Kiehtovat tositarinat elokuvien takaa

Kwai-joen silta perustuu Pierre Boullen samannimiseen romaaniin. (Boullen kynästä on muuten myös Apinoiden planeetta.) Boulle palveli sota-aikana Kaukoidässä Ranskan sotilastiedustelussa, mutta jäi japanilaisten vangiksi. Kirja ja elokuvahan seuraavat kahta sotilasryhmää – sotavankeja ja commando-osastoa. Boullella oli siis omakohtaista kokemusta molemmista.

Tarina itsessään ei tosin perustu tositapahtumiin, onpa siinä muutama selkeä asiavirhekin. Japanilaiset insinöörit olivat esimerkiksi hyvin koulutettuja, kyllä heiltä sillan rakentaminen sujui. Lisäksi kirjan ja elokuvan kuvaaman vankileirin komentaja oli niitä harvoja japanilaisia, jotka kohtelivat sotavankeja verrattain asiallisesti. Tästä huolimatta vangit sabotoivat rakennustöitä minkä ehtivät. Kwain yli ei myöskään kulkenut siltaa, vaan kyse oli lähellä virtaavasta Mae Klong -joesta.

Joskus elokuvat itsessään muuttavat todellisuutta. Amerikan gangsteripomoilla oli aikanaan tapana kiroilla ja huutaa alaisilleen. Koska mafioson kolutusta ei liene, gangsterit ottavat käyttäytymiseensä mallia elokuvista. Kummisetä on ollut siinä suhteessa kaikkein vaikutusvaltaisin. Sen ilmestyttyä tosielämän kummisedät alkoivat suosia rauhallista ja pohdiskelevaa puheenpartta, Vito Corleonen esimerkin mukaisesti.

Samoin kävi muuten myös Mae Klongille. Turistien houkuttelemiseksi Thaimaa nimesi elokuvassa esiintyvän joenpätkän uudelleen Khwae Yaiksi!

^Joka on muuten ihan kerrassaan mainio elokuva! Mielenkiintoinen taustatarina kyllä.

Kiinnostava tarina, vaikka en jaakaan bloggarin päätelmiä (länsimaat ovat pitkällä aikavälillä muuttuneet jatkuvasti turvallisemmiksi ja ihmisten välinen luottamus kasvanut, vaikka väestöntiheys on korkeampi kuin koskaan ennen). Muistan kuulleeni rottakokeesta (Wikipedian mukaan koe-eläiminä oli itseasiassa hiiriä) useammassakin yhteydessä, ensimmäisen kerran jo lapsena. Siihen viitattiin Harlan Ellisonin novellissa Kuin piiskattu koira — löytyy Markku Sadelehdon toimittamasta antologiasta Outoja tarinoita 5, joka on muuten kerrassaan mainiota luettavaa. Hienoja urbaaneja kauhutarinoita, joista monessa pelko rakentuu lapsen kokemusmaailman ympärille.

Tähän asti en ole ollut ihan varma, onko tällaista koetta edes ollut. Yleensähän lopputulema tiivistetään: ”Jos tarpeeksi rottia panee tarpeeksi pieneen tilaan, ne alkavat tappaa toisiaan.” Tämähän ei itse asiassa tainnut ollut Calhounin varsinainen päätelmä, vaan rottaparatiisi kaatui siihen, ettei kaikille siimahännille löytynyt mielekästä tekemistä tai paikkaa yhteisössä. Huomio siitä, ettei romahtanut yhteisö kyennyt toipumaan, on kyllä hyytävä. Selittää paljon esimerkiksi Mad Max -elokuvien tapahtumia.

Joka tapauksessa olen aiemmin pannut Universumi 25:n samaan kategoriaan apina-ajatuskokeen kanssa. Ehkä totta, ehkä urbaanilegenda. Tiedättehän tarinan apinahäkistä, jonka kattoon ripustetaan banaani? Kädellisiä suihkutetaan kylmällä vedellä, jos ne yrittävät napata herkkupalan. Siksi ne estävät väkivaltaisesti uusien tulokkaiden yritykset. Lopulta häkissä ei ole yhtään alkuperäistä apinaa, mutta silti kukaan ei koskekaan banaaniin.

Onkohan apinakokeesta tehty elokuvaa? Siitä voisi saada hauskan työelämäallegorian.

Tiesittekö muuten, että ensimmäisen Mad Maxin maantiekohtaukset kuvattiin luvatta? Mutta kun poliisit saivat tietää asiasta, he halusivatkin päästä mukaan elokuvan tekoon!