäisesti tässä kuolee yhteyshenkilöitä Spectre järjestön toimesta ja vain apureiden antama veitsi salkussa pelastaa huippu kunnossa näyttelevän Sean Conneryn pahimmalta painajaiselta junan hytissä käytävässä konfliktissa.

Kaunis vastanäyttelijä vetää katseita puoleensa ja alkutunnaria myöten elokuva antaa hyvät lähtökohdat rakentaa mittavaa salaisen agentin tarunhohtoista saaga-tarinaa eteenpäin. Seuraavan vuoden yhteistyö Marnie - vaarallisella tiellä leffaa varten Alfred Hitchcock nosti oikean kyvyn leffaansa, jossa Connery osoittaa muuntautumiskykynsä jälleen kerran.

rating 80,000

15.06.2021 klo 19:43

Aarreplaneetta

Leffan sivuhahmot ovat hienoja ja kasvutarinasta tässäkin piirretyssä on kyse Disneyn kuorrutuksella kakun päällä. Tuotanto-ongelmista on tykissä puhuttu ja valmiilta ja pitkälle kehitettyä scifi-fantasia nannaa saadaan oikein olan ja puun takaa kunnolla. Musiikkia ei onneksi ole koko elokuvassa paljon. Itse aarre löytyy paikan päälle mentäessä ja elossa pysyminen on sattuman kauppaa avaruuden syövereissä.

Taitava Jim osasi jo pienenä rakentaa aluksen ja kannen kuunarihommissa hänestä kehittyy oiva taistelija aivonystyreillä varustettuna. Myös eräs robotti halauksineen päivineen on päivän pelastaja ja piristysruiske, joka on pitkään kärsinyt yksinäisyydestä ja vähällä luopua toivosta, kun näkee Jimin joukkioineen. Tähän tarinan sydämeen on panostettu ja ihanuudet ovat kaikki alkuperäisiä Disney hahmoja, joista motiivineen ja hahmonkehityksen kautta oppii pitämään helposti kuin wanhojen ala-aste ystävien jälleentapaamisessa. (5-)

rating 90,000

15.06.2021 klo 19:29

Tarzan

Tarzanin vanhemmat kuolevat ja sumuisten vuorten gorilla emo ottaa pienokaisen hoivaansa. Hänestä kehittyy viidakon kuningas, joka tutustuu Jane nimiseen naiseen. Jane puolestaan on isän kanssa tutkimusmatkalla ja myös leffassa pyssyn kanssa oleva kätyrikin kiinnostuu miehestä, joka käyttäytyy ja elehtii kuin gorilla liikkumista ja puhetta myöten. Perusvarmaa ja helppoa Disney yhtiön tuotosta, jossa nimellä ratsastetaan edelleen ja tässä tapauksessa puissa surffaten.

Gorilloista saa kiinni otettuna 300 jotain rahaa (em. olisiko puntaa) ja harvinaisen paikan löytäessään kätyri käy taistelun itse Tarzania vastaan leffassa. Vaihtelevan animaatiojäljen takia joutuu rokottamaan pisteitä ja päähenkilön alun vajavaisen luonteen ja villin karisman myötä muiden apinoiden sekaan vaan hyppimään, jos siltä tuntuu. (4-)

rating 70,000

14.06.2021 klo 19:20

Mulan

Naissotilaaksi ja mieheksi tekeytyvä Mulan uhkaa häpäistä isänsä ja esi-isänsä ellei jotain yhden yön ihmettä satu tapahtumaan. Disneyn virheet kostautuvat tässä flikassa ja tuovat myötähäpeää Kiinan kulttuurille ja historialle.

Mulan tosin näkee salaa, että isä ei pysty kunnolla seisomaan miekan ja painavan haarniskan kanssa. Hän päättää lähteä keskenään sotimaan mahtavia Hunneja vastaan, joiden johtaja pystyy nousemaan vielä lumivyöryn alta kuolleistakin. Elokuvan huumori kuitenkin uppoaa ja leffa antaa kuvan, että nainen pystyy tarvittaessa taistelemaan siinä missä mieskin. Mytologiaan upotettu ja sinällään etenkin piirrettyyn leffaan sadut sopivat, kuten tässäkin tapauksessa.

Mulan hahmoa jäävät kaipamaan koko elossa oleva muu perhe ja hänen ratkaisunsa epäonnistuneen kosioreissun jälkeen tekee katsojassa turhamaisen tunteen olotilan, jota on vaikea enää hyväksyä jälkikäteen. Häpäisevä teko on kuolemalla rangaistavaa ja tätä uhmaten Mulan päättää lähteä taistelemaan olevinaan kuin mies konsanaan yksin.

Nopeasti häntä seuraamaan lähtee pieni lohikäärme, joka piilottelee aluksi Mulanin vaatekerrassa. Tämä pikkuruinen kaveri nousee nopeasti ohi kaikkien hahmojen ja on terävästi kirjoitettu ja hauskasti piirretty kuvitteellinen henkiolento ja heijastaa Mulanin soturin piirteitä ja taistelija numero Uno luonnetta.

rating 40,000

09.06.2021 klo 22:01

Paha maa

Louhimiehen tarinassa alussa mies ostaa väärennetyllä setelillä radiomankan, mutta isä heittää uudenvuoden kynnyksellä tämän pois kotoa. Toisessa tarinassa autovaras kuolee panokumppaninsa kanssa, kun eräs imurikauppias hakkaa nämä hengiltä. Lopussa kuolee vielä Mikko Leppilammen esittämä henkilö, kun hän oli saanut kahdeksan vuotta yli kakkua.

Täytyy kehua näyttelijöiden saumatonta paneutumista rooleihinsa ja tarinan vetovoimaa. Asiat tuntuvat vain synkkenevän joka sorkalla Paha Maa rainassa ja loppua kohden herkimmillä katsojilla, kuten aiemmasta selviää, niin voi olla vaikea käsittää, kuinka ystävänsä menettänyt Pääkkönen voi vielä selvitä kaiken pahuuden keskellä Suomessa.

Hyvin maanläheinen, mutta selvästi asioita esilletuovasta rainasta on kyse ja antaa katsojalle tilaa ja aikaa käsitellä mielipiteensä tapahtumista sekä tutustua päähenkilöiden elämään ja tarkoitusperiin.

rating 80,000

03.06.2021 klo 14:43

Star Wars Episodi II - Kloonien hyökkäys

Christopher Lee näyttelee Count Dookua tässä muuten vailinnaisessa ja keskinkertaisessa tekeleessä. Ainakin rakastuu ja menettää kätensä taistelussa. Juonta on koitettu rakentaa erinomaisen kolmanteen osaan ja Lee on vakuuttavan hienoa nähdä rainassa Sith pääosassa. Lentäviä aluksia nähdään ja leffa ei paljoa wanhentuneelta näyttänyt, vaan visuaalista silmäkarkkia on näyttävästi tarjolla. Tiukka väliinputoaja on kyseessä, mutta ei huono Prequel osa ja toinen osa kuudesta aidosti ja oikeasti kiinnostavasta saagasta ala Science Fiction ja seikkailu/toiminnasta.

rating 60,000

23.05.2021 klo 11:21

Darkwolf

Kuin Playstation 2 konsolin tapaiset grafiikat hallitsevat tapahtumia leffassa, niin voidaan puhua ala-arvoisesta kurasta. Kauhua ja gorea löytyy ja elokuvassa esiintyvistä tisseistä annan tälle kalkkunalle puoli tähteä arvosanaksi. Näyttely, ohjaus ja visuaalinen ilme ontuu ja pahemman kerran tässä rainassa.

rating 10,000

Edellinen sivu | 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 | Seuraava sivu

Profiilin tiedot

TOP-listat