Kamalat työpaikat.

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Kamalat työpaikat.

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä

19.07.19 klo 07:21 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tästä ei tainnut olla keskustelua, niin päätin aloittaa.

Meistä jokainen on varmaan joskus tehnyt työtä, mikä ei ollut aivan mieleistä, joka on varmaan jossain kohtaa eteen tuleva asia. Mutta, mikä työ oli sellainen jota et enää missään nimessä tekisi. Tähän ei sitten tarvitse laittaa mitään yrityksen/työnantajan nimeä. Riittää kun mainitsee työtehtävän ja sen mikä siitä teki kamalaa.

Koitetaan olla tekemättä tästä mitään politiikkakeskustelua, koska se johtaa yleensä vaan off-topickiin, joka ei johda mihinkään.

Minulla se oli ehdottomasti puhelinmyynti kesätyö. Kun menin töihin oletin, että henkilöillä joille soitetaan olisi joku asiakas-suhde firmaan. Ei se nyt ihan niin mennyt.

Työpaikan palkka oli täysin provikkapohjaista oli jos saat jotain myytyä saat siitä rahaa. Mielestäni oli hiukan outoa sillä työpaikka aluksi puhui tuntipalkasta. Joka tulee ehkä jossain kohtaa 4kk (harjoitteluaika) jälkeen. Työ oli itsessään myös aika tylsää. Käytännössä 8 tuntia istumista ja numeroihin soittamista ja yrität myydä jotain mitä et itse ostaisi.

Mutta kaikista pahinta oli itse ihmiset joille piti soittaa. Ymmärrän kyllä sen että jos pinna on kireällä ja joku soittaa sinulle ja yrittää myydä jotain turhaa voi siinä vähän ärähtää, mutta ei niin tyly kannata olla. Voisi sanoa vaan, että ei ole kiinnostunut, näkemiin tai sitten vaikka lyödä luuri korvaan. Ja tässä tuli työn toinen puoli esiin.
Jos et myy jotain tiedät tekeväsi turhaa työtä. Työ ei siis tuntunut työn teolta.

3 päivän päästä töiden alkamisesta olin jo loppu. 8 päivää kestin sitten irtisanouduin ja irtisanoutumiseni jälkeen tuntui siltä kuin paino hartioilta olisi lähtenyt.

Viime kesänä olin parilla festarilla jv:nä ja vaikka työpäivät olivat välillä yli 12 tuntisia, piti seistä helteessä ja olla humalaisten ihmisten kanssa, niin sitäkin teki paljon enemmän mielellään kuin puhelinmyyntityötä. Vaikka keikasta palautuminen vei välillä päiviä.

Nykyään teen töitä lehdenjakajana ja vaikka palkka onkin pieni, niin siitä huolimatta nautin jollain tavalla työstä. Jaat lehdet, saat liikuntaa, työpäivä kestää vaan 2-3h ja sinulle viellä maksetaan siitä. Mikäs sen parempaa.

Jautsi
Käyttäjä
123 viestiä

19.07.19 klo 11:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minäkin olin kerran viikon puhelinmyyjänä. Hankin 70 euroa. Kysyin viimeisenä päivänä työnjohtajalta, olisinko minä voinut joskus kehittyä puhelinmyyjäksi. Hän sanoi, että ihan varmaan ja että ei sitä kukaan jääkiekkoa aloitteleva viikossa NHL:ään pääse. Jälkeenpäin harmitti kun en tajunnut sanoa, etteivät useimmat jääkiekkoa harrastavat pääse sinne koskaan. Nyt naurattaa lähinnä tuo puhelinmyynnin vertaaminen NHL-kiekkoiluun.

Mutta tätäkin kamalampi kokemus oli tehdä työtä mansikkapellolla poimijana. Palkka oli sentään ihan jonkinlainen, mutta työ oli rankkaa. Jaksoin viikon. Viimeisenä päivänä muuan nainen lohdutti minua kertomalla olleensa poimimassa jo kaksi viikkoa.

- Sellaista sattuu, minä tokaisin mielestäni hyvinkin vitsikkäästi.
- Sattuu! Varsinkin selkään! nainen vastasi huomattavasti vitsikkäämmin.

Muistaakseni hän oli myös huomattavasti minua nätimpi.

Kookosbanaani
Käyttäjä
1142 viestiä

19.07.19 klo 11:42 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itse olin yhdessä vaiheessa peräti puoli vuotta puhelinmyyjänä! Tämä oli heti intin jälkeen ja kyllä se puoli vuotta puhelimen päässä sujui paljon lupsakkaammin, kuin metsässä tetsatessa. Työhön minut perehdytti yksi vakiotyöntekijöistä ja hänen oppiensa mukaan pääsin välillä jopa satasen provikoille päivässä! Kolmenkympin nappipalkallahan ei pitkälle pötkitä, mutta jotkut päivät olivat tuottoisampia kuin toiset. Asiakkaat eivät myöskään pahemmin vittuilleet yhtä lukuunottamatta kuka haukkui minua homoksi ja käski vetämään itseni narun jatkeeksi. Veikkaan myös, että Maaseudun Tulevaisuuden myyminen on paljon helpompaa kuin jonkun Seura-lehden, kun kerran lehteä lähtökohtaisestikin arvostetaan enemmän lukijoiden keskuudessa. Ja veikkaan myös, että Seiskan paparazzina työskentely on vielä suoramarkkinointia vittumaisempaa. En kuitenkaan tästä kyseisestä työpaikasta tykännyt muuten oikeastaan yhtään satunnaisista ansioista huolimatta, esimies kohteli huonosti ja yleinen ilmapiiri oli todella jännittynyt ja negatiivinen. Yllättäen sain kaupattua eniten silloin, kun esimies ei ollut paikalla kyttäämässä että jokaikinen sana menee käsikirjoituksen mukaisesti.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

19.07.19 klo 15:51 - linkitä tähän kommenttiin: #

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä

19.07.19 klo 17:07 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jautsi kirjoitti:

Minäkin olin kerran viikon puhelinmyyjänä. Hankin 70 euroa.


Itse ehdin hankkia 8 päivän aikana 26 euroa. Muistaakseni tein 5-6 kauppaa.

Keskustelut