Makke_95_

Makke_95_

Käyttäjä, 36 fania

Parhaat jatko-osat

1

Terminator 2 - Tuomion päivä (1991)

Terminaattori 2 on toimintascifiä parhaimillaan.Efektit ovat kestäneet aikaa hyvin ja elokuva on muutenkin visuaalisesti hieno.Arskan parhaita ellei paras.

Terminator 2 - Tuomion päivä rating 4,44

2

Rambo - taistelija 2 (1985)

Actionin ystävänä toimintapitoisempi jatko-osa toimii paremmin kuin edeltäjänsä. Miljöö ja musiikit ovat erinomaiset. Hikistä, likaista ja veristä toimintaa oli taas kerrakseen. Sylttykin oli kovassa kunnossa. Juoni oli peruskamaa. Ketään toiminnasta pitävä ei voi olla pitämättä tästä. Kasaritoiminnan kärkipäätä.

Rambo - taistelija 2 rating 3,85

3

Desperado (1995)

Veristä, hikistä, äijämäistä ja ruudinkatkuista meininkiä tarjoilee Robert Rodriguezin kenties paras leffa Desperado. Kaikki on toteutettu viimeisen päälle soundtrackiä myöten. Suositteluni.

Desperado rating 3,82

4

Die Hard 2 - Vain kuolleen ruumiini yli (1990)

Itse olen aina pitänyt Die Hardin toistakin osaa klassikon asemassa. Onhan tässä kieltämättä jonkun verran ensimmäisen osan toistoa, mutta todella viihdyttävä tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Tässä oli myös paljon tuttuja näyttelijöitä, mutta erityisesti William Sadlerilta irtosi onnistunut pahisrooli.

Die Hard 2 - Vain kuolleen ruumiini yli rating 3,67

5

Tappava ase 2 (1989)

Tuli taas pitkästä aikaa Lethal Weapon 2 katseltua. Yhtä hyvä oli kuin muistelinkin. Komediaa riittää enemmän kuin ensimmäisessä, lähinnä Joe Pescin takia joka oli muuten hyvä lisä. Toimintaa on myös tarpeeksi eikä kiinnostus lopahda missään vaiheessa. Mel Gibson ja Danny Glover vetävät myös tietysti todella kovat roolit ja parin kemiat pelaavat yhteen miltein paremmin kuin edellisessä Tapavassa asessa. Pari yllättävää käännettäkin on saatu mukaan.Kokonaisuutena 80-luvun parhaimpia toimintakomedoita ja vain vähän huonompi kuin ensimmäinen osa. Soundtrack oli taas mahtava.

Tappava ase 2 rating 3,74

6

Tappava ase 4 (1998)

Tappava ase 4 on selvästi elokuvasarjan heikoin lenkki. Silti taas kerran hyvinkin viihdyttävää menoa. Gibsonin ja Gloverin yhteistyö toimii mahtavasti ja vitsitkin jaksavat vielä naurattaa. Uutena kasvona Chris Rock on todella ärsyttävä hahmo, olisi kannattanut suosiolla jättää pois. Myös Pesci alkoi jo vähän ärsyttää. Mutta Jet Li oli hyvä veto pahikseksi. Pääasia kuitenkin että perusasiat kuten toiminta oli hyvää ja tämän parissa viihtyi kiitettävästi. Lopputappelu oli kovaa settiä. Tappava ase viihdyttää satavarmasti vielä neljännenkin kerran.

Tappava ase 4 rating 3,44

7

Rush Hour 2 (2001)

Nyt on kysessä todella toimiva buddy cop leffa, jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Toimintaa on riittävästi ja siinnä sivussa Chris Tucker heittää vitsiä miltein taukoamatta. Yksi elokuvan hauskimmista kohtauksista sijoittuu Hong Kongilaiseen baariin missä Chris Tucker laulaa karaokea. Ja mikäs sen parempaa.

Rush Hour 2 rating 3,63

8

Blade II (2002)

Harvinaisen kova leffa. Wesley Snipes on vähintään yhtä cool kuin ensimmäisessä ja potkut menevät oikeaan osoitteeseen. Mukana myös paljon tuttuja näyttelijöitä. Kaikenkaikkiaan hyvinkin viihdyttävä leffa josta ei toimintaa ja verta puutu...unohtamatta tietysti niitä vampyyreja.

Blade II rating 3,46

9

Evil Dead 2 (1987)

Edellisestä osasta tuttua kaavaa noudattaa myös jatko-osa joka onnistuu olemaan vähintään yhtä viihdyttävä kuin edeltäjänsä. Ripaus mustaa komediaa oli yllättävän toimiva lisä, verta ja muita eritteitä ruiskuu tiuhaan tahtiin ja pääosan esittäjä Bruce Campbell on mies paikallaan. Onnistunut jatko-osa jota katselee hyvillä mielin uudestaankin.

Evil Dead 2 rating 3,98

10

Pimeyden armeija (1993)

Kahteen edelliseen osaan verrattuna Army of Darkness menee enemmän huumorin puolelle. Mutta kuinka ollakkaan Sam Raimi ja kumppanit ovat saaneet tästä(kin) hyvän paketin kasaan. Tämä oli vähintään yhtä hyvä kuin kaksi edellistä, ellei jopa hieman parempi. Bruce Campbell laukoo one-laineria kuin myös katkaistua haulikkoaan ja meno on hurjaa. Ainoa mitä itse jäin kaipalemaan oli splatter, tässä oli loppujenlopuksi harmittavan vähän verta. Mutta jokatapauksessa tämän leffan viihdyttävyystaso on huipussaan ja Evil Dead trilogia hyppäsi suoraan meikäläisen TOP-kauhuelokuviin. "Yo she-bitch...lets go."

Pimeyden armeija rating 3,80

11

Tappava ase 3 (1992)

Jonkun verran hunompi kuin Tappava ase 1 ja 2. Mutta tarjoaa silti todella viihdyttävää menoa. Mel Gibson ja Danny Glover heittävät taas läppää ja vetävät kavereita tauluun, ja tottakai Joe Pesci roikkuu mukana. Tällä kertaa menossa myös Rene Russon esittämä poliisi Lorna Cole. Viihdyttävää menoa jota jaksaa aina katsoa.

Tappava ase 3 rating 3,46

12

Tiikerinsilmä - Rocky III (1982)

Rocky 3 maistui meikäläiselle huomattavasti paremmin kuin aiemmat osat. Nyrkkeilykohtauksia oli enemmän, draamaa sopivasti ja vastustajakin onnistui olemaan kiinnostavmpi. Myös kesto oli sopivan mittainen joten tästä saatiin tiivis paketti aikaan jossa ei tyhjäkäyntiä oikeastaan ole. Ja Survivorin "Eye of the Tiger"...todella kova.

Tiikerinsilmä - Rocky III rating 3,67

13

Rocky IV (1985)

Tämä leffa iski minuun kuin Ivan Drago konsanaan.. eli todella kovaa.Leffan juoni on sen ainoa heikko puoli, mutta aivan mahtava toteutus ja tunnelma pelastaa sen. Kolme ensimmäistä elokuvaa katsottua asetelmat ja henkilöt rupeavat olemaan jo hyvinkin tutut mutta tietysti jotain uutta tuodaan aina mukaan. Tällä kertaa se on Venäläinen nyrkkeilijä-jättiläinen Ivan Drago, Dolph Lundgrenin ilmeettömästi- mutta loistavasti tulkitsemana. USA vs. Venäjä asetelma on muutenkin mielenkiintoinen.Apollo Creedin kuolema tuo sopivasti dramaattisuutta ja koskettavuutta mukaan. Stallonen, Youngin ja Shiren roolisuoritukset menevät yhtä nappiin kuin edellisissäkin leffoissa. Saamme myös nauttia aivan totaalisen loistavasta soundtrackista, komeista ja inspiroivista treeni montaaseista ja tietysti jännittävistä ja viihdyttävistä nyrkkeilykohtauksista. Dragon ja Rockyn ottelu on vähintäänkin eeppinen.Rocky IV on todellakin katsomisen arvoinen elokuva. Itselleni tämä hyppäsi suoraan suosikkielokuvien pariin. Pakko antaa täydet pisteet...ÄÄRIMMÄISEN KOVA.-"I must break you"

Rocky IV rating 3,63

14

Batman - paluu (1992)

Oli tämän Batmanin uusintakatselun aika. Tämä on kyllä helvetin hyvä Batman, kokonaisuutena kaikki toimii. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Burtonin luoma täydellisen synkkä tunnelma ja Danny DeViton rooli Pingviininä. Michael Keaton ei ole koskaan itseäni vakuuttanut Bruce Waynenä mutta on sitäkin parempi Batmanina. Christopher Walken oli myös hyvä lisä näyttelijäkaartiin. Kaikin puolin toimiva ja viihdyttävä elokuva jonka katsomis kerrat eivät tosiaankaan jää yhteen kertaan. Parempi kuin ensimmäinen.

Batman - paluu rating 3,82

15

Beverly Hills kyttä 2 (1987)

Trilogian paras osa. Toimintaa on enemmän mikä on aina plussaa, mutta myös komedian elementit toimivat huomattavasti paremmin kuin ensimmäisessä. Vanhat tutut ovat taas mukana (Murphy, Reinhold, Ashton ja Cox), ja kaverithan pelaavat taas loistavasti yhteen. Kasarifiilis toimii juuri niinkuin pitääkin. Täydellistä viihdettä

Beverly Hills kyttä 2 rating 3,48

16

Paluu tulevaisuuteen II (1989)

Olipas kyytiä. Alussa leffa tutnui hieman kömpelöltä, mutta kun päästään vauhtiin niin kaasujalka ei hellitä hetkeksikään. Edellistä osaa on käytetty ovelasti hyväksi mutta myös paljon uutta on mukana. M.J. Fox ja C. Lloyd loistavat pääosissa ja varsinkin "Doc" on todella sympaattinen hahmo. Komedia toimii eikä suurelta jännittämiseltäkään voi välttyä. Varsinkin viimeinen 30min jännitetään katse tiiviisti ruudussa. Suuresti nautittavaa vauhdikasta kasarin scifi-seikkailua. Vähintäänkin yhtä loistava kuin edellinen osa. Loppu jäi suuresti auki, joten kolmaskin osa lienee pakollista katseltavaa. Helposti neljän tähden tavaraa.

Paluu tulevaisuuteen II rating 3,83

17

Ace Ventura - luonto kutsuu (1995)

Olen katsonut tämän ehkä liian monta kertaa, mutta jokin tässä jaksaa aina vain viihdyttää. Omasta mielestäni jopa vähän parempi kuin ensimmäinen. Nauruhermot ovat taas kerran koetuksella kun Jim Carrey pääsee vauhtiin. Toimii monta katselukertaa ja on ehdottomasti Jim Carreyn parhaimmistoon kuuluva elokuva.

Ace Ventura - luonto kutsuu rating 3,50

18

Die Hard - Koston enkeli (1995)

Kolmannessa osassa juoneen on saatu uutta toivottua potkua. Samuel L. Jackson hyppäsi tähän osaan mukaan ja täytyy sanoa että se vain paransi elokuvaa entisestään. Bruce Willisin ja Jacksonin välistä läpän heittoa ei voi olla nauramatta. Toimintakohtauksista löytyy vauhtia ja juuri oikeanlaista meininkiä.Todellä jännittävä, vauhdikas ja viihdyttävä teos jonka kanssa aikaa kuluu kuin ei kuluisi ollenkaan.

Die Hard - Koston enkeli rating 3,89

19

Vain muutaman dollarin tähden (1965)

Pistää kertaheitolla paremmaksi edeltäjänsä. Musiikit ovat mahtavia, maisemat komeita, ammuskelut armottomia ja Clint Eastwood on mies paikallaan. Mukana myös äijien äijä Lee Van Cleef. Huonoa sanottavaa en tästä keksi. Lopun välienselvittely oli suorastaan täyttä kultaa. Parhaita koskaan tehtyjä westerneitä. Omasta mielestäni jopa hieman parempi kuin Hyvät, pahat ja rumat. Tälläisiä ei enää vain kertakaikkiaan tehdä.

Vain muutaman dollarin tähden rating 4,41

20

Hyvät, pahat ja rumat (1966)

Hyvät, pahat ja rumat on samaa tasoa edeltäjänsä kanssa elikkäs western leffojen kärkipäätä. Kaikki on jälleen mahtavaa: Kuvaus, näyttelijät, monijakoinen juoni, musiikit ja maisemat.Eli Wallachin esittämä rääväsuu Tuco on hyvä lisä hahmokaartiin ja onnistuu tuomaan pientä huumorinpoikasta mukaan juuri sopivasti, ei liikaa. Clint Eastwood ja Lee Van Cleef eivät kuitenkaan jää taka-alalle vaan ovat yhtä loistavia kuin edellisessäkin osassa. Lopun "hautausmaa kohtaus" on unohtumaton."The Good, the Bad and the Ugly" on genrensä ajattomia klassikoita joita katsoessa sydäntä lämmittää.

Hyvät, pahat ja rumat rating 4,56

21

Bad Boys II (2003)

Helvetin viihdyttävää tavaraa on luvassa tälläkin kertaa. Bad Boys 2 on aavistuksen verran parempi kuin edellinen. Hienoja toimintakohtauksia on helvetisti ja toimivaa vitsiä ja huumoria lauotaan miltein taukoamatta. Kaiken kruunaavat vielä mahtavat näyttelijät. Tästä paljon viihdyttävämmäksi toimintakomedia ei enää mene. Kestää noin 1000000 katselukertaa.

Bad Boys II rating 3,51

22

A Better Tomorrow II (1987)

Ehdottomasti yksi John Woon parhaista elokuvista. Taas on tarjolla vahvaa draamaa, veristä räiskintää ja toimiva juoni. Lopussa tapahtuva pitkä ammuskelu oli kaikessa tylyydessään ja verisyydessään todella komeaa katsottavaa. Runsaasti hidastuksia sekä verisiä tappoja. Luotien määrä on muhkea. Maininnan arvoinen on myös soundtrack joka oli aivan täyttä rautaa. Loistava leffa!

A Better Tomorrow II rating 3,88

23

Toiset 48 tuntia (1990)

Enemmän toimintaa + enemmän komediaa=Edellistä osaa parempi viihdepommi, jossa ei luoteja säästellä. Murphy ja Nolte ovat kova parivaljakko, joten Andrew Divoff on paikallaan mielipuolisena roistona ottamassa miehistä mittaa. Paljon tuttuja näyttelijöitä, moottoripyöriä, räiskintää, räjähdyksiä, huulen heittoa ja se pakollinen baaritappelu. Soundtrack on ihanan ysärimäistä. Toimii uudestaan useammankin kerran.

Toiset 48 tuntia rating 3,10

24

Rambo (2008)

Ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut. Mutta en sentään näin hyvää odottanut. Todella positiivinen yllätys oli tämä uusin Rambo. Ukkoa kaatuu kuin heinää mutta onhan tässä ihan oikeaa sanomaakin mukana. Leffa kuitenkin alkaa suht rauhallisesti ja suurin osa toiminnasta on säästetty loppupuolelle. Loppupuolen rymistely onkin sitten samaan aikaan komeaa, tylyä ja veristä katseltavaa.. Rambo IV on kova leffa josta varmasti muutkin kuin toimintafanit saavat jotain irti. Varmasti katson joskus uudestaan.

Rambo rating 3,86

25

Yön ritari (2008)

Pistää kertaheitolla ensimmäistä osaa paremmaksi. Näyttelijä puolella on taas asiat harvinaisen kunnossa. Heath Ledger on Jokerina miltein parempi kuin Jack Nicholson aikoinaan, eli todella loistava. Oikeaan osoitteeseen meni Oscar palkinto. Mutta Harvey kaksinaamalle kävi sama juttu kuin edellisessä Batmanissa Variksenpelättimelle, hahmosta ei otettu läheskään kaikkea irti. Toiminnat oli tällä kertaa toteutettu paremmin ja nyt tappeluistakin sai jo selvää. Yön ritari on hyvä elokuva ja varmasti "supersankari" elokuvien kärkipäätä.

Yön ritari rating 4,24

26

Teräskehä 2 (2006)

Sellaista mäiskettä että kyllä toimintafanin sydäntä lämmittää. Mukana myös sopivasti draamailua ja mukiinmenevät roolisuoritukset. Florentine se vain osaa.

Teräskehä 2 rating 3,53

27

Boondock Saints II - All Saints Day (2009)

Ei ensimmäisen tasoa mutta kuitenkin omaperäisen cool ja nautittava elokuva. Äärimmäisen cooleja ammuskeluja riittää taas ja huumori kukoistaa. Näyttelijät hoitavat taas hommansa hyvin. Viihdyttävää katseltavaa aina uudestaan. Loppu jätti ovet auki kolmannellekkin osalle.

Boondock Saints II - All Saints Day rating 3,26

28

Undisputed III: Redemption (2009)

Isaac Florentine tarjoilee taas todella viihdyttävän paketin toimintaa. Tappelut ovat äärimmäisen asiallista seurattavaa eikä kiinnostus mätkimisten välilläkään lopahda. Juoni onnistui lopussa jopa pikkaisen yllättämään. Kaikille mäiskintä nälkäisille katsojille tämä on pakollista katsottavaa. Isaac Florentine on tällä hetkellä kirkkaasti yksi parhaista toimintaohjaajista.Neljättä osaa odotellessa...

Undisputed III: Redemption rating 3,81

29

Yön ritarin paluu (2012)

Täydellinen lopetus Nolanin Batman trilogialle.

Yön ritarin paluu rating 3,97

30

The Expendables 2 (2012)

Odotan tätä leffaa innolla,Expendables oli niin kova että odotan tältä kyllä paljon!

The Expendables 2 rating 3,58

31

Martial Law 2: Undercover (1991)

Wincott! Helposti parempi kuin edellinen osa, jo ihan vain Wincottinkin takia. Jeffin kollegoitansa paremmat näyttelytaidot tulevat hyvin viimeistään tässä leffassa esille. Toimintaa piisaa, tällä kertaa myös räiskinnän merkeissä. Wincott ja Rothrock pääsevät myllyttämään pahisten kanssa hyvissä määrin. Loppujenlopuksi tälle voisi antaa helposti vaikka neljä tähteä, mutta tällä kertaa kolme ja puoli on ihan hyvä. Vaikka siitä nelosesta ei kuitenkaan paljon jäädä. C-luokan parhaimmistoa.

Martial Law 2: Undercover rating 3,58

32

Fast & Furious 7 (2015)

Fast & Furious on kerennyt jo seitsemänteen osaansa ja vauhti sen kuin kiihtyy. Juoni on hyvä tekosyy lähteä ajojahtiin hienoihin maisemiin eri puolille maapalloa, ja toimintaa: sitä riittää. Niin räiskinnän, kaahailun kuin lähitaistelunkin merkeissä mennään joka kohtauksessa sata lasissa. Loistavien tuttujen naamojen lisäksi näyttelijärivistöön on saatu erinomaisia vahvistuksia, parhaana tietenkin pahis Jason Statham. Toki myös Kurt Russel, Tony Jaa, Djimon Hounsou ja Ronda Rousey olivat todella viihdyttävä näky ruudulla. Furious 7 on tähän mennessä varmastikkin sarjan paras osa, ja erinomainen toimintaseikkailu jossa ei turhan paljon hengähdystaukoja ole luvassa. Säädä aivojen taajuus oikealle asteelle ja nauti suurenluokan viihteestä. Kyllä nyt irtoaa jo neljä!

Fast & Furious 7 rating 3,46

33

Green Street 3: Never Back Down (2013)

Green Street 3 tuntuu todella kovalta umpi huonon edeltäjänsä jälkeen. Juoni rullailee sopivaa tahtia, vaihteeksi toimivaa draamaa ja kovaa turpasaunaa tarjoillaan sopivassa suhteessa. Hyvä soundtrack yllätti positiivisesti.Kaikenpuolin viihdyttävä ja onnistunut toimintadraama.

Green Street 3: Never Back Down rating 3,00

Profiilin tiedot

TOP-listat