Bad Luck Love (2000)

Kotimaiseksi rikosleffaksi siitä erikoinen, että turhiin ylilyönteihin ei sorruta näyttelemisen eikä Hollywoodin apinoinnin suhteen. Aiheeltaankin asiallisen karu, mutta etenee hieman liian kiirehtien.

Seitsemän (1995)

Kova leffa. Jatkuva harmaus ja mädän yhteiskunnan kylmä kuvaus pistää katsojankin pohtimaan kummalla puolella on tapahtumien suhteen.

Blade (1998)

Hieman tuoretta verta vampyyriskeneen. Tehosteet ja reipas toiminta ovat kohdillaan, mutta leffaa vaivaa koko kestonsa ajan yliyrittäminen sekä tästä johtuva pienoinen tahaton koomisuus. Puhtaana aivot narikkaan viiteenä ihan menevää.

Ocean's Eleven - korkeat panokset (2001)

Kova näyttelijäkatras ja ehta tekemisen meininki. Malliesimerkki perusaineksista kasatusta oikeasti viihdyttävästä elokuvasta.

2001: Avaruusseikkailu (1968)

Visuaalisesti edelleenkin silkkaa timanttia. Jos elokuvan sanomasta puhutaan niin päällimmäinen tunne voidaan esittää Veikko Huovisen sanoin: "Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet" Pakollista katsottavaa scifin ystäville.

8 Mile (2002)

Riisuu kaiken bling blingin räppiskenen ympäriltä. Eminem on mies paikallaan aloittevana artistina, jolla on unelma paremmasta, mutta myös jatkuvaa painia rähjäisen lähiön arkisessa puurtamisessa.

Independence Day - Maailmojen sota (1996)

Käännä aivot nollille ja mene sohvalle matalaksi. Näin tehostevyöry menee ylitsesi kivuttomasti. Komeata kertakäyttöviihdettä.

Vihollisen keskellä (2001)

Melko mitäänsanomatonta rymyämistä, mutta vaihteeksi vähän erilaisessa ympäristössä.

The Transporter (2002)

Alkaa ihan napakasti ja Statham sopii rooliinsa kuin nyrkki silmään. Valitettavasti homma leviää käsiin yliampuvan äksönin kohdalla loppuun päin mentäessä. Mm. öljypaini bussivarikolla menee jo naurettavan puolelle. Aiheestahan olisi voinut värkätä vakavahenkisenkin kertomuksen kusetetun keikkakuskin kostoretkestä.

Calamari Union (1985)

Varmaan omituisimpia kotimaisia leffoja ikinä. Äkkivääriä tilanteita toisensa perään. Välillä tämä tolkuttomuus on kyllä rasittavaakin katsottavaa,mutta taas toisaalta monessako elokuvassa silkka tekemisen ilo välittyy näin aidosti katsojille. P.S. Kotimaisen musiikin ystäville tätä voisi suositella jo pelkän tähtien bongauksen puolesta.

Lost Highway (1997)

Lopputekstien pyöriessä tunne oli aika samanlainen kuin Vertigon jälkeen. Mikä oli totta, mikä kuvitelmaa ja miksi? Ehdottomasti uusintakatseluun.

Eraserhead (1977)

Ahdistava sekä totisesti paskaisen rappiomaiseman omaava painajainen. Toinen toistaan skitsompia kohtauksia riittää. Näin ekalla katsomiskerralla tämä ei tämän kummemmin auennut.

Siivoton juttu (1997)

Ei tämä huumorirevittelynä ole ihan Poliisin pojan tasoinen vaikka dialogi ja sivuhahmot ovatkin samaa luokkaa. Tarina on kuitenkin sympaattinen ja toivoa antava, joten ei tästä voi olla pitämättäkään.

Basic Instinct - Vaiston varassa (1992)

Otteessaan pitävä trilleri. Douglasin esittämää Nickiä ja katsojaa viedään kumpaakin kuin läskiämpäriä. Hyvän kieputuksen pilaa kuitenkin hieman hätiköity loppuratkaisu.

Uinu, uinu lemmikkini (1989)

Tunnelman luonti on kohdillaan koko filmin ajan, mutta ei tätä järin pelottavaksi voi kutsua. Tönköhkö näytteleminen aiheuttaa tämän eikä kukaan näyttelijöistä jää suorituksellaan mieleen. Etenee silti sujuvasti ja ulkoasukin on ihan kohdillaan.

Lohikäärmeen tie (1972)

Tappelukohtaukset on tehty jälleen maukkaasti,mutta pahikset on jo naurettavan ylilyötyjä urveloita ja enkku dubbauskin välillä aivan karmeata.

Lohikäärmeen vuosi (1985)

Pienoinen pettymys. Turhaa hidastelua juonen osalta on ihan liikaa ja kunnon mätkettä puolestaan liian vähän. Rourkelle kuitenkin pisteet piristävän v....maisen poliisin roolista.

Ben Hur (1959)

Tästä taisikin tulla pääsiäisen perinne omalle kohdalle. Aiheen ja keston huomioon ottaen ei tylsää hetkeä tule. Tarina itsessään on jo mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Tämä kun yhdistetään mahtipontiseen musiikkiin ja kolossaalisiin lavasteisiin puhumattakaan onnistuneesta kameratyöskentelystä sekä hyvistä näyttelijöistä on kasassa ehdoton klassikko.

Nimet marmoritaulussa (2002)

Etäiseksi ja kylmäksi jäävä leffa. Pysyy aiheensa käsittelyssä onneksi suht neutraalina vaikkei tapahtumia edes taustoiteta kunnolla. Plussaa ihan komeista sotakohtauksista.

Speedy Gonzales - noin 7 veljeksen poika (1970)

Kovatasoinen ulkomaisiinkin western parodioihin verrattuna. Tutut kliseet nuhjuisesta kyläpahasesta ja yksinäisestä kostajasta alkaen toimivat Spedemäisyyksien kanssa mainiosti yksiin. Roolituskin on timanttinen. Eniten hilpeyttä herätti Leo Jokelan umpikiero sheriffi (vahvoja fiiliksiä G- Pula-ahosta) ja Olavi Ahosen baarimikko/ hautausurakoitsija. Erikoispisteet hyvästä musiikista.

Tyttö nimeltä Nikita (1990)

Alkupuolen sekoilun pientä ylimittaisuutta lukuunottamatta napakka toimintaelokuva. Näytteleminen on kautta linjan laadukasta eikä menoa ole pilattu liian nopealla leikkauksella. Plussaa musiikeista.

Monty Pythonin paremmat pilat (1971)

Hyvinkin toimiva yhdistelmä kuivaa brittihuumoria ja täysin reikäpäisiä sketsejä mm. englanti-unkari fraasisanakirja. Eipä tarvitse miettiä mistä Kummeli-ryhmä on ottanut mallia ekoihin tuotantoihinsa. Ainut mikä tässä kavalkadissa ei kolahtanut olivat lievästi sanottuna oudot animaatiopätkät.

Leningrad Cowboys Meet Moses (1994)

Jos Pellonpään "maanista" rooliin heittäytymistä ei lasketa niin ei tästä kehuttavaa juuri löydy.

Millipilleri (1966)

Spede viikonlopun avaus. Alkaa ihan hyvin ja etenee sujuvasti. Puolen välin jälkeen muuttuu kuitenkin lähinnä irrallisten kohellus kohtauksien kavalkaadiksi. Hyviä ja Spedemäisiä oivalluksia kuitenkin riittää mm. kirjoituskone kohtaus, viinin valinta ja "Miljonäärien henkiä pelastetaan".

Jättiläinen (1956)

Uuden ja vanhan maailman kohtaamisesta on saatu kasaan vaikuttava draamaeepos. Vauhti hyytyy aika pahasti vähän ennen loppua, mutta petraa viime metreillä. Hudson ja Taylor täydentävät toisiaan loistavasti ja Deanin suoritusta katsoessa voi vain arvailla mihin korkeuteen hänen tähteytensä olisi voinut nousta.

1984 (1984)

Aihe on mielenkiintoinen ja toteutuskin näyttelijöitä myöten kunnossa, mutta juonta olisi voinut viedä eteenpäin rivakamminkin. Ahdistavan harmaasta miljööstä pisteet.

Taistelu Algeriasta (1966)

Rankka leffa Algerian itsenäistymisestä. Toimintafriikit ei kyllä tykkää dokumenttimaisesta etenemisestä, mutta väliäkös sillä. Kumpikin osapuoli esitellään rehellisesti yhtä pahoina. Mielestäni tehokkaimpia kohtia on alkupuolella näytettävä ilmakuva eurooppalaisesta osasta kaupunkia ja hetken päästä näytetään vastaava otos arabialaisesta osasta. Tarvinneeko sen jälkeen miettiä syytä toisen osapuolen tyytymättömyydelle?

Rikos ja rangaistus (1983)

Myöhemmin tavaramerkeiksi tulleet elementit ovat olleet näemmä Akilla hallussa alusta saakka. Tarina pidetään suoraviivaisena eikä suuta auota turhaan. ja karua sekä harmaata sen olla pitää.

Pölhölä (1981)

Perinteinen Hölmöläistarina ryyditettynä aikansa nimekkäimmillä suomalaisilla näyttelijöillä. Sisältää pari pätevää oivallusta kuten hälytyssireeni ja lakisääteinen työpaikkavoimistelu. Muuten on vankasti pelkän välityön makua.

Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994)

Ei oikein uponnut. Pääosakvartetti pelaa kyllä hyvin yksiin ja dialogi on kaikessa vähäisyydessään toimivaa. Komediallisia elementtejä olisi saanut olla kuitenkin enemmän. Kuten vaikkapa Pellonpään pieniä viiksenheilautuksia jne. Ehkä tässä vaan tulee Akin tyylin äärilaita vastaan mikä syö pisteitä.

I Hired a Contract Killer (1990)

Osui ja upposi.Tuttuja eleitä ja ilmeitä,mutta ulkomaiset näyttelijät ja savuisen ankea miljöö tuovat vaihtelua. Juonen kuljetukseen oli kyllä jäänyt isojakin epäloogisuuksia mistä tulee miinusta.

Shooter (2007)

Ihan perus kostoretki. Etenee vallan sujuvasti ja toiminnan rytmitys sekä kohtausten intensiivisyys ovat kohdillaan. Näytteleminen kautta on linjan automaattivaihteella vedettyä. Ainoastaan Danny Gloverin esittämä eversti Johnson on mulkeroudessaan piristävä tapaus. Kerran katsottava.

American Gangster (2007)

Kuin Scarface, mutta musta mies Pacinon paikalla. Rikollisen uran huipulle mennään ja alas tullaan yhtä vauhdikkaasti. Yllätyksetön leffa eikä nimekkäitä näyttelijöitäkään parane kehua, sen verran on autopilotti päällä. Vioistaan huolimatta tämä osoittaa jälleen Scottin osaavan ohjata viihdyttäviä elokuvia. Tylsiä hetkiä ei oikeastaan ole ja 70- luvun ajankuva pulisonkeineen kaikkineen on tavoitettu jetsulleen.

Days of Thunder - Ukkosta radalla (1990)

Kasarihömpän ystäville tätä suosittelisin. Pienellä varauksella tosin. Juoni etenee samaan tyyliin Top Gunin kanssa, Nuori, lahjakas ja ylimielinen jolppi, nätti nainen. Sitten tapahtuu jotain hazardia ja kas onkin aika kohdata demoninsa. Edellä mainitun kaikki intensiivisyys on pahasti hukassa. Musiikitkaan eivät oikein potki.

New Police Story (2004)

Menevää mättöä. Juoni nyt on hieman kaavamainen,mutta kerrankin pahiksissakin on edes vähän taustaa mukana. Vauhtia ja komeita stunttejakin piisaa.

Nuoruuteni savotat (1988)

Uppoaa Iijoki- sarjan lukeneeseenkin. Ajoittain turhan hyppien etenevä minkä kuitenkin pelastavat autenttinen 30-luvun kuvaus ja loistavat näyttelijät etunenässä huiman suorituksen Hermanni Päätalona tekevä Martti Kainulainen.

Käpy selän alla (1966)

Onhan tämä aikanaan varmaan kohahduttanut suorasukaisuudellaan, mutta sen terän aika on syönyt pois. Kesäisenä nuorison kipuilun näyttämisenä ja aikansa kuvana toimii silti hyvin.

Lännen hurjapäät (1963)

Melkoisen vauhdikas western/komedia. Wayne on kotonaan jäyhän perheenpään roolissa Maureen O´ Haran ollessa vastaavasti silkkaa tulta ja tappuraa. Herjat lentävät niin,että heikompaa hirvittää. Melskettä ja mekastusta riittää muutenkin. Kun mukana on karjatilallisia ja intiaanejakin maakiistoineen olisi juonesta varmasti saanut monipolvisemman. Tällaisenaan kasassa on kokoelma osittain irrallisen oloisia perheriitoja sekä nyrkkitappeluita romantiikan poikasella höystettynä.Vähän köykäinen leffa siis. Kannattaa silti katsoa jos ei muuten niin edellä mainitun pääosa kaksikon möyhäämisen puolesta.

Fakta Homma (1987)

Juhannusreissu pisteestä A pisteeseen B. Tuttuja kasvoja vilahtelee ruudun edessä tiheään ja kuppiakin kallistellaan. Ei tämä kyllä nauruja kirvoittanut.

Il Capitano - nuori kapinallinen (1991)

Ihan mielenkiintoinen pätkä. Antti Reini saa itsestään irti lähes pelottavan psykopaatin. Tämän varassa leffa aika pitkälti kelluukin. Miljöö ja leikkaus on myös hoidettu mainiosti. Pituudesta olisi kuitenkin voinut napsaista parikymmentä minuuttia huoletta pois. Vettä ja harmaata hiljaisuutta piisaa muutenkin.

Yöjuna (1996)

Kova näyttelijäkatras ja näyttää & kuulostaa niin ysäriltä kuin vaan voi. Etenee kuitenkin niin toivottoman kankeasti alusta loppuun. Ajoittain silti erittäin toimivaa pimeyden ja musiikin yhteiskäyttöä tunnelman luomisessa.

Metsästys (1971)

Aikaansa nähden tyly kostoretki. Veri lentää luodin osuessa ja muutama komea hidastuskin on saatu mukaan. Välillä mennään ehkä hieman överiksi. Näyttelijätkin hoitavat hommansa mallikkaasti. Oliver Reedin esittämä rosvokoplan johtaja alkaa leffan edetessä tuntua jopa sympaattiselta. Mutta Gene Hackman vie potin lähes maanisella näyttelemisellä sadistisen aviomiehen roolissaan. Pisteitä myös kumarruksesta italowesternien suuntaan karun ulkoasun ja musiikkien puolesta.

Luodinkestävä (1988)

Blitz (2011)

Pari rajua mätkekohtausta ja pääosanäyttelijöiden hyvin yksiin pelaavat kemiat. Siinäpä se lyhykäisesti.

Kukkula 60 (2010)

Perusviihdyttävä yhdestä näkökulmasta kuvattu sotarymyäminen. Ohuiksi jäävät soltut sotivat ja välillä muistelevat mukavia aikoja kotosalla ennen sotaa. Tuttuja latuja kuljetaan siis. Plussaa visuaalisesta ilmeestä ja tehosteista.. Juoksuhaudat näyttävät tosissaan kuraisilta ja räjähdysefekteissä on potkua.

A Good Day to Die Hard (2013)

Hukassa on aiempien Die hardien hyvin rytmitetyt toimintaosiot. Jo alun ylipitkä takaa-ajo meinaa olla liikaa. Willisin ja Courtneyn välinen sanailukin on kovin väsynyttä. Pisteitä kuitenkin parista ihan mallikkaasta ammuskelu kohtauksesta.

Wyatt Earp's Revenge (2012)

Aiheeseen nähden pehmeäksi vesitetty länkkäri. Näyttelijätkään eivät niminä sano Val Kilmeriä lukuun ottamatta yhtään mitään. Ulkoasun puolesta voi paikoin kehua.

Snowpiercer (2013)

Pisteet kekseliäälle idealle ja junanvaunujen visuaaliselle ilmeelle. Toteutus muuten on onnettoman sekavaa eikä henkilöiden taustojakaan Everettin lopun avautumista lukuunottamatta valoteta ollenkaan. Jää kertakäyttöviihteeksi.

American Sniper (2014)

Kyllä tämä ulkoasullaan ja hyvällä ohjauksellaan säväyttää. Varsinkin toimintakohtauksissa. Enemmän olisin toivonut näkeväni päähenkilön päänsisäistä jaakobinpainia sodan ja arjen välillä. Tällä haavaa meno on turhan suoraviivaista. Muutenkin sodan turhuuden pohdinta jää liki kokonaan puuttumaan. Ainahan Clint kuitenkin viihdyttävän leffan tekee.

007 Spectre (2015)

Komeita stuntteja, tiuhaan vaihtuvia maisemia ja lupa tappaa ilmeenkään värähtämättä. En tiedä kuvittelenko vain vai vaivaako näitä uusimpia Bondeja turha vakavuuden tavoittelu. Mielestäni parhaat sarjan elokuvista ovat olleet kunnolla överiksi vedettyä viihdettä ylilyötyine pahiksineen ja agenttihärpäkkeineen. Kai tämän voi keskikastiin kuitenkin laskea.

Beck 27 - Huone 302 (2014)

Autopilotti päällä läpi vedettyä kertakäyttöviihdettä.

Beck 28 - Perhe (2014)

Pitkästä aikaa tuttua ja turvallista Beckiä. Kaikki toimiviksi havaitut elementit (juonen kuljetus pisteestä A pisteeseen B ilman turhia rönsyjä sekä Gunvald ja Martinin naapuri.) on pidetty mukana. Tykkään.

Ted 2 (2015)

Pari irrallista, mutta kohtausta mm. murotyyppi ja eka oikeuden istunto. Muuten mennään liikaa edellisen osan urilla. Vaisuksi jäi.

Beck 29 - Invaasio (2015)

Perus beck. Sivuaa kuitenkin kevyesti ajankohtaista maahanmuuttaja kysymystä. Siitä pisteet.

Beck 30 - Sairaalamurhat (2015)

Beck leffa sieltä heikoimmasta päästä. Juoni ei jaksa kiinnostaa eikä automaattivaihteella toimivat näyttelijätkään vakuuta.

Yksin Marsissa (2015)

Scottin ohjastelusta on nyt syntynyt oikein toimivaa realistista scifiä. Kerrankin kiireetöntä kuvausta ja jännityskin luodaan ihmisen kokoisilla asioilla. Välillä ongelmat tosin vaikuttavat olevan turhan helposti ratkaistavissa. Mutta eipä siinä Damon hoitaa kuitenkin homman komeasti kotiin. (Ai niin, Axel Hennien bongaaminen näyttelijöistä oli lievä yllätys).

Deadpool (2016)

Vähän hankala tapaus. Yhtäältä enemmän aikuisille suunnattu supersankari perseily jaksaa kyllä huvittaa, mutta toisaalta läpät ovat koulupoikamaista tasoa. Toimintaa on kiitettävästi ja hyvin rytmitettynä. Leikkaus vaan meinaa väliin olla turhan nopeaa. Kai tämä sitten viihdyttävyydeltään enemmän plussan puolelle kuitenkin kallistuu...

Suburra (2015)

Otteessaan pitävä trilleri. Homma etenee ja kaikki tapahtumat henkilöineen limittyvät uskottavasti keskenään. Lisää tunnelmaa luo onnistunut synkkien värisävyjen käyttö sekä melankolinen taustamusiikki. Elokuvan heikkoudeksi lasken oikeastaan vain sen, että jouhevan etenemisen kustannuksella henkilöt jäävät kaikki etäisiksi ja motiiveiltaan hämäriksi.Jokainen vain tuntuu odottavan tilaisuutta listiä toinen toisensa. Kokonaisuutensa puolesta Suburra on siltikin viimeisimpien eurojännäreiden terävintä kärkeä.

Beck 31 - Gunvald (2015)

Näinköhän loppui Beckien katsominen. Suosikkihahmo on nyt poissa.

Tulen morsian (2016)

Mielenkiintoinen aihe, mutta toteutus kaatuu varsinkin suomenkielisen dialogin jäykkyyteen. Eikä huonosti suomeksi kuuluva puhe ainakaan auta. Ulkoasu on kuitenkin viimeisen päälle pisteet siitä.

Ne 600 urhoollista (1968)

Turhan pitkäksi venytetty kuvaus taitamattomien upseereiden hölmön tölväyksestä Krimin sodassa. Varsinkin alun upseerien koulutuksen ja naisseikkailujen esittämistä olisi voinut tiivistää. Vauhtiin päästään kunnolla vasta lopussa. Vaan se onkin sitten suoraviivaisuudessaan ja tehokkuudessaan vanhojen kunnon massakohtausten juhlaa.

Puuttuva rengas (1951)

Semi-viihdyttävä vanhan ajan trilleri. Juoni kulkee dialogin sekä hyvien näyttelijöiden vetämänä ilman turhia poukkoiluja ja Bogart käy päälle kuin yleinen syyttäjä, vetää,jopa avaintodistajaa lättyyn.

Synkin hetki (2017)

Juonen sujuvasta etenemisestä tätä ei voi kehua. Homman pointti piileekin dialogivetoisuudessa ja tappiin asti viedyssä roolien sisäistämisessä (Oldman!!). Väkevintä draamaa pitkään aikaan. Jännänä yksityiskohtana voi mainita värimaailman, joka on hyvin harmaa oikeastaan koko elokuvan ajan.

Terroria Texasissa (1958)

Jos leffa hakee erottumista muista aikalaisistaan laittamalla päähenkilöksi ruotsalaisen valaanpyytäjän, niin karille karahtaa. On ahnetta maanomistajaa, sydämetöntä tappajaa ja viattomia maajusseja. Näistä ainoastaan Nedrick Youngin esittämä tappaja Johnny vakuuttaa (ja onkin varsin kylmäävä tapaus). Muutenkin homma on kyhätty tuttujen kaavojen mukaan.Kiistellään maasta, tulee pari ruumista ja sitten kerätään rohkeutta ja haetaan kostoa. Oman aikansa tuotteeksi silti siedettävä.

Lännen villikissa (1947)

Karjatilallisten keskinäistä juonittelua. Äijät on kuin sulaa vahaa Veronica Laken näyttelemän Connien edessä. Ei tarjoa katsojalle oikein mitään mieleen jäävää.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018)

Itselle Antti Litja on oikea Mielensäpahoittajan henkilöitymä jo ekasta kuunnelmasta alkaen. Heikki Kinnunen hoitaa kuitenkin hommansa hyvin ja tuo toki uutta särmää hahmoon. Elokuvana hyvin kasassa pysyvä ja tunnepuoleltakin löytyy. Komediallinen osuus jää hieman vajaaksi. Pisteet siitä,että huumoria tehdään tökkäämällä suomalaisen yhteiskunnan ja arjen ongelmia.

Bohemian Rhapsody (2018)

Henkilökuvauksena pirun ohkainen vaikka eipä reiluun kahteen tuntiin kyllä mahdottomia saa mahtumaankaan. Rami Malek tekee siitä huolimatta jäätävän hyvän suorituksen Freddienä. Hattua nostan myös soundeista, elokuvateatterin kaiuttimista kuultuna aivan huippua. Siihenpä se sitten jääkin.

Etsivätoimisto 2-3: Kuolkaa, paskiaiset! (1963)

Ulkoasultaan ja värimaailmaltaan esimerkillistä silmäkarkkia. Muutenkin tämä on tällainen mukavan höpsö vanhanajan rikosseikkailu. Ainut mikä sitten oikeastaan jää mieleen on päähenkilön naispuolinen apulainen, joka kessun ja kosanderin vetelemisineen sekä lievän näsäviisaine kommentteineen on vallan mainio tapaus.

Olavi Virta (2018)

Jos Virran tarinan tuntee edes pääpiirteissään tuntuu tämä melkoiselta pikakelaukselta huipulta pohjalle. Lapsuusajasta ei paljoa kerrota ja muutenkin aikahyppyjä tulee melkoisesti. Näyttelijöissä puolestaan ei ole moitittavaa. Varsinkin Lauri Tilkanen ja Martti Suosalo ovat elementeissään. Ulkoasukin on saatu ajankuvallisesti kohdilleen kuteita ja autoja myöten. Isoin miinus tulee mielestäni pahuksen jäykästä dialogista. Jälleen kerran kotimaisessa leffassa.

Ailo - pienen poron suuri seikkailu (2018)

Kaunis luontodraama. Pohjoisen kauneus ja samalla karuus pääsevät hyvin esiin ja vajaa puolitoistatuntinen menee joutuisasti. Jos nyt jostain on sitten kitistävä niin kertojan ääni otti useammassa kohdin pannuun. Olisi vaan annettu kuvien puhua puolestaan.