
Astorethein
Käyttäjä, 1 fania
Oma statistiikka: Sarjojen kommentit (2)

Berserk
En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut animesta, mutta tämä sarja toi käännöksen asiaan kertaheitolla. Olin melkoisen lumouksen vallassa heti avausjaksosta lähtien, ja sarjaa onkin tullut katsottua yleensä neljän tai viiden jakson kerta-annoksina. Sarjan maailma on synkyydessään todella kiehtova paikka, mitä raaka ja äärimmilleen viety väkivalta alleviivaa mitä parhaiten. Juoni ei kenties aina vakuuta omaperäisyydellään vaikka hyvä onkin, mutta hahmoista sen sijaan löytyy luonnetta ja heidän vaiheitaan jaksaa seurata koko ajan yhtä suurella mielenkiinnolla. En ole tutustunut alkuperäiseen sarjakuvaan, mutta aion luultavasti etsiä sen jostain käsiini, kun englanninkielinen käännöskin on kerran olemassa.
Edellinen sivu | 1 | Seuraava sivu
Sarja sijoittuu suurimmaksi osaksi animen keskiluokkaan tarjoamatta vähänkään vaativammalle katsojalle mitään kovin erityistä. Visuaalinen ilme ja toiminnan näyttävyys ovat asiaankuuluvalla tasolla, mutta tarina ja hahmot eivät häikäise kiinnostavuudellaan. Mahdollisuuksia tähän olisi ollut, mutta ne hukataan loputtoman mätkimisen ja aseidenpaukkeen sekaan. Toimintakohtaukset ovat hienosti toteutettuja, mutta valitettavasti ne ajavat muun sisällön edelle. Muutama mielenkiintoinen juonenkäänne ja tunteikas hetki on mukaan mahtunut, mutta lopulta kyse ei ole erityisen mieleenpainuvasta tai persoonallisesta kokonaisuudesta.