
Beer Master
Käyttäjä, 22 fania
Parhaat draamat
1

Fight Club (1999)
Ajatuksia herättävä mestariteos. Minulla oli etäinen käsitys loppuratkaisusta mutta se ei onneksi spoilannut leffaa. Edward Nortonin kertojaääni oli hieman epäselvä ja mumiseva.
2

The Insider - Sisäpiirissä (1999)
Alku ei ollut sutjakas, mutta muuten leffa kuvasi hyvin sitä kuinka loppupeleissä raha tuppaa aina ratkaisemaan. Crowen suhteellisen pieni rooli yllätti, mutta eihän se haittaa kun pääosassa on sinnikäs Pacino. Hyvä soundtrack onnistui tiivistämään tunnelmaa.
3

Cast Away - tuuliajolla (2000)
Jälleen yksi esimerkki miksi Tom Hanks on yksi maailman kaikkien aikojen parhaimmista näyttelijöistä. Piste.
5

Vihreä maili (1999)
Shawshankki vie kyllä pitemmän korren, vaikka tämänkään parissa ei tarvinnut kelloa vilkuilla pitkästä kestosta huolimatta. Vihreän mailin ainoa ongelma on kahtiajakautunut hahmokatras, on todella kilttejä kavereita ja sitten on kunnon mulkvisteja mutta ei mitään neutraalimpaa siinä välissä. Herätti minussa houkutuksen lukea kirja.
6

Moulin Rouge (2001)
Hyvä musikaali jossa lauluosuudet olivat huonoimmillaankin lempeästi outoja. Nicole Kidman oli taidokas ja tyrmäävän kaunis ja jätti Ewan McGregorin varjoonsa, kun taas David "Faramir" Wenhamin rooli vaati googlettelua leffan jälkeen. Surullisesta loppuratkaisusta plussaa.
7

Amerikan psyko (2000)
Mustaa huumoria riitti yllin kyllin ja Christian Bale vetää yhden uransa parhaimmista rooleista. Juoni oli tosi hyvin käsikirjoitettu, pitää vain kaivaa esiin sisäinen sarjamurhaajani ja kelata mitä siinä loppuratkaisussa oikein tapahtui.
9

Kaunis mieli (2001)
Hyvä draama. Russell Crowe vakuutti pääroolissa ja juonessa oli monia yllättäviä käänteitä. Myös soundtrack oli hyvä.
10

Rocky (1976)
Stallonen parhaimpia rooleja. Ei kuitenkaan paras Rocky, vaikka täydet pisteet ansaitseekin.
11

One Hour Photo (2002)
Päähenkilön menneisyydestä olisin kaivannut enemmän tietoa, mutta muuten erittäin hyvä ja yllättävän synkäksi kehkeytyvä trilleri jossa Robin Williams tekee yhden uransa parhaista rooleista. Myös soundtrack oli tunteita herättävä ja leffassa olikin hyvin vähän kohtauksia joissa ei ollut musiikkia.
13

Paha päivä (2002)
Simppeli mutta laadukas draama hyvillä näyttelijöillä. Itse en kuulu Ben Affleckin vihaajiin joten neljä tähteä on helppo antaa.
15

Tunnit (2002)
Hyvä draama. Nicole Kidman oli täysin tunnistamaton (hyvässä mielessä).
16

Sademies (1988)
Ei se Tomppakaan huono ollut, mutta Dustin Hoffman vetää kyllä yhden elokuvahistorian parhaista rooleista ja saa monet nykypäivän oscar-voittajat näyttämään amatööreiltä. Loistava leffa ajalta, jolloin draamat tehtiin tunteella eikä palkintoja lähdetty tietoisesti "kalastamaan".
17

Gilbert Grape (1993)
Lasse Hallipuron Gilbert Viinirypäle toi mieleen Sademies -leffan jossa on sama teema. Mitään varsinaista juonta tässä ei ole vaan leffa keskittyy yksinomaan upeisiin näyttelijäsuorituksiin ja hahmojen jokapäiväiseen elämään. Juonen puute hieman harmitti leffan päätyttyä mutta ei paljoa. Laadukas draama.
18

Elefanttimies (1980)
Koskettava leffa josta ei moitittavaa löydy. John Hurt oli pääroolissa ensiluokkainen ja sai Anthony Hopkinsin näyttämään kankealta, kaikki muut taas olivat niin iljettäviä ja julmia kuin oli tarkoituskin. Joseph Merrick oli minulle jo entuudestaan tuttu joten se terävin yllätyksellisyys jäi juonesta puuttumaan.
19

Menneisyyden ote (2003)
Synkän realistinen mestariteos, josta ei edes halua löytää virheitä tai ärsyttäviä piirteitä. Kumma ettei tästä leffasta sen enempää puhuta enkä ole sitä yhdenkään leffasivuston top-listoissa nähnyt.
22

Päämääränä Cold Mountain (2003)
Jude Lawin hahmo olisi voitu kirjoittaa paremmin mutta en tästä muuten kauheasti moitittavaa keksi. Naiset vetivät parhaimmat roolit ja saivat melkein unohtamaan synkän tunnelman ja väkivallan, leffan miehet olivat ällöttäviä. Hyvin ohjattu joten tylsää ei tullut vaikka onkin pitkä leffa.
23

The Passion of the Christ (2004)
Jim Caviezel oli kuin ilmetty Jeesus. Hän oli roolissaan niin hyvä että tästä lähtien aina kun katson raamattuaiheisen elokuvan, vertaan Jeesuksen roolitusta Jimiin. Ja kukas muukaan kuin Mel Gibson uskaltaa tehdä raamattuleffan jossa ei puhuta englantia. Pointsit siitä.Ajattelin laskea kuinka monta ruoskaniskua Jeesus ottaa vastaan mutta sekosin laskuissa siinä jossain sadan paikkeilla. Pitänee katsoa joku päivä uudestaan.
24

Eila (2003)
Kotimaisten leffojen eliittiä ja Sari Mällinen toi valoa synkimpiinkin hetkiin.
28

Juoksuhaudantie (2004)
Erittäin hyvä draama ja hyvin rakennettu vaikka joidenkin pienten taiteellisten yksityiskohtien merkitystä en aivan ymmärtänytkään. Näyttelijäkaarti oli melkein täydellinen, Aake Kalliala oli unelmien esimies mutta ne poliisit oli pahasti miscastattu.
29

Closer - iholla (2004)
Hieman tapahtumaköyhä mutta toisaalta suhdekuviot olivat sitäkin monimutkaisemmat. Mutta ennen kaikkea leffa oli todella masentava ja sai minut yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä että naimisiinmeno on turhaa. Clive Owen ja Natalie Portman olivat niin hyviä että väkisinkin jättivät Julia Robertsin ja Jude Lawin varjoonsa.
32

Täältä tullaan elämä! (1980)
Isä käskee teinipoikaansa ryhdistäytymään samalla kun itse vetää viinaa ja tuijottaa seinään. Toisella teinillä ei ole minkäänlaista kunnioitusta auktoriteetteja kohtaan kun koti on aina tyhjä vanhempien ollessa työmatkoilla. Kolmas teini on laiskistunut kun joutuu kotona toimimaan äitinsä sätkynukkena.Tulee ihan oma lapsuus mieleen kun kitupiikit vanhempani viettivät kaiken vapaa-ajan sohvalla mykkänä telkkaria tuijottaen. Niinpä minusta kasvoi ujo, sulkeutunut introvertti kun opin että vastaus on aina kielteinen.
33

Brokeback Mountain (2005)
Ang Leen paras leffa. Koskettava ja realistinen juoni, ja vaikka leffa hyppäsi välillä pitkiä aikajaksoja eteenpäin niin silti pysyin hyvin mukana. Onneksi loppu oli surullinen, hollywoodmainen "loppu hyvin kaikki hyvin" olisi pilannut koko elokuvan.
34

Katkera kuu (1992)
Taiteen ja pornon erottaa vain valtion tuki, ja tässä leffassa se tulee hyvin ilmi. Ensimmäisen tunnin ajan ei juuri muuta tehdäkään kuin vaihdeta nesteitä, mutta Peter Coyoten kerrontatyyli ja Roman Polanskin ohjaus saivat tunteet esille. Ja jos mikään muu ei sitä tee niin loppuratkaisu varmasti järkyttää. Kaunis soundtrack myös.
35

Babel (2006)
Tosi hyvä draamaleffa kulttuurieroista. Tarinat oli linkitetty toisiinsa nerokkaasti ja näyttelijöissä ei ollut mitään valittamista. Pieni miinus siitä etten tajunnut leffan nimen merkitystä.
39

Arvottomat (1982)
Jokainen leffa jossa on punainen Alfa Romeo GTV ansaitsee automaattisesti vähintään neljä tähteä, myös muu autokatras hiveli silmää vaikka olikin vähän puhditonta.
40

There Will Be Blood (2007)
Daniel Day-Lewis on oscarinsa ansainnut, mutta leffan juoni ei ollut ihan niin monimuotoinen kuin odotin. Lisäksi soundtrack oli pettymys ja kuvauspaikat kuolettavan tylsiä. Mutta tässä leffassa nämä eivät ole niin painavia että niiden pohjalta voisin oikeuttaa mitään vähempää kuin neljä tähteä.
41

Nyt tai ei koskaan (2007)
Tässä leffassa oli kaksi virhettä: se oli liian lyhyt ja se loppui. Mutta nämähän ovat niitä positiivisia ongelmia.
42

Sofien valinta (1982)
Meryl Streep ja Kevin Kline eläytyivät rooleihinsa niin täysillä että pakostakin Peter MacNicol näytti puisevalta. Juoni oli koskettava mutta eteni sen verran hitaasti että Sofien valinnan tultua ilmi lopussa niin suurin tunnekuohu oli jo laantunut sisälläni.
43

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (2009)
Päähenkilö kertaa katsojalle elämänsä kohokohtia. Forrest Gumpissa se toimi, mutta tässä se oli turhaa. Pituuttakin olisi saatu pois kymmeniä minuutteja. Cate Blanchett oli superhyvä.
44

Funny Girl (1968)
Taisin juuri rakastua Barbra Streisandiin. Viimeinen neljännes oli lievästi sanottuna tylsä mutta ei silti jättänyt pahaa makua suuhun. Tosi hyvä musikaali ja varmasti tulee katsottua uudestaan.
45

The Wrestler - painija (2008)
En ole juuri Mickey Rourken elokuvia katsellut, mutta tämä oli loistava.
46

Tiikerikissa (1963)
En ole varma tajusinko juonesta paljoa, varsinkin lopun ylipitkän tanssiosuuden merkitys jäi isoksi kysymysmerkiksi. Mutta väliäkö tuolla kun tämä on visuaalisesti kauneimpia elokuvia mitä olen nähnyt. Maisemissa, palatseissa ja pukuloistossa ei todellakaan olla säästetty.
48

Up in the Air (2009)
-He broke up with you over text message?-That's kind of like firing someone over the Internet.
49

Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1976)
Kyllä tämä minun silmissäni kallistuu enemmän mestariteoksen puolelle. Ei tarvinnut kelloa vilkuilla vaikka kestoa on mammuttimaisesti "sisältöön" nähden.
50

The Social Network (2010)
Viimeinen kohtaus kiteyttää loistavasti koko elokuvan juonen.
52

Taistelija (2010)
Hyvät näyttelijät. Itse nyrkkeily oli kuitenkin enemmän tai vähemmän tylsänpuoleista. Siitä miinusta.
53

Warrior (2011)
Näyttelytyö oli yhtä vahvaa kuin Taistelijassa, mutta näyttävämmät taistelut nostavat Warriorin paremmaksi.
54

Moneyball (2011)
Hyvä urheiluleffa ja jännittävä myös. Melkein sain sydärin matsin aikana. Pelaajien ja joukkueiden nimet menivät kuitenkin täysin ohi.
57

Koskemattomat (2011)
Tämä leffa jos mikä saa katsojan hyvälle tuulelle. Vitsit oli hyvin upotettu tarinaan eivätkä tuntuneet irrallisilta toisin kuin harmittavan usein amerikkalaisissa draamakomedioissa on tapana. Se lopun parranajokohtaus oli paras.
58

Rakkaudesta, unelmista ja kaloista (2011)
Parhaimpia draamoja mitä on tullut viime aikoina nähtyä.
60

The Great Gatsby - Kultahattu (2013)
Vaikka tuntui paikoitellen pitkitetyltä ja cgi pisti kyllä silmään niin siitä huolimatta pidin leffasta. Leonardo DiCaprio oli hyvä Gatsby ja Tobey Maguire myös juuri passeli päärooliin. Duesenberg nostaa pisteet neloseen (vaikka olikin replica).
61

Blue Jasmine (2013)
Ei tämä komedialta tuntunut, itkettiin kyllä mutta päinvastaisesta syystä. Cate Blanchett oli pääroolissa mahtava. Musiikki oli vähän niin ja näin.
62

Don Jon (2013)
Todella hyvä debyyttiohjaus Gordon-Levittiltä ja mies oli myös pääosassa mainio. Leffan juoni ja satiiri pelasivat hyvin yhteen. Olisin antanut viisi tähteä jos leffa ei olisi loppunut kuin seinään.
63

Charlie Countryman (2013)
Shia LaBeouf veti uransa parhaimman roolin... koska käytti kuvausten aikana huumeita? No se selittääkin paljon. Kannattaa katsoa jo senkin takia
64

Nuoren Wertherin jäljillä (2013)
Todella hyvä draama ja pidin myös leffan kerrontatyylistä, pari kohtaa ei aivan auennut kuten se viulunsoittajan merkitys mutta ei se haitannut. Eero oli vallan mainio päähenkilö ja todella persoonallinen kaveri.
65

Adelen elämä: osat 1 ja 2 (2013)
Varsinkin loppupuolella Adelen motiiveja olisi voinut avartaa enemmän, mutta muuten hyvä juoni. Hyvät näyttelijät ja ei tuntunut lainkaan niin pitkältä kuin kolmen tunnin kesto antoi olettaa. Brokeback Mountain betoniviidakossa.
66

Locke (2013)
Tapahtumaköyhä mutta sisältörikas. Niillä kuvailisin Lockea. Juoni oli miljoona kertaa koskettavampi kuin 80 minuuttiselta leffalta osaa odottaa ja Tom Hardy oli todella aidonoloinen pääroolissa.
67

Boyhood (2014)
Genreksi voisi melkeinpä lisätä dokumentti, sen verran ainutlaatuinen ja realistinen leffa on kyseessä. Todella vangitsevat näyttelijäsuoritukset, mutta juuri tuon "juonen puutteen" takia jotkut saattavat kokea leffan liian pitkäksi.
68

Whiplash (2014)
Itse juoni ei iskenyt samalla voimalla kuin leffan musiikki ja treenikohtaukset joten meikä kykenee antamaan "vain" neljä tähteä, etenkin suhde tyttöystävään oli ohi liian nopeasti eikä yksinkertaisesti ehtinyt herättää sen suurempia tunteita. Teller ja Simmons olivat molemmat mahtavia rooleissaan.
69

The Imitation Game (2014)
Toisaalta olisin halunnut leffan esittelevän yksityiskohtaisemmin miten Turing tietokoneensa rakensi, toisaalta näin maalaisjunttina en olisi kuitenkaan siitä mitään tajunnut. Joten annetaan fiilispohjalta neljä tähteä.
70

Henkesi edestä (2015)
Suomileffa ja pituuttakin vain se pakollinen puolitoista tuntia niin en todellakaan osannut valmistautua näin koskettavaan draamaan. Loppuratkaisu tuli täysin puskista ja kaikki näyttelijätkin kovia.
71

Creed: The Legacy of Rocky (2015)
Kahden ekan Rockyn jälkeen sarjan paras osa. Tässä leffassa toimi kaikki enkä itse olisi tehnyt mitään toisin, aika kului kuin siivillä. Onneksi Stallone sai vielä yhden oscar-ehdokkuuden sillä hän on sen enemmän kuin ansainnut.
72

The Lobster (2015)
Erittäin hyvä draama. Metsässä vietetty aika alkoi melkein käydä tylsäksi, olisi ehkä kaivannut enemmän "eläimiä" vahvemmin kiinni juoneen, mutta silti erittäin kiinnostava valtavirrasta poikkeava leffahelmi.
74

Mississippi Grind (2015)
Leffan rakkaussuhteet jäivät vähän puolitiehen, mutta se pääasia eli pelihimo oli kuvattu realistisesti ja mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti. Loppuratkaisu oli juuri leffan tyyliin sopiva.
75

The Handmaiden (2016)
Kaunis leffa, mutta ehkä aavistuksen verran liian pitkä. Juoni kuitenkin piti otteessaan ja onnistui jopa yllättämään useammassa kohdassa.
76

Manchester by the Sea (2016)
Hidastempoinen ja maanläheinen leffa masentavasta aiheesta mutta niin laadukkaalla toteutuksella, etenkin näyttelijöiden osalta, että pituutta oltaisiin voitu laittaa vaikka tuplasti ja silti katsoja olisi jäänyt janoamaan enemmän.
77

Miss You Already (2015)
Ei tämä tuntunut lainkaan elokuvalta, pikemminkin oikeiden ihmisten oikealta elämältä. Sen verran laadukasta oli kädenjälki ja näyttelijöiden roolit. Drew Barrymore olisi ehdottomasti ansainnut vähintään oscar-ehdokkuuden.
78

I, Tonya (2017)
Vahvojen näyttelijöiden juhlaa, varsinkin Margot Robbie pääosassa oli hurmaava. Juoni oli viihdyttävä eikä rento tyyli mennyt liikaa komedian puolelle, hahmoihin oli helppo samaistua.
79

Kosketuksissa (2017)
Päähenkilössä oli paljon samoja piirteitä kuin minussa itsessäni ja oli vielä töissäkin samalla alalla, se osaltaan varmasti vaikutti siihen miksi juoneen oli helppo tarttua hitaasta temposta huolimatta. Loppuratkaisu oli mieleniintoinen. On äärimmäisen mukavaa tulla positiivisesti yllätetyksi tällaisten pienten ei-amerikkalaisten leffojen toimesta.
80

Beautiful Boy (2018)
Kauniisti toteutettu leffa raadollisesta aiheesta. Näyttelijät olivat mahtavia varsinkin Steve Carell ja soundtrack oli hyvin synkassa leikkauksen kanssa. Huumeiden vaikutukset ulkonäköön olisi voitu näyttää rajummin mutta toisaalta ei tässä missään vaiheessa tullut fiilistä että aihetta oltaisiin sentään romantisoimassa.
81

Parasite (2019)
Ensimmäisen tunnin ajan juoni etenee tasaisesti ja laadukkaasti, mutta sitten alkaa tulvia yllättäviä käänteitä ja esiin ponnahtaa suuriakin moraalisia kysymyksiä. Loppuratkaisu olisi voinut olla parempikin mutta muuten erittäin viihdyttävä ja katseen naulitseva leffa.
82

Nuoren naisen muotokuva (2019)
Juoni ei tarjonnut yllätyksiä, voisi sitä jopa ennalta-arvattavaksikin kutsua ainakin pääteeman osalta. Mutta kaunis leffa kyseessä ehdottomasti, muutenkin kuin lihallisesti, ja sai ajan kulumaan kuin siivillä.
83

Babyteeth (2019)
Inhimillinen ja realistinen draama. Paljon vyöryi tunteita mutta mitään ei heitetty päin pläsiä oscarien toivossa vaan kaikki tuntui erittäin luonnolliselta. Roolitus oli täydellinen.
84

Eilisen varjot (2016)
Kaksi "hullua" rakastuu lähettäen katsojankin tunteet vuoristiradalle. Adele Haenel oli mahtava (ja kaunis) ja kliseet loistivat poissaolollaan aina loppuratkaisuun saakka. Paljon lämpimämpi leffa kuin mitä juonikuvaus antoi olettaa, uskaltaisin suositella muillekin katseltavaksi.
85

Yhdet vielä (2020)
Suomalaisille tutusta aiheesta huolimatta leffa ei menetä fokusta vaan juoni pysyy raittiina ja käsittelee yllättävänkin syviä teemoja. Kaksi tuntia kului tämän parissa nopsaan. Mutta vaikka kuinka hyvä leffa onkin niin silti täytyy todeta että ilman Madsia en todennäköisesti olisi leffaa katsonut.
86

Better Days (2019)
Sekä fyysisesti että henkisesti väkivaltainen leffa koulukiusaamisesta. Zhou Dongyu oli pääroolissa uskomaton ja kyynelvirroillaan sai ameriikan omat meryl streepit näyttämään amatööreiltä. Juonen suhteen ainoastaan loppu kaipaisi hiomista, siellä oli monia hyviä kohtia johon olisi voitu lopettaa ja ne söivät toisiltaan suurimman tehon.
87

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia (2021)
Vaikka toimivaa huumoria oli matkassa niin silti tämä oli paljon synkempi leffa kuin mitä juonikuvauksen perusteella odotin. Mitä Titanicin katsomiseen tulee niin samaistuin päähenkilöön täysin. Tuntui kestoaan pitemmältä leffalta, positiivisessa mielessä siis.
88

Fucking with Nobody (2020)
Aivan ihana out-of-the-box satiiri. Arkinen dialogi soljui mukavasti ja siitä sai jopa selvää ilman että tarvitsi tekstitystä laittaa päälle. Juoni sekoitti faktaa ja fiktiota oivallisesti ja Haurun lahjakkuus elokuvantekijänä pääsi oikeuksiinsa. Näitä lisää kiitos!