Joku
Käyttäjä, 28 fania
Leffahylly
1
Existenz (1999)
Ei kolahtanu ihan samaan tapaan kun ekalla katselukerralla. Existenz tavallaan pursuaa hienoja ideoita, mutta toteutus jää vähän puolitiehen. Sitten taas toisaalta tässä on läjäpäin Cronenbergille ominaisia bodyhorror -elementtejä, joita ei voin kuin ihailla ja ihmetellä! Juoni on ihan mielenkiintoinen, ja kökölle dialogille ynnä muulle hölmöilylle löytyy selitys loppujen lopuksi. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että ei tää niin fiksu ja tajunnanräjäyttävä elokuva ole mitä monet ylistää. Videodromessa Cronenberg jo tavallaan käsitteli samankaltaista aihetta huomattavasti tehokkaammin. Pirullisen viihdyttävä Existenz on silti, ja siksipä kolme tähteä ja plussa päälle. +
6
Rita Hayworth - avain pakoon (1994)
Parhaita elokuvia ikinä. Ei tähän muuta tarvi sanoo.
10
Pitkä kuuma kesä (1999)
Kotimaisten nuorisoleffojen ykkönen. Vanhaa suomirokkia ja punkkia sisältävästä soundtrackista lähtien kaikki toimii. Huumoria ja kuolemattomia lausahduksia riittää. Kah, Hirvonen paskalla!
11
Killing Zoe (1994)
Tarantino-vaikutteinen hyvä leffa tutusta aiheesta, eli pieleen menneestä pankkikeikasta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee. Alkupuoli elokuvasta herskasekoiluineen jne oli kyllä niin sekavaa katsottavaa ettei siitä saanut oikein mitään irti, mutta kun päästään itse pankkiin niin alkaa se varsinainen toiminta. Muutama liipasinherkkä narkkari ilman kunnon suunnitelmaa ryöstämässä pankkia, väkivaltaa ja ruumiita on sitten sen mukaisesti. Eric Stoltz vetää loistavan roolin kassaholvimiehenä, kuten myös koplan pomoa näyttelevä nimihirviö Jean-Hugues Anglade.
13
Kadotettu (1998)
Jotakuinkin unohdettu helmi, mitä tulee näihin Fincherin Sevenin vanavedessä tulleisiin mysteeritrillereihin. Näitähän sikisi Sevenin ilmestymisen jälkeen kuin sieniä sateella, esikuvan edelleen pysyessä varsinaisena virstanpylväänä ja mestariteoksena. Fallen kuitenkin edustaa ehdottomasti tuossa porukassa sitä parempaa kastia, ja onnistuu olemaan kyllä lähes kaikilla osa-alueilla varsin viihdyttävä ja nautittava mysteerielokuva. Omat typeryytensä ja kliseensä tästäkin löytyy, mutta jotenkin kaikki paikkautuu loistavien näyttelijöiden ollessa niin uskottavia rooleissaan. Washington, Sutherland, Goodman ja Gandolfini. Melkoinen porukka tähän on saatu raavittua kasaan. Juoni myös pitää otteessaan mukavasti loppuun saakka, ja lopetus on riittävän napakka. Tää oli nyt varmaan kolmas katselukerta tälle leffalle, ja toimi edelleen lähes yhtä hienosti kun aiemminkin. Siispä:
16
Salainen agentti 007 ja tohtori No (1962)
Tulipas aloitettua Bond-saagan uusintakatselu todella pitkästä aikaa. Dr. No on itselle niitä ikimuistoisempia sarjan elokuvia, sillä se oli kakarana yksi niistä Bond-leffoista joita omistin vhs-nauhalla. Tätä tulikin sahattua useita kertoja lävitse. Elokuva on oikein hyvä startti Bondille, ja siitä löytyykin paljon sittemmin sarjan leffoille troopeiksi muodostuneita juttuja. Sean Connery on totta kai mielettömän karismaattinen nimiroolissa, ja moni pitääkin miestä parhaana James Bondina kautta aikain. Itsekin saatan kallistua tuohon suuntaan. Dr. No on kuitenkin Bond-leffana tietyllä tapaa raakile, kuten pitkien sarjojen ekat osat tuppaa joskus olemaan. Kaikki palaset ei vielä ole loksahtaneet kohdalleen, ja budjettisyistä esimerkiksi toimintaa on suhteessa vähemmän mitä myöhemmissä sarjan filmeissä on totuttu näkemään. Pahiksena toimiva Spectre-jäsen Dr. No on sen sijaan jo ihan ehtaa Bond-pahis -kamaa. Samoin tämän tukikohta syrjäisellä Jamaikan saarella on superpahikselle arvonsa mukainen. Ursula Andressille voi myös antaa erikoismaininnan esiintymisestään Honey Ryderinä. Vaikka Dr. No on kokonaisuutena hiukan verkkaisempi eikä täysin eheän tuntuinen, on se silti ihan loistava lähtölaukaus pitkälle sarjalle hienoja agenttiseikkailuja. Viihdyn tämän parissa helposti kerta toisensa jälkeen.Hyvää viihdettä siis kaikenkaikkiaan.
23
Terminator 2 - Tuomion päivä (1991)
Täydellinen toimintaelokuva ja täydellisen onnistunut jatko-osa. On huikeita takaa-ajoja, räiskintää ja todella upea juoni. Vaikka elokuvalla on ikää jo yli 20 vuotta tehosteet on silti hienoa katseltavaa. Esimerkiksi T-1000:n muuntautuminen on toteutettu törkeen hienosti. Cameronin elokuvista Terminator 2 on ehdottomasti Aliensin ohella paras. Schwarzeneggerin filmeistä yltää myös ihan kärkikolmikkoon.
25
Hellbound - Hellraiser II (1988)
Ihan hyvä leffa. Ainakin jatko-osana ajatellen. Avas vähän lisää Hellraiserin maailmaa, kenobiitteja jne. Efekteistä täytyy myös taas mainita että oli kyllä hienoo katottavaa!Stop-motion möllejä, verta ja visvaa.
26
Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja (1986)
Ei tätä kyllä kauhuelokuvaksi voi kutsua, vaikka monissa paikoissa tätä sellaiseksi (mm. dvd:n kannessa) väitetään. Pikemminkin draamaelokuva höystettynä pienillä kauhuelementeillä. Hyvä elokuva tää kyllä on, sitä ei voi kiistää. Huumoria ei juuri ole ja väkivalta on veristä sekä vastenmielistä katsottavaa. Tarina myös etenee jouhevasti, vaikkei tässä mitään toimintaa erityisesti ole. Kaikesta parhaiten kuitenkin mieleen jää Michael Rookerin aivan uskomaton näyttelijäsuoritus Henrynä. Otiksen roolissa nähtävä Tom Towles on myös hyvin uskottava. Rikoselokuvien ystävien ei tätä kannata missata.
33
Me kaksi & Irene (2000)
Farrellyn veljesten kahelikomedia joka on vähän sellaista 50-50 hitti tai huti -kamaa itelle. Tiedän monia jotka ylistää tätä elokuvaa, ja pidän siitä kyllä itsekin, mutta jotain tästä puuttuu silti. Oon kattonu tän, kuten monet muutkin Jim Carreyn kovimman kauden elokuvat useampaan kertaan, ja aina se toki viihdyttää yhtälailla. Viihdearvostaan huolimatta Me, Myself & Irene jää sisällöltään ja muistettavilta vitseiltään väkisinkin 90-luvun kovimpien osumien jalkoihin, ja sen takia tätä ei tule uusittua ihan niinkään usein kuin esimerkiksi Ace Venturaa, Maskia tai Nuijaa ja tosinuijaa. Puhumattakaan Truman Show:sta tai mestarillisesta Man on the Moonista. Tässäkin elokuvassa on ehdottomasti hetkensä, ja ollaan Carreyn filmografiassa vielä vahvasti plussan puolella, mutta pientä notkumista alkaa olla havaittavissa. Toki Carreyn olemus on elokuvassa vielä täyttä timanttia, jos miehen komediasta pitää. Äijä pääsee revittelemään "tuplaroolissaan" oikein kunnolla. Joskin täytyy sanoa, että tuo persoonallisuuden muutos toimii huomattavasti paremmin The Maskissa kuin tässä. Toki kyseessä on kaksi täysin erilaista elokuvaa, eikä niitä sinällään kannata sen enempää lähteä vertailemaan. Me, Myself & Irene onkin hengenheimolainen selvästi Farrellyn veljesten aiemman elokuvan, Nuija ja tosinuija -kanssa, joka onkin ihan komediakultaa. Tän voisikin hyvin kuvitella katsovansa back to back -tuon elokuvan kanssa, niin samoissa tunnelmissa liikutaan.En tiedä monesko katselukerta tämä oli, mutta eipä elokuva vieläkään kyllästyttänyt. Toimii siis edelleen, siksipä kolme tähteä.
39
Con Air - lento vapauteen (1997)
Niin lujaa överiks vedetty ysäritoimintaelokuva Con Air on, että eihän se voi muutakun viihdyttää. Näyttelijäkaartiin kuuluu vähintäänkin kovia toimintanimiä, ja muutenkin hyviä näyttelijöitä. Etenkin Buscemi oli aika vakuuttava sarjamurhaajaroolissaan. Juonihan ei mikään päätä huimaava ole, muttei sen toki tarvikkaan kunhan jokapuolella räjähtelee ja luodit sinkoilee riittämiin. Ja kyllähän ne sinkoilee.Viihdyttävää möhellystä kaikenkaikkiaan. Ei kuitenkaan vuosikymmenensä paras kohelluselokuva.
43
Elukkatehdas (2000)
Animal Factory on hyvä vankilaleffa joka perustuu jo edesmenneen ex-linnakundi-näyttelijä Edward Bunkerin kirjaan. Näyttelijäkaarti on täynnä just tälläseen leffaan sopivia nimiä, Buscemin ohjaus on ihan kelvollista (vaikkakin ko. herra paremmin näytteleekin kun ohjaa) sekä juonipuoli on suurimmalta osin kunnossa. Huonona puolena sanottakoon, että loppua kohden homma pikkusen lässähtää, ja loppu tuntu tulevan jotenkin töksähtäen. Omasta mielestä leffa ois joutanu olla vaikka puoli tuntia pidempi, niin juoni olis ehkä saatu vielä paremmin rakennettua, ja etenkin loppukohtaukseen olis voitu panostaa enemmän. En kyllä tosin osaa sanoa menikö se kirjassa sen kummemmin, kun en sitä oo lukenu. Pitäs varmaan.Kaikenkaikkiaan: keskivertoa heittämällä parempi vankilaelokuva, muttei kuitenkaan mikään lajityypin mestariteos. Suosittelen tutustuun jos aihe kiinnostaa, muuten tää voi tuntua vähän tylsältä. 2.11.2022 EDIT!Edward Bunkerin loistava Animal Factory tuli luettua hiljattain loppuun, ja oli aivan pakko ottaa tämä filmatisointi uusintakatseluun sen myötä. Täytyy kyllä sanoa, että leffana Animal Factory astuu siihen samaan sudenkuoppaan mihin niin moni muukin elokuva-adaptaatio, eli se kiirehtii liikaa asioita, eikä ehdi keskittyä hahmojen välisten suhteiden kuvaamiseen tarpeeksi. Tän olis pitänyt olla vähintään kaksituntinen elokuva, jotta esimerkiksi Ron Deckerin ja Earl Copenin hitaasti rakentunut ystävyys ja luottamus olisi saatu kuvattua uskottavasti, nyt homma jää puolitiehen. Puhumattakaan Copenin ja muiden keskeisten vankien välisistä suhteista ja historiasta. Tottakai elokuvia tehdessä joutuu lähdemateriaalia rajoittamaan, mutta tän kohdalla olis sellainen hitaampi tarinan rakentaminen ollut elintärkeätä, sillä nyt homma tuntuu paikoin pahasti kiirehdityltä. Ja tarkoitan sillä sitä, etten katsojana oikein tuntenut Deckerin ja Copenin välistä suhdetta yhtään niin suureksi ja tärkeäksi mitä se kirjassa rakentuu olemaan. Miehet ovat teoksen loppua kohden kuin veljet. Tässä elokuvassa tuo ystävyys kyllä välittyy, mutta mitenkään samalle tasolle ei päästä. Animal Factory on kyllä elokuvana kirjalle uskollinen, ja noudattelee pitkälti samoja kuvioita kuin kirjassa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (esimerkiksi Ron Deckerin isä, jota ei kyllä kirjassa nähdä). Myös kirjasta tuttuja kuolemattomia lausahduksia ja vankilakundien tarinoita on tuotu mukaan kiitettävästi suoraan muuttelematta, joskin nekin jää hieman vaisuiksi verrattuna kirjaan jossa niille annetaan enemmän tilaa, jolloin lukija pääsee todella mielikuvituksessaan noihin tapahtumiin kiinni. Näyttelijöistä elokuvassa täytyy sanoa, että valinnat on tehty kyllä ihan hyvällä maulla. Pari poikkeustakin on, esimerkiks T.J:n ja Tankin näyttelijät ei oikein istunut rooleihinsa. Willem Dafoe, Edward Furlong ja Danny Trejo puolestaan on oikein oivia valintoja. Kuin myös Mickey Rourke aika yllättävässäkin roolissa. Steve Buscemin ohjaus on ihan jees, joskin tää tuo hiukan liiankin moneen otteeseen mieleen tuohon aikaan kovin suositun Kylmä rinki tv-sarjan. Eikä siinä, tykkään kyllä kyseisestä sarjasta, mutta tältä olis silti ehkä kaivannut enemmän elokuvallisempaa ilmettä. Musat oli myös selvästi saaneet inspistä siltä suunnalta.Kokonaisuutena Animal Factory on ihan mukiinmenevä vankilafilmi, mutta kalpenee Edward Bunkerin kirjalle aivan täysin. Nyt tuntuu vähän siltä, että nautin tästä elokuvasta huomattavasti enemmän ennen kuin luin tuon kirjan. Väkisinkin tulee tehtyä niin paljon vertailua siihen. Animal Factory toimii taatusti perusvarmana viihteenä jos tän genren elokuvista tykkää, mutta suosittelen enneminkin lukemaan sen Bunkerin alkuperäisen teoksen.
49
Rentun ruusu (2001)
Ei sitä käy kiistäminen, etteikö Irwin Goodman ollu tärkeä pala suomalaista musiikkihistoriaa, kuten myös Vexi Salmi. Äijät todellakin ansaitsi oman elokuvansa, ja Rentun ruusu on tehty hyvällä maulla, Hammarbergia kunnioittaen. Kyllähän tässä leffassa sudenkuoppansa on, eikä filmi välttämättä mikään mestariteos ole, mutta pirun viihdyttävä musiikkielokuva kuitenkin. Sen nostalgia korvaa missä järki tekee lakon, eikun siis. Kannattaa vaikka korkata pullo keppanaa, ja nautiskella. Martti Suosalo ja Ilkka Koivula tekee molemmat mainiot roolit, etenkin Suosalo, joka on kuin ilmetty Irwini.
51
Hannibal (2001)
Hyvä jatko-osa loistavalle ykkösosalle. Hopkins on Lecterinä yhtä vakuuttava kun ekassa, eikä Moore huono agentti Starlingina oo. Tarina on hyvä ja leffassa on monia unohtumattomia kohtauksia. Miinuksena sanottakoon että hidashan tää on ekaan osaan verrattuna. Monta kertaa tuli kelloa vilkuiltua, että koska alkaa tapahtuun. Loppuosa onkin sitten hyvä kun vauhtiin todella päästään.
53
Manaaja (1973)
Manaaja ei rankasta aiheestaan ja maineestaan huolimatta ole kovinkaan jännittävä, eikä tarpeeksi mukaansatempaiseva. Tunnelma on yleisesti hyvä, muttei pääse oikein huippuunsa missään vaiheessa. Toisinsanoen elokuva on osittain melko tasapaksu. Näyttelijät leffassa on hyvät ja klassikkokohtauksia piisaa. Manaajaa on sittemmin apinoitu ja parodioitu siellä sun täällä, senverran legendaarisesta elokuvasta on kyse. Loppusummauksena siis: Hyvä filmi, mutta todella yliarvostettu.
56
007 ja Kultasormi (1964)
Goldfinger on yksi ikonisimmista Bond-seikkailuista. Siinä kiteytyy hienosti lähes kaikki Bond-elokuvalle sittemmin normiksi muodostuneet jutut. Sen lisäksi elokuvan tarina on todella vetävä. Goldfinger on oikein mainio pahis, ja omaa pirullisen nerokkaan suunnitelman, jonka vain 007 voi pistää piloille. Toimintaa on riittämiin, ja sellaista vanhoille Bond-leffoille ominaista velmua meininkiä. Mun mielestä se golfkenttäkohtaus esimerkiksi on ihan loistava. Elokuva ripottelee muutenkin agenttiseikkailun sekaan sopivalla maulla huumoria. Sean Conneryn karisma on tässä elokuvassa myös kokolailla jo huipussaan. Jos ensimmäiset kaksi Bond-elokuvaa oli sellaista pientä yleisfiiliksen ja tunnelman hakua, on Goldfinger sitten se teos, jossa Bond-elokuva loksahti raiteilleen. Raiteille, jotka kantaa yhä tänä päivänä tätä sarjaa.Loistava toimintaseikkailu, joka jaksaa viihdyttää aina kerta toisensa jälkeen. Paljon muistettavia hetkiä ihan alkujaksosta loppuun asti.
58
Erittäin salainen (1981)
Ei varsinaisesti ihan omia ykköslemppareita Bond-elokuvista, mutta onhan tämäkin varsin menevä seikkailu. Ehkä leffan juoni on hiukan unohdettava, mutta toimintakohtaukset sen sijaan on sarjan parhaimmistoa. Siis tässä on ihan älyttömän komeita kiipeilykohtauksia, takaa-ajoa, helvetti jopa moottoripyörällä ajetaan jääkelkka-kourua pitkin! Myös elokuvan avausjakso helikoptereineen on ihan järjetön! Tuohon aikaan osattiin kyllä tehdä tyylikästä actionia, For Your Eyes Only on vankka muistutus siitä. Moore on tottakai vedossa James Bondina, eikä leffan pahis Kristatos eli Julian Gloverkaan hassumpi ole. Tunnusmusiikki on vähän keskivertoa heikompi ja unohdettavampi tällä kertaa, vaikkei varsinaisesti huono olekaan.Viihdyttävää James Pönttiä koko rahan edestä. Ei sarjansa parhaita elokuvia, mutta sitä vahvempaa keskitasoa ehdottomasti. Mr. Booooooond!!!
63
Gladiator (2000)
Toimii aina uudestaan ja uudestaan. Gladiaattori on erittäin mahtipontinen teos ja taatusti genrensä parhaita teoksia 2000-luvulta. Kahden ja puolen tunnin kestokaan ei juuri tunnu pitkältä tässä leffassa. Russell Crowe on loistava kuten yleensä, mutta myös Joaquin Phoenix vetää todella kovan roolin. Eipä muissakaan näyttelijöissä valittamista ole.Kyllä Gladiaattoria voi ihan varauksetta suositella kelle vaan.
64
Sleepers - katuvarpuset (1996)
Hieno elokuva. Sisältää parhaita elementtejä useasta eri rikoselokuvan alalajista. On vankilameininkiä, mafiahommia ja oikeussalidraamaa. Kaikki höystettynä erittäin rankalla ja koskettavalla pohjavireellä, sekä loistavalla näyttelijäkaartilla, josta esimerkiksi Kevin Bacon vetää yhden uransa parhaista rooleista. Sleepers on 90-luvun parhaimmistoa.
67
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli (1988)
Piti joku jouluinen elokuva valita aattoiltana tänäkin vuonna katsottavaksi, ja hetken hyllyä plärättyäni totesin, että jumalauta Die Hardia ei olekaan tullut jokuseen vuoteen katsottua. No, John McTiernanin toimintaklassikko soittimeen, ja sain taas kerran todeta kyseessä olevan edelleen yhden parhaista genrensä elokuvista koskaan. Die Hardista on vähän vaikea sanoa mitään, mitä ei olisi sanottu jo miljoonaan kertaan. Se on älyttömän hyvin aikaa kestänyt, sujuvasti rullaava, mukaansatempaava ja väkivaltainen mutta myös hauska elokuva. Se osuu jokaisella osa-alueella täysin napakymppiin. Elokuvan toimintakohtaukset on vielä tänäkin päivänä alan parhaimmistoa, samoin myös aikanaan ihan erilaisista elokuvista ponnistaneen Bruce Willisin loistelias toimintasankarin roolisuoritus. Ikonista kamaa suorastaan. Ainoa asia mistä voisin ihan snadisti nipottaa, on se Karlin täysin epäuskottava henkiinherääminen elokuvan lopussa. Sekin on kuitenkin hyvin pieni asia, eikä se laske elokuvan pisteitä kokonaisuutena tippaakaan.Mestariteos ja yksi toimintaelokuvan jämäkimmistä virstanpylväistä. Toimii aina vaan.
76
Zorron naamio (1998)
Tämä tuli nähtyä suht herkässä iässä aikoinaan, ja siitä lähtien elokuva on kyllä lukeutunut omiin 90-luvun suosikkeihin, mitä tulee ison profiilin seikkailuelokuviin. Tässä on kutakuinkin kaikkea mitä voit tän lajityypin filmiltä pyytää. On näyttävää toimintaa, myyttinen sankarihahmo, hienoa musiikkia ja miljöö joka sopii täydellisesti tämäntyyppisen tarinan näyttämöksi. Tottakai mukana on myös liuta eturivin näyttelijöitä, jotka vielä antaa oman mausteensa elokuvaan. Zorro on varmaan hahmona kaikille tuttu, hiukan Robin Hood -henkinen kansansankari, joka iskee vääryyksiä vastaan miekkansa ja ruoskansa voimin. Elokuva on muuten pullollaan hienosti koreografioitua miekkailua ja ylipäänsä tappelukohtaukset toimii helkkarin hyvin. Huumoria on mukana myös sopivassa balanssissa. Leffa ei mene missään kohtaa täysin komedian puolelle (jonka jatko-osa teki myöhemmin), muttei myöskään ole liian synkkä. Zorron naamio on oikeastaan hyvin verrattavissa esimerkiksi ensimmäiseen Pirates of the Caribbean -leffaan. Siinä on erittäin tiukassa tasapainossa kaikkia seikkailuelokuvan elementtejä yhdisteltynä, joka tekee siitä ajattoman elokuvan.The Mask of Zorro on itselle niitä elokuvia, joka on helppo kerta toisensa jälkeen napata hyllystä katseluun, kun kaipaa ihan rehellistä viihdettä. Parasta lääkettä sellaiseen elokuvannälkään, kun ei jaksa rassata päätään, vaan haluaa jotain kevyttä ja hyväntuulista seikkailua, josta jää hyvä mieli jälkikäteen.
88
Legenda (1985)
Ihan kelvollinen fantasiaseikkailu, vielä näin vuosien jälkeenkin. Juoni ehkä vähän heikohko, mutta pojoja tulee upeista lavasteista / maskeerauksista. Plussaa myös tietysti Tim Curryn hienosta roolista paholaisena.
91
Konnasota (2001)
Konnasota on varsin viihdyttävä komediapläjäys, jota tosin osittain kannattelee mainio näyttelijäkaarti.
95
Rosvoja, rosvoja! (1981)
Hieno fantasiaseikkailu. Matkalla törmätään historiasta tuttuihin hahmoihin, peikkoihin, jättiläisiin, kävästään titanicilla ja ties mitä. Lopussa tietysti vastaan tulee vielä itse paholainen. Erikoistehosteet on kelpo katseltavaa, elokuvan ikäänkin nähden. Ainoastaan elokuvan loppu oli vähän omituinen, mutta eipä sekään jäänyt suuremmin haittaamaan.
98
Hellraiser (1987)
Kulttimaineessa oleva leffa, ansaitussa sellaisessa. Hellraiser on mainio elokuva ja oikein hyvää vaihtelua perinteiseen slasherkauhuun. Verellä läträtään isoissa määrin ja juoni on sopivan mysteerinen. Pinhead on loistava hahmo, ja siinä onkin enemmän "särmää" kun monessa muussa kauhuelokuvapahiksessa. Miinusta jos pitäis antaa, niin ehkä osa tehosteista on jo hieman ajan hampaan kaluamia.
101
Training Day (2001)
Todella toimiva rikosleffa. Denzel Washington vetää ihan älytöntä settiä eikä muutkaan näyttelijät surkeita ole. Juoni on koukuttava ja tarpeeksi nopealla temmolla mennään eteenpäin. Tykkäsin!
102
Amerikan psyko (2000)
Hyvä elokuva. Ei anna suoria vastauksia juonensa puolesta varsinaisesti mihinkään, mutta pistää miettimään. Näin ollen Amerikan Psykolla on uudelleenkatseluarvoakin ihan kivasti. Kerta toisensa jälkeen tästä vaan aina saa irti jotain uutta. Christian Bale vetää leffan parhaan roolin, mutta muut on myös ihan jees. Ainoastaan Willem Dafoen hahmo jäi jotenkin ehkä turhanpäiväseks. Viittauksia vanhempiin kauhuelokuviin löytyy myös muutamia, esimerkkeinä televisiossa pyörivä Teksasin moottorisahamurhat ja simppelisti päähenkilön nimi kertoo jo jotain leffan esikuvista.Mikään mestariteos Amerikan Psyko ei välttämättä oo, mutta toimivaa viihdettä kyllä. Ja tosiaan kestää katselua useempaankin kertaan. Kirja pitäis varmaan lukasta myös.
108
Darkman (1990)
Sankarielokuvat ei oo ikinä oikein meikäläiselle kolahtanu, mutta tässä on sitä jotakin. Synkkyys tuo mieleen Burtonin ensimmäisen Batmanin ja hiukan The Crown myös. Musiikeistahan vastasi Batmanin musatkin säveltänyt Danny Elfman. Näyttelijät vetää roolinsa kohtuu hyvin, ja toimintaa riittää. Loppuosio onkin melkosta ilotulitusta. Vaikka osa tehosteista elokuvassa onkin kulunut ajan saatossa, on maskeeraukset kuitenkin täyttä timanttia. Muunmuassa Neesonin lärvi räjähdyksen jälkeen on saatu näyttään todella rujolta. Ja onhan se Darkmanin ulkoasu muutenkin hattuineen ja lähes muumiota muistuttavan naamansa kanssa älyttömän hienon näkönen.Jaksaa viihdyttää aina uudelleen ja uudelleen. On myös viimeisiä Raimin hyviä leffoja.
112
Uhrilampaat (1991)
Täysin maineensa veroinen trilleri joka esittelee yhden parhaista, ellei jopa parhaan elokuvapsykopaatin kautta aikojen: Hannibal Lecterin.
116
Men in Black II - Miehet mustissa 2 (2002)
Melko laiska jatko-osa, toistaa aivan liikaa ensimmäisen juonta, eikä tuo pöytään tarpeeksi uutta. Vitsit kuitenkin onneks osuu pääosin maaliin, ja tehosteguru Rick Bakerin alienit on taas mahtavan näköisiä ja omaperäisiä ilmestyksiä. Harmillista että tää maistuu niin pahasti rahastukselta, sillä leffassa on moni muu osa-alue kohdillaan. Hutiloitu juoni vaan sakkaa pahemman kerran. Tarina tuntuu jotenkin liian nopeasti kasaan raavitulta ja vanhojen polkujen tallaamiselta. Ihan kun ei aiheesta sais revittyä vaikka minkälaista uutta seikkailua (kolmososa onneks käänsi kelkan).Antaisin kaks ja puol, mutta tällä on tietynlainen nostalgiaside meikäläiseen, kuten ekallakin osalla. Tää on tavallaan sellanen guilty pleasure -leffa. Tiedostan, ettei kokonaisuus oo kauheen hyvin kasassa, mutta viihdyn silti aina tämänkin parissa ihan kohtuu hyvin, vaikka leffa onkin mahalasku verrattuna ensimmäiseen osaan.
117
Kaava 51 (2001)
Kyllä tätä Jackson-Carlyle kaksikon toilailua mielellään katselee. Toimintaakin löytyy riittävästi ja hyvää läppää!
127
Reservoir Dogs (1992)
Tarantinon masterpiece! Tää se vaan jaksaa iskee joka kerta, musiikitkin on täyttä timanttia.
129
Scream 3 (2000)
No melko väsynyttä rupes oleen, itseasiassa niin väsynyttä että meinasin nukahtaa pariinkin otteeseen. Taso putos todella paljon tokasta, saatika sitten ekasta osasta. Leffan paras kohtaus tais olla se kun lopputekstit vihdosta viimein lähti rullaamaan. Toivon todella että sarjan neljäs osa on parempi.
132
The Fifth Element - puuttuva tekijä (1997)
Ihan hyvä scifileffa. Heikohko juoni korvautuu nopeella toiminnalla ja hienoilla tehosteilla. Avaruusmöllien ulkonäköön on nähty vaivaa, samoin kuin kummallisiin aseisiin. Eihän tää Bessonin tai Willisin parhaita elokuvia oo, mutta viihdyttävä pätkä kuitenkin. Etenkin scifielokuvien ystäville tässä on tarjolla vaikka mitä. Mm. viittauksia / parodiaa muita genren leffoja kohtaan löytyy.
155
Pallosalama (1965)
Pallosalama on niitä Bond-leffoja jotka on jääneet itsellä hiukan paitsioon, syystä tai toisesta. Tätä ei tullut penskana katseltua läheskään niin usein kuin esimerkiksi Kultasormea tai Tohtori No:ta. Enkä oikeastaan tiedä edes miksi, sillä kyseessä on oikein viihdyttävä elokuva. Kaikki Bondin perinteiset metkut on mukana ja tarinakin on ihan vetävä. Ehkä tässä on kuitenkin kaiken kaikkiaan hiukan vähemmän sellaisia ikimuistoisia kohtauksia, kuin esimerkiksi edeltäjässään. Siitäkin huolimatta kyseessä on varsin viihdyttävä ja takuuvarma Bond-seikkailu. Myös Tom Jonesin introbiisi on taattua laatua.Vahvat kolme tähteä.
158
Ladyhawke - Legenda haukasta (1985)
Hämmästyttävän kauniissa maisemissa kuvattu fantasialeffa, joka on hiukan jäänyt unholaan. Hiukan hankala on käsittää miksi, sillä kasarilla tehtiin läjäpäin tätä heikompiakin genren leffoja, jotka tuntuu olevan kuitenkin paljon arvostetummassa asemassa. No toki nää on mielipidekysymyksiä. Ladyhawke jokatapauksessa on todella viihdyttävä ja omaperäinen elokuva, jossa on likimain kaikkea mitä tän kaltaisessa tarinassa tarvitaan. Matkantekoa kuvaavat tunnemalliset otokset on välillä ihan älyttömän maalauksellisia ja kauniita. Aina karismaattinen Rutger Hauer ja kaunis Michelle Pfeiffer on todella onnistuneita valintoja rooleihinsa, eikä Matthew Broderickaan täysin sietämätön ole. Kaikesta hienosta miekka ja magia -meiningistä huolimatta leffassa on yks iso miinus. Moni elokuvan nähnyt varmaan arvais tässä kohtaa jo mistä on kyse. Tietysti elokuvan scoresta. En tiedä onko Donner itse katsonut lopputulosta viimeisenä ja sanonut: "joo-o pojat, kyllä tällänen groovy syntikkapoppi sopiikin sitten hienosti keskiaikaseikkailun taustalle". Ei perkele, ei sovi sitten yhtään. Joka kerta kun nuo musat lähtee pauhaamaan, se irroittaa katsojan täysin elokuvasta, ja rikkoo immersion. Todella paska homma. Luojan kiitos kuitenkin joskus about tunnin kohdilla elokuva alkaa himmaamaan musiikin kanssa, ja loppupuolella kuullaankin sitten ihan oikeesti tunnelmallistakin musiikkia. Etenkin esimerkiks ihan lopputaistelussa soiva kappale onkin sitten puolestaan varsin mainio. Mutta siltikään en voi olla rokottamatta pisteitä tosta alun pimputtelusta, ei vaan voi käsittää että kenen mielestä tuo ratkaisu oli hyvä idea.Viihdyttävä fantasiaseikkailu, jota vois suositella esimerkiks hiukan nuoremmille katsojille sellasena genreen tutustumisfilminä. Ilman karmeita musiikkivalintoja pisteytys olis varmaan solid neljä tähteä. Mutta näinollen kokonaisuus jää vähän alle. Todettakoon tähän loppuun vielä, että siis itse elokuvan soundtrackissa ei sinällään ole vikaa, siellä on tosi meneviä syntsabiisejä kyllä, mutta kun ne on täysin väärässä elokuvassa.
164
Octopussy (1983)
Mielestäni sitä heikompaa osastoa Mooren Bond-leffoista. Juoni on vähän epäkiinnostava ja hahmot hieman mitäänsanomattomia. Tässä on myös ihan liikaa sitä Mooren Bondeille ominaista hönttihuumoria. Vastapainona on onneksi ihan todella toimivia ja näyttäviä action-kohtauksia jälleen kerran. 007 -elokuvat on tehty jo aikoinaan niin isolla rahalla, että näissä on poikkeuksetta aina ihan leuat loksauttavia kohtauksia. On hienoja takaa-ajoja ynnä muuta kunnon Bond-seikkailuun kuuluvaa. Maisemat ja naiskauneus on myös jälleen vahvasti edustettuna.Perusviihdyttävä Bond-leffa, mutta jää kyllä Mooren aiempien jalkoihin omissa kirjoissani. Paikoin jopa hiukan puuduttava.
165
Face/Off - kahdet kasvot (1997)
Faceoffi on kunnon rehtiä toimintahömppää. Ei sen enempää, eikä vähempää. Juoni rullaa kivasti ja jatkuva äksöni takaa ettei tuo 138 minuuttia tunnu niin pitkältä kun miltä se kuulostaa. Kyllähän tän voi niputtaa helposti The Rockin, The Last Boyscoutin, Con Airin jne jne rinnalle sinne ysäritoimintapätkien parempaan kastiin.Toimii, kerta toisensa jälkeen.
170
Painajainen Elm Streetillä (1984)
Hyvää kasarikauhua. Sarjan paras osa kolmosen lisäks.
171
Rankka päivä (1993)
Loistava elokuva. Huikeita kohtauksia toisensa perään, Douglasin sekoamista on hieno seurata. Duvall vetää myös roolinsa komeasti. Hauska myös kuinka "D-Fens" törmää erilaisiin ihmisiin matkallaan "kotiin". "Bad news. Your little car's gonna drown. And you're gonna die, wearing that stupid hat. How does it feel?"
172
Koston hetki (1990)
Ihmeen vähälle huomiolle jäänyt ysärin alun rikoselokuva New Yorkin irkkugangstereista. Sean Penn esittää poliisia joka palaa vanhojen tuttujensa luokse, sillä erotuksella, että on eri puolella lakia. Eli siis peiteoperaatiossa oleva kyttä. Tunnelma elokuvassa on melankolinen, ja vaikka meininki on paikoin jopa lähes sarjakuvamaista, on tässä ehkä synkempi ja lakonisempi ilme verrattuna keskiverto aikalaiseen rikoselokuvaan. Mafiakuviot kuvataan suht realistisesti ja homma on juuri niin raadollista kuin voi vaan kuvitella New Yorkin Hell's Kitchenin alamaailmassa olevankin. Väkivalta on kouriintuntuvaa, ja etenkin viimeinen shootout on puhdasta silmäkarkkia kaikille jotka diggailee esimerkiksi Sam Peckinpahin tai Walter Hillin elokuvista. Elokuvan cast on myös loistava. Sean Penn pääosassaan, Gary Oldman elokuvan sekopäisimmässä roolissa ja etenkin Ed Harris petollisena rikospomona on huikeassa vedossa. Myös muu sivuosaporukka on hyvin roolitettu. Musiikeista vastaa puolestaan elokuvasävellysten grand old man Ennio Morricone, matkalla kuullaan toki myös ihan perus rockmusiikkia ja muuta. Päällimmäisenä itselle jäi The Poguesin White City, joka tottakai sopii irkkupubin jukeboksiin kuin nyrkki silmään.Kovaotteinen ja mukaansatempaava rikoselokuva jota voi kyllä luonnehtia jossain määrin unohdetuksi helmeksi.
175
Konna ja Koukku (1977)
Konna ja koukku on niin komedian kuin kaahailuelokuvienkin kiistaton klassikko, joka ei tunnu ainakaan omalla kohdalla menettävän tehoaan sitten millään. Burt Reynolds elämänsä vedossa, Jerry Reedin tarttuvat kantri-renkutukset, kaunis Sally Field, lukematon määrä aidosti upeita autostuntteja, hyväntuulista meininkiä ja loputon määrä junttihuumoria! Toimivaa sellaista! Omassa lajityypissään totaalinen täysosuma.Jatko-osat tosin kannattaa jättää suosiolla rauhaan...
176
Bad Taste (1987)
Harmi ettei Peter Jackson tehnyt tän kaltaisia leffoja kun ihan muutaman..
181
Elä ja anna toisten kuolla (1973)
Roger Mooren debyytti James Bondin kengissä on oikein vauhdikas ja viihdyttävä Bond-seikkailu. Live and Let Die sisältää hurjan määrän Bondille ominaisia trooppeja ja kliseitä. Se on myös juoneltaan ja tunnelmaltaan vähintäänkin yhtä lennokas kuin aiemmat sarjan elokuvat. Oikeastaan tässä on kaikenlaista hölmöilyä ja tahallistakin hassuttelua varmaan enemmän kuin keskiverto Bond-filmissä tätä ennen oli nähty. Toisinaan vitsit osuu maaliin, toisinaan taas ei. Mitenkään vaivaannuttavaa seurattavaa leffa ei onneksi ole missään kohtaa. Leffassa seikkaillaan jälleen monessa lokaatiossa, on New Yorkin Harlemia, New Orleansia alligaattoreineen sekä Karibian kauneutta. Moni muukin on varmaan tämän maininnut, mutta Live and Let Diessä on vahvaa blaxploitaatio -fiilistä. Tämähän ilmestyi blaxploitaation kenties kultaisimpana vuotena. Pääpahiksenakin heiluu monestakin bläkäristä tuttu, karismaattinen Yaphet Kotto. Tämän kätyreinä on voodoopappi Samedi ja tölkinavaajaa muistuttavalla kädellä varustettu Tee Hee. Live and Let Die on kyllä aikakautensa muistettavimpia Bond-leffoja, vaikkei se missään nimessä ole niistä paras. Tunnusbiisi on myös muuten loistava, kuten yleensä.Hyvää Bond-viihdettä. Ei sen enempää, ei sen vähempää.
183
Mask - Naamio (1994)
Enemmän kolahti muksuna mutta kyllä tää vieläkin ihan hauska komedia on.
186
Yksin kotona 3 (1997)
Yksin Kotona sarjan kolmannesta osasta puuttuu aikalailla kaikki elementit jotka teki sarjan ensimmäisestä elokuvasta hyvän, ja toisestakin osasta ihan viihdyttävän katselukokemuksen. Jäljellä on lähinnä täysin mielenkiintoa herättämätön näyttelijäkaarti ja kasa toistaan paskempia vitsejä. Harmillista ettei tätä voi edes laskea sarjaan "niin huono, että se on hyvä". Yksin Kotona 3 on vaan läpeensä huono elokuva.
188
Wayne's World (1992)
Yks harvoja oikeesti hyviä idioottikomedioita. Myersin ja Carveyn hahmot synkkaa hyvin yhteen ja sivuhahmot leffassa on hauskoja. Viittauksia ja parodiaa muista elokuvista on myös paljon ja parodia on jopa melko nokkelaa. Kaukanahan tää on mestariteoksesta mutta kyllä tää keskivertokomedioita parempi on.27.2.2021 EDIT:Katsoin pitkästä aikaa, ja täähän oli vielä huomattavasti parempi kun mitä muistinkaan. Just sellanen hyväntuulinen kasarin ja ysärin vaihteen komedia, toimivalla ääliöhuumorilla höystettynä. Vähän sellasta nuija & tosinuija -osastoa, mutta enemmän yksittäisiin "sketseihin" nojaava, kuin tarinavetoinen pläjäys. Tosi jees jokatapauksessa.
195
Juokse tai kuole (1987)
Tää on kans just näitä vanhoja scifitoimintapätkiä jollasia ei enää tehdä. Arska juoksee ja pieksee. Tässä on sitä viihdyttävyyttä tässä leffassa.
198
The Blair Witch Project (1999)
Kakarana tästä pidin kyllä, nykyään sitten uudelleen katottuna ei kyllä kolahtanut. Jotenkin tylsä ja yllätyksetön leffa.
206
Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini (1971)
Hieno elokuva ja ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut muiden joukossa. Kaikki toimii niinkun pitääkin ja elokuva jää päähän kummittelemaan vielä katsomisen jälkeenkin.
215
Pahat pojat (2003)
Tulipa katseltua pitkästä aikaa Mäkelän jättihitti Pahat pojat. Tällä leffalla on kyllä ihan selkeä paikka meikäläisen sydämessä, tai jos ei siellä niin ainakin jonkinlaisella guilty pleasure -listalla. Leffahan on varmasti jokaisen suomalaisen vähintään nimeltä tuntema. Tarina kertoo melkoisella värikynällä vedetyn version ns. "Euran Daltoneina" tunnetun veljeskoplan edesottamuksista. Uskonnollisesta ja köyhästä perheestä kotoisin olevilla pojilla oli velmu tapa nyppiä öisin bensa-automaatteja irti vanhalla volvollaan, ja sitten painella soramontulle repimään saalis automaatista. Jätkät saikin touhuilla yllättävän pitkään tän harrastuksen parissa ennen kuin jäivät kiinni, olikohan poikien kontolla peräti lähes sata ryöstöä tai törkeää varkautta. Kekseliäs tekotapa aiheutti kyllä hämmennystä tuohon aikaan, ja onhan tämä vieläkin erikoinen tapaus kotimaisessa rikoshistoriassa. Elokuva tekee tarinasta tietysti Hollywood-tyyliin erittäin viihteellisen ja överiksi vedetyn, mutta kyllähän se toimii. Siis tää leffa jyrää just sopivalla tahdilla alusta loppuun, sisältää läjän pidettäviä (ja vähemmän pidettäviä) hahmoja ja tuon ajan suosittua popmusiikkia oikein käytettynä. Vaikutteet on Mäkelällä selkeästi ollut rapakon takana tätä tehdessä, mutta leffa on silti niin suomalainen kuin voi vaan olla. Huumoriltaan, draamaltaan, ihan kaikilta osa-alueiltaan. Leffaa on toki yhtä helppo lähteä haukkumaan kuin kehumaan, sillä tää on täynnä hölmöjä hetkiä, ylisentimentaalisuutta ja ties mitä juoniaukkoja ja epäuskottavuuksia. Mutta mitä sitten? Pahat pojat on viihde-elokuva isolla Veellä, eikä niinkään vakavasti otettava leffa. Sen mitä se tekee, se tekee toimivalla tyylillä.Itselleni tuntuu toimivan aina vuosi vuoden jälkeen. Nostalgialla on ihan taatusti helvetin iso vaikutus siihen, mutta silti!
216
The Thing - "Se" jostakin (1982)
Alienin ja Aliensin ohella paras scifikauhuelokuva mitä tähän päivään mennessä on tullu katsottua. Pirun kova leffa alusta loppuun asti. Carpenterin elokuvista muutenkin paras näkemäni. Russell vetää loistavan roolin eikä muutkaan huonoja ole. Edes tehosteet ei elokuvassa ollu ajan hampaan kalvamia.
218
Friday the 13th: The Final Chapter (1984)
Samaa linjaa jatketaan kun aiemmissakin osissa. Jason tosin heiluu taas pikkusen vahvempana kun aiemmin. Tasoltaan tää "päätösosa" on ehkä samaa luokkaa kun kolmonen. Viihdyttävää ja helposti katseltavaa roskaa, ei tarvi paljon aivoja käyttää näitten leffojen parissa. Plussaa Paluu tulevaisuuteen -leffoistakin tutun Crispin Gloverin hauskasta roolista ja Savinin taatun maukkaista tehosteista.
219
Perjantai 13. päivä, osa 3 (1982)
Sarjan kolmas osa ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta, mutta viihdyttävä tapaus tääkin on. Hahmot jää vähän tasapaksummiksi kuin aiemmissa, eikä kukaan ole erityisen kiinnostava. Erityismainintana se että tämä on ensimmäinen osa jossa Jason käyttää yhtä "trademarkeistaan" eli lätkämaskia. Toiseksi pitää mainita hauska tunnari joka on niin kasaria kun voi olla. Kauhuelokuvana ei tämäkään osa päätä huimaa, slasher-viihteenä sen sijaan toimii kuten pitääkin.
220
Perjantai 13. päivä, osa 2 (1981)
Friday the 13th Part 2 tarjoaa vanhaa kunnon slasherviihdettä oikein olan takaa. Tasan ja vain sitä itseään. Typeriä teinejä, kliseisiä kohtauksia ja verisiä tappoja. Vaikkakin Jason on todella koominen ilmestys farmarivaatteissaan ja perunasäkki päässä niin kyllä tää ekan osan voittaa helposti. Roskaleffa, mutta hyvin viihdyttävä sellainen.
221
Perjantai 13. (1980)
Klassikkoslasheri joka ei kuitenkaan ole (ainakaan omasta mielestäni) maineensa veroinen. Ihan katottavaa hömppää tää kuitenkin on, jatko-osiin en nyt tältä istumalta osaa verrata kun niiden katsomisesta on aikaa jo vuosia. Niin, ja nähdäänhän tässä Kevin Pekonikin pojankloppina.
223
Terminator - tuhoaja (1984)
Aivan mahtava scifitoimintafilmi. Kakkos-osa tosin on vielä parempi, mutta eipä tästäkään paljoa pahaa sanottavaa löydy. Oman genrensä klassikko.
225
Batman Forever (1995)
Huhhuh. Kaikista toimintakohtauksistaan huolimatta Batman Forever onnistuu oleen puuduttavan tylsä elokuva. Tässähän on hyviä näyttelijöitäkin (ja vähemmän hyviä). Silti kukaan ei oikein vakuuta. Tommy Lee Jonesin kaksinaama on naurettavan huono, Jim Carrey on liian samanlainen kun muissakin leffoissaan, Kilmer on pökkelö ja O' Donnell on aivan helvetin ärsyttävä. Melkosta tuubaa.. tosin pahempaa on luvassa seuraavassa osassa.
226
Tosi valheita (1994)
Hyvin perinteinen action-pläjäys kaikkine kliseineen, mutta helvetin viihdyttävä. Pituutta ois kuitenkin voinu ehkä saksia vähän poies. Arska on huippu kuten aina, eikä muutkaan paljon heikommiksi jää. Etenkin Bill Paxton ja Jamie Lee Curtis veti mainiot roolit. Tehosteita täytyy myös suitsuttaa. Leffa on 21 vuotta vanha muttei ole kärsinyt ajan hampaasta sitten tippaakaan.True Lies on ns. aivot narikkaan viihteen saralla oikein pätevä elokuva.
228
Basket Case (1982)
Mustaa huumoria, verta, surkeaa näyttelyä, kökköjä tehosteita, muovailuvahalta näyttävä siamilainen kaksonen ja lisää verta. Basket Case on pienibudjettinen kauhuelokuva joka on aika kovassa kulttimaineessa. Kauhuleffana ei oikein toimi (yllätys yllätys), mutta komediana sitäkin paremmin. Ei tätä pysty vakavalla naamalla kattomaan.
230
Cape Fear (1991)
Otetta on ja pysyy aina sinne Cape Fearille asti jossa koko touhu huipentuu. De Niro vetää todella kovan roolin Max Cadyna. Ei Noltekaan huono ole, vaikkakin jää De Niron jalkoihin auttamatta. Scorsese puolestaan osoitti taas kerran olevansa yksi maailman parhaista ohjaajista (ainakin omissa silmissäni).
234
Mielipuoli kyttä (1988)
William Lustigin kulttiklassikko joka yhdistelee sulavasti slasherkauhua ja rikoselokuvaa. Robert "Leuka" Z'Dar näyttelee mielipuolikyttää, joka pistelee viattomia ihmisiä kylmäks New Yorkin kaduilla. Meno on Lustigin elokuville tuttuun tapaan tylyä ja nihilististä, joskaan millekkään Maniacin tasoiselle gore-ilottelulle ei tässä leffassa päästäkkään. Maniac Cop on muutenkin tuota edellämainittua leffaa huomattavasti viihteellisempi pätkä. Mukana nähdään myös "Leuka-Robertin" lisäksi muita legendaarisia kasvoja, kuten Tom Atkins, Richard Roundtree ja tietysti Bruce Campbell. Sekä tietysti cameorooleissa mm. Sam Raimi sekä nyrkkeilijä Jake LaMotta. Tuotantopuolella on myös ollut melkoinen b-elokuvan all-star -setti tekijöitä. Ohjaajana tosiaan William Lustig, käsikirjoittajana Larry Cohen ja leffan on tuottanut James Glickenhausin lafka! Täytyy muuten mainita vielä myös, että Maniac Copissa on kenties hienoin "laiturilta autolla veteen" -stuntti. Ihan mielipuolinen temppu, joka näyttää oikeesti aivan perkeleen vaaralliselta.Hyvää b-rähmää kaikenkaikkiaan, joka jaksaa kyllä viihdyttää aina kerta toisensa jälkeen.
248
Scream 2 (1997)
Ykkösen tasolle ei yllä mitenkään mutta odotuksiin nähden oli ihan kelpo jatko-osa. Juoni rakentuu mukavasti loppua kohden ja toimintaakin on riittävästi. Murhaajaa on myös mukava taas arvailla. Itse loppukohtaus sitten olikin pettymys. Kauhuleffaviittauksia ja kliseille naureskelua on kuten ensimmäisessäkin osassa.Viihdyttävä pari katselukertaa kestävä kauhuleffa
249
Scream (1996)
Reilusti parempi kun mitä muistinkaan. Juoni oli ihan fiksu ja arvaamaton. Kaikki osapuolet toimii ihan näppärästi muutenkin. Ei ehkä Cravenin parhaimmistoo mutta mainio leffa kuitenkin. Viittauksia vanhempiin kauhuleffoihin oli runsaasti ja niitä olikin ihan hauska bongailla.
261
Ammattitappajat (1995)
Tää jaksaa viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Oikein hyvä äksöntrilleri. Pieniä vikoja tietysti löytyy ja pituutta sais olla vähän vähemmän mutta kyllä Assassins näinkin toimii.
263
007 ja kultainen ase (1974)
Ihan hauska Bond-leffa tämäkin on, ja jokseenkin nostalginen itselleni. Tää tuli penskana tiirailtua moneen kertaan läpi, nauhalla kun sattui olemaan. Jo pelkkä Christopher Lee ja Thaimaan sekä Hong Kongin komeat maisemat tekee tästä muistettavan. Myös Scaramangan kätyri Nick Nack on sarjan muistettavampia pahiksia ehdottomasti. Toiminta on sitä samaa mitä on totuttu näkemään, ja meininki on kokolailla muutenkin edeltäjänsä kaltaista. Hiukan sellaista typerää huumoria olis voinut ehkä karsia, ihan kuten olis voinut edellisestäkin elokuvasta. Ne J.W Pepper -läpät oli jo lähestulkoon niin paskoja, että ne kääntyi hyviksi. Bondin naisseikkailut on myös jälleen kerran sitä totuttua osastoa. Äijä suurinpiirtein alkaa seuraavaa naista köyrimään, kun edellinen on vaatekaapissa piilossa .Jep jep.Roger Moore on mies paikallaan tälläkin kertaa ja kyllä Man with the Golden Gun voidaan sinne hyviin Bond-elokuviin laskea. Vaikkei mikään mestariteos kyseessä olekaan, vaan ennemminkin sitä perusvarmaa viihdettä, jota tässä sarjassa kyllä riittää agenttiseikkailuista vähänkin pitäville.
266
Full Metal Jacket (1987)
Loistava sotaleffa. Hiukan tuli vuotta aiemmin valmistunut Oliver Stonen Platoon mieleen. Elokuva jakautuu hienosti kahteen osioon (harjoitusleiri ja itse Vietnam). Itse kuulun ehkä siihen vähäiseen porukkaan joka tykkää jälkimmäisestä osiosta enemmän. Leffa on visuaalisesti, sekä näyttelynkin puolesta hienoa katsottavaa. Se mikä kuitenkin tekee tästä elokuvasta mun mielestä niin hienon on sen shokeeraavuus ja ajatukset jota elokuva herättää katsojassa. Full Metal Jacket jää todellakin pyörimään päähän katsomisen jälkeenkin.Suositukset.
267
Robocop 2 (1990)
Kauas on jääty ensimmäisen Robocopin tunnelmasta. Robokyttä kakkosen ongelma on siinä että siihen on yritetty tunkee liikaa kaikkee. Suurin osa hahmoistakin on täysin tyhjänpäiväsiä, eikä niinollen myöskään ollenkaan mieleenpainuvia. Ei tää kuitenkaan täysin huono tekele ole, jokseenkin sekava lähinnä.Kertakäyttökamaa.
268
Robocop (1987)
Robocop on todellinen kulttiklassikko joka toimii kerta kerran jälkeen. Tehosteet on aikaansa nähden komeita ja yllättikin jälleen miten paljon tässä roiskitaan verellä ja suolenpätkillä. Kasarileffoista tuttu stop-motion tekniikka naurattaa mutta myös pistää ihailemaan tekijöiden panostusta elokuvaan. (nykyajan cgi-fanittajat voi suksia..) Parasta koko leffassa on kuitenkin sen hieno tarina ja kovalla kädellä paiskottu yhteiskuntakritiikki. Oliskohan Verhoevenin paras leffa? Mahdollisesti.
272
Tappajahai (1975)
Oman genrensä merkkiteoksia ja älyttömän tehokas elokuva, vaikka ikää onkin sen 40 vuotta. Ajan hammas ei oo päässy nakertamaan tätä leffaa sitten tippakaan. Näyttelijät vetää roolinsa just eikä melkeen, ja näinollen hahmot on todella mielenkiintoisia, sekä heidän tarinaansa syvennytään hienosti. Tunnelmaa rakennetaan alkuun hienosti, ja pahin kuumotus alkaa kun ukot astuu Quintin veneeseen. Eikä se hellitä ennenkun lopputekstit rullaa alas.
280
Abyss - syvyys (1989)
Tiivistunnelmainen ja hienon miljöön omaava scifileffa Cameronilta. Pinnan alla tunnelma on sopivan klaustrofobinen. Ehdottomasti menee Cameronin top vitoseen.
286
The Straight Story (1999)
Kenties David Lynchin helpoiten lähestyttävä elokuva, ja samalla myös ehdottomasti yksi miehen parhaista ohjaustöistä. Tätä purkaessa on vähän vaikea edes keksiä mistä aloittaisi. Ensinnäkin Straight Story on omasta mielestäni kokolailla täydellinen elokuva, siitä on todella vaikea keksiä mitään negatiivista sanottavaa. Leffa on visuaalisesti mielettömän kaunis, eikä tarina jää tunnepuoleltaan yhtään sen heikommaksi. Tuossa vaiheessa jo pahasti luihin asti levinnyttä syöpää sairastanut Richard Farnsworth vetää yhden aidontuntuisimmista roolisuorituksista mitä oon nähnyt missään elokuvassa koskaan. Todellinen Alvin Straight oli matkaa tehdessään jo vakavasti sairas, ja Farnsworthin oma fyysinen kunto alkoi myös olemaan aika heikko tätä elokuvaa tehdessä. Rooli jäikin Farnsworthin viimeiseksi. Mukana elokuvassa nähdään myös Sissy Spacek, joka esittää Alvinin tytärtä, sekä muissa sivuosissa esimerkiksi Harry Dean Stanton ja Everett McGill. Kaikki näyttelijät on jotenkin todella autenttisen oloisia rooleissaan ja elokuvan dialogi on myös jotenkin poikkeuksellisen aitoa ja maanläheistä. Sen lisäksi leffa on kuvattu samoilla teillä, samoilla reiteillä joita Alvin Straight körötteli menemään ruohonleikkurillaan. Matkaa säestää useisiin muihinkin Lynchin elokuviin musiikkia säveltäneen Angelo Badalamentin upea score. Amerikan keskilännen silmiä hivelevät maisemat viljapeltoineen ja syksyn värjäämine metsineen säestettynä tuolla Badalamentin musiikilla aiheuttaa lähes kylmiä väreitä, ihan älyttömän hienoa kuvan ja äänen harmoniaa. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoa, että elokuva on myös kuvattu todella kauniisti. No, kuten sanoin niin tästä on todella hankala keksiä mitään miinuspuolia. Kyseessä on todellinen mestariteos joka tuo erittäin kiehtovan tositarinan valkokankaalle saumattomasti. Jonkun toisen käsissä Straight Story olisi saattanut päätyä liian siirappiseksi tai liian ryppyotsaiseksi draamaksi, mutta Lynchin ohjatessa kaikki langat pysyy käsissä. Harvoin näkee elokuvaa joka kietoo sisäänsä sujuvasti niin montaa tunneskaalaa. Straight Story on haikea, toisinaan jopa surumielinen mutta samaan aikaan todella lämminhenkinen ja elämänmyönteinen elokuva. Ja ennen kaikkea koskettava.Kuinka hyvän elokuvan voi tehdä miehestä joka ajaa ruohonleikkurilla 390 kilometriä veljeään tapaamaan? No, katso itse.
292
The Transporter (2002)
Oon nähny tän filmin varmaan lähemmäs kymmenen kertaa, ja on vaan todettava, että kyllä Transporter on omassa lajityypissään pätevä teos. Toiminta on näyttävää, ja sitä tykitetään katsojan silmille non-stoppina, juonen ollessa vaan tekosyy heittää Statham mitä hankalampiin tilanteisiin. Toimintakohtauksissa kaikki muuttuu aseiksi. Putket, merikonttien ovet, you name it. Statham jopa potkii pahiksia perkele polkupyörän polkimilla päähän. On se kova äijä. Pienet plussat voi vielä miehelle heittää siitä, että teki lähes kaikki stunttinsa, mukaanlukien ajokohtaukset, itse. Tämän elokuvan myötä Stathamista tuli ison luokan äksön-stara, ja mies onkin sitten tähdittänyt jos jonkinmoista filmiä, laadun heitellessä hyvästä sinne ihan kuraosastoonkin. +
293
Naapurissa kummittelee (1986)
Perjantai 13 -sarjan kahden ensimmäisen jatko-osan ohjattuaan Steve Miner siirtyi tän pariin, ja täytyy sanoa, että tää on aina napannu paljon paremmin kuin nuo kaksi edellämainittua. Naapurissa kummittelee on harmillisen pienelle huomiolle jäänyt kauhukomedia, joka jaksaa viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Oon kattonu tän nyt varmaan lähemmäs kymmenen kertaa, ensimmäisen kerran joskus ihan kiluna, ja varmaan se nostalgiakin vaikuttaa osittain, mutta en oo kyllästyny vielä aikuisiälläkään. Tässä on sopivasti huumoria ja kauhuelementtejä balanssissa. Heitin vihdostaviimein futurefilmin rupisen dvd-julkaisun laatikkoon jemmaan ja hankin brittiläisen Arrow Videon blu-rayboksin joka sisältää sarjan kaikki neljä filmiä. Täytyy nuo jatko-osatkin uusintakatsella tässä lähiaikoina.Loistavaa kasarihömppäviihdettä. Suosittelen. Tylsää tästä ei saa tekemälläkään.
295
Poltergeist (1982)
Kyllähän tää on hyvä kasarikauhun ja kummituselokuvien klassikko. Tehosteet on todellakin komeita elokuvan ikään nähden ja juonikin on hyvä.Vahva nelonen siis napsahtaa tälle, joka kauhuleffafanin tulisi katsoa Poltergeist. Ainakin kertaalleen.
297
Kuuraketti (1979)
Edeltäjäänsä nähden Kuuraketti on melkoinen mahalasku, mutta ei se mikään täysin toivoton Bond-leffa ole. Tässä on jokusia lähes ikonisia kohtauksia, kuten se vaijerihissikohtaus Jawsin kanssa. Joskin täytyy sanoa, ettei sekään toimintakohtauksena ole kovinkaan kaksinen. Melkeinpä paras toimintakohtaus on heti elokuvan avauksena nähty laskuvarjohyppy, siinä on jotain tosi siistiä. Bond nappaa vihulaisen kiinni ilman varjoa, tunnarin soidessa taustalla. Toimii. En tiedä onko Kuuraketti -kirjassa kaikenmaailman laserpyssyjä ja muuta, mutta jotenkin ainakin elokuvassa ne tuntuu hiukan hölmöltä lisältä. Homma menee jopa Bondin asteikolla vähän liian "scifiksi". Paitsi okei, loppukohtaus on kyllä aika hauskaa hölmöilyä. Tietyt pienet hetket leffassa toimii ihan kivasti, vaikka kokonaisuutena Kuuraketti jääkin Mooren heikompiin Bond-seikkailuihin.Ei huono, muttei mikään tähtihetki sarjassaan. Muistettavia juttuja tässä kyllä on, ja överin juonensa ja kuu-teemansa ansiosta erottuu helposti muista sarjan filmeistä. +
298
Täysnuijat (1996)
Joku tässä leffassa vaan iskee meikäläiseen. Farrellyn veljesten elokuvista en ihan hirveemmin välitä, joten tää lienee paras heidän tekeleistään, ainakin tähän mennessä nähdyistä. Woody Harrelson ja Bill Murray vetäsee parhaat roolit. Vaikee pisteyttää, no, vähän fiiliksestä riippuen. Vähintään kolmen tähden elokuva, enintään neljän. Sanotaan näin.
301
Scanners - tappava ajatus (1981)
Kelvollinen scifijännäri. Paikoittain vähän tylsä mutta muutamia erittäin mieleenpainuvia kohtiakin tästä löytyy kuten pään räjäytys kohtaus. + Ironside pahiksena on helvetin kova.
304
Boondock Saints - Etelä-Bostonin enkelit (1999)
Aivan mahtava ja omaperäinen rikoselokuva. Ei tätä turhaan oo ylistetty. Juoni on mukaansatempaava ja hahmot erittäin hienoja ja mielenkiintoisia. Huumoria ja härskiä läppää tässä myös riittää, mutta silti leffa ei mee missään kohtaa komedian puolelle. Ehdottomasti kannattaa katsastaa jos esimerkiks Tarantinon tai Guy Ritchien elokuvat miellyttää. Tai vaikkei miellyttäiskään.
305
Predator 2 - Saalistaja (1990)
Ihan hyvä jatko-osa loistavalle Predatorille. Ekan tasollehan tää ei yllä missään vaiheessa mutta kyllä tästäkin fanit saa tarpeeks irti. Esimerkiks Predatorien taustat avautuu enemmän kun ykkösessä. Tunnelman luontiin olis voinu käyttää enemmän aikaa, vaikka kyllä tää tämmösenä suoraviivasena rymistelynäkin menee. Danny Glover oli kans ihan hyvä päähenkilönä.
310
Kärpänen (1986)
Eipä tästä löydy oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Niin genrensä kuin ohjaajansakin parhaimmistoa. Yksi parhaista remake-leffoista myös. Pyyhkii lattian alkuperäisellä kevyesti, vaikkei sekään mikään huono tapaus ole. The Fly on vaan yksinkertaisesti mestariteos.
311
Epäillyt (1995)
Pitkän aikaa oli edellisestä katsomiskerrasta ja valtaosa elokuvan juonesta, lukuunottamatta päätwistiä, oli unohtunut jo. Olikin mukava huomata, että Epäillyt on juuri niin näpsäkkä rikosleffa kun mitä muistelinkin. Ehkä se kuuluisa lopetus ei iskenyt enää ihan samalla teholla kun ekalla kertaa, mutta todella hienosti rakennettu elokuva tää on. 90-luvulla tuli useita tälläsiä rikostrillerin merkkiteoksia, ja tämä lukeutuu ehdottomasti samaan kastiin. Leffan näyttelijäkaarti on ihan viimeisen päälle kohdallaan, samoin myös Bryan Singerin ohjaustyö. Yllättävää, että lähinnä myöhemmin X-Men elokuvista tunnetuksi tullut Singer on ohjaillut uransa alkutaipaleella jo näin vahvaa elokuvaa. Olikohan tämä nyt sitten miehen toinen täyspitkä filmi. Hienoa työtä.Vaikkei The Usual Suspects ehkä itselle ole se 90-luvun ykkösleffa, tai edes top vitosessa, niin voin hyvin ymmärtää miksi elokuva rankataan todella usein sinne kärkikahinoihin, kun tuon vuosikymmenen filmejä lähdetään laittamaan järjestykseen. +
312
Stand by Me - viimeinen kesä (1986)
Stand By Me on rujonkaunis sekoitus koskettavaa draamaa, hauskoja hetkiä ja ennenkaikkea aivan käsittämättömän osuvaa kuvausta siitä lapsuuden kesäaikojen fiiliksestä. Tää elokuva käyttää nostalgiaa niin täydellisesti kuin sitä vaan voi käyttää ja lapsihahmot on uskottavia sekä aidon oloisia. Päänelikkoa esittävät Phoenix, Feldman, Wheaton ja O'Connell on yksi elokuvahistorian dynaamisimmista nuorisoporukoista ihan heittämällä. Eikä elokuvan muukaan näyttelijäkaarti jää juurikaan heikommaksi. Näyttelijöiden lisäksi tärkeässä roolissa on elokuvan miljööt, kauniit luonnonmaisemat ja junarata, jota pitkin matkaa tehdään. Matkalla tietysti sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, ja onhan esimerkiksi se junasiltakohtaus ihan ikoninen elokuvahetki. Todellinen seikkailufiilis on kokoajan yllä. Se kuvastaa jotenkin hyvin niitä lapsuuden fiiliksiä, että tuollainen parin päivän reissu tuntuu ihan elämää suuremmalta seikkailulta, ja Stand By Me kiteyttää sen täydellisesti. Samalla leffasta huokuu sanoma aidosta ystävyydestä, ja siitä miten helvetin tärkeää on pitää niistä kavereista kiinni. Leffan loppukaneetti iskee ainakin itselle jokakerta, ja se onkin kuin kirsikka kakun päällä, mitä tähän tarinaan tulee. Stand By Me on elokuva josta on itselle muodostunut vuosien saatossa hyvin tärkeä, ja josta on lähes mahdoton keksiä mitään huonoa sanottavaa. Mestariteos ehdottomasti."Although I haven’t seen him in more than ten years I know I’ll miss him forever. I never had any friends later on like the ones I had when I was twelve. Jesus, does anybody?”
316
Dog Soldiers (2002)
Hyvä kauhutoimintarymistely. Parhaita 2000-luvun kauhuleffoja kyllä ehdottomasti.
322
Emmauksen tiellä (2001)
Hiukan vähemmälle huomiolle jäänyt, aivan loistava kotimainen komediaelokuva. Leffa on tehty niinsanotun "Dogma" -taidesuuntauksen mukaan, eli elokuvaa tehdessä on noudatettu tiettyjä suuntauksen sääntöjä. Kannattaa googlailla aiheesta jos kiinnostaa, suosittelen myös tsekkaamaan nuo edellytykset ennen elokuvan katsomista. Pelkästään jo tämä aspekti tekee leffan todella omaperäiseksi tapaukseksi kotimaisen elokuvan saralla. Sen lisäksi, että Emmauksen tiellä on taitavasti ja kekseliäästi toteutettu, se on paikoin ihan helvetin hauska. Siis huumori on just sellaista kuivaa ja sarkastista, sekä sopivan synkkää paikoin. Toimii todella hyvin, etenkin kun rooleissa nähdään liuta hienoja näyttelijöitä. Etenkin Puntti Valtonen pääroolissaan tykittelee sellasia dialoginpätkiä, että osa jutuista on tarttunu itelle jopa arkikieleen. Myös luonnonvalossa kuvattu maaseutu miljöönä on mainio, jotenkin tuli taas katsellessa sellanen kesän kaipuu.Tais olla nyt eilen illalla jo kolmas tai neljäs katselukerta tälle elokuvalle, eikä se tunnu muutakun paranevan uusintakatseluiden myötä.
325
Pako L.A.:sta (1996)
Snake on palannut ja joutuu taas juoksemaan kilpaa ajan kanssa. Vähän nopeatemposempi meno tässä tosin on kuin ykkösessä. Hyviä näyttelijöitä löytyy kuten ekastakin. On Steve Buscemia, Pam Grieriä, ja jopa Bruce Campbell vilahtaa sekopäisen plastiikkakirurgin roolissa. Ainoa oikeestaan mikä tässä mättää on paikoittain liika ekan osan kierrättäminen ja erikoistehosteet on aika syvältä joissain kohtauksissa. Viihdyttävä leffa kuitenkin kyseessä, ja oikein onnistunut jatko-osa.
326
Jason X (2001)
Sarjan huonoin osa, onneks näiden tekeminen lopetettiin tähän (remakea lukuunottamatta). Sama meininki tässä on kun muissakin osissa, paitsi että nyt ollaan avaruudessa. Typerää läppää ja umpisurkeita näyttelijöitä piisaa. Silti Jason X ei oikein onnistunu viihdyttämään. Eikä edes huonoudessaan naurattanut, mitä puolestaan esimerkiks Part VIII teki paljonkin.
327
Snake Eyes (1998)
Ei periaatteessa tarjoa mitään uutta ja mullistavaa tän kaltasiin leffoihin, mutta viihdepläjäyksenä toimii todella hyvin.
329
Kellariväkeä (1991)
Kellariväkeä kuuluu heittämällä omiin lemppareihin Wes Cravenin uralta. Se on hauska, helvetin häiriintynyt ja yllättävän hyvin otteessaan pitävä sekoitus kauhua ja kieroa komediaa. Leffan premissi on ihan loistava, ja Kellariväkeä lunastaakin sen pääosin hyvin. Ehkä loppupuolella paukut meinaa vähän loppua, ja langat hiukan katoaa Cravenin käsistä, mutta kokonaisuutena ollaan silti ihan täysin plussan puolella. Ehdottomasti vahvin ohjaustyö Screamin ohella, mitä tulee Cravenin 90-lukulaisiin elokuviin. Mainioita roolisuorituksia löytyy useampia, kuten aina varma Ving Rhames tai pääosasta hienosti suoriutuva Brandon Quintin Adams. Shown kuitenkin pääosin nappaa haltuun Twin Peaksistakin tuttu parivaljakko Wendy Robie ja Everett McGill. Tämä kaksikko on kyllä muistettavimpia pahiksia kaikista Cravenin leffoista. Täytyy myös sanoa, että elokuvan miljöönä toimiva psykopaattipariskunnan talo on ihan mieletön. Siis eihän siinä mitään järkeä ole, tuollainen talo tuskin pysyisi kasassa tai olisi mitenkään päin mahdollinen muutenkaan, mutta se ei haittaa tippaakaan! Elokuvan logiikka sotii muutenkin muutamassa kohdassa itseään vastaan, mutta jokseenkaan se ei oo itseä ikinä häirinnyt. Fiilis edellä mennään tän kanssa. Se on sinänsä jännä, että Kellariväestä on muodostunut itselle tavallaan jopa nostalgisen tuntuinen elokuva, vaikka näin tämän ensikertaa vasta aikuisiällä. Silti siinä on jotain, joka saa mut aina palaamaan sen pariin. Hieno teos.Suositukset itse elokuvan lisäksi Arrow Videon blu-ray julkaisulle, jossa on aivan loistava kuvanlaatu, sekä kourallinen todella mielenkiintoisia haastatteluja elokuvan tiimoilta.
331
Teräskehä (2002)
Erittäin pölhö mutta viihdyttävä vankila/nyrkkeilyelokuva, joka pursuaa lapsellista uhoamista, turpaanmättämistä ja kiroilua. Wesley Snipes ja Ving Rhames omaa hyvää kemiaa keskenään, ja äijien kyräilyä on mukava seurata. Toimintaa on riittämiin, joskin itse nyrkkeilyä olis voinu kaivata vähän enemmänkin elokuvaan. Soundtrackin yksinomainen rap-painotteisuus alko myös jotenkin puuduttaan loppua kohden. Teräskehä ei ehkä nouse Walter Hillin uralla mihinkään miehen merkkiteoksiin, mutta itse oon katellu tän jo useampaan kertaan, ja aina se vaan jaksaa viihdyttää.
340
Dark Blue (2002)
Loistava kyttäleffa joka menee ihan heittämällä oman vuosikymmenensä parhaisiin genrensä edustajiin. Kurt Russell vetää pirun vakuuttavan roolin Eldon Perrynä, likaisena LAPD-kyttänä, joka toimittaa rikolliset rautoihin tai lautoihin, oli kyseessä sitten syytön tai syyllinen. Perry saa kaverikseen nuoren, ja vielä systeemin saastuttamattoman Bobbyn (Scott Speedman). Yhdessä epätasainen parivaljakko laitetaan tutkimaan kassakaappiryöstön ohessa sattunutta neloismurhaa, joka haiskahtaa ja pahasti. Vyyhdin alkaessa avautua, alkaa myös Perryn silmät avautua, ja paska osuu tuulettimeen oikein kunnolla. Mukana sopassa nähdään liuta helvetin hyviä näyttelijöitä tuon parivaljakon lisäksi, kuten Brendan Gleeson, Ving Rhames ja Jonathan Banks. Dark Blue sisältää loppupeleissä kohtuullisen vähän varsinaista toimintaa, mutta intensiteettiä siinä on sitäkin enemmän. Ajatus lain väärällä puolella operoivista kytistä, vahvasti aseistettuna, on oikeesti aika helvetin kuumottava. Vieläpä kun se on ihan yleistä tosielämässä. Tääkin tarina vois periaatteessa olla suoraan repäisty historian sivuilta. Sen lisäks, että Dark Blue on vahva tuolla tarinapuolella, on se myös visuaalisesti varsin pätevä elokuva. Kuvaus on just sopivan kuivaa ja realistista, ja Los Angelesin likaiset ja polttavan kuumat kadut on hienosti luomassa räjähdysaltista tunnelmaa vielä enemmän. Etenkin kun elokuvan tapahtumat sijoittuu 90-luvun alkuun, Rodney Kingin pahoinpitelyn aikoihin. Los Angelesin kaupunki on ihan konkreettisesti räjähtämäisillään liekkeihin. Ja se tuntuu tässä filmissä.Vahva suositus. +
341
Conan - barbaari (1982)
Alkupuoli leffasta on jotenkin kankeempi kun sitten taas loppua kohden meno paranee paljonkin. Schwarzeneggerin roolihahmo ei turhia lätise, näyttelijöistä yleisesti paras on ehkä Darth Vaderin äänenäkin tunnettu James Earl Jones. Paljon tässä on vikoja, mutta myös paljon hyvää.Ainiin ja mojovat naurut sai kun Ahnultti pamautti kamelia turpaan.
342
Mafiaveljet (1990)
Lähes täydellinen mafiaelokuva. Ei ehkä ihan sinne Godfatherin tunnelmiin yllä mutta hyvin lähelle sitä.
345
The Toxic Avenger (1985)
Oman roskaleffagenrensä kiistaton klassikko joka ansaitsee b-elokuvien asteikolla viisi ongelmajätteen ja verimössön katkuista tähteä!Varsinaisena elokuvana jätetään ne pisteet sikseen. Tätä ei pidä ottaa tosissaan.
348
Paholaisen portti (1987)
The Gate on ihan sympaattinen kasarielokuva. Harmillisen hitaasti etenevän alkupuoliskon jälkeen viimeisen puolituntisen aikana onneksi otetaan kaikki löysät pois ja ilo irti erikoistehosteista. Kun näyttelijät ja juoni on vähän heikohkot niin ne onkin juuri leffan erikoistehosteet jotka nousee kovimpaan rooliin. Stop-motion tekniikalla tehdyt kahdeksankytluvulle ominaiset temput on todella mukavaa katsottavaa. 27.6.2018 EDIT:Toisella katselukerralla viihdyin huomattavasti paremmin heti alusta asti leffan parissa. Leffan todella näppäriä käytännön efektejä hämmästelin yhtälailla kun ekallakin kerralla. Hieno pikku filmi. Nostetaan pisteellä pointseja.
351
Hotelli Paradiso (1999)
Aivan loistava spin-off leffa Bottomista! Rik Mayall ja Adrian Edmonson loistaa tutuissa rooleissaan, ja meno on yhtä kipeää kuin itse sarjassa. Jos Young Ones ja Bottom kolahtaa, ei tätä kannata todellakaan sivuuttaa. Leffassa on käsittämätön määrä erikoistehosteperseilyä ja visuaalisia gageja itse myötähäpeää aiheuttavan törkyhuumorin ja väkivaltaisen slapstickin lisäks. Varmaankin yks parhaista televisiosarjojen pohjalta tehdyistä elokuvista koskaan.
353
Robocop 3 (1993)
Harmi sinänsä, että niin loistavasta Robocopista tehtiin kaksi täysin turhaa jatko-osaa. Kakkonen onnistui pysymään vielä jotenkuten kasassa, mutta tää ei sitten ollenkaan. Toiminta on siloteltua ja huumori on älyttömän typerää (eikä edes hyvällä tavalla). Robocop osaa tässä osassa jopa lentää ja on lähes kuolematon, silti se on täysin kädetön (kirjaimellisesti) paria samuraipelle-robottia vastaan. Äh..Robocop 3 on kasa kuivaa koiranpaskaa puristettuna dvd:n muotoon. Silti annan sille yhden tähden sijaan puolitoista. Syynä se, että hiuksien päästä repimisen sijaan kuitenkin hymyilin kun lopputekstit viimein alko rullata ruudulle.
354
Friday the 13th Part 5: A New Beginning (1985)
Edeltäjiään heikompi Perjantai kolmastoista. Kaikenlaista juonenkäännettä koitetaan vääntää muttei se oikein tahdo toimia. Jarvisin Tomppa lähinnä ärsyttää koska jätkä ei yksinkertaisesti vaan puhu mitään. Muut hahmot on myös aika tympeitä. Jopa tapot on jotenkin tylsää katsottavaa, poikkeuksena ehkä se wc-koppi kohtaus. Toivottavasti kutonen säväyttää paremmin.A New Beginning, huonoin tähän asti.
355
Friday the 13th Part 6: Jason Lives (1986)
Viihdyttävää slasheria taas kerran, ei sen kummempaa. Parempi kun viitososa, muttei vedä vertoja ensimmäisille neljälle osalle.
368
Verenimijät (1977)
Oldschool pornostara Marilyn Chambers imuttelee verta tässä David Cronenbergin uran alkupään kauhurainassa. Paikoin leffa puksuttaa eteenpäin aika viihdyttävästi, mutta toisinaan jumitellaan hiukan liikaa. Tunnelma ottaa voiton, tarinan ollessa aika heppoinen. Myöhemmin Cronenbergin tavaramerkiksi muodostunut body horror -aspekti on tässä jo vahvasti läsnä, vaikkakin hillitymmin kuin mitä myöhemmin saatiin nähdä. Jokatapauksessa miehen elokuvien faneille helposti suositeltava elokuva. Ainutlaatuinen teos, vaikkei todellakaan lähelläkään Cronenbergin kärkikastia. +
371
Spider (2002)
Ei Cronenbergin ykkösleffoja mutta kuitenkin hieno draama nerokkaalla juonella.
373
Dagon (2001)
Muutamista typeryyksistään ja kliseistään huolimatta Dagon on oikein hyvää viihdettä. Tuttuun Stuart Gordon -tyyliin verta ja suolenpätkiä riittää. Sen lisäks tunnelma pelittää kaikessa synkkyydessään varsin hyvin. Pariin kertaan rupes kyllä naurattaan, tarinan häiriintyneisyys menee meinaa muutamassa kohtaa oikein heittämällä yli. Oli se Lovecraft aika velmu.Gordonin ja Lovecraftin ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän leffaan.
375
Maissilapset (1984)
Maissilapset omaa kyllä mulle valtavasti nostalgiaa. Siltikään en pysty oikein sitä kehumaan. Se on just sellainen elokuva, jonka pariin palaan aina muutamien vuosien välein, ja aina se on heikompi kuin muistan sen olleen. Tavallaan tykkään silti aina katsella sen läpi. Tarinassa on just sopivan verran imua jotta se jaksaa siinä ja siinä kantaa elokuvan loppuun saakka. Toki matkalla nähdään kömpelöä näyttelemistä, kliseistä meininkiä ja lähestulkoon kalkkunahan tämä paikoin on. Erittäin tuottoisa leffa kuitenkin oli aikoinaan kyseessä, mikä näkyykin sitten jatko-osien määrässä. Tämähän tehtiin ylipäänsä niihin aikoihin, kun Stephen Kingin kirjoista tehdyt filmatisoinnit oli aika kovassa nosteessa. Leffan virallisesti rekisteröity nimi on jopa "Stephen King's Children of the Corn", eikä suinkaan pelkkä Children of the Corn. Itse Kingin novellin oon lukenut joskus, ja tarkistin vielä, että muistin oikein kun ajattelin sen päättyvän aivan erilailla kuin leffan. Tietysti tähän on täytynyt saada onnellinen lopetus, joka kyllä vesittää aika paljon tarinasta kun vertaa siihen kuinka tehokas se alkuperäinen on. Harmillista. Näyttelijäpuolta jos mainitaan, niin Linda Hamilton on tottakai ihan muistettava, samoin kulttikakaroiden pääjehua näytellyt John Franklin. Muuten ei mitään kotiinkirjoitettavaa silläkään saralla. Jotkut lapsinäyttelijöistä onnistuu vielä olemaan ihan helvetin rasittavia.Kaivelin vähän ja ilmeisesti olin katsellut viimeksi 2017 nämä lävitse. Ehkä sitten taas kuuden vuoden päästä maissi on kypsää jälleen. 88 Filmsin blu-rayta voin tästä suositella kyllä siinäkin mielessä, että siitä löytyy todella mainio dokumentti elokuvan tuottaja Donald P. Borchersista. Äijä on ollut melkoinen seppä b-elokuvien tuottamisessa.
380
Shakaali (1997)
Sakaali on kyllä ristiriitainen elokuva. Juoni on ammuttu täyteen aukkoja, leffa tekee omituisia hyppyjä, siinä on järjetön määrä asiavirheitä eikä se muutenkaan ole mitenkään realistinen, vakavasta otteestaan huolimatta. Vioistaan huolimatta, on se ihan hävyttömän viihdyttävä elokuva. Richard Gere oli alkuun todella epäuskottava, mutta äijästä alkaa pitämään leffan edetessä. Parasta antia on silti Bruce Willisin esittämän salamurhaajan touhut, ja tehtävään valmistautuminen. Leffassa on lukuisia kohtauksia jossa Willis vaan huokuu sitä itselleen ysärin aikoihin tyypillistä cooliutta. Harmi että äijällä on sittemmin noussu kusi kupoliin ihan toden teolla, eikä mies oo vuosiin enää näytelly mitään muuta kuin itseään. No, tässä kuitenkin Willis on mies paikallaan. Myös Sidney Poitier ja J.K Simmons on aina mukava nähdä, leffassa kuin leffassa. Massive Attackin musiikki on niin ysäriä kun olla ja voi, mutta omalla tavallaan sopii tälläseen agenttijännäriin ihan kohtalaisesti. Sakaali ei missään tapauksessa ole huono elokuva, muttei se myöskään anna mitään isompaa ajateltavaa missään vaiheessa. Kelpo viihdettä siis sillon, kun ei jaksa rassata aivojaan millään turhan syvällisellä.
386
Lohikäärmeen tie (1972)
Juoni ei taaskaan tarjoa mitään päätä huimaavaa ja dubbaukset on välillä rasittavan huonot. Tappelut sen sijaan on toteutettu hienosti, kuten kaikissa Bruce Leen leffoissa. Vihulaisia kaatuu kivasti ja lopussa Lee vielä kohtaa Chuck Norrisin. Kyllähän tätä mielellään kattelee.
387
Friday the 13th Part VII: The New Blood (1988)
Pieniä uusia juttuja tuotu sarjaan lisää mutta muuten aika peruskaavalla mennään. Potentiaalia olis ollu parempaankin. Tapot oli melkosen tylsiä. Aina kun Jason listii jonkun, kuva leikkaa suoraan seuraavaan kohtaukseen. Plussaa muutamasta uudesta ideasta ja Jasonin brutaalista ulkonäöstä (kahleet kaulassa jne). Yleisesti kauhuleffana ei hyvä, mutta slasherviihteenä toimii jälleen kerran.
388
Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan (1989)
Tämä osa on kyllä ehdottomasti sarjan heikommasta päästä. Laivaosio on ihan menettelevää, mutta loppupuoli itse New Yorkissa on melkosta tuubaa. Nostalgiapisteitä kuitenkaan en voi olla antamatta, part VIII nimittäin oli sarjan ensimmäinen osa jonka aikanaan penskana näin. Plussaa pitää lyödä myös häijystä saunakohtauksesta. Leffassa myös näytetään miten käy kun alkaa nyrkkeillä itsensä Jasonin kanssa. Se on yks pubiheijari ja kuolema korjaa.
390
Halloween 4 (1988)
Parempi kun kolmonen, muttei (tietenkään) yllä kahen ekan tasolle. Ihan katsottava tämäkin.
398
Stephen Kingin Se (1990)
Hyvä leffahan tää on. King-filmatisointien paremmasta päästä ehdottomasti. Ensimmäinen puolisko toimii todellakin paremmin kun toinen. Juoni rullaa hyvin, lapsinäyttelijät tässä leffassa on oikeesti parempia kun aikuiset. Tim Curry Pennywisenä on tietysti loistava ja yks elokuvan kantavista voimista, mutta ne muut on aika surkeita.Jälkimmäinen puolisko leffasta junnaa aika lailla mutta on siinäkin omat hyvät hetkensä. Surullisen kuuluisa loppukohtaus sitten tuhoaakin leffan tehoja aivan perkeleesti. Se on nimittäin aivan naurettavan huono. Ehkä huonoimpia loppukohtauksia elokuvahistoriassa. Ikinä.Tässä saattaa olla vähän nostalgiapisteitä mukana, mutta oon pitäny tästä elokuvasta aina todella paljon. Joten: 7.2.2021 EDIT:Olin antanu tälle aiemmin neljä tähteä, mutta nyt se kyllä tuntuu hiukan liian korkealta arvosanalta. Alkupuoli toimii helkkarin hyvin, mutta se toinen puolisko.... no, se toimii helkkarin huonosti. Tästä oikeesti kannattaa melkeinpä katsoa vaan tuo ensimmäinen puolisko. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Nostalginen pätkähän tää edelleenkin jokatapauksessa on, siitä ei pääse mihinkään.
402
Chopper (2000)
Eric Bana vetää todella hyvin. Muutenkin aika viihdyttävä pätkä tämä.
407
Highlander - kuolematon (1986)
Kaikista outouksistaan ja hölmöyksistään huolimatta on Highlander varsin viihdyttävä toimintaleffan ja fantasialeffan sekoitus. Välillä mennään 1500-luvun Skotlannissa ja välillä käydään huitaseen natsia turpaan, sitten taas nykyaikaan jne. Monimutkaista? No ei oikeestaan. Juoni on hyvin selkeä (vaikkei päällepäin siltä kuulosta), eikä tätä katsoessa tarvi täysillä keskittyä. Sanoisin että Highlander onkin parhaimmillaan perjantai-illan viihteenä muutaman keppanan kanssa nautittuna.There can be only one!
414
Salainen agentti 007 Istanbulissa (1963)
007 Istanbulissa menee yleensä Bondeja arvottavilla listoilla hyvinkin sinne kärkisijoille. Hyvä leffa onkin kyllä kyseessä, mutta jotenkaan tämä ei itsellä ole ikinä kuulunut sinne ihan sarjansa kärkiteoksiin. Elokuva keskittyy huomattavasti enemmän vakoiluun ja agenttimeininkiin, kuin suoraan toimintaan. Se ei ole siis mikään moite, vaan pikemminkin virkistävää Bondien yleensä ollessa hieman suorasukaisempia otteeltaan. From Russia With Love ei myöskään kasva mihinkään mammuttimaisiin sfääreihin, ja rauhallisesta etenemisestään huolimatta siinä on muistettavia ja vauhdikkaita toimintakohtauksiakin. Mitään haukottelua tai puutumista ei siis tarvitse filmin aikana pelätä. Connery on totta kai vedossa kuten tapana on, ja Daniela Bianchi on hyvä Bond-tyttönä. Joskaan ei ihan Ursula Andressin ikoniselle tasolle mielestäni nouse, nämäkin on tietysti makuasioita. Ainiin ja mukana nähdään tietysti myös Robert Shaw, joka on aina mies paikallaan!Taattua agentti-seikkailua tarjoilee tämäkin filmi, joskin tämän edeltäjä Dr. No nousee itsellä piirun verran ohi. Nostalgialla saattaa olla osuutensa asiaan toki.
415
Bad Boys II (2003)
Hyvää aivot narikkaan -mättöä. Bad Boys II on myös edeltäjäänsä reippaasti nopeetemposempi ja hauskempi. Smith ja Lawrencekin tuntuu löytäneen yhteisen juttunsa paremmin, buddycop-huumori toimii tässä verrattain paremmin kun ekassa. Pahiksia on myös kirjava kaarti. On haitilaisia, venäläinen mafioso ja tietysti kun huumehommista on kyse niin myös kuubalainen gangsteri löytyy. Yksi asia mistä vois kuitenkin kitistä on leffan ihan törkee kesto, liki kaksi ja puoli tuntia (?!). Kyse on kuitenkin toimintaelokuvasta eikä mistään eeppisestä spektaakkelista. Loppupuolella kaikenlainen överiys ja riehuminen alkaakin vähän puuduttaa. Kyllä Bad Boys 2 on The Rockin ohella Michael "Rahat pois" Bayn parhaita leffoja.
417
Pahat pojat (1995)
Aivot narikkaan toimintaa tylsällä juonella. No, toimii kerran tai pari. Huumori ainakin jaksoi naurattaa. Bad Boys on muuten niitä harvoja leffoja joiden jatko-osa on edeltäjään parempi. Suosittelenkin vahvasti katsomaan mielummin kakkososan kuin tämän.
422
Timantit ovat ikuisia (1971)
Tätä yleensä parjataan lähestulkoon sarjan huonoimpiin elokuviin, mutta omasta mielestä kyseessä on ihan kohtuullisen viihdyttävä Bond-seikkailu. Onhan tässä omat hölmöytensä ja vikansa, mutta itse ainakin diggaan ihan leffan miljööstä sekä yleisfiiliksestä. Connery myös onneksi teki vielä kertaalleen sen paluun Bondiksi, luokattoman Lazenbyn jälkeen. Sen äijän pärstää tuskin kenenkään tuli ikävä. Diamonds are Forever on muutenkin kokonaisuutena toimivampi kuin edeltäjänsä, vaikka jääkin toiminnassa kakkoseksi. Tässä on osittain ihan hienoja settejä kuten se autolla kaahailu Vegasissa, tai loppukähinät siellä öljynporauslautalla. Mutta sitten on puolestaan myös nolostuttavan surkea kuuautolla tapahtuva takaa-ajo, joka on niin hidas ja kömpelö, että tuntuu lähes kuin elokuva parodioisi jo omaa itseään. Huonolla tavalla. Myös James Bondin selviytyminen krematorion kärventävistä liekeistä kuitataan olankohautuksella, ihan kuin tekijöitä ei olisi kiinnostanut edes keksiä mitään fiksumpaa lopputulemaa. Näitä tämmöisiä lapsuksia leffassa on monia. Siitäkin huolimatta homma pysyy kuitenkin kasassa loppuun asti, viihdearvojen pysyessä kohdillaan ja Sean Conneryn ollessa edelleen hyvässä vedossa (vaikka mies ilmeisesti olikin jo ihan lopen puutunut James Bondina olemiseen).Kelpo viihdettä siis tämäkin.
431
Halloween II - Tappajan paluu (1981)
Ykköselle uskollinen jatko-osa. Ei kuitenkaan mikään mestariteos. Ei lisättävää.
433
Romper Stomper (1992)
Ihan hyvä leffa joka käsittelee enemmänkin päätöntä rellestämistä kun uusnatsismia. Nahkapäät lähinnä pieksee ihmisiä, ja välissä ottaa ite selkäänsä. Mitään sen syvempää opetusta tai sanomaa ei tässä tunnu olevan. Russell Crowe oli kyllä mainio kuten yleensä.
438
Jaakobin painajainen (1990)
Unenomainen tarina ja tunnelma, muutama aika häiriintynyt kohtaus ja twisti. Ihan katsottava pläjäys.
447
Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit (1987)
Ykkösen ohella koko sarjan paras osa. Tähän on todella käytetty mielikuvitusta ja Freddyn vitsit ei oo ihan niin kuivia kun huonommissa osissa.
449
Wayne's World 2 (1993)
Tismalleen yhtä hyvä kun ensimmäinenkin osa. Eli jos ensimmäinen kolahti niin ei tätä kannata missata.
450
The Beyond (1981)
Yksi Lucio Fulcin merkkiteoksia ehdottomasti, joskaan tää ei itselle oo ikinä ihan niin kovaa kolahtanut, mitä monelle tuntuu kolahtaneen. Leffan juoni on kokolailla hataraa huttua, eikä se sinällään haittaa kun tunnelma ja etenkin visuaalinen puoli on enemmän kuin kohdallaan. Pelottavaa elokuvaa tosin ei tästä saa tekemälläkään. Tahatonta komiikkaakin mahtuu matkan varrelle. Toki niin mahtuu aidosti intensiivisiäkin kohtauksia, ei siinä. Musiikeista saa jälleen kerran kiittää Fabio Frizziä, joka on kyllä italialaisen elokuvamusiikin kärkinimiä, eikä petä tälläkään sävellyksellä kuulijaansa.The Beyondista on hieman vaikea sanoa mitään, mitä siitä ei olis jo miljoonaan kertaan sanottu. Italialaisen kauhuelokuvan tukipilareita se on selkeästi, vaikkei itellä ehkä ihan nousekkaan sinne kärkikastiin. Taatun viihdyttävä teos jokatapauksessa, tämä taisi nyt olla kolmas katselukerta, eikä vieläkään tunnu siltä etteikö tätä voisi katsoa taas jossain kohtaa uudestaan. Oikeastaan tästä tuntuu aina löytyvän jotain uutta ja mielenkiintoista katselukertojen myötä.
464
Raivoisa ajojahti (1981)
Southern Comfort ei lukeudu Hillin parhaisiin, muttei toki huonoimpiinkaan elokuviin. Juonihan tässä junnaa paikoittain vähän ja kliseitäkin piisaa. Toisaalta taas hienot suomaisemat miljöönä, ytimekäs toiminta (sillon kun sitä on) ja kelpo näyttelijät pelastaa aika paljon. Lopetus oli melkosen kummallinen. Ei välttämättä kuitenkaan pahassa mielessä, eihän aina tarvi ihan peruskaavan mukaan mennä. Ei mitään mullistavaa, mutta perushyvää viihdettä.
478
Swamp Thing (1982)
Nauraa kyllä sai, muuta hyvää leffassa ei juuri ollut. Jännä että Craven on kaikkien helmiensä välissä ohjannu tällästä roskaa (Shocker, Swamp Thing). Noh, aina ei voi onnistua. K-18 leima on kans aika outo tässä, suo-mies kun tahtoo vaan heitellä vihollisensa veteen tai pusikkoon. Swamp Thingin maskeeraus on ihan ok, toi vähän vanhat hirviöleffat mieleen. Puku tosin olis saanu olla vielä törkysemmän näköinen. "The way out is through"Ton swamp thingin elämänopin kun pitää mielessä tätä katsoessa, niin kyllä se siitä.5.8.2022 EDITEi tää nyt ihan noin huono ollut, tässä mietteitä nykyhetkestä:Muistelin entuudestaan, että tää oli melko kämänen monsterielokuva, ja sitähän se olikin. DC:n sarjakuviin perustuva Swamp Thing on melkoinen outolintu Wes Cravenin uralla. Eikä juurikaan hyvällä tavalla. Se on kyllä paikoin ihan viihdyttävä camp-henkinen pläjäys, jossa on naurettavan huonoa maskeeraustyötä ja hönttiä toimintaa. Swamp Thing ei kuitenkaan ole tarpeeksi huono mennäkseen niinsanotulle kalkkunaosastolle, vaan se jää just siihen ikävään limboon, jolloin se on liian mitäänsanomaton ollakseen aidosti hyvä elokuva, mutta myös liian pätevä ollakseen nautittavan huono. Harmi sinänsä, sillä premissihän tässä on mainio. Mukana on myös loistavia pahishahmoja joita esittävät Louis Jordan (Dracula, 1977) ja vakio-roisto David Hess. Adrienne Barbeau on tottakai myös aina jo näkemisen arvoinen, oli elokuva itsessään sitten mitä tahansa roskaa.Swamp Thingin tarina olis ehkä kaivannut filmatisointina enemmän synkkyyttä ja kauhumeininkiä, kuin tälläistä 50-luvun monsterileffa -henkistä hölmöilyä. Potentiaalia oli, mutta se jäi lunastamatta.
483
Hercules New Yorkissa (1969)
Aivan loistavaa roskaviihdettä. Arska elämänsä tikissä tappelemassa karhupukuisen äijän ja kaikenlaisten konnien kanssa. Erikoistehosteet on parasta ö-luokkaa, Zeuksen nuolet on joku vääntäny harjateräksestä ja vetäny paukkupurkilla hopean väriseksi, musiikki on jotain ihme balalaikkarämpytystä volyymit kaakossa ja Arskan dialogi niin paksua itävaltaa, että aikanaan äijä oli jopa dubattu. Eihän tälläisestä voi kuin nauttia!Joko tai !
484
Tapaus Antwone Fisher (2002)
Hieno tositapahtumiin perustuva draamaelokuva. Hyvät näyttelijät, mielenkiintoinen seikka myös että Washington on tän itse ohjannut.
485
Top Gun (1986)
Mielettömän viihdyttävä kasari-juuston klassikko, joka on kyllä malliesimerkki oman aikakautensa amerikkalaisesta elokuvasta. Leffahan on käytännössä valtavalla rahalla tehty ylipitkä ilmavoimien mainos. Mutta se oikeastaan vaan lisää leffan tehoa. Dialogi ja hahmot horjuu macho-olemuksessaan kokoajan siinä epäuskottavan ja uskottavan rajapinnassa. Välillä meininki on niin pullistelua, että tuntuu kuin leffa parodioisi itseään. Hävittäjälentokohtaukset on taatusti vielä tänäpäivänäkin näyttävintä lento-äksöniä mitä on valkokankaalla nähty, ja kun tätä show:ta säestää vielä mm. Giorgio Moroderin ja Harold Faltermayerin kaltaisten nerojen musiikki, niin ei voi kyllä moittia. Se mikä kuitenkin voitetaan tuossa pinnallisessa puolessa, hävitään itse stoorissa. Top Gun on juoneltaan kokolailla yhdentekevä elokuva. Kaikki pinnan alla oleva toimii ainoastaan katalyyttina näyttäville toimintakohtauksille. Top Gun onkin kuin yliturvonnut juustoburgeri, pidemmäksi aikaa siitä ei riitä pureskeltavaa, mutta pikaruokana toimii kuin ohjus MiG:n kylkeen.Vaikkei Top Gun kuulu niihin itselle nostalgisimpiin kasaripläjäyksiin, se kyllä viihdyttää yhtälailla kerta toisensa jälkeen.
488
Paha poliisi (1992)
Ihan hyvä leffa, masentunut ja epätoivoinen nistipoliisi Keitel sekoilee ympäriinsä ja kaikki mikä voi mennä v*tuiksi nii myös menee. Jotain tästä kuitenkin puuttu, jäi sellanen olo kun elokuva loppu että jotain jäi auki.14.12.2017 EDIT:Toisella katselukerralla homma toimi huomattavasti paremmin. Edellisellä kerralla oon näemmä kirjoittanu, että elokuva jäi jotenkin auki. Ei todellakaan jäänyt. Loppuosio on loistava. Ei tätä elokuvaa olis voinu paremmin päättää.
491
Tyttö nimeltä Nikita (1990)
Peruskaavalla mennään mutta Tyttö nimeltä Nikita nousee kyllä silti hyvine näyttelijöineen ja musiikkeineen keskivertoo paremmaksi toimintatrilleriksi. Anne Parillaud ja nimihirviö Jean-Hugues Anglade nimittäin vetää roolinsa varsin vakuuttavasti. Bessonin luottomies Jean Reno myös nähdään hienossa sivuroolissa.
497
Armoton maa (2003)
Ihan jees 2000-luvun länkkäri. Alkaa vähän hitaanlaisesti mutta onneksi kuitenkin loppua kohden tunnelma alkaa kiristyä mukavasti. Lopun taistelu onkin sitten parasta antia mitä näissä uusissa westerneissä on nähty. Kliseitähän tässä kuitenkin piisaa, eikä Open Range oo mikään kovin ennalta-arvaamaton pätkä. Viihdyttävä se silti on, ja hyvällä näyttelijäkaartilla ladattu. Etenkin Duvallin näyttelemä Boss on hieno hahmo, eikä Costnerikaan pökkelömäisyydestään huolimatta paljon kakkoseks jää. Elokuvan loppu oli kyllä vähän liian Hollywoodia meikäläisen makuun.Jos uudemmatkin westernit uppoo, kyllä tää kannattaa katsastaa.
500
Poliisiopisto 4: Korttelipoliisit (1987)
Poliisiopisto 4 jatkaa kolmos-osan linjoilla, juoni rullaa tässä paremmin kun edellisessä mutta vitsit on sitä samaa kierrätystä, ja jopa vielä laiskemmin kirjoitettuna. Jos tästä jotain hyvää pitäis yrittää keksiä, niin ainakin sama näyttelijäkaarti on edelleen paikallaan. Siltikin, todella turha ja ankea elokuva.
502
Naapurissa kummittelee 3 (1989)
Naapurissa kummittelee -elokuvasarjan kolmas osa kääntää kelkan jälleen kerran eri suuntaan, tällä kertaa väkivaltaa ja synkkyyttä on ympätty mukaan roimalla kädellä. Jopa niin roimalla, että elokuvan täysin leikkaamatonta versiota ei ole koskaan julkaistu. Se on suuri sääli, sillä leffan gore-efektipuoli on enemmän kuin kunnossa. House III tunnetaan ämeriikoissa nimellä The Horror Show, ja jenkkien ulkopuolella nimellä House III. Tämä oli siitä syystä, että jenkeissä tuottajat halus yrittää potkasta uuden kauhusarjan tällä leffalla käyntiin. Sarjamurhaaja Max Jenke, jota näyttelee aina mahtava Brion James, omaa kyllä aineksia franchisen vetäväksi tähdeksi. Ei vissiin kuitenkaan tarpeeks, sillä jatkoa tälle ei koskaan nähty. Itsessään kolmos-house on ihan kelvollinen kauhuelokuva. Pääosaroolin vetävä Lance Henriksen tekee paljon, sekä elokuvan synkkä ja nihilistinen ote on vakuuttava (huumoriakaan unohtamatta). Siitäkin tosin lipsutaan toisinaan liikaa iloisen perhe-meiningin puolelle. Hyvä pätkä jokatapauksessa. Stunttimiehenä muuten taas Kane Hodder.Perusvarman läträyksen lisäks pieni plussa Henriksenistä ja Jamesista. +
505
Heavy Metal (1981)
Upea animaatio-antologia, joka on kuin omaan elokuvamakuuni räätälöity teos. Heavy Metal on sekoitus tieteisfantasiaa, kauhua, erotiikkaa, rockmusiikkia ja härskiä huumoria. Sen on luonut ryhmä oman alansa kovia tekijöitä, ja se koostuu kahdeksasta hyvin erilaisesta segmentistä. Välillä liikutaan avaruudessa tai toisissa ulottuvuuksissa, välillä tulevaisuuden New Yorkissa tai toisen maailmansodan ilmataistelussa. Kaikkia tarinoita yhdistää niissä esiintyvä kummallinen vihreä sfääri, Loc-Nar. Kyseinen hohkaava pallero levittää vihaa ja kuolemaa kaikkialla, missä se liikkuukaan, ja tämän itseään jumalana pitävän entiteetin tarinoita joutuu nuori tyttönen kuuntelemaan. Loc-Nar oli elokuvantekijöiden todella löyhästi kasaan heittämä juttu, jolla saatiin yhdistettyä tarinat edes jotenkin toisiinsa, mutta se toimii yllättävän hienosti. Harmillista on, että yksi segmentti poistettiin, sillä se olisi kuvannut Loc-Narin saapumista maapallolle ennen dinosauruksia, ja siitä miten sen lietsoma viha ja raivo olisi kuljettanut ihmisen historiaa pitkin aikakausia. Todella kiehtovan oloinen osio, josta löytyy ainakin blu-ray -julkaisulta raakaversio katsottavaksi. Elokuvaan lopulta päätyneistä jaksoista omat suosikit on ehdottomasti alkupäässä nähtävä "Harry Canyon", joka on hiukan noir-henkinen ja sleazy rikospätkä sijoitettuna tulevaisuuden New Yorkiin, sekä ihan viimeinen osio "Taarna", joka puolestaan on puhdasta scifi-fantasiaa. Taarna päättää mun mielestä elokuvan täydellisesti, se on "Den" -segmentin ohella elokuvan ulkoisesti näyttävin osio. Tässä onkin melkoista visuaalista ilotulitusta muun muassa rotoskoopattujen maisemien myötä. Jakson päähenkilö Taarna itsessään on tottakai upea amatsooni-sankaritar sekä kostaja, joka voisi olla suoraan jostain 80-luvun genreleffasta. Tätä hiukan post-apokalyptisen oloisiin maisemiin sijoitettua seikkailua ja barbaarileffamaista väkivaltaa tukee vielä Elmer Bernsteinin ihan helvetin hyvä score. Kokolailla täydellinen paletti jos multa kysytään. Myös elokuvan muut osiot on hyviä, mukana on pari humoristisempaa pätkää kuten "So Beautiful & So Dangerous ja Captain Sternn". Sitten on esimerkiksi ihan puhtaasti kauhuelokuvamainen "B-17", jonka on muuten luonut Dan O'Bannon. Näiden kaikkien tarinoiden taustalla kuullaan musiikkia bändeiltä kuten Black Sabbath, Journey, Blue Öyster Cult sekä Grand Funk Railroad. Kovaa kamaa siis.Heavy Metal on itselle niitä filmejä, joka räjäytti ensimmäisellä näkemiskerralla pankin ihan täysin, ja vaikkei se ehkä ole yltänyt uusintakatseluilla ihan yhtä tajuttomiin fiiliksiin, arvostan sitä silti joka kerralla enemmän ja enemmän. Se on elokuva jossa on virheensä, mutta josta myös näkyy tekijöiden mieletön intohimo tekemiseen. Se on myös sarjakuvamaisimpia "sarjakuvaelokuvia" koskaan. Kompaktin kestonsa ja viihdyttävän meiningin ansiosta Heavy Metal on myös niitä elokuvia, joka on ihan älyttömän helppo poimia hyllystä katsottavaksi milloin tahansa. Mestariteos omalla sarallaan ehdottomasti.
508
Smoke (1995)
Täydellinen draamaelokuva. Leffassa ei tapahdu oikeastaan mitään elämää suurempia asioita, ja siinä juuri on Smoken viehätysvoima. Hahmot on todella mielenkiintoisia ja näyttelijät vetää roolinsa just eikä melkeen. Juonenkuljetus sujuu siihen tapaan ettei katsoja kyllästy missään kohtaa, vaikka elokuva hitaanpuoleinen onkin. Smoke on myös pullollaan aivan mahtavaa dialogia, ja kun loppuun isketään vielä Auggien joulutarina, se kruunaa koko homman.
513
Halloween III - pahuuden yö (1982)
Ei todellakaan niin huono kuin maineensa. Ihan kelvollinen kerran katsottava kauhupätkä. Sais varmaan enemmän arvostusta jos nimi ei olisi halloween.
527
Pienet soturit (1998)
Aina sillontällön on kiva palata näihin lapsuuden suosikkeihin. Small Soldiersia tuli sahattua vhs-nauhalta lukemattomia kertoja, ja muistelin tän olevan erittäin kekseliäs ja hauska elokuva. Olikin ilo huomata, että ajan hammas ei ollut juurikaan päässy iskemään tähän leffaan. Tottakai leffassa on heikkoutensa, ja ysärille ominaiset hölmöytensä ja eihän se tietenkään samallalailla toiminut enää kuin lapsena, mutta sanoisin silti että pienimuotoinen unohdettu helmi on kyseessä. Stan Winstonin ja Industrial Light & Magicin loihtimat nuket on oikeesti ihan älyttömän hyvin tehty, ja tekninen kikkailu noilla animatronisilla nukeilla on todella sulavaa katseltavaa vieläkin. Small Soldiers onkin kestänyt aikaa huomattavasti paremmin kuin moni muu 90-luvun lopun efekteihin nojaava elokuva. Luulisin että leffan ohjaajalla, Joe Dantella on ollut myös sananvaltaa tuossa toteutuksessa. Mieshän kuitenkin oli jo aikanaan ohjaamassa Gremlinsejä, joten kokemusta tollaisten pienten pirulaisten kanssa työskentelystä löytyi jo valmiiksi riittämiin. Sen lisäksi että elokuvan ohjaajana on tosiaan Dante, erikoistehosteissa mm. Stan Winston sekä säveltäjänä Jerry Goldsmith, myös näyttelijäkaarti on vakuuttava, etenkin äänipuolella. Leffan antagonistia, sotilasnukke Majuri Chip Hazardia ääninäyttelee Tommy Lee Jones, ja äijä kyllä hoitelee lukuisista sotaelokuvista tutut lainit sellasella pieteetillä, että ei voi kun kehua. Samoin suoriutuu tämän vastaparina oleva, hyvien Gorgonite-nukkejen johtajaa Archeria ääninäyttelevä Frank Langella. Sivuosacastista löytyy sellasia nimiä kun George Kennedy, Ernest Borgnine, Christina Ricci ja esimerkiks Spinal Tapin äijät. Melkonen tähtikavalkadi siis. Osa laineista onkin suoraan otettu elokuvista kuten The Dirty Dozen. Myös muita viittauksia löytyy ihan älyttömästi, tuttuun Danten tyyliin. Alunperin Dantella oli tarkoitus castata tuohon lelukommandojen ryhmään Predatorin näyttelijäkaarti, sekin olis kyllä ollut aika messevä ratkaisu. Täytyy kyllä sanoa, että siinä missä nuo leffan leluhahmot on todella vaikuttavia ja kekseliäitä, niin ihmishahmot jää hiukan etäisiksi. Mukana on kyllä tuttuja naamoja kuten Dick Miller, Kirsten Dunst ja Dennis Leary. Eli ei silläkään puolella mitään valittamista suoranaisesti ole, mutta erinäköiset lelusoltut ja hirviöt varastaa kyllä shown ihan täysin. Jos pahisryhmästä löytyy hahmoja joiden nimet on mm. Nick Nitro, Chip Hazard ja Butch Meathook niin se kertonee jo aika paljon!Kaikenkaikkiaan Small Soldiers on todella viihdyttävä ja itselleni helvetin vahvalla nostalgialla kuorrutettu elokuva. Sopiva arvosana olis varmaan siinä kolmen ja puolen tähden kieppeillä, mutta aivan loistavan teknisen toteutuksen puolesta en voi olla nostamatta pisteytystä neljään. Mukava huomata, että jotkut lapsuudesta tutut elokuvat on kestäny aikaa, ja uppoaa edelleen.
533
Rautainen Coogan (1968)
Katsomisen arvoinen raina, joskaan ei Eastwoodin tai Siegelin parhaimmistoa lähellekkään. Vanhanliiton länkkärimäinen manhunt-skenaario urbaaniin miljööseen sijoitettuna. Tuntuu hiukan prototyypiltä Siegelin myöhemmälle mestariteokselle, Dirty Harrylle. Clint vetäsee toki hyvän roolin Rautaisena Cooganina, mutta kokonaisuus jää hiukan vaisuksi ja turhankin hidasotteiseksi. Tää oli nyt toinen kerta kun tän leffan katson, ja sinällään se kyllä viihdytti edelleen ihan hyvin kestonsa ajan. Tuskin tulee silti ihan hetkeen uudelleen katseltua.
540
The Last House on the Left (1972)
Kauhulegenda Wes Cravenin esikoispitkä on kyllä puhdasta grindhouse-rähmää, niin hyvässä kuin pahassa. Pääosin kuitenkin hyvässä. Tää toimi jopa nyt toisella katselukerralla paremmin kuin ensimmäisellä. Leffassa on vinksahtanut tunnelma, johon oman säväyksensä luovat David Hessin tekemät pirtsakat musiikit. Äijä toki vetää elokuvassa myös itse totuttuun tapaan kunnon limanuljaska-roolin, juuri sellaisen kuin mistä hänet muistetaan. Hess oli huippu valinta aina roiston rooliin. Elokuvan väkivalta on tylyä ja ilkeää katsottavaa, vaikkei kaikki efektit ehkä ihan saumatta ole näihin päiviin säilyneetkään. Last House on the Left on siitä erikoinen filmi, että se on pääsääntöisesti todella vakavamielinen ja jopa ahdistava, mutta sitten sekaan on ängetty ihan ihme huumorikohtauksia. Se kahden poliisin toilailu on kuin täysin jostain toisesta filmistä. Ei sovi sekaan, ei sitten yhtään. Toisaalta se myös korostaa tän leffan kieroutunutta meininkiä. Silti olisin ehkä jättäny moiset hupailut pois, kun kyseessä on muuten niin tiukka paketti.Hienoisista kömpelyyksistä huolimatta täytyy kyllä antaa krediittiä Cravenille. Tämä oli kuitenkin tietynlaiselle kauhun alagenrelle lähtölaukaus, sekä varsin napakka aloitus Cravenin pitkälle ja hienolle uralle.
541
Poliisiopisto 3: Jatkokoulutuksessa (1986)
Ensimmäinen Poliisiopisto on eräänlainen jenkkiläisen komedian klassikko, myös kakkososa on ihan mukiinmenevää sekoilua. Itselle sillä on todella kova nostalgia-arvo. Tässä kolmannessa leffassa sitten tapahtuukin kova notkahdus. Taso suorastaan romahtaa kahden ekan jälkeen. Tekijät ilmeisesti luuli, että juonta sen suuremmin kuljettamatta, lätkimällä sketsiä entistäkin tiuhemalla tahdilla toisen perään, tulee hyvää jälkeä. No ei tullu. Toki tälläkin on omat hetkensä. Steve Gutenbergin sanailuista ja Bobcat Goldthwaitin kiljumisesta lähinnä aiheuneet naurut. Pääosin leffan huumori on kuitenkin vaivaannuttavaa ja heikkotasoista verrattaen edeltäjiinsä. Harmi, muistin tän lapsuudesta edes vähän paremmaks.Tästä edespäin mennään luultavasti syöksykierteellä. Eteenpäin siis, pysähdytä ei ennen Moskovaa!
542
Sirius 6B - tuhon planeetta (1995)
Scannersin jatko-osien ohjaajan Christian Duguayn elokuva Screamers on harmillisen pienelle huomiolle jäänyt scifipätkä. Leffa perustuu Philip K. Dickin novelliin, joskin vissiin tarinaa on muutettu aika reippaasti elokuvasovituksessa. Jokatapauksessa ihan viihdyttävä ja toimiva elokuva on kyseessä. Vähän sellasta Aliens -henkistä meininkiä. Screenplayn muuten kirjoittikin ehkä parhaiten Alienin kässäristä tunnettu Dan O'Bannon. Kyllä tätä voi scifielokuvien ystäville suositella, jos pystyy antamaan anteeksi hiukan ajan kaluaman yleisilmeen.
547
Poliisiopisto 6: Suuri rikosaalto (1989)
Huonohan se tämäkin osa oli. Siitäkin huolimatta huomattavasti nautittavampi kun edellinen. Tosin näiden vertaaminen keskenään on vähän ku vertailis et joudutko syömään lusikallisen, vai kaks lusikallista paskaa.
548
Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach (1988)
Todellista ryönää. Tässä vaiheessa iso osa aiempien osien näyttelijöistä oli tajunnu jo nostaa kytkintä. En kyllä toisaalta ihmettele näiden jatko-osien heikkoa tasoa, nehän pukkas kasarilla näitä vuoden välein ulos. Melko tiukka aikataulu. Alan olla vahvasti sitä mieltä, että jos meinaa Poliisiopisto -elokuvia katsella, on syytä katsoa vain kaksi ensimmäistä. Sen jälkeen tää homma on menny vaan kokoajan huonommaks. Eikä tää ole ikävä kyllä edes viimeinen osa.Kolmonen oli huono, nelonen todella huono, ja vitonen vetää riman vieläkin alemmaksi.
550
Poliisiopisto 7: Moskovan keikka (1994)
Aivan älyttömän huono elokuva. Leffassa ei ole yhtä ainuttakaan hauskaa kohtausta, se lienee jo jonkinsortin ennätys, kun on kuitenkin "komedia" kyseessä. Ja mitä vittua, tässä on varmaan koko poliisiopisto-sarjan historian tunnetuimmat näyttelijät mukana. Ron Perlman ja Christopher....jumalauta Lee! Ei huhhuh. Ja joko homma sijottuu Venäjälle. Suomalaista sanontaa mukaillen, "päin venäjää" se on myös tehty. Tosin toikin lausahdus loukkaa kyllä itänaapuria ihan liikaa. Poliisiopisto seiska on hands down yks huonoimmista komedioista koskaan.
554
Pimeä puoli (1990)
Hyviä perinteisiä kauhutarinoita oikein kolme kipaletta, todella viihdyttävä pätkä. Etenkin kolmas episodi kolahti lujaa.
558
Pakojuna (1985)
Pakojuna ei ole vain Cannon-filmsin paras elokuva, vaan edustaa ylipäänsä koko toiminta- ja vankilaelokuvien kirkkainta kärkeä. Leffa on kestäny ikäisekseen älyttömän hyvin aikaa. Tunnelma on alusta asti maisemienkin mukaisesti jäätävä, ja Jon Voight repäsee sen päälle kenties parhaan roolinsa koskaan.Klassikko jonka pystyn katsomaan milloin tahansa uudelleen. Vaikea tästä on keksiä mitään huonoa sanottavaa.
561
Viiltäjä (1982)
Mainio giallo Lucio Fulcilta. Slashertyyliset tapot on brutaalia katseltavaa ja ankan äänellä kaakattavaa murhaajaa ei ihan heti arvaakkaan. Hahmot leffassa on mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja. Musiikki toimii myös nätisti. Kaikenkaikkiaan todella hyvä murhamysteeri, vaikkei ehkä ihan niin raaka kun kansi ja maine antoi odottaa.
564
Cujo - kauhun silmät (1983)
Mulla on jonkinasteinen nostalgiaside tähän elokuvaan, ja se onkin puraissut itselle aina tosi hyvin. Pidän tätä vahvasti parempana, kuin mitä ihmiset yleensä. Cujo on toteutettu näyttävän näköisesti, paikoin on saatu lupsakan näköisestä bernhardilaisesta todella uhkaavan näköinen. Ylipäänsä leffa saa alun lätinöiden jälkeen maatilalle saavuttaessa melkoisen jännitteen aikaseks. Harmi että loppupuolisko on osittain rytmitetty hiukan huonosti, jolloin tiheä tunnelma ei kestä ihan yhtäjaksoisesti loppuun saakka. Jokatapauksessa tää tarjoilee varsin hyviä shokkeja, etenkin jos tän sattuu näkemään herkässä ja oikeassa iässä. Itse taisin olla noin 10 vuotias kun ensimmäistä kertaa tuli katsottua. Ehkä osa leffan viehätyksestä on sitä nostalgisointia, mutta kyllä tällä ihan oikeat ansionsakin on.Cujo on ehdottomasti sitä parempaa King-filmatisointia. +
566
Kärpänen (1958)
Paikoittain todella pitkäveteinen ja hidas, mutta hieno tarina jaksaa silti pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Ihan hyvä scifikauhuilu tää on, viiskytluvun malliin. Cronenbergin versioo en lähe tähän vertaileen kun on julmetusti aikaa kun oon sen viimeks kattonu.
569
Men in Black - Miehet mustissa (1997)
Nyt varmaan kymmenennellä katselukerralla voi taas todeta, että Men In Black ei vieläkään ole lakannut viihdyttämästä. Osa tehosteista on ajan hampaan kaluamia, mutta se on pieni moite, kun kyseessä on muuten mainio paketti scifiä ja komediaa. Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin kemiat kolahtaa yksiin todella hyvin, ja muitakin kelpo roolisuorituksia nähdään pitkin leffaa. Huumori on sopivan kuivaa, ja toimintaa on riittämiin. Tätä vois oikeestaan luonnehtia scifi-buddy-cop -elokuvaks. Itselleni nostalginen leffa, joka kyllä on sinetöinyt asemansa siellä 90-luvun komedian paremmassa portaassa pysyvästi.
573
Mona Lisa (1986)
Upea neo noir -henkinen hitaasti rakentuva rikosdraama, joka on visuaalisesti häikäisevää katsottavaa. Komean ulkokuoren lisäksi itse tarina on rauhallisesta rakentumisestaan huolimatta mukaansatempaava. Vaikka elokuvassa ei ole toimintaa nimeksikään, niin itselläni ainakaan ei tylsää hetkeä tämän parissa tullut lainkaan. Bob Hoskins vetää gangsterin roolinsa yhtä ilmiömäisesti kuin muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneessä The Long Good Fridayssa. Michael Caine on myös kovassa vedossa, puhumattakaan elokuvan toisesta pääosasta Cathy Tysonista. Yleisesti elokuvan tunnelma soljuu melankolisesta ja jopa uhkaavasta lämminhenkiseen sujuvasti. Mukana on myös runsaasti kuivaa ja tummaa huumoria, joka ainakin itelleni puree mainiosti. Hoskinsin ja Tysonin kemiat pelittää helvetin hyvin yhteen. Erikoismaininnan ansaitsee myös Nat King Colen kappale Mona Lisa, joka kuullaan elokuvassa useampaan kertaan. Hieno biisi ehdottomasti ja istuu leffan ilmeeseen mainiosti.Vahva suositus mikäli hiukan hitaampi ja maalailevampi rikoselokuva kuulostaa sellaiselta, joka voisi kiinnostaa. Mitään toimintapläjäystä on turha odottaa, mutta tunnelmaa on senkin edestä. Julkaisupuolella suositus tietysti jälleen Arrow Videolle.
576
Usva (1980)
Odotukset ei ollu korkeet tän elokuvan suhteen, mutta täytyy sanoo että nyt osu ja uppos. The Fog on perinteinen kummitustarina, joka rakentuu rauhallisesti, joidenkin mielestä jopa liian hitaasti. Itse kuitenkin tykkäsin elokuvan rauhallisesta mutta pahaenteisestä tunnelmasta. Etenkin loistavat musiikit luo tunnelmaa paremmin kuin hyvin. Leffan loppupuolella meno sitten tietysti starttaa kunnolla. Lopetuskin oli ihan osuva. Carpenterin, sekä 80-luvun parhaimmistoon muutenkin kuuluva kauhuleffa The Fog on ehdottomasti.
577
Heräämisiä (1990)
Ajatuksia herättävä ja koskettava draama ihan helkkarin hyvillä roolisuorituksilla ryyditettynä. Sivuosacast on loistava, mutta pääosien esittäjät De Niro ja Williams vetää kyllä niin aidon oloiset näyttelijäsuoritukset, että hattua päästä. Elokuvan tarina on myös ihan älyttömän kiehtova. Tää on just niitä leffoja, jonka jälkeen tekee mieli ahmia aiheesta lisää tietoa. Elokuvan tunnelmassa yhdistyy haikeus ja surumielisyys mutta siinä on myös toivon kipinää sekä lämminhenkisyyttä mielin määrin. Mä pidän tän tyyppisistä draamaelokuvista. Enemmän todentuntuista tarinointia ja turinointia elämän ylä- ja alamäistä kuin sellaista siirapilla ja ylisentimentaalisella otteella kuorrutettua osastoa. Awakenings on myös hauska elokuva, eikä se sorru saarnaamaan katsojalleen. Asiat näytetään niin kuin ne on.Ei täydellinen filmi, mutta kiteyttää täydellisesti yhden elämän perus ohjenuorista. Yritä nauttia niistä pienistäkin asioista. Ihmiset ei aina muista, että se mikä itselle on arkista ja automaattista, saattaa olla jollekin toiselle täysin ulottumattomissa. +
582
Shaun of the Dead (2004)
Oli kyllä ilo huomata, että omalla kohtaa tämä Edgar Wrightin kauhukomediapläjäys oli kestänyt aikaa todella hyvin. Silloin kun Shaun of the Dead oli tuore, niin se tuli katsottua varmaan viiteen kertaan lyhyen ajan sisään, mutta nyt oli pidempi pätkä hiljaiseloa elokuvan suhteen. Kyllähän tämä tietynlainen modernin zombielokuvan klassikko on, ja taatusti merkittävimpiä 2000-luvun otantoja genrestä. Shaunin vanavedessä tuli ihan älytön määrä jäljittelijöitä, ja voinee hyvin sanoa elokuvan olleen yksi uudemman zombileffa-aallon alullepanijoista. Samalla se on ehdottomasti omasta kategoriastaan parhaimpia 2000-luvun leffoja. Elokuva on paikoin hulvaton, mutta pitää samalla riittävästi jalkansa maassa. Hommaa ei vedetä siis liian läskiksi missään kohtaa, mikä puolestaan säilyttää ainakin itselläni mielenkiinnon juoneen paremmin. Myös hahmot on samaistuttavia, joka edesauttaa elokuvan jännitteiden pysymistä yllä. Simon Peggin ja Nick Frostin kemioista ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, kaksikon tähdittämä "Cornetto-trilogia" alkaa olla jo omanlaistansa kulttikamaa. Britit kyllä taitaa tälläisen nokkelan sarkastisen ja mustan huumorin suvereenisti. Efektipuoli elokuvassa on myös hoidettu tyylillä, vaikkei kyseessä mikään lajinsa goreisin edustaja ole.Edelleen todella viihdyttävä kauhukomedia, josta on hankala keksiä mitään järin suuria moitteita. Tämänkaltaisten elokuvien ystäville ihan taattua tavaraa.
587
Niilin jalokivi (1985)
Kevyttä viihdettä iltaan kuin iltaan. Niilin jalokivi on lähes yhtä hyvä kun edeltävä osa Vihreän timantin metsästys. Douglasin ja Turnerin kemiat pelaa edelleen hyvin yksiin. Harmi sinänsä ettei näistä tullut kolmatta osaa.
588
Vihreän timantin metsästys (1984)
Hyvä seikkailuelokuva joka jaksaa viihdyttää aina uudestaan ja uudestaan, Vihreän timantin metsästys alkaa olla itselle jo jonkinsortin nostalgiapläjäys. Indiana Jonesin hengessä mennään, mutta täydeksi kopioksi tätä ei voi kutsua, leffa on nimittäin käsikirjoitettu jo ennen ensimmäisen Indyn ilmestymistä.
589
Hellraiser 3: Hell on Earth (1992)
Re-visitoin tuon Arrowin Hellraiser trilogia -blurayboksin hankinnan myötä nää sarjan kolme ensimmäistä elokuvaa. Siinä missä ensimmäinen on jo jonkinasteinen klassikko, ja tokakin osa vielä varsin pätevää visva-gore-nahkapervokauhua, menee kolmonen sitten johonkin ihan ihme raiteille. Elokuva alkaa ihan lupaavasti, ja mielenkiinto pysyy johonkin asti yllä. Sitten kumminkin tää muuttuu toimintakomediaks. On kenobiitteja jotka ampuu cd-levyjä ja heittelee one-linereita. Samalla myös leffan pääantagonisti, Pinhead, on muutettu Freddy Kruegermaiseks kujeilijaks joka kiusaa pappeja ja heittää typeriä vitsejä. Ei helvetti... En silti kiistä ettenkö olis viihtyny tän parissa, mutta ei tätä oikein tahdo edes mieltää saman sarjan elokuvaks kun edeltäjänsä. Niin kaukana ollaan siitä mukavan vinksahtaneesta tunnelmasta. Onneks Hellraiser III on kuitenkin sopivan lyhyt pala katsottavaks, ja lopussa palkinnoks kuullaan Motörheadin samanniminen loistokappale. Tästä eteenpäin tää sarja meni uskokaa tai älkää, vieläkin syvempiin mutiin. Lähes kaikki seuraavat jatko-osat on täysin katselukelvotonta sontaa, joten lopetan itse tän sarjan kahlaamisen tällä kertaa tähän. Edellisellä kertaa katsoin kahdeksanteen osaan saakka, ja voin kertoa että: "My suffering was legendary even in hell". + (plussa muutamasta ihan mehukkaasta gore-efektistä)
591
Brooklynin vampyyri (1995)
Omasta mielestäni Brooklynin vampyyri on jopa hiukan aliarvostettu leffa Wes Cravenin uralla. Vaikka leffa on niin puhdasta ysärijuustoa kun vaan voi olla, niin siinä on paljon hauskoja hetkiä ja hienoa tunnelmaa. Niinsanottua Blacula -vibaa löytyy, ihan muutenkin kuin pelkästään suoraan referoituna. Eddie Murphy pääosassa (ja parissa sivuosassa) on aika vakuuttava ilmestys ja muutenkin tässä on kyllä varsin mainio cast. Etenkin naispääosan esittävä upea Angela Bassett jäi mieleen. Eikä "Renfieldin" roolissa nähtävä Kadeem Hardisonkaan hassumpi ole. Toi roolisuorituksellaan melko vahvasti mieleen Chris Rockin vastaavat hännystelijäroolit. Ihan hyvää settiä. Erikoistehosteet oli muuten myös pääsääntöisesti varsin messevää kamaa, eikä ihme kun niistä vastasi jälleen kerran KNB -ryhmä. Eli siis tietysti Robert Kurtzman - Greg Nicotero - Howard Berger -kolmikko.Kaikenkaikkiaan Brooklynin vampyyri on oikein viihdyttävä hiukan unohduksiin painunut vampyyripätkä, joka nauttii käsittääkseni kuitenkin jonkinasteista kulttisuosiota. Vaikkei tämä yllä mitenkään Eddie Murphyn parhaisiin filmeihin, niin näkisin silti, että tämä mahtuu vielä siihen "klassiset" Murphyleffat -jatkumoon. Itselleni oli nyt toinen katselukerta tälle leffalle, enkä näe syytä, miksen katsoisi tätä vielä joskus vaikka uudelleenkin. +
596
Vaikeasti tapettava (1990)
Hard to Kill kuuluu just sinne Seagalin alkutaipaleen elokuviin, jotka on selkeästi miehen parhaita saavutuksia. Toiminta on tylyä ja näyttävää, luut rutisee ja veri lentää. Mukana on vielä sitä 80-luvun "pilke silmäkulmassa" tehtyä actionmeininkiä, mutta mihinkään hupsutteluun ei Hard to Kill täysin lähde. Ehkä leffa on paikoin tyyliltään jopa hieman epätasainen, mutta eipä se juuri haittaa kun leffa kulkee eteenpäin sopivan ripeää vauhtia. Tykkään siitä miten kovaotteisia nää Seagalin uran alkupään elokuvat on. Samoin kuin loistavassa Above the Law:ssa tässäkin kiroillaan jatkuvalla syötöllä, eikä väkivallassa säästellä lainkaan. Just sellasta kamaa, jota sopis vielä tänäkin päivänä näkevän toimintaelokuvissa, mutta se lienee turha toive.Hard to Kill ei ehkä ihan yllä loistavan edeltäjänsä tasolle, mutta on se ihan perkeleen viihdyttävä puolitoistatuntinen silti. Seagalin top-5 matskua heittämällä.
599
Kärpänen II (1989)
Tylsänpuoleinen loppua lukuunottamatta, mutta silti ihan kelvollinen jatko-osa loistavalle ykkösosalle. Efektit on helvetin hyvin toteutettu eikä näyttely huonoudessaan kuitenkaan mene ärsyttävän puolelle. Vaikka tää onkin helposti kertaalleen jos toiseenkin katsottava elokuva, on silti hyvä ettei jatko-osia tullu enempää. Seuraava olis todennäkösesti.. noh, yhtä huono kuin alkuperäsen trilogian kolmos-osa.
602
Vihan nyrkki (1972)
Juonellisesti samaa tasoo kun "The Big Boss", mutta tappelut on huomattavasti parempia ja niitä on enemmän. Porukkaa vedetään matalaks nyrkkien, potkujen ja nunchakujen voimin meinaa melko runsaasti. Dubbaukset on huonot muttei se onneks leffan tehoja kauheesti nakerra. Etenkin Bruce Lee -faneille Fist of Fury on must-see elokuva. Muutkin toimintafanit todennäköisesti viihtyy tän parissa helposti.
603
Lohikäärmeen nyrkki (1971)
Kova leffa Bruce Leen ikävä kyllä lyhyeks jääneen leffauran alkupäästä. Tappelut on hienosti toteutettu eikä juoni puutteistaan huolimatta todellakaan huono ole. Harmittaan jäi ainoastaan ettei dvd:llä ollu alkuperäistä kiinalaista ääniraitaa valittavana. Ainiin ja plussat myös mainiosta tunnaribiisistä.
605
Casino (1995)
Casino on yks rikoselokuvien mestariteoksista ja täydellinen kuvaus siitä mitä loputon rahanhimo tekee ihmiselle. Vieläpä tositapahtumiin perustuva, kuten Scorsesen aiempi mafiaelokuva Goodfellas. Jos pitää Goodfellasista, tää on pakko nähdä myös.
610
The Cooler (2003)
Oon jotenkin aina tykännyt tästä leffasta, vaikkei se ole missään nimessä täydellinen. Tää oli nyt varmaan kolmas katselukerta ja taas sai todeta The Coolerin olevan todella viihdyttävä rikosdraama, vahvoilla roolisuorituksilla ryyditettynä. Vegasiin ja casinomaailmaan sijoittuvat rikoselokuvat on jotenkin aina vedonnut meikäläiseen, jotenkin siinä glamourin ja näennäisen loisteliaan meiningin alla kytevän rappion ja saastan kuvaamisessa on jotain purevaa. The Cooler kertoo William H. Macyn esittämästä Berniestä, joka toimii vanhan kaverinsa kasinolla "coolerina". Äijä on niin epäonninen, että aiheuttaa muille pelaajille tappioita vain ilmestyessään pöytiin pyörimään. Tämähän on sopiva kuvio kasinolle, ettei asiakkaat pääse liikaa kaventaan kassavaroja. Bernie kuitenkin ajautuu yhteen tietynlaisen onnettaren, kasinon tarjoilijan kanssa (jota esittää upea Maria Bello). Nainen alkaa vähitellen kääntää Bernien epäonnista kelkkaa, joka ei tietenkään ole hyvä asia kasinolle. Pariskunta ajautuu tietysti tämän johdosta ongelmiin kasinon pomon, kovaotteisen Shellyn (loistava Alec Baldwin) kanssa. Kyseessä on siis kokolailla hyvinkin perinteinen draaman kuvio, jota kuitenkin tehostetaan pienillä omaperäisillä jutuilla. Myös leffan "rakkaustarina" on täysin muuta kuin tavanomainen. Vielä kun mukana nähdään tosiaan liuta hyviä roolisuorituksia, niin Cooler on mielestäni oikein hyvinkin muistettava teos omassa kastissaan. Sääli, ettei ohjaaja Wayne Kramer oikein päässyt tekemään tän tyyppisiä elokuvia lisää, tai ainakaan vielä ole päässyt. Miehellä selvästi oli tatsia hommaan.Suositukset jos kasinoille sijoittuvat rikoselokuvat kiinnostaa. 101 Filmsillä on tästä oikein pätevä blu-ray -julkaisu josta löytyy bonarina esimerkiksi lähes kahden tunnin dokumentti elokuvan tekovaiheista. Se kannattaa ehdottomasti hankkia. +
616
Zardoz (1974)
Ensireaktio Zardoziin on naurut ja sellainen outo mitä ihmettä mä katson olotila. Sitten seuraa ihmetys, että tälläinen leffa ylipäätään on saanut tuotantopuolelta vihreää valoa aikanaan. Olipa hienoa sitten huomata, kuinka kaiken alun pällistelyn ja ihmettelyn jälkeen Zardoz alkoi takoa palikoita paikoilleen, ja kaikki alkoi näyttää täysin järkeenkäyvältä. Todella huuruinen elokuvahan tämä on, 70-luvun happoisimmasta päästä suorastaan. Kuitenkin kun malttaa keskittyä, ja suurimpien naurunremakoiden ja mitävittua-hetkien yli pääsee, alkaa homma käydä todella mielenkiintoiseksi. Ainakin elokuva naulasi oman katseeni ruutuun todella tehokkaasti. Zardoz myös herätteli aika paljonkin kaikenlaisia ajatuksia, ja jätti ehdottomasti sellasen fiiliksen, että sen pariin tulee varmasti palattua toistekin. Se on aina tärkeän teoksen merkki.Erikoinen filmi, jota on todella vaikea pisteyttää sen ollessa niin monisyinen ja toisaalta vaikeasti lähestyttävä. Outouksistaan huolimatta kokonaisuus on todella palkitseva kokemus, ja uusintakatseluarvoa on aivan taatusti. Siksi neljä tähteä.
627
Kauhunkierre (1973)
Paikoittain turhan hidas, mutta hienotunnelmainen kauhuleffa. Etenkin viimeiset puolituntia on todella komeeta katseltavaa ja loppukohtaus jätti katsomaan ruutua monttu auki. Tyyliltään Dont Look Now toi ehkä hieman mieleen Roman Polanskin elokuvan Rosemary's Baby. Jostain syystä olin näkeväni tässä myös hiukan The Omenia. Liekö Donner ottanut tästä jotain vaikutteita? Jos 70-lukulaiset kauhut ja trillerit miellyttää tää kannattaa ehdottomasti katsastaa.
640
Ronin (1998)
Loistava toimintaelokuva joka henkii vanhanliiton meininkiä joka hetkellään. Oli jopa parempi kuin muistinkaan. Se, että John Frankenheimer on onnistunut 90-luvun lopulla pullauttamaan ulos näin 70-lukulaisen rikostrillerin, on kyllä hatunnoston arvoinen suoritus. Näyttelijäkaarti on loistava, hahmot mielenkiintoisia ja juoni sopivan simppeli. Joku voisi sanoa tuota elokuvan juonta suorastaan kaavamaiseksi tai kliseiseksi, mutta tätä leffaa palvelee tuo yksinkertainen tyyli. Se antaa enemmän aikaa elokuvan aivan upeille toimintakohtauksille. Nuo toimintakohtaukset on tehty vanhanajan tyyliin pidemmillä otoksilla, ilman nykyajan cgi-venkoilua ja musavideomaista supernopeaa leikkausta. Kaikesta mitä ruudulla tapahtuu saa selvää ja kamera seuraa välillä pitkäänkin yhtä kohdetta, eikä poukkoile sinne tänne. Just tällästä action-kuvaamista sitä kaipaisi enemmänkin, ihan nykyäänkin. John Frankenheimer osoittaa kyllä tällä filmillä olleensa oikea mies ohjaamaan, ja ylipäänsä taitonsa tän tyyppisen leffan parissa.Ronin on ehdottomasti ysärin loppupuolen parhaita toimintaleffoja ja vahva tuulahdus sinne 70-luvun kovaotteiseen rikoselokuvaan, josta ite niin kovasti diggailen. Toimii!
646
Killer Klowns from Outer Space (1988)
Kulttimaineensa ansainnut kasarikauhukomedia. Hauskaa pienen budjetin pelleilyä, plussat tietysti myös kovasta tunnarista!
647
Nimeni on Nobody (1973)
Hyvä westerni huumorilla höystettynä. Terence Hillin parhaimpiin kuuluva leffa. Ennio Morriconen musiikit on myös taattua laatua.
657
Suspiria - tappavat huokaukset (1977)
On tullu tässä viimeaikoina kahlattua Argenton elokuvia uudestaan lävitse, osa toki on ollu aiemmin näkemättäkin. Suspirian oon katsonu viimeks joskus 2013. Siitä edespäin oon pitäny tätä täyden viiden tähden italocineman mestariteoksena. Sitä se mielestäni edelleenkin on, pääpiirteittäin. Visuaalinen, ja audiovisuaalinen puoli on elokuvan suurin ansio, mutta kyllä Suspiria tarjoaa tarinapuolellakin mielenkiintoista pureksittavaa. Etenkin jos okkultismi ja noidat aiheena kiinnostaa. Tunnelma on erittäin hämyinen koko matkan ajan. Koko homma on kuin jostain painajaisunesta napattu. Toki tässä on heikkoutensakin, enkä antais Suspirialle viittä tähteä välttämättä muuta kuin kauhuelokuvana, omien lajitovereidensa kanssa vertailtuna. Dialogi on toisinaan kökköä, osa näyttelijöistä hiukan kömpelöitä, sekä mukana on pari ajan hampaan nakertamaa ja hölmöä kohtausta. Melko vähän kuitenkin kokonaisuutena löytyy mitään valittamista. Suspiria on Dario Argenton magnum opus, yksi isoimmista syistä miksi aikoinaan aloin katsomaan italialaisia kauhuelokuvia, sekä edelleen yksi parhaista saapasmaan kauhuelokuvista.Lähes täysosuma.
658
Sin City (2005)
Loistavat näyttelijäsuoritukset ja onnistuttu pääsemään melko hyvin sarjakuvan tunnelmiin.
662
Villihanhet (1978)
Villihanhet on itelle sellanen helposti katseltava kestosuosikki, jonka oon katsonut varmaan jo yli viisi kertaa. Ei kyseessä ole mikään sotaelokuvan mestariteos, mutta aivan mielettömän viihdyttävä korkkari-henkinen toimintaseikkailu Afrikassa. Helkkarin kovista aikansa ykkösnäyttelijöistä koostuva brittiläinen palkkasotilasjoukko lähtee pelastamaan afrikkalaista presidenttiä paikallisen diktaattorin kynsistä. Jo ikääntyneet kehäraakit joutuu huomattavasti odotettua tiukemman paikan eteen, paskan osuessa toden teolla tuulettimeen. Sotakonkarihahmoihin kiintyy ja leffan edetessä huomaa aina jännittävänsä, että miten näille käy. Hahmojen välinen dialogi on myös jotenkin pirun toimivaa ja paikoin erittäin hauskaa. Samaa voi sanoa elokuvan toimintakohtauksista. Mieleenpainuvimpina kenties siltapommitus-kohtaus ja pako lentokoneella. Hyvää settiä.Jos tykkäät esimerkiks sellasista leffoista kun Likainen tusina tai Kotkat kuuntelevat, on Villihanhet totaalisen varma valinta katseluun. +
664
Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969)
Tän näkemisestä olikin ihan tuhottomasti aikaa. Täytyy sanoa, että On Her Majesty's Secret Service pääsi tavallaan paikoin yllättämään jopa positiivisesti. Muistelin nimittäin, että kyseessä olis ihan totaalinen mahalasku, mitä Bond-leffojen kaanoniin tulee. Toki tää on heikompi kuin yksikään tätä ennen ilmestynyt Bond-leffa, mutta mikään täysin toivoton tapaus elokuva ei ole. Ensinnäkin tässä on ihan helvetin nättejä toimintakohtauksia, ihan mukiinmenevä juoni, loistava Telly Savalas pääpahiksena, kauniita naisia sekä hyvä tunnusmusiikki (vaikkei se olekaan perinteiseen tapaan laulettu bond-teema). Harmi kyllä miinuspuolia on myös lähestulkoon yhtä paljon, mikä pudottaa elokuvan kokonaisuutena omissa kirjoissa sinne keskitason tienoille. Isoimpana varmaan täytyy mainita elokuvan kesto, tää on aivan liian pitkä. Tyhjäkäyntiä tulee väkisinkin mukaan, ja muutamaan kertaan homma äityy lähes puuduttavaksi. Onneksi loppua kohden elokuva kiihdyttää kulkuaan huomattavasti. Toinen iso miinus on George Lazenby pääroolissaan. Äijää ei vaan mitenkään voi mieltää James Bondiksi. Ulkonäöltään ehkä miehen olemus on kohdillaan, mutta karismaa äijällä on yhtä paljon kuin kumiankalla. Lazenbyn onelinerit Bondina on myös jotenkin keskivertoa selkeesti heikompaa matskua, tästä nyt voi tietysti syyttää käsikirjoittajaa, mutta anyway. Lazenby on jokatapauksessa heikoin lenkki kaikista Bondia esittäneistä näyttelijöistä.Kaiken kaikkiaan On Her Majesty's Secret Service on ihan kohtalainen agenttiseikkailu, jos ei keskity liikaa siihen, että kyseessä on Bond-elokuva. Niissä mittelöissä elokuva jää monen muun teoksen jalkoihin, joskaan sarjan huonoin se ei edes ole, niin kuin monesti kuulee väitettävän.
666
Musta kissa (1981)
Pino Donaggion musat on ihan älyttömän kovat, mutta muuten The Black Cat ei kyllä edusta Fulcin filmografiassa mitään kirkkainta kärkeä. Kokolailla pölhö elokuva. Pitäis kattoa tuo Sergio Martinon samasta aiheesta tekemä filmi, kun sekin hyllystä löytyy.
668
Naisen päivä (1978)
Ikäänsä nähden I Spit On Your Grave tarjoilee aika rankkaakin kuvastoa. Ei tää silti mikään yltiöroiskuttelu oo, elokuvan vastenmielisyys syntyy pikemminkin rienaavan pitkistä raiskauskohtauksista. Ei ihme, että aikanaan I Spit On Your Grave kiellettiin monessa maassa. Onnistuuhan tää katsojaa puistattamaan, mutta tunnelma jää muuten kaikinpuolin latteaksi. Jännitystä ei oikein onnistuta rakentamaan, ja näyttelijät lähinnä naurattaa surkeudellaan. Omassa lajityypissään I Spit On Your Grave on kuitenkin jossain määrin tärkeä kulttistatuksen saanut leffa, ja kuulunee näinollen kauhudiggarin hyllyyn.
671
Mutaa kuonoon! sano virtahepo (1979)
Perinteistä Spencer & Hill -mättöä. Jaksaa viihdyttää yllättävänkin moneen kertaan. Niinkun aiemmin jo sanottu, kyseessä on puhdas viihde-elokuva. Mitään syvällisempää tästä ei kannata yrittää repiä, kuten ei muistakaan kyseisen turpiinvetokaksikon leffoista.
676
Villit kuviot (1998)
Kaikkine juonenkäänteineen ja väänteineen aika pöljä kokonaisuus, mutta pirullisen viihdyttävä ja mukaansatempaava silti. 90-luvun lopulla tehtailtiin useita tälläsiä "eroottisia juonittelutrillereitä" ja Villit kuviot on mun mielestä näistä selkeästi onnistunein, ja parhaiten aikaa kestäny leffa. Näyttelijäkaarti on kovaa luokkaa, ja leffa jyrää mukavasti kokoajan eteenpäin. Hyvää viihdettä. +9.6.2022 EDIT:Pakko nostaa puolikkaalla pisteitä vielä. Onhan tää aivan mielettömän viihdyttävä elokuva. Tuli myös kiinnitettyä elokuvan upeaan miljööseen, Floridan maisemiin enemmän huomiota tälläkertaa.
677
007 rakastettuni (1977)
Spy Who Loved Me on kyllä ainakin itselleni todella ikoninen ja mieleen tehokkaasti painunut Bond-seikkailu. Siinä on nostalgia-arvon lisäksi ihan valtava määrä viihdearvoa. On ison luokan näyttävää toimintaa, mainion suuruudenhullu pahis Stromberg kätyreineen, kauniita naisia ja tietysti Roger Moore kovassa vedossa itse James Bondina. Tämä on ehdottomasti Mooren parhaita hetkiä Bondina ja ylipäänsä koko sarjan kirkkaampaa osastoa. Maisemat vaihtuvat tiuhaan kuten totuttu on, ja myös monet yksittäiset toimintakohtaukset on keskivertoa kekseliäämpiä ja muistettavampia. Esimerkiksi Jawsin autonromutuskohtaus tai erityisesti se miten Bond tämän rautahampaisen goljatin lopulta päihittää. Tylsää hetkeä ei elokuvaan mahdu, vaan Spy Who Loved Me rullaa tasaisen viihdyttävällä puhdilla eteenpäin koko kestonsa ajan. Jos vertaa elokuvaa Mooren aiempiin Bond-seikkailuihin, niin myös huumori ja vakavampi puoli on tässä huomattavasti paremmassa balanssissa keskenään, joka on todella tervetullut aspekti. Ainoa mikä jää mielestäni selkeästi heikommaksi kuin kahdessa tätä edeltäneessä Mooren tähdittämässä Bondissa on tunnusmusiikki. Live and Let Dien sekä Man with the Golden Gunin tunnarit on mielestäni jotenkin muistettavampia kuin tämän. Muutoin nostan Spy Who Loved Me:n kokonaisuutena molempia edeltäjiään ylemmäksi.Erittäin mainio Bond-seikkailu. Tätä voisi hieman verrata Goldfingeriin, jossa alunperin Conneryn olemus ja Bondien tunnelma sekä tyyli oli asettunut täysin kohdilleen. Jos Live and Let Die sekä Man with the Golden Gun hieman haki vielä Mooren asettumista Bondiksi, niin tässä mies on sulautunut hahmoonsa täydellisesti.
678
Ulvonta (1981)
Hyvä ihmissusileffa. Juoni toimii ja rullaa hyvin + tehosteet on kestäny yllättävänkin hyvin ajan hammasta. Kelpo kauhua siis höystettynä muutamalla aika huvittavalla kohtauksella (esim loppu). Jos siis ihmissusi stoorit kolahtaa tai ylipäätään kauhuelokuvat niin tätä ei kannata missata.15.6.2022 EDIT:Melkeen kymmenen vuotta meni edellisestä katselukerrasta. Tälläkertaa tuli katseltua teräväpiirtona Joe Danten susihukkailut. No, edelleen samoilla linjoilla. Hyvin toimii kaikin puolin. Kolme ja puoli tähteä heittämällä.
679
Road House - kuuma kapakka (1989)
Road House on taattua 80-luvun juustoista äksöniä, ilman mitään ylimääräsiä hömpötyksiä. Patrick Swayze on elämänsä vedossa, ja pätkii turpaan pahiksia just niin paljon kun tarve kovaa portsaria vaatii. Soundtrack on loistavaa rokinrenkutusta harmillisesti liian nuorena menehtyneen Jeff Healeyn vetämänä. Pahikset on ihan övereitä, ja tästä leffassa on juurikin se kasariäksönin fiilis, jossa millään teoilla ei oo mitään loogisia seurauksia. Kaikki ratkaistaan nyrkein tai ampumalla. Veri lentää ja kaljabaarin kalusto särkyy. Loistavaa kamaa!Mätkintäelokuvien klassikko.
680
Soturi (1987)
Patrick Swayze yrmyilee tutulla tyylillään leffan läpi ex-sotilaana joka tulee laittaan pienen maatilan asiat järjestykseen. Juoni ei omaperäisyydellään päätä huimaa, mutta lavastukset ja elokuvan toiminta on varsin kelpo kamaa. Mukana on myös Swayzen lisäks aina ilahduttava velmuilija Brion James ja suomalaissukuinen Lisa Niemi. Niin ja Arnold Vosloo yhdessä varhaisimmista rooleistaan. Steel Dawn muistuttaa monessakin mielessä italialaisserkkujaan, esimerkiks Enzo G. Castellarin post-apokalyptisiin maailmoihin sijoittuvia toimintapätkiä. Tälläisiähän tehtiin Mad Maxin menestyksen vanavedessä 80-luvulla todella paljon. Omalla tavallaan Steel Dawn on ihan yhtä juustoinen kun nuo italialaiset exploitaatiofilmit, joskin väkivalta on huomattavasti vähemmän rujoa. Leffa onkin tavallaan vähän kevyempi versio noista italoleffoista. Näkisinkin, että jos haluaa tälläseen post-apokalyptiseen roskaelokuvamaailmaan tutustua, on Steel Dawn ainakin todella helppo filmi aloittaa kahlaaminen.Hienoa soramonttuäksöniä, ilman sen kummempia juonikuvioita tai syvällistä sanomaa.
683
Kärpäsen paluu (1959)
Ei huono, ei hyvä. Aika pitkälti vanhan toistoa ja isopäinen kärpänen näyttää jotenkin kömpelöltä, vaikkakin elokuvan ikään nähden on ihan hyvin toteutettu. Jostain kumman syystä elokuva on mustavalkoinen. Vincent Price on loistava kuten aina.
685
Tappakaa Charley Varrick! (1973)
Charley Varrick on oikein malliesimerkki kunnon 70-lukulaisesta rikoselokuvasta, vieläpä alan pioneerin Don Siegelin ohjaamana. Siis tästä on kovin vaikea keksiä mitään nillitettävää, tämän aikakauden elokuvien ystävänä. Leffa pursuaa mielenkiintoisia hahmoja, hyviä juonikuvioita ja aikansa rikoselokuvan ominaista kovaotteista tunnelmaa. Toimintaa on leffassa suhteellisen niukasti, mutta jännitystä onnistutaan nostattamaan silti todella hienosti. Don Siegel on kyllä osoittanut useasti olevansa todella taitava ohjaaja luomaan sellaista rauhallista, mutta alati kiristyvää tunnelmaa elokuvaan. Näyttelijät vetää sen lisäksi roolinsa erittäin hyvin, ja tässä saavutetaan vähemmänkin keskiössä oleviin hahmoihin yllättävän hyvin syvyyttä. Elokuvan hahmot tuntuu siis todella aidoilta, jopa Joe Don Bakerin näyttelemä palkkatappaja, joka lienee elokuvan sarjakuvamaisin hahmo. Tarina leffassa on hyvin simppeli, Charley Varrick -niminen pankkirosvo iskee käpälänsä sattumalta pankkiin, jossa säilytellään mafian likaisia rahoja. No, tästä alkaa tietysti ajojahti, jonka aikana Varrick joutuu kokolailla lennosta keksimään erilaisia tapoja karistaakseen mafian sekä poliisit kintereiltään. Tarina nivoutuu oikein nätisti lopussa ja itse elokuvan lopetuskohtaus jätti kyllä ainakin itselläni erittäin leveän hymyn kasvoille! Tätä elokuvaa ei olisi paremmin voinut saattaa päätökseen.Mestarillinen elokuva on kyllä kyseessä. Ei aivan Siegelin paras, mutta ehdottomasti siellä kärkipaikoilla ollaan!
686
Yövartija (1997)
Oikein näppärä trilleri hyvällä castilla. Paikoin jopa aidosti ahdistava. Tämähän on remake saman tanskalaisohjaajan muutama vuosi aiemmin valmistuneesta "Nattevagten" elokuvasta. Herätti kyllä mielenkiinnon katsoa tuo alkuperäinenkin teos, sitä pidetään vielä yleisesti parempana elokuvana.
687
Phenomena - Ilmiö (1985)
Phenomena on ilmestymisvuoteensa mennessä tulleista Dario Argenton elokuvista selkeästi huonoin. Katsoin tän nyt tokaa kertaa, ja ei se vaan toimi vieläkään. Leffa rimpuilee sinne tänne, eikä siitä saa oikein minkäänlaista punaista lankaa kiinni. Claudio Simonettin musat on timanttia taas kerran, mutta sitten taas Iron Maiden ja Motörhead ei istu kaavaan ei sitten yhtään. Molemmat on siis ihan mahtavia bändejä, Motörhead oikeestaan oma suosikkibändi kautta aikain, mutta kun ei vaan sovi tähän elokuvaan, ei sitten mitenkään päin. No, sekin on vielä pieni ongelma kun alkaa miettimään kokonaisuutta. Kestoa on ensinnäkin ihan liikaa, ja valtaosa intensiivisemmistä kohtauksista tökkäsee naurettavuuden puolelle kun Argento tekee pastissia omista elokuvistaan. Ei helvetti. Näyttelijät tuntuu myös olevan Donald Pleasencea lukuunottamatta täysin puolivaloilla mukana. Visuaalinen puoli onneksi on taas ohjaajallensa totuttuun tapaan hallussa, muttei se juuri auta kun kokonaisuutena elokuva on todella kökkö.Paria hetkeä lukuunottamatta varsinainen mahalasku. +
695
The Skeleton Key (2005)
Oikein hyvä kauhupätkä. Kuulunee 2000-luvun parempaan päähän tämäkin. Tiivis tunnelma takaa ettei tän aikana pääse pitkästymään ja hoodoomagia on aiheena todella toimiva. Hieman toi wanhoine rakennuksineen ja paukkuvine ovineen mieleen The Othersin. Suosittelen kaikille psykologisten kauhu/jännityselokuvien ystäville, verellä läträämistä ei kuitenkaan kannata odottaa.
696
Maanantain auringossa (2002)
En ollut edes kuullut tästä aiemmin, ja lähinnä Javier Bardemin nimi sai nappaamaan tämän kirpparilta matkaan. Onneksi nappasin. Maanantain auringossa on aivan mieletön elokuva, taatusti koskettavin ja osuvin kuvaus työttömyydestä missään elokuvassa. Kaikki näyttelijät istuu rooleihinsa mainiosti, eikä elokuvan dialogi tunnu hetkeäkään miltään muulta kuin luontevalta ja aidolta. Äärimmäisen realistinen ja synkkä tunnelma saa paikoitellen valonpilkahduksia mustasta huumorista, ja elokuvan sanoma tuntuukin olevan, että asioilla on aina valoisatkin puolet. Niinkuin käyttäjä Esa Lätäkönmäki tuossa aiemmin on kirjoittanut, ei aina pidä kurkotella taivaisiin, vaan pitää nauttia elämän pienistä iloista. Upea teos kaikenkaikkiaan. Ehdottomasti tuun tän katsomaan uudestaankin, varmaan jopa ihan lähiaikoina. Teki kovan vaikutuksen.
697
Sabata - salaperäinen ratsastaja (1969)
Sabata on hiukan kahtiajakoinen spagulänkkäri. Toisaalta se on värikkäiltä hahmoiltaan, viihdyttävältä ja tyylikkäältä toiminnaltaan muistettava elokuva, mutta toisaalta taas hiukan ylipitkä sekä liian tavanomainenkin genrensä edustaja. Itselleni tämä ei ole kovin paha ongelma, kun pidän spagettiwesterneistä. Näistä löytää aina jotain hyvää, vaikkei kokonaisuus olisikaan mikään loistelias. Sabataa kannattelee pinnalla hyvinkin pitkälti lähes sarjakuvamainen meininki kummallisine gimmickeineen (kuten se banjo-kivääriviritys) ja Lee Van Cleefin valtava karisma. Oikeastaan tämä tuskin olisi niinkään muistettava teos ilman Lee Van Cleefiä. Äijä oli kyllä yrmyine kasvoineen yksi kovimpia italowesternin vakionäyttelijöitä ja vaikkei Sabata lukeudu edes Leen parhaimpiin spaguihin, on se silti valtaosin oikein nautittavaa lännenmeininkiä. Näyttävää toimintaa on riittämiin ja juoni jossa kaikki vuoronperään taas puukottaa toisiaan selkään on riittävän kiinnostava kantaakseen loppuun saakka. Musapuoli toimii myös, vaikka onkin tyyliltään hiukan tavanomaista kepeämpää osastoa. Toisaalta niin on Sabata ylipäätään. Huumoriahan tässä on verrattain paljon. Osa vitseistä toimii, osa ei.Spagettiwesternien ystäville tätä on helppo suositella. Varmaa viihdykettä kestonsa ajan. +
700
Verinen Valentine (1981)
Ei parhaasta päästä, mutta kuitenkin viihdyttävä elokuva slasherien kultakaudelta eli kasarilta. Juoni on hyvin pitkälti samaa settiä kun Friday the 13th sarjassa. Murhaajasta täytyy antaa plussaa, ylipäätään toi kaivosmeininki kolahti jotenkin meikäläiseen. Todella hieno miljöö kauhuleffalle. Huonoja puolia tässä on samat asiat kuin muissakin slasherleffoissa, tönköt näyttelijät jne. Pahin miinus kuitenkin on se, että My Bloody Valentinea on saksittu todella rankalla kädellä. Eli kannattaa hommata mielummin käsiinsä leikkaamaton versio jos tähän haluaa tutustua. Itse katsoin leikkaamattomat kohtaukset jälkikäteen.
701
Yölento (2005)
Red Eye on hyvin perinteinen, mutta varsin viihdyttävä trilleri. Se ei tavallaan lyö tiskiin mitään uutta tai mullistavaa, mutta toimii omassa genressään niin hyvin, ettei siitä voi olla nauttimatta. Red Eye on myös melko lyhyt kestoltaan, ja rullaakin kokoajan hurjalla vauhdilla eteenpäin. Mitään puuduttavampia tai tylsempiä hetkiä ei elokuvassa ole. Pääpari Rachel McAdams ja Cillian Murphy vetäsee roolinsa ihan hyvällä meiningillä ja hahmot onnistutaan saamaan juuri sen verran kiinnostaviksi, että elokuva pitää senkin puoleen hienosti otteessaan.Wes Cravenin 2000-luvun ohjaustöistä ehdottomasti vahvin suoritus.
702
Yön silmät (1977)
Sitä parasta Cravenia. Jännittävä ja jossain määrin ahdistava leffa, liimaa perseen penkkiin kyllä erittäin tehokkaasti ihan viimeminuuteille saakka. Suosittelen kaikille kauhuleffojen ystäville.
706
Nopeat ja kuolleet (1995)
Superviihdyttävä villinlännenperseily Sam Raimin tapaan. En ymmärrä miten tästä ei voi nauttia. Helkkarin kova casti, musat ja paljon verisiä ammuskelukohtauksia. Sopivan juustoinen dialogi ja överin karikatyyrimaiset hahmot. Homma on lyöty alusta asti aivan läskiksi Sam Raimin kikkaillessa kuvakulmilla ja länkkärien kliseillä jatkuvalla syötöllä. Enää olis puuttunu vaan Bruce Campbell pääosasta. Pidin tästä jo lapsena, ja huomasin pitäväni edelleen. Toimii kuin höyryjunan vessa.
710
A History of Violence (2005)
Hyvä draamaelokuva Cronenbergiltä mutta pienellä pituuden lisäämisellä olis varmaan saatu elokuvasta entistä parempi.
712
Erämaan vangit (1971)
Aivan käsittämättömän upea ja vahva debyyttiohjaus Nicolas Roegilta. Pidin tästä jo aikaisemmallakin katselulla aikanaan, mutta nyt viimeistään elokuva löi ihan täysillä tajuntaan. Walkabout on varsin yksinkertaisesta juonestaan huolimatta aivan älyttömän moniulotteinen elokuva. Keskeisinä teemoina voisi listata esimerkiks seksuaalista heräämistä, kulttuurien yhteentörmäystä, ihmisen luontosuhdetta, lapsuuden loppua ja aikuiseksi kasvamista. Tässä on vasta muutamia leffan pinnan alla pyöriviä aiheita jotka tuli äkkiseltään mieleen. Ajatuksia herättävän ja koskettavan tarinan lisäksi Walkabout tarjoilee kenties yhden upeimmista luontokuvauksista elokuvissa koskaan. Roeg kuvaa Australian häkellyttävän kauniita maisemia tavalla joka näyttää outbackin täydellisesti, kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan. Tää on niitä elokuvia joista vois poimia lähes minkä tahansa otoksen, ja kehystää sen tauluksi. Elokuva on myös rytmitetty hyvin, ja kaikki oleellinen ehditään kertomaan noin puolessatoista tunnissa, matkan tuntumatta hetkeäkään liian kiirehtivältä, tai liian verkkaiselta. Kunniamaininnan ansaitsee myös John Barryn kauniit musiikit jotka tukee elokuvan haikeaa tunnelmaa. Pitäisi hankkia tästä vielä blu-ray julkaisu, jotta pääsis näkemään elokuvan täydessä loistossaan.Ajaton mestariteos.
715
Ghost - näkymätön rakkaus (1990)
Jerry Zuckerin hittielokuva joka sekoittelee romanttista komediaa ja fantasiaa, ja tekeekin sen kyllä harvinaisen saumattomasti. Tää on niitä harvoja yltiösiirappisia elokuvia, josta nautin ihan täysillä edelleen useiden katselukertojen jälkeen. Jotenkin Ghostin perusidea on vaan niin mehukas. Patrick Swayzen esittämä Sam kuolee ja jää ikäänkuin taivaan ja helvetin väliseen tilaan aaveena. Miehen onkin selvitettävä oma hämäräperäisissä olosuhteissa sattunut kuolemansa, ja saatava samalla yhteys vaimoonsa. Sekaan heitetään vielä meediona esiintyvä vedättäjä, joka yllättäen pystyykin kuulemaan Samin äänen ja joutuu näin toimimaan välikätenä tämän yrittäessä saada yhteyttä vielä elävien kirjoissa olevaan vaimoonsa. Meediota, eli Oda Mae Brownia esittää Whoopi Goldberg, josta en yleensä kyllä juuri välitä, mutta tässä nainen tekee kyllä hyvän roolin. Myös muissa rooleissa esiintyvät näyttelijät on hyvin valittu. On Demi Moore, todella sleazy Tony Goldwyn sekä ehkä suosikki sivuhahmoni elokuvasta: Vincent Schiavellin esittämä junakummitus! Joka onkin varsinainen räyhähenki. Miehen rähjäinen olemus, sekä hyvin pienillä eleillä kerrottu kohtalo on kyllä elokuvan mieleenpainuvimpia ja hienoimpia kohtauksia. Toinen mainio sivuhahmo on Rick Avilesin esittämä Willy Lopez, toinen elokuvan antagonisteista. Äijällä oli kyllä helvetin hyvät piirteet tuollaisen kovapintaisen pikkurikollisen esittämiseen. Näitä roolejahan Lopez teki useampia, ennen menehtymistään ilmeisesti heroiiniriippuvuuden sivussa saatuun aidsiin.Kokonaisuutena Ghost on oikeesti todella toimiva ja viihdyttävä pläjäys. Se on valtavan cheesy ja siirappinen elokuva, joka ilmestymisvuodestaan huolimatta henkii vielä selkeästi enemmän 80-lukua kuin 90-lukua. Vaikka elokuva on kepeä ja komediallinen, se ottaa aiheensa riittävän vakavasti, jotta katsojan mielenkiinto pystytään pitämään helposti yllä loppuun asti. Erittäin hyvin rakennettu tarina, joka tuntuu viehättävän ainakin meikäläistä aina vaan kerta toisensa jälkeen.
718
Zorron legenda (2005)
Zorron Legenda on oikeastaan joka osa-alueella edeltäjäänsä selkeästi heikompi. Silti se oli huomattavasti parempi kuin mitä muistikuvat mielessä antoi odottaa. Muistin nimittäin, että tää olis ihan täysi pannukakku. Banderas on kuitenkin edelleen karismaattinen myyttisenä Zorrona, ja Catherine Zeta-Jones tietysti upea tämän parina. Toimintakohtaukset ja lavasteet on näyttäviä, joskin tässä oli hieman enemmän nojattu cgi:n varaan, ja pari kohtausta näytti kokolailla karmeilta sen takia. Elokuva tekee myös sen kohtalokkaan virheen, että se ottaa Zorron väkivaltaisesta maailmasta särmää pois. Zorron Legendan kulmat on pyöristetty ja paras terä hiottu pois, tuomalla mukaan tarpeettoman paljon huumoria. Tässä on tosi paljon typerää slapstickia ja lapsille suunnattuja vitsejä. Olihan ensimmäisessäkin osassa paljon huumoria, mutta se oli hallitummin tasapainossa synkemmän puolen kanssa. Myös Zorron ja Elenan poika Joaquin saa ihan älyttömästi ruutuaikaa, ja se on huonompi homma sillä tuo nulikka on ihan helvetin rasittava. Just sellainen lisäys mikä on pakollinen "koko perheen elokuvaan". Ei näin. Näistäkin nillityksistä huolimatta viihdyin kyllä tän parissa ihan vaivatta. Vaikka välillä ärsytti tietyt asiat, niin selkeästi plussan puolella ollaan tässäkin filmissä. Vertasin ensimmäistä osaa tyyliltään ensimmäiseen Pirates of the Caribbean -elokuvaan, sen ollessa lähestulkoon täydellinen sekoitus kaikkia seikkailuelokuvan elementtejä. Tätä voisi samalla tapaa verrata Pirates of the Caribbeanin jatko-osiin, joihin tuotiin samaan tapaan liikaa hönttiä huumoria ja asiat vedettiin ihan tosissaan "isolleen". Samalla tapaa myös nuo jatko-osat meni munilleen, vaikka ihan viihdyttävä se toinen osa ainakin on. Siinä mielessä nää muistuttaa toisiaan.Kelvollinen jatko-osa, mutta ei vedä mitenkään päin vertoja ensimmäiselle. Hieman kiikkuu siinä kahden ja puolen - kolmen tähden välillä. Mennään kolmosella kuitenkin.
719
Slugs (1988)
Ai että, Juan Piquer Simon. Tuo ryönän ruhtinas ja ripulipaskan paroni. Äijällä on plakkarissaan joitain roskaelokuvan kiistattomia klassikoita ja Slugs voidaan myös laskea mukaan niihin. Itsellä olikin aiemmin jäänyt näkemättä tämä J.P:n otanta eläinkauhun genrestä. Onneksi tuli asia korjattua. Vaikkei Slugs ole ohjaajansa paras filmi, on se silti oikein viihdyttävä ja mukavan hurmeinen pläjäys. Ja aivan äärettömän typerä! Hyvällä tavalla vieläpä! Etanat terrorisoi pientä jenkkikaupunkia syömällä sen asukkaita tiuhaan tahtiin, sitä sitten selvitellään yhdessä suoraselkäisen poliisin kanssa. Jälleen kerran on amerikkalainen idylli vaarassa kun ulkopuolinen uhka vaanii. As american as an apple pie. Vaikka ohjaaja on tosiaan espanjalainen. Etanat on muuten hauska vihulainen tähän genreen. Aiemminhan on nähty haita, karhuja, käärmeitä, krokotiileja, sammakoita, ampiaisia ja ties mitä. Oikeastaan lista olis aivan helvetin pitkä. Miksei siis toisaalta etanoitakin? Onhan se just sopivan älyvapaa idea tän tyyppiseen elokuvaan. Hauskaa on, ettei leffa edes tee mitään kovinkaan itsetietoista tai jatkuvasti katsojalle silmää vinkkaavaa huumoria. Slugs tuo paikoin ihan hyvällä tapaa mieleen jotkut 50-luvun kömpelöimmät hirviöleffat, vaikka se vahvasti onkin 80-lukulainen elokuva ilmeeltään. Hauskoja kohtauksia tosiaan riittää, vaikkei tää mitään jatkuvaa ilotulitusta ole.Varsin viihdyttävä kalkkuna, tai siis etana. Eläinkauhun ystäville välitön suositus. Arrowin blu-ray on myös julkaisuna varma valinta.
720
Kosto rajan takaa (1986)
Hölmöä ja cheesyä, mutta aivan pirullisen viihdyttävää kasarin kosto-toimintaa. Hiukan enemmän ehkä särmää ja väkivaltaa olis voinu ympätä vielä mukaan, mutta varsin toimiva paketti näinkin. Tämän pariin tulee taatusti palattua joskus uudestaan!
721
Lord of War (2005)
Hieno elokuva. Iisisti tän katselee loppuun vilkasematta kertaakaan kelloon, vaikkei mistään actionpläjäyksestä ole todellakaan kyse. Nokkelaa huumoria ja kovaa kritiikkiä leffassa on paljon. Se on kuitenkin toteutettu sillälailla ettei tässä sorruta kertaakaan liikaan paasaamiseen. Cage vetää roolinsa hienosti, ja Letokin oli siedettävä.Suosittelen lämpimästi
722
Danny the Dog (2005)
Hyviä näyttelijöitä ja hyvä stoori. Toimintaa riittämiin ja näyttelijöistä mainittakoon erityisesti Hoskinsin suoritus vastenmielisenä pahiksena loistavaa settiä. Mahtuu mukaan kuitenkin muutama typerä ja turhakin kohtaus.
730
Pyhimyksiä ja sotilaita (2003)
Virkistävän erilainen sotaelokuva. Amerikkalaisia ei liiemmin glorifioida, eikä saksalaissotilaita demonisoida, toisin kuin yleensä jenkkien sotaleffoissa on tapana. Saints and Soldiers tahtookin sanomallaan pikemminkin osoittaa, että jokaisen univormun alla on kuitenkin vain ihminen. Siinä leffa myös onnistuu. Hieno elokuva kaikenkaikkiaan.Vahva nelonen.
732
Panoksena kuolema (1978)
Ainoo syy tän katsomiseen on lopputaistelut jossa nähdään itse Bruce Lee. Muuten elokuva on täyttä sontaa. Surkeasti leikattuja kohtauksia Lee:n vanhoista elokuvista, pahvista leikattuja Bruceja ja jopa kuvaa Lee:n oikeista hautajaisista. Menikö yli? No pikkusen meni. Hulluinta on se että tästä koko bruceploitaatio ilmiö vasta alko, ja paljon pahempiakin tekeleitä löytyy.
734
Buffalo Bill ja intiaanit (1976)
Samaan tapaan kuin Robert Altmanin muutamaa vuotta aiemmin ilmestynyt mestariteos McCabe & Mrs. Miller, myös Buffalo Bill and the Indians laittaa lännenmyytit kokonaan uusiksi. Oikeastaan tämä on vielä huomattavasti vähemmän hienovarainen revisionistisen otteensa kanssa. Ihan McCabe & Mrs. Millerin tasolle ei ylletä kuitenkaan. Loistava elokuva on silti tälläkin kertaa kyseessä. Filmi kertoo tietenkin Buffalo Billistä, villin lännen legendasta ja tietynlaisesta periamerikkalaisesta sankarista. Hiukan jos jaksaa historiaa lukea niin ei tarvitse kauaakaan tutkia kun huomaa, ettei Buffalo Bill ollut ihan niin kirkasotsainen sankari mitä antoi itse olettaa. Tämä ajatus Altmanin elokuvassakin on pohjalla, ja Buffalo Bill kuvataankin melkoisena kusettajana ja omaa sädekehäänsä kiilloittelevana mulkerona. Billin lännenshow on valkoisen miehen ylivaltaa ihannoiva ja hehkuttava tapahtuma, joka on ajanut ainakin elokuvan Billin siihen pisteeseen, ettei äijä oikein erota enää totuutta keksimistään valheista ja rakentamastaan imagosta. Äijä latelee ihan mitä sattuu valeita totena, ja pitää itseään jonkin sortin puolijumalana. Voin kuvitella, että tämänlainen tulkinta suuresta amerikkalaisesta sankarista on aiheuttanut närää leffan ilmestyessä. Itse nostan Altmanille kyllä hattua siitä, että äijä on uskaltanut ravistella noita vanhoja legendoja. Buffalo Bill sai taatusti noina aikoina paljon hyvääkin aikaan, mutta mikään sankarihahmo tai puhdas hyväntekijä ei ollut kyseessä, sen tietää jokainen joka viitsii miehen historiaa vähänkin pintaa syvemmältä tutkia.Loistava lännenelokuva joka herättää kyllä ajatuksia. Tämän voi nostaa hyvin elokuvien kuten Soldie Blue tai Little Big Man -joukkoon. Todella erilaista, vähemmän mustavalkoista kerrontaa villin lännen historiasta.
740
25. tunti: Klaus Kinski (1999)
Kiehtova dokumentti Herzogin ja Kinskin myrskyisästä ystävyydestä sekä yhteistyöstä elokuvan parissa. Perfektionistinen ja peräänantamaton Herzog taisi olla ainoa joka pystyi tekemään enemmän kuin yhden tuotannon ailahtelevan ja psykopaattisen Kinskin kanssa. Tarinaa riittää, ja jos on nähnyt nuo parivaljakon yhdessä tekemät elokuvat, on tämä dokumentti lähestulkoon pakollista katsottavaa. Erikoinen hetki elokuvahistoriasta, ja lähes uskomatonta, miten noin rajut vastaparit sai aikaan niin hedelmällistä filmiä.
748
Rock 'n' Roll High School (1979)
En usko, että tästä saa hirveesti irti ellei oo Ramones-fani. Ite oon kuunnellu bändiä kakarasta asti, ja kyllähän tällänen sekoilu bändin fanille maittaa. Hyviä alkupään biisejä läpi leffan ja tietysti ite ramot siä heilumassa. Odotukset oli kyllä sitä luokkaa, että varmaan leffa itsessään on ihan täyttä paskaa ja pelkkä kuriositeetti yhtyeen faneille tänäpäivänä. Olin väärässä. Itse leffa on ihan hauskaa 70-luvun high school -komediaa. Hyvin samantyylistä kun esimerkiks John Landiksen varhaiset leffat ym. Eli ihan viihdyttävää meininkiä. Osa vitseistä toki oli auttamattoman huonoja, mutta oli siä sitä hauskaakin seassa. Tarkkasilmäinen muuten bongaa tästä leffasta Suosikki -lehden jutun Ramonesista. Vilahtaa erään montaasin aikana. +
752
Huomisen tuska (1985)
Mitä jos yhtenä aamuna heräisit huomataksesi, että kaikki muut ihmiset on hävinnyt kuin maan nielemänä? Tämä on Geoff Murphyn ohjaaman monitulkintaisen scifiklassikon lähtöasetelma. Bruno Lawrencen esittämä Zac Hobson yrittää etsiä kipeästi muita ihmisiä maailmassa, joka tuntuu yhden yön aikana muuttuneen aivan täysin. Taustalla kummittelee salaperäinen maailmanlaajuinen tiedeprojekti johon myös Zac oli aiemmin osallistunut oman maansa ryhmässä. Onko tämä aiheuttanut ihmisten katoamisen, vai onko kyseessä jotain aivan muuta? Elokuva heittelee katsojalle monia vaihtoehtoja, ja se on yksi sen vahvuuksista. Tälle leffalle löytyy taatusti niin monta erilaista tulkintaa, kuin vain on katsojiakin. Olen ainakin kuullut vaihtoehdot, että Zac olisi todellisuuden sijaan joutunut helvettiin, kiirastuleen tai vaikkapa toiseen ulottuvuuteen. Näihin kaikkiin edellämainittuihin löytyykin paljon tukea antavia kohtauksia ja nyansseja elokuvasta, ja katsoja voi tehdä niistä omat johtopäätöksensä. Etenkin viimeistään elokuvan lopetus jättää kanavat katsojalle täysin auki, hyvällä tapaa. Arvostan tieteiselokuvia jotka ei survo ratkaisua kurkusta alas, vaan jättää enemmän arvoa uusille katselukerroille. Katsoin itse Quiet Earthin nyt toista kertaa, ja monet sen heittelemät aiheet ja pienet vihjeet tapahtumista aukesivat eri tavalla kuin ensimmäisellä kertaa. Siltikään elokuva ei tuntunut katselun jälkeen siltä, että olisin saanut vieläkään pureksittua siitä läheskään kaikkea irti, eli tämän pariin tulee aivan taatusti palattua taas joskus. Täytyy muuten itse juonensa lisäksi kehua elokuvan näyttelijöitä, sekä kuvausta. Hienoa kuvastoa riittää vaikka millä mitalla, ja autio maailma on luotu todella onnistuneesti. Roolisuoritukset puolestaan luo hyvin kuvan siitä, minkälaisia tuntemuksia ihminen saattaisi vastaavassa tilanteessa käydä läpi. Etenkin Bruno Lawrencen tarjoilema alkuosio, kun mies alkaa menettää järkeään yksinäisyydessään on hienosti vedetty. Toi hiukan mieleen Charlton Hestonin elokuvasta The Omega Man. Näissä on monia muitakin samankaltaisuuksia tuon filmin kanssa, vaikka tarinat onkin täysin erilaiset. Quiet Earth on mielestäni toki kestänyt paremmin aikaa. Onhan se myös uudempi elokuva. Ilmestymisvuodestaan huolimatta The Quiet Earth muuten niiaa selkeästi tunnelmaltaan ja teemoiltaan huomattavasti enemmän 70-luvun tieteiselokuvaan, kuin oman vuosikymmenensä teoksiin. Tässä on huomattavasti enemmän pohdiskelevaa otetta. Siihen seikkaan saattaa vaikuttaa se, että The Quiet Earth ei ole amerikkalainen tuotos, vaan ensimmäinen uusi-seelantilainen tieteiselokuva.Summattuna The Quiet Earth on mielestäni mestarillinen elokuva, yksi vuosikymmenensä parhaita omasta genrestään ja ehdottomasti suosituksen arvoinen jos scifi vähääkään kiinnostelee. Arrow Video on jälleen tehnyt laadukasta työtä julkaistessaan tämän hieman unohdetunkin klassikon teräväpiirtona extroineen päivineen.
753
Verinen katu (1972)
Tää kolahti kyllä ihan täysillä. Sanottakoon heti kättelyssä, että kyseessä on taatusti yksi parhaita tämän genren elokuvia, joita olen katsonut. Menee top kolmoseen.Kyseessä on kovaksi keitetty rikostrilleri, jonka juoni menee jotakuinkin näin: Kolme köyhää ja eri taustoista olevaa mustaa miestä ryöstää mafian ja Harlemin paikallisen rikollisliigan "pankin". Samassa rytäkässä hengestään pääsee viisi gangsteria ja pari poliisia. No, lienee sanomattakin selvää että tämän jälkeen tätä kolmikkoa etsii sekä mafia, paikalliset kovanaamat, että poliisi. Tilannetta seurataan usealta kantilta, sekä jahtaajien, että jahdattavien näkökulmasta. Poliiseina nähdään ihan helkkarin kovat roolit vetävät Anthony Quinn ja bläkkäreistä ennestään tuttu kasvo Yaphet Kotto. Quinn näyttelee rasistista italiaanokyttää, ja Kotto hänen räkänokkaista ja sinisilmäistä aisapariaan. Kriminaalipuolella nähdään myös bläkäreistä tuttuja naamoja kuten Antonio Fargas ja Richard Ward. Muitakin kovia nimiä on mukana leffassa, ja hahmoja on sellainen kavalkadi, että oksat pois. Tässä on tavallaan niin monta eri tasoa näissä hahmoissa jo pelkästään, että olisin mielelläni seurannut näitä tyyppejä vielä toisenkin elokuvan verran, joka itseasiassa oli tarkoitus tehdäkin, mutta tuotanto jäi jostain syystä starttaamatta. Mitä sitten tulee elokuvan toimintaan, niin se kyllä lunastaa tuon käännösnimensä täysin. Verinen katu on varmaan raaimpia genrensä elokuvia, ja samalla tylyimpiä ylipäätään. Minkään näköistä lohtua tai kevennystä ei ole luvassa, vaan homma on alusta saakka raakaa ja julmaa selviytymistaistelua Harlemin slummiutuneilla kaduilla. Jos rikolliset on sadistisia ja julmia, niin silti heitä erottaa poliiseista lähinnä virkamerkki. Kuka tahansa on ostettavissa, ja kuka tahansa saattaa saada kuulan kalloon missä tahansa vaiheessa. Minkäänlaista sankaritarinaa ei leffassa rakenneta, vaikka Yaphet Kotton näyttelemä Pope onkin ehkä porukasta puhtoisin, hän kun on astunut palvelukseen vasta tuoreeltaan. Quinnin esittämä vanhempi konkari sen sijaan on jo katujen karaisema kovanaama jolta ei heru armoa kenellekään. Äijä on kokoajan ihan räjähdysvalmiina, ja onkin moninpaikoin arvaamattomampi kuin rikollisporukat itse.Täytyy sanoa, että siinä missä blaxploitaatioelokuvat joutuu monesti arvioimaan omanlaisina teoksinaan, kuten exploitaatiofilmit yleensäkin, on Verinen katu ihan täysin uskottava ja vakuuttava verrattuna mihin tahansa muuhun aikalaiseensa rikoselokuvaan. 70-luvun rikosfilmit on itsellä aina ollut lähellä sydäntä, ja nostaisinkin Verisen kadun helposti samaan kastiin esimerkiksi Likaisen Harryn, Serpicon, Isku selkään, Tappakaa Carterin tai Kovaotteisten miesten kaltaisten crimeklassikoiden kanssa. Niin tiukasta rainasta on kyse. Loppuun mainittakoon vielä Bobby Womackin ikoninen Across the 110th Street -kappale, jota mm. Tarantino käytti elokuvassaan Jackie Brown. Loistokamaa.Annan tälle täydet pisteet ja erittäin väkevän suosituksen. Kannattaa katsoa jos 70-luvun rikoselokuvat vähääkään nappaa.
756
Kyttä ja koira (1995)
Jatkaa samaa trendiä kun esimerkiks elokuvat "Turner & Hooch" tai "K-9". Tällä kertaa vaan kyttänä heiluu Hanksia tai Belushia huomattavasti kovempi karvanaama, nimittäin Chuck Norris. Mikäpäs sopis sen paremmin kimppaan rikoksia selvittämään kuin kaksi karvaturria, joista toinen nuolee omia pallejaan ja toinen potkii pahisten palleja kiertopotkuilla. Huumori on hönttiä, mutta kyllä tässä sellanen tosi sympaattinen yleisfiilis on, eikä leffa edes äidy miksikään kesyksi lastenelokuvaksi, vaan tässä on jopa toimintadiggareille ihan komeita kohtauksia tarjolla. Norris yrmyilee tapansa mukaan roolinsa lävitse, samaan tapaan kun aina. Eli taattua laatua silläkin saralla. Välillä läpät on niin huonoja, että leffa saa jopa sellasia hienoisia kalkkunapiirteitä, mikä kyllä maistu itelle ihan hyvin. Hauskahan tätä oli seurata.Erikoinen trivia muuten, että Top Dog sai ensi-iltansa vain noin pari viikkoa Oklahomassa tapahtuneen pommi-iskun jälkeen, jossa kuoli pitkälti toistasataa ihmistä. Tässä elokuvassahan siis pahikset oli äärioikeistolaisia pommien kanssa puljaavia pipipäitä. Ja niin oli ainakin toinen noista tosielämän pommiukoistakin. Varmaan tosi mukava yrittää tuollaiseen hetkeen myydä tälläistä elokuvaa, ainakaan Oklahomassa..
757
Jäätävä polte (1986)
Melkoista kämä-actioniahan tää Rennyn debyytifilmi tarjoaa, paikoin maukastakin kalkkunaa. Loppukädessä kuitenkin Jäätävä polte on ehdottomasti mielenkiintoisempi elokuvahistoriallisilta ansioiltaan, kuin itse elokuvana. Tarina filmin taustalla kun on vähintäänkin tsekkaamisen arvoinen. Sikäli myös tärkeä leffa, että tämä starttas Harlinin uran, jolta saatiin sitten aidosti pirun kovaa toimintaelokuvaakin myöhemmin. Olis ollu varmaan puoli tähteä parempi, jos pääosassa olis ollu Mike Norrisin sijaan alunalkaen leffaan kaavailtu isäukko Chuck Norris.
758
The Brood (1979)
Ei Cronenbergin parhaimmistoa mutta silti ihan jees kauhupätkä. Alkupuoli oli tylsää lätinää mutta loppua kohden tunnelma nousee ja etenkin loppuhuipennus täräyttää tähän puolikkaan tähden lisää. Sen verran kova lopetus tässä on. Miinuksena sanottakoon puupökkelo pääosanäyttelijä.
761
Lucky Number Slevin (2006)
Hyvä rikosleffa joka jaksaa upean näyttelijäkaartinsa ja konstikkaan juonensa ansiosta viihdyttämään moneenkin kertaan. Tätä voi helposti suositella ihan kenelle vaan.
768
Jumalten nuolet (1983)
Tosi hämyinen ja jopa surrealistisia sävyjä omaava barbaari-seikkailu Lucio Fulcin tyyliin. Kuulostaako paperilla hyvältä? No, sitä se on toteutukseltaankin. Conquest on takuulla yksi verisimmistä, oudoimmista ja visuaalisesti mielenkiintoisimmista niinsanotun "sword & sorcery" -elokuvista. Tässä on sellaista tosi happoista unenomaista menoa, mutta myös suoraa barbaariäksöniä jossa nuolet lentää ja nuijat mäjähtelee vihollisten kalloihin. Ja veri lentää tosiaan kiitettävään tahtiin, kun Fulci on puikoissa. Tässä näkyy muutenkin äijän kädenjälki ihan kivasti, on zombimeininkiäkin jopa mukana. Kaikkea sekoilua säestää vielä Claudio Simonettin hieno score. Eihän tästä voi kuin tykätä. Nostaisin elokuvan sinne Beastmasterin, Deathstalkerin ja muiden alan kovien rainojen joukkoon. Ei Conquest ihan Conanin vertainen ole, mutta näistä niinsanotuista jälkeläisistä sitä parempaa osastoa ehdottomasti.Vahvat kolme ja puoli tähteä. Täytynee hankkia teräväpiirtoversio tästä itselle hyllyyn, saattaisin antaa jopa sen neljä tähteä kun visuaalisesta puolesta pääsisi nauttimaan täysillä. Vanha dvd on todella utuinen ja paikoin harmillisen heikkolaatuinen kuvaltaan. +
771
Yön silmät II (1985)
Eipä ollu oikeestaan edes pettymys kun en tältä mitään odottanutkaan. The Hills Have Eyes 2 on taas kerran hyvä esimerkki siitä, että jatko-osat on useimmiten paskaa. Menee Wes Cravenin top-5 huonoimpiin leffoihin heittämällä.7.8.2022 EDITSiinä missä alkuperäinen Hills Have Eyes on lähes mestarillinen elokuva mitä tulee tunnelman rakentamiseen ja intensiivisyyteen, on tämä 1984 valmistunut jatko-osa vain todella kalpea varjo siitä. Wes Craven oli aloittanut työstämään tätä jo ennen varsinaista hittileffaansa A Nightmare on Elm Streetiä, joka tuli teattereihin samana vuonna. Ilmeisesti studio oli painostanut Cravenia viimeistelemään keskeneräisen elokuvansa jo kuvaamastaan matskusta, mutta kun sitä ei ollut tarpeeksi, niin tyydyttiin kyhäämään leffa kasaan käyttämällä osia myös ensimmäisestä elokuvasta. Tämä yleensä kielii jo isoista tuotantovaikeuksista, jos leffaan lähdetään kierrättämään materiaalia aiemmasta osasta. Hills Have Eyes II onkin itsessään täysin mitäänsanomaton ja laimea, elokuvana suorastaan kestävyysjuoksu, jonka Wes Craven on itsekin myöntänyt olevan silkkaa paskaa (ja ainoastaan rahan takia tehty). Elokuva ei sinällään teknisesti ole täysin umpisurkea, se on vaan täysin mitäänsanomaton ja mielikuvitukseton kun vertaa ensimmäiseen osaan. Hahmot on myös rasittavia karikatyyreja, tai muuten vaan platkuja. Siinä missä ensimmäinen osa luo jännitettä toinen toistaan nokkelammilla tavoilla, kakkososa tyytyy menemään sieltä mistä aita on matalin. Juoni on pitkälti samaa kuin ensimmäisessä osassa, mutta siihen lisätyt "käänteet" ja lisämausteet on jotenkin vitun vaivaannuttavia ja typeriä. Ei jaksa millään pitää mielenkiintoa yllä koko elokuvan keston ajan. Vaikkei elokuva kestä edes puoltatoista tuntia. Ääääh.Heikko esitys.
772
Viheltävät luodit (1962)
Aloitin hiljattain Sam Peckinpahin filmografian uudelleenkatselu -projektin, ja tänään tuli katsottua Ride the High Country. Kyseessä on oikein hyvä vanhanliiton lännenelokuva, joka selvästi kumartaa vielä sinne varhaisemman, 40-lukulaisen westernin suunnille. Sam Peckinpahin ohjaus on tässä jotenkin huomattavasti jämäkämmän oloista kuin tätä edeltäneessä debyytissä, Deadly Companionsissa. Vielä tässäkään ei juuri sellaisia suoranaisia Peckinpahin tavaramerkeiksi muodostuneita juttuja näe, mutta pientä kaikua miehen tylystä tyylistä alkaa olla. Visuaalisesti leffa on todella nättiä katsottavaa, komeine maisemineen. Peckinpah itse halusikin kuvata matkanteon ja ratsastuskohtaukset lokaatiossa, eikä lavasteissa. Se tuo heti sellaista autenttista fiilistä elokuvaan. Tunnelmaa tukee myös jämerät roolisuoritukset Randolph Scottilta ja Joel McCrealta kahtena vanhana revolverisankarina. Sivuosissa nähdään myös hyviä suorituksia muun muassa myöhemminkin useammissa Peckinpahin elokuvissa nähdyiltä näyttelijöiltä kuten L.Q Jonesilta ja Warren Oatesilta. Elokuvan perusidea kahdesta ikääntyneestä, kovan maineen omaavasta pyssysankarista on kovin tuttu monista westerneistä, mutta mikäs siinä kun kyseessä on varsin toimiva konsepti. Tämäkin ajatus jalostettiin vielä pidemmälle Veri-Sampan myöhemmissä teoksissa kuten "Hurja joukko" ja "Pat Garrett ja Billy the Kid". Ihan noiden mestariteosten tasolle Viheltävät luodit ei yllä, mutta se on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva kaikille jotka tykkää lännenelokuvista.
773
Majuri Dundee (1965)
Major Dundee on aivan suotta unohdettu teos Sam Peckinpahin uralta. Se on lähes eeppisiin mittasuhteisiin venyvä western-tarina Charlton Hestonin esittämästä Majuri Dundeesta ja tämän lähes maanisen pakkomielteiseksi muuttuvasta intiaanijahdista. Mukanaan vankilanjohtajana toimivalla majurillaan on omien miestensä lisäksi etelävaltiolaisia vankeja. Heidän joukossa on muun muassa tämän entinen ystävä, jota esittää loistava Richard Harris. Major Dundeen vahvuus onkin itse tarinaa enemmän väkevissä hahmoissa, sekä heidän välisissä jännitteissään. Itse apassijahti alkaa tuntua jossain kohtaa lähestulkoon yhdentekevältä, kun jahdissa olevien jenkkien ja etelän miesten välit alkaa pahemman kerran tulehtua. Tässä on myös paljon yhtäläisyyksiä Peckinpahin seuraavaan elokuvaan, legendaariseen Hurjaan joukkoon. Myös Majuri Dundee kertoo miehistä, joista aika on ajanut auttamatta ohitse. Mutta nämä miehet ovat tekemässä sitä mitä parhaiten osaavat, ja yrittävät pysyä kiinni elämän syrjässä. Major Dundee on aika kesyhköjen Deadly Companionsin sekä Ride the High Countryn jälkeen ensimmäinen elokuva, jossa alkaa näkyä Peckinpahille ominaiset tavaramerkit. On veristä väkivaltaa ja muutenkin tylyä otetta. Myös Peckinpahin muista leffoista tuttuja näyttelijöitä nähdään kiitettävä määrä. On esimerkiksi James Coburn, Warren Oates ja L.Q Jones. Leffan kovimmiksi kantimiksi nousee kuitenkin tietysti itse Charlton Heston sekä Richard Harris. Tämä parivaljakko ja heidän välinen ristiriitainen samanaikaisesti sekä halveksiva että kunnioittava suhde on erittäin hienosti rakennettu. Leffaa seuraakin mielenkiinnolla ihan loppuun saakka. Oon kuullut että toiset on pitäny tätä jopa tylsänä elokuvana, mutta itse en näe leffaa lainkaan pitkäveteisenä. Katsoin itseasiassa tällä kertaa lyhyemmän teatteriversion, vaikka Arrowin upeassa blu-ray -paketissa löytyy myös pidennetty leikkaus elokuvasta. Ymmärrän kyllä, että elokuva saattaa näyttäytyä hitaanpuoleisena, jos vanhan liiton lännenelokuvat ja niiden kerrontatyyli ei ole niin tuttua. Itselleni tämä tyyli uppoaa kuin kusi lumeen.Major Dundee on hieno lännenelokuva jota voin kyllä suositella niin Sam Peckinpahin faneille, sekä ylipäänsä 60-luvun westerneistä nauttiville. Ei tämä mikään "Hurja joukko" ole. Mutta jos sitä vertaillen ajatellaan, niin Major Dundee on varsin hieno alkusoitto sille, mikä sitten tulikin olemaan yksi historian parhaista lännenelokuvista.
776
Funny Games (1997)
Paras Michael Haneken leffa mitä oon tähän asti nähnyt. Uhkaava tunnelma alkaa heti alussa, ja pysyy yllä aivan loppuun asti. Näyttelijät osaa hommansa, etenkin Arno Frisch vetää loistavan roolin psykopaattisena Paulina.
779
Bennyn video (1992)
Toimiva pätkä tääkin, vaikkei yhtä hyvä kun Haneken debyyttiohjaus Seitsemäs manner. Realistiset hahmot ja paikoittain ahdistava tunnelma tässä on, mutta pitkäveteisyys syö leffan tehoja aika paljon.
789
Maximum Overdrive (1986)
Niinhän se herra King on itsekin sanonut, että tässä on paskin filmatisointi hänen kirjoistaan. No vähänpä tiesi sillon, mitä on tulossa vielä jatkossa. Maximum Overdrive ei nimittäin ole lähelläkään huonointa King-leffaa. Tää on jopa typeryydessään ja kökköydessään erittäin viihdyttävä elokuva. Välillä ehkä hiukan poljetaan paikoillaan, mutta kun meno on parhaimmillaan, on se hulvattoman hauskaa kalkkunameininkiä. Monta kertaa pääsi suusta ääneen, että mitä vittua nyt taas?! AC/DC:n soundtrack tietysti vielä on niin absurdia kuunneltavaa tappajarekkojen ajellessa ympäriinsä, että se vaan nostaa pisteitä. Niin ja tietysti Emilio Estevez on kasarifilmien vakiokalustoa ja pelaa paikkansa nappiin kuten yleensä.Tarinan mukaan King oli niin kokkelipäissään elokuvan tekoaikana, ettei muista koko prosessista mitään. Oli tai ei, niin kyllä Maximum Overdrive väistää paikan top-5 surkeimmissa King-filmatisoinneissa ihan tyylikkäästi. Ehkä jopa kympinkin.
790
Paholaisen silmät (1985)
Ihan kelvollinen antologiaelokuva Stephen Kingin kynäilyistä. Ei yllä mitenkään esimerkiks Creepshown tasolle, mutta varsin viihdyttävää rähmää se on tämäkin. Jossei elokuvan kolmas tarina olis niin paska verrattuna kahteen aiempaan, olis tää vielä reilusti nautittavampi kokonaisuus, nyt homma läsähtää viimeisen tarinan aikana. Siitäkin huolimatta kuuluu King -filmatisoinneissa sinne ylempään keskitasoon.
792
Vihollisen armoilla (1985)
Todella, tarkotan siis toooodella juustoinen kasari-scifi, mutta täysin hyvällä tapaa. Ajaton sanoma ja hyvät roolisuoritukset takaa, että tän parissa viihtyy hienosti. Kaikenlaiset vieraiden planeettojen maisemat oli myös älyttömän hienoja!
806
Kuoleman lintu (1970)
Dario Argento polkas kyllä uransa ohjaajana ihan tyylikkäästi käyntiin tällä filmillä. Ei mene ohjaajan kärkiteoksiin, mutta varsin vahvasti tästä näkyy jo miehen tuttu tyyli. Kuoleman lintu on Argenton teosten, ja ylipäänsä monien muiden giallojen rinnalla varsin suoraviivainen ja selkeä kokonaisuus. Loppuratkaisu on suht ennalta-arvattava, mutta kelpo näyttelijäsuoritukset ja hieno tunnelma pitää leffan plussan puolella loppuun saakka. Sitäpaitsi tää oli käsikirjoitettu viidessä päivässä, ja kuvattu vain kuudessa viikossa. Eli aika hyvä suoritus siihenkin nähden. Ennio Morriconen musiikeista toki voi vielä maininnan heittää tähän. Ei Morriconenkaan parhaasta päästä sävellyksiä, mutta taattua laatua jokatapauksessa.Helppo elokuva esimerkiks aloittaa tutustuminen Argenton filmeihin, tai gialloihin ylipäänsä.(Oli muuten näemmä sadas pisteytys tälle filmille Leffatykissä.)
808
Kissaihmiset (1982)
Cat People ei ole ihan sitä perinteisintä Paul Schraderia. Kyseessä on vahvalla eroottisella latauksella höystetty kauhutrilleri, joka nappaa ideansa 40-luvun samannimisestä elokuvasta. Pääosissa nähdään Nastassja Kinski, Malcolm McDowell ja John Heard. Musiikeista on vastannut legendaarinen Giorgio Moroder, sekä äänensä tunnuskappaleelle antanut David Bowie. Joko kuulostaa lupaavalta? Sitä Cat People onkin, ja se myös lunastaa potentiaalinsa sekä tarjoilee erittäin herkullisen keitoksen mysteeriä, kauhua, seksuaalisia jännitteitä ja mieletöntä visuaalista iloittelua. Tässä on toisinaan ihan leuat loksauttavan upeita kuvia yhdistettynä Moroderin hypnoottiseen musiikkiin. Schraderin ohjaus ja tyylittely tuo paikoitellen mieleen myös vanhat film noir -elokuvat. Visuaalisen tykittelyn lisäksi elokuvan tunnelma on todella vangitseva. Tämä on juuri oikealla tapaa huuruinen elokuva. Cat Peoplea on siis helppo seurata, mutta se ei anna katsojalleen kaikkia palasia tarjottimelta. Yleisfiilis elokuvassa on kokoajan hiukan häiriintynyt ja kiero, sellaisella tavalla joka pitää katsojaa kokoajan hiukan varpaillaan. Efektipuolella nähdään myös oikein kelpo kamaa, ja leffa on paikoitellen yllättävänkin graafinen. Etenkin ihmissusielokuvat mieleen väkisinkin tuovat muuntautumiskohtaukset oli hienoa katsottavaa. Vaikka elokuvan varsinainen loppu tulee hieman töksähtäen, on sekin tyydyttävä ja ajatuksia herättävä silti. Cat People kantaa siis helposti maaliin saakka.Hieno elokuva, niin ulkokuoreltaan kuin pintaa syvemmältäkin. Vaatii tosin tietynlaisen fiiliksen katseluun, minään popkorniviihteenä ei tätä kannata lähteä katsomaan. Siihen tarkoitukseen löytyy sopivampia vaihtoehtoja.
814
Neljä kärpästä harmaalla sametilla (1971)
Neljä kärpästä harmaalla sametilla on Dario Argenton kolmas ohjaustyö, sekä päätösosa hänen niinsanotulle "eläintrilogialleen". Ohjaus ja kuvaus on jälleen kerran upeaa katsottavaa, mutta jotenkin laahustava tarina ja täysin pölhö lopetus syö elokuvan tehoja pois. Näyttelijäsuoritukset on sentään taas vähintäänkin ok -tasoa, mikä ei aina sekään ole italoelokuvissa itsestäänselvyys. Nähdäänpä tässä muuten Bud Spencerikin! Ennio Morriconen musiikit myös toimii taas, niinkuin nahkahanskat murhaajan käteen. Tän elokuvan yhteydessähän Argentolle ja Morriconelle tuli riitaa elokuvan musiikista, ja miehillä välit hiukan tulehtui. Seuraavan kerran pari teki yhteistyötä vasta vuonna 1996. Tässä oli kuitenkin tavallaan myös puolensa, sillä tulevissa Argento-filmeissähän kuullaan Goblinin ikoniseen asemaan noussutta musiikkia. Morricone toki oli elokuvamusiikin kiistaton mestari, sekä grand old man, mutta Goblinin psykedeelinen musiikki oli kirsikka kakun päällä, mitä tulee Argenton seuraaviin teoksiin.Ei lukeudu heikohkon tarinansa vuoksi Argenton parhaisiin, mutta visuaalinen puoli on silmiä hivelevä kokemus tälläkin kertaa.
825
Preerian laki (1961)
The Deadly Companions on melko perinteinen oman aikansa western, vaikka tässä hiukan onkin jo kaikuja sellaisesta revisionistisemmasta meiningistä, jota Peckinpah itsekin myöhemmissä elokuvissaan viljeli. Ei tämä silti kovin muistettava teos ole "Veri-Sampan" filmografiassa. Onpahan mies itsekin aikoinaan ilmaissut tyytymättömyytensä lopputulokseen. Valtaosa Peckinpahin niin sanotuista trademarkeista ohjaamisen suhteen tuli vasta myöhemmin kuvioihin. Ei tämä silti debyyttinä mitenkään huono elokuva ole, vaan varsin viihdyttävä ja katselukelpoinen länkkäri. Roolisuoritukset on ihan perusvarmaa kamaa, jonka takaa esimerkiksi nimet kuten Maureen O'Hara sekä Brian Keith. Leffan juoni on myös ihan riittävän kiinnostava pitääkseen mielenkiintoa yllä lyhyehkön keston ajan. Mitään kovin ikimuistoisia hetkiä ei leffasta kuitenkaan löydy, vaan kokonaisuus jää melko keskitasoiseksi.Sam Peckinpahin taatusti vähiten tunnettu elokuva. Katsomisen arvoinen silti, jos äijän elokuvista tykkää.
827
Hot Fuzz (2007)
Hot Fuzz ei ehkä kolahtanut ihan yhtä kovaa kuin aikoinaan, mutta kyllähän tää erittäin hauska leffa edelleen on. Cornetto-trilogia ylipäätään on omia suosikkikomedioita 2000-luvulta. Simon Peggin ja Nick Frostin kemia on tässäkin ihan täydellistä, ja koko muu cast on myös valittu todella hyvin rooleihinsa. Juoneltaan Hot Fuzz on jos mahdollista, niin vielä Shaun of the Deadiakin lennokkaampi. Se sekoittelee kyttätoimintaa, slasheria ja splatteria sekä salaliittotrilleriä sujuvasti komediaan. Pegg on ihan yhtä uskottava kovana kyttänä kuin luuserinakin aiemmassa elokuvassa, ja Nick Frost on sama höntti kun aiemminkin. Erittäin pidettävä sellainen. Huumori on sarkastista ja brittiläisittäin sopivan kuivaa ainakin omaan makuuni. Toimintakin on varsin mukiinmenevää ja ottaa perinteisiä actionkliseitä mukavasti mukaan. Edgar Wright kun on ohjaajana, niin myöskään elokuvaviittauksilta ei vältytä. Joskin täytyy sanoa, että Wright taitaa tuon oikein hyvin, eikä ne tunnu lainkaan pakotetuilta kuten joissain paljon muita elokuvia lainailevissa teoksissa monesti tuntuu.Oikein hyvää jatkumoa tyylillisesti Shaun of the Deadille, ja ylipäänsä erittäin hauska ja viihdyttävä leffa. Ei valittamista.
829
Dragon - Bruce Leen tarina (1993)
Hieman ehkä jopa liikaa tosiasioista muuteltu elämänkertaelokuva. Ei käy kuitenkaan kiistäminen, etteikö Dragon tarjoaisi hemmetin viihdyttäviä ja nättejä taistelukohtauksia. Kaikki Bruce Leen teokset katsoneena oli tämäkin pakko katsastaa.
831
Grindhouse: Planet Terror (2007)
Hyvä roskaleffa kovan luokan näyttelijöillä höystettynä.
832
Zombie Holocaust (1980)
Hyvää gorea ja useita kohtauksia jotka pistää silmät pyöriin päässä. Ihan siis sellasen "mitä vittua" -fiiliksen takia. Tohtori teurastaja ei nouse kalkkunafilmien kärkeen, siihen kastiin jossa saa jatkuvalla syötöllä nauraa ja hämmästellä. Se kuitenkin on varsin vaivatonta katsottavaa, ja omaa tosiaan hyviä verimössö-efektejä riittämiin. Tylsistymäänkään ei kerkiä, leffan keston ollessa varsin maltillinen. Musiikit on kokolailla paskaa papatusta, lopputekstibiisiä lukuunottamatta. Käsittääkseni suurin osa biiseistä oli suoraan Emmanuelle ja viimeiset kannibaalit -filmin soundtrackilta.Italotrash -genressään ihan hyvä keskitason tekele. Roskapisteitä
836
28 viikkoa myöhemmin (2007)
Huomattavasti nopeatempoisempi kuin eka osa, mutta tunnelmassa ei ylletä läheskään samalle tasolle. Silti ihan kelpo pätkä.
843
Zombie ja Kummitusjuna (1991)
Mika Kaurismäen parhaita ohjauksia omasta mielestäni. Todella tunnelmallinen elokuva, joka kuvastaa kyllä niin osuvasti suomalaista sielunmaisemaa kuin olla ja taitaa. Unohtamatta piikikästä ja tummaa huumoria. Sleepparien basisti Silu Seppälä esittää elokuvan päähenkilöä, Anttia, tai toiselta kutsumanimeltään Zombieta. Kaurismäki sanoi haastattelussaan, että Zombien hahmo perustuu Sleepparien edesmenneen roudari/yleismiehen Pulun elämään, sekä myös osittain Seppälänkin elämään. Mukana nähdään myös mm. Mato Valtonen ja Sakke Järvenpää, sekä tietysti Kaurismäkien vakinäyttelijä Matti Pellonpää. Tarina sijoittuu pääosin Suomeen, mutta välillä käydään myös Istanbulin kaduilla kuljeskelemassa. Haikeaa fiilistä korostaa useampaan kertaan kuultava Black Sabbathin Solitude, joka ainakin omasta mielestä on jo kappaleena ihan täysi napakymppi. Vielä kun sen yhdistää Kaurismäen upean melankolisiin kuviin, niin huhhuh. Etenkin elokuvan aavemainen loppukohtaus on suorastaan mestarillinen. Iso hatunnosto siitä.Kaikenkaikkiaan Zombie ja kummitusjuna on mainio kulttileffa, joka nauttii ihan ansaitusti mainetta yhtenä Kaurismäen (Mikan) muistettavimmista ohjaustöistä. +
844
Dead Silence (2007)
Sawin luojanakin tunnettu James Wan on onnistunu tekeen Dead Silencestä ihan hyvän kauhuelokuvan, joka kumartaa paljon vanhoille genren elokuville. Jump scare -säikyttelyn ja ylettömän verellä lotraamisen sijaan se keskittyy aavemaisen tunnelman rakentamiseen, pääosin jopa onnistuen siinä, mikä on todella hieno asia. 2000-luvun kauhuleffat kun ei oo tunnelmaltaan yleensä mitenkään jännittäviä. Tunnelma ja tarina onkin Dead Silencen parasta antia, toki loppuratkasu on vähän hölmö, mutta etenkin takauma Mary Shawn nukke-esityksestä nostattaa kyllä hiukset pystyyn. Näyttelijöiden suorituksissa ei oo mitään kehuttavaa, paitsi itse Mary Shawta näyttelevä Judith Roberts on rooliinsa juuri oikea valinta.Kaikenkaikkiaan Dead Silence on erittäin viihdyttävä, 2000-luvun kauhuksi jopa poikkeuksellisen jännittävä ja visuaalisesti kaunis elokuva.
851
1408 (2007)
Toki tässä tarinassa olis ollu potentiaalia parempaankin leffaan, mutta 1408 edustaa kyllä siltikin King-filmatisointien parempaa päätä. Meininki on parhaillaan oikein jännittävää, harmi vaan että homma pikkusen latistuu loppua kohden. John Cusack on roolissaan uskottava ja miehen sarkastisesta olemuksesta roolissaan tuleekin pikkusen mieleen Bill Murray Haamujengissä. Kyllä tää kannattaa tsekata.
857
30 päivää kaamosta (2007)
30 Days of night on tyylipuhdasta selviytymiskauhua. Vampyyrit mellastaa pikkukylässä kaamoksen keskellä ja ruumiita tulee melkosella syötöllä. Kyllähän tän mielellään kerran pari kattelee, kuitenkaan tuskin sitä useemmin. Hahmot oli osa mielenkiintoisia, osa taas täysin mitäänsanomatonta tykinruokaa, niinkun tän genren leffoissa on tapana. Pääosan vetävä Josh Hartnett selviyty roolistaan ihan hyvin, vastapuolen eli vampyyrien pääjehua näyttelevä Danny Huston oli puolestaan erittäin vakuuttava roolissaan.
859
Haamujen kosto (1988)
Onhan tää nyt edelleen vallan hauska ja viihdyttävä jouluelokuva. Ties mitä erikoistehosteperseilyjä, Murrayn loistavaa sarkastista ulosantia, kaunis Karen Allen, Bobcat Goldthwait ja David Johansen (lämmittää Dolls-fanin mieltä!) sivuosarooleissa ja ties mitä! Kyllä toimii. Ei ehkä paras jouluelokuva mitä on tehty, mutta saa taatusti hyvälle tuulelle ja viihdyttää kestonsa ajan moitteetta. Lopun siirappisuudesta vois tietysti rokottaa, mutta äh, se kuuluu täntyylisiin elokuviin.Hyvä pätkä. +
861
All the Colors of the Dark (1972)
Neljä tähteä olis läimähtäny helposti jos Martino olis saanu pidettyä langat käsissä aivan elokuvan loppuun saakka. Ikävä kyllä viimenen vartti on antiklimaattinen lässähdys muuten niin painostavatunnelmaiselle ja psykedeeliselle trillerille. Tämähän monesti ympätään gialloihin, vaikka ei ainakaan mun mielestä pieniä välähdyksiä lukuunottamatta tuohon genreen kuulu. Kyseessä on ennemminkin vähän sellanen Rosemaryn painajaista muistuttava paranoia-elokuva. Todella tyylikkään kuvauksen lisäks musiikeista täytyy antaa plussaa. Edwige Fenech on myös taattu valinta liimaamaan katsojan silmät kuvaruutuun kiinni. Niin ja nähdäänhän tässä myös monista gialloista tuttu George Hilton. Äijä muuten näytteli myös yhdessä Sartana -sarjan elokuvassa nimiroolia. Roolisuoritukset tässä filmissä on muutenkin kautta linjan kohtuu jees. Hyvä mysteeritrilleri jolla olis ollu potentiaalia olla jopa ihan genrensä paremmistoa, mutta pakka menee sekaisin loppua kohden ikävällä tavalla. Jokatapauksessa ehdottomasti italoelokuvien ystäville pakkokatsottavaa.
873
71 katkelmaa erään sattuman kronologiasta (1994)
"Trilogian" huonoin osa. Liian pitkäveteinen. Jotkut kohtaukset etenkin on turhan pitkitettyjä. Ajatuksia kuitenkin onnistu tääkin herättämään, kuten yleensä muutkin Haneken leffat.
875
Kuolleet ja haudatut (1981)
Voi vinetto, että tämmöset leffat lämmittää kauhuleffadiggarin sydäntä. Tähänkään en jostain syystä ollu törmänny aiemmin, mutta onneks nyt sain tuon dvd:n käsiini. Kyseessähän on siis aivan loistava zombiepätkä 80-luvun alusta. Gore-efektit on todella näppärästi toteutettu ja juoni on juuri sopivan häiriintynyt tän kaltaseen elokuvaan. Itseäni ei edes pääroolin ajoittainen ylinäyttely haitannut. Suosittelen!
877
City of the Living Dead (1980)
City of the Living Dead on kyllä kiistatta oman genrensä klassikkoteoksia, vaikkei ehkä ihan niitä omia ykköslemppareita Fulcilta olekaan. Tunnelmahan tässä on todella tiheä ja unenomainen. Sitä tukee koko elokuvan sumuinen ja hämärä visuaalinen ilme. Mukana on reilusti Fulcille ominaista raakaa väkivaltaa ja gorea, sekä upeita otoksia. Mitä enemmän vuosien saatossa on tullut Fulcin leffoja katsottua, niin sitä enemmän on oppinut arvostamaan miehen visiota tälläiseen synkkään ja hiukan goottilaishenkiseen kauhuelokuvaan. City of the Living Deadissakin parhaimmat otokset on suorastaan mestarillisia, kuten heti elokuvan avauskohtaus. Fabio Frizzin tunnelmaa tukeva score on italokauhun parhaimmistoa, ylipäänsä Frizzi on ihan ykkösnimiä mitä tulee italialaisiin elokuvamusiikin säveltäjiin. Vaikka toki äijähän teki muutakin kuin leffamusaa. Onhan miehen musaa käyttänyt Suomessakin jopa Taiska, Mombasa -biisissään!City of the Living Dead on taatun varmaa italokauhua, joka tuntuu puutteistaankin huolimatta toimivan aina vaan katselukerta toisensa jälkeen. Suositukset itse elokuvan lisäksi vois heittää Arrowin blu-ray -julkaisulle, jossa on ihan järjetön määrä extraa mm. haastattelujen muodossa. +
878
Doomsday (2008)
Ihan viihdyttävä aivot narikkaan toimintaleffa. Huomaa että on Mad maxit, Pako New Yorkista ym genren kulttielokuvat tiirattu huolella. Viihdyttävyydestään huolimatta ei Doomsday yllä mitenkään Neil Marshallin aiempien elokuvien tasolle.27.9.2019 Re-visit. Joo, viis vuotta näemmä edellisestä katselusta. Kyllähän tää viihdyttävä on, mutta elokuvana todellinen sillisalaatti. Viittauksia muihin elokuviin löytyy todella runsaasti, sekä ihan suoraan kuvasta kuvaan otoksiakin. Kyllähän noita viittauksia on ihan kiva bongata, mutta siihen turtuu, kun koko elokuva on kuin kasattu jo valmiista ideoista. Toiminta on onneks napakkaa, ja mukana on paljon vaarallisia stuntteja ja gore-efektejä. Niinkun tälläsessä filmissä täytyy ollakkin. Doomsday on kuitenkin melkoinen riman pudotus Marshallin uralla ohjaajana, miehen aiemmat kaksi elokuvaa on loistavia, kun taas Doomdsay on melko keskinkertainen tekele. Marshallin täysin omilla jaloillaan seisovat filmit toimii vaan pirusti paremmin, tässä on lähetty liikaa sellasella fanipoika-meningillä liikenteeseen.
882
Supervixens (1975)
Tunnelmaltaan lähes surrealistiseksi yltyvä seksisekoilu joka jaksoi ainakin itseäni naurattaa moneen kertaan. Tonaalisesti elokuva heittäytyy alun uberväkivaltaisen turpaanmättämisen jälkeen huomattavasti kevyemmäksi. Oikeestaan leffa vaihtaa tyyliä aika moneenkin kertaan. Elokuvan tarina kertoo Clintistä, ihan normaalista bensa-aseman työntekijästä, jolla ei mee hommat ihan lapaan. Naisia olis tyrkyllä vaikka kuinka paljon, mutta Clintille näistä ei ole kuin harmia. Välillä on ihan älyttömän hauska seurata, kun kauniit naiset yrittää saada Clintiä sänkyyn ja äijä välttelee panemista ihan viimeseen saakka, mielessään tiedostaen että homma lähtee taas laukalle ja lopputulema on helvetin huono! Ja niinhän se lähtee, ihan joka käänteessä. Samaan aikaan Clintin perässä on vielä kaiken muun huonon onnen lisäksi Charles Napierin esittämä täysin psykoottinen ja misogynistinen kyttä. Äijä vetää roolinsa etenkin alkuun sellasella tatsilla, että tuntuu kuin hahmo olis repäisty jostain vakavasta trilleristä keskelle tätä sekoilua. Ja se vielä toimii!Törkeää ja sleazya meininkiä koko rahan edestä, ja ehkä aavistuksen liikaakin. Jos tästä olis leikattu vaikka sellanen 15 minuuttia tyhjäkäyntiä pois, niin kyseessä saattais olla suorastaan loistava paketti. Hyvää kaljotteluviihdettä jokatapauksessa ja Russ Meyerin parempaa osastoa.
885
Death Sentence (2007)
Mainio vigilante-teeman leffa. Tälläsiä harvemmin nykyään tehdään, ainakaan hyvällä menestyksellä. Death Sentence kuitenkin jaksaa viihdyttää kerta toisensa jälkeen. Suosittelen!
895
Vixen! (1968)
Ensimmäinen elokuva, joka sai jenkeissä seksikohtaustensa takia x-ratingin. Enkä ihmettele yhtään, vaikka kyseessä onkin softcore-leffa, niin valmistumisvuoteensa nähden Vixen on aika ronski ja rohkea elokuva. Eikä se ole sitä pelkästään seksikohtausten puolesta, vaan leffassa käsitellään myös todella kärkkäästi esimerkiksi insestiä ja rasismia teemoina. Leffan päähahmo on nymfomaniaan taipuva Vixen, joka lentäjämiehensä poissaollessa bylsii jotakuinkin kaikkien kanssa, mukaanlukien oman veljensä. Vixen on myös ihan yltiörasistinen hahmo. Tästä sitten aiheutuu jos jonkinlaista kommellusta ja konfliktia, ja itseasiassa leffa osaa olla parhaimmillaan kyllä pirun hauskakin. Lopussa homma ottaa ihan uuden oudon käänteen, ja muuttuu jonkinlaiseksi poliittiseksi satiiriksi. Tiedä sitten mitä tälläkin on haettu takaa, mutta jollain ilveellä Russ Meyer on saanut tuosta lopun lentokone-osiosta jopa yllättävän intensiivisen.Erikoinen sexploitaatiopläjäys, joka onnistuu kyllä olemaan moninkin paikoin mieleenpainuvampi ja viihdyttävämpi kuin tän genren filmit yleensä.
896
Beneath the Valley of the Ultra-Vixens (1979)
Russ Meyerin viimeiseksi jäänyt varsinainen leffa alkaa kyllä näyttää jo pahasti väsymisen merkkejä. Paukut on niinsanotusti melko lopussa tän kohdalla. Kässäriä oli Meyerin lisäksi kirjoittamassa muuan Roger Ebert! Edelleen meno on kyllä paikoin ihan kohtuullisen viihdyttävää, mutta jokseenkin loppua kohden alko tuleen sellanen fiilis, että kehittyykö tää tästä johonkin suuntaan vai voisko tää jo loppua. Idea ainoastaan peppuseksistä kiksinsä saavasta miehestä, joka käy radiojuontajalla "puhdistautumassa" on kyllä aika hauska, mutta leffan vitseistä edes puolet ei oikein kanna maaliin asti. Tässä elokuvassa muuten viimeistään näkyy tohon aikaan yleistyneet kauneusleikkaukset ja silikonitissit. Pläh.Kokolailla yhdentekevä ja vaisu päätös pehmopornolegendan 60-70 -lukujen värikkäille elokuville.
897
Mies syvästä joesta (1972)
Vaikka "Mies syvästä joesta" on koko kannibaalielokuvien genren aloittanut teos (näin ainakin olen kuullut), on kyseisistä genren leffoista jokainen näkemäni ollu parempi kun tää sontaläjä. Siis vaikka kuinka päätäni raapisin, en keksi tästä mitään hyvää sanottavaa. Tätä ei saa edes tungettua siihen "niin huono, että on hyvä" -kategoriaan. Ajanhukkaa.
899
Inside (2007)
Vaikkei Inside ehkä ole täydellinen se kuuluu silti 2000-luvun parhaisiin kauhuelokuviin. Leffa on paikoittain äärimmäisen inhottavaa ja vastenmielistä katsottavaa. Onnistunu siis siinä mitä on yritettykin tehdä. Kaikkea pahentaa vielä se että henkilö johon väkivalta kohdistuu on raskaana oleva nainen. Ei tätä siis ihan kaikille voi suositella, mutta itse tykkäsin.EDIT 19.4.2023 Oho täällähän oli vanhakin kommentti, no raapasinpa uuden. Aika pitkään näemmä vierähti edellisestä katselusta!
902
Bandidos - elä kostaaksesi (1967)
Massimo Dallamanon ohjaama Bandidos pääsi kyllä yllättämään todella positiivisesti. Se on juuri näitä vähemmälle huomiolle jääneitä spaguja, joka kuitenkin piristää erilaisuudellaan ja aidosti pintaa syvemmillä hahmoilla, kuitenkaan eksymättä liikaa kostotarinansa kertomisesta suoraviivaisesti. Monet spagettilänkkärit kärsii hieman sekavuudesta ja liian monista hahmoista, mutta Bandidos pitää pirun hyvin narut käsissään loppuun asti. Eikä lopputulemaakaan ole helppo arvata tämän elokuvan kohdalla. Leffan pääkolmikko Enrico Maria Salerno, Venantino Venantini ja Terry Jenkins vetää omat tonttinsa hienosti, mutta täytyy silti nostaa Salerno elokuvan varsinaiseksi tähdeksi. Todella muistettava ja loistelias roolisuoritus karismaattisena entisenä pyssysankarina, joka on välienselvittelyn tuloksena menettänyt aseenkäsittelykykynsä. Mies huokuu sellaista epätoivon sekaista katkeruutta, samalla kuitenkin ollessaan erittäinkin määrätietoinen kostonhimoissaan. Mahtavan ristiriitainen hahmo, joita näissä italowesterneissä kyllä näkee yleensä keskiverto jenkkilänkkäriä useammin. Myös muut hahmot tässä elokuvassa omaa tosiaan enemmän kuin yhden puolen, ja se onkin leffan vahvuuksia ehdottomasti. Vahvuus on myös Massimo Dallamanon mainio ohjaustyö, sekä upea visuaalinen ilme. Tässä on käytetty kaikki spaguista tutut temput, mutta ne on toteutettu huomattavasti keskivertoa paremmin. Samaa voi sanoa ainakin itselleni entuudestaan tuntemattoman Egisto Macchin säveltämistä musiikeista, huippukamaa. Olen kuin rikkinäinen levysoitin, mutta täytyy jälleen kerran toistaa sama toteamus: italowesterneissä on lähes järjestään ihan timanttiset scoret. Enkä ole eri mieltä tälläkään kertaa. Bellissimo!Elokuvan tuomisesta taas useamman katsojan tietoisuuteen voi kiittää jälleen brittiläistä Arrow Videota. Tämä kun löytyy tuosta lafkan julkaisemasta "Vengeance Trails" boksista. Melkoista kulttuurityötä kyllä. Suositukset siihen suuntaan siis, jos tämä kiinnostaa katsoa.
905
The House by the Cemetery (1981)
Lucio Fulcin "Gates of Hell" -trilogian viimeinen osa, ja kenties se heikoin niistä. Joskaan mikään huono teos ei ole tämäkään, vaan varsin viihdyttävä kauhurymistely tuttuun Fulci -tyyliin. Meininki on selkeästi hölmömpää ja tahatonta komiikkaa on enemmän kuin kahdessa aiemmassa elokuvassa, mutta se ei haittaa kun ei lähde liian ryppyotsaisesti tätä katsomaan. Gore-efektejä nähdään runsaasti ja leffan väkivalta pääsi jopa yllättämään pari kertaa. Tässä on todella tylyä kuvastoa, eikä verta säästellä. Tai muutakaan kuvotuksia. Etenkin loppupuoliskolla Dr. Freudstein matoisine ruumiineen on kyllä vastenmielinen ilmestys! Loistavien efektien ja hyvien musiikkien lisäksi tässä on ikävä kyllä yksi toinenkin mieleenpainuva asia, nimittäin Bob! Surkuhupaisan paska ja ärsyttävä lapsihahmo jonka näyttelijä Giovanni Frezzan on vielä dubannut englanniksi aikuinen nainen?! Siis helvetti miten häiritsevä kuunnella lasta joka mölisee aikuisen naisen äänellä kaikkia lapsenomaisia asioita. Miksi ihmeessä dubbaajana ei voitu käyttää toista pikkupoikaa, kokolailla ääliömäinen ratkaisu. No, jokatapauksessa tuo aspekti ei elokuvaa onnistu pilaamaan, sen verran hyvä paletti tässä on muuten kasassa.House by the Cemetery ei missään nimessä ole Fulcin parhaimmistoa, mutta ihan taattua italokauhua kyllä siitä diggaileville!
907
Amazonia: The Catherine Miles Story (1985)
Aika törkysen huono elokuva, teemoiltaan muistuttaa hieman Umberto Lenzin Man from deep riveriä. Tarina sinänsä ei oo umpisurkea, mutta toteutus sen sijaan ontuu pahemman kerran. Tätähän on jopa markkinoitu nimellä Cannibal Holocaust 2. Ilmeisesti samantapainen rahastuskikka kun Italialaisissa zombielokuvissakin. Dawn of the dead kakkosta jne jne.. No ei niistä sen enempää.. Genren lisäksi siis tällä ei oo mitään tekemistä Cannibal Holocaustin kanssa. Eikä tässä edes ole kannibalismia. Päänkatkomista sun muuta viidakkokivaa löytyy kyllä senkin edestä.Innostuin kuitenkin hieman kun leffassa niin kovasti väitettiin sen perustuvan tositapahtumiin. Pienen guuglailun jälkeen kuitenkin totesin että höpöhöpö, paskanjauhantaahan sekin oli.Hyvä tunnusmusiikki, pari ihan komeeta erikoistehostetta (niiden huonojen joukossa) ja ihan "yllättävä" loppukohtaus. Niistä puoli tähteä tohon yhden päälle. Enempää tää ei ansaitse.
908
Kauhun yö (1985)
Roppakaupalla kasarifiilistä, loistavia tehosteita, taidokkaasti sekoitettua kauhua ja huumoria, tribuutteja vanhoja vampyyrielokuvia kohtaan ja Ihmissusi Lontoossa elokuvan lisäksi parhaita kauhukomedioita mitä on koskaan tehty. Sitä on Fright Night. Omassa genressään kiistaton klassikko.Tätä ei pitäis kenenkään kauhudiggarin sivuuttaa.
909
Silent Night, Deadly Night 2 (1987)
Tässä loistaa poissaolollaan kaikki se, mikä teki ensimmäisestä osasta varteenotettavan slasherin. Joidenkin mielestä jopa yhden genrensä "klassikkoelokuvista". Ainiin, tietenkin ensimmäiset 40 minuuttiahan on suoraan ykkösosasta otettua materiaalia. Rahastukseltahan tää koko touhu haisee ja pahasti, eikä leffassa muita hyviä kohtauksia tosiaan ookkaan kun noi ekasta otetut kohdat. Siis tää on niin sonta leffa, että se menee jo niinhuonoettäseonhyvä-elokuvien ohi. Niin ollen, Silent Night, Deadly Night 2 on vaan puhtaasti paska elokuva. Tähän ei kannata aikaansa saatika sitten rahojansa haaskata.JOULUEDIT 2020:Oon selkeesti katsonu tätä ihan väärällä asenteella ja joku ihme kiukku päällä. Täähän on pirun viihdyttävä roskaelokuva. Pääosin tosin kulmakarvojaan villisti heiluttavan pääosanäyttelijän ansiosta. Ei ehkä ansaitse enempää kuin tuon aiemminkin antamani yhden tähden, mutta roskapisteiden puolesta taatusti vaikka kuinka monta tähteä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen so-bad-it's-good -filmi kyseessä. 101-filmsin blu-raylla on vielä läjäpäin ekstroja jossa mm. visitoidaan kuvauslokaatioita Rickyn näyttelijän kanssa tänäpäivänä! Huippukamaa!
912
Lännen spesialisti (1969)
Specialists kertoo tarinan kovassa maineessa olevasta revolverisankarista, nimeltään Hud Dixon. Hud on sellanen kaveri, että jos hänet yrittää yllättää, saattaa pian löytää otsastaan kolmannen silmän, ja kahdella näkee aivan riittävän hyvin kuten yks hahmokin elokuvassa toteaa. Hud palaa jostain reissuiltaan kohti Blackstonen kaupunkia, sillä hänen veljensä on lynkattu porukalla, syynä epäilty pankkiryöstö. No, joku hommassa haiskahtaa pahemmin paskalta, ja viedyt rahatkin on kateissa. Hudin päämääränä on siis selvittää ketkä oli lynkkauksen pääjehut, ja kuka keikkas pankista rahat ja lavasti syyttömän velipojan. Tästä asetelmasta lähdetään, ja matkalla törmätään jos jonkinsorttisiin hahmoihin pakollisista meksikolaispahiksista aina kummallisiin villinlännen ajan nuorisohippeihin. Toi hippiaspekti tuli muuten ihan vissiin siitä, että Sergio Corbucci vihas hippejä sydämensä pohjasta. Rooleissa nähdään Corbuccin elokuvista tuttuja naamoja, ja jokusia uusia, kuten pääosaa näyttelevä ranskalainen pop/rocktähti Johnny Hallyday. Leffahan pongahti Ranskassa kaikkein aikojen suosituimmaksi Corbuccin westerniksi, eikä varmaan vähiten tuon päätähden läsnäolon ansiosta. Eikä siinä mitään, Hallyday kantaa roolinsa hienosti ja aika samankaltaisella pieteetillä kuin esimerkiks Franco Nero tai Tomas Milian on vastaavissa rooleissa tehnyt. Onhan Hallyday johonkin Francoon verrattuna melko enkelikasvoinen kostaja, mutta hyvin castattu jokatapauksessa. Itse ainakin pidin äijän suorituksesta. Myös muu näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan moitteetta. Hahmoista etenkin yksi elokuvan pahiksista, meksikolaiskoplan pääjehu Diablo, jäi mieleen hyvin överiytensä takia. Etenkin kun äijällä on mukana lännentyyliin oma elämäkerran kirjoittaja, jolle Diablo sitten itse sanelee, että mitä sinne kirjaan tulee raapustaa. Hauska juttu. Toimintapuolesta vois sanoa sen verran, että Specialists tarjoaa sitä perus spagumeininkiä. Ampumisia, kapakkatappelua, kiduttamista, kaikenlaista sikailua ja tottakai lopun showdown löytyy, eli kaikki mitä tarvitsee. Loppukohtaus oli muuten tässä muutenkin aika mieleenpainuva, ja erilainen mitä yleensä. En ala sitä tässä nyt spoilaamaan, mutta ihan tavanomainen ratkaisu se ei ollut. Corbucci taitaa kyllä nää jutut hienosti. Musiikkipuolesta elokuvassa vastasi Angelo Lavagnino, joka on säveltänyt musaa todella moneen tuon ajan italialaiseen elokuvaan, mukaanlukien useita spaguja. Ei tässä mikään mieleenpainuvin score ollut, mutta sellasta perushyvää renkuttelua, ajoittaiset särökitarat toi kivaa särmää mukaan. Itse tunnusbiisi on toki tarttuva, niinkun näissä tuppaa aina olemaan.Kaikenkaikkiaan varsin jämäkkä ja omaperäinen westerni, joskaan ei aivan omiin Corbucci -suosikkeihin nouse. Hieno päätös silti niinsanotulle "Mud and Blood" -trilogialle. Jonka edelliset "osat" oli siis tietysti omasta mielestäni Corbuccin parhaat elokuvat, eli Django (1966) ja The Great Silence (1968).
915
Keskiyön painajainen (1980)
Peter Medakin The Changeling on malliesimerkki siitä, kuinka tehdään tehokas ja toimiva kummituselokuva. Leffassa on koko kestonsa ajan haikean surumielinen mutta samalla myös intensiivinen tunnelma. Leffa äityy välillä ihan aidosti todella painostavaksi ja jännitystä onnistutaan luomaan ihan toden teolla. Ruuvia vielä kiristetään onnistuneesti loppua kohden, kun elokuvan murhamysteeri-vyyhti alkaa lähenemään räjähdyspistettään. Tuo juoni on muuten tälläiselle elokuvalle myös poikkeuksellisen mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Väkevää juonta tukee vielä hyvin rakennetut miljööt, etenkin tapahtumien keskiössä oleva valtava talo, jonka seinät ovat nähneet sellaisia asioita joita kukaan ei haluaisi nähdä. Onneksi kuitenkin loistoroolin vetävä George C. Scott päättää tehdä talosta "matalan majansa", ja tästäkös talovanhus ja sen kätkemät salaisuudet vasta innostuvat. Luin jostain, että esimerkiksi Martin Scorsese on listannut tämän yhdeksi suosikki kauhuelokuvistaan, ja myös Alejandro Amenabar sanoi ottaneensa elokuvaansa The Othersiin tästä vaikutteita. Nyt kun mietin, niin voin hyvin nähdä tuon yhteyden. Samanlaista haikeaa tunnelmaa löytyy siitäkin. Ei pidä muuten myöskään unohtaa mainita, että The Changelingissa on todella hyvin fiilikseen sopivat musiikit.Taatusti yksi parhaimpia kummituselokuvia koskaan.
916
Django - kostaja (1966)
Lyhyt mutta ytimekäs, raaka ja likainen, mutta samaanaikaan kaunis mestariteos.
923
Colttikonsertti (1966)
Ennenkuin Lucio Fulci tuli tunnetuksi "Goren Kummisetänä", mies ehti ohjailla muunmuassa spagettiwesterniä. Fulci taisi kyllä hommat myös tuolla saralla, siitä on osoituksena meille Massacre Timen lisäksi pari muutakin loistavaa westerniä. Ei Massacre Time tietysti pelkästään ainoastaan Fulcin taidonnäyte ole, vaan esimerkiksi kässäripuolesta vastasi legendaarinen Ferdinando Di Leo, ja elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään nimiä kuten Franco Nero, George Hilton sekä Nino Castelnuovo. Etenkin Franco Nero ja George Hilton on varsinaisia spagujen vakikasvoja, ja molemmat vetää kyllä roolinsa nappiin jälleen kerran. Pahiksena oleva Castelnuovo oli tuohon aikaan tutumpi hieman erilaisista rooleista, ja äijä olikin ilmeisesti kyllästynyt esittämään hyviksiä, ja tuli sitten Massacre Timeen vetämään aika mainion niljakkaan roolin. Hyvän näyttelytyön ja ohjauksen lisäksi elokuvan tunnusmusiikki on spaguille ominaisesti erittäin tarttuvaa kamaa. Varsinaisesta tunnaribiisistä "A Man Alone" vastaa Italiaa euroviisuissakin (1968) edustanut Sergio Endrigo. Hieno ääni kaverilla, ja "A Man Alone" nousee ehdottomasti sinne samaan kastiin Djangon, Ringon, Texas Adiosin ja muiden loistavien spagutunnarien joukkoon. Kaikki nämä tekijät yhteenlaskettuna luo todella tasavahvan spagettilänkkärin.Massacre Timen juoni on lajityypille tavanomainen, mutta ei kuitenkaan ihan sitä täysin suoraviivaisinta osastoa. Franco Nero näyttelee Tom Corbettia, miestä joka palaa kotikyläänsä vain huomatakseen että kiero liikemies on ottanut kaikki maat ja maatilat haltuunsa. Tomin veli Jeff on tämän poissaollessa ajautunut täysin juopoksi, mutta viimeistään perheen äitihahmon murha roistojen toimesta ajaa Jeffinkin kostonhimon dokaamisen edelle. Tästä alkaa tottakai lännenelokuville ominainen verinen välienselvittely, jossa viuhutellaan luotien lisäksi mm. ruoskaa aika näyttävästi! Elokuva ottaa kuitenkin aikansa, ennenkuin varsinainen räiskintä alkaa. Fulcille ominaista sadistista väkivaltaa on luvassa jonkun verran, joskaan Massacre Time ei ole läheskään edes väkivaltaisimpien spagujen joukossa, vaikka puikoissa onkin itse Lucio Fulci. Meininki ei myöskään ole niin nihilististä kuin esimerkiksi ohjaajan noin kymmenen vuotta myöhemmässä "Four of the Apocalypsessa", vaan huumoria on mukana yllättävän paljon, lähinnä George Hiltonin juopon sivuhahmon ansiosta.Kaikenkaikkiaan Massacre Time on varsin mehukas annos spagettia, siitä diggaaville. En lähtis ehkä suosittelemaan tätä genreen tutustuvalle ekaksi teokseksi, mutta niille joille kuvio on jo tuttu, tämä on helposti suositeltava elokuva. Vahva suositus myös Arrow Videon julkaisemalle tyylikkäälle "Vengeance Trails" -boksille, jossa on mm. Massacre Time laadukkaalla kuvalla, ja hyvillä extroilla. Mukana on esimerkiks tunnin mittainen haastattelu Franco Nerolta ja George Hiltonilta, jossa käydään läpi miesten uraa sekä tietysti tän leffan tekovaiheita. Paljon oli molemmilla myös mielipiteitä itsestään Lucio Fulcista. Levyllä on myös valittavana tottakai alkuperäinen italialainen ääniraita, tai englanti. Sekä bonuksena vaihtoehtoinen jenkki-versio elokuvasta. Amerikassahan tää elokuva levitettiin nimellä "The Brute and the Beast", siinä missä briteissä filmi tunnettiin "Colt Concertina". Suomessa leffa oli käännetty muistaakseni VHS-aikaan suoraan "Colttikonsertiksi", mutta esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa elokuvaa markkinoitiin "Django-leffana".
924
Väristyksiä 3 (2001)
Ajattelin, että kun ollaan tälläsen sarjan kolmannessa osassa, että nyt alkaa sakkaamaan. Mutta eipä mitään! Tremors 3: Back to Perfection on viihdyttävä ja osin erittäin hauska ja nokkelakin filmi. Harmi kyllä, että tehosteiden taso on laskenut vielä entisestään tämän kohdalla, ja tietokoneella tehdyt graboidit on todella paskan näköisiä. Kun elokuva heittää cgi-kuvastoaan ruudulle, se vetää katsojan välittömästi ulos leffan fiiliksestä, ja se on iso miinus. Graboideihinkin tuodaan taas hieman uutta, uuden mutaatiomuodon myötä. Ihan hauska lisä taas näihin otuksiin. Burt Gummer hahmona, ja tätä esittävä Michael Gross on tässä myös osa elokuvan parasta antia. Mahtava hahmo ja Gross sopii sitä esittämään aivan loistavasti. Yllättävän hyvä jatko-osa. Virheitä ja typeryyksiä löytyy, mutta viihdearvo on edelleen napakasti kohdillaan. -
925
Kiihottava kosketus (1969)
Taas näitä italialaisia vaikka kuinka monella eri nimellä tunnettuja elokuvia. Kesti hetken etsiä, että mikä tän alkuperäinen nimi oli, kun tämä tunnetaan myös nimellä "Venus in Furs". Elokuva on pikkupervoiluelokuva joka käsittelee teemoinaan tirkistelyä ja sadomasokismia. Meno on verkkaista, ja ajan henkeen ryyditetty kummallisen tarttuvilla ja groovaavilla biiseillä. Nakukuvasto on pehmo-osastoa, eli ei tässä perus hinkutusta kummempaa näy. Tissejä kyllä esitellään senkin edestä. Tarina ei jaksa juurikaan herättää minkäänsorttisia tuntemuksia, ja koko kieroutunut rakkaustarina on jotenkin pölhön oloinen. Idealtaan hyvä elokuva, toteutukseltaan ei niinkään. Bruno -nimiselle alfa-viiksivallulle lisäpointsit huutonauruista!
927
Zombi 3 (1988)
Tällä Zombie Flesh Eatersin jatko-osalla on yhtä paljon tekemistä kuin Zombie Flesh Eatersilla ja Dawn of the Deadilla. Eli ei paljon mitään. Viihdyttävä elokuva on silti kyseessä. Lucio Fulci värkkäs tän parissa Filippiineillä kuutisen viikkoa, kunnes sairauden vuoksi joutui keskeyttämään ja tilalle loikkas ryönämestari Bruno Mattei ja Troll 2 -ohjaaja Claudio Fragasso. Kyllä se sitten näkyykin lopputuloksessa, että soppaa on ollu hämmentämässä kolme eri tekijää. Eri lähteiden mukaan vähän vaihtelee, että kuinka iso osa Fulcin ohjaamia kohtauksia jäi lopulliseen leffaan, mutta on arvioitu että about 40%. Ensimmäisen osan vahva tunnelma ja hyvät puolet on oikeestaan poissa, ja tilalla on todella perinteinen italo-roskaelokuva. Kyllähän originaalissa Zombie Flesh Eaterissakin oli typeryyksiä ja hölmöä dialogia ym. naurettavuuksia, mutta tällä kertaa lyödään homma ihan suoraan kalkkuna-tasolle. Mikään ei oikein tee mitään järkeä. Gore-efektit sentään on edelleen kohdallaan, ja kyllähän tästä nauttii, jos italotrash uppoaa noin niinkun muutenkin. Kellekään siitä ymmärtämättömälle en lähtis kuitenkaan suosittelemaan. Yks mitä jäin kaipaamaan oli Fabio Frizzin loistavat musiikit. Tän elokuvan score ei ollu oikein mitenkään muistettava.Perus italorähmää. Kertapuraisuna toimii kyllä genren ystävälle ihan hyvin.
928
Zombie 4: After Death (1988)
Hmmm..Fragasso on kyllä mestari näissä "mitä vittua?" -paskuusluokan elokuvissa. Zombie Flesh Eaters 3 on kokolailla taas erilainen pläjäys kuin edeltäjänsä. Tässä Fragasso yritti selkeesti tuoda sitä alkuperäistä Fulcimaista tunnelmointia mukaan. Siinä kuitenkin aika tyylikkäästi epäonnistuen. Viihdearvoa tälläkin onneks on jossain määrin ainakin, sellasta tahattoman komiikan juhlaahan tää on. Harmi että leffan juoni ja päähenkilöt on niin yhdentekeviä ja mitäänsanomattomia, ettei mikään oikein tunnu miltään. Se muodostuukin tän elokuvan ongelmaksi. Kokoajan tapahtuu ja mennään eteenpäin, mutta silti leffa tuntuu jotenkin puuduttavan tylsältä kun tapahtumat ei oikein jaksa kiinnostaa. Ihan kelpo roskapätkä silti vaikka esimerkiks illanviettoon kaverien kanssa. Muutaman oluen kera toimii taatusti paremmin kuin vesiselvänä. +Pieni plussa päälle Nick Nicholsonin mainion bad assista ja överistä roolista palkkasotilaana!
929
Fat City - kova kaupunki (1972)
Olipahan loistava elokuva. Tyly, melankolinen ja realistinen kuvaus parista keskenään hyvin erilaisesta nyrkkeilijästä. Tässä on toki paljon samaa kuin monissa muissa nyrkkeilyelokuvissa, mutta tästä puuttuu se monille lajin elokuville ominainen menestystarina. Fat City onkin pikemminkin selviytymistarina. Sen päähenkilöillä on pahoja ongelmia roikkua elämän syrjässä kiinni. Aina kova Stacy Keach vetää ihan helvetin hyvän roolin parhaat aikansa nähneenä ottelijana nimeltään Billy Tully, joka hinkuaa paluuta kehiin, kun mies ei oikein muuta osaa. Tämän kavereina heiluu puolestaan uraansa takkuillen aloitteleva ja hiukan hukassa oleva Ernie, jota näyttelee Jeff Bridges. Vähintään edeltäjien tasoisen roolin tekee myös kaunis Susan Tyrrell, alkoholisoituneena ja arvaamattomana naisena, jonka kanssa Tully yrittää löytää jonkinlaista yhteistä säveltä. Vähän kaikki tuntuu kuitenkin menevän päin helvettiä. Fat City on mun mielestä hieno elokuva jo ihan siltäkin aspektilta, ettei se tarjoile sitä perinteistä ryysyistä rikkauksiin -tarinaa. Aina sanotaan ettei ihmisiä kiinnosta kuin menestystarinat, mutta ainakin elokuva piti itsellä mielenkiinnon hienosti yllä jo pelkästään vahvojen hahmojen ansiosta. Onhan Fat City tietyllä tapaa ankea ja surumielinen elokuva, mutta siitä löytyy silti todella paljon sydäntä ja sielua. Tässä oli myös jokusia ihan älyttömän hienoja kohtauksia ja laineja. Yhtenä suosikkina jäi mieleen Tullyn ja Susan Tyrrellin hahmon poikakaverin keskustelu ovensuussa, kun Tully käy hakemassa kamojaan tämän asunnolta pois. Myös monesta muusta hetkestä huokuu kliseisesti sanottuna tietynlainen "elämänmakuisuus".Väkevää kamaa. Ansaitsee hyllypaikkansa ehdottomasti. +
932
Viimeiset kannibaalit (1977)
Hyvin ristiriitaiset fiilikset jäi tästä leffasta. Ei toisaalta huono, muttei toisaalta kyllä järin hyväkään. Alkupuoli on jotenkin tavanomaisempi ja tylsä, kun taas sitten loppua kohden leffa alkaa saavuttaa sitä parempaa tunnelmaa. Etenkin loppukohtaus on yllättävän hieno! Plussaa täytyy myös antaa genrelle tyypillisistä kauniista musiikeista. Aika ironista että tän tyylisissä leffoissa on niin rauhottava musiikki. Näyttelijöille nyt ei tarvi mitään erityisempiä kehuja antaa, ne kun oli aika mitäänsanomattomia. Kirjaimellisesti.Vaikkei Last Cannibal World oo lähelläkään mitään mestariteosta, tai edes Deodaton myöhempää elokuvaa Cannibal Holocaustia, oli se silti oudolla tavalla varsin vaikuttava elokuvakokemus.
934
Musta joulu (1974)
Loistava slasher-klassikko. Jopa genren ensimmäiseks tekeleeks väitetty leffa. Siitä en oo varma mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen tää oli. Alkupuolisko leffasta on rauhallisempaa himmailua ja tunnelmaa luodaan hiljalleen. Loppupuolella leffa osaakin olla sitten todella piinaava. Black Christmas osoittaa taas myös sen, että leffassa ei tarvitse olla sankokaupalla verta ja tusinaa tappoja ollakseen hyvä.
935
Johnny Hamlet (1968)
Kuten niin moni italialainen ohjaaja, myös Enzo G. Castellari aloitti uransa spagettiwesternien parissa. Nykyään moni varmaan tuntee Castellarin esimerkiks Inglorious Bastards tai 1990: The Bronx Warriors -kaltaisista italoklassikoista. Äijä kuitenkin tosiaan uransa alussa ohjasi varmaan lähemmäs kymmenkunta spagua, ja tänään tuli katsottua niistä yksi, nimittäin sellainen elokuva kun Johnny HamletKuten elokuva nimestä voi viksuimmat päätellä, Enzo lainailee tässä Shakespearen Hamletia. Taisipa olla jopa niin, että myös spagulegenda Sergio Corbucci oli tätä tarinaa kirjoittamassa. Elokuva lainaa siis perusidean Hamletista. Johnny saapuu sodasta kotiin, ja kuulee että hänen isänsä on murhattu. Tällävälin Johnnyn äiti on mennyt naimisiin tämän sedän kanssa. Koko hommassa on jotain mätää, ja Johnny alkaa selvittelemään sotkuja jotka hänen isänsä mysteeriseen kuolemaan liittyy. Perinteiseen spagu-tapaan vyyhti aukeaa hitaasti ja loppupuolella lyödään puukot pöytään ja asiat halki.Johnny Hamiltonia näyttelee elokuvassa hiukan vähemmän tunnettu näyttelijä, Andrea Giordana. Äijä vetää roolinsa hiukan sellasella Franco Neron Django -tyylillä. Varmaan sitä on tässä haettukin. Elokuvaa on muuten markkinoitu Djangona useammassa Euroopan maassa. Giordanan sijaan ehkä muistettavimman roolin elokuvasta vetäsee Horst Frank, saksalainen hiukan Klaus Kinskiä muistuttava ukko, joka näytteli useissa spaguissa ja ylipäänsä italialaisissa tuotannoissa. Horst näyttelee tässä Johnnyn lipevää setää. Myös Gilbert Rolandin rooli Johnnyn uskollisena sidekickinä jäi mieleen positiivisesti.Ihan kohtuullisista roolisuorituksista ja mukiinmenevästä toiminnastaan huolimatta se mikä jättää Johnny Hamletin itellä parhaiten muistiin on sen loistava score. Säveltäjä Francesco De Masin säveltämä ja Maurizio Grafin laulama tunnusbiisi on ehdottomasti siellä parhaiden spagutunnarien joukossa Djangon ynnä muiden kanssa. Graf lauloi myös Ringo-elokuvien tunnarit ja äijällä on kyllä jotenkin todella omaleimainen mutta upea ääni. Sopii tälläsiin kappaleisiin kuin nenä päähän. Loistavaa settiä. Enzo G. Castellarin ohjauksesta voi vielä mainita, että mies on kyllä italoelokuvissa jonkinasteinen laadun tae. Johnny Hamlet ei todellakaan ole miehen muistettavin teos, mutta se on jälleen kerran osoitus siitä, että Castellari osaa aidosti ohjata toimivaa actionia ja lännenelokuvaa.Enzo G. Castellari "completionisteille" ja spagujen ystäville perushyvää viihdettä. Puolikas tähti vielä lisää tuosta musapuolesta.Koch Median saksalaisella dvd:llä oli extroissa ihan mielenkiintoinen puolentunnin dokumentti/haastattelu "Strange stories from the West". Siinä Enzo G. Castellari kertoilee itse elokuvauransa alkutaipaleesta ja tän leffan tekemisestä. Kuvanlaatu dvd:llä oli myöskin ihan kohtuullisen jees, ja tuo lieneekin paras julkaisu mitä tästä on olemassa. Sille siis suositus. Voi olla että elokuva löytyy Youtubenkin puolelta jo tänäpäivänä.
937
Väristyksiä 2 (1996)
Hauska, viihdyttävä ja ennenkaikkea yllättävän laadukas elokuva ollakseen suoraan videolle aikoinaan julkaistu. Leffa sai vain pienen rajoitetun kierroksen muutamissa elokuvateattereissa. Praktikaaliefektit on taas täyttä laatua, kuten ensimmäisessäkin osassa, ja cgi-tehosteita on onneks käytetty maltillisesti, sillä ne ei ole kestäny aikaa (yllätys yllätys). Fred Ward ja Michael Gross uusii roolinsa, harmi kyllä Kevin Baconia ei tässä nähdä, sillä mies oli näihin aikoihin Apollo 13 -elokuvan teossa. Jokatapauksessa Tremors 2 on toimiva jatko-osa, joka tuo hommaan uutta potkua, eikä toista ainoastaan samaa kaavaa. Miinuksena etenkin alkuun ärsyttävä sidekick-hahmo Grady, jota näyttelee Christopher Gartin. Myös noista tietokone-efekteistä vois nillittää, mutta annan ne täysin anteeksi, sillä elokuvan budjetti oli vain 4 miljoonaa dollaria, sekä tietokone-efektejä on käytetty todellakin vain kohtauksissa, jotka eivät olis noilla animatronics-roboteilla ja nukeilla onnistuneet. Tremorsin ensimmäinen osa on 90-luvun parhaimmistoa kauhukomedioiden saralla, sekä upea ja aikaa kestänyt kunnianosoitus vanhoille monsterielokuville. Onkin hieno nähdä, että toinen osa hoitaa myös homman kunnialla kotiin, sekä yltää kyllä ehdottomasti direct-to-video leffojen parhaimmistoon.
938
Väristyksiä 4 (2004)
Tremorsien tie tulee tasaista mäkeä alas, mitään älytöntä tason notkahdusta ei onneksi nähdä tälläkään kertaa. Tremors 4 on viihdyttävä ja hölmö prequel-osa koko sarjalle, sijoittuen villiin länteen, aikaan jolloin Perfectionin kylän nimi oli Rejection. Tällä kertaa graboidit on taas hienomman näköisiä, ja tehosteet ylipäänsä päihittää edellisen osan. Itse juoni ja elokuva sen sijaan on hiukan tylsempi. Toimintaa on vähemmän, ja huumori ei oikein toimi samaan tapaan. Michael Gross näyttelee Burt Gummerin isoisoisää Hiram Gummeria, joka kyllä on hahmona ihan hauska, ja erilainen verrattaen jälkikasvuaan edustavaan Burtiin. Isoimpana plussana tällä kertaa Grossin läsnäolon lisäksi täytyy mainita viimevuonna menehtynyt, lukuisista pahisrooleistaan tunnettu Billy Drago! Äijä heittää hyvän roolin kiertävänä revolverimiehenä, joka palkataan auttamaan graboidien tappamisessa. Kaikenkaikkiaan taas edeltäjään heikompi esitys, mutta huonosta filmistä ei voida tälläkään kohtaa puhua. Perusvarmaa, viihdyttävää hömppää! +
948
Osasto 291 – Detroit (1978)
Paul Schrader on mun mielestä yks kovimpia ohjaajia ja käsikirjoittajia kautta aikain, ja miehen debyyttiohjaus Blue Collar on just niin jytäkkää tavaraa mitä Schraderilta odottaa saattaa. Harva ohjaaja onnistuu debyyttinään toimittamaan täyttä mestariteosta katsojilleen, mutta tämä lukeutuu ehdottomasti niihin harvoihin. Blue Collar on heti ensimmäisistä kuvistaan asti helvetin hikinen ja intensiivinen elokuva. Siinä loikataan suoraan amerikkalaisen duunarin haalareihin, ja pyristellään kieroa ammattiliittoa vastaan, joskin samalla sitä peläten ja kunniottaen. Siellä kun oli etenkin tuohon aikaan mieletön vaikutusvalta taustalla. Ja kun jätkät sitten päätyy keikkaamaan lopulta liiton konttorin rahanpuutteessaan, alkaa pelonsekainen kuumottelu kiinnijäämisestä ja kasvojen menettämisestä. Blue Collarin yhteiskuntakritiikki on ihan pirun hyvin kirjoitettu tarinaan mukaan. Perus pohjanahan on tottakai tuttuakin tutumpi tarina siitä, kuinka raha ja valta korruptoi. Pienempi ihminen on vain pelinappula joka voidaan alistaa koiraksi ja usuttaa omiensakin kimppuun jos tilanne vaatii. Onkin musertavaa nähdä kuinka parhaat ystävät ja toistensa tukipilaritkin pakotetaan väkisin toistensa kurkkuun kiinni, jokainen kun vastaa vaan itsestään, ja ainoastaan vahvin selviytyy.Kaikilta osapuoliltaan täysosuma.
949
Remo - aseeton ja vaarallinen (1985)
Aika hauska, hiukan unohdettu 80-luvun toimintaseikkailu, joka perustuu ilmeisesti jonkinlaiseen kioskikirjasarjaan. Fred Ward näyttelee nimiosaa, ja äijästä kyllä on selkeesti tollaseen karismaattisen (joskin hiukan tohelon) kovanaaman rooliin. Tokihan mies veti myöhemmin sitten samantyyppisen roolin vielä Tremorsissakin, joka on ainakin itselleni se Wardin ikonisin rooli. Täytyy myös nostaa Remo Williamsista hauskan kasarimeiningin lisäks jalustalle ihan törkeen hienot stuntit. Etenkin vapaudenpatsaalla tapahtuva kähinä on jotain sellaista, mitä ei vois kuvitellakaan näkevänsä oikeasti tehtynä tänäpäivänä. Toi olis kaikki kuvattu studiossa greenscreenin edessä. Itellä oikeesti alko kädet hikoamaan kun sitä keikkumista katteli, sen verran vakuuttavaa stunttityötä oli ruudulla. Mikään ongelmaton leffa Remo ei kuitenkaan ole, vaan se kärsii hiukan juonen sekavuudesta, sekä tahmeasta alusta. Leffa alkaa kyllä vauhdilla, mutta sitten jää tarpomaan hiukan liian pitkäksi aikaa Remon koulutukseen ja harjoitteluun, ja meinaa mennä pitkästyttävän puolelle. Onneks kuitenkin elokuva parantaa juoksuaan selkeästi taas loppua kohden, ja lopputulos jää vahvasti plussan puolelle.Kevyen kasariviihteen ystäville voin kyllä suositella tätä varauksetta. Brittiläisen Arrow Videon blu-ray on ainakin laadukas julkaisu tästä, jos kiinnostaa katsoa.
952
Turpiin vaan ja onnea! (1977)
Kelpo Spencer & Hill -mätkettä jälleen kerran. Samaa rataa mennään kun kaksikon leffoissa yleensäkkin, huumori toimii ja lärvit lätisee kohtuu tiuhaan tahtiin. Erityismaininnan ansaitsee viinanjuontikohtaus ja hässäkkä siellä kuppilassa. Molemmat oli ihan hervottomia!Aivot nollille ja näiden parissa viihtyy mukavasti. Ns. "fiksuja" elokuvia haluavat voi suosiolla kattoo ihan jotain muuta.
955
Rats - Nights of Terror (1984)
Rats on kyllä omanlaisensa klassikko, mitä tulee italoroskaelokuviin. Tää on tavallaan jopa vielä keskiverto kalkkunaakin huonompi filmi. Etenkin juonen käsittämätön typeryys ja näyttelijöiden huonous jaksaa huvittaa ja hämmentää. Sitten toisaalta kun katsoo elokuvan tekijöiden nimiä: Bruno Mattei ja Claudio Fragasso, niin homma alkaa valjeta kummasti. Jos on siis yhtään kartalla italialaisen genre-elokuvan tekijöistä. Mattei ja Fragasso on tälläisen lokakaivonpohja-osaston kanssa aivan takuuvarmoja nimiä. Ja niin oli kyllä tälläkin kertaa. Ei Rats nyt mihinkään roskaelokuvien ykköskastiin nouse, mutta kyllä tästä monet naurut irtoaa hienosti. Eikä varmasti petä ketään italoroskan ystävää. Leffan musat on muuten myös 80-luvun italialaiseen tapaan oikein menevää kamaa. Miinusta täytyy vähän antaa siitä, miten elokuvassa käsitellään eläviä eläimiä. Tuohon aikaan toki vähemmän on kelailtu tuollaisia puolia elokuvanteossa. Ei Rats nyt ole edes pahin esimerkki eläinten rääkkäämisestä italialaisessa elokuvassa, mutta silti tuli mietittyä pariin kertaan, että kenenköhän mielestä on hyvä idea heitellä ja potkia eläviä rottia ihan kuin jotain roskia. Jotenkin vähän niheetä ja vittumaista touhua.Saksassa omituisesti Enzo G. Castellarin Bronx-trilogian kolmantena osanakin markkinoitu Rats on oikein viihdyttävä täsmäannos kalkkunaa, sen nälkäisille. Leffan lopetus on myös erittäin mieleenpainuva! Kolme kusenkatkuista tähteä lähtee Ratsille helposti.
957
Viimeinen taistelu (1983)
Hienoja maisemia ja tunnelmia leffa tarjoilee kyllä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Muutakin kuin dialogi. Jotenkin en saanut tästä ihan kaikkea irti, ehkä ens kerralla sitten. Luc Bessonin leffojen kärkipäästä tää ei todellakaan ole, mutta debyyttiohjauksena kyllä melkosen vahva esitys. Musiikeista myös pitää antaa plussaa.
958
And God Said to Cain (1970)
Kuten moni muukin italialainen ohjaaja, myös monista kulttifilmeistä vastannut Antonio Margheriti kokeili kannuksiaan lännenelokuvan parissa. Se onkin spaguwesterneistä diggaaville varsinainen onnenpotku, sillä tämä Klaus Kinskin tähdittämä elokuva on melkoinen riemuvoitto. Elokuva on melkoinen outolintu mitä tulee itse western-genreen, sillä se sekoittaa perinteiseen lännensoppaan aimo annoksen goottilaisia kauhuelementtejä. Myös itse Kinskin esittämä kostaja tuntuu lähes luonnonvoimalta, tai itseltään kuolemalta. Mies saapuu pikkukaupunkiin lähestyvän myrskyn mukana, ja kaupungista hiekkamyrskyn armoilla saadaankin loistavan synkkä näyttämö, synkälle tarinalle tietysti. Kostajan motiivit avautuu vasta vähitellen elokuvan edetessä, ja se toimii myös filmin eduksi. And God Said to Cainin musiikkipuoli tukee myös kauhumaista yleisilmettä hienosti, ja laulettu tunnuskappale on jälleen taattua tavaraa, kuten nyt genren elokuvissa tuppaa olemaan. Elokuva ei muuten aikoinaan saanut teatterilevitystä jenkeissä tai briteissä lainkaan, ja kyllähän tätä voi tietyllä tapaa luonnehtiakin sellaiseksi unohdetuksi helmeksi. Pitkään hiukan hankalastikin löydettävissä elokuva onneksi julkaistiin Arrow Videon toimesta teräväpiirtona pari vuotta sitten. Blu-raylta katsottuna elokuvan visuaalinen loisto korostuu entisestään. Äänimaailma tässä on myös enemmän kuin kohdallaan, siis muutenkin kuin tunnelmallisen musiikin osalta. Taustalla pahaenteisesti kumisevat kirkonkellot sekä kaupunkia piiskaava koiranilma luo kyllä yhdessä tummanpuhuvien kujien ja tunnelien kanssa sellaisen kombinaation joka ihastuttaa sekä kauhuelokuvan ja spagujen ystävää tasapuolisesti.And God Said to Cainia on helppo suositella kelle tahansa italowesternien ystävälle, Klaus Kinskin elokuvista pitävälle, tai kulttielokuvista ylipäätään kiinnostuneelle. Se on todellakin erilainen elokuva kuin mitä on totuttu lajissaan näkemään, ja sen ansiosta myös erittäin muistettava teos. +
960
Frankenhooker (1990)
Taattua Frank Henenlotter -laatua. Jää kyllä auttamatta Brain Damagen ja Basket Casen jalkoihin, mutta pirun viihdyttävä raina silti.
963
I Am Sartana Your Angel of Death (1969)
Ensimmäinen Sartana -elokuva oli varsinaista herkkua spaguwesternien ystävälle, ja täytyy onnekseni todeta, että niin oli seuraavakin osa! Gianni Garko uusii roolinsa tässä jatko-osassa, joka kantaa jälleen hienoa nimeä I am Sartana, Your Angel of Death. Leffa on valmistunut vain vuoden ensimmäisen osan jälkeen, vuonna 1969. Myöskin ensimmäisessä osassa nähty Klaus Kinski nähdään tässä, joskaan ei samassa roolissa kuin ensimmäisessä. Kinskin rooli on itseasiassa aika huumoripitoinen, palkkionmetsästäjä jonka arpaonni uhkapeleissä on satumaisen huono. Tarina on tälläkin kertaa simppeli, mutta täynnä käänteitä ja yllätyksiä. Oikeestaan käänteiden ja yllättävien kohtaamisten kohdalla mennään jo lähes naurettaviin määriin, mutta se oikeestaan lisää vaan tän viihdyttävyyttä. Kyseessä on kuitenkin huumoriakin runsaasti sisältävä elokuva. Tarina alkaa kun rosvojoukko ryöstää pankista aivan helvetinmoisen summan rahaa, ja jättää jälkeensä joukon ruumiita. Rosvojoukkoa näyttää johtavan erehdyttävästi Sartanan näköinen mies, ja tämän seurauksena Sartanasta luvataan kymmenentuhannen dollarin palkkio, elävänä tai kuolleena. No, kuten arvata saattaa, oikea Sartana ei tästä ihan kauheesti diggaile, ja lähteekin selvittelemään että kukas siellä heiluu miehen tamineissa. Revolveria myöten on hankittu samanmoiset kamppeet, vähempikin pistää vihaksi. Samalla tietysti opportunistinen Sartana aikoo kahmia varastetut rikkaudet itselleen. Etsintäretki johtaa huimaan määrään yhteenottoja ja mainioita kohtauksia. Stuntteja ja ensimmäisestä osastakin tuttua hiukan Bond-henkistä pilke silmäkulmassa tehtyä velmuilua nähdään runsaasti, ja mukana on muutenkin mukavasti erottuvaa tyyliä lajitovereihin verrattuna. Sartanan kohtaaminen Klaus Kinskin esittämän palkkionmetsästäjä Hot Deadin kanssa on suorastaan hulvatonta seurattavaa. Hauska muuten, että elokuvan ohjaaja Giuliano Carnimeo (mm. loistavat roskaklassikot Rat Man ja Exterminators of the Year 3000) sanoi tulleensa Kinskin kanssa varsin hyvin toimeen, ja Kinskin olleen erittäin täsmällinen kuvausajoista jne. Ensimmäisen Sartanan ohjanneella Gianfranco Parolinilla oli ollut hiukan erilaiset kokemukset Kinskin kanssa.Hyvä, ja eritoten viihdyttävä annos spagettia. Jatko-osana myös vähintään ensimmäisen osansa veroinen pläjäys. +
964
Viimeinen naula arkkuun! (1970)
Neljäs Sartana -sarjan elokuva kantaa nimeä Have a Good Funeral , My Friend..... Sartana Will Pay. Suomalaiselta nimeltäänkin tyylikäs Viimeinen naula arkkuun! palauttaa viittasankari-Sartanan rooliin alkuperäisnäyttelijä Gianni Garkon. Tällä kertaa vielä entistäkin törkeämmillä pensseliviiksillä varustettuna. Täytyy sanoa heti kättelyssä, että tämä oli tervetullut asia, edellisen osan George Hilton ei ollut niin luonteva valinta salaperäiseksi Sartanaksi kuin Garko. Mutta nyt on oikea ukko palautettu rooliin. Ohjaajan pallilla heiluu jo edellisistäkin Sartanoista tuttu Giuliano Carnimeo. Ohjaus on edelleen tyylikästä ja perinteistä spagua, niin hyvässä... kuin hyvässä!Juoni on perinteistäkin perinteisempi koijaritarina. Sartana todistaa murhaa, joka tehdään kullankiilto silmissä. Uhri nimittäin omistaa kultakaivoksen. Tätä kaivosta sitten verityön jälkeen yritetään vedättää perilliseltä tyttäreltä keinoin jos toisin, ja monelta eri taholta. Onneksi paikalle porhaltaa Sartana, joka on jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikkei juoni varsinaisesti huimaa päätä, on elokuvassa jälleen suuresti viehätystä jo ihan siitä syystä, että Sartanan hahmolle on palautettu tuo uhkapeli/taikatemppuilu ynnä muu kikkailu takaisin. Yksi miehen tavaramerkeistä siis. Ammuskelua on myös riittämiin, vaikka aika keveästä länkkäristä on tälläkin kertaa kyse. Juurikaan verta tai muutenkaan tylyä meininkiä ei nähdä. Ei sikäli, että sitä tälläseen kevyempään spagu-viihteeseen kaipaisi. Rujompaa menoa kuitenkin löytyy hienosti toteutettuna sitäkin genren elokuvista vaikka kuinka paljon.Hyvää kevyttä viihdettä jälleen kerran. Täytyy vielä mainita myös, että tässä on varmaan sarjan paras tunnusmusiikki tähän asti! Aivan mieletön score Bruno Nicolailta. Ei pelkästään Sartana-sarjan sisällä huikea sävellys, vaan italowesterneissä ylipäänsä kipuaa sinne ikimuistoisiin biiseihin, ja tulee taatusti soimaan jatkossakin omassa soittimessa. Ja päässä.. +
965
Hetkesi on tullut - Sartana on täällä (1970)
Giuliano Carnimeo jatkaa ohjaajan pallilla, mutta pääosan esittäjä on vaihtunut Gianni Garkosta George Hiltoniksi. Hilton, eli oikealta nimeltään Jorge Hill Acosta y Lara on Uruguaylaissyntyinen italoelokuvien vakikasvo. Monista rooleistaan huolimatta täytyy sanoa, että vaikkei miehessä näyttelijänä mitään vikaa ole, niin Sartanan rooliin vaan sopii Garko paremmin. Hilton vetää kyllä tietyllä karismalla roolinsa, mutta jotain vaan jää uupumaan. Sama pätee koko elokuvaan, homma ei oikein yllä missään kohtaa aiempien Sartanoiden tasolle. Mukana on kyllä samanlaista veijarimaista meininkiä, ja tässä osassa nähdään myös toinen veijarimainen pyssysankari, Sabbath. Sabbathin roolin käy nykäsemässä Charles Southwood. Nippelitiedon nappulatriviana mainittakoon että kyseinen ukko perusti kulttiröökimerkki Death Cigarettesin. Noi röökit myytiin sellasessa ruumisarkkua muistuttavassa askissa jossa oli luut ristissä ja pääkallo, aika osuvaa mainontaa syöpäkääryleille. No, eipä siitä sen enempiä. Sartana kolmosen juoni on hyvin perus spagujen kultajahtia, useampi ottaja, yksi voittaja. Tarinapuolelta ei paljoa jää käteen tälläkertaa, mutta tyylikkäitä kohtauksia tässä nähdään useita, sekä upeita maisemia. Lopun kukkoilu ja "tarkkuustaiturointi" onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Huvittavaa seurattavaa kerrassaan.Tasapaksuin ja valjuin Sartana -elokuva tähänmennessä, mutta ei tätä voi silti huonoksi missään nimessä haukkua. Ehdottomasti kuitenkin katsoisin uudelleen mielummin kumman tahansa noista aiemmista elokuvista.Arrow Videon blu-rayboksille täytyy jälleen kerran nostaa stetsonia, sillä tälle levylle oli ympätty mukaan kolme tuoretta eksklusiivista haastattelua elokuvan päätähdiltä. Ihan loistokamaa. Myös kuvanlaatu on loistava.
966
Juokse, juokse, Sartana tulee (1971)
Mystisen revolverisankari Sartanan viides esiintyminen, ja samalla viimeinen sarjan virallinen osa, Light the Fuse... Sartana is Coming tuli tänään vilkaistua. Tämä oli samalla myös tietysti tuon Arrow Videon upean blu-ray boksin viimeinen elokuva. Ja leffa itsessään, no tarjoilee taas kerran perusvarmaa ja viihdyttävää spagettilänkkäriä koko rahalla. Gianni Garko uusii roolinsa jälleen elokuvan päähahmona Sartanana. Mies kyllä pönkitti näiden elokuvien myötä asemansa italowesternin historian tähtitaivaalla. Asetankin hänet kuvitteelliseen spagu -hall of fameen sinne Franco Neron, Lee van Cleefin, Clint Eastwoodin, Tomas Milianin, Giuliano Gemman ynnä muiden tyyppien seuraksi. Sen verran ikoniseksi tuo Sartanan hahmo osoittautui omien spagukatselmuksien saralla. Ehdottomasti tulen näihin elokuviin palaamaan vielä joskus. En välttämättä samanlaisena suorana kuin nyt, mutta ehkä poimien sarjasta aina jonkun uudelleenkatseluun kun siltä tuntuu. Näissä ei mitään suoraa jatkumoa ole, joten näitä voi aivan hyvin nautiskella itsenäisinä teoksina.Light the Fuse... Sartana is Coming alkaa kohtauksella jossa Sartana vapauttaa vanhan kaverinsa vankilasta. Kaverilla on tiedossa aarteen sijainti, joka sisältää puoli miljoonaa dollaria kultana, ja kaksi miljoonaa väärennettyinä seteleinä. Tästä arvopaukusta on tietysti, kuinkas muutenkaan, kiinnostunut myös muutama muu taho. Elokuva on siis perinteinen kilpajuoksu ja selkäänpuukotuskilpailu siitä, kuka korjaa potin talteen. Ystävät ja viholliset ovat samaa porukkaa, ja kaikki on valmiita kääntämään takkinsa heti, kun se aiheuttaa henkilökohtaista hyötyä. Tuttu kaava italowesterneistä, ja sitä tämäkin elokuva noudattelee juoneltaan. Se ei toki haittaa, sillä tässä viidennessä Sartanassa on jälleen sitä tuttua velmua meininkiä, sekä hienoja shoot-outeja. Etenkin loppua kohden tullessa on mainio kohtaus jossa Sartana tyypilliseen tapaansa turvautuu mitä kummallisimpiin vempaimiin, tällä kertaa urkuihin (!!!) joiden pillit muuttuu tarpeen tullen tykeiksi. Miehellä on myös mukanaan kummallinen soittorasiaa muistuttava mööpeli joka ampuu jonkinsortin pommeja ynnä muuta kivaa. Hauskoja juttuja, sopivan kieli poskessa toteutettuna. Sartanan vahvin ase on tietysti kuitenkin taas kerran miehen ilmiömäiset refleksit, sekä kyky vedättää ketä tahansa.Täytyy myös kehua Giuliano Carnimeota jälleen kerran napakasta ohjaustyöstä, ja kaikinpuolin tyylikkäästä otteesta. Sartana vitonen on täynnä hyviä kuvakulmilla kikkailua, jota nähtiin jo aiemmissakin osissa. Myös elokuvan casting on jokseenkin hyvin onnistunut, useampi muistakin spaguista tuttu naama nähdään, osa tämän sarjankin sisältä. Roolitukset tuntuu osuneen hyvin kohdilleen, ja esimerkiksi Sartanan ja tämän vanhan "kaverin" kemiat klikkaa yhteen hienosti.Hyvä elokuva, joskaan ei sarjansa paras. Tietynlaisesta tavanomaisuudesta vois myös rokottaa pisteitä, ja vaikka kyseessä on elokuva joka sisältää toki muistettavia kohtauksia, on se silti hieman liiankin perinteinen. +
971
Veristen saappaiden kukkula (1969)
Kelpo spaguwestern sieltä Bud Spencerin ja Terence Hillin yhteisen urataipaleen alkumetreiltä. Mukana myös legendaarisen parivaljakon lisäks pari muuta kovaa nimeä, Woody Strode ja George Eastman (Luca Montefiori). Mitään päätähuimaavaa juonta tässä ei ole, mutta meininki on kohdillaan ja homma saatetaan kunnialla maaliin. Tämäkin on vielä näitä vähän vähemmän slapstickin puolelle taipuvia leffoja Hill & Spencer kaksikolta, mutta tässä rupee jo näkyyn sitä suuntaa, mitä luvassa oli myöhemmin.
974
Ilsa, the Tigress of Siberia (1977)
Kunnon exploitaatio roskaa niinkun sarjan aiemmatkin osat. Moottorisaha-kädenvääntö olympialajiksi!!
977
Brain Damage (1988)
Henenlotter on kyllä suppeasta tuotannostaan huolimatta ohjaaja mun makuun, ja Brain Damage on lähestulkoon täydellinen kasari-splätter-kauhu-huumehoure-komedia. Goremittaria olis ehkä voinu vielä yhden asteen ruuvata ylemmäskin, ei tässä sentään mikään Braindead ole kyseessä, vaikka aivojen parissa liikutaankin. Meininki on jokatapauksessa ihan totaalisen älytöntä heti alkumetreiltä saakka, eikä kaasupoljin nouse lattiasta oikeestaan missään kohtaa. Visuaalinen puoli on nätisti kohdillaan, puhumattakaan mainiosta scoresta! Ihan helvetin hyvä. Brittiläisen Arrow Videon blu-ray julkaisulla on myös julmettu määrä extroja joiden seassa suht tuorettakin dokumenttia ja haastattelua elokuvan teosta. Pökäle-aivomonsterin persoonallisena äänenä oli muuten kauhuhosti John Zacherle!Mainiota ryönää.
979
Eaten Alive (1977)
Ei tää mikään hyvä ole, muttei toisaalta huonokaan. Jonkin verran yhtäläisyyksiä löytyy Hooperin aiemman filmin kanssa (Texas Chain Saw Massacre). Wanhojen kauhuelokuvien ystävien kannattaa tääkin tsekata pois.
982
Naapurissa kummittelee 2 (1987)
Naapurissa kummittelee 2 on sarjassamme niitä elokuvia, joita katsellessa miettii, että montakohan jointtia käsikirjoituspuolella mahtoi kärtsähtää tätä tehdessä. Meno on alusta asti hyvin korkealentoista ja täysin vailla mitään järkeä. Mutta! Se ei haittaa ollenkaan. Kyseessä on todella hyväntuulinen erikoistehosteperseily-elokuva, joka on kyllä taatun viihdyttävä. Screenplay oli kirjoitettu kahdessa viikossa, ja se kyllä näkyy. Tarina ei etene johdonmukaisesti, ja jokainen käänne on vaan tekosyy päästä pian mitä kummallisempiin maisemiin seikkailemaan. Eikä siinä mitään, kun kaasupoljin pysyy pohjassa loppuun saakka. Niin, ja ensimmäisen osan kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä. Kuten ei seuraavallakaan osalla.
983
Naapurissa kummittelee 4 (1992)
Tämä on sarjan ainoa jatko-osa jolla on minkäänlaista yhteyttä ensimmäiseen elokuvaan. Siltikin neljäs House on selkeästi huonoin sarjan elokuvista. Yhtäläisyydet ylipäänsä ensimmäiseenkin filmiin on siinä, että tässä on William Kattin näyttelemä sama hahmo Roger Cobb, jonka menneisyys on vaan pyyhkästy täysin pois. Toisinsanoen siis tämänkin ja ekan filmin yhteys on todella laihalla pohjalla. No, kokonaisuudessaan House IV on kyllä ihan viihdyttävä fantasia-kauhu-rymistely. Joskin kauhu loistaa täysin poissaolollaan. Meno on edelliseen osaan verrattuna todella kepeää ja pöhköä. Näyttelijät ei jokseenkaan vakuuta, paitsi tietysti se pahis-kääpiö on aivan mahtava. Ydinjätebisnestä pyörittävä ukko kakoo jotain keltasta mähmää, ja juottaa sitä alaisilleen. Hieno mies. IMDb:n pisteytys nelos-tönölle on säälittävät 3,9/10. Ihan noin paska leffa ei kuitenkaan mun mielestä ole kyseessä, vaikkei tässä mitään kovin mieleenpainuvaa tai erikoista olekkaan. Kepeää viihdettä, thats it.Nyt kun oon pitkästä aikaa katsonut koko Naapurissa kummittelee -sarjan (nelosen ensimmäistä kertaa), niin voinen todeta, että kyllä tää keskiarvoltaan ihan kelvollinen franchise on. Ei ehkä tarjoa paatuneemmalle kauhudiggarille mitään älyttömiä säväreitä, mutta ainakin pääosin esimerkiksi praktikaalit tehosteet on todella viehättäviä. Nää on myös sopivan keveitä esimerkiks nuoremman yleisön aloittaa kauhuelokuviin tutustuminen. Ainakin jos jättää tuon kolmannen osan välistä. Sopivan höpsöä meininkiä, ja ainakin toi ensimmäinen osa tosiaan puri itseeni jo kakarana, ja pidän siitä edelleen yllättävän paljon. Suositukseni siis ainakin sille, ja jos kolahtaa, niin miksei sitten näille jatko-osillekin. Ainakin kertakatseluun!
985
Pako Absolomista (1994)
Paljon hukattua potentiaalia, mutta kuitenkin samalla todella viihdyttävä, tahatonta huumoria sisältävä toimintapläjäys. Alun scifivankilat ja maisemat antaa aihetta odottaa kunnon dystooppista vankilapakofilmiä. Sitten leffa kippaa katsojan kottikärryillä nurin ja heittää menoon post-apokalyptis -tyylistä viidakkomenoa, joka muistuttaa ERITTÄIN vahvasti Waterworldia. Ja homma silti jollain oudolla tavalla toimii. Olisin kyllä mielummin katsellut sitä alun Total Recall tyylistä maailmaa ja fasistista tulevaisuuden vankilaa, kuin tällästä sekasäkkiä genrejä, mutta kyllä tää näinkin viihdyttää ihan komiasti loppuun saakka. Ray Liotta ja Lance Henriksen on miehiä paikallaan, ja sana pölhö keikkuu vahvasti läsnä koko leffan katselun ajan.Hyvää roskaa.
988
I Bought a Vampire Motorcycle (1990)
Yhtä omituinen elokuva kuin nimensäkin. Hauskaa örveltämistä ja brittiläisittäin toteutettua kuivaa ja sarkastista huumoria riittää. Jos I Bought a Vampire Motorcycle olisi tehty 2010-luvulla, tuskin olisin siitä lähtökohtaisesti edes juurikaan kiinnostunut. Nykyään tän tyyppisillä nimillä varustettuja yli-itsetietoisia kasaripastisseja tupsahtelee kuin sieniä sateella. Toisin oli kuitenkin ysärin alussa, ja nimen lisäksi etenkin valmistusmaa herätti mielenkiinnon tätä kohtaan. Täytyy sanoa, että onneksi tuli katsottua. Kyseessä on aidosti hauska ja kekseliäs elokuva. Viittauksia vanhoihin kauhufilmeihin toki riittää, mutta nekin hoidetaan tyylillä. Leffa myös ottaa itsensä ja hölmön premissinsä riittävän vakavasti, että se toimii myös juonen kannalta. Jaksaa siis pitää mielenkiinnon loppuun asti, kun hommaa ei vedetä täysin läskiksi ja kokoajan ei olla viljelemässä sellaista itsetietoista "hehheh tässä tehdään nyt roskaelokuvaa" -tyyppistä skeidaa. Toki tässä oli niitä over-the-top -hetkiä kuten se paskapökäle-unikohtaus, mutta tollaset toimii paremmin kun elokuva ei ole pelkkää sitä samaa. Jotenkin myös brittien naseva huumori istuu tähän oikein hyvin. Tykkäsin!Näin sitä kauhukomediaa kuuluu tehdä.
991
Korppi (1963)
The Raven on hiukan aiempaa huumoripitoisempi Poe-leffa Corman & Matheson -kaksikolta. Tavallaan näitä elokuvia vaivaa hiukan sellainen liika samankaltaisuus, toisaalta se on myös osiltaan niiden vahvuus. Todella tasalaatuista tekemistä siis luvassa taas kerran, niin hyvässä kuin pahassakin. Tarina sijoittuu totuttuun tyyliin goottilaisiin linnoihin ja yliluonnollisen pariin. Vincent Price näyttelee velho Erasmus Cravenia, jonka kotiin pöllähtää puhuva korppi. Korpilla on Erasmukselle uutinen, kunhan velho ensin saa tämän muutettua ihmiseksi. Peter L0rren esittämä korpiksi muutettu tohtori Bedlo kertoo nähneensä Erasmuksen edesmenneen vaimon erään toisen velhon linnassa, ilmielävänä. Tästä alkaa matka Boris Karloffin esittämän mystisen tohtori Scarabuksen luokse, selvittämään mistä on oikein kyse. Karloffihan nähtiin muuten myös 30-luvun Ravenissa. Äijä on kyllä kuin nakutettu tuohon rooliin, samoin kuin Peter Lorre ja Vincent Price omiinsa. Mukana myös nähtävä nuori Jack Nicholson jääkin aika pahasti näiden veteraanien jalkoihin. Eikä ihme, selkeästi tuon kolmikon show on tässä kyseessä. Raven tarjoilee ihan kelvollisen satsin fantasiakomediaa pienillä kauhuviboilla. Tässä on oikeestaan huomattavasti enemmän tuota fantasia-aspektia, kuin kauhua. Toimii kyllä ihan tälläisenäänkin, vaikka pidänkin ehkä enemmän noista vahvemmin kauhuun nojaavista teoksista.Helposti suositeltavissa sellasille katsojille, joille muutkin Corman & Matheson kaksikon Poe-leffat on iskeneet. Yleisfiilikseltä ollaan samoilla linjoilla. Se että onko se hyvä vai huono asia, riippuu tietysti täysin katsojasta.
992
Troll 2 (1990)
Mahtava roskaelokuva josta kehittyi melko älyttömiin sfääreihin paisunut kultti-ilmiö. Sontaahan tää elokuva on, mutta just oikeella tavalla. Meininki on alusta loppuun saakka ihan mielettömän viihdyttävää seurattavaa. Näyttely on niin täynnä tahatonta komiikkaa, että nauruhermot on kovilla. Maailman huonointa elokuvaa tästä ei silti saa miltään kantilta katsottuna. Tai se joka väittää tätä maailman surkeimmaksi elokuvaksi, ei selvästikään ole nähnyt ihan oikeesti huonoja elokuvia. Voisin heittää ihan vaikka vanhan kunnon Italian suunnilta heti useemman kymmenen tekelettä jotka on paljon paskempia kuin tämä, niin tuotantoarvoiltaan kuin ylipäätään. Ihan jo itseasiassa tuo ensimmäinen Troll -elokuva, jonka nimissä tällä filmillä yritettiin rahastaa, on paljon tätä jatko-osaa mitäänsanomattomampi ja paskempi filmi. Troll kakkosen puolestaan huikeaksi nostaa juurikin se, että se on täysin luokaton elokuva, mutta onnistuu samaanaikaan olemaan viihdyttävä ja täynnä mieleenpainuvia kohtauksia ja reploja!Taattua roskaviihdettä ja kulttistatuksensa ansainnut elokuva. Suosittelen hankkimaan tuon brittiläisen Eureka!:n blu-rayn, siinä on elokuvat Troll 1-2, sekä mainio dokumentti ilmiöstä tämän jatko-osan ympärillä, Best Worst Movie.
999
Serkkuni Vinny (1991)
Serkkuni Vinny on täydellinen oikeussalidraaman ja komedian yhdistelmä. Meininki on vahvalla kasarifiiliksellä ryyditetty, vaikka ollaankin jo ysärin puolella. Joe Pesci ja Marisa Tomei -parivaljakko on kemialtaan aivan uskomattoman toimiva yhdistelmä. Myös muu roolituspuoli on hoidettu loistavasti. F-sanat lentelee vanhaan tyyliin ja kokoajan surkuhupaisampia käänteitä saava murhaoikeudenkäynti pitää katsojan otteessaan koko kestonsa ajan moitteetta.Kyseessä on unohdettu helmi ja kerrassaan loistava hyvänmielenelokuva, ja nyt varmaan jo viidennen katselukerran jälkeen uskallan antaa tälle täydet pisteet. Tähän ei vaan tahdo kyllästyä millään.
1000
Viimeinen mies (1971)
Omega Man on yksi kolmesta filmatisoinnista jotka on tehty Richard Mathesonin kirjan pohjalta. Mielestäni se on samalla paras näistä kolmesta. Hiukan tätä on ajan hammas päässyt nakertelemaan sieltä täältä, ja musiikkivalinnat on paikoin vähintäänkin outoja elokuvan tunnelmaan nähden, mutta siitäkin huolimatta kyseessä on todella viihdyttävä post-apokalyptinen pläjäys. Charlton Heston on suorastaan loistava roolissaan "Viimeisenä miehenä", ja kantaakin läpi monta kohtausta, joissa toiset näyttelijät ei ehkä ihan niin hyvin näyttelisikään. Tunnelma elokuvassa on paikoin aavemainen ja lohduton, mutta toisaalta myös sellaista toivonkipinää ja aitoa iloa väläytellään siellä täällä. Antagonisteina toimii ydinsodan jälkeen valoa arasteleviksi albiinomutanteiksi muuttuneet ihmiset, jotka yrittävät tappaa kattohuoneistossaan lymyilevän Hestonin, ja päinvastoin. Hauska mikä kontrasti tässä on ajan hengessä saatu aikaan. Heston edustaa hahmollansa sellaista perinteistä republikaani-aseäijää, lähes arkkityyppiä John Wayne -cowboysta, ja mutantit puolestaan vaikuttaa joltain Charles Manson -murhakultilta. Kummatkaan osapuolet ei ole valmiita edes yrittämään ymmärtää toisiaan. Toimii kyllä varsin mainiosti. Leffa vilauttelee myös uskonnollisia teemoja, sekä ylipäänsä yhteiskuntakritiikkiä on ripoteltu vähän sinnetänne. 70-luvun elokuville ominaiseen tapaan. Tehostepuoli on Omega Manissa aika peruskauraa, tosin etenkin autiot mutta saastaiset kaupungin kadut on hienosti luomassa tunnelmaa siitä, ettei elokuvan maailma ole enää ennallaan, vaan joukkotuho on ihan tosissaan tapahtunut. Toi paikoin mieleen esimerkiksi John Carpenterin Pako New Yorkista -elokuvan. Carpenter onkin ihan taatusti ottanut tästä vaikutteita teokseensa. Tykkäsin kyllä myös mutanttien maskeerauksesta, vaikka olihan ne paikoin vähän kökön näköisiä harmaine peruukkeineen. Ohjaustyö on elokuvassa kaikkiaan melko napakkaa. Vähän yllättävää, ettei ohjaaja Boris Sagal ole tehnyt varsinaisesti muita "merkkiteoksia". Filmografiaa kun tutkin, niin näytti olevan pitkälti tv-puolen juttuja.Omega Man on kokonaisuutena hieman epätasainen, mutta elokuvan viat on helppo sivuuttaa sen ollessa yleisesti niin viihdyttävä ja tunnelmallinen. 70-luvulla tehtiin ihan mieletön määrä hyviä ja kantaaottavia scifi-elokuvia, ja Omega Man menee helposti tuon ajan muistettavimpiin teoksiin. +
1001
Walk Hard: The Dewey Cox Story (2007)
Muistikuvieni mukaan Walk Hard oli sellanen peruskepeä ja osittain hauska komedia, mutta olinpa kattellu edellisellä kerralla selkeesti ihan liian puolilla valoilla tätä. Kyseessä on yks parhaista parodiaelokuvista, jonka käsikirjoituksessa on todella pureuduttu rockhistoriaan, ja keksitty oikeesti suorastaan nerokkaita vitsejä rockmaailman anekdooteista ja myyteistä. John C. Reilly vetää kenties yhden uransa parhaista roolisuorituksistaan tänä fiktiivisenä muusikkona. Musiikki rullaa, vitsit osuu maaliin (ainakin valtaosa), näyttelijäsuoritukset on paikoin jopa liiankin uskottavia tämmöseen hömppäleffaan ja elokuvan kesto on just passeli. Oikeestaan tästä ei ihan hirveesti löydy valittamisen aihetta. Ens kerralla katson tuon ohjaajan version leffasta, joka on puoli tuntia tätä teatteriversiota pidempi.26.3.2022 EDIT:Tuli katseltua tuo ohjaajan versio, ja täytyy sanoa että jos tästä elokuvasta tykkää muutenkin, niin suositukset tuolle pitkälle versiolle. Monia hyviä juttuja joita oli leikattu pois on tuotu tähän mukaan. Rytmitys on tottakai vähän heikompi kuin napakassa teatteriversiossa, mutta kun on tuon teatteriversion jo nähnyt, niin tästä nautti ihan täysillä. Nostaisin pisteytystä vielä puolella tähdellä lisää. Walk Hard on ehdottomasti yks parhaista musakomedioista, sekä 2000-luvun komedioista ylipäänsä.
1005
Pelon kesä (1978)
Aika hyvä elokuva Wes Cravenin alkupään tuotannosta. Tunnelmaltaan hyvin onnistunu pieni kauhutarina, harmi että loppu vähän lässähtää käsiin.3.8.2022 EDIT:Jenkeissä televisiossa esitetty Stranger in Our House sai Euroopassa nimekseen "Summer of Fear", sekä ihan teatterikierroksen. Vaikka tämä on suht halvan oloinen tv-leffa, on Craven saanut ihan kivasti kädenjälkensä tässä näkösälle. Tuttuja elementtejä miehen muista elokuvista on paljon, vaikka Summer of Fear hiukan sellaiselta välityöltä tuntuukin monin paikoin. Kokolailla juustoista menoa on luvassa, kun Linda Blairin esittämän Rachelin perheeseen saapuu serkku visiitille. Tietysti serkkulikasta alkaa heti paljastua taipumuksia kaikenlaisiin noituuksiin, ja siinä sitten yritetään selvitellä mikä on homman nimi. Oikeastaan leffan juoni on melko mukaansatempaava, ja mielenkiintoinen. Näyttelijöistä voi bongailla paritkin tutut naamat, kuten Fran "Nanny" Drescherin ja Cravenin myöhemmässä elokuvassa Deadly Blessing -esiintyneen Jeff Eastin. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka Linda Blair on kenties se tunnetuin näyttelijä tässä elokuvassa, niin hän ei ole kyllä se vahvin lenkki. Jotenkin hiukan ärsyttävällä tavalla yli vedetty suoritus. Ei kuitenkaan kokonaisuutta ajatellen heikennä leffan paukkuja juurikaan.Hyvin toimi vielä näin toisellakin katselukerralla. Summer of Fear on kuitenkin kevyestä budjetistaan huolimatta yllättävän laadukas tv-produktio ajalta jolloin toisinaan tuli myös persoonallisia ja muistettavia tv-elokuvia.
1008
Mondo Topless (1966)
Eri kokoisten ja näköisten tissien esittelyyn keskittyvä pseudodokumentti Mondo Topless on just sitä mitä olettaa saattaa. Russ Meyerin oodi naisen rinnoille. Tunnin verran hytkyviä, pomppivia ja heiluvia tissejä, koko rahan edestä niinsanotusti. Mitään muuta tältä on sitten turha odottaakaan. Paitsi tietysti ihan hienoa ajankuvaa 60-luvun San Franciscosta, joka kyllä tohon aikaan oli taatusti näkemisen ja kokemisen arvoinen menomesta. Stripparien esiintymisen taustalla pauhaava musiikki oli tietysti varsin menevää. Elokuvan hehkuttava kertojaääni oli myös paikoin ihan mainion koominen, ja paikoin ihan älyttömän sleazyn kuuloinen.
1010
Evil Ed (1997)
Hauska ruåtsalainen kauhukomedia joka on täynnä viittauksia vanhemmista kauhufilmeistä. Esimerkiksi pelkästään jo Edin pomon nimi on Samuel Campbell ja jääkaapissa lymyilee mörkö joka huutelee "bright light!", ja paljon muuta. Genren ystäville kolahtaa varmasti.
1011
Yes Man (2008)
Menee sinne Jim Carreyn elokuvien keskitasolle. Hauska idea, ja paikoin hyviä kohtauksia, muttei kuitenkaan riittävän omalaatuinen elokuva noustakseen ihan sinne äijän parhaimmistoon. Muistuttaa hyvin paljon elokuvaa Valehtelija, valehtelija, mutta on edellämainittua heikompi kokonaisuus. Siitäkin huolimatta pääosin hyvä ja viihdyttävä komediaelokuva. Kertonee ehkä jotain, että oon tän nähny jo varmaan kolme tai neljä kertaa, enkä kyllästyny tälläkään kertaa. +
1012
Off Balance (1988)
Melko myöhäiseen ajankohtaan ilmestynyt gialloelokuva, jota tähdittää aina yhtä hypnoottinen Edwige Fenech. Leffan tarina seurailee kehoa nopeasti vanhentavasta sairaudesta kärsivää Robertia (Michael York) jonka yltyvä hulluus ja epätoivo ajaa äijän veritekoihin. Samalla Robertin kintereillä on kyttä, jota esittää jokseenkin puolivaloilla oleva Donald Pleasence. Äijä on kokoajan sen näkönen ettei sitä kiinnosta vittuakaan olla paikanpäällä. No, hiukan sekavasta juonesta ja osittain laiskoista roolisuorituksista huolimatta Ruggero Deodato ohjaajan pallilla pitää ihmeen hyvin langat näpeissä, ja tää leffa parantaa juoksuaan kokoajan loppua kohden. Joskaan sitten itse lopetus ei mitään hurraahuutoja ansaitse, mutta siltikin kyseessä on kohtuullisen napakka paketti. Verisiä tappojakin riittää, totuttuun Deodato -tyyliin!
1017
Appaloosa (2008)
Jälleen yksi yllättävän hyvä moderni länkkäri tuli vastaan. Ed Harris ja Viggo Mortensen näyttelee parivaljakkoa, jotka ovat kierteleviä pyssymiehiä. Tällä kertaa äijät ajautuu Appaloosan kaupunkiin, jota pitää vallassaan Jeremy Ironsin esittämä Mr. Bragg. Kaksikko värväytyy kaupungin lainvalvojiksi, ja ottaa Mr. Braggin epäillyn murhakeissin selvittääkseen. Homma menee kuitenkin reisille, kuten olettaa saattaa, eikä ruumiilta säästytä. Appaloosa on tosi nätisti kuvattu, ja Ed Harrisin ohjaustyö on varsin napakkaa. Tykkäsin myös leffan hahmoista, jotka ei jää ainoastaan yksiulotteisiksi länkkäri-karikatyyreiksi, vaan hahmoissa on sellainen realistinen tuntuma. Etenkin pääparin Harrisin ja Mortensenin hahmojen välinen kemia ja tunne todellisesta ystävyydestä on hienosti rakennettu. Toimintaa tässä ei ihan liiaksi asti ole, vaan homma rakentuu hitaasti, ja lopussa päästellään höyryt pihalle.Jos lännenelokuvista tykkää, niin en nää syytä miksei tätä kannattaisi katsoa. Ei Appaloosa ihan 2000-luvun parhaita lännenelokuvia ole, mutta ehdottomasti siellä keskivertoa paremmassa seurassa kuitenkin.
1019
Sinbad, merten sankari (1974)
Tämä oli oikeastaan jopa enemmän mun mieleen kuin ensimmäinen Sinbad -elokuva. Golden Voyage on just sellainen hyvällä tavalla vanhentunut fantasiaseikkailu, tottakai Harryhausenin upeilla erikoistehosteilla jälleen kerran. Tarina on perinteinen mutta mielenkiintoinen, ja kiinnostavat hahmot pitää hyvin katsojan mukana seikkailussa. Näyttelijät on valittu hyvin rooleihinsa, John Phillip Law on just sopiva Sinbad, ja mukana on myös tottakai kuvankaunis Caroline Munro. Siitä ehdottomasti plussaa. Myös pahisroolin vetävä Tom Baker on mainio ilkeänä Koura -nimisenä velhona. Tietenkin ihmishahmojen lisäksi innostusta varsinaisesti lisää juurikin ne Harryhausenin hirviöefektit, jotka on aina yhtä vaikuttavaa seurattavaa.Trilogian päätösosa on vielä katsomatta, mutta voin jo tässä vaiheessa sanoa, että Golden Voyage on yksi mun Harryhausen -suosikeista. Suosittelut myös jälleen Indicatorin loistavalle blu-ray -julkaisulle.
1020
The Green Inferno (1988)
Alunperin tv-elokuvaksi tarkoitettu Green Inferno on enemmänkin kepeä viidakkoseikkailu, kuin verinen kannibaalielokuva. Leffalla ei siis ole mitään muuta tekemistä Cannibal Holocaustin kanssa, kuin tuo rahastukseen tarkoitettu vaihtoehtoinen nimi. Tässä ei nähdä verta juuri lainkaan, ja myös kannibaalielokuvista pahamaineiset aidot eläintapot loistaa poissaolollaan. Jälkimmäinen ei toki oo missään nimessä huono asia. Yhtä apinaa taidettiin oikeesti ampua tässä puhallusputkella, ja se leikattiin briteissä sitten elokuvasta pois (12sek). Se kuitenkin mikä tekee tästä vielä enemmän poikkeavan kannibaaligenressä on elokuvan julkaisuaika. Siinä missä italialaisen kannibaalielokuvan kultakausi sijoittuu 70-luvun lopusta n. 80-luvun puoliväliin, on Green Inferno ilmestynyt vasta 1988. Tätä yleisesti pidetäänkin viimeisenä elokuvana, ennen kyseisen alagenren kuolemaa. Itellä ei sinällään oo kummosta intohimoa näitä kohtaan, vaikka useita oonkin nähnyt. Green Inferno uppoaa ehkä aavistuksen vielä heikompaan kastiin, ollessa niin kesy ja hyväntuulinen elokuva. Raflaava nimi johtaa niin pahasti harhaan, kuin vain voi. Musiikit sentään on jälleen hyvää pimputtelua, sekä Amazonin maisemia ja eläimistöä kelpaa katsella. Mitään muuta Green Inferno ei oikeestaan sitten tarjoakkaan. Ei elokuvallisesti ylipäätään, tai italoroskan/gorehoundinkaan näkökantilta.Mitäänsanomaton, joskin päältäpäin yllättävän pätevän näköinen roskaelokuva.
1029
Tunkeutujat (1992)
Tässäpä on toimintaraina ihan helkkarin hyvällä idealla. Juoni on kuin suoraan jostain 80-luvun toimintafilmistä, ja tyylillisesti ollaan muutenkin toimintaelokuvan juurilla, kiitos ohjaaja Walter Hillin. Harmi että Ice-T ja kumppanit osaa näytellä yhtä paljon kuin meikäläisen vasemmanjalan kumisaapas, muuten tässä olis voinut olla potkua vielä parempaankin. Samoin sen käsivarakameran olis voinu todellakin jättää pois. Tässä on aika paljon tollasta pientä nillitettävää, mutta myös paljon hyvää. Ensinnäkin elokuvassa ei ole tylsää hetkeä. Juoni on aidosti kiinnostava. Bill Paxton ja etenkin William Sadler vetää loistavan roolin. Väkivalta on veristä ja toiminta näyttävää, tuttuun Walter Hill -tyyliin. Niin ja hidastuksia käytetään myös ohjaajan tapaan runsaasti. En laskenu moniko ukko tässä lentää lasin läpi hidastetusti, mutta aika moni!Toimivaa toiminta-viihdettä.
1030
Ohjelmoidut lihakset (1986)
Hands of Steel (tai parhaimman koskaan annetun käännösnimen mukaan Ohjelmoidut lihakset) tarjoilee rautaisannoksen huonoa dialogia, läskipäistä machoilua, köpösiä tehosteita, haahuilevaa juonenkuljetusta ja ihan loistavaa kasarimusiikkia. Matkassa myös tutut kovanaamat John Saxon ja George Eastman. Italoroskan ystävän pakkonähtävyyksiin lukeutuva leffa ehdottomasti. Hands of Steel on myös varsin mukavasti rullaava elokuva moniin köntsägenren lajitovereihinsa verrattuna. Tylsää hetkeä ei juuri elokuvassa ole.Kolme ja puol roskatähtöstä.Harmillisena sivuhuomiona mainittakoon, että elokuvan kuvauksissa sattui helikopterionnettomuus, jossa hengestään pääsi italialainen näyttelijä Claudio Cassinelli.
1031
Chopper Chicks in Zombietown (1989)
Perinteistä roskaviihdettä. Joko tai . Fiiliksestä riippuen. Vähän ehkä vaisuks jäi verrattuna Troma-leffoihin yleensä.
1032
An Eye for Horror (2000)
Hyvä dokkari mutta pieni pituuden lisäys ei olis ollu pahitteeks.
1037
Bad Boys (1983)
Oikein mainio nuorisoleffa Halloween II -ohjaaja Rick Rosenthalilta. Tämän kun katsoi, niin tavallaan vähän harmittaa ettei Rosenthal tehnyt juurikaan enempää tän kaltaisia leffoja. Äijällä selvästi oli tatsia tälläiseen yltiöväkivaltaiseen ja karuun vankilafilmiin. Sean Penn vetää nuoruuden vimmalla roolinsa, samoin muut näyttelijät, mukanaan esimerkiksi vakiokonna Clancy Brown. Juustoistakin meininkiä tässä riittää, ja tietyt asiat vähän häiritsee, kuten se miten äkkiä O'Brienista tulee kaikkien vankien asioita junaileva kunkku. Periaatteessa yhden pahoinpitelyn ansiosta jätkä nousee arvoasteikolla samantien kärkeen. Kokematta juurikaan vastarintaa sen hetkisiltä vankilan kingeiltä. Tuollaisista pikku kauneusvirheistä huolimatta Bad Boys tarjoaa erittäin viihdyttävän ja tylyn matkan nuorisorikollisten väkivaltaiseen maailmaan. Päähahmot on hyvin kirjoitettu siinä mielessä, että molemmissa on sekä pientä samaistumispintaa, mutta toisaalta kumpikin on myös täysin moraaliton toimintatavoiltaan pääosin. Sean Pennin esittämä Mick O'Brien on täysi kaheli jo ennen vankilaan joutumistaan, mutta hänessä alkaa esiintymään jonkinasteista katumusta ja halua muuttua. Esai Moralesin esittämä Paco taas on ennen vankilaan joutumistaan ehkä hieman rauhallisempi kaveri, ja unelma jonkinlaisesta edistyksestä on olemassa. Mutta kun hänen pikkuveljensä kuolee, Paco muuttuu täysin vihan sokaisemaksi eikä osoita enää minkäänlaista halua normaalia elämää kohtaan. Eli tavallaan molemmat kundit kokee muutoksen eri tavalla ja ovat ikäänkuin toistensa vastakohdat, ollen kuitenkin molemmat kokoajan samassa jamassa ja loputtoman väkivallan kierteessä. Loppupuolella leffan jännitteet saadaankin kaksikon kohtaamisesta, ja ihan elokuvan viimeinen kohtaus lyö loistavasti loppuniitin koko hommalle. Lopputekstien rullatessa leffan tihenevä tunnelma on lunastettu.Hiukan kahden vaiheilla, että onko Bad Boys kolmen ja puolen tähden, vai peräti neljän tähden teos. Pakko kuitenkin mennä fiilis edellä ja antaa se nelonen. Kyllä tää sen verran jämäkkä elokuva oli.
1040
Atlantis (1991)
Melkosta unilääkettä. Kyllähän tässä kuvataan merta ja sen asukkaita varsin vaikuttavasti. Pitää vaan olla melkosen hulluna aiheeseen että jaksaa töllöttää sitä tunnin ja vartin ilman kerrontaa jne.
1042
Pitkä pitkäperjantai (1980)
Olipahan ihan mielettömän upea brittigangsterielokuva, joka toimii kutakuinkin jokaisella osa-alueella täysin moitteetta. Roolisuoritukset, elokuvan tunnelma, musiikit, kaikki pelaa hienosti yhteen. Bob Hoskins esittää Haroldia, kunnon vanhanliiton Lontoolaista gansteria, joka kesken isojen kauppojen saa peräänsä vainoojan. Tilanne on Haroldille outo, sillä hän on lakaissut käytännössä kaikki vihollisensa pois katukuvasta jo kymmenen vuotta aiemmin. Myrskyn edellä on siis todellakin ollut tyyntä, mutta nyt joku haluaa Haroldin hengiltä. Alkaa armoton ajojahti pommi-iskujen ja murhien syyllisten etsimiseksi. Bob Hoskins vetää raivopäisen roolisuorituksen, ja jossain oli verrattu äijää pitbull -koiraan. Aika osuva vertaus. Harold on hahmona määrätietoinen, kaduilta oppinsa saanut kovanaama joka ei kaihda käyttää mitä tahansa keinoja päästäkseen määränpäähänsä. Haroldin apuna on nuorempi hiukan räkänokkainen gangsteri Jeff, sekä pidempään mukana roikkunut "torpedo" Razors (jota muuten esittää myös Guy Ritchien Puuta, heinää ja muutama vesiperä -elokuvastakin tuttu P.H Moriarty). Helen Mirren näyttelee myös loistavasti miehensä rinnalla vahvana seisovaa gansterivaimoa. Juonikuvio on vähintäänkin mehukas, ja kun alkujorinat on saatu puhuttua niin elokuva on todella mukaansatempaavaa seurattavaa. Mitä enemmän paska osuu Haroldin tuulettimeen, sitä enemmän mies alkaa käydä kierroksilla. Leffan väkivalta on tylyä ja sitä on paljon. Etenkin yksi kohtaus tuli suorastaan puun takaa, jossa puukotetaan äijää rikotulla viskipullolla kaulaan. Kovaotteisuuden ja ylipäänsä tiheän tunnelman tukena soi Francis Monkmanin aivan mielettömän upeat musiikit. Elokuvan tunnari jää päähän jauhamaan, ja varsinkin loppukohtauksessa tuota biisiä on käytetty niin tyylillä, että ei voi kuin ihastella. Parhaita rikoselokuvan loppukohtauksia ehdottomasti mitä oon hetkeen nähnyt. Musiikki ja kuva sulautuu yhteen sillä tavalla, että se aiheuttaa elokuvan tapahtumien kulminaatiopisteenä suorastaan kylmiä väreitä. Haroldin ilme kertoo kirjaimellisesti lopussa enemmän kuin tuhat sanaa.En voi kuin suositella katsomaan, jos vähänkin rikoselokuvat kiinnostaa. Tällä on taatusti ollut iso vaikutus esimerkiksi Guy Ritchien tai Quentin Tarantinon kaltaisten ohjaajien elokuviin. Kyseessä on mestariteos ja gangsterielokuvan klassikko, siitä ei ole epäilystäkään.
1044
Alucarda (1978)
Mielenkiintoinen meksikolainen kauhupläjäys, joka ammentaa niin saatananpalvonnasta kuin vampyyritarinoistakin teemojansa. Elokuvan on ohjannut Alejandro Jodorowskyn ystävä ja esimerkiksi El Topon tuottanut Juan Lopez Moctezuma. Alucarda lienee miehen tunnetuin elokuva, Mansions of Madnessin ohella. Tästä tulee muuten monellakin tapaa Jodonkin leffat mieleen. Elokuva nojaa todella paljon visuaaliseen tulitukseen, verta ja tulta ei todellakaan säästellä. Näyttelijäsuoritukset elokuvassa on todella yliammuttuja ja parissa kohtaa homma lipsahtaa suorastaan naurettavan puolelle. Tästäkin huolimatta, ja ehkä osittain sen myötäkin, kyseessä on todella viihdyttävä elokuva. Leffan lyhyestä kestosta stooria pohjustellaan vain hetken aikaa, sitten lyödään pedaali pohjaan ja annetaan palaa. Rituaalien, rienaamisen ja eksorsismin kautta päästään hysteerisen kiljumisen saattelemana loppuhuipennukseen, joka on kyllä hienoa katsottavaa.Kokonaisuutena varsin kelpo elokuva, joka on taatusti aikoinaan herättänyt hämmennystä ja pahennusta. Tämä sopii hyvin vaikka double-feature tyyppiseen katseluun Satanico Pandemoniumin kanssa, joka edustaa lajityyppinsä lisäksi myös samaa valmistusmaata. +
1045
Henry Lee Lucas - sarjamurhaaja 2 (1998)
Tuli katseltua alkuperäisen Henryn perään tämä vuosia myöhemmin valmistunut jatko-osa. Ei oikein vakuuttanut. Tunnelmaa tässä ei ole enää nimeksikään ja ykkösosasta on yritetty toisintaa valtaosa juonikuvioista ja kohtauksista. Tavallaan Henry II kaatuukin siihen, että se yrittää tehdä täysin samat asiat kun ensimmäinen elokuva, mutta päätyy olemaan kaikilla osa-alueilla todella paljon heikompi. Ykkösosan upea visuaalinen puoli on muuttunut tasaisen latteaksi, eikä näyttelijät nouse missään kohtaa ekan osan tasolle. Etenkin pääosan Neil Giuntoli on varsinainen puupökkelö, eikä Michael Rookerin psykopaattisesta uhkaavuudesta ole minkäänlaisia rippeitä siirtynyt Giuntolin Henrylle. Juoni ottaa myös sellasia sivujuonteita, että kaikki meni jossain kohtaa niin överille linjalle, ettei tätä voi vakavissaan ottaa mitenkään. Henry II on siltikin ihan kohtuullisen viihdyttävä tapaus, etenkin jos yrittää olla vertailematta sitä edeltäjäänsä, mikä on tietysti hiukan hankalaa kun filmi yrittää kokoajan uusia ykkösosan meininkiä. Alkoi muuten naurattaan ihan hulluna kun kelailin tän leffan "tuhopoltto" -kuvioita, ja leikittelin ajatuksella että "perustuikohan tääkin tositapahtumiin". Jutut on niin korkealentoisia, etten ihmettelis vaikka tosielämän Henry Lee Lucas olis linnassa tälläsiä sepustanutkin! Paatunut valehtelija ja kaikensortin pipipää kuitenkin kyseessä.Mitään ekan osan kaltaista loistoa on tältä odottaa, mutta kyllä tää semmosena pöljänä viihteenä toimii jossain määrin. Tässä on myös itseasiassa jokusia todella mustalla huumorilla ryyditettyjä hauskoja kohtauksia.
1050
Truck Turner (1974)
Omassa genressään todellinen täysosuma. Isaac Hayes Mack "Truck" Turnerina on vähintään yhtä kova jätkä kun Richard Roundtree Shaftina. Tässä leffassa on kaikki kohdallaan. Veristä toimintaa, timantinkova soundtrack, räikeitä pahiksia, jo mainittu Isaac Hayesin roolisuoritus, komeita takaa-ajoja, puhumattakaan elokuvan loppuräiskinnästä. Huhhuh. Jos bläxploitaatiofilmit on sun juttus, niin tää on pakollista katsottavaa!
1055
Peikko (1986)
Charles Bandin nimi krediiteissä on kyllä aina lupaus seikkailusta. Äijä on ollu läsnä tekemässä ihan aitoja helmiäkin, kuten Re-Animatoria, From Beyondia ja Tourist Trapia. Lähinnä Band kuitenkin tunnetaan esimerkiksi mainitsemiani leffoja myöhemmästä Full Moon -lafkasta, joka on puskenu vuosikymmenien ajan roskafilmejä suoraan kotitallenteille. Troll on Bandin aiemman yhtiön, Empiren tekosia, mutta vois ryönäiseltä olemukseltaan olla myöhempiä Full Moon -teoksia aivan hyvin. Troll on kasattu oikeestaan todella vakuuttavalla porukalla. On suoranaisia kulttinäyttelijöitä, tehosteguruja jne. Jopa poplegenda Sonny Bono häärii ruudulla! Siltikin lopputulos on jotenkin toooooooodella kämänen. Tehosteita siis lukuunottamatta, siltä puolelta ei pysty antamaan noottia. Trollin ehkä suurin vika on se, että siitä lähdettiin tekemään lastenelokuvaa. Ohjaaja ja tehostevelho John Carl Buechler olis halunnu tehdä filmistä enemmänkin slasher-henkisen, mutta Bandin idea oli vääntää PG-13 -elokuva. Ei hyvä. Sanottakoon kuitenkin ettei se todellakaan ole elokuvan ainoa kompastuskivi. Käsikirjoitus on täysin älytön, lapsinäyttelijät rasittavia ja jotenkin elokuva onnistuu laahaamaan aivan liikaa tunnin ja kahdenkymmenen minuutin kestostaan huolimatta. Ihan lupaavasta premissistään ja hienoista rölli-efekteistä huolimatta Troll on todella valju ja tyhjänpäiväinen elokuva. En ihmettele yhtään, että tämä ykkösosa on jäänyt totaalisesti maailman huonoimpanakin pidetyn kakkososansa varjoon.Hauska muuten että päähenkilöiden nimet on Harry Potter Senior ja Harry Potter Junior!
1056
Beast in Space (1980)
Ihan helvetin outo scifi-pehmopornosekoilu. Todella kämäsiä efektejä, lavasteita ja puvustusta. Samoja ottoja kierrätetään ajan roskaelokuvien hengen mukaisesti monia kertoja. Täysin päätön ja umpipöljä juoni. Mitä muuta tästä nyt voi sanoa. Ikävä kyllä Beast in Space ei oikein oo viihdyttävä, ennenkuin vasta ihan loppumetreillä. Siinä kohtaa kun fauni-mies paljastaa meisselinsä niin alkaa tapahtua, ja sen jälkeen sainkin monet huutonaurut, mutta kaikki siihen asti johtava on vaan ihan helvetin tysää ja unettavaa katsottavaa. Sirpa Lane -leffana tääkin omaa toki pientä kuriositeettiarvoa roskaleffadiggarin silmissä.Harmi että elokuvan viihdyttävä osio starttaa vasta ihan lopussa. Siitä ja Sirpasta voi lätkästä sen puolikkaan yhden tähden päälle. Muuten täysin yhdentekevä tekele.
1058
Merirosvoradio (2009)
Kunnon hyvän fiiliksen leffa. Jaksaa piristää joka kerta kun tän kattoo, brittihuumoria parhaimmillaan, draamaa unohtamatta. Niin ja tietenkin hyvää musiikkia. Toimii!
1061
Valuva kauhu (1977)
Varsin kelvollinen camp-klassikko. Rick Bakerin laadukkaat tehosteet, ja sopivan ryönäinen meininki takaa viihtyvyyden koko elokuvan maltillisen keston ajan. Hyvää kaljotteluviihdettä, ei sen enempää, eikä vähempää.Arrowin blu-ray ehdottomasti julkaisu, jos tämä kiinnostaa.
1063
The Case of the Bloody Iris (1972)
Ei omia suosikkigiallojani, mutta onhan tässäkin hetkensä. George Hilton ja Edwige Fenech on hyviä valintoja rooleihinsa. Kaikki genren perus troopit löytyy, kuvaus on tyylikästä (joskin ehkä jopa hiukan geneeristä) ja juoni pysyy loppuun asti ihan mielenkiintoisena. Siltikin kun näitä on katsonut niin paljon, olis kaivannu jotain erityisempää särmää vielä. Näinollen Case of Bloody Iris jää vähän sinne "ihan kiva" -osastoon, giallojen valtavassa valikoimassa.
1065
Zombies - yön paholaiset (1983)
Toi jotenkin aikalaiset italozombi-serkkunsa mieleen. Tunnelma paikoin ihan jees. Hommaa kuitenkin käynnistellään ihan liian pitkään, ja sitten kun loppukliimaksiin päästään, on se kokolailla pettymys. Ihan hyvä ja letkeä kasarifiilis tässä silti on. Ja tehosteet, kun niitä viimein päästään näkemään, on toki hienoa katseltavaa. Adam Westin yrmyilystä voi antaa pienen plussan! +
1067
Ratman (1988)
Melkonen pökäle. Kyseessä olis täysin tavallinen tylsä roskaslässeri, jossei mukana olis ikimuistoista murhaajaa, jota tulkitsee aikanaan maailman lyhyin näyttelijä, Nelson de la Rosa. Myös musiikit on taas kerran timanttia, italotuotos kun on kyseessä. Goree, verta ja viihdyttävää meuhuamista on kuitenkin liian vähän, jopa lyhyeen kestoon suhteutettuna. Kuitenkin lisäviihdettä tulee taas ihan helvetin tönköstä ja tahattoman koomisesta näyttelemisestä. Elokuvan tagline on ihan huippu: He's the critter from the shitter! Omassa kuragenressään voi olla vähän ylempänä, mutta muuten +
1068
Rumble (2002)
Rumble on muodostunut hiljalleen yhdeksi omista kotimaisen komedian suosikeista. Tässä ei ole varsinaista juonta lainkaan, vaan elokuva kuvaa katkelman teddyrokkariporukan kesäpäivästä. Äijät ajelee ympäri maaseutua vanhalla cadillacilla, samalla viinaa litkien ja safkaa etsien. En tiedä mikä tässä edes napsahtaa itelle niin lujasti. En oo mikään fiftari-estetiikan tai musiikin suurin fani, mutta jotenkin Rumblessa kaikki natsaa kohdalleen. Ensinnäkin näyttelijät on ihan ilmiömäisiä. Eritoten Vesku ja Tommi Korpela vetää tässä sellaisen show:n pystyyn, ettei sitä voi kuin ylistää. Myös Jari Nissinen ja Jari Pehkonen sopii mainiosti porukkaan. Sivuosissa nähdään myös monia tuttuja nimiä hyvissä pienemmissä rooleissa. Leffan kesto palvelee täydellisesti juonen puutetta. Samalla leffan rytmi pysyy täydellisenä. Toki itse oon katsellut tän miljoonaan kertaan, joten voisin katsella tätä koheltamista vaikka kolme tuntia ilman mitään ongelmia. Näyttelijöistä selvästi näkee, että leffaa tehdessä on ollut hauskaa. Ohjauksesta vastanneelle Volaselle voi myös heittää kaks peukkua ylös.Omalla kohtaa täydellinen elokuva, jonka tehot ei ole laskenut katselukertojen myötä tippaakaan. Tää on pakko katsella aina tietyn väliajoin uudelleen. Dillinger-pizzan ja keppanan kera tietysti! Suosittelen!
1069
Touch of Death (1988)
Varsin näpsäkkä, runsaasti mustaa huumoria sisältävä sarjamurhaajaelokuva Lucio Fulcin uran loppuvaiheilta. Gorea on jonkinverran, ja se on tyylillä tehty. Jännitystä ei leffassa niinkään ole, koko hommaa seurataan itse murhaajan näkövinkkelistä, ja komedia on melkeinpä elokuvan vahvin aspekti. Naurua revitään irti esimerkiks pieleenmenneestä ruumiin hävittämisestä ynnä muista kieroista jutuista. Vähän samantapaista äkkiväärää huumoria jota nähtiin tässä taannoin ilmestyneessä Lars Von Trier -elokuvassa The House That Jack Built. Mukana on myös italoroskalle omaisesti sitä tahatonta huumoria ja suoranaista kalkkunameininkiä, joka maistuu kyllä meikäläiselle paremmin kuin hyvin!Viihdyttävä pläjäys, joka menee ehdottomasti Fulcin teoksissa sinne parempaan keskikastiin. +
1070
Friday Foster (1975)
Yksi maailman kauneimmista näyttelijättäristä eli blaxploitaation kuningatar, Pam Grier, näyttelee Friday Foster nimistä valokuvaajaa. Friday sattuu paikalle kun mystistä miljonääriä yritetään salamurhata lentokentällä. Friday tietysti näpsii kuvia tekijöistä minkä kerkiää, ja joutuu liemeen. Tästä alkaa soppa, johon sotkeutuu poliitikkoja, murhamiehiä, poliiseja ynnä muita tekijöitä. Onneksi Fridayn kaveriksi lyöttäytyy yksityisetsivä Colt, jota näyttelee Yaphet Kotto. Mies vetää kyllä energisen Pamin rinnalla todella hyvän roolin. Kotto tuo rauhallisella mutta lupsakalla olemuksellaan hienosti vastapainoa sähäkälle Grierille. Tässä nähdään muuten kahden edellämainitun lisäksi melkoinen kaarti tuttuja naamoja. Mukana on esimerkiks Carl Weathers, Paul Benjamin, Eartha Kitt ja Scatman Crothers. Myös muita bläkkäreistä tuttuja kasvoja löytyy. Elokuvan on ohjannut Arthur Marks, joka oli myös puikoissa tässä topicissa aiemmin arvostelemassani elokuvassa J.D's Revenge. Yhtä synkillä vesillä ei tälläkertaa olla, vaan Friday Foster on ehkä jopa komediallisempi elokuva kun blaxploitaatiot monesti muuten. Verta ja väkivaltaakin on hiukan vähemmän mitä on totuttu näkemään. Tai sitten tää tuntu kepeältä edellisellä kerralla katsomani ultrasynkän ja väkivaltaisen Verisen kadun jälkeen. No jokatapauksessa, tuo kepeys ei haittaa ollenkaan, sillä huumori on varsin toimivaa ja tästä jäi todella sellanen lämmin ja hyvä fiilis. Niin ja siis ei tää mikään toiminnaton elokuva ole silti, vaikka kevyempi onkin. Tässä ajetaan mm. takaa-ajoa Cadillacin ruumisautolla, sekä lopussa annetaan oikein kunnon villinlännentyylinen piiritys-shootout. Eli kyllä äksöniä riittää sitä kaipaaville myös. Musiikkipuoli jätti vähän toivomisen varaa, sillä sellaista oikein muistettavaa ja iskevää tunnaria ei tässä ikävä kyllä ollut. Meininki on kyllä tasaisen groovaavaa ja kurnuttavaa funkia alusta loppuun, ei siinä mitään, mutta sellaista ikonista tunnaria ei tästä syntynyt. Yleensä näissä bläkkäreissä on aina sellainen tunnuskappale, joka jää kalloon pyörimään pitkäksi aikaa.Kiteytettynä kevyt, hauska ja vauhdikas blaxploitaatioelokuva. Helppo suositella genren ystäville, Pam Grier -faneille sekä ihan tavan elokuvadiggarillekin.
1073
Suuri sininen (1988)
Tää ylitti kyllä odotukset. Ajattelin kun kyseessä on elokuva yksinomaan sukeltamisesta ja merestä, että kyllä tulee oleen tylsä kaks tuntia ja nelkytminuuttia. Olin väärässä. Tarina ja hahmot on jo mielenkiintoisia, mutta se mikä tästä tekee todella hienon elokuvan on nimenomaan se visuaalisuus. Eipä tuu mieleen toista elokuvaa missä meri olis kuvattu noin upeasti.
1076
Kymmenes uhri (1965)
Olipas melko hauska ja aikakaudelleen kerrassaan erilainen italialainen elokuva. 10th Victim on näitä "The Most Dangerous Game" -elokuvan jälkeläisiä, joskin tätä ryydittää vahva satiiri sekä musta huumori. Molemmat itseasiassa toimii todella hyvin. Vielä kun elokuva on 60-lukulaisittain futuristisen näköinen, ja täytetty mitä oudoimmilla esineillä ja pop-taidemaisilla lavasteilla ja otoksilla, alkaa paletti olla kokolailla kasassa. Visuaalinen puoli sekä vinoutunut tunnelma ajaa ehkä tuon ihmisjahti-juonen ohi, muttei sekään jää liiaksi taka-alalle, vaan jaksaa kyllä pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Marcello Mastroianni on kelpo mies rooliinsa, mutta täytyy kyllä sanoa, että upea Ursula Andress varastaa shown tässä elokuvassa. Eikä tuo nyt mikään ihme sinällään ole. Andressin ja Mastroiannin kemiatkin pelaa kyllä hienosti yhteen, ja elokuva saa paikoin myös kaiken muun fiiliksen vaihtelun lisäksi romanttisen komedian piirteitä. Tavallaan normaalisti tälläinen sillisalaatti varmaan tuntuisi jotenkin hankalalta katsottavalta, mutta 10th Victimin omaperäinen ulkoinen ilme ja (aiheeseen nähden) absurdin hyväntuulinen meininki pitää hymyn naamalla kyllä.10th Victimiä on jokseenkin helppo suositella kenelle tahansa kulttielokuvan ystävälle. Se on omalaatuinen silmiähivelevä trippi ja tunnelmapala 60-luvulta, jonka kaltaista ei nyt ainakaan ihan joka päivä kävele vastaan. Italocinemasta kiinnostuneille myös varmaa kamaa. +
1078
Hornankuja (1977)
Jälleen kerran jämäkkä tieteiselokuva 70-luvulta. Joo, toki Hornankujan efektit on melko vanhentuneita, osa jopa todella rumalla tapaa, mutta silti siinä on tuhatkertaisesti charmia verrattaen moniin nykypäivän muovisiin räpellyksiin. Elokuva sijoittuu kolmannen maailmansodan, ja totaalisen ydintuhon jälkimaininkeihin, jossa muutama selviytyjä yrittää löytää muita ihmisiä. Kulkupeleinä pahalle säteilyvyöhykkeelle, eli "damnation alleylle" on kaksi erikoisvalmisteista panssariajoneuvoa kaikilla herkuilla. Muiden selviytyjien etsimismatkalla törmätään sitten kaikenlaisiin haasteisiin, kuten tappajatorakoihin ja radioaktiivisiin myrskyihin. Tätä leffaa 20th Century Fox muuten markkinoi isolla rahalla ja olivat varmoja sen menestyksestä, mutta samana vuonnapa sattui tulemaan yksi toinenkin ihan "kohtuullisen" kova hittiscifielokuva, ja Damnation Alley vaipui unholaan. Onneksi tästä on ainakin brittiläinen Signal One Entertainment tehnyt varsin laadukkaan blu-rayn, sillä tämä oli todella positiivinen katselukokemus.70-luku on kyllä oma suosikkini, mitä tulee tieteiselokuvan vuosikymmeniin. Damnation Alleykin on varsin kelpo genrensä edustaja.
1081
Kuilu ja heiluri (1961)
Kuilu ja heiluri jatkaa Roger Cormanin "Edgar Allan Poe" -leffojen sarjaa, ja on toisena ilmestynyt elokuva tuosta rimpsusta jonka äijä pukkas 60-luvulla maailmaan. Käsikirjoituksesta vastasi myös jälleen Richard Matheson. Tykkäsin tästä ehkä vielä hiukan enemmän kuin tätä edeltäneestä "The Fall of the House of Usherista". Jotenkin meininki on vielä hiukan nyrjähtäneempää ja juonessa on enemmän koukeroita. Hyvin simppelillä linjalla siis mennään silti edelleen, ja pohjimmiltaan kyseessä on hyvinkin perinteinen goottilainen kauhuelokuva. Pit and the Pendulum on monelle kauhuelokuvien ystävälle taatusti tuttu tapaus vähintäänkin nimeltä, sillä tuo uhrinsa kahtia repivällä terällä varustettu heiluri on kyllä todella ikoninen pala kauhun historiaa. On jopa jotain väitteitä, että moista heiluria olisi ihan oikeesti käytetty inkvisition aikana ihmisten kiduttamiseen. Tai sitten ei, kuka tietää. Jokatapauksessa tuo kapistus on idena jo melko puistattava, ja on kyllä omiaan luomaan jännitettä leffaan, vaikka ei olekaan kuin pienessä roolissa. Kyseinen kohtaus on kyllä sitten sitäkin vaikuttavampi. Mainittakoon myös, että Vincent Price on tottakai taas mies paikallaan myös tässäkin elokuvassa, siitä ei ole epäilystäkään. Toki myös muu cast on ihan hyvä, mutta tuppaa vähän jäämään maestron jalkoihin, joka on kyllä aika yleistä miehen elokuvissa. Plussaa voi myös antaa jälleen upeista lavasteista, sekä elokuvan viimeisestä otoksesta, joka porautuu tehokkaasti katsojan tajuntaan!Ihan miksikään klassikoksi en välttämättä lähtis Pit and the Pendulumia nostamaan, mutta kyllä tää sellanen genren perusteos on, jota voi helposti suositella jos vähänkään nämä vanhemmat kauhuelokuvat on sydäntä lähellä. Vincent Price ja Roger Corman -faneille tottakai myös pakollista nähtävää. +
1085
Mortuary (2005)
Arvostan Tobe Hooperia valtavasti kauhuohjaajana, mutta täytyy sanoa että kyllä äijällä on lähes yhtä paljon näitä huteja, kuin hittejäkin. Mortuaryssa on kyllä ideaa ja ihan hyvät lähtökohdat, mutta kun kaikki on toteutettu päin honkia. Näyttelypuoli ei toimi, eikä tehosteet, eikä hirveesti mikään muukaan. Auttamatta kertakäyttökamaa. Hädintuskin sitäkään. Hooperin heikoimpia teoksia.
1088
Cut-Throats Nine (1972)
Tämä elokuva vetää kyllä monet muut genrensä elokuvat hirttolaverilta heittämällä alas. Kurkunleikkaajien yhdeksikkö nousee kyllä yhdeks omista lempiwesterneistä koskaan. Aikalaisekseen erittäin brutaalia ja tylyä meininkiä tarjoava elokuva on poikkeuksellisesti Italian sijaan espanjalainen tuotanto. Laskisin silti tän spagettiwesternin genreen, sillä se täyttää aivan kaikki tunnusmerkit joita italianserkkunsa omaavat. Sillä erotuksella, että Cut-Throats Nine onnistuu lähes joka osa-alueella olemaan vielä nihilistisempi ja raaempi, niin visuaalisesti kuin pinnan altakin. Tarina kertoo kersantista jonka on määrä viedä vankkurillinen rangaistusvankeja paikasta a. paikkaan b. Matkan varrella kultarosvot pysäyttävät vankkurin ja taistelun temmellyksessä kuljettajat saa surmansa, ja vangit jää täysin tämän Robert Hundarin esittämän kersantin kontolle. Siitä alkaa verinen ja armoton erämaaretki takaisin kohti sivistystä. Matkaa ei helpota yhtään se, että kersantilla on matkassaan myös hänen kaunis ja nuori tyttärensä. Vangit ei myöskään todellakaan ole mitään karjavarkaita, vaan ihan puhdasverisiä murhamiehiä ja raiskaajia. Mielestäni tämä elokuvan peruspremissi on aivan loistava. Ei ehkä täysin originaali, onhan näitä elokuvissa nähty paljonkin vastaavanlaisia, mutta kelpo vaihtelua silti spaguissa yleiselle kostotarinalle tai pelastusretkelle. Vielä kun hahmoista valtaosaan syvennytään lyhyillä mutta sitäkin oleellisemmilla leikkauksilla heidän taustoistaan, se antaa näille tyypeille kasvot. Lopussa sitä huomaa olleensa kiinnostunut jokaisen kohtalosta, sekä hyvisten että pahisten. Cut-Throats Nine myös tarjoaa muutaman napakan ja toimivan juonenkäänteen, joista osa on todella odottamattomia, mutta osa toki hiukan ennalta-arvattaviakin. Juonessa on myös yksi todella iso faktuaalinen aukko, jota en kyllä itse tullut edes ajatelleeksi, mutta ei se oikeastaan vaikuta filmin toimivuuteen millään lailla. Ellei sitten tälläset asiat vaivaa. IMDb:n goofseista löytyy ko. moka jos kiinnostaa, en viitsi sitä tähän kirjotella sillä se spoilaa osan elokuvasta.Tarinan lisäksi elokuva antaa vahvaa antia visuaalisella puolellakin. Rujonkauniit vuoristot ja lumiset maisemat antaa hienot puitteet veriselle selviytymiskamppailulle. Ja niitähän tässä riittää, sekä verta, että kauniita maisemia. Leffa yltyy paikoin about Lucio Fulci -tyyliseks gore-ilotteluks, mikä on kyllä erikoinen aspekti tuon ajan westernille. Veriset kohtaukset tukee elokuvan muutenkin raakaa otetta. Filmi tuo moninpaikoin mieleen Sergio Corbuccin mestariteoksen, Suuri hiljaisuus. Aika samoilla synkkyyden leveleillä liikutaan. Musiikkipuoli on myös suurimmalta osin kauhuelokuvamainen ja uhkaavaa ilmapiiriä korostava. Ei ehkä muistettavimpia tästä genrestä, mutta tunnelmaan täydellisen sopiva. Tuota tunnelmaa ja leffan tarinaa ajatellen voisi kuvitella että Quentin Tarantino olisi ottanut tästä vahvasti vaikutteita elokuvaansa Hateful Eight. Saatan olla väärässäkin, mutta lumiset maisemat, vankikuljetus, mökkiin jumittuminen ja elokuvan nimi antaa kyllä olettaa että Cut-Throats Nine olisi pyörinyt Tarantinonkin kotiteatterissa jokuseen kertaan.Kaikenkaikkiaan mieletön pläjäys spagua, ultraväkivaltaisella otteella ja vahvoilla kauhuviboilla. Ainoastaan elokuvan loppukohtaus oli hieman töksähtävä, ja jätti toivomisen varaa, mutta tavallaan sekin tukee leffan lohdutonta tunnelmaa.Ei todellakaan kaukana täydellisestä spagettiwesternistä.
1090
Subway (1985)
Aika kummallinen leffa. Tuntuu ettei leffassa tapahtunu mitään, sitten toisaalta taas tapahtui vaikka mitä. Parasta antia ehkä takaa-ajo kohtaukset (etenkin ensimmäinen) ja oudot hahmot.
1093
Sweet Sweetback's Baadasssss Song (1971)
Viimekuussa kuollut Melvin Van Peebles tuskin arvas aikoinaan toista pitkää elokuvaansa tehdessä, minkälaisen vierivän kiven hän tökkäsi liikkeelle. Ja toi kivi pyöri usean vuoden järkyttävällä vauhdilla kasaten mukaansa palasia elokuvan eri osa-alueilta ja antaen samalla mustalle väestölle lisää ääntä kuuluville. Puhun siis tietysti koko blaxploitaatiogenren synnyttäneestä elokuvasta, Sweet Sweetback's Baadasssss Songista vuodelta 1971. Van Peebles tosiaan ohjasi, kirjoitti, leikkasi ja näytteli pääosan itse tässä elokuvassa. Elokuvan rahoituken Van Peebles hoiti myös itse. Osan rahoista hän tosin lainasi Bill Cosbylta. Sweetback tuotettiin kengännauhabudjetilla, muistaakseni jollain 150 000 dollarilla. Leffa kuitenkin tuotti takaisin viitisentoista miljoonaa dollaria, ja siitä tulikin oman aikakautensa tuottoisin indie-elokuva. Tämän jälkeen tottakai MGM:n studioilla herättiin, ja Richard Roundtreen tähdittämä Shaft puskettiin ulos. Alunperinhän Shaft oli kirjoitettu elokuvaa varten valkoiseksi dekkariksi, mutta muutettiin sittemmin mustaksi. Veikkaisin että tähän Van Peeblesin elokuvalla oli vaikutusta. Shaftin menestys viimeistään potkas koko blaxploitaatiogenren todelliseen vauhtiin. Siinä hötäkässä Sweet Sweetback jäikin hiukan vähemmälle huomiolle. Onneks kuitenkin Van Peebles on saanut tästä vuosien mittaan runsaasti tunnustusta, ja siinä missä elokuva itsessään ei ehkä oo mikään mestariteos, on se sitäkin tärkeämpi historiallisesti. Myös leffan tekoprosessi on jokseenkin koko genrensä mielenkiintoisimpia tarinoita.Elokuvahan kertoo siis Sweetback nimisestä kundista, joka joutuu todistamaan parin valkoisen poliisin hakkaavan mustaa nuorukaista hengiltä. Sweetback päätyy sitten pieksemään edellämainitut kytät, ja saa koko poliisilaitoksen peräänsä. Hengen alkaen olemaan vaarassa, Sweetback ottaa jalat alle. Tästä seuraa liki koko leffan kestävä takaa-ajo ja juoksu pitkin saastaisia kujia, kohti Meksikon rajaa ja vapautta. Elokuva on todellinen sekoitus, ja paikoin sekasotku, erilaista tunnelmointia. Välillä homma pyörii ja rullaa kuin normaali toimintaelokuva tai rikoselokuva, toisinaan Van Peebles pyörittelee lähes unenomaista ja psykedeelistä kuvastoa ruudulle. Seksi on myös vahvasti läsnä kokoajan. Leffa alkaa kohtauksella jossa bordellissa varttunut Sweetback hässii prostituoidun kanssa, ollessaan itse vielä lapsi (nuorta Sweetbackia näyttelee muuten Melvinin kolmetoistavuotias poika Mario). Tää kohtaus on vain yksi leffan kontroversiaaleista kohtauksista, ja sitä onkin vatvottu että halusiko Van Peebles kuvailla tässä raiskausta, vai onko tää samalla jonkinlainen allegoria miehisyysriitille? Sweetback kun kasvaa tuon kohtauksen aikana aikuiseksi. No, mene ja tiedä. Kontroversiaalisista jutuista vois myös mainita sen, että tää tais olla ensimmäinen elokuva jossa musta mies tappaa valkoisen miehen, eikä jää edes kiinni siitä. Voin vaan kuvitella minkälaista polemiikkia kaikki tälläset aspektit on aikoinaan aiheuttanu. Väkivaltaa Sweetbackissa nähdään muutenkin runsaasti, oikeestaan ehkä muihin genrensä elokuviin verrattuna jopa keskivertoa enemmän. Elokuvan vahvan tunnelman lisäks täytyy nostaa esille sen realistisen oloinen ilme. Vaikka osa roolisuorituksista on todella amatöörimäisiä, ja epärealistisia, niin leffan kuvaus ja visuaalinen puoli tukee taas sitä karua meininkiä mitä Van Peebles on tässä selkeesti hakenutkin. Tietynlainen tylyys välittyy kyllä hyvin. Tykkäsin myös montaasista jossa poliisit etsii Sweetbackia ja tiedustelee ohikulkijoilta että olisko karkulaista sattunu näkymään. Jotenkin tuli sellanen fiilis että Van Peebles on vaan kuvannu satunnaisia ihmisiä ja laittanu sen leffaan. Ja näin todennäköisesti asian laita onkin, sillä mies on kreditoinut heti elokuvan alkuun yhdeksi näyttelijäksi "The Black Community". Pisteitä vois myös antaa Earth, Wind & Firen musiikeista, sekä Melvin Van Peeblesin omasta jäyhästä roolisuorituksesta Sweetbackina.Sweet Sweetback's Baadasssss Song on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Se on halpa, paikoin puuduttavan laahaava ja sekava, mutta samaanaikaan todella omaperäinen ja hienoja ajatuksia omaava edelläkävijä. Sanoisin jopa tietynlainen virstanpylväs 70-luvun amerikkalaisessa rikoselokuvassa. Tärkeä teos. +
1094
Island of Death (1975)
Joo, kauan kesti ennenkuin sain aikaiseksi katsoa tämän Nico Mastorakiksen kulttiteoksen. Kyllähän se tavallaan lunasti odotukset suurimmalta osin. Meininki on täysin vinksahtanutta, ja leffa onnistuu törkeydellään jopa yllättämään parikin kertaa. Puhutaan kuitenkin 70-luvun puolivälillä ilmestyneestä elokuvasta, tohon aikaan ei kuvaruudulla oltu nähty vielä ihan kaikkea, mitä tänäpäivänä. Island of Death tais muistaakseni olla brittien pahamaineisella video nasty -listallakin, eikä ihme. Ronskia matskuahan tässä oli, ei ehkä niinkään mitään gore-ilottelua, mutta toooooodella sleazya ja likaista meininkiä. Melkein tekis mieli ottaa suihku tän katsomisen jälkeen. Ei tosin samanlaista suihkua kun mitä yks daami saa elokuvan aikana. Kuitenkin siitäkin huolimatta että Island of Deathilla on kiistattomat törky-arvonsa, ei sitä voi mitenkään nostaa mihinkään klassikkoasemaan edes omassa genressään. Elokuva on ensinnäkin aivan liian pitkä, ja laahaa monessa kohtaa. Filmin ois ihan hyvin voinu typistää puoleentoista tuntiin, tai jopa tunti kahteenkymmeneen minuuttiin. Musiikit sen sijaan oli rautaa! Mikäs sopis sen paremmin murhaamisen, raiskaamisen ja kaiken muun saastan taustalle kuin rauhallinen ja rento lauleskelu. +
1099
Raja (1982)
The Border on erittäin väkevä elokuva joka kietoutuu Meksikon rajalla toimivien rajavartijoiden ja alueella tapahtuvan korruption, salakuljetuksen sekä laittoman maahanmuuton ympärille. Jack Nicholson vetää jämäkän, suorastaan pysäyttävän roolin määrätietoisena Charlie Smithinä, rajavartijana jolle alkaa kaikenlainen paska riittään. Äijä päättää tehdä kerrankin oikein, ja pelastaa nuoren meksikolaisnaisen siepatun lapsen. No tietenkään Charlien korruptoituneet kamut ei diggaile asiasta, ja konflikti on valmis. The Border rakentelee tunnelmaa hitaasti mutta jatkuvasti intensiteettiä nostaen ja panoksia korottaen. Lopussa meinas ruveta kädet hikoamaan, kun ei tiedä yhtään mitä voi tapahtua, tussahtaako henkisesti räjähtämäisillään oleva Charlie? Leffasta tuli vahvasti mieleen 70-luvun jännärit, joka on tietysti pelkkää plussaa meikäläiselle. Vielä kun sivurooleissa nähdään kovanaamoja kuten Harvey Keitel ja Warren Oates. Borderin western-henkinen tunnelma saa myös asiaan kuuluvan päätöksen, ja elokuvan viimeiset kuvat on suorastaan upeita.Kaiken kaikkiaan todella karu ja koskettava draamaleffa. Pelaa tärkeillä teemoilla ja iskee sanomansa katsojan tajuntaan tuntumatta kuitenkaan liian alleviivaavalta. Hieno elokuva. +
1103
Yön saalistajat (1984)
Visa Mäkinen on ohjannu kyllä monta filmiä suomi-roskan eliitistä. Yön saalistajat kuuluu ehdottomasti siihen kastiin. Äärimmäisen viihdyttävä, äärimmäisen huono elokuva! Toimii kun jointti Reunan huuleen.Yks tai viis tähteä.
1106
Shocker (1989)
Alku oli ihan jees mutta sen jälkeen mennään metsään niin lujaa että huhhuh. Elokuvan ideahan oli hyvä, mutta toteutus ontu pahemmin kuin se murhaaja. Ensinnäkin leffassa on muutamia ihan turhia kohtia. Jonathanin muija käy välillä sössöttämässä rajan takaa. Se koru oli myös ihan naurettava ratkaisu. Pääosan näyttelijä on tautisen surkea. Murhaaja oli ihan hyvä sekopäisine nauruineen, mutta sekin jää vähän kaiken muun paskuuden jalkoihin. Viimeiset 20 minuuttia elokuvasta on vielä täyttä perseilyä. Sitten jos tästä haluaa jotain hyvää löytää niin elokuvasta voi bongata monia tuttuja naamoja. Esimerkiksi itse ohjaaja Wes Craven sekä hänen poikansa vilahtaa parissa kohtaa. Evil Dead -ohjaajan Sam Raimin velipoika Ted Raimi on myös pienessä roolissa. Alice Cooperin keikkafilmiä näkyy myös jossain kohtaa töllöttimestä. Shocker on tähän päivään mennessä surkein tekele Wes Cravenilta joka on vastaan tullut.14.8.2022 EDITIhan totaalisen älyvapaa elokuva, mutta jotenkin nautin tästä nyt paljon enemmän kuin ensimmäisellä katselukerralla vuosia sitten. Tämähän on suorastaan viihdyttävä kalkkunapläjäys Wes Cravenilta. Ehdottomasti Shocker lukeutuu äijän huonoimpiin teoksiin, mutta se erottuu sieltä mitäänsanomattomuuksien keskeltä jokseenkin edukseen. Olemalla tietenkin ihan täysin naurettavan överi, sekä muutenkin täynnä kökköjä näyttelijäsuorituksia ja muuta huvittavaa. Elokuvan pääpahista eli sarjamurhaaja Horace Pinkeriä esittää Mitch Pileggi, ja äijä varastaa shown kyllä joka kerta ruudulla ollessaan. Tyyppi vetää niin överin karikatyyripahiksen roolin kun olla ja taitaa. Pinker on jonkinsortin saatanaa palvova sähkömies, joka sitten tietysti muuttuu sähkötuoliin jouduttuaan täysin omituiseksi entiteetiksi joka pystyy kulkemaan sähkölinjoja pitkin, ja tietysti myös ihmisen ruumiista toiseen. Tästä revitäänkin ties mitä hauskoja kohtauksia. Oma suosikki oli kun Pinker on siirtynyt pikkutytön ruumiiseen ja elokuvan protagonisti on vetämässä pikkulikkaa pataan, kun tämän kauhistunut äiti saapuu paikalle. En oikein osaa sanoa, onko tässä yritetty edes luoda minkäänlaista oikeaa kauhuelokuvaa, vai ihan alun alkaenkin kauhukomediaa. Hämmentävä sekoitus kuitenkin on kyseessä, ja vaikkei Horace Pinker tietenkään mihinkään veitsikätisen kollegansa tasolle nouse, niin onpahan silti jokseenkin muistettava leffapahis kyseessä. Samaa ei kyllä voi kuitenkaan sanoa elokuvan muista hahmoista, jotka ovat toinen toistaan puisevampia tapauksia.Varsinaista paskaa, mutta viihdyttävää sellaista. +
1108
Grizzly - ihmissyöjä (1976)
Kokolailla kankea ja kömpelö Tappajahai -ripoffi. Onnistuu kuitenkin olemaan just hyvällä tavalla paska ja överi paikoin. Karhu halailee ihmisiä kuoliaaks? Mitä helvettiä? Hauskaa huttua.
1110
Scream, Blacula, Scream (1973)
Scream Blacula Scream jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Prinssi Mamuwalde on kukistettu, mutta erään "voodoosuvun" hyljeksitty vesa päättää herättää vanhan vampyyrin eloon. Aiemmin on siis puhuttu siitä kuka jatkaa suvun "päämiehenä" edellisen menehdyttyä. Pahiksemme on kuitenkin turhamainen parittaja-mies, ja tätähän suku ei tahdo johtoon päästää. Siitä suivaantuneena saadaan motiivi noihin Mamuwalden herättelyhommiin. No, herätessään kärttyinen Mamuwalde tekee ensimmäisenä tästä niljakkeesta itselleen Renfield-tyyppisen kätyrin. Tälläkertaa kuitenkaan Mamuwalde ei ole etsimässä morsianta, vaan hiffatessaan voodoon voiman, keksii että jokuhan voisin manata hänen kirouksensa ikuisesta elämästä pois. Tähän pestiin Mamuwalde päättää pestata Pam Grierin esittämän Lisan, jolla on voimakkaita voodooskillejä. Mukana heiluu myös Lisan poikakaveri, joka pääsee selville Mamuwalden todellisesta olemuksesta, samaantapaan kuin ensimmäisessä osassa tohtori Gordon Thomas.Scream Blacula Scream ei yllä aivan samalle tasolle ensimmäisen osansa kanssa. Juoni on eroavaisuuksistaan hiukan liian samanlainen kun ekassa osassa. Siis jokatapauksessa plussan puolella ollaan, ja meininki on toisinaan yhtä tehokasta kuin ekassakin, ei vaan ihan yhtä jatkuva taso pysy yllä. Maskeeraukset ynnä muut tuntuu jotenkin huonommilta, samoin jännitteen rakentaminen. Lopun voodoo-manauskohtaus on toki loistava. Musiikeista voi myös jälleen kerran antaa syvän kiitoksen tekijöille, samoin siitä, että William Marshall palasi rooliinsa Mamuwaldena. Mies on ihan aidosti hypnoottinen roolissaan! Mamuwalde onkin hahmona sellainen, että se sopisi ihan aidosti vakavan elokuvan hahmoksi, niin tyylillä Marshall roolinsa vetää. Äijän karisma on niin voimakas, että sitä voisi leikata veitsellä, ja annostella huonommille näyttelijöille, eikä se loppuis siltikään. Samaa voi sanoa Pam Grieristä, joka on kyllä aina yks näiden elokuvien viehätyksestä. Grier on blaxploitaatiocineman kiistaton kuningatar, ja hän tuo aina oman lisänsä leffaan kuin leffaan.Hyvä jatko-osa, sikäli nää jatko-osat ei blaxploitaatiogenressä ole niin kovin yleisiä. Esim. Cleopatra Jonesille ja Shaftille on jatkiksia tehty, mutta mikään itsestäänselvyys ei genren sisällä ollut, että elokuvat saisi jatkoa. Ainoastaan isommat hitit kuulu tähän ryhmään. Scream Blacula Screamia on helppo suositella, jos pitää ensimmäisestäkin osasta.Loppuun vielä suositus brittiläisen Eurekan tupla-bluray -julkaisulle, joka sisältää nämä molemmat elokuvat. Ei ole kallis, varmaan euroissa about 15€ luokkaa. Laadukas ja hyvä julkaisu. Ehdotonta hyllykamaa bläkärien ystäville! +
1114
Banaani Joe (1982)
Banaani Joe on aika perinteistä Bud Spencer -elokuvaa, niin hyvässä kuin pahassa. Huumori osuu puoliksi maaliin, ja välillä lähinnä aiheuttaa myötähäpeää. Etenkin se armeijan kersantti oli vaivaannuttavaa katsottavaa. Budia itseään nyt tietenkin katselee aina mielellään, ja tässäkin ne perinteiset nyrkiniskut lähtee totuttuun tyyliin hienosti. Banaani Joessa oli ehkä silti hiukan liian vähän just tota nyrkkitappelupuolta, joka on usein höntin huumorin lisäks näiden elokuvien suola. Italoelokuvien vakkarisäveltäjien Guido & Maurizio de Angelisin musiikit on taas kohdallaan elokuvan tunnelman kanssa, löysän leppoisaa kesämusaa. Elokuvan ohjannut Steno on tehnyt aiemminkin Spencerin kanssa yhteistyötä esim. Lättäjalka -elokuvissa, ja kyllähän tuo ohjauspuoli tässäkin sujuu. Ehkä isommat viat on hiukan laahustavan ja paikoin liian oikaistun kässärin puolella. Elokuvaa itseään muistettavampi on tuo ikoninen ja upea juliste, jossa Bud Spencer kanniskelee helkkarin isoa banaaniterttua! +
1116
Wedlock - Kalmankihla (1991)
Hyvää käppä-äksöniä jossa Rutku esittää timanttiryöstäjää jolle laitetaan linnassa räjähtävä kaulapanta kaulaan. Toimintaa on riittämiin, ja sivurooleissa nähdään virkistäviä roolituksia. James Remar ja Basil Wallace. Sekä tietysti Groundhog Dayn Ned kusipäisenä vankilanjohtajana! Tosi kämänen leffahan tää on, mutta jotenkin viihdyttävä ja mukavan silmään pistävä oman aikansa tuotos. Myös leffan perus premissi on hauska. Kantsii tsekata jos b-äksönit uppoaa.
1117
An Ideal Place to Kill (1971)
Ihan kelvollinen giallo-henkinen italopätkä. Elokuva starttaa vähän kankeasti, mutta kun tietyt pisteet juonessa ohitetaan ja siirrytään itse asiaan, on meininki yllättävän mukaansatempaiseva. Umberto Lenzin oli ilmeisesti alunperin tarkoitus tehdä Easy Rider -tyyppinen road movie, mutta tuottajat oli painostanu äijää enemmän giallon suuntaan, se kun oli noihin aikaan kuuminta hottia Italiassa. Eipä siinä mitään, leffa toimii näinkin ihan kohtuullisen hyvin. Pikkupervoa meininkiä ja outoilua riittää, totuttuun tapaan. Näyttelijäsuorituksista ei voi mitään älyttömiä kehuja antaa, legendaarinen Ray Lovelock ehkä jäi parhaiten mieleen velmun olemuksensa takia.Ei parasta gialloa, tai Lenziä, mutta kyllä tää italodiggarin hyllyyn mahtuu siinä missä muutkin. +
1118
Koston liekit (1981)
Perinteistäkin perinteisempi slasherfilmi sieltä slasherien kultakauden, eli kasarin alkupäästä. Juoni ei poikkea mitenkään muista genren leffoista, näyttelijät on aika kehnoja ja näinpäinpois. Helvetin isot plussat täytyy kyllä kuitenkin antaa legendaarisen erikoistehostemiehen, Tom Savinin tekemistä tehosteista jälleen kerran. Oli tässä muutenkin pari ihan kekseliästä/muista erottuvaa kohtausta.Genrelleen tavanomaista, mutta ah niin viihdyttävää settiä
1123
Raakalainen (1986)
Raakapää-Reksi kertoo monsterista joka uinuu Dublinin lähistöllä vuorilla, ja herää salamaniskusta haudastaan henkiin rienaamaan niin pappeja kuin huono-onnisia kyläläisiäkin. Veri lentää, kusi lentää, ja Rex riehuu karjuen pitkin maaseutua. Rexillä on muuten jotain patoumia kodinirtaimistoa kohtaan, sillä hirviön käsissä lautaset ynnä muut tavarat saa kyytiä ihan huolella. Täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän täysin elokuvan huonon maineen, mutta ite pidin tätä kuitenkin hyvinkin viihdyttävänä kökkäreenä. Oikealla tavalla huono elokuva kyseessä. Hirviö on kumisen ja kankean näköinen, mutta samaanaikaan tavallaan todella sympaattinen ilmestys. Ehdottoman hyvää roskaviihdettä sitä janoaville. Muille tätä ei oikein voi suositella. Tässä oli muuten hauska ja outo viittaus Nicolas Roegin tunnelmalliseen "Don't Look Now" -elokuvaan.Jos elokuva kiinnostaa, suosittelen hankkimaan brittiläisen Arrow Videon blu-rayn, jolla itse elokuva on saanut hienon käsittelyn, ja levyllä on roppakaupalla näyttelijöiden haastatteluja ynnä muuta mukavaa. Loistava julkaisu tyypilliseen Arrow -tyyliin. +
1125
Avatar (2009)
Vaikkei juoni nyt kovin omaperäinen ollutkaan, on Avatar silti hyvä elokuva. Visuaalisesti suorastaan mahtavaa katottavaa. Rymistelyä on myös siinä määrin, että tän parissa sen kaks ja puol tuntia viihtyy helposti.
1128
Born of Fire (1983)
Tulipas katsottua tämä Pakistanilaisen Jamil Dehlavin jossain määrin kulttisuosiota nauttiva elokuva vihdostaviimein itsekin. Voi pojat, mikä trippi olikaan kyseessä. Born of Fire on vahvasti symboliikkaan ja itämaiseen mystiikkaan nojaava surrealistinen painajainen. Homma alkaa aika kevyesti, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän leffa kääntää katsojan pään pyörälle. Joissain kohdissa ehkä jopa siinä määrin, että elokuvasta on hiukan hankala saada otetta. Tarina kertoo huilunsoittajasta nimeltä Paul, joka lähtee isänsä jalanjäljissä etsimään "Mestarihuilistia", joka on jonkinsortin muinainen paholainen, tai djinn, eli paha henki. Huilisti onkin aiheuttanut olinalueellaan hämminkiä ja muunmuassa tulivuorenpurkauksia, ja mahdollisesti voisi voimillaan peittää koko maan tuleen ja laavaan. Tän kummemmin en edes yritä avata tän elokuvan juonta, sillä se on täysin sivuseikka elokuvan visuaalisen puolen ja symboliikan jaloissa. Tämä elokuva on niinsanottu "tunnelmapala" sanan varsinaisessa merkityksessä. Born of Fire on kuvattu Turkissa, ihan älyttömän kauniissa lokaatioissa, ja parhaimmat otokset on kuin joistain Jodorowskyn parhaimmista teoksista. Todella upeita maisemia ja kuvia. Tää elokuva on selkeesti myös tyyliltään sellanen Jodon leffojen hengenheimolainen, ja jos kyseisen äijän leffat kolahtaa, niin tätäkin voin suositella kyllä varauksetta. En varmaan itse loppukädessä tajunnut puoliakaan mitä elokuvassa haettiin takaa, mutta nautin silti tän katsomisesta todella paljon. Ehdottomasti täytyy joskus ottaa uudelleenkin katseluun.Visuaalista ilotulitusta ja ykkösluokkaista mind-fuckerya. Tän kohdalla vois kai puhua jonkinsortin "hidden gem" -tyyppisestä filmistä, sillä tästä kuulee harvoin missään puhuttavan.
1130
Howard - uuden ajan sankari (1986)
Melkosta tuubaa, mutta älyttömän viihdyttävä elokuva. Menee kategoriaan "niin huono että se on hyvä". Tim Robbins ylinäyttelee ihan helvetisti, mukahauskoja ankkavitsejä viljellään kokoajan ja missään ei oo mitään järkee. Kunnon kalkkunatoimintaa siis! Se on joko viis tähtee, tai jos tätä ajatellaan ihan kunnon elokuvana niin 8.5.2021 EDIT:Kyllä kokolailla samoilla linjoilla edelleen. Viihdearvot on kohdillaan, muut arvot ei. Suurin ongelma tässä on se, että Lucas ja kumppanit teki runsaasti satiiria sisältäneestä sarjakuvasta filmatisoinnin jossa satiiri loistaa poissaolollaan. Tän olis pitäny olla paljon räävittömämpi ja selkeästi aikuisille suunnattu, jotta se olis osunu täysillä maaliin. Nyt elokuva leviää jokasuuntaan, eikä tästä saa oikein otetta. Siltikin siis erittäin hyvää viihdettä, ei sillä. Antaisin ehkä jopa kaksi ja puoli tähteä, eli siis puolikkaan enemmän kuin viime katselukerralla. Howard the kalkkuna ansaitsis kyllä jonkinlaisen uusintafilmatisoinnin jonkun osaavan tekijän käsissä. Potentiaalia ois kyllä.
1131
Cisco Pike (1972)
Tämä tuli hankittua niin sanottuna sokko-ostoksena, Indicatorilla kun tuppaa yleensä olemaan laadukkaita elokuvia katalogissaan, ja 70-lukulainen rikoselokuva on yksi omia lemppareita mitä elokuvan alagenreihin tulee. Oikeastaan 70-lukulainen elokuva ylipäänsä on sitä ominta osastoa mulle. Niinpä sain onnekseni huomata, että eipä mennyt ostos vikaan, vaan Cisco Pike oli varsin mainio verkkaisesti etenevä ja vahvasti aikansa hengessä tehty rikosdraama. Kantrilaulaja ja näyttelijä Kris Kristofferson vetää tässä valkokangasdebyyttinsä Cisco Pikenä, lähes lännensankarin olemuksella varustetulla entisenä douppidiilerinä, joka joutuu Gene Hackmanin esittämän korruptoituneen kytän painostamana palaamaan linnareissunsa jälkeen vanhoihin hommiinsa. Uudesta elämästä muusikkona haaveileva Cisco pakotetaan myymään 100 kiloa kannabista viikonlopun aikana. Matkalla äijä hieman alkaa jopa innostua tuosta aiemmasta elämäntyylistään uudelleen, mutta pian touhu näyttää taas raadollisuutensa ja loppua kohden bileet alkaa olla ohi niin sanotusti. Tunnelma elokuvassa on alkuun suhteellisen keveä, mutta saa tummempia sävyjä leffan edetessä. Haikeaa fiilistä säestää useat Kristoffersonin omat biisit, jotka on itseasiassa ihan loistavia, ja sopii elokuvaan kuin nenä päähän. Nykyään muuten harvemmin tuntuu näkevän enää elokuvaa, jota olisi ryyditetty balladeilla jotka kuljettaa ja tukee tarinaa sanoituksillaan. Tässä tuo toimii todella hyvin, ja samaa meininkiä näkee nimenomaan joissain 70-luvun elokuvissa. Leffan biisit on Kristoffersonin toiselta studioalbumilta "The Silver Tongued Devil & I". Vaikken ole mikään suurin kantrimusiikin ystävä, niin täytyy myöntää että Kristoffersonin musiikille löytyy kyllä paikkansa meikäläisen soittolistalta ehdottomasti, hienoa mies & kitara -meininkiä. Tuo musiikkiaspekti on muuten isona osana myös tätä elokuvaa, vaikka itse päähenkilö Cisco tuntuu kantavan kitarasalkussaan enemmän kukkaa, kuin kitaraa.Elokuvan tarina ei välttämättä ole mikään elämää suurempi, eikä Cisco Pikessä ole esimerkiksi toimintaa nimeksikään. Silti se on oikein mielenkiintoinen ja tunnelmallinen loikkaus hetkeksi aikaa 70-luvun Los Angelesin kaduille ja Cisco Piken, muottiin sopimattoman ja jäyhän kulkurin matkaan.
1133
Black Mama, White Mama (1973)
Black Mama, White Mama ei istu ehkä ihan suoranaisesti blaxploitaatiogenreen, vaan edustaa enemmänkin samoihin aikoihin startannutta "women in prison" -genreä. Naisvankilaelokuvan lisäks tähän sekoittuu roppakaupalla filippiini-actionia, ja elokuvahan on kuvattukin Filippiineillä, ja sen on ohjannut paikallinen pitkän linjan ohjaaja Eddie Romero. Elokuvaa on markkinoitu blaxploitaationa toki, ja usein se niputetaan osittain saman katon alle bläkärien kanssa. Onhan tässä pääosassa kuitenkin blaxploitaatioelokuvien kuningatar, Pam Grier. Myös musiikissa ja elokuvan teemoissa on yhtäläisyyksiä blaxploitaatioon, ja tietynlaisena hengenheimolaisena tätä voidaan selkeesti pitää.Idea elokuvan juoneen on napattu vuoden 1968 elokuvasta The Defiant Ones, jossa musta ja valkoinen vankikarkuri on pakomatkalla kahlittuna toisiinsa. Tässä elokuvassa miehet on korvattu naisilla, ja sekaan on heitetty juonikuviota vallankumouksesta ja paritusringistä. Ei mitään päätähuimaavaa tarinaa, mutta juurikin riittävä katalyytti jatkuvalle toiminnalle. Stoorin on kirjoittanut myöhemmin kenties parhaiten Uhrilampaat -elokuvasta tunnettu Jonathan Demme. Elokuva alkaa tosiaan naisvankilaleffana ja muuttuu sittemmin suoremmaksi toimintapätkäksi. Parittajien kunkkuna nähdään filippiiniläinen kulttinäyttelijä Vic Diaz. Äijä on varmaan kaikissa tuon ajan tän tyyppisissä elokuvissa mukana, jotka on siis vähänkään tuolla suunnilla kuvattu. Diaz vetää roolinsa sopivan sleazylla tyylillä. Samoin tekee myös kantria kuuntelevana parittaja-cowboyna nähtävä Sid Haig, joka lukeutuu kyllä ihan omiin suosikkeihin mitä tulee b-leffojen näyttelijöihin. Haigilla on säkkikaupalla sellasta roiston karismaa, ja ukko on kuin luotu pahisrooleihin. Oon edelleen ihan helvetin iloinen että esimerkiks Quentin Tarantino ja Rob Zombie castas jo lähes unohduksiin painuneen Haigin elokuviinsa miehen ollessa jo vanhemmalla iällä. Aivan mahtava näyttelijä joka teki pitkän uran b-elokuvien parissa. Loistavista sivurooleistakin huolimatta silti Pam Grier mustana mamana on kenties se pääsyy itselläkin tämän elokuvan katseluun, ja täytyy sanoa että eipä Pam petä tälläkään kertaa. Vaikkei tämä ole mitään Grierin ykkösteoksia, tai edes parhaita roolisuorituksia, niin on se tietynlainen "cool" läsnä hänen ulosannissaan kokoajan.Tää oli nyt toinen katselukerta itellä tälle elokuvalle, ja kyllähän tää viihdyttää aivan moitteetta kestonsa ajan. Tavallaan tällänen genresekoitus on hyvinkin virkistävää, ja se että elokuva potkasee toimintavaihteen päälle hyvin aikasessa vaiheessa tuon "women in prison" -tyyppisen osion jälkeen, on pelkästään hyvä juttu. Tätä voinee oikeestaan suositella molempien tyylilajien, blaxploitaation ja naisvankilaelokuvien ystäville. Ylipäänsä jos filippiineillä kuvatut exploitaatiofilmit kiinnostaa, ei tää oo lainkaan hassumpi avaus aloittaa tutustuminen niihin. Mm. blaxploitaatioelokuvistaan tunnettu ohjaaja Jack Hill, teki Filippiineillä parikin vastaavaa filmiä. Myös niissä nähtiin Pam Grieriä ja Sid Haigia.Arrow Videon julkaisemalla blu-raylla oli vielä mielenkiintoisina extroina vuoden 2015 eksklusiiviset haastattelut Margaret Markovilta ja Sid Haigilta. Sekä aiempi haastettelu elokuvan ohjaajalta Eddie Romerolta. Todella mielenkiintoista juttua tuon ajan elokuvanteosta Filippiineillä. Sid Haigilla etenkin oli näyttelijäpuolella kokemusta tuon maan haastavista olosuhteista, mies kun kerkis tekemään vissiin seitsemän elokuvaa "saarilla".
1134
Vampyyrikreivin haaremi (1970)
Count Yorga on todella kuiva ja yksinkertainen vampyyritarina, ilman suuria ja näyttäviä lavasteita tai valtavaa määrää erikoistehosteita. Ja itseasiassa jotenkin se toimii tän elokuvan eduksi. Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen tunnelmallinen pieni elokuva, josta piti itseasiassa alunperin tulla pehmopornofilmi! Camphenkistä menoa tässä kyllä riittää, ja ylipäänsä sellasta hönttiä huumoria. Robert Quarry bulgarialaisena Kreivi Dork.... Yorgana on aika hyvä myös roolissaan! Äijällä on ihan törkeen groovy vampyyriviitta ja asiaankuuluvan ällöttävä kätyri Bruddah. Leffan lopetus on myös ihan taattua 70-luvun kauhua. Genressään katsomisen arvoinen elokuva ehdottomasti!
1136
The Expendables (2010)
Pitkästä aikaa tuli uusintakatseltua Sylvester Stallonen äksön-mänien kokoontumisajot. Kyllähän tää on erittäin kovan luokan viihdepläjäys, jossa juoni toimii vain tekosyynä päästä pian listimään mahdollisimman paljon pahiksia. Tokihan se täytyy myöntää, ettei Expendables toimis lähellekkään niin hyvin, ilman sen nimekästä tähtikaartia. Ja sehän näissä elokuvissa on just se koukku, vyöryttää ruudulle toinen toistaan kovempaa nyrkkisankaria vuoronperään. Eikä siinä mitään väärää ole. Homma toimii riittävän hyvin, ja tietynlainen vanhanliiton toimintameininki välittyy mukavasti ruudulta katsojalle.Ihan jees.
1137
Tappava siunaus (1981)
Ei mitään Cravenin parhaita filmejä, muttei kyllä toisaalta huonoimmastakaan päästä. Maaseutu ja lahkohihhulit tarjoo kyllä mainiot puitteet kauhuleffalle, silti Deadly Blessing jää jotenkin latteaks kokonaisuudeks. Paitsi että viimenen pariminuuttinen on kaikessa kummallisuudessaan täyttä rautaa!6.12.2021 Rewatch EDITJoo, katoin pitkästä aikaa uusiks, ja täytyy sanoo että pidin tästä paljon enemmän kun viime katselukerralla! Deadly Blessing on just sellasta slow-burn kauhua mistä diggailen aika paljon nykyään. Homma keskittyy paljon enemmän tarinaan, kuin säikyttelyyn. Ja lähinnä tässä kuumotellaan kiihkouskovaisten lahkojen jyrkällä suhtautumisella muuhun maailmaan, ja ylilyötyyn kurinpitoon. Joka on kyllä todellisuudessa pelottavampaa kuin mitkään hirviöt. Tästä syystä leffan viimeinen minuutti (joka lisättiin tuottajien, ei Cravenin toimesta) vetääkin koko filmin asetelman ja teeman täysin päälaelleen. Mutta siltikin jotenkin oudolla tapaa nautin siitä! Siltikin ehkä elokuva olis hiukan koherentimpi ihan sillä lopetuksella, joka alunperin oli tähän tarkoitus jättää. Näyttelijäkaarti Deadly Blessingissä on myös kerrassaan mainio. On esimerkiks Ernest Borgnine hihhulilahkon pääkurmuuttajana, nuori Sharon Stone ja jo Hills Have Eyesistä tuttu Michael Berryman. Elokuvan kuvausta ja miljöön hyödyntämistä täytyy myös kehua. Otokset maaseudulta on paikoin todella komeita, tuon periodin kauhuleffaan jopa poikkeuksellisen hienoja. Hyvä pätkä, joka on jäänyt ihan suotta unholaan Cravenin filmografiassa. Ei tää edelleenkään omia suosikkejani Cravenin uralta ole, mutta varsin omalaatuinen ja selkeästi uudelleenkatseluarvoa omaava filmi. Arrowin blu-raylle täytyy antaa suositus, kuvanlaatu on spot-on, ja levyllä on extrana mm. Wes Cravenin ja Michael Berrymanin haastattelut. +
1138
Jäätävää satoa (2005)
Hyvä noir-henkinen musta komedia Harold Ramisilta. Todella viihdyttävää seurattavaa ja paikoin erittäin hauska. Juonikuviot nyt on samaa mitä on nähty jo miljoona kertaa, mutta kyllä tää silti toimii! +
1140
Willie Dynamite (1974)
Willie Dynamite kertoo nimensä mukaisesti New Yorkilaisesta sutenöörien kunkusta Willie Dynamitesta. Dynamitea näyttelee elokuvadebyytissään Roscoe Orman. Mies lienee tunnetuin roolistaan Seesamitien Gordonina. Tässä äijä ei kuitenkaan ole mikään seesamikadun nynnerö, vaan kovaakin kovempi parittaja, joka on suorastaan pirullinen mies, ja käyttää häikäilemättömiä keinoja päästäkseen tavoitteeseensa. Tavoitehan on tietysti olla New Yorkin kovin sutenööri ja prostituution sekä huumekaupan ykkösnimi. Aika perinteisellä linjalla mennään siis. Dynamiten suunnitelmat ottaa kuitenkin takapakkia, kun hän ylimielisenä kieltäytyy solmimasta bisnesliittoa kaupungin muiden sutenöörien kanssa. Tän jälkeen alkaa tulla hiillostusta poliisilta, muilta kriminaaleilta sekä eräältä tiukalta sossutädiltä, joka yrittää pelastaa nuoria tyttöjä joutumasta väärälle polulle. Perinteisestä "nousu ja tuho" -perusideastaan huolimatta Willie Dynamite on aivan pirun viihdyttävä ja hienosti rullaava elokuva. Se sekoittelee hienosti vakavampaa otetta, huumoria ja toimintaa. Toimintaa olis tosin saanu olla vielä enemmänkin. Elokuvan kesto on 1h 40min, ja se tuntu just kompaktilta tälle paketille. Sivuosissa nähdään monia tuttuja naamoja muista blaxploitaatioelokuvista, ja hahmokatras onkin aika monenkirjava tässä. Hauskimpana jäi mieleen ehkä kaupungin toisiksi kovin sutenööri, jota esitti vanhoista rikossarjoista tunnettu Roger Robinson. Äijä näyttelee roolinsa suurieleisesti ja pilke silmäkulmassa, ja eihän tästä voinu kun nauttia. Musiikkipuolesta vastaa legendaariselle Motown-yhtiölle levyttänyt soul-laulaja Martha Reeves, ja leffan tunnari onkin taas erittäin groovea ja hyvää meininkiä. Ennenkaikkea mieleenpainuva. Kappaleet on säveltänyt J.J Thompson.Willie Dynamite on siis kaikinpuolin varsin toimiva paketti, mutta se joka nostaa tän ikimuistoiseksi blaxploitaatioleffaksi on nimenomaan itse pääjehu Willie Dynamite. Mies on todella mulkku, mutta hänen kehitystään seuraa todella mielellään. Äijä myös käyttää taatusti värikkäimpiä ja erikoisimpia pimp-asuja mitä oon kuunaan elokuvassa nähnyt! Ja ellei se riitä, niin ajelee vielä purppuranvärisellä Cadillacilla, jossa on kullatut puskurit ym! Huh.Ehdoton suositus tälle jos haluaa lähteä genren elokuviin tutustumaan. Helposti lähestyttävä elokuva yksinkertaisella mutta todella toimivalla tarinalla höystettynä. Arrow Videon blu-raylle heitän myös suosituksen, kuva ja äänenlaatu on taatusti ruuvattu niin hyväksi, mitä on saatu. Extrana levyllä myös räppäri Ice-T:n juontama vajaa puolituntinen katsaus blaxploitaatioelokuviin ja niiden historiaan. Hyvää settiä, löytyy Youtubestakin, mutta todella kämäisellä laadulla. Löytyy tubesta nimellä: Kiss My Baad Assss Ice-T's Guide to Blaxploitation.
