Hulvaton ja hauska, mutta ennen kaikkea merkittävä elokuva Suomen elokuvahistoriassa. Tämä edellyttää nimen omaan rentoa suhtautumista ja aivojen jättämistä narikkaan.

Juoni on sanoisinko lapsekas ja niin näytteleminenkin, näyttää siltä kuin näyttelijät leikkisivät rennosti ja pitäisivät hauskaa. Aikamoista nyrpeyttää tässä sai aikaan kuvanlaatu. Päiväkohtaukset olivat miellyttävää katsella, mutta pimeät kohtaukset ovat liiankin synkkiä eikä niitä hahmoja näiden aikana erota kunnolla. Eräs tuotakin seikkaa rassaavampi asia oli kuitenkin äänenlaatu. Kun laittoi voluumin tarpeeksi lujalle kuullakseen puheen selvästi, niin musiikki pauhaa kuin örinähevi pahimmillaan. Parhaat pisteet antaisin tasapuolisesti Ilmari Saarelaiselle, Tehno Saurénille sekä Päivi Korvelle, jotka erottuivat joukosta - ja olivat muutenkin valovoimaisia. Kunniamaininnan ansaitsevat vielä Martti Pennanen, Airi Pihlaja maa ja Titta Jokinen. Yksi merkittävä seikka tässä olivat aseet, jotka olivat kerrassaan komeita. Hienoimpia seikkoja ovat myös 80-luvun ajankuva, joka loistaa olemassaolollaan.

Elokuvana Agentti 000 ja kuoleman kurvit on merkittävä ja ainutlaatuinen, mutta ennen kaikkea hyvä keräilykappale.

Joskus, ennen ensimmäistä katselukertaani, oli suhtautumiseni tähän ristiriitaista. Toisaalta elokuva kiinnosti, toisaalta ei. Mutta heti kun näin Tappajahain olin myyty. Joku voisi ymmärtää elokuvan idean väärin, että sillä olisi tarkoitus vain mässäillä eläinkauhulla. Päin vastoin siinä järkeen käypä ja selkeä juoni; kolmen miehen porukka aikoo tappaa rantaa ja ihmisiä uhkaava hain kuvatus. Eikä sille mitään mahda, että ihmislihalle perso kammotus on kyltymätön.

Elokuvan toteutus on onnistunut, joten ei kokonaisuuskaan kärsi. Myös tapahtumat ovat maltillisia eivätkä levottomia kohelluksia. Erityiskiitokset menevät ohjaaja Spielbergille, pääsosien esittäjille sekä Jonh Williamsille upeasta musiikista. Päätähdet Robert Shaw, Roy Schnider ja Richard Dreayfuss muodostavat hyvän tiimin, jonka kemiaa on mielenkiintoista seurata. Eniten heissä kiinnitin huomiota Schnideriin ja Dreayfussiin. Ensiksi mainittu suoriutui mielestäni hienosti ja hänen ilmeensä ja näyttelemistyylinsä olivat miehen parhaita puolia. Jälkimmäinen kaveri suoriutui tehtävästään hyvällä ja omintakeisellä tyylillään, mikä loi oman hohtonsa tapahtumien kulkuun. Miehen tyyli ja olemus elokuvassa olivat vieläpä eloisia. Ja mitä siihen kamalaan hai-kalaan tulee, se oli kieltämättä hyvin suunniteltu ja toteutettu, mutta ei se kyllä aivan aidolta näyttänyt, materiaali oli selvästi epäaitoa ollakseen haita.

Loppukaneetiksi totean, että Tappajahai on täydellistä eläinkauhua, mielenkiintoinen, koukuttava ja erittäin jännä, mutta kärsii myös yliarvostettavuudestaan. Kaikkihan sen tuntevat.

Aika mitätön krääsä, niitä hyviä kohtia ja vitsejä nle kuin korkeintaan kaksi tai kolme. Pahinta tässä on heikko käsikirjoitus ja tietyt ärsyttävät hahmot. Hienoimpiin seikkoihin kuuluvat upea animointi ja kovimmat hahmot. Shrek ja Aasi ovat tässä ylivoimaiset kingit, toisena on Saapasjalkakissa. Myös Prinsessa Fiona prinsessatovereineen on hieno osa tarinaa. Niistä muista prinsessoista suosikkini on Lumikki, jolla on ilmeisesti kova asenne. Prinssi Uljas taas on ärsyttävä neiti - ja on vieläpä mämmikourakin. Joka tapauksessa elokuva on hirveän huono ja turhaakin turhempi.

Elokuvan aihe on sinänsä mielenkiintoinen, että siinä näytetään Oikeuden puolustajien alkutaival.Varsinkin minua se kiehtoo, sillä vasta tässä vaiheessa Hal Jordanista tulee Green Lantern. Kyseinen heppu on nähkääs tästä porukasta se ykkössankarini. Joitakin muitakin hyviä hetkiä näytetään myös, mikä saa katsojan viihtymään leffan parissa. Elokuvan alkuvideo tunnusmusiikkeineen kuuluu myös hienoimpiin hetkiin.

Valitettavasti elokuvan käsikirjoitus kärsii hyvien ideoiden puutteesta sekä ennalta arvattavista juonenkäänteistä. Jos mukana olisi ollut enemmän yllätyksellisyyttä, olisi kokonaisuus kenties parempi. Hahmoista sen verran, että oli hieno idea tuoda mukaan maistiaisia lähes jokaisen päähahmon omasta maailmasta. On Robinia, Ihmenaisen blondi amatsonikaveri, Salaman vihollinen Grodd, Vihreän lyhdyn maailmasta heppu, joka antoi tälle voimasormuksen ja tietenkin Lois Lane.

Pienenä tämä oli kova juttu, mutta nykyään tämä ei jaksa enää paljoa inspata ja tajuntaa räjäyttää. Syynä on näyttäisi olevan ajan hammas ja lievä kyllästyminen supersankariflimeihin.

Leffa kärsii monista vioista ja puutteista. Käsikirjoituksessa on pahoja virheitä, kuten esim. se missä nuori Jack Napier ampuu Bruce Waynen vanhemmat. Ampujan olisi pitänyt olla joku pikkurikollinen eikä Napier. Tim Burtonin ohjaus on ajoittain laimeaa eikä se saa elokuvaan sellaista Batmanin ominaista kiukkua ja raivoa. Näyttää, että päänäyttelijöistä parhaiten loistaa vain Jack Nicholson, kun taas Michael Keaton ei osannut sisäistää minkälainen Batmanin olisi pitänyt olla. Nicholsonin lisäksi hommansa hoitivat sivuosissa olevat Jack Palance ja Billy Dee Williams. Kim Basinger ei ollut sekään tehtävänsä tasalla.

Johtopäätös näillä eväillä on, että Batman on keskiverto supersanka, joka edes joissakin kohtauksissa onnistuu viihdyttämään.

Törmäsin tähän viime yönä tv-kanavia selaillessani. Elokuva vaikutti sen verran jännältä ja erikoiselta, että oli pakko katsoa. Toiminta oli mainiota, vauhtia riitti, huumoria oli sopivasti ja hahmot olivat mieleenpainuvia ja toimivia. Ja tietenkin naiskauneuttakin oli, kiitos Rose McGowanin. Yksi upeimmista kohtauksista oli loppuasetelma, missä McGowanin hahmolla oli jo vauvakin. Hieno lopetus. Yllätyin positiivisesti, kun näin Bruce Willisin ruudussa. Mies on kieltättä yksi kovimmista ja näkemisen arvoisista näyttelijöistä.

Eräs seikka mikä kiinnitti huomioni, oli elokuvan kuvaus puoli ja sen editointi. Paikoitellen se oli jopa nerokas ja hyvässä mielessä hyvittavakin. varsinkin elokuvan lopputekstien kohdalla tämän sai todistaa, Niiden editiointi oli omaperäistä. Parhaita puolia tässä on tietenkin ohjaus, meno ei missään vaiheessa lässähdä ja henkilöohjauksetkin toimivat. Vaan ei kannata vähätellä käsikirjoitustakaan, sillä sekin puoli toimii kuin paraskin painokone. Ei jättänyt juoni tätä katsojaa kylmäksi.

Jälleen kerran löytyi ilolla muisteltava leffalöytä.

Mielesätäni viihdyttävä ja hauska leffa. Parhaimmillaan juoni on toimivaa ja tempaa mukaansa, kun taas osa kohtauksista ovat tylsempiä eivät siksi nauratakaan niin paljon. Elokuva häviää sarjan kultakaudelle, mutta on parempi kuin sitä seuranneet uudemmat jaksot. Simpsonit-hullulle tämä on silti parhaita animaatioleffoja, mitä on olemassa. Jos hahmoista pitää jokunen sana kertoa, Bart on minun suosikkini, samaistunut eniten häneen. Lisäksi hän on omine kommelluksineen ja kujeineen legendaarinen ja viihdyttävä epeli. Homer taas on isänä ihan kelpo, sillä rakastaahan hän perhettään ja pyrkii elättämään tämän. Hänen heikkoutensa on se hänen tyhmyytensä, joka tekee hänestä hieman ärsyttävänkin hahmon. Lisäksi hän on hieman väkivaltainen - meinaa kuristaa Bartin aina suuttuessaan.

Hauskimpia ja rennoimpia leffoja, mitä olen aikoihin nähnyt. Huumori tässä on omanlaistansa ja siitä kiitokset. Mitä turhia matkimaan muita. Yritin asennoitua mahdollisimman rennosti kyseiseen leffaan ja sitähän se vaatii. Sopii hyvin hetkeen, joilloin haluaa olla huoleton ja avarakatseinen.

Ohjaus oli ihan toimivaa, ei turhan jäykkää vaan vapaata. Näyttelijöiden suoritukset eivät ehkä olleet parhaita mahdollisia. Musiikkipuoli tuki mukavasti elokuvan rentoa ja vauhdikasta kerrontaa. Elokuvassa on myös lainauksia Jerry Lewisin elokuvaan Perheen mustalammas, kohdassa missä Liikasen näyttelemä heppu munii työtehtävänsä ja saa lopputilit. Osa leffan huumorista sijoittuukin osaksi tähän osioon. Lempihahmoja edellisen lisäksi olivat tietenkin söötillä punaisella autolla ajavat naiset. Heidän touhujaan onkin ilo katsella. toisella heistä jopa riitti hyviä kommentteja. Jotkut vitsit iskivät minuun, ja mieleenpainunein niistä oli "Tervemenoa kortistoon".

Kelpo suomalainen tuotos, joka laittoi ajattelemaankin erilaisia asioita. Ohjaus vaikutti onnistuneelta, näyttelijävalinnat olivat oivallisia ja meno oli koukuttavaa. Näyttelijöistä Taneli Mäkelä ja Kari Heiskanen jäivät parhaiten mieleeni, mutta ei ollut huono Antti Litjakaan ei edes tämän vaimoa näyttellyt naisihminenkään. Kyllä tämän ainakin kertaalleen katselee.

Kerrassaan hyvä ja upea filmatisointi. Toteutus on tässä ensiluokkaista, ohjaus onnistunutta ja kehuttavaa, näyttelijäsuoritukset uskottavia ja aitoja sekä maisemat ja lavasteet aidon oloisia. En ole itse kirjaa lukenut, mutta uskon että tämä elokuvaversio on sille uskollinen, edes jossakin määrin. Juoni on tässä niin surullinen ja synkkä, etten unohda ko. filmiä kovinkaan nopeasti. Mieleiseni näyttelijät olivat tässä Tom Hardy sekä Cathyn ja Hindleyn näyttelijät. Olisin kenties antanut tälle täydet viisi pistettä, mutta en tämän sen tyylisistä, ylidramaattisista, rainoista ihan niin paljon.

Jotenkin mielenkiintoinen ja tunnepuolellakin vaikuttava filmi, mutta hieman pitkäveteinenkin. Loppupuolella sitä ei enää jaksanut ilolla katsoa. Natalie wood ja Warren Beatty tekivät kyllä uskottavat ja tunteikkaatkin suoritukset, etenkin Miss Wood. Ohjaaja Kazan ohjaustyö kärsi paikoitellen, mikä näkyykin joissakin kohdissa selvästi. On tämä siltikin katsomisen arvoinen.

Mukava, viihdyttävä ja näkemisen arvoinen Disney-piirretty. Ei tämä kuitenkaan mikään tajuntaa räjäyttävä huippuleffa ole, vaan erinomainen viihdyttäjä. Englanniksi puhutun version ääninäyttelijät osasivat asiansa, joista parhaat suorituksen tekivät ehdottomasti Jafarin ja Hengen ääninäyttelijät. Mutta täytyy kiittää myös Abun näyttelijää, vakuttavaa työtä. Animointi on tässä aidontuntuista ja eläväistä. Disneyn Aladdin on ehdottomimpia suosikkeja niistä klassikoista.

Ihan ok elokuva, mutta ajoittain hieman pitkäveteinenkin eikä ohjauskaan toimi kunnolla. Pituutta elokuvalla on ehkä vähän liikaakin. Natalie Wood on kyllä ilo silmille sekä taitojensa että ulkoisten avujensa ansiosta.

Suorastaan erinomainen tilannekomedia, jossa Peter Sellers otti voiton. Juoni on aika vaihteleva, välillä kohellettiin ja välillä otettiin iisisti. David Niven ei ollut kovin vakuuttava, pikemminkin tylsähkö ja mielenkiinnoton. Claudia Cardinale oli mahtava prinsessan roolissa, pisteet hänelle. Osa pisteistä täytyy antaa tietenkin ohjaajalle, ilman tätä hyvää ohjaajaa elokuva olisi pelkkää surkeutta.

Parhaita näkemiäni toimintaelokuvia, joka on viihdyttävä ja koukuttava. Elokuvassa on hyvät hahmot, joista John McClaine vie voiton. Bruce Willis teki hienoa loistavaa näyttelijäntyötä. Rainassa on hienoja kuvakulmia, jotka tekevät vaikutuksen. Jotkut musiikkivalinnatkin ovat kehumisen arvoisia.

Todella hieno elokuvaelämys ja ehdottomasti paras Tähti sota -elokuva. Tässä on sopivasti jännitystä, seikkailua ja toimintaa, se imee katsojan täysillä mukaansa. Luken ja Darth Vaderin taistelu oli huikeaa katsottavaa, Han Solon ja Prinsessa Leian touhut olivat hauskoja ja Chewbacka on huvittava.

Yksi parhaista komedioista, joita olen nähnyt. Tässä on kaikki elementit kohdallaan, huumori, perhearvot, tunnelma ja musiikki. Alun "hössötyskohtaus" antaa hyvin selkeän lähtölaukauksen, iso porukka on lahdössä jonnekin. Musiikki on erinomaista, esimerkiksi Kevinin kotiinjuoksemiskohtaus on sen takia hieno. Rosvoista Daniel Stern on parempi ja hauskempi, Joe Pesci taas on ihan ok, mutta vähän tosikko. Kevinin äitiä näyttelevä nainen oli mahtava, kertakaikkiaan upea roolisuoritus. Ohjaaja Chris Columbus teki myös loistavaa työtä, elokuvassa ovat kaikki hänen ansiostaan kondiksessa. Viiden tähden laatukomedia.

Yksi parhaista elokuvista ja yksi parhaista italowesterneistä. Charles Bronson oli vakuuttava Huuliharppuna ja Claudia Cardinale upea (ja kuuma) määrätietoisena leskenä. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin ohjaaja Sergio Leonelle, joka teki tässä filmissä yhden parhaista ohjaustöistään. Mielenpaununeimpia asioita elokuvassa olivat kokonaisen perheen teurastus ja sankarin nimen paljastaminen vasta lopussa. Huuliharpun ja Frankin lopputaistelu oli elokuvan hienoimpia kohtauksia.

Ihan ok-tasolla mennään tässä Puupäässä. Alku on lupaava ja puoleenväliin asti riittää viihdykettä, mutta siitä eteenpäin meno on jo epämukavan lässähtänyttä. Näyttelijöistä Masa Niemi on paras, toisena tulee Esa Pakarinen (tietty) ja kolmantena on Olavi Virta. Yksi asia mikä myös pilaa juonta, on Olavi Virran liiankin rauhalliset laulut.

Aika tylsä ja mitään sanomaton, juoni ei oikein riitä pitämään hereillä. Juonta ei ole kypsytetty tarpeeksi, vaan se vaikuttaa hassulta iltasadulta. Leffa taitaakin olla enimmäkseen nuorten mieleen, jotka tykkäävät hassuista asioista ja olioista. Ja ainoa paras puoli tässä onkin hahmot. Muu kyseisessä rainassa ei säväytäkkään. Ei tästä tipu kuin kaksi tähteä.

Hieno elokuva, jota on upeaa katsella uudestaan ja uudestaan. Sopii etenkin historiasta kiinnostuneille katsojille, sillä historiallinen aihehan tämä on. Brad Pittin roolisuoritus on kehumisen arvoinen. Jotkut kohtaukset ovat turhankin pitkiä, joka häiritsee katselukokemusta.

Todella hyvä Batman-raina, yllätti todenteolla ja sai uudelleen uskomaan Batmaniin. Filmi on juuri sellainen kuin pitääkin, Lepakkomiehen oloinen, eikä mikään komediahömppä. Ohjaaja Nolan teki tässä parhaan ohjauksensa, minkä minä olen nähnyt. Christian Bale on paras Battiksen roolissa ja upeasti näytteleekin sen. Ledger kylläkin hakkaa hänet Jokeri-roolillaan, joka on parhaita elokuvahahmoja. Yksi positiivinen yllättäjä oli Michael Caine, hän esitti uskottavasti Alfredia.

Huonoin Palmu -elokuva ehdottomasti ja selkeästi kahden tähden arvoinen. Se ei toimi lainkaan ja vanhojen mustavalko Palmujen hohto on tipo tiessään. Kaiken lisäksi se on liian komediallinen, Palmujen tyyliin sopii parhaiten vakavampi ilme.

Ehdoton kestosuosikkini, jossa hyvän kemodian piirteet. Leffan juonikin on nautittava ja aiherikas, ja jopa loppuu onnellisesti ja hauskasti. Marilyn oli oma hehkeä ja viehättävä ja hehkeä itsensä, mutta paras näyttelijä tässä on Tony Curtis. Jack Lemmonkin osasi hommansa mainiosti. Ohjaaja Billy Wilder teki upean ohjauksen.

Hitchcockin nerokkuus päässyt taas mukaan, ja mieshän on nero käsittelemään kuolemaakin. Elokuva on hauska, viihdyttävä ja samalla jännä. Tykkään tästä ihan hirveesti.

Nykyään pidän tätä leffaa aika huonona ja tylsänä, sillä huumori ei toimi eikä kovin moni muukaan asia toimi. Juonenrakenne ontuu pahasti, mikä on sääli. Yhden tähden tästä saavat näyttelijät ja toisen kuvaukselliset seikat. Mieleisimmät näyttelijät olivat mm. Kari Väänänen, Matti Pellonpää, Martti Syrjä, Pantse Syrjä ja Sakari Kuosmanen. Lisäksi on hienoa, että tässä oli mukana Tuomario Nurmio ja Dave Lindholm, joista Nurmio loisti enemmän. Erään muistettavan seikan loi Eeva Rantasila, joka loi oman lisänsä Sakari Kuosmasen näyttelemän Frankin maailmaan. Mitä hahmoihin tulee, Frankeistä omatoimisin oli mielestäni juuri Sakari Kuosmasen Frank. Kuosmanen näytteli vieläpä suhteellisen mallikkaasti. Ja juuri hänen hahmoonsa liittyi eräs lempikohdistani, "Frank Armoton". Oli niitä pettureita tietysti muitakin, mutta tuossa oli niistä merkittävin. Elokuvan loppu mietityttää joka ikinen kerta. Pääsivätkö kaksi Eestiin menossa olleet Frankit lainkaan perille, vai kohtasivatko hekin loppunsa? No, se ei taida olla elokuvan juonen kanssa oleellisinta.

Ihan mainio ja parhaasta päästä oleva leffa, jossa on hyvät näyttelijät. Christopher Walken ja Roger Moore ovat vahva näyttelijäpari. Maydayn näyttelijä Jones on myös hyvä roolissa, ja epäilemättä elokuvan piristys. Tää on parhaasta päästä.