
Juki
Käyttäjä, 19 fania
Toimintaelokuvat TOP 5
2

Total Recall - unohda tai kuole (1990)
Arskan paras ehdottomasti! Menee jopa loistavien Terminator 2:n ja Predatorin ohi. Leffassa on mielenkiintoinen juoni, hyvät näyttelijät ja sujuva ohjaus.
4

Robocop (1987)
Yksi parhaista 80-luvun toimintapätkistä Terminatorin ohella ja toiseksi paras Verhoevenin teoksista. Edelle menee vain kolme vuotta myöhemmin tehty Total Recall. Ekan kerran näin leffan joskus vaahtosammuttimen kokoisena ja silloin mieleeni jäi erityisesti se Murphyn teloituskohtaus. Tosin kyseessä oli silloin joku pahasti saksittu TV-versio. Myöhemmin tuli onneksi nähtyä myös alkuperäinen leikkaamaton versio ja täytyy sanoa, että leffa on kaikessa väkivaltaisuudessaankin täyttä rautaa. Plussaa leffalle siitä, että se ei perustu pelkkään aivot narikkaan -räiskintään, kuten monilla muilla tuon ajan toimintapätkillä oli tapana. RoboCopista löytyy myös hieman syvällisempääkin tarinaa. Kurtwood Smith tekee mielestäni leffan parhaan roolin Clarence Boddickerina.
5

Bad Boys (1983)
Yksi parhaista, ellei jopa paras vankilaelokuva, mitä koskaan on tehty. Leffan kuvausten aikaan vasta 22-vuotias Sean Penn tekee yhden uransa hienoimmista roolisuorituksista ja myös sivuosissa nähtävät Clancy Brown ja Esai Morales vetävät roolinsa hienosti. Leffan juoni on mielenkiintoinen ja toteutuskin on onnistunut hienosti. Vankilameininki on todella rajua ja jopa säälimätöntäkin. Leffan loppu oli minulle pienoinen pettymys, mutta kyllä tämä silti on suositeltavaa katsottavaa kaikille vankilaleffojen ystäville.