Tarjoaa huonosti toteutetun jättiläishämähäkin ja tasan yhden hienon kuolinkohtauksen. Halvalla kokoon kyhätty rahastustekele.

Tässäpä ihana keskitason alittava kauhuelokuva, jonka parhaat hetket sijoittuvat niihin 15 minuuttiin kun goreilua edes saadaan kunnolla aikaiseksi. Idea kaupunkilaispariskunnasta jonka kauniimpi osapuoli kehittyy loppua myöten sankarittareksi on täysin loppuunkulutettu aihe.

Kun takakansi lupaa häiriintynyttä psykopaattia, alastonta lasta kellarissa ja pakoa kauhujen talosta, antaa itse elokuva kiltin draaman jossa "uhri" on onnensa kukkuloilla ollessaan vankina kiltin isähahmoksi muodostuvan miehen talossa. Onpa tytöllä oma huonekin!
Rahastusta puhtaimmillaan. Elokuvan budjettiin sisältyy mitä ilmeisimmin vain halpa käsikamera ja näyttelijöiden palkkiot. Lopussa elokuva yrittää kritisoida median rahastamista "kamalalla" tapahtumalla, vaikka itse onkin malliesimerkki vastaaavasta toiminnasta.

Tässäpä yllättävän hyvä ja mielenkiintoinen elokuva. Monsterifiilis on katossa ja erittäin tyylikäs loppuratkaisu jättää hyvän maun suuhun. House of Dracula onkin mukava mieltää ainakin Universalin Frankensteinin hiviön, Draculan (epäloogisuus iskee) ja susimiehen viimeiseksi rymistelyksi, sillä tyylikkäästi jokaisen tarina tässä ikäänkuin päätetään......

Elokuva, joka pelottaa aidosti ja jättää traumat kylpyhuoneita kohtaan ei ansaitse vähempää kuin 5 tähteä. Näyttelysuoritukset ovat kultaa, kamerakulmat kekseliäitä ja musiikki jo itsessään hyytävä.
En ehkä koskaan katso Hohtoa uudestaan, mutta juuri se todistaa sen olevan aidoin kauhuelokuva koskaan.

Katsomaan tätä lähdin ihan vain yleissivistyksen kartuttamisen kannalta, ja vaikka tämänkaltaiset kolmiodraamat eivät juurikaan kiinnosta yllätti Titanic erittäin positiivisesti. Hahmot rakennetaan sympaattisiksi ja heidän kohtalonsa jokseenkin mielenkiintoisiksi onnistuneesti.
On vaikea sanoa kumpi elokuvan osuuksista, Draama vai katastrofi toimii paremmin, mutta molemmat pohjustavat hienosti pirun kaunista loppua joka lienee ikimuistoisimmat kohtaukset listallani ykkösenä.
Pointsit vielä hienosta musiikista.
ja kaunis puolikas ½

Mielenkiintoinen ja kaunis juoni, hyvät näyttelijät ja ohjaus. Orpokoti on periaatteessa loistava elokuva, mutta jotain jää puuttumaan. Vertailusta Pan´s Labyrinthiin sen verran haluan mainita että tämän koin paljon kevyemmäksi ja helpommaksi katsottavaksi.
Loppuratkaisu (jonka voi tulkita sen mukaan onko kyynikko vai romantikko) sekoittaa todellisuuta ja epätodellisuuta, muttei aivan yhtä onnistuneesti kuin jo aiemmin mainittu Pan´s Labyrinth.
Todella katsomisen arvoinen kauhusatu, joka ei ehkä pelota, mutta pitää mielenkiinnon katossa kestonsa loppuun saaka.

Quentin Tarantino vetää Kill Billissä aiempien elokuviensa viihdearvon potenssiin kolme, mutta jättää samalla tavaramerkkinsä, eli muhkean dialogin taka-alalle.
Veriefektit on vedetty juuri sopivasti yli niin ettei väkivaltakohtauksia ole vastenmielistä katsoa, ja mahtava, vaihteleva musiikki siivittää kaikkea elokuvassa tyylikkäästi eteenpäin. Ilman musiikkia Kill Bill olisikin varsin kehno tekele.
Viihdearvoltaan äärimmäisen korkea elokuva, jonka jaksaa katsoa parin viikon välein yhä uudestaan.
ja kaunis puolikas ½

Mielenkiintoinen ja ennen kaikkea toimiva idea pitää fiiliksen korkealla koko leffan ajan. Joistain hahmoista oppii välittämään, kun taas toisille toivoo helvetin pikaista kuolemaa. CGI toimii muuten aivan loistavasti, paitsi varsin huonosti toteutetussa kohtauksessa jossa tämä mahtava monsteri sitten jokseenkin näytetään.
Cloverfield viihdyttää koko kestonsa ajan, ja katsoessa voi vain kuvitella miten hieno kokemus elokuva olisi 3-D:nä valkokankaalla....

Sanomaltaan tehokas, ja parilla kerronnalisella jipolla ilahduttava elokuva kärsii ajoittaisesta hitaudesta, ja tällä tarkoitan kohtausta joka viimeistään testaa onnistuuko Michael Haneke tavoitteessaan, tämä on kuitenkin samalla leffan suurin heikkous, sillä fiilis ehtii laskea runsaasti tuon 20 minuuttisen aikana. Viihdearvoa on aivan turha kysyä tältä elokuvalta, ja siihen pitääkin valmistautua puhtaana kritiikkinä väkivallan viihteellisyyttä kohtaan.
Psykopaattikaksikon keskustelut ovat leffan parasta antia, ja niissä kaikki pääasiallinen sisältö/kritiikki ilmeneekin.
Elokuvan tunnari ansaitsee vielä erityismaininnan kamalimpana ränkytyksenä koskaan.

Maniacissa ei varsinaisesti ole pääjuonta, vaan valokuvaajatytön ja mielipuolen suhde jää varsin sivulliseksi elokuvan kuvatessa enemmän mielipuolen sairasta maailmaa ja tämän suorittamia murhia.
Veriefektit ovat vakuuttavia ja legendaarinen haulikkokohtaus vahvistaa tämän täysin. Loppua kohden hulluus ikäänkuin tiivistyy luoden perinteisempää kauhua tehokkaasti.

Alun manaaja sekoilu oli ehdottomasti leffan parasta antia...
"your mother is sucking cocks in hell!
"Suck this".
BLAM!

Joskus muistan yllättyneeni leffan käännöksestä melko lapsille sopimattomaan suuntaan, juuri silloin kun sikakammoni oli pahimmillaan... nykyään ihan mukavaa katseltavaa.

Elokuvan ensimmäiset 5 minuuttia lupaavat erittäin amerikkalaisen kauhupätkän, eivätkä vampyyrit ja veri jaksa pelottaa. Vasta kun homma muuttui selviytymiseksi ja piilotteluksi alkoi varsinainen mielenkiinto herätä. Elokuvan pahis on toki iso paha terävähampainen vampyyri, mutta silti jotenkin ylivedetty kaikkine pahisrepliikkeineen ja pahisteluineen. Karmea pettymys oli vielä loppuratkaisu, joka toi mieleen Doomin.
Kaikkine vikoineen kuitenkin ihan viihdyttävää, ei aivan "28 päivää myöhemmin" tasoista kauhua.

Joskus kauan sitten tuli teemalta, ja kovin paljon muistutti Saweja, paitsi etteivät uhrit juuri saaneet mahdollisuutta selviytyä. Elokuvan nimi on muuten ihan päin hevonvi***a koska elokuvassa ei ole vampyyreitä ollenkaan, vaan kostonhimoinen muumion ja oopperan kummituksen risteytys!