Makke_95_

Makke_95_

Käyttäjä, 36 fania

Elokuvakokoelma

1

Fight Club (1999)

Hyvä elokuva jonka jännittävyys kohoaa loppua kohden. Loppuratkaisu oli myös todella yllättvävä. Brad Pitt varasti shown mutta ei Norton todellakaan huono ollut. Jännittävä elokuva joka on kaikkea muuta kuin tappeluelokuva.

Fight Club rating 4,21

2

Rita Hayworth - avain pakoon rating 4,54

3

8MM (1998)

Oikein hyvä psykologinen trilleri. Aihe on jopa todella kiinnostava ja harvinaisen jännittävä. Nicolas Cage tekee pääosassa oikein hyvän suorituksen. Myös Joaquin Phoenix ja James Gandolfini saavat kiitettävästi ruutuaikaa ja loistavat rooleissaan. Peter Stormare oli taas mielestäni liian kliseinen valinta "pahiksen" rooliin. Vaikka kyllä mies näytellä osaa.8 millimetriin on saatu välistä jopa piinaavan jännittävä tunnelma, juoni etenee hyvää tahtia: kiinnostus ja jännitys vain kohoavat loppua kohden. Loppua puuttui se palapelin täydentävin palanen mutta oikein jännittävä ja katsomisen arvoinen trilleri on kyseessä.

8MM rating 3,44

4

Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962)

Dr. No pani alulle legendaarisen elokuvasarjan josta olemme saaneet nauttia jo kauan. Itse elokuva on mielestäni James Bond elokuvien kömpelöimmästä päästä. Silti aika ei oikeastaan tule pitkäksi ja onhan tämä hyvin toteutettu 60-luvun elokuvaksi. Lisää toimintaa jäin kaipaamaan.

Salainen agentti 007 ja tohtori No rating 3,55

5

Kun maailma ei riitä (1999)

Ylivoimaisesti Brosnanin paras Bond. Toimintaa riittää taas oikein mukavissa määrin varsinkin alun takaa-ajo kohtaus on mainitsemisen arvoinen. Juonikin on hyvä ja Robert Carlyle on pahiksena ok, ainakin paljon parempi kuin Jonathan Pryce edellisessä. On muuten viimeinen Bond missä alkuperäinen Q esiintyy. Loistava Bond.

Kun maailma ei riitä rating 3,00

6

L.A. Confidential (1997)

Maineensa ansainnut, kysessä on ehdottomasti näkemieni rikostrillereiden kärkikastia. Näyttelijäkaarti on hyvä, eikä ketään jää pahemmin taka-alalle. Russel Crowe vetää kuitenkin mielestäni parhaan roolin Bud Whitena. Kim Basingerin Oscar palkinto oli kyllä hieman erikoinen valinta.Juonenkoukeroita, korruptiota, veristä väkivaltaa ja paljon muuta mielenkiintoista tarjoilee L.A. Confidential.

L.A. Confidential rating 4,16

7

Snatch - hävyttömät (2000)

Snatch on valehtelematta yksi parhaita elokuvia mitä olen nähnyt. Kaikki toimii tässä leffassa:-Värikkäät hahmot loistavien näyttelijöiden tulkitsemina.-Nokkela, mustan huumorin siivittämä juoni ja tarinankerronta.-Mehukkaat ja huutonaurua aiheuttavat dialogit.-Mahtavistakin mahtavin soundtrack joka on kaukana nykypäivän tekno-pimputuksista.Snatch on yksinkertaisesti MESTARITEOS joka jaksaa viihdyttää kerrasta toiseen. Katsomisen arvoinen joka suhteessa.

Snatch - hävyttömät rating 4,12

8

Terminator 2 - Tuomion päivä (1991)

Terminaattori 2 on toimintascifiä parhaimillaan.Efektit ovat kestäneet aikaa hyvin ja elokuva on muutenkin visuaalisesti hieno.Arskan parhaita ellei paras.

Terminator 2 - Tuomion päivä rating 4,44

9

The Yards (2000)

The Yards rating 2,80

10

M:I-2 - Vaarallinen tehtävä 2 (2000)

Starttailussa kestää odotettua kauemmin, mutta kun loppupuoli kääntyy vauhdikkaan toiminnan puolelle, täytyy alkupuolen paskanjauhannasta antaa ainakin puolet anteeksi. Leffan olisi voinut ohjata helposti joku muukin kuin John Woo, tuntuu että miehen taidot menivät vain suurimmaksi osaksi hukkaan tätä ohjatessa. Toiminta yrittää olla über coolia mutta onnistuu vain osittain. Kyllä ammuskelut ja tappelut ovat silti elokuvan parasta antia. Häviää helposti ensimmäiselle osalle mutta tylsää ei tule, kunhan alkupuolen jaksaa sinnitellä. Soundtrackistä diggailin aika paljonkin.

M:I-2 - Vaarallinen tehtävä 2 rating 2,80

11

Exit Wounds (2001)

Räppiä,korruptiota,gangstameininkiä ja Seagal. Äijää kaatuu ihan mukavaan tahtiin ja näyttelijäkaartissa on paljon tuttuja. Kyllä tämän parissa helposti pari kertaa viihtyy.

Exit Wounds rating 3,34

12

Lara Croft: Tomb Raider (2001)

Aliarvostettu leffa. Tämä on oikeasti pirun viihdyttävä puolitoista tuntinen jos osaa katsoa oikealla asenteella. Itselleni tällä on myös todella suurta nostalogia arvoa joten sekin nostaa pisteitä. Toimintaa ja jännitystä tästä ei puutu ja pelkästään Angelina Jolie kireissä vaatteissa on hyvin mukavaa katseltavaa.

Lara Croft: Tomb Raider rating 2,73

13

Rambo - taistelija 2 (1985)

Actionin ystävänä toimintapitoisempi jatko-osa toimii paremmin kuin edeltäjänsä. Miljöö ja musiikit ovat erinomaiset. Hikistä, likaista ja veristä toimintaa oli taas kerrakseen. Sylttykin oli kovassa kunnossa. Juoni oli peruskamaa. Ketään toiminnasta pitävä ei voi olla pitämättä tästä. Kasaritoiminnan kärkipäätä.

Rambo - taistelija 2 rating 3,85

14

Traffic (2000)

Onnistuu pitkästä kestostaan huolimatta helposti pitämään mielenkiinnon loppuun asti.Juoni on hyvin rakenneltu ja monipuolinen.Soderberghin ohjaus oli komeaa katseltavaa.Onnistunut huumeleffa kaikinpuolin.

Traffic rating 3,67

15

Terapian tarpeessa (1999)

Ei omaperäisin, mutta hyvä idea pistää Robert De Niron esittämä hermoromahduksen partaalla oleva gangsteri psykiatri Billy Crystalin puheille. Tästä seuraakin runsaasti hulvattomia hetkiä jossa tilannekomiikka loistaa pääosassa. Niro ja Crystal kantavatkin elokuvaa harteillaan melkeinpä kahdestaan. Oikein toimiva gansterikomedia, joka jaksaa viihdyttää toistekkin.

Terapian tarpeessa rating 2,93

16

Romeon on kuoltava (2000)

Liikaa draamaa, liian vähän toimintaa. Toisaalta toimintapuoli oli ihan kunnossa mutta sitä tosiaan olisi saanut olla enemmän.Kyllä tämän nyt katsoo, ehkä joskus uudestaankin.

Romeon on kuoltava rating 3,20

17

Me kaksi & Irene (2000)

Tässä se taas nähtiin että Jim Carrey ei petä. Takuuvarma naurattaja jonka komedia on sopivan ronskia ainakin omaan makuuni. Ja hommathan eivät tunnetusti hoidu ilman naaman vääntelyjä.

Me kaksi & Irene rating 3,45

18

Alien - ylösnousemus rating 2,94

19

Bringing Out the Dead rating 3,45

20

Seitsemän (1995)

Piinaavan jännittävä Se7en ei salli edes pientä kusitaukoa vaan elokuvaa tuijotetaan alusta loppu minuuteille tarrautuneena penkkiin kiinni. Toteutus on huippuluokkaa, samoin näyttelijät. Piinaavan jännittävä tunnelma on miltein koko ajan läsnä. Loistava elokuva jota ei kannata jättää väliin jos tulee tilaisuus katsoa. Lopussa on luvassa yllätyksiä.

Seitsemän rating 4,19

21

Con Air - lento vapauteen (1997)

Con Air on kaikkien action elokuvien kliseiden yhteenlaskettu summa, mutta onnistuu siitä huolimatta olemaan jopa helvetin viihdyttävää tavaraa. Räiskintää, räjähdyksiä ja tiukkoja tilanteita riittää ja tunnelma on muutenkin onnistunut. Nic Cage, John Malkovich, Ving Rhames ja monet muut näyttelijät onnistuvat tekemään tästä leffasta paremman mitä se oikeasti onkaan. Kova leffa.

Con Air - lento vapauteen rating 3,54

22

Desperado (1995)

Veristä, hikistä, äijämäistä ja ruudinkatkuista meininkiä tarjoilee Robert Rodriguezin kenties paras leffa Desperado. Kaikki on toteutettu viimeisen päälle soundtrackiä myöten. Suositteluni.

Desperado rating 3,82

23

Shaft (2000)

Shaft rating 3,06

24

Puhallettu 60 sekunnissa (2000)

Erinomaisella näyttelijäkaartilla roolitettu kaahailu/ryöstöleffa, jossa kahden tunnin kesto tuntuu vierähtävän ohi melkeinpä liian nopeasti. Homma vedetään vauhdilla ja viihdyttävästi jännittävää loppua kohti, joten juonen epäloogisuudet jäävät taka-alalle toiminnan, jännityksen ja hienojen autojen ollessa pääosassa. Homma toimii, ja Makke tykkää.

Puhallettu 60 sekunnissa rating 3,23

25

The Truman Show rating 3,92

26

Häjyt (1999)

Häjyt rating 4,02

27

Kaappaus merellä (1992)

Yksi Stevenin parhaista joka jaksaa aina viihdyttää, itseasiassa tämä onkin Seagalin elokuvista taloudellisesti menestynein, tuotti nimittäin 157 miljoonaa dollaria. Ja oli jopa ehdolla Oscareihin, kuitenkin vain paras äänitehoste ja paras äänitys kategorioissa. Parasta antia ovat veriset ammuskelut ja kivuliaat tappelut. Tällä kertaa elokuvaan on saatu mukaan myös Tommy Lee Jones ja kuin pahisten rooleihin luotu Gary Busey. Hyvinkin kovaa menoa.

Kaappaus merellä rating 3,33

28

Rentun ruusu (2001)

Rentun ruusu rating 3,59

29

Kaappaus raiteilla (1995)

Seagalin Kaappaus Raiteilla on huonompi kuin edeltäjänsä mutta viihdyttää silti varmasti. Nyrkkiä ja luotia viuhuu ihan mukavasti.

Kaappaus raiteilla rating 2,88

30

007 ja Kultasormi (1964)

Jatkaa samalla linjalla kuin Salainen agentti 007 Istanbulissa eli onnistunut ja nautittava Bond leffa. Vempaimia on tuotu esille lisää ja toimintaakin riitti.

007 ja Kultasormi rating 3,89

31

Muumion paluu (2001)

Tämä leffa on aikojen saatossa astunut itselläni jonkin näköiseen klassikon asemaan. Tämä tulee katseltua yleensä ainakin kerran vuodessa. Seikkailu meininkiä riittää yllin kyllin eikä myöskään toiminnasta, hienoista maisemista, hyvistä näyttelijöistä, huumorista ja efektivyörystä ole puutetta. Selvästi vähän nuoremmalle sukupolvelle suunattu vauhdikas seikkailu, mutta minkäs itselleen voi kun sisällä asuu 10 vuotias pikkumies.

Muumion paluu rating 2,96

32

The Long Kiss Goodnight (1996)

Juoni oli kiinnostava muttei kovinkaan omaperäinen.Geena Davis oli kyllä pääosassa paljon parempi mitä osasin odottaa, vaikkakin siihen olisi sopinut joku muukin. Samuel L. Jackson ei varmasti huonoa roolia ole tehnytkään eikä tämä ole poikkeus. Varmasti paras rooli tässä leffassa. Toimintakin on veristä ja viihdyttävää. Taattua ysäritunnelmallista actionia, Harlin on aliarvostettu ohjaaja.

The Long Kiss Goodnight rating 3,46

33

Erittäin salainen (1981)

Bond on rantautunut 80-luvulle...onnistuneesti!Hyppää helposti parhaimpien Bondien joukkoon. Kaikessa on onnistuttu hyvin tässä Bondissa, katsokaa ja nauttikaa.

Erittäin salainen rating 3,69

34

Gladiator (2000)

Gladiator rating 4,25

35

Blade (1998)

Balde on nautittavan viihdyttävä leffa joka kuuluu myös Wesley Snipesin parhaimpiin rooleihin. Tappelua ja ammuskelua riittää ja Blade on äärimmäisen cool. Visuaalinen ilme pysyy synkkänä ja verisenä, mutta tottakai mustaa huumoria ja kourallinen one-lainereita on mahtunut myöskin juokkoon. Loppu olisi voinut olla vähän hillitympi vaikka liian suuria ylilyöntejä ei kuitenkaan tapahtunut. Viihdyttävä vampyyri-toiminta joka ei ansaitse alle nelosta missään olosuhteissa.

Blade rating 3,52

36

Replicant - tappajan kopio (2001)

Juonessa olisi riittänyt potentiaalia, mutta valitettavan vaisuksi se välillä jäi. Nopeatempoiset takaa-ajot piristivät aika ajoin leffaa. Van Dammen esittämä pahis vaikutti ainakin alussa mielenkiintoiselta mutta loppujenlopuksi Michael Rooker varasti shown.

Replicant - tappajan kopio rating 2,74

37

Tappava ase (1987)

Täyttä kultaa 80-luvulta. Mel Gibson ja Danny Glover loistavat pääosissa, myös Gary Busey varmasti yhdessä parhaassa pahiksen roolissaan. Pääkaksikon välille on saatu paljon hauskaa dialogia ja toimivaa kemiaa aikaiseksi. Myös jännittäviä hetkiä ja kovan luokan veristä toimintaa on kiitettävästi mukana. Soundtrack on loistava ja se kruunaa kaiken edellä mainitun. Legendaarinen klassikko ja ehdottomasti kasarin helmiä. Tästä parempaa "buddy cop" leffaa saa hakea. Henkilökohtaisesti yksi toimintaelokuvien suursuosikeista.

Tappava ase rating 3,88

38

Kova sade (1998)

Kova sade rating 2,93

39

Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli (1988)

Äärimmäisen kova ja viihdyttävä toimintaelokuvaklassikko jota katselee hyvillä mielin todella monta kertaa uudestaankin. Tästä oli suunnannäyttäjäksi todella moneen hyvään toimintaleffaan. Bruce Willisin ja Alan Rickmanin roolisuoritukset olivat mainitsemisen arvoisia.

Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli rating 4,21

40

Die Hard 2 - Vain kuolleen ruumiini yli (1990)

Itse olen aina pitänyt Die Hardin toistakin osaa klassikon asemassa. Onhan tässä kieltämättä jonkun verran ensimmäisen osan toistoa, mutta todella viihdyttävä tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Tässä oli myös paljon tuttuja näyttelijöitä, mutta erityisesti William Sadlerilta irtosi onnistunut pahisrooli.

Die Hard 2 - Vain kuolleen ruumiini yli rating 3,67

41

Tappava ase 2 (1989)

Tuli taas pitkästä aikaa Lethal Weapon 2 katseltua. Yhtä hyvä oli kuin muistelinkin. Komediaa riittää enemmän kuin ensimmäisessä, lähinnä Joe Pescin takia joka oli muuten hyvä lisä. Toimintaa on myös tarpeeksi eikä kiinnostus lopahda missään vaiheessa. Mel Gibson ja Danny Glover vetävät myös tietysti todella kovat roolit ja parin kemiat pelaavat yhteen miltein paremmin kuin edellisessä Tapavassa asessa. Pari yllättävää käännettäkin on saatu mukaan.Kokonaisuutena 80-luvun parhaimpia toimintakomedoita ja vain vähän huonompi kuin ensimmäinen osa. Soundtrack oli taas mahtava.

Tappava ase 2 rating 3,74

42

Total Recall - unohda tai kuole (1990)

Total Recall menee heittämällä Arskan parhaimpiin. Juoni itsessään ei ole kaikista omaperäisin mutta kun se on sijoitettu tulevaisuuden Marsiin niin se nostaa kiinnostusta aika lailla. Toiminta on veristä ja viihdyttävää, ja välillä Arska keventää menoa one-lainereilla. Näyttelijät suorittavat pääosin onnistuneesti. Kyllä tämän parissa viihtyy useamminkin.

Total Recall - unohda tai kuole rating 3,81

43

Tappava ase 4 (1998)

Tappava ase 4 on selvästi elokuvasarjan heikoin lenkki. Silti taas kerran hyvinkin viihdyttävää menoa. Gibsonin ja Gloverin yhteistyö toimii mahtavasti ja vitsitkin jaksavat vielä naurattaa. Uutena kasvona Chris Rock on todella ärsyttävä hahmo, olisi kannattanut suosiolla jättää pois. Myös Pesci alkoi jo vähän ärsyttää. Mutta Jet Li oli hyvä veto pahikseksi. Pääasia kuitenkin että perusasiat kuten toiminta oli hyvää ja tämän parissa viihtyi kiitettävästi. Lopputappelu oli kovaa settiä. Tappava ase viihdyttää satavarmasti vielä neljännenkin kerran.

Tappava ase 4 rating 3,44

44

Levottomat (2000)

Levottomat rating 2,76

45

Ratkaisun hetket (1996)

Ratkaisun hetket on piinaavan jännittävä trilleri joka naulaa sinut penkkiin pariksi tunniksi. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä ja pyörähtääpä itse Seagalkin alkupuolella. Toimintaa lisää jäin kaipailemaan mutta hyvin jännittävä elokuva silti.

Ratkaisun hetket rating 2,89

46

Scarface - arpinaama (1983)

Rankka gangsterikuvaus kultaiselta 80-luvulta. Al Pacino on Tony Montanan roolissa helvetin hyvä niinkuin aina. Elokuva on ajoittain hieman pitkäveteinen mutta silti loppujenlopuksi hyvin kiinnostava. Al Pacinon ehkäpä paras roolisuoritus. Kannattaa katsoa tämä.

Scarface - arpinaama rating 4,42

47

Zorron naamio (1998)

Aivan loistava elokuva. Toimintaseikkailu täynnä vauhtia, vaarallisia tilanteita, miekkataisteluja ja tietysti veijarimaista huumoria. Näyttelijät sopivat rooleihinsa melkeinpä erinomaisesti. Maisemat vaihtuvat sopivaan tahtiin aina aatelisten tanssilattioilta- karuille aavikoille ja kultakaivoksille. Tämä leffa on minulle se aito ja oikea Zorro filmatisointi. Ansaitsee neljä tähteä...helposti.

Zorron naamio rating 3,55

48

Ritarin tarina rating 3,48

49

Rush Hour 2 (2001)

Nyt on kysessä todella toimiva buddy cop leffa, jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Toimintaa on riittävästi ja siinnä sivussa Chris Tucker heittää vitsiä miltein taukoamatta. Yksi elokuvan hauskimmista kohtauksista sijoittuu Hong Kongilaiseen baariin missä Chris Tucker laulaa karaokea. Ja mikäs sen parempaa.

Rush Hour 2 rating 3,63

50

Määränpäänä Graceland (2001)

Äijähuumori kukoistaa ja aseet laulavat eikä räjähdyksiltäkään vältytä. Näyttelijätkin ovat sen verran karismaattisia (Kurt Russel, Kevin Costner, Courteney Cox) että huonoa leffaa olisi aika vaikea saada aikaan. Kevin Costner varastaa shown pahiksena. Kovan luokan viihdettä.

Määränpäänä Graceland rating 3,30

51

American Pie (1999)

American Pie rating 3,54

52

Hurjapäät (2001)

Ensimmäinen The Fast and the Furious ei ole huono mutta ei myöskään elokuvasarjan paras. Itseäni nämä katukisat eivät oikein jaksaneet kiinnostaa,mutta löytyihän tästä vähän toimintaakin. Myös paljon hienoja autostuntteja on mukana. Siihen se pitkälti jääkin..Jatko-osat tarjoavat onneksi parempaa.

Hurjapäät rating 3,49

53

Rauhantekijä (1997)

Alun 30min on kiinnostavaa katseltavaa mutta sen jälkeen, kun elokuva pääsee vauhtiin niin se tarjoaa todella jännittävää ja tiukkaa menoa. Toimintakohtauksissa on vauhtia ja ne toimivat. Juoni oli myös mielestäni hyvä. George Clooney ja Nicole Kidman olivat vakuuttavia rooleissaan. Sen verran hyvin toteutettu ja jännittävä leffa että nyt napsahtaa neljä tähteä.

Rauhantekijä rating 2,80

54

Taistelija (1982)

Tämän elokuvan aikana rupesi miettimään että Stallone on niitä harvoja toimintatähtiä jotka osaavat oikeasti näytellä. Mutta itse elokuva on klassikko suoraan 80-luvulta. Paljon draamapitoisempi kuin seuraajansa mutta toimii silti. Toimintaakin on, mutta yhtään tappoa ei nähdä. Silti jännittävä ja hyvä elokuva joka kannattaa katsoa.

Taistelija rating 4,22

55

Kiss of the Dragon (2001)

Olen sitä mieltä että tämä on Jet Lin paras jenkkipätkä. Toimintaa riittää ja potkut menevät oikeisiin osoitteisiin. Tchéky Karyo vetää taas kerran roolin pahiksena ja sen mies on kyllä osaakin. Kaikinpuolin toimiva action pätkä.

Kiss of the Dragon rating 3,27

56

Älä sano sanaakaan (2001)

Kyllä oli hyvä leffa. Juoni ei ole itsessään ihmeempi, mutta se on hyvin toteutettu ja todella jännittävä. Näyttelijäsuoritukset olivat myös ihan hyviä, Michael Douglasin rooli jäi jokseenkin vaisuksi mutta Brittany Murphy ja Sean Bean vetivät parhaat roolisuoritukset. Katsomisen arvoinen trilleri joka liimaa sinut penkkiin koko keston ajaksi.

Älä sano sanaakaan rating 3,39

57

Rocky V (1990)

Rocky V rating 3,28

58

Hellraiser (1987)

Veren ja eritteiden täyttämä slasher-kauhu, joka onnistui iskemään omaperäisyydellään. Onhan näitä olioita ja gorea ennenkin nähty, mutta se tunnelma. Siinnä on sitä jotain. Efektit näyttävät oikein hyviltä vielä tänäkin päivänä, tekoverta eivät mitkään CGI-paskat tule koskaan korvaamaan ainakaan minun silmissäni.

Hellraiser rating 3,59

59

Training Day (2001)

Hyvä rikosleffa. Alussa nostatetaan kiinnostusta ja lopussa sitten käänytään toiminnan puolelle. Joka tapauksessa hyvin naulitsee katsojan penkkiin melkein kahdeksi tunniksi. Näyttelijäsuoritukset olivat myös varsin mallikkaita. Denzel Washington varastaa kyllä shown. Hyvin toteutettu ja "dirty cops" leffojen parhainta päätä.

Training Day rating 4,00

60

Cobra (1986)

Kasaritoimintaa. Stallone hoitaa roolinsa turhia mukisematta ja hoitaa nyrkiniskut oikeaan naamavärkkiin. Aurinkolasit pysyvät tiukasti päässä kovassakin menossa. Brian Thompsonin esittämä pahis on aika hyytävä ilmestys. Hyvät kasarimusiikit myös mukana.

Cobra rating 3,57

61

Ocean's Eleven - korkeat panokset (2001)

Mitä saadaan kun yhdistetään todella nimekäs ja hyvä näyttelijäkaarti, kiinnostava ja nokkela juoni, toimivaa huumoria, hyvä tarinankerronta ja ohjaus?Noh, yksi maailman viihdyttävimmistä elokuvista, nimittäin Ocean's Eleven. Tämä leffa toimii joka osa-alueella eikä petä kolmannenkaan katselukerran jälkeen.

Ocean's Eleven - korkeat panokset rating 3,60

62

Hal ja ISO rakkaus (2001)

No joo, kyllähän tämän katsoo. Juonen idea oli ihan hyvä. Jack Black rupesi välillä vähän ärsyttämään mutta onneksi Gwyneth Paltrow oli oikein hyvä. Kokonaisuutena ihan ok komedia joka ei kuitenkaan kestä monta katselukertaa.

Hal ja ISO rakkaus rating 2,73

63

Huuliharppukostaja (1968)

Sata varmasti yksi parhaista westerneistä mitä on koskaan tehty. Kaikki on aivan upeaa. Charles Bronson on päärolissa kylmänrauhallisena ja mysteerisenä "Harmonica:na". Loistavaa työtä. En voisi kuvitella kenenkään muun edes esittävän Harmonicaa kuin Bronsonin. Henry Fonda tulkitsee Frankia myös todella hyvin. Claudia Cardinale oli itselle täysin tuntematon mutta näytteli oikein hyvin. Leonen ohjaus on mahtavuutta. Pitkiä otoksia, lähikuvia silmistä, mahtavia maisemia... Sergio Leone on kiistämättä legenda.Mutta se musiikki... Ennio Morricone ylittää itsensä ja pamauttaa peräti paremmat leffamusat kuin Dollaritrilogiaan. Maailman parhaimpiin länkkäreihin kuuluva Huuliharppukostaja kannattaa katsastaa jos jossain eteen tulee.

Huuliharppukostaja rating 4,47

64

007 ja kultainen silmä (1995)

Mielestäni Pierce Brosnan on paras Bond. Hänessä on Sean Conneryn vakavuus,Roger Mooren huumori ja Timothy Daltonin brutaalisuus. Onnistunut Bond elokuva kaikenkaikkiaan ja todellinen elokuvanautinto.

007 ja kultainen silmä rating 3,64

65

Men in Black II - Miehet mustissa 2 (2002)

Huomattavasti heikompi kuin edeltäjänsä. Uusia juttuja oli keksitty liian vähän. Vaikka niitäkin tietysti löytyi. Huumori viihdyttää takuuvarmasti ainakin kerran.

Men in Black II - Miehet mustissa 2 rating 2,91

66

Kaava 51 (2001)

Hyvä rikoskomedia jonka suuri kantava voima ovat sen hyvät näyttelijät. Komedia pelaa hyvin koska S. Jacksonin ja Carlylen kemiat pelaavat mahtavasti yhteen. Hyvää komediaa ja "roistoilua" jota katsoo mielellään uudestaankin.

Kaava 51 rating 3,33

67

Hard Target (1993)

Van Damme ampuu pahiksia moottoripyörän selästä seisaaltaan kovassa vauhdissa, vetää käärmettä turpaan ja muutenkin tappelua ja räiskintää on helvetisti, varsinkin viimeiset 20 minuuttia. Ja kun vielä ohjaajana pyörii John Woo niin elokuva vain ei voi olla huono. Kunnon menoa on luvassa, Van Dammen takatukkaa unohtamatta.

Hard Target rating 2,95

68

Psykopaatin jäljillä (1986)

Kyllähän tämä oikein hyvä trilleri oli. Michael Mannin ohjaus on ihailtavaa ja hän saa elokuvaan todella hyvää tunnelmaa. Myös näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Etenkin William L. Petersen vetää hyvän roolin.Keskivaiheilla junnaa vähän paikallaan ja kerkeää melkein tylsistyä kun taas tapahtuu. Myös loppuun petyin vähän. Siitä huolimatta menevä trilleri.

Psykopaatin jäljillä rating 3,77

69

Isku Mogadishuun (2001)

Kyllähän tämä on hieman yliarvostettu vaikka itsekkin diggailin tästä aika lailla. Monta hyvää näyttelijää löytyy monesta roolista ja toteutus on hyvää jälkeä. Kovaa räiskintää on myös mukana paljon. Yli kahden tunnin kestokaan ei tunnu pitkältä. Hyvä sotaleffa jonka parissa aika kuluu rattoisasti.

Isku Mogadishuun rating 3,46

70

Matrix (1999)

Matrix rating 4,14

71

Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta (1994)

Uusintakatselu, viimeksi varmaan kolmisen vuotta sitten tullut tämä katseltua ja kolmessa vuodessa leffa makuni on muuttunut hyvin paljon. Mutta itse leffaan: Ehkä hieman yliarvostettu, mutta helvetin hyvä leffa jokatapauksessa. Itse tykkäsin eniten Samuel L. Jacksonin ja John Travoltan osuuksista koska äijien kemiat pelasivat pirun hyvin yhteen ja tätä oli ilo katsella.Harvey Keitelin esittämä Wolf oli myös hyvä lisä. Surullista mutta totta oli kuitenkin että Bruce Willisin osio osoittatui heikoimmaksi lenkiksi. Pulp Fiction on nokkela ja tyylikäs leffa täynnä värikkäitä roolihahmoja, loistavaa näyttelyä ja tietysti mahtavaa ohjausta.

Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta rating 4,43

72

Kuoleman merkki (1990)

Steven katkoo taas käsiä ja vetää pahiksia pataan. Asiallista meininkiä ja jotain voodoo hömppää on tungettu mukaan mutta se vain parantaa menoa. Seagalin näyttelijäsuoritus jopa totuttua parempi. Vilahtaapa Danny Trejokin alussa. Seagal TOP-3.

Kuoleman merkki rating 3,47

73

Rocky (1976)

Vaikka itse en kauhea draaman ystävä olekkaan niin Rocky on silti loistava leffa oikealla asenteella katsottuna. Ei kuitenkaan elokuvasarjan paras osa. Soundtrack myös mainitsemisen arvoinen.

Rocky rating 4,17

74

Predator - saalistaja (1987)

Predator on sopivan omaperäinen toimintaleffa, jossa parhaat puolet piilevät hienossa tapahtumaympäristössä, näyttävässä toiminnassa ja testosteroonia pursuavassa näyttelijäsakissa. Leffa onnistuu myös salaperäisyydessään, ja pitääkin katsojan jännittyneenä loppuun asti kun ei paljasta mitään liian aikaisin. Toimintaelokuvaklassikko ja Schwarzeneggerin parhaita leffoja.

Predator - saalistaja rating 4,08

75

Sivulliset uhrit (2002)

Yksi Arskan haukutuimmista leffoista, joltain osin ymmärrän mutta joltain en. Eihän tämä nyt loppujenlopuksi toivoton tapaus ollut missään nimessä. Toimintaa ja jännitystä riittää vaikkakin juoni on puuduttavan yllätyksetön. Arskalta ihan toimiva rooli ja pari muutakin tuttua näyttelijää oli mukana. Katsottavaa rymistelyä.

Sivulliset uhrit rating 2,73

76

Medusan verkko (2002)

Hyvin otteessaan pitävä toimintatrilleri joka tarjoaa myös takaa-ajoja,ammuskeluja ja tappeluita hyvin toteutettuna. Juonikin on paljon keskiverrompaa parempi.

Medusan verkko rating 3,75

77

Pyhimys (1997)

Tästä on kyllä vaikea sanoa mitään. Välillä on tylsää ja välillä taas mennään. Toiminta kohtaukset ovat kyllä aika kömpelöitä. Kyllähän tämän nyt katsoo mutta loppujenlopuksi tämä on kyllä aika sekava eikä juonessa ole oikeastaan tolkkua. Jotain tässä silti on mutta en vieläkään tiedä mitä.

Pyhimys rating 3,14

78

xXx (2002)

Vin Diesel vetää samalla ilmeellä kuin vuosi sitten aiemassa Fast & Furiousissa, ja ohjaajakin on sama. Kyllähän kaljupää ihan hyvin päärooliin sopii ja toiminta on varsin näyttävää ja monipuolista, ainakin kahden tunnin ensimmäisellä puoliskolla. Loppupuoli onkin sitten paljon tylsempää meininkiä, joten kokonaisuudessaan aika perustoimintapätkä. Samuel L. Jacksonista tietysti iso peukku.

xXx rating 2,95

79

Blade II (2002)

Harvinaisen kova leffa. Wesley Snipes on vähintään yhtä cool kuin ensimmäisessä ja potkut menevät oikeaan osoitteeseen. Mukana myös paljon tuttuja näyttelijöitä. Kaikenkaikkiaan hyvinkin viihdyttävä leffa josta ei toimintaa ja verta puutu...unohtamatta tietysti niitä vampyyreja.

Blade II rating 3,46

80

Nuija ja tosinuija rating 3,76

81

Showtime (2002)

Välistä jopa ihan toimivaa settiä. Vaikka suurimmaksi osaksi Showtime ei tarjoa mitään uutta. Silti tykkäsin tästä ja taitaa olla Eddie Murphyn 2000-luvun parhaita. Robert De Niro on hyvä niinkuin aina.

Showtime rating 2,58

82

Pallosalama (1965)

Ei yllä samalla tasolle kuin kaksi aiempaa Bondia. Suurinta miinusta tuovat ajoittainen tylsyys ja vedessä kuvatuista tappeluista oli vaikea saada selvää välillä. Pallosalamassa oli kaikesta huolimatta ihan mukavasti toimintaa ja tunnelma on kohdillaan.

Pallosalama rating 3,37

83

Scary Movie (2000)

Kyllähän tässä melkein kaikki vedettiin niin yli kuin mahdollista. Mutta sitä en voi kiistää ettei tämä olisi ollut hyvin hauska ja viihdyttävä.

Scary Movie rating 3,20

84

Octopussy (1983)

Välillä todella näyttävät toimintakohtaukset ja nopea tahti pitävät silmät ruudussa koko keston ajan eikä näyttelypuolessakaan yhtään moitittavaa ole. Octopussy on hyvä Bond jonka seurassa viihtyy.

Octopussy rating 3,39

85

Huominen ei koskaan kuole (1997)

Pierce Brosnanin toisessa Bondissa riittää huomattavasti enemmän toimintaa kuin ensimmäisessä. Michelle Yeohkin pääsee potkimaan pahiksia. Jonathan Prycen esittämä pääpahis itsessään on aika surkea ja juonikin on vähän naurettava. Mutta kyllä oli sen verran viihdyttävää menoa ja meininkiä että alle neljän tähden ei jäädä.

Huominen ei koskaan kuole rating 2,99

86

Face/Off - kahdet kasvot (1997)

Face/Off on selvästi John Woon paras hollywood tuotanto. Nicolas Cage ja John Travolta tekevät mahtavat roolisuoritukset, mutta Nic Cage vetää pitemmän korren pahiksena/hyviksenä. Juoni on myös paljon parempi ja mielenkiintoisempi mitä on yleensä totuttu näkemään tämäntapaisissa action paukuissa. Toiminta on myös Woon tapaan komeaa ja hidastuksia nähdään runsaasti. Olisi mielestäni voinut yltää erinomaiseen arvosanaan mutta pienistä puuteista täytyy verottaa yksi tähti. Paljon keskiverrompaa parempi toimintaleffa.

Face/Off - kahdet kasvot rating 3,85

87

Kuolema saa odottaa (2002)

Toimii edelleen vaikka välillä ollaankin aika reunalla. Esim. jäätkikön sulattaminen oli aika naurettava. Mutta hyviä puolia tästä enemmän löytyy: Toimintaa on paljon,mainitsemisen arvoisia ovat ainakin takaa-ajo jäällä ja alkukin oli viihdyttävää katseltavaa. Halle Berry ja Rosamund Pike tuovat elokuvaan silmäniloa. Tämä pitää kuitenkin arvostella Bond elokuvana.

Kuolema saa odottaa rating 2,86

88

Painajainen Elm Streetillä (1984)

Hyvä kauhuleffa jossa on sopivasti verta, kiinnostava pahis, jännitystä ja toimiva soundtrack. Näyttelijät olivat suurimmilta osin tönkköjä, mutta siihen on jo tottunut runsaasti roskaleffoja katselleena. Freddy Krueger olisi voinut viihtyä hieman enemmänkin ruudulla. Johnny Depp oli suuremmassa roolissa kuin osasin odottaa. Hän taitaakin vetää elokuvan parhaan suorituksen heti Robert Englundin jälkeen.

Painajainen Elm Streetillä rating 3,90

89

Tappava ase 3 (1992)

Jonkun verran hunompi kuin Tappava ase 1 ja 2. Mutta tarjoaa silti todella viihdyttävää menoa. Mel Gibson ja Danny Glover heittävät taas läppää ja vetävät kavereita tauluun, ja tottakai Joe Pesci roikkuu mukana. Tällä kertaa menossa myös Rene Russon esittämä poliisi Lorna Cole. Viihdyttävää menoa jota jaksaa aina katsoa.

Tappava ase 3 rating 3,46

90

Mies ja alaston ase (1988)

Trilogian ylivoimaisesti paras osa, komediapuoli toimii hyvin ja vitsit jaksavat naurattaa aina uudestaan. Ilman Leslie Nielsiniä (RIP) tämä ei olisi toiminut läheskään yhtä hyvin. 80-luvun parhaimmistoon kuuluva, ehdottomasti klassikkokomedia.

Mies ja alaston ase rating 4,05

91

Mies ja alaston ase 2½ (1991)

Häviää vain vähän edeltäjälleen mutta naurahermot ovat silti koetuksella. Monta katselukertaa kestävä komedia.

Mies ja alaston ase 2½ rating 3,86

92

Täydellinen sotilas (1992)

Täydellinen sotilas kuuluu Van Dammen kuin myös Dolph Lundgrenin parhaimpiin elokuviin. Tappeluita,ammuskelua ja räjähdyksiä on riittävästi ja juonikin toimii ihan kohtalaisesti. Mukana on tietysti myös yksi pakollinen kapakka-tappelu. Yksinkertaisesti viihdyttävää scifi-actionia.

Täydellinen sotilas rating 3,28

93

Elä ja anna toisten kuolla (1973)

Roger Moore sopii hyvin Bondin rooliin ja tämä oli kyllä hyvä piristysruiske leffasarjalle. Paikoitellen kyllä liian toiminnaton mutta loppupuolella sitten sitäkin nähdään. Kyllä Moore teki tämän jälkeen parempiakin. Kuitenkin hyvä ja toimiva Bond.

Elä ja anna toisten kuolla rating 3,69

94

The Royal Tenenbaums rating 3,42

95

Juokse tai kuole (1987)

The Running Man on kovaa viihdettä. Arska pieksee, juoksee ja laukoo one-lainereita. Keltaiset puvut olivat surkuhupaisia. Toteutus kuitenkin ihan mukiinmenevää. Mielestäni Arskan parhaita heti Terminaattorien ja Predatorin jälkeen.

Juokse tai kuole rating 3,36

96

Rockyn uusintaottelu (1979)

Suunnilleen yhtä hyvä kuin ensimmäinen, ehkä jopa vähän parempi. Vaikkakin juoni kulkee pääosin samalla linjalla kuin ensimmäisessäkin.Hyvä nyrkkeilydraama jokatapauksessa.

Rockyn uusintaottelu rating 3,93

97

6. päivä (2000)

Ihan hyvä scifitrilleri. Toiminta on tällä kertaa kyllä vähän tylsää ja selvästi juoneen on panostettu enemmän joka ei tietenkään ole huono juttu. Itseeni ei loppuratkaisu kuitenkaan niinkään kolahtanut. Perusvarma Arska rymistely.

6. päivä rating 3,08

98

Windtalkers (2002)

Windtalkers rating 3,13

99

Tiikerinsilmä - Rocky III (1982)

Rocky 3 maistui meikäläiselle huomattavasti paremmin kuin aiemmat osat. Nyrkkeilykohtauksia oli enemmän, draamaa sopivasti ja vastustajakin onnistui olemaan kiinnostavmpi. Myös kesto oli sopivan mittainen joten tästä saatiin tiivis paketti aikaan jossa ei tyhjäkäyntiä oikeastaan ole. Ja Survivorin "Eye of the Tiger"...todella kova.

Tiikerinsilmä - Rocky III rating 3,67

100

Rocky IV (1985)

Tämä leffa iski minuun kuin Ivan Drago konsanaan.. eli todella kovaa.Leffan juoni on sen ainoa heikko puoli, mutta aivan mahtava toteutus ja tunnelma pelastaa sen. Kolme ensimmäistä elokuvaa katsottua asetelmat ja henkilöt rupeavat olemaan jo hyvinkin tutut mutta tietysti jotain uutta tuodaan aina mukaan. Tällä kertaa se on Venäläinen nyrkkeilijä-jättiläinen Ivan Drago, Dolph Lundgrenin ilmeettömästi- mutta loistavasti tulkitsemana. USA vs. Venäjä asetelma on muutenkin mielenkiintoinen.Apollo Creedin kuolema tuo sopivasti dramaattisuutta ja koskettavuutta mukaan. Stallonen, Youngin ja Shiren roolisuoritukset menevät yhtä nappiin kuin edellisissäkin leffoissa. Saamme myös nauttia aivan totaalisen loistavasta soundtrackista, komeista ja inspiroivista treeni montaaseista ja tietysti jännittävistä ja viihdyttävistä nyrkkeilykohtauksista. Dragon ja Rockyn ottelu on vähintäänkin eeppinen.Rocky IV on todellakin katsomisen arvoinen elokuva. Itselleni tämä hyppäsi suoraan suosikkielokuvien pariin. Pakko antaa täydet pisteet...ÄÄRIMMÄISEN KOVA.-"I must break you"

Rocky IV rating 3,63

101

Bad Company (2002)

Ei mikään maailmaa mullistava teos mutta jokatapauksessa viihdyttävä toimintakomedia. Sir Anthony Hopkins on hyvä niinkuin aina ja Chris Rockiltakin irtosi pari hyvääkin juttua. Puolivaloilla katseltavaa viihdykettä tylsiin sunnuntai iltoihin. Soundtrack toimii.

Bad Company rating 2,89

102

Batman (1989)

Hyvä Batman leffa johon Burton tuo sen oman hilpeytensä. Michael Keaton on huono Bruce Waynena mutta Batmanina hyvä. Jack Nicholson vetää varmasti yhden uran parhaista rooleista ja varastaa shown joka kohtauksessa missä on. Ei Kim Basingerkaan huono ole. Tässä on saatu kunnon tunnelmaa mukaan, mitä ei enää löydy Nolanin Batmaneista. Paljon parempi kuin muistin.

Batman rating 3,94

103

Nimeni on Fletch (1985)

Fletch on omassa näkökulmassani klassikko komedia joka jaksaa naurattaa monta kertaa uudestaankin. Itse olen aina pitänyt Chevy Chasesta ja hänen tyylistään näytellä. Myös tunnaria soitettiin riittävästi. Muutenkin hyvä soundtrack. Elokuvan huumori iskee aivan täysillä.

Nimeni on Fletch rating 3,38

104

Pahat pojat (2003)

Pahat pojat rating 3,46

105

Batman - paluu (1992)

Oli tämän Batmanin uusintakatselun aika. Tämä on kyllä helvetin hyvä Batman, kokonaisuutena kaikki toimii. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Burtonin luoma täydellisen synkkä tunnelma ja Danny DeViton rooli Pingviininä. Michael Keaton ei ole koskaan itseäni vakuuttanut Bruce Waynenä mutta on sitäkin parempi Batmanina. Christopher Walken oli myös hyvä lisä näyttelijäkaartiin. Kaikin puolin toimiva ja viihdyttävä elokuva jonka katsomis kerrat eivät tosiaankaan jää yhteen kertaan. Parempi kuin ensimmäinen.

Batman - paluu rating 3,82

106

Beverly Hills kyttä (1984)

Alkupuolisko etenee rauhallisesti komedian merkeissä (mutta tylsää ei tule missään nimessä) ja loppupuolella keskitytään sitten olennaiseen, eli toimintaan. Roolisuoritukset ovat kaikinpuolin mahtavia, varsinkin Eddie Murphy, Judge Reinholdin ja John Ashtonin kemiat pelaavat todella hyvin yhteen. Omassa genressään klassikko joka viihdyttää uudestaan ja uudestaan.

Beverly Hills kyttä rating 3,92

107

Terminator - tuhoaja rating 4,13

108

Batman Forever (1995)

Ei tämä niin huono ole kuin kaikki sanovat. Itselleni leffa on ainakin suuri nostalgiapommi jota tuli pikkupoikana katsottua useaankin otteeseen. Val Kilmer on mielestäni Batmanina/Bruce Waynena parempi kuin Michael Keaton. Jim Carrey on hyvä arvuuttajana mutta Tommy Lee Jones varastaa shown joka kohtauksessaan ja äijä vetää kyllä semmoista roolia että huhhuh.Soundtrack on myös mahtava, samaa tasoa kahden ensimmäisen Batmanin kanssa.Chris O'Donnellin esittämä Dick Grayson ja Nicole Kidmanin esittämä Dr. Chase Meridian ovat vähän turhemman puoleisia hahmoja, mutta sentään siedettävyyden rajoissa. Kyllä tämä taas herätti sisäisen pikkupoikani esiin.Kokonaisuudessaan hyvin viihdyttävä Batman jolla on todella suurta nostalgia arvoa minulle. Jatko-osa Batman & Robin onkin sitten aivan eri maata...

Batman Forever rating 2,68

109

Beverly Hills kyttä 2 (1987)

Trilogian paras osa. Toimintaa on enemmän mikä on aina plussaa, mutta myös komedian elementit toimivat huomattavasti paremmin kuin ensimmäisessä. Vanhat tutut ovat taas mukana (Murphy, Reinhold, Ashton ja Cox), ja kaverithan pelaavat taas loistavasti yhteen. Kasarifiilis toimii juuri niinkuin pitääkin. Täydellistä viihdettä

Beverly Hills kyttä 2 rating 3,48

110

The Accidental Spy - vahingossa vakoojaksi (2001)

Ihan menevä pätkä, melkein koko aikaa on vauhti päällä. Toimintaa ja stuntteja nähdään paljon ja ne ovat hieman koomisia Jackien tapaan. Loppupuolella elokuva ottaa vakavamman asenteen mikä ei ollut mielestäni paras mahdollinen ratkaisu. Olisi voinut yltää parempaan. Onnistuu silti viihdyttämään ja kestää ainakin pari katselukertaa.Jackie Chanin roolinimi oli muuten tässä leffassa Jackie Chan.

The Accidental Spy - vahingossa vakoojaksi rating 3,14

111

Jackass: elokuva rating 3,58

112

8 Mile (2002)

Jonkunlaista nostalgia arvoa omaava räppileffa toimii samalla lailla tänä päivän katsottuna, kuin vuosia aiemminkin. Elikkäs hyvin tämä upposi. Rap battlet ovat ylivoimaisesti leffan parhautta ja niissä Eminem loistaa. Ei hän huono tapaus näyttelijänkään ole. Hyvä mutta lyhyt elämänkertaleffa.

8 Mile rating 3,58

113

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998)

Juonettomuus syö vähän tehoja mutta onhan kavereitten huumesekoilut hauskaa seurattavaa. Huumori on suurimmaksi osaksi toimivaa, lähinnä näyttelijöiden ansiosta. Toimiva leffa mutta Johnny Depp ja Benicio Del Toro tekevät leffasta paremman kuin se oikeasti on.

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa rating 3,99

114

Batman & Robin rating 1,89

115

Scary Movie 2 (2001)

Melko turha jatko-osa, mutta silti perusviihdyttävää tavaraa. Enemmän mentiin huonojen vitsien puolelle kuin ykkösessä. Hyviä juttuja kuitenkin löytyi iso kasa.James Woodsin cameo oli hyvä.

Scary Movie 2 rating 2,63

116

Kahdeksanjalkaiset kummajaiset rating 2,61

117

The Rock - paluu helvettiin (1996)

Vanhaa kunnon hyvää toimintaa suoraan ysäriltä. Kaksi lempinäyttelijää (Connery, Cage) samassa leffassa ei ole koskaan huono juttu, eikä juonikaan mielestäni kehno ole, ei ehkä omaperäisin mutta vähintäänkin toimiva tälläiseen actionleffaan. Michael Bayltä osasikin odottaa paljon räjähdyksiä ja räiskintää. Mainitsemisen arvoinen on myös Hans Zimmerin mahtava soundtrack. Palapelin palaset ovat tutut, mutta melkeinpä erinomaisesti rakenneltu.

The Rock - paluu helvettiin rating 3,91

118

Platoon - nuoret sotilaat (1986)

Yksi parhaista Vietnamin sota aiheisista elokuvista. Platoon on verinen ja kaunistelematon. Ei mitään jenkkilipun heilutusta vaan näytetään että missän ei oikeasti ollut mitään järkeä. Ja hyvä niin. Roolisuoritukset olivat sen verran hyviä (Sheen,Dafoe,Berenger) että jäävät mieleen pitemmäksikin aikaa. Eikä muissakaan näyttelijöissä ole valittamisen aihetta, päinvastoin. Katsomisen arvoinen.

Platoon - nuoret sotilaat rating 4,13

119

Likainen Harry (1971)

Mahtava leffa,loistavat näyttelijäsuoritukset,toiminta on komeaa näinkin vanhaksi leffaksi. Kestänyt aikaa hyvin. Kaikkien "omankäden oikeus leffojen" isoisä ja suunnan näyttäjä.Loistava klassikko.

Likainen Harry rating 4,21

120

Ilmestyskirja. Nyt (1979)

Redux versio:Aloitetaan nyt siitä että Ilmestyskirja. Nyt on hyvä sotaelokuva. Mutta siinnäkin on vikansa. Coppolan ohjaus on huikeaa, kuin myös näyttelijät. Juoni ei sinänsä ole kummempi mutta onnistuu nostattamaan kiinnostuksen huippuun pikkuhiljaa alusta loppuun mentäessä.Komeita Vietnamin viidakkomaisemia on myös yllinkyllin tarjolla.Mutta yli kolmetuntinen kesto on kuitenkin jonkun verran liian pitkä että tätä voisi katsoa missään kohtaa tylsistymättä. Mutta se jääkin elokuvan ainoaksi huonoksi puoleksi. Bluray julkaisun kuvan/äänenlaatu oli sen verran hyvää että täydet pisteet sille. Elokuvalle ei kuitenkaan ihan täysiä pisteitä irtoa, mutta ei tämä silti alle neljää tähteä ansaitse. Klassikko.

Ilmestyskirja. Nyt rating 4,31

121

Austin Powers - kumma Jätkä (1997)

Ensimmäinen ja paras Austin Powers elokuva jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Vitsit ovat välillä aika ihmeellisiäkin mutta iskivät ainakin minuun, eli huutonauruilta ei vältytä. Hyvää komediaa joka kestää monta katselukertaa.

Austin Powers - kumma Jätkä rating 3,28

122

Commando (1985)

Moni asia tekee commandosta klassikon. Totetus (hyvässä ja huonossa), itse Arska ja hänen one-lainerinsa joita satelee melkein joka lausessa, jokseenkin surkea näyttely joka aiheuttaa monet naurut, väilillä täysin yli vedetty toiminta ja monet muut seikat. Commando on todella hävyttömän viihdyttävä toimintapaketti joka on klassikko omassa genressään ja ehtaa kasaria!

Commando rating 3,82

123

007 ja kultainen ase (1974)

Itseeni tämä kolahti paremmin kuin Roger Mooren ensimmäinen Bond. Toimintaa riitti enemmän, siitä isoimmat plussat. Christopher Lee oli myös hyvä pahiksena,mutta mikä helvetti tämä J.W Pepper hahmo on? Oli edellisessäkin Bondissa, jos tuolla yritetään hauskuuttaa niin yritykseksi jäi.Kokonaisuudessaan loistava Bond. (Ensimmäinen Bond joka on tullut joskus 6 vuotiaana katottoua eli nostaloginen pätkä.)

007 ja kultainen ase rating 3,36

124

Skorpionikuningas (2002)

Mielestäni loistava pätkä,ei mitään maailmaamullistavaa juonta mutta asennetta ja oikea meininki löytyy. The Rock sopii hyvin toimintatähdeksi. Erittäin viihdyttävää.

Skorpionikuningas rating 2,70

125

Vihollisen keskellä rating 3,12

126

Speed - kuoleman kyydissä (1994)

Hyvä toimintaleffa josta ei vauhtia ja menoa puutu. Juoni on kliseiden kokoelma mutta hyvä toteutus raivaa semmoiset ajatuksista pois. Dennis Hopper hyvä pahiksena, eikä Keanu Reeveskään huono ollut.

Speed - kuoleman kyydissä rating 3,62

127

Viimeiseen pisaraan (2002)

Aikas hyvin rakenneltu trilleri, joka onnistuu nostattamaan kiinnostusta yhä enemmän ja enemmän loppuunpäin mentäessä. Välillä sorrutaan liian helppoihin ratkaisuihin mutta loppujenlopuksi tuo ei ainakaan kauheasti omaa katselua häirinnyt. Toimiva, mielenkiintoinen ja oikeasti jännittävä trilleri.

Viimeiseen pisaraan rating 2,93

128

Ace Ventura - lemmikkidekkari rating 3,56

129

Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (1994)

Trilogian heikoin lenkki mutta ei suinkaan huono.Nauraa saa taas urakalla ja kaikki vanhat tutut ovat mukana. Silmänruokana Anna Nicole Smith.

Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus rating 3,66

130

007 ja kuoleman katse (1985)

No nyt löytyi Mooren paras Bond. Tuntuu olevan aika aliarvostettu Bond, mutta itseeni tämä iski kympillä. Toimintaa ja hienoja stuntteja riittää, Moorekin on vielä vedossa ja soundtrack on myös totuttua parempi. Todella hyvä ja toimii joka osa-aluella. Tähän on hyvä lopettaa Roger.

007 ja kuoleman katse rating 3,27

131

Deuce Bigalow - kymmenen dollarin gigolo (1999)

Tavallinen kohelluskomedia, joka pystyy kyllä naurattamaankin. Rob Schneider hauskuuttaa lähinnä ilmeillä ja reaktioillaan. Käsikirjoituksenkin puolelta löytyy pari hyvää juttua. Tottakai myös siirappinen rakkaustarina on pitänyt saada tähän mukaan, se syö omasta mielestäni mehuja tästä. Puolivaloilla katseltava hauskahko räpellys.

Deuce Bigalow - kymmenen dollarin gigolo rating 3,06

132

Godzilla (1998)

Haistatin vitut uudelle Godzillalle ja katsoin vanhemman ameriikan version. Ihan hyvin toteutettu hirviö/katastrofi elokuva, joka ei kuitenkaan onnistu herättämään sen suurempaa mielenkiintoa. Keskivaiheilla vähän tökkii mutta onneksi loppupuolella painetaan taas kaasu pohjaan. Pienempänä poikana huomattavasti kovempi juttu.

Godzilla rating 2,27

133

Ace Ventura - luonto kutsuu (1995)

Olen katsonut tämän ehkä liian monta kertaa, mutta jokin tässä jaksaa aina vain viihdyttää. Omasta mielestäni jopa vähän parempi kuin ensimmäinen. Nauruhermot ovat taas kerran koetuksella kun Jim Carrey pääsee vauhtiin. Toimii monta katselukertaa ja on ehdottomasti Jim Carreyn parhaimmistoon kuuluva elokuva.

Ace Ventura - luonto kutsuu rating 3,50

134

Die Hard - Koston enkeli (1995)

Kolmannessa osassa juoneen on saatu uutta toivottua potkua. Samuel L. Jackson hyppäsi tähän osaan mukaan ja täytyy sanoa että se vain paransi elokuvaa entisestään. Bruce Willisin ja Jacksonin välistä läpän heittoa ei voi olla nauramatta. Toimintakohtauksista löytyy vauhtia ja juuri oikeanlaista meininkiä.Todellä jännittävä, vauhdikas ja viihdyttävä teos jonka kanssa aikaa kuluu kuin ei kuluisi ollenkaan.

Die Hard - Koston enkeli rating 3,89

135

Kourallinen dollareita (1964)

Pakko läväyttää neljä tähteä ihan senkin takia että tämä leffa aloitti legendaarisen "Dollaritrilogian" ja nosti Clint Eastwoodin julkisuuteen. Itse elokuvakin on loistava. Vaikka tuntuu että Sergio Leone ehkä vielä etsiskeli omaa tyyliään tässä leffassa. Loisto western mutta jatko-osat tarjoavat vielä parempaa.

Kourallinen dollareita rating 4,13

136

Vain muutaman dollarin tähden (1965)

Pistää kertaheitolla paremmaksi edeltäjänsä. Musiikit ovat mahtavia, maisemat komeita, ammuskelut armottomia ja Clint Eastwood on mies paikallaan. Mukana myös äijien äijä Lee Van Cleef. Huonoa sanottavaa en tästä keksi. Lopun välienselvittely oli suorastaan täyttä kultaa. Parhaita koskaan tehtyjä westerneitä. Omasta mielestäni jopa hieman parempi kuin Hyvät, pahat ja rumat. Tälläisiä ei enää vain kertakaikkiaan tehdä.

Vain muutaman dollarin tähden rating 4,41

137

Hyvät, pahat ja rumat (1966)

Hyvät, pahat ja rumat on samaa tasoa edeltäjänsä kanssa elikkäs western leffojen kärkipäätä. Kaikki on jälleen mahtavaa: Kuvaus, näyttelijät, monijakoinen juoni, musiikit ja maisemat.Eli Wallachin esittämä rääväsuu Tuco on hyvä lisä hahmokaartiin ja onnistuu tuomaan pientä huumorinpoikasta mukaan juuri sopivasti, ei liikaa. Clint Eastwood ja Lee Van Cleef eivät kuitenkaan jää taka-alalle vaan ovat yhtä loistavia kuin edellisessäkin osassa. Lopun "hautausmaa kohtaus" on unohtumaton."The Good, the Bad and the Ugly" on genrensä ajattomia klassikoita joita katsoessa sydäntä lämmittää.

Hyvät, pahat ja rumat rating 4,56

138

The Transporter (2002)

Tyylikkäitä tappeluita,kaahailua ja Stathamia. Eipä paljon muuta tarvitakkaan. Juoni nyt on mitä on mutta toiminta on hyvää. Viihdyttävä pläjäys jota katselee tylsistymättä loppuun.

The Transporter rating 3,33

139

Johnny English (2003)

Yllättävän hyvä ja toimiva agenttiparodia.

Johnny English rating 3,16

140

Kuuraketti (1979)

Taas vaihteeksi ihan päätöntä menoa. Kuussa seikkailua, laser pyssyillä ammuskelua ja Jaws:kin rakastuu ja muuttuu kiltiksi.Yksi heikoimpia Bondeja mutta silti ihan katsottava.

Kuuraketti rating 3,23

141

Veteen piirretty viiva (1998)

Mahtava sotaelokuva. Kestoa on ehkä vähän joillekkin liikaa mutta ainakin itse jaksoin helposti katsoa yhdellä kerralla. Näyttelijäkaarti on todella nimekäs ja kaikki tekevät hyvä työtä. Kuvaus on myös todella komeaa,miljöö sitäkin parempi. Yksi parhaista amerikkalaisista sotaelokuvista minkä olen nähnyt.Mutta en kyllä ymmärrä miksi tätä mainostetaan George Clooneyn nimellä, mies esiintyy kuitenkin vain 2min kahden ja puolentunnin keston aikana.

Veteen piirretty viiva rating 3,85

142

Daredevil (2003)

Daredevil rating 2,63

143

Boondock Saints - Etelä-Bostonin enkelit (1999)

Hyvän erilainen elokuva. Tapahtumia riittää ja toiminta on komeaa. Roolisuoritukset ovat myös kaikenpuolin hyviä, parhaimmaksi nousee ehkä Willem Dafeo. Myös hyvää mustaa huumoria on mahtunut mukaan. Oikein toimiva leffa jonka haluaa katsoa joskus uudestaankin. Pornokeisari Ron Jeremy vetää myös roolin tässä leffassa.

Boondock Saints - Etelä-Bostonin enkelit rating 4,07

144

Predator 2 - Saalistaja (1990)

Toimiva rymistely johon Predatorin hahmo luo sen oman hilpeytensä. Danny Glover hoitaa hommansa hyvin kovanaama kytän roolissa. Ei tästä toimintaa, eikä vertakaan puuttunut. Häviää ensimäiselle osalle lähinnä tunnelmassa, ja huonommassa tapahtumapaikassa.

Predator 2 - Saalistaja rating 3,23

145

Last Man Standing (1996)

Ihan pätevä pätkä. Parhaiten mieleen jäi hienot ammuskelut ja Bruce Willisin roolisuoritus. Ei huono muttei myöskään kovin ihmeellinen teos. Kolme ja puolta vähempää tämä ei silti ainasitse, tietyistä syistä.

Last Man Standing rating 3,33

146

Alien - kahdeksas matkustaja (1979)

Toimiva scifikauhu. Maisemat ja efektit vakuuttavat, ottaen huomioon että leffa on noinkin "vanha". Ei silti kolahtanut itseeni aivan odotetulla tavalla, vaikka tunnelmaa nostatetaan paikoin hyvinkin jännittäväksi. Ahtaat paikat ja alienit saavat välillä selkäkarvat nousemaan. Kohti jatko-osia.

Alien - kahdeksas matkustaja rating 4,13

147

The Recruit (2003)

The Recruit rating 3,56

148

Murskaaja (1976)

Hyvä jatko-osa mutta häviää vähän edellisille kahdelle. Pahikset ovat varmasti tylsimmät koko elokuvasarjassa. Mutta onneksi Clintti yrmyilee ja meno on armoton.

Murskaaja rating 3,36

149

Magnum 44 (1973)

Samalla tasolla aiemman Dirty Harry leffan kanssa. Clint Eastwoodin roolisuoritus on ainakin varmempi tässä kuin ensimmäisessä. Toimintaakin oli enemmän.Hyvä pätkä joka jatkaa samaa tasoa edeltäjänsä kanssa.

Magnum 44 rating 3,74

150

Salaisen agentin tunnustukset rating 3,33

151

The Foreigner (2003)

No jaa. Kyllähän tämän nyt katsoi mutta tylsäksi kyllä välillä veti. Toimintakohtaukset olivat hyviä mutta niitä olisi saanut olla enemmän. Keskivertoa huonompaa Seagalia.

The Foreigner rating 2,26

152

Dark Blue (2002)

Hyvin näytelty ja toteutettu Dark Blue ei tuo kyttäleffoihin mitään uutta tai mullistavaa, mutta onnistuu olemaan kiinnostava ja laadukas leffa. Etenkin Kurt Russel, ja tietenkin muut hyvät näyttelijät vain parantavat leffan laatua. Taattua laatua poliisidraamojen ystäville.

Dark Blue rating 3,50

153

Koko potti (2000)

Mielestäni oikein toimiva rikoskomedia. Bruce Willisin ja Matthew Perryn kemiat pelaavat hyvin yhteen, eikä huutonauruilta juuri vältytä. Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä. Kakkos-osa onkin sitten toinen juttu...

Koko potti rating 3,18

154

Conan - barbaari rating 3,63

155

Mafiaveljet (1990)

Hyvä mafiaelokuva jonka kantava voima ovat sen mahtavat näyttelijät ja Scorsesen loistokas ohjaus.

Mafiaveljet rating 4,33

156

Anger Management (2003)

Aika perustuubaa. Paikoin jopa hauska mutta ei yllä loppujenlopuski lähellekkään yli keskitason. Kyllä tämän ainakin kerran katsoo. Pistetyksessä saattaa (lue: on) olla hieman Jack Nicholson lisää.

Anger Management rating 3,11

157

Punainen skorpioni (1988)

Keskiverto kasari paukuttelu, jossa keskikohdan tylsät hetket veroittavat eniten pisteitä. Alussa ja lopussa tarjoillaan leffan parasta antia. Dolphilla kovat piipussa.

Punainen skorpioni rating 3,03

158

Teloittaja (1980)

Teloittaja rating 2,64

159

Broken Arrow - operaatio erämaassa (1996)

John Woon ensimmäisiä Hollywood tuotoksia. Tarina nyt ei ole kummoinen mutta sopii silti hyvin tähän toimintaleffaan ja aika vauhtia mennään loppuun asti. Eli toimintaa on luvassa mukavin määrin. Travolta varastaa selvästi shown pahiksena mutta Christian Slater roikkuu myös hyvin mukana. Onnistunut toimintaleffa joka viihdyttää varmasti uudestaankin.

Broken Arrow - operaatio erämaassa rating 2,98

160

American History X rating 4,27

161

Basic (2003)

Jännittävä ja hyvin rakenneltu trilleri. Loppuratkaisu onnistuu yllättämään mutta uusintakatselut jäävät varmasti vähäisiksi juuri loppuratkaisun takia. Joka tapauksessa katsomisen arvoinen jännäri.

Basic rating 3,35

162

Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998)

Näyttelijät tekivät hyvää työtä ja oikein toimiva rikos-komedia mutta huonompi kuin Snatch.

Puuta, heinää ja muutama vesiperä rating 4,09

163

Rautaristi (1977)

Peckinpah tarjoilee mahdollisesti parhaan elokuvansa Rautaristin. Räiskettä,pauketta,hidastuksia ja veriroiskeitta riittää taas ja meininki on armoton. Perkele, tämähän leffa kuuluu melkein yleissivistykseen.

Rautaristi rating 4,14

164

Last Action Hero (1993)

Last Action Hero ei ota itseään vakavasti missään vaiheessa ja leffa on tehty niin kieli poskessa kuin voi olla. Ja mikäs sen parempaa, viihdyttävä melkein kaksi tuntinen on luvassa.

Last Action Hero rating 3,47

165

Bruce - taivaanlahja (2003)

Hauska komedia, joka kääntyy loppupuolella hienosti draaman puolelle. Jim Carrey pääsee loistamaan läpi elokuvan, mutta ei suinkaan jätä muita näyttelijöitä varjoonsa. Myöskin Jennifer Aniston ja Morgan Freeman ilahduttivat mukanaolollaan allekirjoittanutta. Steve Carell on myös maininnan arvoinen muutamassa hauskassa kohtauksessa. Oikein erinomaisesti toimiva draamakomediapaketti.

Bruce - taivaanlahja rating 3,37

166

Likainen Harry ja murhapooli (1988)

Hyvä päätös Dirty Harry elokuville. Meno ei ole löystynyt yhtään ja toiminta on vieläkin suoraviivaista. Joten turpaan tulee ja magnum paukkuu. Jim Carrey tekee myös pienen roolin tässä leffassa. Pahis oli melko tylsähkö.

Likainen Harry ja murhapooli rating 3,27

167

Kehdosta hautaan rating 3,10

168

End of Days (1999)

Alku vaikuttaa hyvinkin lupaavalta mutta lopahtaa 100% elokuvan keskivaiheilla. Keskivaiheilta elokuvan loppuun asti elokuva menee ihan mössöksi ja Arska antaa ja ottaa turpaan yrittäessään pelastaa Robin Tunneyn esittämää tyttöä saatanan kynsistä. Elokuvan loppukkin on niin tyhmä ettei voi kuin nauraa. Ei toimi vaikka kova Arska fani olenkin mutta kerran tämän katsoo.

End of Days rating 2,68

169

Braveheart - taipumaton (1995)

Melkein kolmituntisessa kestossa ei tule tylsää vaan leffa jaksaa kiinnostaa aina koskettavaan loppuun asti. Mel Gibson on taas kerran kostoretkellä joten verta ja hienoja taisteluita on luvassa. Soundtrack ja todella hienot maisemat nostattavat tunnelmaa. Oikeaan osoitteeseen meni parhaan elokuvan Oscar palkinto.

Braveheart - taipumaton rating 4,16

170

Tears of the Sun (2003)

Nyt on kyseessä jännittävä, voimakas, koskettava ja ehkä jopa vähän raakakin sotaelokuva. Ohjaaja Antoine Fuquan paras elokuva heti Training Dayn jälkeen. Loppu on varmasti monen mielestä siirappinen, mutta omasta mielestäni se oli vain helvetin toimiva. Erinomainen leffa, jossa on myös loistavat musiikit Hans Zimmerin ansiosta.

Tears of the Sun rating 3,44

171

2 Fast 2 Furious (2003)

Kyllä tämä ensimmäisen osan voittaa. Vaikka aika samanlaista meno onkin. Tyrese Gibson oli hyvä lisä näyttelijäkaartiin.

2 Fast 2 Furious rating 3,01

172

Terminator 3: Koneiden kapina (2003)

Uusintakatselulla tuli yksi tähti lisää,en muistanut että tämä oli näin hyvä.

Terminator 3: Koneiden kapina rating 3,13

173

Demolition Man (1993)

Monen katselukerran jälkeen voin sanoa ettei ole menettänyt viihdyttävyyttään tippaakaan. Leffa yhdistelee onnistuneesti scifiä, toimintaa ja huumoria. Yleensä tulevaisuuteen sijoittuva ympäristö on enemmän tai vähemmän tylsähkö, mutta tässä se oli rakenneltu jotenkin vain niin toimivasti. Stallone ja Snipes olivat hyviä mutta Snipes varastaa shown joka kohtauksessa missä on. Tälläisiä pitäisi toimintaleffojen olla vieläkin. -Be well-Be F**ked

Demolition Man rating 3,65

174

Shakaali (1997)

Gere suoriutuu pääosassa siedettävästi, mutta aivan väärässä roolissa mies on se täytyy myöntää. Willis taas on aivan oikeassa roolissa, roolisuoritus Shakaalina on yksi niistä asioista minkä takia tämä elokuva katsotaan. Mielenkiinto pysyy korkealla läpi leffan, hyvän ja pahan kissa-hiiri leikki on jännittävää katseltavaa. Toimintaa on niukasti, mutta sitten kun sitä ruudulla näkyy, niin veressä ei onneksi ole säästelty. Bruce Willisin roolisuoritus ansaitsee jo yksinkin neljä tähteä.

Shakaali rating 3,14

175

Lohikäärmeen tie (1972)

Juonellisesti huonoin Bruce Lee elokuva tähän asti mutta toiminnallisesti yksi parhaista. Ja muutenkin juoni on tälläisissä leffoissa vain sivuseikka. Bruce Leen ja Chuck Norriksen tappelu lopussa oli legendaarinen. Viihdyttävä tappeluelokuva ainakin Bruce Leestä pitäville.

Lohikäärmeen tie rating 3,83

176

Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (2003)

Hyvin viihdyttävää shittiä tarjoilee myös tämä jatko-osa. Tällä kertaa meno on vähän brutaalimpaa mistä plussaa ja mutta tarina on tällä kertaa vielä yliluonnollisempi mikä ei omalla kohdalla oikein uponnut. Toiminta on tälläkin kertaa hyvin coolia ja näyttävää ja Angelina Jolie on jopa paremmassa vedossa kuin ykkösessä.Häviää vähän edeltäjälleen mutta viihdyttävää on tosiaan luvassa.

Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde rating 2,64

177

Ford Fairlane - rokkidekkari (1990)

Todella hyvää viihdettä. Hurttia huumoria lauotaan taukoamatta tietysti unohtamatta räjähdyksiä, takaa-ajoja, tappeluita ja ammuskelua. Sataprosenttista kasari meininkiä vaikka ysäriltä onkin. Toimiva viihdepaketti jonka katsoo moneen kertaan.

Ford Fairlane - rokkidekkari rating 3,85

178

A Man Apart (2003)

A Man Apart rating 3,09

179

Kuoleman selli (2002)

No joo...kyllähän tämän katsoo paremman puuteessa. Kallistuu selvästi kahden pisteen puolelle muuta annan kovana Seagal fanina kolme.

Kuoleman selli rating 2,55

180

Timanttikyttä (1999)

Helposti aivot nolla taajuudella katseltavaa koheltamista joka onnistuu olemaan ihan hauskakin. Kestää useammankin katselukerran.

Timanttikyttä rating 3,21

181

Valehtelija, valehtelija (1997)

Juonessa on ideaa, vaikka ei niitä maailman omaperäisimpiä olekkaan. Mutta Jim Carrey ja kumppanit saavat juonen toimimaan. Elikkäs tietenkin päästään näkemään hulvatonta komediaa Jim Carreyn tapaan. Ja sitähän nähdään ja paljon. Huutonauruilta ei varmasti välty kukaan. Jim Carreyn parhaita.

Valehtelija, valehtelija rating 3,46

182

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (2003)

Kertakaikkisen viihdyttävä, vauhdikas ja yksi parhaista näkemistäni merirosvoiluista.Johnny Depp varastaa kieltämättä shown itselleen mutta myös muut näyttelijät ovat loistavia. Monta katselukertaa kestävä ison budjetin viihdepläjäys. Pakko mainita vielä mahtava soundtrack josta käy kiittäminen Hans Zimmeriä.

Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous rating 4,19

183

Konnankoukkuja (2002)

Toimiva ja hauska rikoskomedia. Mukana on paljon tuttuja näyttelijöitä esim. George Clooney vetää hauskan pikkuroolin. Elokuva viljelee loistavaa tilannekomiikkaa, välillä sai nauraa oikein kunnolla. Kaikenkaikkiaan oikein nautittava leffa.

Konnankoukkuja rating 3,13

184

Pako New Yorkista (1981)

Russel on kovis, meno on kovaa ja leffa on kestänyt aikaa yllättävän hyvinkin.Annos Ernest Borgnineä piristää aina päivää.

Pako New Yorkista rating 3,75

185

Saalistaja (2003)

Edelleen äärimmäisen viihdyttävä ja vauhdikas trilleri. Verta, toimintaa ja takaa-ajoja on riittämiin, eikä hyvää vauhtia rullaavaan leffaan kyllästy monellakaan katselukerralla. Tommy Lee Jones ja Benicio Del Toro hoitavat roolinsa vähintäänkin hyvin. Erinomainen toimintatrilleri viihdyke.

Saalistaja rating 2,82

186

Murha Hollywoodissa (2003)

Ei tämä nyt niin huono ollut. Vaikka juoni ei ole tippaakaan kiinnostava ja Josh Hartnett ei vakuuta yhtään niin onneksi Harrison Ford onnistuu piristämään tätä leffaa hieman. Komediakin ottaa toimiakseen vasta loppupuolella. Lopun takaa-ajo oli elokuvan parasta antia. Oikeassa mielentilassa katsottuna menee melko kivuttomasti.

Murha Hollywoodissa rating 2,46

187

The Killer (1989)

The Killer rating 4,32

188

Salainen agentti 007 Istanbulissa (1963)

Huomattavasti parempi kuin Dr. No. Itse asiassa tämä lukeutuu mielestäni parhaimpiin Bond-elokuviin. Vauhtia ja toimintaa on tällä kertaa mukava määrä,varsinkin tappelu junassa on mainitsemisen arvoinen. Sean Connerykin vetää roolinsa varmemmin ottein kuin ensimmäisessä. Kaikinpuolin toimiva Bond pätkä.

Salainen agentti 007 Istanbulissa rating 3,61

189

Bad Boys II (2003)

Helvetin viihdyttävää tavaraa on luvassa tälläkin kertaa. Bad Boys 2 on aavistuksen verran parempi kuin edellinen. Hienoja toimintakohtauksia on helvetisti ja toimivaa vitsiä ja huumoria lauotaan miltein taukoamatta. Kaiken kruunaavat vielä mahtavat näyttelijät. Tästä paljon viihdyttävämmäksi toimintakomedia ei enää mene. Kestää noin 1000000 katselukertaa.

Bad Boys II rating 3,51

190

Pahat pojat (1995)

Mahtavaa ysärin kyttä meininkiä! Läppää heitetään joka väliin ja muutenkin Martin Lawrencen ja Will Smithin kemiat pelaavat helvetin loistavasti yhteen. Tcheky Karyo vetää taas hyvän pahiksen roolin, eikä muissakaan näyttelijöissä ole valittamista ollenkaan. Juoni on aika tavanomainen tälläisille poliisileffoille, mutta eipä se haittaa yhtään sillä todella hyvä viihdepläjäys on taas kysessä. Ehdottomasti täyttä rautaa ja eräänlainen toimintakomedia leffojen helmi. Täyttä rautaa on myös Mark Mancinan soundtrack.

Pahat pojat rating 3,29

191

Mosku - lajinsa viimeinen rating 3,50

192

Timantit ovat ikuisia (1971)

Huonoin Bond tähän mennessä, muistaakseni koko elokuvasarjan kehnoin. Mutta ei suinkaan aivan susipaska. Onnistuu puutteistaan huolimatta viihdyttämään eikä tule tylsää. Valitettavasti pahis puolella oli huomattavissa aika heikkoa esitystä. Mr. Kidd ja Mr. Wint ovat varmasti paskimmat Bond pahikset koskaan. Juonikin heittelehti välillä pahasti.Sean Connery on sentään vielä vedossa vaikka välillä vähän kyllästyneeltä näyttikin.Puitteistaan huolimatta Diamonds are forever onnistuu viihdyttämään ja se on pääasia.

Timantit ovat ikuisia rating 3,13

193

Lohikäärmeen vuosi (1985)

Omaan makuuni juonen kuljetus on aivan liian hidasta eivätkä tapahtumat jaksa pitää mielenkiintoa yllä. Toimintaa tässä ei ollut oikeastaan yhtään, parit laukauksen vaihdot ainoastaan. Mickey Rourkelta kuitenkin todella hyvä rooli. Yleisilme on kuitenkin sen verran hyvä että kolme tähteä täytyy antaa.

Lohikäärmeen vuosi rating 3,24

194

Herrasmiesliiga rating 2,80

195

Kill Bill: Volume 1 rating 4,08

196

Hard Boiled (1992)

Hard-Boiled on yksi parhaista toimintaelokuvista koskaan. Siitä löytyy kaikkea tarvittavaa: Korkea bodycount, helvetisti räiskintää, perkeleesti räjähdyksiä, ilmalentoja, moottoripyöriä, hidastuksia, verta, hyvät näyttelijät, toimiva juoni ja hyvänkuuloinen soundtrack. Erikoismaininna ansaitsee varmasti lopun yli 30 minuuttinen, yhtäjaksoinen toimintakohtaus, jossa ruumiden määrälle vetää vertoja ainoastaan luotien määrä. Loppu ei varmasti jätä ketään kylmäksi. John Woo on luonut luoteja ja verta säästelemättömän mestarillisen action paukkeen, joka hakee edelleen vertaistaan.

Hard Boiled rating 4,18

197

Bullet In The Head (1990)

Bullet In The Head on voimakas elokuva, joka tarjoaa katsojalle verisen matkan Hongkongista Vietnamiin ja takaisin. John Woon ohjaus on täyttä kultaa, niinkuin myös näyttelijät. Näyttelijöistä parhaat suoritukset vetäisevät Tony Leung ja Simon Yam. Veristä räiskintää, räjähdyksiä ja muita raakuuksia on runsaasti, mutta myös koskettavia ja dramaattisia osuuksia riittää. Mainitsinko jo soundtrackin? Todella vakuuttava, voimakas ja erinomainen elokuva.

Bullet In The Head rating 4,09

198

007 vaaran vyöhykkeellä (1987)

Vaaran vyöhykkeellä vei Bondia vakavampaan suuntaan eikä tässäkään paljon huulta heitetä.Itse Timothy Dalton ei itseäni Bondina ole koskaan vakuuttanut. Mutta elokuva on silti hyvä ja toimintaakin on mahtunut hyvä määrä mukaan eikä juonikaan huono ole. Kärsii valitettavasti huonoista pahiksista. Kaikesta huolimatta viihdyttävä Bond.

007 vaaran vyöhykkeellä rating 3,41

199

Matkustaja 57 (1992)

Perus ysäri toimintaa jossa ammutaan, potkitaan ja pelastetaan lentokonetta psykopaatin käsistä. Wesley hoitaa hommansa sujuvasti ja toimintakohtaukset ovat hyviä. Loistavaa työtä tekee myös Bruce Payne jonka esittämä Charles Rane on pelottavan hyvin tulkittu. Perushyvää actionia jota katselee mielellään.

Matkustaja 57 rating 3,18

200

007 ja lupa tappaa (1989)

Parempi kuin Daltonin aiempi Bond. Tällä kertaa meno on vielä vakavampaa ja brutaalimpaa kun Bond lähtee kostoretkelle aikeissaan tappaa huumeparoni Sanchez. Onnistunut Bond, mutta Timothy Dalton on edelleen mielestäni huonoin Bond. Onneksi elokuva oli hyvä.

007 ja lupa tappaa rating 3,40

201

Legioonalainen (1998)

Van Dammen tutut kierrepotkut jäävät tässä leffassa tekemättä ja tässä keskitytään lähinnä aavikolle seikkailemaan ja sotimaan. Ja se toimii yllättävän hyvin. Van Dammelta parempi roolisuoritus mitä osasin odottaa. Siihen päälle vielä suht toimivat draama osuudet, ainakin ottaen huomioon tekijätiimin.Positiivinen yllätys, meitsi tykkäsi.

Legioonalainen rating 2,83

202

Armageddon (1998)

Armageddon rating 2,87

203

Kotkat kuuntelevat (1968)

Toimintaa, jännitystä, hienot maisemat, hyvä juoni ja Clint Eastwood. Todella hienoihin lumisiin vuoristomaisemiin sijoittuva sota-trilleri pitää tiiviin tunnelmansa viime hetkeen asti.

Kotkat kuuntelevat rating 4,00

204

S.W.A.T. - Valiojoukko (2003)

Viihdyttävä actionpaukku hyvillä näyttelijöillä. Enempää ei tarvita.

S.W.A.T. - Valiojoukko rating 2,79

205

Blade Runner (1982)

Uusintakatselu. Ei kyllä itselle auennut vieläkään. Juoni on kiinnostava ja lähtökohdat ovat hyvät mutta tylsäähän tässä tulee. En odottanutkaan mitään kauheaa toimintatykistystä, eikä se olisi edes sopinut tähän elokuvaan mutta että jotain tapahtumia jotka olisivat pitänyt mielenkiinnon korkealla. Kuitenkin visuaalisesti helvetin komea elokuva. Klassikko ja maailman paras elokuva? -Älkää kysykö, en minäkään tiedä miksi.

Blade Runner rating 4,07

206

Verivelka (2002)

Ensimmäinen tunti on hyvin mukaansatempaavaa ja jännittävää katseltavaa. Kiinnostus kuitenkin hieman lopahtaa kun tappaja selviää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että meno hyytyy loppuun mentäessä, päinvastoin. Blood Work on hyvä elokuva, mutta kuitenkin ehkäpä vähän liian tavanomainen sarjamurhaajatrilleri. Mutta yksikään Clintin tähdittämä elokuva ei ole vielä tähän mennessä osoittatunut huonoksi. Eikä tämä tee poikkeusta.

Verivelka rating 3,45

207

Once Upon A Time In Mexico (2003)

Petyin pahasti tämän katsoessani,odotin vähintään yhtä hyvää kuin Desperado mutta tämä jäi vain keskinkertaiseksi toimintarymistelyksi.

Once Upon A Time In Mexico rating 3,11

208

Pelin henki (2000)

Tämähän oli oikein hyvä trilleri. Tarinankulku on ihan sukkelaa, vaikka se keskivaiheilla toistaakin itseään hieman. Lopussa on kuitenkin luvassa räiskinnän lisäksi pari yllätystä, joten hyvä jännäri tämä loppujenlopuksi oli. Ben Affleck on siedettävä pääosassa, vaikka joku muu olisikin sopinut siihen varmasti paremminkin. Gary Siniseltä hyvä pahisrooli ja Danny Trejonkin pärstää näkyi ruudulla hyvä määrä.

Pelin henki rating 3,04

209

Narc (2002)

Narc rating 3,72

210

Kolme kuningasta (1999)

uutta kommenttia tulossa

Kolme kuningasta rating 3,50

211

Isi hoitaa (2003)

Isi hoitaa rating 2,38

212

Heat - ajojahti (1995)

Asiallinen ja hyvin toteutettu leffa joka on kaikenlisäksi varustettu huippu näyttelijöillä. Mannin ohjaus on ollut loistavaa aiemmissa elokuvissa, eikä mies petä tässäkään. Keskikohdan pankkiryöstö/ammuskelu keskustan ihmisjoukon keskellä oli komeaa katseltavaa. Hieman ylipituutta on mutta katsomisen arvoinen elokuva Heat on joka tapauksessa.

Heat - ajojahti rating 4,20

213

Paycheck (2003)

John Woon toiseksi paras hollywood elokuva. Jännitystä ja toimintaa riittää ja juonikin on taas onnistunut. Roolisuorituksetkin ovat hyviä,jopa Ben Afleck vetää ihan siedettävän suorituksen, vaikka päärooliin olisi sopinut joku muukin.

Paycheck rating 3,00

214

A Better Tomorrow II (1987)

Ehdottomasti yksi John Woon parhaista elokuvista. Taas on tarjolla vahvaa draamaa, veristä räiskintää ja toimiva juoni. Lopussa tapahtuva pitkä ammuskelu oli kaikessa tylyydessään ja verisyydessään todella komeaa katsottavaa. Runsaasti hidastuksia sekä verisiä tappoja. Luotien määrä on muhkea. Maininnan arvoinen on myös soundtrack joka oli aivan täyttä rautaa. Loistava leffa!

A Better Tomorrow II rating 3,88

215

U-käännös helvettiin (1997)

Hikinen ja likainen yleisilme yhdistettynä tragikomediseen tarinaan ja värikkäisiin hahmoihin. Juoni on täynnä yllätyksiä, mutta näyttelijöiden takia tämä elokuva silti katsotaan. Oliver Stonen hieno ohjaus on kuin kirsikka kakun päälle. Toimii.

U-käännös helvettiin rating 3,80

216

Ratkaiseva isku (1983)

Pieni nousu verrattuna kolmanteen osaan. Clint Eastwood heittää one-lainereita, vetää pahiksia lättyyn, ampuu äijiä tohjoksi magnumilla ja haukkuu koiraa läskinaamaksi. Mitäpä muuta voi enää toivoa. Varmasti synkin Dirty Harry leffa. Oikein viihdyttävä paketti missä tällä kertaa on k-18 leima ihan paikallaan.

Ratkaiseva isku rating 2,97

217

Bulletproof Monk rating 3,02

218

Takaa-ajettu (1993)

Laatujännäri hyvillä näyttelijöillä. Paketti pysyy tiukkana koko keston ajan, koska Fordin ja Tommy Lee Jonesin kissa-hiiri leikki on paikoittain todella jännittävää katseltavaa. Laatu takuu.

Takaa-ajettu rating 3,88

219

Väkivallan vihollinen (1974)

Pienoinen pettymys. Välillä vähän tylsä ja paikallaan junnaava mutta kyllä mielenkiintoa riitti silti elokuvan loppuun asti. Tunnelma on silti paikallaan ja alun kohtaus oli jopa pikkaisen ahdistava. Silti ei oikein iskenyt minuun odotetulla tavalla mutta ei tämä todellakaan huono silti ollut. Päinvastoin.

Väkivallan vihollinen rating 4,04

220

In Hell (2003)

Paikoin yllätyksellisen rankka ja ahdistavakin leffa. Damme hoitaa synkistelyn ilmeettömästi, mutta se sopii leffan synkkään yleisilmeeseen. Draamaa oli huomattavasti enemmän kuin odottelemiani tappeluita. Ringo Lamin ohjaus on kuitenkin komeaa ja leffa menee mielenkiintoisemmaksi loppua kohden. Likainen, synkkä ja verinen vankilaleffa johon saattavat kierrepotkuja odottelevat pettyä.

In Hell rating 3,09

221

In-Laws (2003)

In-Laws rating 3,05

222

Tyttö nimeltä Nikita (1990)

Ihan jees leffa joka ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta genreen millään saralla, ja kulkee tuttuja polkuja pitkin loppuun asti. Jokatapauksessa perusvarma toimintatrilleri ranskanmaalta.

Tyttö nimeltä Nikita rating 3,76

223

Starsky & Hutch (2004)

Tuttuja polkuja etenevä toimintakomedia jonka katsoo kivuttomasti pari kertaa.

Starsky & Hutch rating 3,13

224

Kill Bill: Volume 2 rating 4,03

225

Hurja joukko (1969)

Tuli tämäkin vihdoin katsottua, ollut ostoslistoilla jo vaikka kuinka kauan. Ja oli todella ostamisen arvoinen! Todella loistava länkkäri oli kyllä, näyttely oli huippuluokkaa ja ammuskelut Peckinpah oli toteuttanut oikein mahtavasti. Hidastuksia ja verta nähtiin taas paljon mikä on aina plussaa. Helposti yksi parhaista länkkäreistä mitä on tullut tsekattua.

Hurja joukko rating 4,14

226

Van Helsing (2004)

A-Luokan viihdettä,todella aliarvostettu fantasiatoiminta pätkä.

Van Helsing rating 2,81

227

Perhosvaikutus (2004)

Hyvin jännittävä,mielenkiintoinen ja loppuun asti otteesaan pitävä trilleri hyvillä näyttelijä suorituksilla. Jopa Ashton Kutcher vetää hyvän roolin. Ehdottomasti yksi parhaista aikamatkustuksesta kertovista elokuvista mitä olen nähnyt. Ohjaajan version loppu oli synkempi, mutta huonompi kuin alkuperäinen.

Perhosvaikutus rating 4,02

228

Shanghai Knights (2003)

Komediaa on selvästi lisätty tähän toimivaan jatko-osaan, joka onnistuu aina piristämään tylsää iltaa. Jackie ja Owen ovat hyvässä vedossa, ja Donnie Yen sekä Aidan Gillen olivat onnistuneet valinnat pahisrooleihin.Jonkun verran huonompi kuin edeltäjänsä, mutta menee jokatapauksessa Jackie Chanin parhaimpiin hollywood leffoihin. Toimintaa ja vauhtia riittää kuitenkin läpi elokuvan.

Shanghai Knights rating 3,43

229

Vaara kulkee kiskoilla rating 2,38

230

Katujen laki (1991)

Viihdyttävä ja brutaali Katujen laki edustaa Seagalin parhaimmistoa. Kivulaita ja verisiä tomintakohtauksia tarjoillaan hyvään tahtiin. Erityismaininnan saa baaritappelu joka oli äärimmäisen viihdyttävä. William Forsythe hoiti pahiksen roolinsa tuttuun tapaan ärimmäisen häijysti. Hyvää musaakin vielä. Neljä, helposti.

Katujen laki rating 3,77

231

Fulltime Killer (2001)

Komeita action scenejä ja hyvää visuaalista silmää, mutta puolenvälin jälkeen kiinnostus laskee väkisinkin. Draamakohtaukset rupeavat viemään jopa liikaa aikaa toimintakohtauksilta, ja loppuhuipennuksessa oli yritetty ehkä liikaakin. Ei nyt ihan sitä mitä odotin.

Fulltime Killer rating 4,26

232

Carlito's Way (1993)

Carlito's Way rating 4,07

233

Mindhunters (2004)

Leffan juoni on toimiva, tapot ovat näyttäviä, tunnelma säilyy jännittävänä ja näyttelijäkaartikin sisältää ison määrän hyviä ja tuttuja naamoja. Todella viihdyttävä trilleri jonka parissa ei tylsää tule."Iny, miny, mino, mo. Who's the next motherfucker to go?"

Mindhunters rating 3,50

234

Ansassa (2002)

Ansassa rating 2,81

235

Taxi (1998)

Huulen heittoa, tilannekomiikkaa, Ranskan kaupunkimaisemia, hienoja stuntteja ja kaahailupainotteista meininkiä on luvassa. Viihteenä ja rennolla asenteella pari kertaa katseltava vauhtipätkä.

Taxi rating 3,53

236

Hellboy (2004)

Riittävästi toimintaa riittää tässä fantasia-seikkailussa joka on kyllä varsin mallikkaasti toteutettu. Tehosteet ja maskeeraukset olivat todella onnistuneita, muutenkin visuaalisesti hyvin komea elokuva. Juoni oli vähän liian yliluonnollinen omaan makuuni mutta tykkäsin kuitenkin.

Hellboy rating 3,34

237

Viimeinen partiopoika (1991)

Hyvä buddy toimintapätkä josta ei hurttia huumoria,räiskintää ja viihdyttävää menoa puutu. Willis ja Wayans pelaavat hyvin yhteen ja tuttuja naamoja vilahtelee vähän väliä pitkin elokuvaa (mm. Halle Berry,Kim Coates). Edustaa ehdottomasti genrensä parempaa puoliskoa.

Viimeinen partiopoika rating 3,60

238

Air Force One (1997)

Viihdyttävä actiontrilleri hyvillä näyttelijöillä mutta liian amerikkalainen, siitä vähän miinusta. Kokonaisuutena paremman puolelle kallistuva mättö.

Air Force One rating 2,87

239

Ladykillers (2004)

Mustahko rikoskomedia, joka tarjoaa parit kunnon naurut ja toinen toistaan oudommat päähenkilöt. Marlon Wayansilla parhaat jutut.

Ladykillers rating 3,31

240

The Rookie - tulokas (1990)

Alussa jo lupaillaan hyvää toimintapauketta, mutta keskivaiheilla vasta päästään täysillä vauhtiin. Clintti on tunnetusti kuin kotonaan kovanaama poliisin roolissa, ja Charlie Sheenin sekoaminen baarissa oli ehkäpä koko leffan asiallisin kohtaus. Vitsit ja herjailut keventävät sopivasti menoa aina välillä. Hyvä leffa josta ei toimintaa, aseita, autoja, räjähdyksiä ja takaa-ajoja puutu.

The Rookie - tulokas rating 3,10

241

Punainen vaara (1988)

Arnoldin ja Belushin hahmojen erilaisuudesta saadaan paljon hyviä juttuja irti ja dialogit ovat välillä aika mehukkaita. Toimintakohtaukset ovat tylyjä ja mikäs sen parempaa. Ed O' Rossilta hyvä pahisrooli. Kyllä tätä vaan on pakko arvostaa.

Punainen vaara rating 3,25

242

Showdown in Little Tokyo (1991)

Showdown in Little Tokyo on juuri sitä mitä allekirjoittanut katsoja halusikin näkevänsä. Turpasaunoja, ammuskeluja ja machoilua, tietysti huumorilla höystettynä. Ei tätä silti liian tosissaan kannata ottaa, kieli poskella tämä on selvästi tehty. Toimintakohtauksista löytyy juuri sitä oikeanlaista meininkiä.Actionfanit saavat päivän väkivallan tarpeen täyteen satavarmasti.

Showdown in Little Tokyo rating 3,23

243

Paha pukki (2003)

Todella viihdyttävä, välillä jopa hyvin musta komedia joka vaatii ainakin vähän kieroutuneen huumorintajun että iskee. Ja minuun tämä iski kyllä kympillä. Billy Bob Thorton vetää varmasti leffan parhaan roolin "joulupukkina" ja myös muut näyttelijät ovat hyviä. Maininnan taitaa myös ansaita lapsinäyttelijä Brett Kelly. Luvassa on paljon perseilyä, ryyppäystä, kiroilua, huutonaurua aiheuttavia dialogeja ja tietenkin ripaus draamaa. Tätä jaksaa katsoa monta kertaa uudestaankin.

Paha pukki rating 3,50

244

Vares (2004)

Mahtavat näyttelijät. Loistava käsikirjoitus. Helvetin hyvä soundtrack. Täydellinen tunnelma/kuvaus. Quentin Tarantinomainen suomalaisen elokuvan merkkipaalu Vares - Yksityisetsivä on paras kotimainen mitä on tullut katsottua. Synkkä ja verinen mutta myös niin hauska. Suosittelen ehdottomasti!-"Panitsä tähän yhtää suolaa?"-"Ja sä panet varmaa suolaa pilluunki"-"Se nyt on iha eri asia, tähän on hernekeittoa"

Vares rating 3,44

245

Valamiehet (2003)

Muistelin että olin joskus nähnyt jonkun pätkän tästä. Muistelin sen vaikuttaneen jännittävältä. Elokuvan päätyttyä totesin että olin muistellut aikalailla oikein, kysessä nimittäin on ihan pätevä trilleri, jossa jännittäviä tapahtumia tarjoillaan oikeussalissa, niinkuin myös sen ulkopuolellakin. Hyvät näyttelijät (etenkin Hoffman, Hackman ja Cusack) parantavat myös selvästi leffan tasoa. Eikä se juonikaan ihan ainakaan kulutetuimmasta päästä ollut. Ei mikään mestariteos, mutta ihan kerran-pari katseltava jännäri.

Valamiehet rating 3,29

246

Kuolleiden aamunkoitto (2004)

Helposti yksi parhaita zombileffoja mitä olen nähnyt.

Kuolleiden aamunkoitto rating 3,71

247

Kurkunleikkaajien saari (1995)

Suotta haukuttu,hyvä leffahan tämä oli. Kaikki hyvän seikkailun ainekset ovat mukana. Hienot maisemat,paljon toimintaa ja hyvä toteutus. Näyttelijät olivat myös enimmäkseen hyviä. En ymmärrä miksi tämä mahtoi jäädä niin paljon tappiolle, mahtava seikkailuhan tämä on.

Kurkunleikkaajien saari rating 2,94

248

Ong-Bak (2003)

Tosiaan katsomisen arvoinen martial-arts pätkä. Tony Jaan kroppa on varmaan saanut kestää paljon elokuvan tekemisessä. Alkaa kieltämättä vähän tylsähkösti mutta kun toiminta alkaa niin...no sanattomaksi tässä jää. Viimeinen tappelu on harvinaisen viihdyttävä tapaus.Ja niinkuin elokuvan kannessakin lukee:-No stunt doubles-No fake - no wires-No computer graphics-100% real mindblowing action!

Ong-Bak rating 4,11

249

Junakytät (1995)

Alku vaikutti liiankin lupaavalta mutta metsään mentiin. Muutamat naurut ja hyvät toimintakohtaukset leffa tarjoaa mutta kokonaisuus on pahanmakuista pullaa. Kerran katsottava.

Junakytät rating 2,56

250

The Big Hit (1998)

Räiskintää ja komediaa. Molemmat toimivat ja hyvät näyttelijät eivät ainakaan asiaa pahenna. Kyllähän tämän parissa viihtyy kerran jos toisenkin.

The Big Hit rating 3,11

251

Kuningas Arthur rating 2,77

252

Nouseva aurinko (1993)

Hyvä trilleri jonka kaksi tuntinen kesto ei tunnu pitkältä. Nimittäin tylsää ei tule ja monta odottamatonta käännettä mahtuu mukaan. Wesley Snipes ja Sean Connery selvisivät pääosissa oikein mallikkaasti. Toimintaa jäin vähän enemmän kaipailemaan. Olisi voinut yltää erinomaiseen.Onnistunut leffa kuitenkin.

Nouseva aurinko rating 3,03

253

Men in Black - Miehet mustissa (1997)

Hauska ja toimiva scifikomedia. Efektit ovat hyviä ja pääosa kaksikko hoitaa hommansa hyvin. Komedia toimii todella hyvin.Kestää monta katselukertaa.

Men in Black - Miehet mustissa rating 3,39

254

Likainen tusina (1967)

Mielestäni loistava. Elokuva viihdyttää helposti koko kestonsa ajan vaikka kestääkin yli kaksi tuntia. Kaikki roolisuoritukset ovat hyviä,mieleen jäi parhaiten Lee Marvin,Charles Bronson ja Telly Savalas. Lopussa saadaan jo jännitystäkin luotua melko hyvin. Ajaton äijäklassikko joka kannattaa katsastaa

Likainen tusina rating 4,03

255

Collateral - väärä aika, väärä paikka (2004)

Äärimmäisen toimiva trilleri jossa hieno visuaalisuus, jännittävyys ja loistavat näyttelijät on sovitettu erinomaisesti yhteen. Cruisen roolityö palkkatappajana on hienoa seurattavaa, mutta sanoisin että Jamie Foxx vetää jopa paremman roolin. Ammuskelu klubilla ja tunnelmallinen lopetus jäivät parhaiten mieleen. Kestää monta katselua.

Collateral - väärä aika, väärä paikka rating 3,97

256

Resident Evil: Apocalypse (2004)

Enemmän toimintaa, räiskintää, räjähdyksiä ja zombeja. Milla Jovovichin rinnalle on saatu Oded Fehr ja Sienna Guillory ja homma toimiikin viihdyttävästi. Mike Epps oli myös taka-alalla laukomassa vitsiä. Sen suurempaa järkeä tästä on turha lähteä hakemaan, mutta apocalypsinen synkkä meininki toimii ja toimintakin oli suurimmilta osin melko tiukkaa zombien tappamista. Hyvillä mielin(vielä tähän mennessä) jatko-osia kohti.

Resident Evil: Apocalypse rating 2,79

257

Alien vs. Predator (2004)

Ihan viihdyttävää kauhuscifiä. Alku lupaili parempaa mutta lopussa mentiin vähän liikaa yli. Tunnelma oli onnistunut ja jännitystä saatiin hyvin aikaiseksi.

Alien vs. Predator rating 2,61

258

Rush Hour - rankka pari (1998)

Jackie Chan ja Chris Tucker pelaavat hyvin yhteen tässä toimintakomediassa. Juoni rullailee perushyvää tahtia, komedia toimii ja toiminta on mukavaa katseltavaa. Eli katsomisen arvoista menoa.

Rush Hour - rankka pari rating 3,54

259

Lohikäärmeiden silta (1999)

Hyvää toimintaa Ruotsin jättiläiseltä. Potkut menevät oikeaan osoitteeseen eikä räiskinnästäkään ole puutetta. Juonessakin ollaan vähän yritetty olla omaperäisiä, mutta enemmän tai vähemmän siinnäkin on menty metsään. Florentine on kuitenkin jälleen saanut tämän kaiken näyttämään hyvältä.

Lohikäärmeiden silta rating 2,72

260

Toiset 48 tuntia (1990)

Enemmän toimintaa + enemmän komediaa=Edellistä osaa parempi viihdepommi, jossa ei luoteja säästellä. Murphy ja Nolte ovat kova parivaljakko, joten Andrew Divoff on paikallaan mielipuolisena roistona ottamassa miehistä mittaa. Paljon tuttuja näyttelijöitä, moottoripyöriä, räiskintää, räjähdyksiä, huulen heittoa ja se pakollinen baaritappelu. Soundtrack on ihanan ysärimäistä. Toimii uudestaan useammankin kerran.

Toiset 48 tuntia rating 3,10

261

48 tuntia (1982)

Yksi suurimmista buddy-cop leffojen suunnannäyttäjistä, ja todella viihdyttävää meininkiä ylipäätänsä. Eddie Murphy ei päässyt vielä tässä leffassa kunnolla irti, vaan rooli oli jopa hieman odotettua vaisumpi. Nolten ja Murphyn huulen heittoa toisilleen ei silti pystynyt olemaan nauramatta. James Remar oli sopivan häijy ilmestys pahisroolissa. 48 Hrs. on erinomainen toimintakomedia, joka olisi varmasti ollut paljon huonompi ilman pääosakaksikkoa. Miten kaikissa 80-luvun toimintakuvissa soundtrack voi aina kuullostaa näin hyvälle?

48 tuntia rating 3,48

262

Vaarallisella alueella rating 2,45

263

Pako viidakkoon (2003)

Harvinaisen viihdyttävä tapaus. Toimintaa tarjoillaan sopivin väliajoin ja kun rymistelystä on taukoa niin komediallinen puoli tulee esiin. Molemmat osapuolet toimivat yhtä hyvin. Brasilian hienoja viidakkomaisemia oli myöskin mukavaa katsella. The Rock on nouseva action tähti ja ihan lupaavalta miehen ura näyttää, ainakin tämän perusteella. Positiivinen yllätys oli nähdä Christopher Walken pahiksen roolissa. Yllättävän toimivaa 2000-luvun actionia.

Pako viidakkoon rating 3,22

264

Shanghai Noon (2000)

Nautittava ja vauhdikas western-toiminta-seikkailu-komedia jossa kaikki toimii niinkuin pitääkin. Jackie Chan takaa toiminnan ja se on näyttävää ja äärimmäisen viihdyttävää, niinkuin Jackieltä osaa odottaakkin. Owen Wilson taas hoitaa suurimmaksi osaksi komedia puolen ja parin kemiat pelaavat hyvin yhteen. Soundtrack, juoni ja hienot maisemat pelaavat erinomasesti taka-alalla. A-luokan viihdettä jota katsoo mielellään useaan otteeseen.

Shanghai Noon rating 3,48

265

Medusan isku (2004)

Yltää paremalle tasolle kuin ensimmäinen osa. Toimintaa on lisätty mikä on aina hyvä juttu, en tiedä sitten johtuiko ohjaajan vaihdosta vai mistä mutta hyvä asia kuitenkin. Todella hyvä elokuva.

Medusan isku rating 3,69

266

Street Fighter (1994)

Surkuhupaisa leffa, jota ei kuitenkaan toiminnan puutteesta voi syyttää. Kierrepotkuja ja tyhmiä one-lainereita näkyy ruudulla melkeinpä eniten, mutta myös Van Dammen stuntdouble vilahtelee usein. Kaikessa typeryydessään loppujenlopuksi ihanan viihdyttävää meininkiä.

Street Fighter rating 2,25

267

Spartan (2004)

Spartan rating 2,82

268

Vaikeasti tapettava (1990)

Mahdollisesti Steevenin paras elokuva. Toimii melkein joka osa-alueella. Löytyy brutaalia toimintaa, draamaakin on saatu mukaan, unohtamatta treenikohtausta. Soundtrack myös hyvä. Kova pakkaus Seagalia on luvassa. "Thats for my wife, fuck you and die!"

Vaikeasti tapettava rating 3,64

269

Beverly Hills kyttä 3 (1994)

Heikoin osa trilogiasta, mutta ei todellakaan huono. Jotenkin lapsellisempi osa kuin edelliset, mutta kyllä silti nähdään mukavasti toimintaa ja vertakin. Komedia on huomattavasti huonompaa kuin aiemmissa osissa mutta aiheuttaa silti naurunpyrskähdyksiä tasaisin väiajoin. Harmi ettei John Ashton kerennyt tähän elokuvaan. Ei yllä läheskään kahden ensimmäisen tasolle mutta viihdyttää silti takuuvarmasti.

Beverly Hills kyttä 3 rating 3,17

270

Fist of Legend (1994)

Tämä on kyllä hyvä leffa. Toiminnasta ei ole puutetta ja taistelukohtaukset ovat täyttä rautaa. Varmasti yksi Jet Lin parhaista elokuvista.

Fist of Legend rating 4,15

271

Vihan nyrkki (1972)

Parempi kuin Bruce Leen ensimmäinen elokuva. Jo vartin kohdalla Bruce pistää porukkaa nippuun kun taas "Big Bossissa" sitä sai odotella melkein tunnin.Mutta ovahan näin komeat tappelut odottamisen arvoisia. Kovaa settiä jälleen kerran.

Vihan nyrkki rating 4,10

272

Lohikäärmeen nyrkki (1971)

Bruce Leen ensimmäinen elokuva ei yllä myöhempien tasolle mutta onnistuu silti olemaan viihdyttävä martial-arts pätkä.Juoni ei itsessään säväytä mutta tappelut ovat sopivan tylyjä. Niitä olisi kyllä voinut olla enemmän. Jokatapauksessa viihdyttävää mättöä.

Lohikäärmeen nyrkki rating 3,78

273

Harley Davidson ja Marlboro-mies (1991)

Kovaa meininkiä vaikkakin paska juoni syö jonkun verran tehoja. Pahikset ainakin olivat naurettavia pitkissä nahka-asuissaan. Soundtrack oli kyllä hyvä. Potentiaalia olisi riittänyt vaikka mihin mutta ihan toimiva pätkä joka tapauksessa. Alku oli kyllä Bon Jovin musiikin siivittämänä äärimmäisen cool.

Harley Davidson ja Marlboro-mies rating 3,78

274

The Cooler (2003)

The Cooler rating 3,33

275

Most Wanted (1997)

Ei kauhesti massasta poikkeva jännityspala mutta jokatapauksessa hyvä sellainen. Jon Voight pallinaamailee tuttuun tapaan pahiksena ja Keenen Ivory Wayans oli yllättävän hyvä pääosassa. Tylsää ei varmasti tule koko keston aikana.

Most Wanted rating 3,41

276

Lohikäärmeen haaste (1988)

Ei poikkea juurikaan kolmikon (Hung, Chan, Biao) perus leffoista joissa urpoillaan ja taistellaan. Juonella ei ole yleensä suurta merkitystä. Viime minuutit ja esim. Chan vs. Benny The Jet lunastivat kuitenkin odotukset.

Lohikäärmeen haaste rating 4,03

277

Syötti (2000)

Hyvää viihdettä. Jamie Foxx ei ole moottoriturpana ihan mikään Eddie Murphy, vaikka koittaakin olla. Kyllä hänen toilailunsa silti suurimmaksi osaksi onnistuivat naurattamaan. Jännitys tasapainottaa huumoria onnistuneesti.Keskivertoa parempi jännärikomedia jonka katsoo mielellään uudestaankin.

Syötti rating 2,89

278

Ocean's Twelve (2004)

Ihmeen paljon haukuttu leffa, mutta kyllä itse ainakin tykkäsin suurimmaksi osaksi. Näyttelijäkaarti on yhtä hyvä kuin ensimmäisessäkin, ehkä jopa parempi? No, kaikki näyttelijät tekevät silti hyvää työtä.Juoni on taas se leffan heikoin lenkki. Se ei mielestäni ole sekava, niinkuin monet väittävät. Tarinankerrontakin on mahtavaa. Mutta pari typerää käännettä juonessa olisi suosiolla pitänyt jättää pois.Muuten oikein nautittava rikoskomedia hyvillä näyttelijöillä.

Ocean's Twelve rating 2,59

279

Operaatio Outland (1981)

Sean Connery kuljettaa karismallaan eteenpäin mielenkiintoista scifitrilleriä. Kun tarinasta loppuvat mehut, kääntyy elokuva loppupuolella onnistuneesti toiminnan puolelle. Avaruusaseman ahtaat käytävät ja punaiset valot luovat tunnelmaa jopa erinomaisesti. Vähälle huomiolle jäänyt scifi-trilleri, joka toimi ainakin allekirjoittaneelle katsojalle.

Operaatio Outland rating 3,48

280

Suuri hiljaisuus (1968)

Kaikki on viimeisen päälle toteutettua: miljöö on hieno, tunnelma synkkä, kiintoisat hahmot. Mutta se lopetus ei vain uponnut meikäläiseen. Ei kaikissa leffoissa mitään onnellisia loppuja tarvitse tietenkään olla, mutta lopetus ratkaisu tässä leffassa ei toiminut yhtään Sen takia "vain" .

Suuri hiljaisuus rating 4,17

281

Täystyrmäys (1998)

Vakavalla naamalla ei olla missään nimessä liikkeellä. Toiminta on... tai ainakin yrittää olla näyttävää. Rob Schneider oli aika ärsyttävä. Van Damme vaikutti jotenkin oudolta, mutta äijähän oli koukussa kokaiiniin näihin aikoihin. Kyllä tästä nyt kolmen tähden edestä viihdykettä irtosi.

Täystyrmäys rating 2,89

282

The Punisher (2004)

Punisher tarjoilee hyvän kostotarinan joka kuitenkin olisi voinut olla erinomainen.Tämä on uskollisempi Marvelin sarjakuvalle kuin 1989 tehty versio ja siitä plussaa. Myös toiminta on suurimmilta osin hyvää. Eniten kuitenkin häiritsi aivan saatanan turhat sivuhahmot (Frank Castlen naapurit) jotka yrittivät tuoda elokuvaan pientä komedian poikasta. Tämä oli suurin virhe koko elokuvassa. Punisherin olisi mielestäni pitänyt olla vielä tätäkin leffaa synkempi, vaikka tässäkin oli osittain tunnelma ihan kohdillaan.Kuitenkin iloinen yllätys oli myös John Travolta pahiksen roolissa, vaikka rooli jäikin vähän vaisuksi. Loppujenlopuksi ihan hyvää viihdettä joka olisi voinut yltää ties kuinka korkealle.

The Punisher rating 3,53

283

Lake Placid - tappaja syvyyksistä rating 2,77

284

Cellular (2004)

Pitää otteessaan loppuun asti ja on jännittävä,mutta keskivertoa huonompi jännäri.

Cellular rating 2,92

285

Red Sun - Verenpunainen aurinko (1971)

Hyvä western mistä ei ammuskelua,verta ja Bronsonia puutu. Varsin mallikkaasti toteutettu länkkäri joten tämän katsoo hyvillä mielin loppuun.

Red Sun - Verenpunainen aurinko rating 4,20

286

Nimeni on Trinity - paholaisen oikea käsi (1970)

Spencer ja Hill ovat hyvässä vedossa ja porukkaa kaatuu taas mukavasti. Spencer/Hill parhaimmistoa. Tunnari oli täyttä rautaa!

Nimeni on Trinity - paholaisen oikea käsi rating 3,89

287

Trinity ratsastaa jälleen (1971)

Suunnilleen yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin. Rento ja tasainen meno, huumoria on vähän lisätty mutta tappelut ovat silti kohdallaan. Varmasti katson joskus uudestaankin.

Trinity ratsastaa jälleen rating 3,91

288

Siitä vaan pojat (1972)

Pojat seikkailevat taas vaihteeksi jossain viidakossa,lentävät siinnä välillä lentokonetta ja tietysti tappelevat. Välillä on vähän tylsää mutta sitten taas rupeaa jengiä kaatumaan. Ei parhaimpia Spencer ja Hill pätkiä, mutta viihdyttävä silti.

Siitä vaan pojat rating 3,21

289

Rambo - taistelija 3 (1988)

Selvästi Rambo elokuvien heikoin lenkki mutta ei silti huono. Räiskettä ja mäiskettä on riittämiin ja se on pääasia. Richard Crennakin pääsee tositoimiin.

Rambo - taistelija 3 rating 3,30

290

Yksinäinen susi McQuade (1983)

Chukin parhaimpiin kuuluva Lone Wolf McQuade on viihdyttävää mätkintää ja räiskintää mutta ei yhtään sen enempää, tai vähempää.David Carradine oli hyvä pahiksena.

Yksinäinen susi McQuade rating 3,59

291

Luoja armahtaa, minä en (1967)

Bud Spencerin ja Terence Hillin ensimmäisiä yhteisiä elokuvia. Meno on vakavempaa kuin yleensä, mutta ei olisi tarvinnut K18 leimaa. Kelpo western.

Luoja armahtaa, minä en rating 3,23

292

Elät vain kahdesti (1967)

Toimintaa löytyy oikein mukavissa määrin tällä kertaa mutta juoni on suoraan kuin Bud Spencer ja Terence Hill leffasta eli aika aivovammainen. Ihan hyvä Bond mutta Conneryn huonoimpia.

Elät vain kahdesti rating 3,29

293

Sideways (2004)

Eipä oikein uponnut. Paul Giamatti ja Thomas Haden Church ovat hyviä näyttelijöitä mutta elokuva on kertakaikkisen tylsä ja eloton. Komediakaan ei ollut erityisen hauskaa. Aika tyhjän olon tämä jätti. Kelpaa ajanvietteenä.

Sideways rating 3,79

294

National Treasure: Kansallisaarre (2004)

Ihan katseltava mysteeri/seikkailuleffa joka etenee sopivan nopeaa tahtia. Yksi harvoista elokuvista missä Sean Beanin roolihahmo ei kuole.

National Treasure: Kansallisaarre rating 3,33

295

Million Dollar Baby rating 4,12

296

Blade: Trinity (2004)

Kolmannessa Bladessa on paljon turhia ja ärsyttäviä hahmoja kuten Ryan Reynoldsin esittämä Hannibal King: hahmo pyrkii tuomaan väkinäistä komediaa mukaan mutta se ei toimi alkuunkaan. Myös itse Dracula oli aika munaton. Blade on silti vielä cool ja toimintaakin on ihan mukavasti. Varsinkin lopussa päästään asiaan. Blade Trinity on kuitenkin ihan hyvää viihdettä joka oikealla asenteella katsottuna toimii ainakin pari kertaa.-"Blade, ready to die?"-"I was born ready, mothafucka"

Blade: Trinity rating 2,95

297

Bloodsport - viimeiseen asti (1988)

Van Dammen uran kenties paras leffa. Bloodsport on kaikkien "underground" tappelu leffojen isoisä ja suunnan näyttäjä. Samalla konseptilla on tehty monta samantapaista leffaa jälkeenpäin, enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Tunnelmaltaan ja taistelukohtauksiltaan Bloodsport on täyttä rautaa. Veripärskeitä, hidastuksia ja hikisiä lihaksia löytyy erittäin paljon. Paul Hertzogin soundtrack on vähintäänkin mahtavaa. Bolo Yeung on legendaarinen vähäsanaisena, mutta erittäin häijynä pahiksena. Ääretöntä menoa.

Bloodsport - viimeiseen asti rating 3,71

298

Lättäjalka Kaukoidässä (1975)

Onnistui olemaan kovempi tapaus kuin edeltäjänsä. Bud Spencerin esittämä Rizzo lähtee mm.Hong Kongiin selvittämään huumejuttuja ja siinnä sivussä rikolliset saavat nyrkkiä päälaelleen. Eli kovaa menoa.

Lättäjalka Kaukoidässä rating 2,68

299

Sin City (2005)

Huippunäyttelijöiden tähdittämä visuaalinen mestariteos. Robert Rodriguez ja Frank Miller ovat saaneet Sin City sarjakuvan käännettyä vakuuttavasti elokuvan muotoon. Dialogi on jotain niin upeaa, samoin synkkä tunnelma ja miljööt. Verta ja toimintaakaan ei tästä jäänyt puuttumaan. Alkuperäisiä sarjakuvia en ole lukenut mutta elokuvana tämä on kyllä täyttä viiden tähden tavaraa. Verinen ja viihdyttävä taideteos.

Sin City rating 4,18

300

Tuntematon vihollinen (2000)

Ihan katsottava toimintatrilleri. Meno pysy päällä koko ajan ja paljon taukoja ei ole. Juonikin oli paljon parempi kuin yleensä ja sai välillä oikein tehdä töitä että tajusi kaiken. Melkein 4 tähden pläjäys mutta ei ihan. Katsomisen arvoinen joka tapauksessa.

Tuntematon vihollinen rating 2,88

301

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969)

Aloitellessani tätä katsomaan muistelin tämän olevan melko surkea. Mutta välillä on mukava olla aivan väärässä, tämähän oli erinomainen! George Lazemby on näyttelijänä siedettävä, mutta selviää silti koko leffan ajan hyvin. Toimintaa on tälläkin kertaa runsaasti mikä ei todellakaan ole pahitteeksi. Tappelu kelkassa on mainitsemisen arvoinen. Loppu oli oikeasti surullinen.Aliarvostettu Bond klassikko joka on oikeasti todella hyvä.

Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa rating 3,16

302

Into the Sun (2005)

Perusvarmaa Seagalia. Toimintaa löytyi ihan ookoosti ja lopun katanatappelu oli hyvä. Draama oli hyvinkin kökköä jopa Seagal leffaksi.

Into the Sun rating 2,48

303

Murha valkoisessa talossa (1997)

Jännitystä saadaan hyvin luotua ja juoni oli kieltämättä ihan kiintoisa. Leffa loppujenlopuksi kompastuu itseensä, koska keskivaiheilla se enää tiedä haluaako olla toiminta- vai jännityselokuva. Ei tätä kuitenkaan täysin päästetä lässähtämään vaan enemmän tai vähemmän kunnialla mennään maaliin asti. Loppujenlopuksi ihan pari kertaa katseltava toimintatrilleri.

Murha valkoisessa talossa rating 2,81

304

Miamin superkytät (1985)

Bud Spencerin ja Terence Hillin viimeisiä yhteisiä elokuvia. Tunnari on jälleen asiallista kuultavaa mutta tällä kertaa pojat keskittyvät enemmän rikoksen selvittelyyn kuin turpaan vetämiseen, vaikka tottakai sitäkin nähdään. Hyvä Spencer ja Hill pätkä

Miamin superkytät rating 3,43

305

Flight of the Phoenix - Aavikkolento (2004)

Alku vaikuttaa hyvin lupaavalta mutta sitten elokuva sortuu paskoihin kliseisiin ja ennalta-arvattavuuteen. Silti viihdyttää sen verran että jaksaa pikästymättä katsoa loppuun.Muistelin että tämä olisi parempi.

Flight of the Phoenix - Aavikkolento rating 2,60

306

Mutaa kuonoon! sano virtahepo (1979)

Hyvä ja viihdyttävä,tappeluita ja huumoria löytyy iso määrä niinkuin aina. Parissa kohtaa nauratti oikein kunnolla. Bud Spencerin ja Terence Hillin parhaimpiin kuuluva.

Mutaa kuonoon! sano virtahepo rating 3,51

307

Valtion vihollinen rating 3,41

308

Banaanipojat Hula-Hula saarella (1981)

Tällä kertaa pojat koheltavat autiolla saarella, etsivät aarretta,vetävät nahka-asusteisiin pukeutuneita merirosvoja turpaan ja ajavat tankilla. Meno on päätöntä mutta kyllähän tämän katselee. Tappeluja oli tällä kertaa myös mukavasti mutta ne olivat välillä huonosti toteutettuja. Silti ihan hyvää menoa jälleen kerran. Suomentaja ei selvästikkään ole ollut selvinpäin kun nimeä on ruvennut rustaamaan: Banaanipojat hula-hula saarella???

Banaanipojat Hula-Hula saarella rating 3,53

309

Herkules (1997)

Taas yksi todella suuri nostalogia pätkä. Pienempänä kova juttu ja näin vanhemmallakin iällä toimi kyllä hyvin. Animaation toteutus on mahtavaa niinkuin Disneyltä aina osaa odottaakkin. Suomiduubbi taas jälleen kerran hyvää. Klassikkopiirretty omasta näkökulmastani.

Herkules rating 3,60

310

Hyökkäys poliisiasemalle 13 rating 3,07

311

007 rakastettuni (1977)

Mahdollisesti Rooger Mooren paras Bond? Loistava tämä ainakin on. Tylsää ei tule ja kaikkea Bondille olenaista on mukana: Tulitaisteluita, nyrkkitappeluita, takaa-ajoja, hienoja vempaimia, kauniita naisia ja loistava pahis joka on tällä kertaa Jaws. Yksi kaikkien aikojen parhaista Bondeista.

007 rakastettuni rating 3,52

312

Wake of Death (2004)

Wake of Death rating 2,78

313

Invasion U.S.A. (1985)

Norrisin rooli on todella ilmeetön ja vähäsanainen mutta toiminta on suurinpiirtein kohdillaan. Bodycount nousee jopa yllättävän suureksi mutta itse jäin kaipailemaan tappeluita räiskinnän sekaan. Jokatapauksessa hyvä kasari-action.

Invasion U.S.A. rating 3,34

314

Kaksoisisku (1991)

Toimii! Se tuli todettua jo ensimmäisen 30min aikana mutta vielä siitäkin meno parani huomattavasti. On kierrepotkua, hidastusta, räiskintää ja räjähdyksiä. Van Dammen tuplarooli toimi myös hyvin. Kovaa menoa jälleen kerran.

Kaksoisisku rating 3,08

315

Yhden miehen armeija (1979)

Etenee rauhallisesti, välillä jopa liian. Tylsyys sieltä jälleen kerran hiipii esiin. Vaikkakin itse toimintakohtaukset olivat ihan hyviä. Kyllähän tämän nyt katsoo, ainakin kertaalleen.

Yhden miehen armeija rating 2,76

316

Elektra (2005)

Nyt on muuten kysessä aivan susipaska tekele joka kannattaa välttää kaikissa olosuhteissa. Toiminta on paskaa ja sen lisäksi vielä pahisten tatuoinneista rupeaa tulemaan lintuja, susia ja käärmeitäkin ja vielä sen lisäksi mukaan pitää vielä tunkea vitun rasittava pikkutyttö joka yhtäkkiä onkin kauhea ninja. Ja sitä paitsi miksi helvetissä tämä on K15?? Yhtään verta tai raakaa tappoa ei nähdä (johtuu varmaan siitä kun pahikset katoavat savuna ilmaan kun kuolevat). Huhhuh mitä taas tuli katsottua...mutta onhan tässä sentään Jennifer Garner jota katselee kyllä todella mielellään mutta valitettavasti siihen se jääkin. Onneksi en maksanut tästä kuin 1 euron.Täyspaska tekele.

Elektra rating 2,36

317

Batman Begins (2005)

Onhan tämä hyvinkin onnistunut leffa mutta trilogian heikoin, mutta se ei tarkoita että Batman Begins olisi huono. Tarina on uskollinen alkuperäiselle vaikka tietysti paljon uutta on tuotu mukaan ja hyvä niin. Casting on myös erittäin hyvässä kunnossa, vaikkakin Cillian Murphyn esittämästä "Variksenpelättimestä" olisi voinut ottaa enemmän mehuja irti.Visuaalisesti elokuva on ainakin huippuluokkaa eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Ainoa asia joka pääsi välillä vituttamaan oli päin helvettiä leikatut tappelukohtaukset. Suurena Batman fanina voin sanoa valehtelematta että Batman Begins on oikein hyvä elokuva, mutta jatko-osat pistävät vielä paremmaksi.

Batman Begins rating 3,98

318

Pedon kehto (2003)

Pakko sanoa että tähän mennessä parasta Seagalin uutta tuotantoa. Ohjaaja oli innostunut ammuskelujen hidastuksissa ehkä liikaa. Mutta pääasia on tietysti että toimintaa riitti. Ja kyllähän sitä riitti. Tappeluitakin oli ihan kiitettävästi.

Pedon kehto rating 3,24

319

Sarjatulta (1992)

Tönkköä näyttelyä,aikamoista turpasaunaa ja kehno juoni. Eli perussettiä jälleen kerran. Mutta Brandon Lee pistää tappeluissa parastaan ja mikäs sen mukavampaa. Mukana kyttäilemässä myös Powers Boothe.

Sarjatulta rating 3,42

320

Rahalla saa (1997)

Kevyttä viihdettä joka sopii krapula-aamuihin kuin nyrkki silmään. Kun Chris Tucker päräyttää moottoritupansa käymään, on Charlie Sheenistä enää säestäjäksi. Kaverien kemiat kuitenkin pelaavat hyvin läpi elokuvan.

Rahalla saa rating 2,99

321

Lohikäärme taistelee (1980)

Alkupuolella leffan kunnolliseen käynnistymiseen menee hetki, mutta kun vauhtiin päästään niin Jackie Chan vetää potkua ja volttia siihen tahtiin että viihdyttävyys on taattua. Makollakin oli tässä kiitettävän iso rooli. Eniten ehkä häiritsi että kaikki muut ottelijat Jackieta lukuunottamatta tappelevat kuin Bud Spencer. Kyllä tämän jokatapauksessa mielellään uudelleenkin joskus katsastaa.

Lohikäärme taistelee rating 3,30

322

The Island (2005)

The Island rating 3,47

323

Äkkikuolema (1995)

Hieman kaavoihin kangistunut, mutta loppujelopuksi ihan pirteä die hard-kopio. Powers Boothe vetää pahiksen roolia toimivasti ja Van Damme tekee sitä mitä parhaiten osaa, eli pistää pahikset kasaan. Ennalta-arvattava mutta viihdyttävä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Äkkikuolema rating 3,14

324

Crash (2004)

Todella hyvä leffa. Näyttelijät tekevät mahtavaa työtä, parhaiten mieleen jäi Ludacris ja Michael Pena. Juoni, juonen kuljetus ja soundtrack myös molemmat loistavia. Oikeasti koskettava draamaelokuva.Tykkäsin tästä leffasta kyllä hyvin paljon, se näkyy kyllä pisteytyksessäkin.

Crash rating 3,84

325

Tarzan (1999)

Pienenä oli kovin juttu ikinä mutta vieläkin todella hyvä elokuva. Notalgian määrää tätä elokuvaa katsoessani ei voi sanoin kuvailla. Suomiduubbaus on loistavaa mutta myöskin suomeksi lauletut biisit olivat loistavia. Ehdottomasti yksi Disneyn parhaita animaatioita ja varmasti jokainen vanhempikin katsoja saa tästä jotai irti. Itselleni tämä on klassikko.

Tarzan rating 3,58

326

Luunmurskaajat (2005)

Nyt se löytyi...nimittäin yksi parhaista tai ehkä parhain Sandlerin elokuva.Hyvin viihdyttävä elokuva joka vilisee täynnä tuttuja näyttelijöitä niin isommissa kuin pienemmissäkin rooleissa. Suurin osa vitseistäkin pysyi hyvällä tasolla ja niille sai nauraa kunnolla. Toki mukaan mahtui myös Sandlerille tyypillisiä lapsellisia ja tyhmiä vitsejä mutta onneksi tällä kertaa niitä oli vähän.Hyvää viihdettä.

Luunmurskaajat rating 3,10

327

Timecop 2: Berlin Decision (2003)

Aikamatkustus on edelleen kiinnostava aihe ja siitä on saatu tässä ihan hyvin irti, aivan kuin edeltäjässäänkin. Juonessa on kuitenkin jonkun verran epäloogisuuksia, mutta onneksi lyhyt kesto ja runsas toiminnan ja jännityksen määrä pelastaa aika paljon. Mutta tämähän on vain elokuvaa ja sen pää-tehtävä on viihdyttää, ja siinä se onnistuu. Jason Scott Leeltä hyvä suoritus.

Timecop 2: Berlin Decision rating 2,20

328

Lords of Dogtown rating 3,75

329

Dukes of Hazzard rating 3,10

330

Mustanaamio (1996)

Mustanaamio oli pikkupoikana ihan yli kova juttu. Oli aika tarkistaa mihin leffasta oikeasti on, näin vanhemmalla iällä. Onhan tämä kyllä ihan hyvää vauhtia etenevä seikkailu leffa, josta sitä toimintaakin vähän löytyi. Ei tätä kuitenkaan vakavalla naamalla voi katsoa. Billy Zane ei ole Mustanaamiona niin huono kuin luulisi, jopa yllättävän hyvä. Leffassa oli myös Catherine Zeta-Jones, joka kelpaa aina silmänruokana. James Remar ja Treat Williams myös pahiksina tässä. Hyvin hienoja viidakon maisemia oli saatu paljon kuvattua. Kyllä itse tykkäsin vieläkin.

Mustanaamio rating 2,71

331

Mestaritappaja (1972)

Bronson vetää tunnetusti kylmänrauhallisen roolin ja kyllä Jan-Michael Vincentkin pysyy mukana. Toiminta on pääosin sästetty loppuun vaikka kyllä sitä muutenkin nähdään. Hyvä, jännittävä ja onnistunut leffa, taas kerran.

Mestaritappaja rating 4,10

332

Lord of War (2005)

Lord of War rating 3,99

333

Danny the Dog (2005)

Danny the Dog sekoittaa yhteen hienoja toimintakohtauksia, erinomaiset näyttelijät ja toimivaa draamaa. Parhaimmalla tasolla draamapuoli pääsee jopa koskettamaankin, mutta hienointa ovat silti taistelut jossa Jet Li jakaa äärettömästi nyrkiä ja potkua vastustajan naamavärkkiin. Jet Li hoitaa hommansa peruslukemilla, mutta Bob Hoskins ja Morgan Freeman vetävät ylivoimaisesti leffan parhaat roolit. Varsinkin Hoskinsin suoritus rikollispomo Bartina on todella tähdellistä seurattavaa. Kaikenpuolin erinomainen toimintadraama.

Danny the Dog rating 3,63

334

Raaka keikka (1986)

Commandon jälkihuuruissa tehty elokuva mutta ei silti suinkaan huono. Arska pistää porukkaa matalaksi ihan kiitettävästi mutta keskikohdan tylsyys verottaa tunnelmaa hieman. Lopussa sitten taas päästään asiaan. Raaka keikka on ihan hyvää kasaritoimintaa ja Arskalta plussan puolella.

Raaka keikka rating 3,12

335

Nobody on nerokkain (1975)

Hyvin tylsäksi käy kun koko elokuvan suola on se että Terence Hill pelleilee. Ammuntaa ja tappeluita ei nähdä juuri ollenkaan, juoni on ihan hyvä mutta ei jaksa pitää ollenkaan mielenkiintoa yllä koska mitään ei tapahdu. Vaikka kova Terence Hill fani olenkin niin ei toimi yhtään.

Nobody on nerokkain rating 3,10

336

The Protector (2005)

Tony Jaa teki sen taas. Samoin kun Ong Bakissa, juoni ei ole oikeastaan kummoinenkaan mutta se toimii hyvin motivaationa toimintakohtauksille. Tappelut ovat todellinen Tony Jaa show, ja ne on hiottu todella hienoiksi ja näyttäviksi. Pitkiä ottoja, hidastuksia, kivuliaita potkuja ja voltteja. Todella komeaa ja viihdyttävää katseltavaa.

The Protector rating 3,97

337

Kiss Kiss Bang Bang rating 3,58

338

Transporter 2 (2005)

Ensimmäistä osaa hieman parempi. Toimintaa ja autosuntteja on taas riittämiin ja niitä katselee mielellään. Statham myös hyvässä vedossa. Paskat cgi efektit pistivät pahasti silmään välillä. Hyvä toimintaleffa kuitenkin.

Transporter 2 rating 3,20

339

Hostel (2005)

Hostel on varsin hyvä kauhu/trilleri, jossa ollaan saatu varsinkin lopussa paikoittain hyvinkin kuumottavaa tunnelmaa aikaiseksi. Juoni on melkeinpä erinomainen ja voisin jopa kuvitella että tälläistä meininkiä harrastettaisiin jossain oikeastikkin. Gorea ja muita ällötyksiä sopivissa määrin kauhisteltaviksi. Ohjaus/näyttelytyö toimii. Helposti 2000-luvun kauhuparhaimmistoa.

Hostel rating 3,16

340

Submerged (2005)

Yllättävän hyvä näistä Seagalin uudemmista. Toimintaa riittää eikä tylsää tule oikeastaan missään vaiheessa. Seagal ja Vinnie Jones pääsevät yrmyilemään eikä one-lainereilta voida välttyä. Juoni on välillä vähän sekava, mutta itse ainakin sain lopuksi jotain tolkkua. Myös jotkut efektit olivat melko paskoja. Seagalin duubbaus ärsytti myös. Siitä huolimatta Submerged on aliarvostettu elokuva joka on oikeasti ihan hyvä toimintapläjäys.

Submerged rating 2,85

341

Maximum Risk (1996)

Juoni on aika perseestä mutta tappelukohtaukset ovat kohdillaan. Van Damme vaikutti taas kerran väsyneeltä. Kuitenkin hyvää tahtia rullaava leffa jonka katsoo kerran ja ehkä toisenkin.

Maximum Risk rating 2,66

342

Lionheart - liian kova kuolemaan (1990)

Van Dammen klassikkoleffa jossa riittää draamaa ja kivuliaita potkuja suunnilleen yhtä paljon. Draamapuolikin onnistuu olemaan hyvää ja kiinnostavaa, toisin kuin yleensä tämäntapaisissa kamppailuleffoissa. Takuuvarma pätkä.

Lionheart - liian kova kuolemaan rating 3,17

343

Grimmin veljekset rating 2,66

344

Jack Murphyn laki (1986)

Taattua rymistelyä one-lainereitten ja viiksien siivittämänä. Myöskin juoni on kunnollinen. Toiminta on ehtaa kasaria, eli juuri niin tylyä ja veristä kuin sen pitääkin olla. Bronsonin sidekick aiheuttaa monet naurut järjettömällä kiroilullaan.

Jack Murphyn laki rating 3,55

345

Jokikyttä (1993)

Uusinta katselulla tuli puoli tähteä lisää,parempi kuin muistin. Aliarvostettu toimintajännäri Willisiltä.

Jokikyttä rating 2,90

346

Neljä veljeä rating 3,47

347

Ensi-isku (1996)

Edelliseen osaan verrattuna huomattavasti kevyempää menoa.Vaikka ensimmäisistä kunnon taistelukohtauksista päästään nauttimaan vasta noin 50min kohdalla niin tässä riittää silti paljon vauhtia pitämään mielenkiinnon korkealla. Viihdyttävää tavaraa.

Ensi-isku rating 3,29

348

Duudsonit elokuva rating 3,34

349

Verikosto (1998)

Toimintaa tarjoillaan jälleen ammuskelun, tappelun, takaa-ajon ja räjähdysten merkeissä. Juoni on tuttu: Gary Danielsin perhe tapetaan, ja mitäpä muuta hän tekisi kuin lähtisi kostoretkelle aseet paukkuen. Alku ja loppu olivat selvästi elokuvan parhainta antia. Useimmat eivät varmasti tykkää, but me likes.

Verikosto rating 2,14

350

Rounders - ässä hihassa rating 3,51

351

Running Scared rating 3,68

352

Luutalätkää rating 2,33

353

M:i:III (2006)

Mission Impossible elokuva-sarjan paras osa.Mahtavaa toimintaa ja jännitystä täynnä oleva elokuva. Erityis maininta Philip Seymour Hoffmanille joka teki hyvän pahiksen roolin.Ehdoton valinta kaikille toimintaleffan ystäville ja miksei muutenkin!

M:i:III rating 3,14

354

Black Dawn - musta aamunkoitto (2005)

Tylsäksi kävi ,eikä tappeluitakaan nähty. Juoni ei kiinnosta pätkääkään ja toimintakin oli tylsää ja elotonta aseilla räiskimistä. Seagal oli väsynyt ja muu näyttelijäkaarti oli suoraan sanottuna paska. Eipä tästä oikeastaan mitään irti saanut.

Black Dawn - musta aamunkoitto rating 1,66

355

Lucky Number Slevin (2006)

Helvetin hyvä elokuva, josta ei kieroja henkilöhahmoja, outoja tapahtumia eikä yllätyksiä puutu. Mahtavat näyttelijät ja nokkela tarinankerronta ovat tämän leffan suola.

Lucky Number Slevin rating 3,97

356

Once a Thief - Kerran varas, aina varas (1991)

John Woon heikompiin kuuluvia elokuvia. Once a Thief tarjoaa tyhmää komediaa joka ei edes ole pahemmin hauskaa. Toimintaakaan ei nähdä paljoa,ja sekin vedetään melkein joka kohdassa yli. John Woon huonimpia elokuvia,jopa huonompi kuin Woon hollywood tuotos Blackjack.

Once a Thief - Kerran varas, aina varas rating 2,82

357

16 Blocks (2006)

16 Blocks onnistuu olemaan vakuuttava toimintajännäri, joka kuitenkin valitettavasti näyttää pieniä hyytymisen merkkejä loppupuolella. Willis, Morse ja Def vetävät perusvarmaa roolityötä koko leffan ajan.Paremman puutteessa toimiva pätkä.

16 Blocks rating 3,15

358

Fearless (2006)

Kaikin puolin hyvä toimintadraama. Jet Li todistaa että osaa näytellä. Mutta kyllä mies osaa potkiakin ja se kyllä näkyy. Helvetin hienosti toteutettuja tappeluja riittää monta koko elokuvan aikana. Ohjaajalla on ollut myös hyvää visuaalista silmää elokuvaan. Jos tämän parissa ei viihdy niin ei sitten minkään.

Fearless rating 3,88

359

Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (2006)

Viihdyttävää ja vauhdikasta menoa tarjoilee myös "Kuolleen miehen kirstu". Näyttelijät ovat vähintäänkin yhtä hyviä kuin edellisessäkin. Miekkailut hoidetaan tyylillä ja vauhti pysyy koko ajan päällä yli 2 tuntisesta kestosta huolimatta. Hyvä jatko-osa joka häviää vain vähän edelliselle osalle. Hans Zimmerin loistava soundtrack on jälleen mainitsemisen arvoinen.

Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu rating 3,59

360

Hooligans (2005)

Hooligans rating 3,71

361

Fletch – hän elää (1989)

Komedia ei iske yhtä kovaa kuin ensimmäisessä osassa mutta kyllä tämäkin naurut tarjoaa. Chevy Chase oli jälleen hyvä ja kyllä tuo tunnari on vaan kova.

Fletch – hän elää rating 3,02

362

Tappava salaisuus (1997)

Toiminta on taattua Seagal laatua mutta draama ei oikein tahdo toimia. Välillä leffa jopa vähän kyllästytti mutta onneksi sitä toimintaa kuitenkin löytyi tarpeeksi pelastamaan. Vaikka suuri Seagal fani olenkin niin pakko sanoa että elokuva olisi varmasti toiminut huomattavasti paremmin jos pääosassa olisi ollut joku paljon parempi näyttelijä kuin Steven.Silti viihdyttävää menoa jota katselee ihan mielellään.

Tappava salaisuus rating 2,76

363

Snakes on a Plane (2006)

Snakes on a plane on b-luokan roskaviihdykettä parhaimillaan. Juoni on loppujenlopuksi toimiva ja kekseliäskin, vaikka tuttuja elementtejä riittää siltikin. Samppa Jackson vetää pääosan rutiinilla, eli toisin sanoen hyvin. Verta, tissejä, käärmeitä ja jännitystä riittää ja katsoja viihtyy. Neljä tähteä tälle kieli poskessa väännetylle teokselle irtoaa helposti. Katsokaa ja kauhistukaa (tai ihastukaa).

Snakes on a Plane rating 2,64

364

Babel (2006)

Babel rating 3,76

365

Casino Royale (2006)

En muistanut että tämä näin saatana hyvä oli. Casino Royale vei Bondia vielä vakavempaan suuntaan mikä ei ole huonoksi. Toiminta on taas näyttävää, varsinkin alun "free running" takaa-ajo. Myöskin Chris Cornellin esittämä alkutunnari on yksi sarjan parhaista. Daniel Craig on myös hyvä. Yhteenvetona cool ja nautittava Bond.

Casino Royale rating 3,79

366

Santa's Slay - Paholaispukki (2005)

Kyllä tämä tavalliset joululeffat voittaa mennen tullen. Juoni on kyllä aikamoinen: Joulupukki onkin oikeasti demoni joka on joutunut olemaan 1000 vuotta kilttinä hävittyään enkelille curling pelin. Nyt tuhat vuotta on kulunut ja pukki pääsee taas päästämään murhanhimonsa irti. Painija Bill Goldberg tekee yllättävän hyvää työtä demonipukkina ja muutkin näyttelijät ovat peruskauraa. Kyllä tämä huomattavasti enemmän menee komedian puolelle. Ei tätä tosissaan ota missään vaiheessa, eikä kuulukkaan. Olisi toiminut ehkä paremmin splatterina. Hyvä ja viihdyttävä näinkin.

Santa's Slay - Paholaispukki rating 2,78

367

Rocky Balboa (2006)

Rocky Balboa rating 3,82

368

V2 - Jäätynyt enkeli rating 3,37

369

Blood Diamond - veritimantti (2006)

Olipa kyllä hyvä leffa. Leffan pääosa kolmikko (DiCaprio,Hounsou,Connelly) tekevät kaikki aivan loistavaa työtä. Kestoa on sopivasti, jännitystä riittää ja maisemat vaihtuvat sopivin väliajoin. Näihin yhdistettynä vielä todella toimiva soundtrack, niin komea paketti on kasassa. Blood Diamond on karu, mutta myös niin kaunis ja koskettava elokuva.

Blood Diamond - veritimantti rating 3,86

370

Klik! (2006)

Oikeasti ihan hyvä draamakomedia. Adam Sandlerista en ole koskaan erityisemmin tykännyt mutta kyllä mies hoitaa hommansa ainakin tässä leffassa hyvin. Alkupuoli kulkee komedian merkeissä ja pari tosi hyvää juttuakin löytyy, mutta myös harmittavan paljon paskaa läppää. Mutta niitä osaa antaa vähän anteeksi koska elokuva skarppaa loppua kohden. Loppupuoli menee oikeasti ihan hyvän ja koskettavankin draaman mukana. Mukava komedia jossa on myös hyvä sanoma. Katsomisen arvoinen ainakin Sandlerin faneille.

Klik! rating 2,98

371

Shadow Man (2006)

Taas tuli Stevenin uudempaa tuotantoa katsottua. Juoni on perus tyttären kaappaus, mutta plussaa siitä että tappeluista saa tällä kertaa selvää. Muuten meno on aika pökkelöä vaikka toimintaa löytyy. Erikoistehosteet ovat enemmän kuin paskoja ja takaa-ajo kohtauksia on nopeutettu.Noh,kyllä tämä kerran viihdyttää.

Shadow Man rating 2,06

372

Vihollisen keskellä II: Pahuuden akseli rating 1,93

373

Crank (2006)

Viidennenkään katselukerran jälkeen tämä leffa ei ole menettänyt yhtään tehojaan. Juonessa on repäisty sopivasti, ja se onkin omalaatuinen ja varsin toimiva. Vauhtia, vaarallisia tilanteitä ja huumoria riittää runsaasti tässä adrenaliinin täytteisessä matkassa. Jason Statham ja Jose Pablo Cantillo vetävät helposti leffan parhaat roolit, mutta myös Amy Smartia katselee oikein mielellään. Soundtrack oli täyttä rautaa. Tätä voin suositella kaikille muille paitsi tosikoille. Nice.

Crank rating 3,81

374

Smokin' Aces (2006)

Helvetin hyvä leffa. Juoni on yksinkertainen mutta toimiva ja todella hyvin toteutettu. Näyttelijäkaarti on huikea ja kaikki näyttelijät tekevät toinen toistaan loistavampia rooleja. Parhaimmiksi nousee selvästi Jeremy Piven ja myös Ryan Reynolds yllätti todella positiivisesti. Tämä todistaa että mies osaa näytellä kunhan rooli on oikea. Smokin' Aces toimii joka osa-aluella, jännittävästi etenevän leffan suola ovat värikkäät henkilöhahmot, toiminta ja jännitys ja niitä on riittämiin. Kaiken viimeistelee oikeasti koskettava ja odottamaton loppukohtaus. Tässä leffassa todellakin on sitä jotain. Täydellisyyttä hipova elokuva Joe Carnahanilta.

Smokin' Aces rating 3,33

375

The Hard Corps (2006)

Tylsää toimintaa, ontot draamaosuudet ja olihan tämä muutenkin aikalailla yhtä tylsyyttä koko leffa. Van Damme vaikutti aika väsyneeltä. Van Damme ja Sheldon Lettich koittivat vielä kerran yhdessä saada hyvää viihdettä kasaan valitettavasti siinnä onnistumatta.Katsoo kuitenkin kivuttomasti sen kuuluisan yhden kerran.

The Hard Corps rating 2,37

376

Teloittaja (1986)

Höpsö b-pätkä, jonka vahvimmat puolet ovat tylyssä toiminnassa ja itsetietoisessa roskaisuudessa. Sivullisten teloittaminen on väillä aikamoista tylytystä. Tämän parissa aikaa kuluu kerran jos toisenkin.

Teloittaja rating 2,93

377

300 (2006)

300 rating 3,49

378

Shooter (2007)

Toimintaelokuva helmi 2000-luvulta. Juoni on hyvä, toiminta näyttävää ja tylyä, näyttelijät osaavat hommansa ja perusasiat ovat muutenkin harvinaisen kunnossa. Kestoa on kaksi tuntia mutta Shooter pitää mielenkiinnon korkealla joka minuutin, realistisen tuntuinen yleisilme toimi erinomaisesti. Wahlbergilta ja Gloverilta parhaat suoritukset.

Shooter rating 3,65

379

Jackass numero kaksi rating 3,28

380

Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (2007)

Selvästi kahta edellista heikompi osa. Ylipituutta on jonkun verran mutta vauhtia ja menoa tästäkään osasta ei puutu. Lopun taistelut olivat kyllä komeita. Chow Yun-Fatille olisin toivonut lisää ruutuaikaa. Joka tapauksessa ihan katseltava leffa.

Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla rating 3,38

381

The Cutter (2005)

Ei ihan niin huono kuin oletin. Toimintaa oli kuitenkin niukasti ja ainakin ammuskelut olivat ihan hengettömiä. Vaikka Chukillakin oli jo ihan hyvin ikää tätä leffaa tehdessä, niin kyllä tappeluista oltaisiin saatu paremman näköisiäkin. Ei oikein napannut mukaansa tämä leffa. Bernhardtilta paras rooli.

The Cutter rating 2,29

382

The Mechanik (2005)

Yllättävän hyvä näistä Lundgrenin uudemmista leffoista. Toiminta on rajua ja juoni on tuttu ja turvallinen. Lundgrenin ohjaus oli paikoittain jopa hyvää mutta suurimmaksi osaksi huonoa. Kunnianmaininnan elokuva saa siitä ettei siinnä ollut (ainakaan minun silmääni ei näkynyt) yhtään cgi:tä. Suomen ja Venäjän rajallakin tässä käytiin, ihan lopussa.

The Mechanik rating 2,69

383

Ocean's 13 (2007)

Nyt on palattu ensimmäisen osan juurille, nimittäin kasinoryöstöön. Taas on pakko sanoa että näyttelijät tekevät mahtavaa työtä ja tällä kertaa myös Al Pacino on saatu mukaan. Huumoria on myös lisätty kakkos-osaan verrattuna, ja eipä se huono asia ole ollenkaan.Huomattavasti parempi kuin kakkonen mutta vähän huonmpi kuin ykkönen. Todella nautittavaa viihdettä tarjoilee myös tämä kolmos-osa. Toivottavasti Ocean's 14 pamahtaisi myös ulos.

Ocean's 13 rating 3,20

384

Isiemme liput (2006)

Isiemme liput rating 3,23

385

Hot Fuzz (2007)

Toisellakin katsomiskerralla Hot Fuzz osoitti ettei ole mitään tusinakamaa. Britannian laatunäyttelijöillä varustettu komedia irvailee hauskasti kuuluisille toimintaelokuville ja action leffojen kliseille. Lopussa leffa kääntyy itsekkin toiminnan puolelle, mutta niin yliampuva räiskintä on pakko ottaa ainakin puoliksi komediana. Niin on varmasti tarkoituskin. Simon Pegg ja Nick Frost ovat hyvä parivaljakko.

Hot Fuzz rating 3,98

386

Die Hard 4.0 (2007)

Die Hard ei tarjoa oscarin arvoisia roolisuorituksia, ei maailmaamullistavaa juonta, eikä se ole läheskään yhtä hyvä kuin kolme ensimmäistä Die hardia mutta perkele, Die Hard 4.0 on todella viihdyttävä toimintapläjäys. Bruce Willis laukoo one-lainereitä ja leipoo pahiksia lättyyn. Eli juuri mitä sopii odottaakkin. Myös Justin Long selviää hyvin Willisin rinnalla. Timothy Olyphant ei ole pahiksena huono mutta jotenkin niin mitään sanomaton. Die Hard 4.0 on oikein hyvä toimintapaukku ja sitä katselee mielellään.

Die Hard 4.0 rating 3,55

387

Medusan sinetti (2007)

Tässä taitaakin olla trilogian paras osa. Toimintaa on miltein koko ajan eikä hengähdystaukoja ole paljon. Mukaan mahtuu taas mukava määrä takaa-ajoa ja tappeluita. Varsinkin Espanjassa kuvattu takaa-ajo katoilla oli pirun viihdyttävä katselukokemus.Koko Bourne trilogia on hyvin laadukas ja hyvin toteutettu mutta Bourne Ultimatum nousee parhaaksi osaksi. Soundtrack on myös ollut mahtava kaikissa osissa. Ps. Scott Adkins saa myös pari minuuttia ruutuaikaa elokuvan alkupuolella.

Medusan sinetti rating 3,94

388

28 viikkoa myöhemmin rating 3,56

389

Rogue Assassin (2007)

Stathamin ja Lin karismat ja tylyt toimintakohtaukset kantavat tätä leffaa hyvin kohti yllättävää loppua. Sekava leikkaus ärsytti joissain kohtauksissa, mutta onneksi sitä oli odotettua vähemmän. Laatukamaa.

Rogue Assassin rating 3,12

390

Until Death - kosto tai kuolema (2007)

Elokuva on varsin tummansävyinen, myös toiminta on rujoa ja tylyä ja juuri ne tekevät tästä leffasta loistavan. Van Damme veti roolinsa yllätyksellisen hyvin alkoholisoituneen ja narkkarin poliisin roolissa. Ja täytyy vielä hehkuttaa että cgi:tä ei tässäkään leffassa näkynyt, kyllä vanhat kunnon tekoveret ovat vaan komeaa katsottavaa. Varmasti yksi parhaista Van Dammen elokuvista 2000-luvulla, ellei paras. Katsomisen arvoinen.

Until Death - kosto tai kuolema rating 2,92

391

Shoot 'Em Up (2007)

Shoot 'Em Up rating 3,53

392

Rush Hour 3 (2007)

Ei yhtä hyvä kuin aiemmat osat mutta toimii silti hyvin.Toimintaa löytyy taas mukavasti ja huumoria myös. Chris Tuckerin moottoriturpa käy samalla tahdilla kuin aiemminkin. Viihdyttää varmasti ainakin pari katselukertaa

Rush Hour 3 rating 2,94

393

American Gangster (2007)

Kestoa löytyy jonkun verran mutta näin hyvällä toteutuksella ja näyttelijöillä pitkä kesto ei tunnu missään. Todellä hyvä rikoselokuva, joka jäi Ridley Scottin viimeiseksi onnistuneeksi elokuvaksi.

American Gangster rating 3,73

394

Fort Holmanin verilöyly (1972)

Alku on rauhallista menoa ja kaikki toiminta ja jännitys on säästetty loppuun. Tämä ei silti ole huono juttu, eikä tylsää tule. Hahmoihin tutustutaan rauhassa, joista tällä kertaa parhaiksi nousivat odotetusti Bud Spencer ja James Coburn. Pahiksen roolissa oleva Telly Savalas jätti aika vaisun esityksen tällä kertaa. Hyvä, rento ja jännittävä western jonka katsoo mielellään joskus uudestaankin.

Fort Holmanin verilöyly rating 3,19

395

30 päivää kaamosta rating 3,30

396

Aliens vs. Predator 2 rating 2,35

397

Hitman (2007)

Toiminta on veristä ja viihdyttävää, tästä pitävät huolen vanhat kunnon veripussit ja tekoveret. Juoni taas ei yksinkertaisuudellaan hetkauta mutta kyllä tämä leffa muuten on mallikaasti toteutettu. Tämä on vain niin nähty. Pelejä en ole pelaillut joten en rupe niihin vertaamaan. Mielestäni Timothy Olyphant oli kuitenkin ihan hyvä pääroolissa. Hitman on suht koht viihdyttävää räiskimistä mutta ei paljon enempää. Potentiaalia olisi riittänyt parempaankin.

Hitman rating 3,04

398

Antaa heittää (1983)

Spenceriä ja Hilliä luullaan agenteiksi ja siitä seuraa paljon hauskaa perseilyä,turpaan vetämistä ja ninjoja, unohtamatta hyvää soundtrackiä. Jäin kyllä kaipailemaan enemmän tappeluita. Hyvää menoa silti.

Antaa heittää rating 3,33

399

Tummien perhosten koti rating 3,54

400

Yön ritari (2008)

Pistää kertaheitolla ensimmäistä osaa paremmaksi. Näyttelijä puolella on taas asiat harvinaisen kunnossa. Heath Ledger on Jokerina miltein parempi kuin Jack Nicholson aikoinaan, eli todella loistava. Oikeaan osoitteeseen meni Oscar palkinto. Mutta Harvey kaksinaamalle kävi sama juttu kuin edellisessä Batmanissa Variksenpelättimelle, hahmosta ei otettu läheskään kaikkea irti. Toiminnat oli tällä kertaa toteutettu paremmin ja nyt tappeluistakin sai jo selvää. Yön ritari on hyvä elokuva ja varmasti "supersankari" elokuvien kärkipäätä.

Yön ritari rating 4,24

401

Sabotage (1996)

Muistelin että tämä oli aika huono, mutta oli vaihteeksi mukavaa olla väärässä. Mark Dacascos esittää Michael Bishopia joka sodan outojen tapahtumien jälkeen siirtyy henkivartijaksi rikkaille. Kun Michaelin asiakkaat rupevat tippumaan palkkatappajan luodeista haluaa hän saada syyllisen kiinni. Mutta tämä on vasta alkua, mikään ei ole miltä näyttää ja tämä liittyy jotenkin Michaelin menneisyyteen ja sodan tapahtumiin. Mukana palkkatappajaa nappaamassa myös agentti Castle (Carrie-Anne Moss)Juoni on ihan ok, vaikkakin niin nähty mutta itseäni ei kauheasti haitannut, koska en odottanutkaan juonelta paljoa. Toimintaa oli myös sopivasti ja Dacascokselta irtosi pari kierrepotkuakin. Tony Todd oli hyvä valinta pahiksen rooliin.Hyvä toimintatrilleri jonka katsoo joskus uudestaankin.

Sabotage rating 2,94

402

13th District (2004)

Parkouria ja potkimista yhdistettynä komeaan miljööseen. Toiminta on tiukkaa eivätkä näyttelijätkään hassumpia. Toimii!

13th District rating 3,43

403

9. komppania (2005)

9. komppania on helposti yksi parhaita sotaelokuvia mitä olen katsonut. Raaka, jännittävä ja koskettavakin elokuva kertoo venäläisistä sotilaista Afganistanissa.

9. komppania rating 3,63

404

Death Sentence rating 3,54

405

Jumper (2008)

Jumper rating 2,76

406

Vantage Point - askeleen edellä rating 2,95

407

Teräskehä 2 (2006)

Sellaista mäiskettä että kyllä toimintafanin sydäntä lämmittää. Mukana myös sopivasti draamailua ja mukiinmenevät roolisuoritukset. Florentine se vain osaa.

Teräskehä 2 rating 3,53

408

Urban Justice - Oman käden oikeus (2007)

Stevenin parhaimmistoa 2000-luvulta. Ammuskelua ja tappelua riittämiin ja juonikin on perinteinen kostokeikka. Eddie Griffin pahiksena oli parhautta.

Urban Justice - Oman käden oikeus rating 3,09

409

The Marker (2008)

The Marker rating 3,03

410

Viper - vaarallinen (1994)

Alussa irtoaa vain pari turpasaunaa mutta kun päästään keskivaiheille tai varsinkin loppuun niin bodycount tosiaan rupeaa olemaan vaikesti laskettavissa. Elikkäs räiskintää ja tappeluita riittää. Lamasilta pitää saada lisää näitä. Voittaa kaikki nykytoiminnan massatuotannot. Kova leffa kaikenkaikkiaan.

Viper - vaarallinen rating 3,28

411

The Marksman - tehtävä Tshetsheniassa rating 2,32

412

7 Seconds (2005)

Tiivistunnelmainen tiukka actionjännäri. Juoni on nähty, mutta siitä huolimatta se onnistuu olemaan näppärä. Hyvää ja vauhdikasta toimintaa on kestosta noin 70%, ja Wesley Snipes loistaa pääosassa. Muutkin näyttelijät suorittavat hyvin, varsinkin Pete Lee-Wilson varastaa huomion pahiksena joka kohtauksessaan. Lopetuskin oli mielestäni tavanomainen, mutta kuitenkin jotenkin sen verran hyvä, että kokonaisuus hipoo jo neljää tähteä. Tulee aika varmasti uudestaankin katselua.

7 Seconds rating 2,51

413

9 Lives (2004)

Lupailee alun perustella kovaakin trilleriä mutta hukkaa lähtökohtansa loppupuolella. Keskivaiheille asti leffa toimii yllättävän hyvinkin mutta sortuu liian tavalliseen loppuun. Kuitenkin sellaista rymistelyä jossa ei tylsisty, silti potenttiaalia olisi ollut enemmänkin mutta nyt leffa jäi keskiverto toimintatrilleriksi. Wesley Snipes kuitenkin oli hyvä niinkuin aina.

9 Lives rating 2,35

414

Street Kings (2008)

Todella toimiva "dirty cops" leffa. Keanu Reeves on mies paikallaan ja myös muu casting on kunnossa. Juoni on nopetempoinen ja pääse jopa yllättämään lopussa. Veriset ammuskelut vain lisäävät leffan loistavuutta.Katsomisen arvoinen.

Street Kings rating 3,18

415

Iron Man (2008)

Iron Man rating 3,60

416

Meltdown (1995)

Toimintaa saa odotella melkein tunnin ja sitä ennen joutuu kestämään melko kuivahkoa komediaa. Toimintaakin olisi loppujenlopuksi voinut olla enemmän. Die Hardista oli selvästi otettu mallia. Perus actionviihdettä.

Meltdown rating 2,76

417

Contract Killer (1998)

Ei taaskaan oikein iskenyt. Tarjolla on taas paljon paskaa komediaa ja harmittavan vähän toimintaa. Juoni oli kaikessa surkeudessaan jopa ihan ok.

Contract Killer rating 3,00

418

The Order (2001)

Hieman kevyempää ja huumoripainotteisempaa menoa Van Dammelta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että toiminta olisi jäänyt vähiin, päinvastoin. Löytyy takaa-ajoa, ammuskelua, paljon potkimista ja vauhti pysyy päällä muutenkin miltein koko ajan. Israelin maisemat olivat hyvää vaihtelua. Tuntuu olevan aika aliarvostettu mutta toimiva leffa tämä minun mielestäni on.

The Order rating 2,30

419

SPL - Hong Kong Force (2005)

Komisario Chan (Yam) on yrittänyt jo 3 vuotta saada Hongkongin suurimman gangsterin Po'n kiinni - tuloksetta. Mutta nyt miehellä todetaan vakava aivokasvain ja siitä on vain pieni mahdollisuus selvitä. Niimpä Chan päättää saada Po'n kiinni niinsanotusti viimeisenä tekonaan. Mukaan tulee myös uusi komisario Kwun (Yen).Kovaa martial artsia, synkistelyä ja veriroiskeita. Näyttelijät olivat hyviä ja kestokin oli sopiva. Dvd:n kansi antoi kuitenkin olettaa että Donnie Yen olisi pääosassa, mutta ei aivan vaikka kaveri kaikki elokuvan tappelukohtaukset hoitaakin. Tappeluita olisi voinut olla kyllä enemmän, varsinkin kun olivat todella komeita. Kaikinpuolin hyvä honkkaripätkä.

SPL - Hong Kong Force rating 3,63

420

The Happening (2008)

The Happening rating 2,46

421

Gridiron Gang (2006)

Loistava kuvaus amerikan jengi-nuorista. Ja hyvä urheiluleffa! Elokuva vakuuttaa myös katsojan siitä että Dwayne Johnson kykenee paljon muuhunkin kuin toimintarooleihin.

Gridiron Gang rating 3,42

422

007 Quantum of Solace (2008)

Toimintaa tästä ei ainakaan puutu mutta valitettavasti sekin on sekavasti leikattua paskaa. Varsinkin takaa-ajo kohtaukset. Välillä kuitenkin sai selvää kuka löi ja ketä. Juoni itsessään on jäänyt taka-alalle ja sitä on yritetty korjata runsaalla toiminnalla. Noh, ei huono ratkaisu jos pääosassa olisi Steven Seagal mutta tämä on James Bond elokuva eikä mikään satunnainen toimintarymistely. Jättää tyhjän olon mutta toiminnasta nautin ainakin kolmen tähden edestä.

007 Quantum of Solace rating 2,91

423

Pankkikeikka (2008)

Pankkikeikka rating 3,63

424

Oikeuden puolesta (1987)

Likainen ja verinen modern-western Walter Hilliltä. Pääosassa Nick Nolte ja pahiksena Powers Boothe. Tarvitseeko enempää edes sanoa.. Toimii!

Oikeuden puolesta rating 3,69

425

The Shepherd: Border Patrol (2008)

Van Dammen 2000-luvun leffoista sitä parempaa tuotantoa. Kannattaa katsoa ihan vaikka senkin takia että Van Damme ja Scott Adkins ottavat yhteen lopussa.

The Shepherd: Border Patrol rating 2,77

426

Dirty Sanchez: The Movie (2006)

Dirty Sanchez: The Movie on minulle (hyvin kieron huumorintajun omaavalle) jotain niin uskomattoman viihdyttävää että se lukeutuu helposti parhaimpiin koskaan katsomiin elokuviini. Nauraa saa vähän väliä vedet silmissä ja vähän väliä pidätellä oksennusta. Heikkohermoisille tätä en suosittele sillä kaikki on tehty tässä elokuvassa oikeasti. Esimerkiksi rasvanimu ilman puudutusta ja loppujenlopuksi sen juonti. Perseilyä riittää vaikka muille jakaa ja juuri se on tämän elokuvan juttu. Helvetin loistavaa.

Dirty Sanchez: The Movie rating 3,58

427

Hancock (2008)

Potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin. Nyt jäi keskiverto toimintaelokuvaksi, joka ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa mieleen jää. Will Smith oli hyvä mutta se ei pelastanut elokuvaa.

Hancock rating 2,78

428

Born to Defence (1986)

Jet Li on sotaveteraani joka palaa sodasta kotikaupunkiinsa ja huomaa että USA:laiset sotilaat pitävät kaupungissa järjestystä yllä ja alistavat Kiinalaisia. Tämähän ei Jet li:lle sovi ja on aika ryhtyä vastarintaan. Tappelukohtaukset itsessään on toteutettu oikein hyvin ja jaksavat viihdyttää. Mainitsemisen arvoinen on ainakin elokuvan keskivaiheilla tapahtuva tappelu kun Jet Li ottelee jotain Amerikkalaista (kapteenia?) vastaan. Ottelu kestää yli kymmenen minuuttia ja yltyy lopussa vielä joukkotappeluksi. Juoni taas on oikeastaan täyttä paskaa ja ainakin lopussa yrittää olla liian dramaattinen. Jet Lin faneille ainakin varmasti uppoaa.

Born to Defence rating 2,82

429

The Street Fighter (1974)

Tunnelmallinen karatepätkä, jossa veri ja luiden rusauttelu kuuluvat asiaan. Sonny Chiba on yksi kovimmista äijistä mitä on valkokankailla nähty.

The Street Fighter rating 3,70

430

Turpiin vaan ja onnea! (1977)

Spencer ja Hill meinaavat ryöstää kaupan mutta eksyvätkin poliisilaitokselle ja värväytyvät siinnä sivussa vielä poliiseiksi. Pian he jo ovatkin kaupungilla jakamassa avokkaita rosvoille.Tappelukerroinkin on tällä kertaa kohdallaan ja porukkaa kaatuu kuin heinää. Huumoripuolellakin on onnistuttu hyvin. Tuunnariakin soitetaan enemmän kuin tarpeeksi mutta mitäpä tuosta, hyvän kuuloinen biisi on kysessä.Spencerin ja Hillin parhaimpiin kuuluva pätkä.

Turpiin vaan ja onnea! rating 2,97

431

Return of the Street Fighter (1974)

Ensimmäisen osan tasoinen, viihdyttävä mäiskintäpätkä. Veri lentää jälleen tasaisin väliajoin ja aina kun Sonny Chiba näkyy ruudulla, hän joutuu tappelemaan. Loppumätössa riittää pitkiä otoksia, ja kivuliaita iskuja.

Return of the Street Fighter rating 3,04

432

The Street Fighter's Last Revenge rating 2,88

433

Tropic Thunder (2008)

No joo,ihan ok komedia mutta jutut olivat useasti aika kuivia,varsinkin Jack Blackin. Eniten nauratti Robert Downey Junior.Toimintaakin oli aika vähänMutta ihan katsottavaa viihdettä tylsiin iltoihin.

Tropic Thunder rating 3,33

434

Soldier (1998)

Toiminnan, draaman ja scifin yhdistely toimii yllättävän hyvin. Diggailin erityisesti miljööstä ja tunnelmasta. Tuttuja näyttelijöitä on myös kiitettävästi mukana.

Soldier rating 3,03

435

Fast & Furious (2009)

Suurimmaksi osaksi aika tylsää toimintaa ja usein ihan liian yli vedettyä. Esim. luolakaahailu. Myös paskat cgi:t vituttivat välillä. Muuten ihan ok toiminta-kaahailu leffa. Mukavaa nähdä taas alkuperäinen "jengi" koossa.

Fast & Furious rating 3,26

436

Felon (2008)

Juoni menee näin:Wade Porter (Stephen Dorff) joutuu 3 vuodeksi vankilaan liiallisesta itsepuolustuksesta. Vankilassa pidetään järjestystä yllä väkivallalla ja Porter joutuu väistämättä mukaan ja vastattain vanginvartioitten johtajan Jacksonin kanssa. Porterin sellikaveri, vanhempi vanki Smith (Val Kilmer) neuvoo Porteria selviytymään.Varsin hyvä vankilaleffa. Roolisuoritukset on hyvin vedetty ja etenkin Val Kilmer vetää kovan roolin kylmänrauhallisena John Smithinä. Leffa pitää otteessaan kun seuraa Waden yritystä selvitä hengissä vankilassa.

Felon rating 3,63

437

Tappajan ote (1988)

Tappajan ote onnistuu luomaan hyvinkin jännittävää tunnelmaa aika ajoin. Pientä toiminnan puutetta on huomattavissa, mutta pakollisten draamaosuuksien katselu ei ole läheskään sellaista turhaa täytettä kuin yleensä. Chuckiltakin ihan luontevaa esiintymistä. Elokuva kallistuu kyllä huomattavasti enemmän trillerin puolelle, joka kiihtyy (vaikkakin pikkuhiljaa) loppua kohden. Soundtrack toimii erinomaisesti.

Tappajan ote rating 2,79

438

Hell Ride (2008)

Näyttelijäkaarti on aika nimekäs mutta se ei auttanut tällä kertaa. Machoilua ja tappamistakin oli mukava määrä mutta ei tämä vain toimi.Aika mitään sanomaton tekele joka toimii sen kuuluisan yhden katselukerran.

Hell Ride rating 2,75

439

Lakeview Terrace - tarkkailun alla rating 2,98

440

RocknRolla (2008)

Guy Ritchie tarjoilee taas todella nautittavaa rikosleffaa, tietysti hurtilla huumorilla höystettynä. Onnistuu naurattamaan monta kertaa kunnolla, dialogit ovat nokkelia, juoni sopivan mutkikas ja hahmot värikkäitä. Näyttelijät tekevät kaikki loistavaa työtä. Myös hyvät musiikki valinnat jaksoivat piristää pitkin elokuvaa. Guy Ritchien paras heti Snatchin jälkeen. Todellakin katsomisen arvoinen.

RocknRolla rating 3,41

441

Babylon A.D. (2008)

Mielenkiintoista ja synkkää scifi meininkiä on tällä kertaa luvassa. Vin Diesel ei vituta tällä kertaa niin paljon ja peräti sopii rooliinsa. Myös Michelle Yeoh ja Melanie Thierry tekevät hyvää työtä. Miljöö on myös erinomainen mutta niinkuin nimimerkki Ville:kin arvostelussaan sanoi: elokuva on leikattu täysin päin ahteria, ja tarkoitan nyt muutakin kuin toimintakohtauksia. Lopussa katsoja ei tajua hevon paskaakaan koska tämä on leikattu k-13 sopivaksi. Ohjaajan versio tästä on myös olemassa ja se kestää 160min. Olisi voinut olla ties kuin hyvä mutta nyt jää keskiverroksi scifitrilleriksi. Lopun sekavuus verotti eniten pisteitä.

Babylon A.D. rating 2,63

442

Valheiden verkko (2008)

Jokseenkin sekava. Ja toimintaa jäi uupumaan enemmän kuin odotin.

Valheiden verkko rating 3,13

443

Drop Zone - Pudotusalue (1994)

Viihdyttävä ja paikoin ihan jännittäväkin Drop Zone ei kuulu Wesley Snipesin parhaimpiin mutta onnistuu silti olemaan jopa yllättävän hyvä toimintapätkä. Hans Zimmerin MAHTAVAT musiikit pauhaavat taustalla. Itselleni positiivinen yllätys.

Drop Zone - Pudotusalue rating 2,97

444

Sniper 2 (2002)

Hieman turha jatko-osa, joka ei tarjoa oikein mitään uutta edellisen osan nähneille. Hyviäkin puolia tästä kuitenkin löytyy, eikä niitä ainakaan kauheasti tarvitse etsiä. Berenger jatkaa yrmyilyä tuttuun tapaan tylyssä roolissaan, jännitystä saadaan ihan hyvin luotua aika ajoin ja tietysti räiskintääkin löytyy. Tarkka-ampumiset jäivät kuitenkin harmittavan vähäisiksi. Bookem Woodbinen hahmo koittaa tuoda hieman komediaa kaiken vakavuuden keskelle, siinnä kuitenkaan sen ihmeempiä onnistumatta. Ei mikään erityisen muistettava, mutta menee ensimmäisen osan jälkifiiliksissä.

Sniper 2 rating 2,37

445

Siivot ja syntiset (1983)

Tämä oli enemmänkin pelkästään komedia kuin toimintakomedia. Olihan tässä tietysti tunnelmaa nostattamassa muutamat hienot stuntit ja taistelukohtaukset. Muistaakseni jatko-osat tarjosivat enemmän mätkintää. Kuitenkin oikeassa mielentilassa katseltuna ihan hauskan päätöntä menoa, mutta silti ei tätä kovin äkkiä uudestaan halua katsella.

Siivot ja syntiset rating 3,41

446

Taistele! (1998)

Tällä kertaa dvd:n kansiteksti ei valehdellut: "Paras 1990-luvun Jackie Chan elokuva!" Tuttuun tapaan stuntteja, taisteluita ja huumoria mutta tällä kertaa tyhjäkäyntiä ei ole yhtään. Komediakaan ei ole väkinäistä vääntämistä niinkuin jossai Jackie leffoissa olen tottunut näkemään. Aikamoisella vauhdilla mennään loppuun asti ja tapahtumaympäristötkin vaihtuvat virkistävästi. Ei tätä turhaan ole kehuttu.

Taistele! rating 3,40

447

Kuoleman juna (1993)

Kuoleman juna rating 2,21

448

Yakuzan tuomio (1995)

Ysärin ninjapätkä jossa juoni ei sinänsä ole ihmeempi, mutta tunnelma leffassa on enemmän kuin kohdillaan. Veriset miekkailut, arvoitukselliset päähenkilöt ja komeat öiset Japanin maisemat pitävät kiinnostuksen yllä jotenkin jopa vähän eeppiseen viimeiseen välienselvittelyyn päin mentäessä. -We were just killing time.-Time does not die, only people.

Yakuzan tuomio rating 3,70

449

Punisher: War Zone (2008)

Edelliseen verrattuna osittain synkempi ja ehdottomasti brutaalimpi, mistä plussaa. Suurta miinusat että pahikset vedettiin överillä yli ja taas on ollut pakko tunkea mukaan mukamas hauskoja sivuhahmoja. Itse Ray Stevenson taitaa olla Tuomarina parempi kuin Thomas Jane mutta kyllä edeltäjä vie silti kokonaisuutena voiton. Silti viihdyttävää actionmättöä jossa ei ole verta ja luoteja säästelty.

Punisher: War Zone rating 3,10

450

Transporter 3 (2008)

Huonoin Transporter. Toimintaa on vähemmän kuin kahdessa edellisessä osassa ja vaikka tappeluita nähdäänkin niin aikamoista salamaleikkausta se on. Ja tämä Ukranalainen muija oli helvetin äsryttävä. Pakollista draamaa oli tunkettu mukaan aivan turhaan. Kaikesta huolimatta vauhti pysyy päällä melkein koko ajan että tylsää ei kuitenkaan tule. Loppujenlopuksi ihan jees viihdettä.

Transporter 3 rating 3,04

451

Operaatio Valkyrie rating 3,43

452

Rööperi (2008)

Rööperi on harvoja oikeasti hyviä suomileffoja. Olisi kyllä varmasti paljon huonompi ilman pääosa kolmikkoa (Edelmann, Franzen, Hietalahti). Ylipituutta on myös hieman, mutta pitkästyttävä elokuva ei silti ole.Ja taas se saatanan Jasper Pääkkönen oli pitänyt tunkea johonkin ison pampun rooliin. Ei riitä miehellä karismat sellaisiin. Mutta hyvä rikoselokuva tämä silti on.

Rööperi rating 3,63

453

Haven (2004)

Haven rating 2,56

454

Missionary Man (2007)

Eipä oikein jaksanut innostaa. Juoni on nähty moneen kertaan eikä Missionary Man muutenkaan tarjoa oikeastaan paljon mitään. Toimintakin oli kömpelöä ja sitä oli harmittavan vähän.

Missionary Man rating 2,43

455

Pommittaja (1982)

Bud on entinen nyrkkeilijä joka rupeaa kouluttamaan nuorempaa nyrkkeilijää ja siitä seuraa turpiin vetoa kehässä ja sen ulkopuolella,syömistä,machoilua ja perseilyä. En tosiaankaan tiedä mikä piti mielenkiintoni yllä koko leffan ajan...

Pommittaja rating 2,78

456

Firetrap (2001)

Ei toimi, ei millään. Sivuhahmot olivat yhtä kiinnostavia kuin kasa paskaa, juoni oli kohtalainen mutta toteutus kenhoa ja rumia CGI liekkejä näkyi ihan liikaa. Välillä tuntui kuin olisi katsonut jotain ylipitkää jaksoa jostain huonosta tv-sarjasta mutta paikoitellen tämä jopa näytti elokuvalta.Dean Cain on kuitenkin roolissaan siedettävä ja olihan tämä välistä ihan jännäkin. Mutta uudestaan tuskin tulee katsottua.

Firetrap rating 2,60

457

Winners & Sinners 3 (1985)

Trilogian viimeinen ja paras osa EI ole varsinaisen hyvä elokuva mutta kun mukana on Jackie Chan, Sammo Hung, Yuen Biao ja Richard Norton niin elokuva ei voi olla aivan toivoton. Action scenet ovat vauhdikasta ja komeaa katseltavaa mutta samaa ei voi sanoa komediapuolesta. Onneksi paskaa komediaa oli vähemmän verrattuna kahteen aiempaan osaan. Kyllä tätä ihan katseli, vaikkapa sitten ajankuluksi.

Winners & Sinners 3 rating 3,00

458

Tropa de Elite (2007)

Hyvä pätkä oli. Alussa elokuvan kesti hetki lähteä käyntiin mutta kyllähän se siitä sitten starttasi. Eliittijoukot tarjoaa draamaa,trilleriä ja toimintaa. Vaikka viimeistä hyvin vähän. Mutta silti hyvä elokuva joka kannattaa katsastaa.

Tropa de Elite rating 3,68

459

Neukku Ninja (1988)

Neukku Ninja rating 1,77

460

Cyber Tracker (1994)

Jälleen kerran höpsöä scifi hömppää, joka ei kuitenkaan sen isompaa kiinnostusta onnistu aiheuttamaan. Kyllä Don The Dragonin potkut silti krapulaa onnistuvat piristämään.

Cyber Tracker rating 2,42

461

Black Dynamite (2009)

Toimii yllättävän hyvin, vaikka jossain kohdin mentiin kuitenkin ehkä vähän liikaa yli. Mutta sen osasi antaa anteeksi koska tosissaan tätä elokuvaa ei ole tarkoitettu katsottavaksi. Suurimmilta osin huumoripuolikin toimi hyvin. Ja kun Michael Jai White pääsee potkimaan, niin siitä ei enää meno parane.

Black Dynamite rating 3,41

462

Armoton kaupunki (1984)

Tom Berenger on entinen nyrkkeiljä Matt, joka nykyään pyörittää strippaustoimistoa kaverinsa kanssa. Kun joku rupee vahingoittamaan ja tappamaan toimiston strippareita, päättää Matt pistää tälle touhulle lopun.Loppujenlopuksi aika tavanomainen sarjamurhaajatrilleri. Tietysti kasarimeiningeistä ja vähäpukeisista muijista täytyy jonkun verran antaa plussaa. New Yorkin pimeät kadut luovat tunnelmaa ja Tom Berenger tekee hyvää-, vaikkakin ilmeetöntä työtä pääosassa.

Armoton kaupunki rating 3,10

463

The Detonator (2006)

Perushyvä Wesley Snipes pätkä. Toimintaa olisi saanut olla enemmän mutta kyllä tämä vähintään keskikokoisen toimintanälän tyydyttää.

The Detonator rating 2,58

464

Kunniattomat paskiaiset (2009)

Tarantinon natsileffa jonka voi katsella ihan vaikka näyttelijäsuoritusten takia. Nokkelaa dialogia riittää, vaikka välillä niitä olikin pitkitetty vähän turhaan. Itse toimintaa olisi voinut olla reilusti enemmän. Loisto pätkä joka tapauksessa.

Kunniattomat paskiaiset rating 4,16

465

Vallan piiri (2004)

Mielestäni hyvin onnistunut ranskalainen "dirty cops" leffa joka kulkee aika synkällä linjalla koko kestonsa ajan. Pääosassa Daniel Auteuil ja legendaarinen Gerard Depardieu tekevät hyvää työtä ja leffa on muutenkin ihan mallikkaasti toteutettu. Eipä tästä oikeastaan valittamisen aihetta kauheasti keksi.Hyvä elokuva.

Vallan piiri rating 3,06

466

The Hurt Locker rating 3,81

467

Deadly Bet (1992)

Paljon hyviä tappeluita mutta eipä oikeastaan muuta. Juoni ei tyhjyydellään paljoa innosta mutta Wincott on selvästi siedettävämpi näyttelijänä kuin muut c-luokan lurjukset.

Deadly Bet rating 3,25

468

Blind Horizon (2003)

Frank Kavanaugh (Val Kilmer) menettää muistinsa tullessaan ammutuksi. Kun hän yrittää jäljittää omia jälkiään ja selvittää todellisen henkilöllisyytensä, Frank rupeaa uskomaan että hän voi olla osa juonta murhata presidentti.Ihan keskiverto trilleri joka etenee melko rauhallisesti mutta pitää otteessaan. Val Kilmer oli ihan ok roolissaan.

Blind Horizon rating 2,65

469

Blue Jean Cop - Farkkukyttä (1988)

Kohtalaisen toimivaa kasarimenoa. Juoneen oli kyllä sen verran sekava että siitä ei paljon saanut irti. Ei sinänsä että se olisi monimutkainen mutta esimerkiksi pääkaksikko vain tuntevat toisensa, mistä tai miten sitä ei kerrota ollenkaan. Peter Weller ja Sam Elliott ovat kuitenkin miehet paikallaan, eivätkä ainakaan tätä elokuvaa huononna. Perusviihdykettä siis.

Blue Jean Cop - Farkkukyttä rating 2,71

470

Horsemen of the Apocalypse rating 2,81

471

Bronson (2008)

Nosfecoff tuossa alempana sanoikin tästä jo kaiken oleellisen. Hauska ja viihdyttävä leffa siis tosiaan on kyseessä jos osaa katsella oikealta kantilta. Tom Hardy vakuuttaa pääroolissa.

Bronson rating 3,37

472

Blackjack (1998)

Aika varmasti John Woon kehnoin elokuva. Liekö sitten käsikirjoituksen vai minkä syy, en osaa sanoa. Draamaa on ihan liikaa, ja sen on vielä kaiken lisäksi paskaa. Tämän piti olla toimintaelokuva. Noh, kyllähän ammuskelut ovat ihan hienoja mutta niitä on liian vähän. Kyllä tämän katsoo, vaikka tahattoman koomisuuden tai Woo:maisen toiminna takia.

Blackjack rating 2,65

473

Ruslan (2009)

Driven to Kill kuuluu ehdottomasti Stevenin 2000-luvun parhaimmistoon. Driven to Kill on juuri sitä mitä haluamme Seagalilta nähdä: Toimintaa, ammuntaa, brutaaleja tappeluita ja itse mestarin yrmyilyä.

Ruslan rating 2,86

474

Big Stan (2007)

Big Stan rating 2,98

475

Police Story 3: Super Cop (1992)

Nyt iski kovaa, nimittäin tämä leffa meikäläiseen. Police Storyn kolmannessa on jätetty komediapuoli melkein kokonaan pois ja se oli mielestäni hyvä ratkaisu. Juoni ei tuo uutta mutta on jännittävä ja sopii hyvin kaiken toiminnan keskelle. Mutta mikä tästä tekee hyvän, ovat juuri ne toimintakohtaukset. Tappeluita, räiskintää ja räjähdyksiä on enemmän kuin riittämiin ja stuntit ovat sykettä nostattavia. Mukana on myös naiskauneutta, nimittäin Michelle Yeoh. Kaikenlisäksi muija hoitaa vielä toimintakohtaukset sen verran mallikkaasti ettei jää Jackie Chanin varjoon. Vaikka tietysti Jackiekin pistää parastaan. Huonoista puolista voisin mainita ainoastaan paskan enkku duubbauksen, mutta en antanut sen kuitenkaan häiritä itseäni liikaa. Kukaan toiminnan ystävä ei voi olla pitämättä tästä.

Police Story 3: Super Cop rating 3,43

476

Shootfighter II (1996)

Vähintään yhtä viihdyttävä kuin edeltäjänsä, todennäköisesti jopa vähän parempi. Bolo Yeungille on saatu enemmän ruutuaikaa ja kovia turpiinveto sessioita on jälleen hyvä määrä. Oikein maittavaa viihdykettä.

Shootfighter II rating 3,20

477

Senkka nenästä, pojat (1978)

Missään ei ole tosiaan pahemmin järkeä vaikka jotain juonta on yritetty luodakkin. Mutta leppoisa meininki pysyy koko elokuvan ajan ja turpiin tulee myös mukavasti. Jaksaa katsoa joskus uudestaankin. Suomentajat ovat taas olleet vauhdissa.

Senkka nenästä, pojat rating 3,35

478

Good Cop, Bad Cop (2006)

Starttailu kestää hetken aikaa mutta kun leffa lähtee käyntiin niin ihan hyvä jännärikomedia on saatu aikaan. Good cop, bad cop ei tuo mitään uutta "buddy cop" leffoihin mutta pääkaksikon vitsit jaksavat naurattaa eikä kiinnostus lopahda muutenkaan. Soundtrackissä oli panostamisen varaa. Kliseinen mutta yksinkertaisen viihdyttävä.

Good Cop, Bad Cop rating 3,00

479

The Expendables (2010)

Aikamoinen näyttelijäkaarti on saatu mukaan.Expendables tarjoaa monta hyvää toimintatähteä samassa elokuvassa ja tietysti paljon toimintaa. Toiminta oli kyllä valitettavasti välillä aikamoista salamaleikattua huttua (etenkin tappelut) mutta kyllä siitä ajoittain selvääkin sai. Äijien välistä läpän heittoa oli varmasti mahdoton estää ja se tarjoaakin muutamat oikein hyvät naurut. Itse olisin toivonut Gary Danielsille lisää ruutuaikaa. Eric Roberts pääsi loistamaan pahiksen roolissa, ja oli mukavaa myös nähdä Mickey Rourke tässä leffassa. Arska ja Willis vilahtivat myös yhdessä kohtauksessa.Yhteenvetona täytyy sanoa että Stallone ja kumppanit ovat saaneet kasaan todella viihdyttävän toimintapaketin joka kestää helposti useammankin katselukerran.

The Expendables rating 3,50

480

Jäätävää satoa (2005)

Pienimuotoinen trillerikomedia jossa näyttelijät ja hieman arvoituksellinen juoni toimivat onnistuneesti. Komedia on suurimmilta osin mustaa, eli upposi hyvin ainakin meikäläiseen. Mitään unohtumatonta elokuvaelämystä ei kuitenkaan nähdä.

Jäätävää satoa rating 3,02

481

Nemesis (1992)

Räiskintää on paljon, vaikka mihinkään ei oikein osutakkaan. Harmi ettei Grunesrista osattu ottaa enempää irti. Kaveri pääsi potkimaankin vain kerran lyhyehkösti. Parasta tässä leffassa oli kuitenkin tapahtumaympäristöt, ainakin ne Pyun oli osannut kuvata oikein hyvin. Juoni ei läheskää huonoimmasta päästä.

Nemesis rating 2,30

482

District 13: Ultimatum (2009)

Kierrättää liikaa samoja ideoita kuin aiempi osa mutta onnistuu silti viihdyttämään koko kestonsa ajan. Lopun hahmogalleriassa mentiin ehkä hieman yli. Toiminta oli taas hyvin toteutettua.

District 13: Ultimatum rating 3,40

483

In the Electric Mist (2009)

In the Electric Mist tarjoilee jännittävää murhamysteeriä Tommy Lee Jonesin esittämän poliisin johdolla. Elokuva etenee sopivan rauhallista tahtia ja tuntuu realistiselta. Näyttelijät vetävät roolinsa toimivasti, vaikka en ole Tommy Lee Jonesia koskaan erityisen hyvänä näyttelijänä pitänytkään.Kirjaa en ole lukenut mutta elokuvana tämä on erinomainen.

In the Electric Mist rating 2,78

484

Viimeinen isku (1992)

Michael Worth pistää parastaan kickboxingin mestaruuskisoissa Lorenzo Lamasin valmentamana. Elikkäs Lamasin ja Worthin faneille tai muuten vain turpasessioista nauttiville katsojille on ihan hyvää meininkiä luvassa. Kuten minulle ja parille muulle. Draama osuuksista ei "näyttelijät" tuntien paljon kirjoitettavaa löydy..

Viimeinen isku rating 2,67

485

Daybreakers (2009)

Ei oikein iskenyt, harvoista vampyyrielokuvista olen edes koskaan oikeasti tykännyt. Pitänee kuitenkin katsastaa uudelleen joskus.

Daybreakers rating 3,14

486

Bloodsport II - The Iron Hand (1996)

Sopiva piristys krapula-aamuun kaikessa kankeudessaan. Bernhardt koittaa näyttää Van Dammelta ja potkii pahoja poikia päähän vankilassa ja kumite ottelussa. Taisteluihin on onneksi panostettu, koska niiden lisäksi kökköyttä riittää.

Bloodsport II - The Iron Hand rating 1,96

487

Bravo kaksi nolla rating 3,43

488

The Contractor - Palkkasoturi (2007)

No joo. Vähän tylsähkö mutta kyllä sitä toimintaakin jonkun verran löytyi. Draamakin löytyi ja ihme kyllä näyttelijät olivat hyviä, toisin kuin yleensä tämmöisissä pienen budjetin toiminta leffoissa. Ihan ok.

The Contractor - Palkkasoturi rating 3,07

489

Out for Blood (1992)

Don "The Dragon" Wilson on oikeasti paska näyttelijä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta kun hän pääsee potkimaan huumediilereitä päähän ja murtamaan pari luutakin, niin se on kyllä ihan kelpoa katseltavaa. Mitään maailmaamullistavaa ei kannata odottaa koska sitä ei todellakaan ole. Kerran-pari katseltava c-luokan mäiske.

Out for Blood rating 2,33

490

Meidän gangstereiden kesken (1973)

Alkaa lupaavasti ja turpaan tulee niin painijoille kuin poliiseillekki,n mutta keskivaiheilla sitten taas on paikoitellen todella tylsää. Silti tilanteita ja huumoria riittää. Lopussa taas vedetään gangstereita turpaan. Ihan hyvää viihdettä keskikohdan tylsyyksistä huolimatta. Terence Hilliä tosiaan jäi kaipaamaan.

Meidän gangstereiden kesken rating 2,57

491

Big Bullet (1996)

Perustoimiva pätkä, jossa honkkaripätkien tapaan toiminta on hienoa katseltavaa. Pyssyjen paukuttelu keskellä kaupungin vilskettä on kieltämättä elokuvan komein kohtaus. Iloinen yllätys oli nähdä pitkätukkainen Anthony Wong yhdessä pahiksen roolissa. Paljon sanottavaa tästä ei löydy mutta ei kai aina tarvitse selitelläkään.

Big Bullet rating 3,22

492

Inferno (1999)

Toiminta oli ihan hyvää, vaikka sitä olisi saanut olla enemmän. Tykkäsin myös aavikkoisesta maisemasta. Siinnä taisi ollakkin sitten elokuvan parhaimmat puolet. Kuivaa huumoria väännetään väkisin vähän väliä ja suurin osa henkilöistä oli perseestä. On myöskin outoa että kyläläiset eivä ole moksiksaan kun Van Damme alkaa tappamaan porukkaa tuosta noin, vaan he jopa kannustavat ja auttavat häntä. Ei tätä kuitenkaan hetkeäkään totisella naamalla voi katsoa:Van Damme panemassa kahta muijaa samaan aikaan tai Pat Morita kippaamassa ruumiita rekka-auton lavalta rotkoon, se kertoo jo mitä on luvassa. Potentiaalia olisi jälleen kerran riittänyt.

Inferno rating 2,45

493

Born to Raise Hell (2010)

Born to Raise Hell on viihdyttävä pätkä Seagalista pitäville. Tappeluita ja ammuskeluja löytyy eikä aika käy tylsäksi. Lopun myllytyksestä Darren Shahlavin kanssa olisi voinut ottaa enemmän irti. Perusvarma pätkä Steveniä.

Born to Raise Hell rating 2,21

494

Machete (2010)

Superviihdyttävä Machete on mahtavaa katseltavaa: Viidakkoveitsi ja aseet ovat kovassa käytössä joten verta ja toimintaa on riittämiin, näyttelijäkaarti on varsin nimekäs, juoni on kaikessa roskaisuudessaan oikeastaan mahtava ja kaikki on muutenkin väänetty kieli poskella eikä liian vakavalla naamalla. Myös hulvattomia one-lainereita tarjoillaan pitkin elokuvaa.Helvetin mahtavaa ja huvittavaa (roska)viihdettä jonka jaksaa katsoa aina uudestaan ja uudestaan.

Machete rating 3,70

495

Titaanien taistelu rating 2,60

496

The Keeper (2009)

The Keeper rating 2,63

497

Pimeyden ytimessä (2010)

Edge of Darkness pitää otteessaan loppumetreille asti. Elokuva kiihdyttää tahtia pikkuhiljaa loppua kohden. Mel Gibsonilta oikein hyvä suoritus.

Pimeyden ytimessä rating 3,34

498

Inception (2010)

Inception rating 4,14

499

A Dangerous Man (2009)

Yllättävän hyvä näistä Seagalin uusista pätkistä. Tappeluita ja ammuskelua löytyy riittävästi ja tällä kertaa tappeluistakin saa suunnilleen selvää. Hyvää viihdettä

A Dangerous Man rating 2,46

500

Bam Margera Presents: Where the #$&% is Santa? (2008)

USA:ssa ja Suomessa kuvattu Bam Margeran itse ohjaama "Where the fuck is santa" on mukavaa kohellusta ja monia tuttuja suomalaisiakin on mahtunut mukaan esim.Ville Valo,Michael Monroe ja Duudsonit.

Bam Margera Presents: Where the #$&% is Santa? rating 2,66

501

Smokin' Aces 2: Assassins' Ball (2010)

Ei yllä lähellekkään edeltäjänsä tasoa ja jää keskivertoa huonommaksi toimintatrilleriksi. Käsikirjoitus tuntuu vähän väkisin väänetyltä ja hahmotkaan eivät enää pahemmin kiinnosta. Onneksi silti ammuskelut ovat tyylikkäitä ja elokuvan katsoo loppuun kyllästymättä. Jää helposti samantapaisten leffojen jalkoihin, vaikka kestääkin pari katselukertaa.

Smokin' Aces 2: Assassins' Ball rating 2,51

502

Men of War - palkkasoturit (1994)

Suurimmat toimintaosudet on säästetty loppupuolelle, mutta erilaiset hahmot ja todella komeat maisemat kannattelevat leffaa hyvin. Trevor Goddard vetää hyvin kusipäistä pahisroolia. Soundtrack yllättävän hyvä tälläiseen elokuvaan. Aika kova leffa kaikenkaikkiaan, Lundgrenin parhaimmistoa.

Men of War - palkkasoturit rating 2,78

503

Kuningas Salomon kaivokset (2004)

Pienimuotoinen pettymys. Kestoa on liikaa, varsinkin kun elokuva paljastuikin tv-tuotannoksi, rajallisella budjetilla. Joten luvassa on jonkun verran tylsiä hetkiä ja tv-sarjamainen yleisilme. On tässä kuitenkin paljon hyviäkin puolia. Niistä päällimäiseksi nousee tietysti Patrick Swayzen vahva pääosa, Afrikan kauniit maisemat ja tietysti toimintakohdat. Keskiverto seikkailu, joka puuduttaa väkisin jossain kohdin katsojaa kuin katsojaa.

Kuningas Salomon kaivokset rating 2,79

504

Boogie Boy (1998)

Odotuksia ei oikeastaan ollut mutta tästähän kuoriutui yllättävän toimiva rikosleffa. Lopussa Dacascos päsee ottamaan vähän matsia James Lewin kanssa. Mutta vain vähän.

Boogie Boy rating 2,75

505

Boondock Saints II - All Saints Day (2009)

Ei ensimmäisen tasoa mutta kuitenkin omaperäisen cool ja nautittava elokuva. Äärimmäisen cooleja ammuskeluja riittää taas ja huumori kukoistaa. Näyttelijät hoitavat taas hommansa hyvin. Viihdyttävää katseltavaa aina uudestaan. Loppu jätti ovet auki kolmannellekkin osalle.

Boondock Saints II - All Saints Day rating 3,26

506

The A-Team (2010)

Todella sekavasti leikatut toimintakohdat pistävät vituttamaan, mutta muuten kyseessä on ihan toimiva ja vauhdikas toimintakomedia. Liam Neesonin ja Bradley Cooperin suoritukset pelastavat myös paljon. Vauhtia riittää, järkeä ei niinkään.

The A-Team rating 3,22

507

Arctic Outbreak (2009)

Eipä oikein iskenyt. Alku lupaili paljon parempaa,mutta loppu oli jo aivan paska. Val Kilmerin rooli oli myös aika pieni vaikka dvd:n kansi antoi ymmärtää että mies on pääosassa.Kerran katsottava.

Arctic Outbreak rating 2,61

508

The Losers (2010)

Sopivan annoksen toimintaa ja huumoria sisältävä pätkä jossa ei tylsää tule. Näyttelijöiden kemiat pelaavat yllättävän hyvin yhteen. Jason Patricin pahisrooli ei ota itseään liian vakavasti.

The Losers rating 3,02

509

Pari kyttää (2010)

Kukaan ei tunnu pitävän tästä elokuvasta mutta perkele, minun mielestäni se on helvetin viihdyttävä toimintakomedia joka kestää monta katselukertaa. Bruce Willis on aina plussaa eikä Tracy Morgankaan huono ole. Aivot kannattaa kääntää nollataajuudelle ja nauttia viihteestä.

Pari kyttää rating 2,82

510

American Yakuza (1993)

Kun American Yakuza 2 meni enemmänkin komedian puolelle, tämä ensimmäinen osa on jopa ihan vakavasti otettava pätkä. Viggo Mortensenin esittämä agentti soluttautuu Yakuzaan, syvemmälle mitä kukaan on koskaan ollut. Ja siitä seuraakin sitten tietenkin jännittäviä tilanteita ja toimintaa. Ei mitään ihan tusinakamaa.

American Yakuza rating 2,93

511

Streets of Blood (2009)

Tämän valitseville on luvassa ihan pätevää pienen budjetin kyttäleffaa. Val Kilmeristä olen aina tykännyt, eikä 50 centkään niin huono ollut. Räiskintää mukana myös hyvä määrä kestoon nähden.

Streets of Blood rating 2,73

512

Mr. Nice Guy (1997)

Jackie Chanin fanit saavat varmasti mitä tilaavat: Hukeita tappelukohtauksia, kuumottavia stuntteja, juoni (mikä juoni?) ja ripaus huumoria. Lopussa laitetaankin sitten paikat kunnolla paskaksi. Jackien roolinimi on monessa leffassa Jackie, ja niin myös tässä. Richard Norton siellä jälleen heilui pahiksena. Toimintaa ja vauhtia kaipaaville.

Mr. Nice Guy rating 2,76

513

Land of the Free (1998)

Alku antaa odottaa parempaa, ja kun Speakman pääsi ensimmäisen kerran potkimaan olin varma että pakko tästä on jotain tulla. Väärässä olin, potkut jäävät harmittavan vähäisiksi ja keskityttiin enemmän räjähdyksiin sun muuhun turhaan. Draama on niin paskaa että naurattaa. William Shatner taisi olla porukan ainoa oikea näyttelijä.Kyllä tämän nyt kerran katsoi,mutta tuskin tulen tähän uudestaan koskemaan.

Land of the Free rating 2,00

514

Houkutuslintu (1991)

Eipä tämä nyt niin huono ollut kuin oletin.Michael Dudikoffin esittämä entinen sotilas lähtee hakemaan irakilaisten kidnappaamaa veljeään takaisin. Juoni on perus(paskaa), eikä toteutuksessakaan mitään ylistettävää ole. Dudikoff ja verinen räiskintä pelastavat, mitä pelastettavissa on.

Houkutuslintu rating 2,63

515

Jackass 3D (2010)

Jackass 3D rating 3,50

516

Mission of Justice (1992)

Tappeluita on riittävästi ja ne ovat myös ihan asiallista katseltavaa. Juoni taas tälläisissä on yleensä taka-alalla eikä Mission of justice tee poikkeusta. Mutta enpä paljon muuta odotellutkaan kuin kovaa turpasaunaa, ja sain mitä tilasin.Toimivaa viihdettä.

Mission of Justice rating 3,20

517

U.S. Seals 2 (2001)

Näyttely ja juoni ovat aikamoista ripulia mutta itse tappelukohtaukset ovat täyttä rautaa. Niitä on paljon ja ne ovat monipuolisia. Kyllä Florentine osaa. Tämän uskaltaa ehkä joskus uudestaankin katsastaa. Uusintakatsastelulla puoli tähteä lisää, onhan tämä vain niin perkeleen viihdyttävää toimintaa.

U.S. Seals 2 rating 3,07

518

Onnen lohikäärmeet (1985)

Kestoa vähemmän ja toimintaa enemmän. Parempi kuin ensimmäinen

Onnen lohikäärmeet rating 3,20

519

Stickmen (2001)

Stickmen rating 3,50

520

The Mechanic (2011)

The Mechanic rating 3,23

521

Palkkionmetsästäjä (1993)

Lorenzo Lamas on palkkionmetsästäjä Johnny Damone. Hänen veljensä tapetaan ja mitäpä muutakaan Johnny tekisi kuin etsisi tappajat käsiinsä.

Palkkionmetsästäjä rating 3,25

522

Rage (1995)

Vauhtia piisaa kuljettamaan elokuva loppuun asti. Juoni hautautui potkimisen ja räjähdysten taa, vaikka jonkinnäköinen tarina tässä kuitenkin oli. Ihan hyvillä mielin pari kertaa katseltava pauke.

Rage rating 2,83

523

Hunt to Kill (2010)

Ihan hyvä toimintatrilleri. Alussa luodaan jännitystä ja lopussa Austin pääsee mättämään porukkaa turpaan. Ramboa oli kyllä matkittu aika lailla. Varsinkin Austinin ja Gary Danielsin tappelu oli viihdyttävää katseltavaa. Hunt to Kill on paremman puolelle kallistuva toimintatrilleri joka viihdyttää pari kertaa.

Hunt to Kill rating 2,65

524

Game of Death (2010)

Kyllä minä tykkäsin. Tappelut olivat viihdyttävää katseltavaa vaikka ammuskelut olivat aika tylsiä. Silti vauhti pysyy päällä koko ajan ja mikäs sen parempaa kuin Wesley Snipes ottamassa matsia Gary Danielsin kanssa.

Game of Death rating 2,47

525

Interceptor Force 2 rating 1,70

526

Second In Command (2006)

Vaikka toimintaa löytyi, se oli aika tylsähköä. Mutta pakko tälle on Van Damme fanina edes vähän antaa tunnustusta. Mutta vain vähän.

Second In Command rating 2,08

527

Diamond Dogs (2007)

Lundgrenin esittämä Ronson (yllätys, yllätys hän on entinen sotilas) on jumissa Mongoliassa. Hänellä on 20 000 dollaria velkoja eikä hän pääse lähtemään maasta ennenkuin ne ovat kuitattu. Noh, tottakai maahan tullut jonkinnäköinen argeologi nimeltä Chambers tarjoaa Ronsonille työtä ja 100 000 dollaria palkkaa että hän johdattaa Chambersin ja hänen ryhmänsä etsimään aarretta Mongolian erämailta. Matka ei tietenkään suju ilman hankaluuksia koska muitakin on aarteen perässä.Perus settiä taas. Lundgren näytti aika kankealta toimintakohtauksissa. Onneksi niitä oli ihan mukava määrä ja se oli elokuvan suurin pelastus. Oikein mikään muu ei jaksa kiinnostaa. Kyllä tämän kerran katsoo.

Diamond Dogs rating 2,05

528

Dead Man Running (2009)

Dead Man Running on nopeatempoista brittitrilleriä huumorilla höystettynä. Juoni on yksinkertainen mutta toimiva, elokuva ei kuitenkaan saavuta huippua pahemmin missään kohtaa. Vielä lopputekstien valuessa ruudulle odottelin sitä, mutta ei. Tasapaksua pötköä koko elokuva. Sitä en voi silti kieltää etteikö aika olisi kulunut hyvin tämän parissa. Muutamat hyvät tragikoomiset kohtaukset, mukiin menevät roolit, toimiva soundtrack ja nopea vauhti pitävät kiinnostuksen helposti loppuun asti. Hyvä elokuva, mutta jää auttamatta muiden samantapaisten leffojen jalkoihin.

Dead Man Running rating 3,54

529

Malibu - huumerannikko rating 1,75

530

Fast Five (2011)

Helposti paras osa tähän mennessä. Toimintaa riittää, ja tällä kertaa kaahailut/kisat on jätetty minimiin, mikä oli hyvä ratkaisu ainakin omalla kohdallani. Casting on kunnossa ja oli hyvä idea tuoda tuttua porukkaa vanhemmista Fast and Furious leffoista mukaan. Välillä taas tunnetusti mentiin stunteissa hieman yli, mutta ei mitään kauhean suuria ylilyöntejä, meno pysyi päällä koko ajan ja viihdyttävyysprosentti oli vähintään 100%. Vin Dieselin ja The Rockin tappelu oli kova.

Fast Five rating 3,50

531

Syndikaatti (1997)

Vaikka räiskintää löytyy, olisi toimintaa voinut olla enemmänkin.

Syndikaatti rating 2,63

532

Savate (1995)

Vaikka juoni onkin tavallinen "muukalainen tulee pahisten hallitsemaan kylään ja päättää auttaa" niin Savate tarjoaa silti ihan mukavan puolitoista tuntisen. Itselläni ei ainakaan tylsää tullut. Isaac Florentine on sekoittanut westerniä ja martial artsia ja se toimii oikein hyvin. Olivier Gruner tarjoaa toimintaa ja potkuja riittämiin vaikka näyttelijänä mies onkin aika pökkelö. Soundtrack oli myös välistä ihan ok. Savate on ainakin mätkinnän nälkäisille katsojille oivaa viihdettä. Kyllä tämä helposti toisenkin katselun joskus ansaitsee.

Savate rating 2,50

533

Elephant White (2011)

Toiminnan puolesta täydet pisteet mutta tuo juoni tosiaan jäi varsinkin lopussa vähän epäselväksi. Toimintakohtaukset kuitenkin pelastivat paljon koska olivat tyylikkäitä ja toimintaa oli riittävävsti. Pääosan esittäjä Djimon Hounsou ja myöskin Kevin Bacon tekivät mielestäni melko onnistuneet roolit. Jos juoneen olisi panostettu enemmän niin nyt täytyi tiputtaa piste pois. Kokonaisuutena ihan toimiva. Taitaa vaatia uusintakatselun.

Elephant White rating 2,81

534

Blood Out (2011)

Positiivinen yllätys 2000-luvun videotoiminnan joukosta. Luke Goss on yksi harvoista miehistä joka hoitaa näyttelijäntaitoja vaativat osuudet paremmin kuin toimintaosuudet. Ei toiminnassa kuitenkaan sen enempää moitittavaa ole, vaikka kamera heiluukin. Kohtuuden rajoissa kuitenkin.Tuttuja nimiä on mukana kourallinen, mutta monen rooli jäi pieneksi. Hyvää toimintaviihdykettä jos ei ajattele liikaa.

Blood Out rating 2,73

535

9½ Ninjas (1991)

Lyhyesti sanottuna kusipaska tekele jossa en näe oikeastaan mitään hyvää. Yhden kerran koko elokuvan aikana hymähdin.

9½ Ninjas rating 1,33

536

Yön ritarin paluu (2012)

Täydellinen lopetus Nolanin Batman trilogialle.

Yön ritarin paluu rating 3,97

537

Assassination Games (2011)

Muistelin että tämä oli iha hyvä pätkä, mutta tämä osittautui vielä paremmaksi mitä muistin.Van Dammelta tällä kertaa rauhallisempi rooli ja Adkins pääsee hoitamaan suurimman osan toimintakohtauksista. Ja hyvä niin, senhän mies osaa. Itseni yllätti myös positiivisesti oikeasti jopa toimiva soundtrack ja kuinka sitä osattiin onnistuneesti käyttää hyväksi draamakohtauksissa. Draamailut ovat muutenkin paljon parempia kuin osasin odotella. Tämä on kyllä selvästi enemmän Adkinsin show, mutta eipä Van Damme oikeastaan jalkoihin jää.Nyt ollaan jo hyvin lähellä neljää tähteä.

Assassination Games rating 3,17

538

American Yakuza II (1996)

Michael Rooker ja Ryo Ishibashi vs. Mafia= Läpän heittoa, räiskimistä ja Rookerin raivokohtauksia. Ihan hyvää vauhtia rullaava pätkä jossa ei ainakaan kauheasti kerkeä kyllästymään. Toimintaa olisi voinut olla enemmänkin vaikka loppujenlopuksi sitä oli ihan hyvä määrä kestoon nähden. Mätkintää jäin kyllä kaipailemaan.

American Yakuza II rating 3,10

539

Killer Elite (2011)

Killer Elite rating 3,22

540

Setup (2011)

Yllättävän hyvä rikosleffa. Tuttuja nimiä vilisee isommissa kuin pienemmissäkin rooleissa. Pääosa olisi sopinut kuitenkin jollekkin vähän karismaattisemalle hepulle kuin 50 centille. Bruce Willisiltä hauska rooli.

Setup rating 2,72

541

Bunraku (2010)

Visuaalisesti ehkä liian "taiteellisesti" omaan makuuni toteutettu Bunraku tarjoaa kuitenkin paljon viihdyttäviä tappeluita. Välillä tappelutkin kärsivät salamleikkauksista mutta yleensä kuitenkin saa selvää. Näyttelijäpuoli on myös kunnossa ja paljon nimekkaita näyttelijöitä on saatu mukaan. Vilahtaapa tässä elokuvassa suomalaisiakin nimittäin Samuli Vaurmo on pienessä pahiksen roolissa. Kuitenkin viihdyttävä turpiin veto pätkä joka pärjää ihan hyvin näinkin vähäisellä juonella. Suurimmat miinukset tunnelmasta,jossain kohti tuli mieleen että onkohan tässä koitettu matkia Sin Cityä? Noh kuitenkin samalle tasolle ei olla päästy. Jollain oudolla tavalla menevä leffa silti. Vaatii uusintakatselun.

Bunraku rating 2,89

542

Drive - ajojahti (1997)

Toimintaa riittää kyllä tässä leffassa ja sen lisäksi se on vielä komeaa katseltavaa. Kadeem Hardison hoitaa suurimmaksi osaksi komediallisen puolen. Ja mieshän hoitaa hommansa oikein mallikkaasti. Mark Dacascos takaa puolestaan toiminnan. Brittany Murphy lähinnä ärsytti ja oli turha sivuhenkilö. Toimivaa actionia joka ei jää yhteen katselukertaan.

Drive - ajojahti rating 3,53

543

Martial Law (1990)

Aikas hyvä ysärin martial arts tapaus. Draaman tynkää riittää sinnä missä potkujakin, mutta ei varmasti ole vaikea arvata mihin huomio kiinnittyy. Chad McQueen on täysin tuntematon hemmo, vaan ei se elokuvaa huononna. Rothrockia katselee mielellään, jakamassa nyrkkiä tai vaikka ihan muuten vain. Ysärimäinen soundtrack kelpaa aina. Nice.

Martial Law rating 3,15

544

Sinners and Saints (2010)

Toimintaa nähdään mukava määrä ja se on myös hyvin toteutettua. Löytyyhän lopusta pienimuotoinen nyrkki/puukko tappelukin. Draama puolellakin elokuva onnistui suurimmaksi osaksi odotettua paremmin, mikä oli tietysti positiivinen yllätys vaikka jotkut näyttelijät olivatkin vähän kankeita. Mutta onneksi se ei päässyt paljon vaivaamaan. Johnny Strong on itselleni aivan tuntematon, mutta hoitaa kuitenkin näyttelemisen tarpeeksi hyvin, karismaakin löytyy jonkun verran vaikka nyt oscarin arvoisia suorituksia ei nähdäkkään. Johnny Strongin aisapari Kevin Phillips taas ei pärjännyt yhtä hyvin, ainakaan draama ei näytä mieheltä oikein sujuvan. Plussaa myös Tom Berengerin pikkuroolista, mukava nähdä vanhoja konkareitakin uusien naamojen keskellä. Yhteenvetona toimiva actiontrilleri jossa on sitä jotain, joka iski ainakin allekirjoittaneeseen katsojaan.

Sinners and Saints rating 3,39

545

Martial Law 2: Undercover (1991)

Wincott! Helposti parempi kuin edellinen osa, jo ihan vain Wincottinkin takia. Jeffin kollegoitansa paremmat näyttelytaidot tulevat hyvin viimeistään tässä leffassa esille. Toimintaa piisaa, tällä kertaa myös räiskinnän merkeissä. Wincott ja Rothrock pääsevät myllyttämään pahisten kanssa hyvissä määrin. Loppujenlopuksi tälle voisi antaa helposti vaikka neljä tähteä, mutta tällä kertaa kolme ja puoli on ihan hyvä. Vaikka siitä nelosesta ei kuitenkaan paljon jäädä. C-luokan parhaimmistoa.

Martial Law 2: Undercover rating 3,58

546

Safe (2012)

Tässähän oli ihan kohtalaisen toimiva juonikin. Tarina pitää otteesaan ja toiminta on rajua. Välillä hieman sekavasti tätä kuitenkin oli kuvattu, mutta pääosin sai ihan selvääkin kun Statham pääsi ottamaan pahisten kanssa matsia. Positiivinen yllätys.

Safe rating 3,19

547

Batman & Teräsmies: Ässäpari Ja Jokeri (1996)

Tämä leffa rokkasi pienenä todella kovaa, mutta perhana niin se tekee vieläkin!

Batman & Teräsmies: Ässäpari Ja Jokeri rating 3,50

548

Bullet to the Head (2012)

Stallone on palkkamurhaaja Jimmy Bobo. Jimmy ja hänen kaverinsa hoitavat yhden tappokeikan, mutta kun he menevät hakemaan rahoja heidät petetään ja ainoastaan Jimmy jää eloon. Jimmy löyttäytyy yhteen poliisi Taylor Kwon (Sung Kang) kanssa ja sitten lähdetään kostamaan.Olihan tässä ihan hyvin toimintaa (joka valitettavasti kärsi aika paljon salamaleikkauksista) mutta juoni oli ehkäpä jopa liian tavanomainen tälläiseen leffaan. En antanut sen kuitenkaan häiritä liikaa.Silti tämä on perusviihdyttävä toimintaleffa jota katsoo ihan mielellään. Näyttelytyökin oli ihan hyvää vaikka välillä Stallone näyttikin vähän kyllästyneeltä. Jason Momoa oli hyvä pahiksena.

Bullet to the Head rating 2,83

549

Bloodsport III - Kumite (1996)

Tappelut ovat säilyttäneet tasonsa, mutta varsinkaan keskivaiheilla ei tapahdu mitään kiinnostavaa. Myös Bernhardtin ja pojan keskustelut tuottivat suurimmaksi osaksi myötähäpeää. Lopun mäiskeet toimivat, mutta eivät poista silti keskivaiheen tylsyyden jättämää paskanmakua suusta. Parasta antia ovat edelleen tarpeeksi hyvin toteutetut ottelut.

Bloodsport III - Kumite rating 2,56

550

The Double - Pimeän puolella (2011)

Olisi toiminut paremmin perinteisenä "veteraani jahtaa murhaajaa" elokuvana. Juonen koukerot eivät tällä kertaa kolahtaneet. Mutta tarjoaa viihdytystä näinkin.

The Double - Pimeän puolella rating 2,69

551

Lättäjalka (1973)

Bud hakkaa äijiä jäisellä tonnikalalla ja tappeluissa on muutenkin kova meininki. Huumoria ei tällä kertaa viljellä kauheasti vaan elokuva yrittää pysytellä vakavalla linjalla.Mutta eihän noita tappeluita voi totisella naamalla katsoa. Harmitonta viihdettä, mutta hyvää sellaista.

Lättäjalka rating 3,00

552

Dragon Eyes (2012)

Kaikkea tarvittavaa löytyy, mutta aineksia ei olla ihan osattu kasata oikein. Juoneen jäi pari meikäläisen mentävää aukkoa (enkä ole pieni mies) ja tarinasta oli muutenkin välillä ihan pihalla. Van Dammelta hyvä mutta pienenhkö rooli ja pääosa mies Cung Le oli aika mitään sanomaton heppu. Peter Welleriltä toimiva kusipää rooli. Itse toiminta oli kuitenkin mukavaa seurattavaa hidastuksineen kaikkineen. Ei aivan toivoton tapaus mutta en tätä nyt lähtisi kauheasti kehumaankaan. Pitkästyttäväksi tämä ei kuitenkaan kerennyt. Vähän alle keskitasoa.

Dragon Eyes rating 2,41

553

The Raid: Redemption (2011)

Puolitoista tuntinen turpasauna on todellakin viihdyttävää ja ajoittain jopa melko rankkaa katseltavaa. The Raid: Redemption ei juonellisesti ole mikään maailmaa mullistava teos mutta toiminnan puolella se todellakin on. Draamaakin on hieman saatu mukaan ja se toimii.Gareth Evans on onnistunut luomaan yhden parhaista toimintaleffoista moneen vuoteen. Kieli pitkänä jatko-osaa odotellessa.

The Raid: Redemption rating 3,70

554

Menneisyyden haamut (1997)

Michael Pare räiskii ja räjäyttää paikkoja urakalla eikä juonesta ole tietoakaan. Kyllä sellainen kuitenkin taisi olla. Roskaista mutta viihdyttävää. Kyllä tälle paikka löytyy leffahyllystä.

Menneisyyden haamut rating 2,00

555

Armstrong (1998)

Armstrong rating 1,75

556

Poliisin painajainen III - Havana Club (1999)

Samanlaista settiä kuin aiemmatkin osat. Bronson tällä kertaa korruption perässä.

Poliisin painajainen III - Havana Club rating 3,22

557

Detention (2003)

Aika tylsää toimintaa ja muutenkin melko paskaa menoa. Ärsytti kun oppilaat piti tunkea mukaan tapahtumiin. Jos Lundgren olisi edes päässyt tappelemaan niin se olisi varmasti piristänyt elokuvaa kummasti. Mutta näinkään ei päässyt käymään. Jaksoin silti katsoa loppuun.Repesin nauramaan kun pahis ajoi rullatuolia takaa moottoripyörällä...

Detention rating 2,14

558

Poliisin painajainen (1995)

No jaa. Bronson seikkailee poliisi Paul Fein:ninä tv- elokuvassa jota ei voi ainakaan liian tapahtumarikkaaksi elokuvaksi syyttää. Paulin tytärtä epäillään murhasta jota ei tietenkään tehnyt ja sitä lähdetään sitten selvittämään. Mukana pyörii myös poika Ben Fein (Daniel Baldwin)Tylsää on vaikka aina välillä tapahtuu sen verran että mielenkiinto pysyy yllä. Bronsonin karisma pelastaa vähän mutta ei tarpeeksi.Vähän alle keskitason poliisijännäri joka jää todennäköisesti yhden katselukerran ihmeeksi.

Poliisin painajainen rating 2,68

559

Poliisin painajainen II (1997)

Ensimmäisen jälkeen odotukset eivät olleet kovin korkealla mutta kyllähän tämä parempi oli kuin ensimmäinen. Tällä kertaa Bronsonin esittämä poliisi ottaa yhteen Venäläisten tappajien kanssa ja perhekin on vaarassa. Jännitystä ja toimintaa on tällä kertaa onneksi hieman saatu lisättyä mutta ei tällä silti päivän väkivallan tarvetta täyteen saa. Outoa että Ben Feinin näyttelijä oli vaihtunut Dabiel Baldwinista Joe Pennyyn?? No,eipä tuo oikestaan haitannut.Ihan ok poliisijännäri.

Poliisin painajainen II rating 3,30

560

Caught Up in L.A. rating 2,50

561

CIA koodinimi: Alexa (1992)

Kaikki olennainen on mukana: räjähdyksiä, takaa-ajoja, räiskintää, tappeluita, draamailua ja pakollinen sex scene. Ihmeellisyyksiä ei kannata odottaa, koska niitä ei tarjoilla. Kyllä tämän parissa silti puolitoista tuntia melko kivuttomasti viihtyy.

CIA koodinimi: Alexa rating 2,86

562

Ihmispommi (1995)

Välillä tuntuu että katsoisi jopa "oikeaa" elokuvaa kun Genesse yrittää näytellä parhaansa mukaan. Useimmat kohtaukset palauttavat kuitenkin takaisin totuuden pariin. Nyrkkiä ja luotia viuhuu kuitenkin sen verran että kertakatselulla menee aika kivuttomasti.

Ihmispommi rating 2,50

563

Vaikea tappaa (2000)

Juoni ja näyttelijät ovat tuulesta temmattua paskaa, mutta hirveintä tässä leffassa oli varmaankin soundtrack. En voi silti väittää etteikö tämä viihdyttävä olisi. Don "The Dragon" Wilson on huomattavasti huonompi näyttelijä kuin kollegansa mutta toimintaosuudet kaveri hoitaa ihan kunnialla.Viihdyttävää paskaa toisinsanoen.

Vaikea tappaa rating 2,58

564

Showdown (1993)

Perus Karate Kidin kopio jolla on kuitenkin omat hetkensä. Draamaosuudet ovat myötähäpeää aiheuttavaa paskaa, samoin ylinäytellyt pahikset. Tappelut ovat kuitenkin perusviihdyttävää katseltavaa vaikka niitäkin olisi voinut olla enemmän. Kyllä tätä ihan kivuttomasti katselee loppuun.

Showdown rating 2,83

565

Keskiyön kostaja (1995)

Keskiyön kostaja on jälleen näitä kovasti kiinnostuksen kohteeni alla olevia c-luokan toimintapätkiä. Tälläisissä huomio ei niinkään kiinnity juoneen tai esim. visualisuuteen, vaan ihan rehellisesti äijäilyyn, tappeluun, räjähdyksiin, ammuntaan ja tietysti Lamasin liehulettiin. Ja niitä kaikkiahan tässä nähdään. Kyllä minä tälläisen "roskan" parissa viihdyn toisenkin kerran.

Keskiyön kostaja rating 3,33

566

Jättiläisnaisen hyökkäys rating 1,46

567

Virtuaalitappajat (1995)

Expect No Mercy edustaa perusvarmaa keskitasoa tälläisissä "alemman luokan" mäiskeissä. Juoni on höpsö mutta toiminta on kovaa. Jalal Merhi ei vakuuta vieläkään.

Virtuaalitappajat rating 2,88

568

Tough And Deadly (1995)

Leffa jossa Billy Blanks ja Roddy Piper pääsevät paukuttamaan pahiksia urakalla turpaan. Billy Blanks vääntää kieltämättä kovaa settiä toimintakohtauksissa. Jokinlainen juonikin tässä oli, mutta se on taka-alalla tässä toimivassa ysäri actionissa.

Tough And Deadly rating 3,33

569

To be the Best (1993)

Tähän mennessä paras Worthin leffa joka on tullut katseltua. Tappeluissa on meininkiä eivätkä pakolliset draamatkaan ole niin suurta kuraa kuin luulisi, vaikka ei niistä mitään kehuttavaa oikeastaan löydy. Kuitenkin hyvä pätkä ainakin Martial arts faneille, kuten minulle ja parille muulle.

To be the Best rating 3,00

570

Special Forces - Erikoisjoukot (2003)

Paukuttelu on paikoittain ihan menevää mutta myös tylsäkhköä, joten huomio kiinnittyy enmmänkin kamppailun puoleen. Adkinsin rooli onkin selvästi yksi tämän leffan pelastavista voimista. Onneksi kuitenkin miltein koko ajan tapahtuu joten silmät pysyvät tiiviisti ruudussa.

Special Forces - Erikoisjoukot rating 3,30

571

Chaos Ridden Years - Stockholm Knockout Live (2006)

Hyvä keikka oli kyllä. Mukana on myös todella paljon extroja. Musavideoita, dokumentteja sun muuta. Kokonaisuutena oikein mahtava paketti.

Chaos Ridden Years - Stockholm Knockout Live rating 4,10

572

Last Man Standing (1995)

Heti alusta asti lähdetään menemään kovaa vauhtia ja actionia tarjotaan runsaasti non-stoppina, eikä juonikaan sieltä kehnoimmasta päästä ole. Takaa-ajoissa autojen kolareiden määrälle vetää vertoja ainoastaan räjähdysten määrä, ja molempia on helvetisti. On niitä huonompiakin "dirty cops" leffoja nähty. PM Entertainment Groupin vakionaamoista Jeff Wincott on noussut suosikikseni. Toiminnan ystävänä toimii toimivasti.

Last Man Standing rating 4,00

573

Tunnel (2002)

Todella tylsällä juonella ja huonolla näyttelyllä varustettu Tunnel yrittää olla parempi mitä se on. Oikeasti se on yllätyksetön ja tylsä paskapökäle. Daniel Baldwin ja Kim Coates ovat oikeasti hyviäkin näyttelijöitä ja mielestäni hyviä roolejakin tehneet mutta tämä ei toimi...ei millään tasolla.

Tunnel rating 1,00

574

The Stray (2000)

The Stray rating 0,00

575

Avalanche (1999)

Avalanche rating 2,00

Profiilin tiedot

TOP-listat