Politiikkaa, politiikkaa!

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Politiikkaa, politiikkaa!

barros
Käyttäjä
1505 viestiä

11.03.19 klo 20:13 - linkitä tähän kommenttiin: #

Valtiolla tulee jäädä varoja infrastruktuurin ylläpitämiseen, rahoitukseen ym, ja yksityisellä puolella (säätiöt, osuuskunnat, kirkko, yksityinen sektori) tällä hetkellä asuntojen vesiputkistot alkavat olla heikossa kunnossa. Tämä on ihan yleinen tieto tietenkin, jos uutisia on sattunut seuraamaan. Tiet on oltava kunnossa roudan tai routimisen jälkeen ja keväällä milloin metsätalouden kannalta kelirikon aikaan saadaan tulosta aikaan.

Putkistot ovat luokkaa 60 -luvulta ja pahimmillaan jopa vanhempia. Muissa töissä asbesti sairastuttaa rakentajia. Sosiaali ja terveyspuolelle kuuluu ja tulee tietenkin suunnata henkilöstöä ja tällä hetkellä melko varma valinta, jos haluaa töitä tehdä tulevaisuudessa. Itse olen aloittanut kaupungin vanhusten talolla, mutta siellä omat ongelmat, kuten kuppikunnat vanhojen hoitajattarien kanssa vei ajatukset pois kokonaan alalta lukion jälkeen.

Pienet ja keskisuuret yritykset lopulta kantavat taloudellisesti ja kokonaisuudessaan vastuun aivan kaikesta tässä maassa. Myös koulutukseen ja oppimiskeinoihin tarvitaan eri innovaatioita. Itse opin ennen, kun kirjoitin esseitä ja jonkinlaisella valokuva tai tekstimuistilla vedin ihan hyviä arvosanoja vielä 18 -vuotiaaksi asti. Nykyisin kaikki täytyy kirjoittaa jollain PC:llä jopa kirjoitukset, joka ei minua palvele todellakaan ollenkaan. Pienenä jopa pelkäsin ala-asteella mennä konetta katsomaan ja jotain konehuonetta muistan 2-4 luokan tienoilla käyneeni kurkkaamassa vaivihkaisesti. Jossain vaiheessa omakohtaisesti vihasin kirjoittamista tietokoneella. Elämäntapa muutos ja iso remontti on vaan muuttanut jonkin verran omaa suhtautumista kirjoittamiseen koneella.

Se asia vielä, että siellä, missä on keskittymiä naisille ja tytöille, niin tulevaisuudessa esim. kaupungeissa pyyhkii hyvin.

Jautsi
Käyttäjä
123 viestiä

11.03.19 klo 20:53 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

Parasta Sipilän hallituksen ja soten kaatumisessa on, että Soinilta ja sen kätyreiltä meni ilmeisesti sen myötä palkkiovirat alta. Ikinä en ole siitä tekopyhästä ja pohjattoman ahneesta irvistelijästä pitänyt, mutta tämä hallituskausi on jo yksistään saanut toivomaan salaa sen nilviäisen niskaan kaikki raamatun vitsaukset. Maisterisjätkän katkera kiemurtelu tulee olemaan äärimmäisen hauskaa seurattavaa.

Soini siis oli tuhoamassa puolueensa oman ja parin kaverinsa namuvirkojen vuoksi. Siniset on olemassa pelkästään maestron oman edun turvaamiseksi, ja nekin Soini hylkäsi lopulta oman onnensa nojaan. En symppaa yhtään, vastenmielinen ja kiero ihminen.

Onko persut siis poissa pelistä? Eikös ne saaneet ihan hyvät kannatuslukemat hiljattain?

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

11.03.19 klo 21:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jautsi
Käyttäjä
123 viestiä

12.03.19 klo 07:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

Niin, minä ajattelin, että tarkoitit Soinin puolueella persuja. Politiikkahan on peliä ja hajoamalla kahtia perussuomalainen väki saattoi olla samalla kertaa sekä hallituksessa että oppositiossa. Ei ehkä kovin taiteellista, mutta toimivaa tuntuisi olevan?

Mitä Soiniin tulee, arvelen, että hänelle löytyy sopiva pesti jostain politiikan ulkopuolelta. Näinhän on käynyt monelle muullekin politiikan ammattilaiselle. Yllättyisin tosin, jos Soini lähtisi Ruotsiin pankkialalle.

Sinisten joukoista arvelen Sampo Terhon saavan riittävästi ääniä jatkokaudelle. Luulisin Sinisten sulautuvan vaalien jälkeen johonkin toiseen ryhmittymään joko yhdessä tai erikseen. Vaikka enhän minä mikään auguuri ole. Enkä senaattori sen puoleen, ei ponkota messeri toogan alta.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

12.03.19 klo 09:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

En ole koskaan Soinia äänestänyt, tuskin tulen äänestämäänkään, mutta kun katsoo, millainen johto Perussuomalaisille 2017 valittiin, en yhtään ihmettele, että puolue hajosi. Halla-ahossa ei sinäsä ole mitään vikaa. En pidä hänen ylimielisestä ja tahallisen provosoivasta retoriikastaan, mutta hän on kuitenkin älykäs ja koulutettu mies ja kykenevä perustelemaan näkökantansa faktoilla.

Hakkaraisella ja Huhtasaarella, jotka aikanaan valittiin PS:n varapuheenjohtajiksi, ei valitettavasti ole mitään näistä vahvuuksista, pikemminkin päinvastoin. Sekin mietityttää, millä moraalisella oikeudella Perussuomalaiset muka valittaa maahanmuuttajien huonosta integraatiosta ja ”eliitin” selkärangan puutteesta, kun oma puoluejohto koostuu sketsihahmoista. Ehkä tarkoitus on vihjata, että Suomi tarvitsee lisää opinnäytetyönsä plagioivia kreationisteja ja työkavereita pahoinpiteleviä alkoholisteja?

Vaikea kuvitella, että Halla-ahokaan poliittisia liittolaisiaan ihmisinä kunnioittaa sen enempää kuin Soini kunnioitti Tony Halmetta. Kunhan laskelmoi, että nämä tyypit tuovat näkyvyyttä ja sitä kautta ääniä.

Henkilökohtaisesti uskon, että jos jollakulla Sinisistä on mahdollisuuksia päästä läpi, niin Jussi Niinistöllä. Niinistöhän on myös hoitanut puolustusministeripestinsä erittäin hyvin, vaikka julkinen esiintyminen muistuttaakin 1930-luvun oikeistoradikalismi -larppausta.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

12.03.19 klo 12:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

Jautsi
Käyttäjä
123 viestiä

12.03.19 klo 12:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

Nykyään Soinia vihaa kaikki.

En minä ainakaan ketään vihaa. En ainakaan myönnä. Tarvittaessa kiistän jyrkästi.

Minusta Soinin ansio on se, että hän teki politiikasta kiinnostavaa monille sellaisille, jotka olivat jo pitkään kokeneet äänestämisen turhaksi. Poliittinen jargon oli muuttunut kovin vaikeaselkoiseksi, minä toisinaan edelleenkin kieltäydyn kuuntelemasta poliitikkoja, jotka eivät vastaa selkeään kysymykseen vaan alkavat vain luoda silosanojen sumuverhoa vastaamatta jättämiselleen. Soini ja monet muut perussuomalaisiin lukeutuneet toivat sen sijaan jämäkästi esiin sen mitä ajattelivat.

Ilman muuta hallituksessa toimiminen karsii mahdollisuuden roiskia juttua menemään vyötä soletta. Hallituskumppanit pitävät viime kädessä huolen siitä. Tästä johtuen äänestäjät tavan takaa pettyvät hallituspuolueisiin. En tiedä voidaanko asiaa mitenkään välttää.

Olisi hyvä, jos politiikassa voitaisiin keskittyä asioitten hoitamiseen ja puhuttaisiin suoraan. Esimerkiksi sotessa kokoomus halusi yksityistämistä, mutta puhui valinnanvapaudesta. Keskusta halusi turvata oman valtansa säilymisen harvemmin asutuilla alueilla, mutta puhui maakuntauudistuksesta. Nahdäkseni näistä syistä oppositiopuolueet vastustivat sotea viimeiseen asiantuntijaan. Valitettavasti sotekeskustelun aikana vissiinkin esim. VR:n palveluja on osittain ajettu yksityistämisen suuntaan, mikä ei minusta ole hyvä asia. On aika paljon palveluita, joita kannattaisi säilyttää yhteiskunnan hoidettavina. Valvontaa voidaan kieltämättä lisätä, mutta siitäkään ei saa tehdä toimintaa liiaksi rajoittavaa.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

12.03.19 klo 13:47 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

12.03.19 klo 17:15 - linkitä tähän kommenttiin: #

Satun tietämään, että Sipilän hallitus yritti selvittää, löytyisikö lainsäädännöstä tai kansainvälisistä sopimuksista joku porsaanreikä, jonka avulla turvapaikanhakijoiden maahantulon olisi voinut estää. Ei löytynyt, joten asiasta oltiin hiljaa. Tietysti sopimuksista voi erota ja lakeja muuttaa, mutta se on parlamentaarisessa demokratiassa niin hidasta, että pakolaiskriisi olisi joka tapauksessa ehtinyt levitä Suomeenkin.

Jossittelu on tietysti epävarmaa, mutta olen melko varma, että perussuomalaiset olisi hajonnut Halla-ahon valinnan jälkeen joka tapauksessa. Tuskinpa Halla-aho oikeasti edes halusi hallitukseen, koska tiesi, etteivät muut puolueet suostuisi humanitaarisen maahanmuuton täydelliseen lopettamiseen. Mikään muu taas ei olisi hänen kannattajilleen riittänyt. Jos soinilaiset eivät olisi perustaneet omaa puoluetta, olisi luultavasti nähty loikkauksia kristillisdemokraatteihin, keskustaan ja kokoomukseen. Muutama olisi ehkä siirtynyt demareihin. Epäilemättä perussuomalaisiin olisi jäänyt väkeä nykyistä enemmän.

En usko, että Hakkaraista ja Huhtasaarta valittiin protestiksi Soinin linjalle. Tai valittiin varmaan siksikin, mutta olisi valittu joka tapauksessa. Vuoden 2015 vaaleissa he olivat yhtä suosittuja tai suositumpia kuin Sinisten johtohahmot (Elo, Niinistö, Terho), jos äänimäärä suhteutetaan vaalipiirin kokoon. Soini oli tietysti omassa luokassaan, mutta hän ei ole enää ehdolla. Sekä Hakkarainen että Huhtasaari lisäsivät vuoden 2015 vaaleissa kannatustaan, mutta niinhän näkyvät poliitikot toisaalta aina lisäävät.

Perimmäinen syy Hakkaraisen ja Huhtasaaren kannatukselle taitaa olla siinä, että perussuomalaiset on aina elänyt ja hengittänyt heidän kaltaistensa hahmojen voimalla. Puolueen ensimmäinen äänikuningashan oli Tony Halme. Jotain kertoo sekin, että Huhtasaari valittiin puolueen presidenttiehdokkaaksi. Salonkikelpoiset halla-aholaiset ovat aina olleet harvassa, koska huomattavalle osalle perussuomalaisten kannattajista Hakkaraisen sekoilu ei ole ongelma vaan päinvastoin lisääsyy äänestää miestä. Älä viitsi kiistää, tiedät itsekin sen olevan totta.

Perussuomalaiset tuskin nousee tänä keväänä kolmen suurimman joukkoon, mutta toisaalta populistit yllättävät vaaleissa niin usein, ettei sen oikeastaan pitäisi olla yllätys. Soinin konkreettiset saavutukset ovat kieltämättä harvassa. Ennustan myös, että kun Halla-aho aikanaan väistyy puheenjohtajan tehtävästä, hänestä voi sanoa samaa. Ei välttämättä siksi, että olisi aikaansaamaton nahjus, vaan koska pysyy tiukasti oppositiossa koko uransa ajan.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

12.03.19 klo 17:44 - linkitä tähän kommenttiin: #

.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

12.03.19 klo 17:49 - linkitä tähän kommenttiin: #

Brutus kirjoitti:

En ole mikään lakiekspertti.

Kuulin asiasta henkilöltä, joka oli asian kanssa tekemisissä. Yksityiskohdista en tiedä. Saattaa olla, että asia koski yleisempää rajojen sulkemista.

Brutus kirjoitti:

Ei jaksa enää jänkätä tästä asiasta täällä, tällaiselle on varmaan omat fooruminsa muualla.

Näinhän se on. En ole koko elämäni aikana nähnyt yhtään poliittista nettikeskustelua, joka olisi tähdännyt oman ajattelun kehittämiseen. Muiden ajattelua kyllä kehitetään mieluusti. Tämä koskee myös itseäni.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

13.03.19 klo 09:54 - linkitä tähän kommenttiin: #

https://www.iltalehti.fi/...52-41e1-aecf-4b5237972994

"Ministeriöiltä vakava Venäjä-raportti: Venäjä painostaa Suomea ja käyttää mielivaltaisuuden mahdollisuutta pelotteluaseenaan"

Miettikää tarkkaan mitä puoluetta äänestätte tulevissa eduskuntavaaleissa, jos Suomen suvereniteetti ja itsenäisyys merkitsee jotain.

Jotkut vakavissaan luulee että Suomi oli Yya aikana itsenäisempi kuin Eu:n aikana.

https://www.youtube.com/watch?v=do0x-Egc6oA Reaganin sanat Neuvostoliitosta pätevät ainakin osittain nykyiseen Venäjään, jos eivät kokonaan.

barros
Käyttäjä
1505 viestiä

13.03.19 klo 10:10 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kertokaa hyvät ihmiset, mitä maalaisliitto edustaa tai edusti aikoinaan. Nykyään kannatan ja tulen aina olemaan työväenliikkeen tai SDP:n kannalla.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

13.03.19 klo 17:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kyllä lähtisin sanomaan, että nykyinen keskusta on päivitetty versio maalaisliitosta. Maaseudun etujen puolustamisessa ei ole mitään pahaa. Elämää on kehä kolmosen ulkopuoleltakin ja maaseutukin tuottaa veroeuroja. Keskustassa vähän närästää se, että se ei ole minun makuuni riiittävän talousliberaali. Ja sitäpaitsi keskustalaiset oli aika ahkerasti äänestämässä sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan loppuvuonna 2014. Ja muutenkin edustaa sellaista mennyttä Suomea.

Myös mennyttä aikaa haikailee työväenliike ja demarit. Ei ymmärretä mitään nykyajan työmarkkinoista. Ja Neuvostoliittokkin taitaa olla yhä olemassa.

barros
Käyttäjä
1505 viestiä

13.03.19 klo 19:14 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tosi rakentavaa kritiikkiä kaikilta. Plaah.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

13.03.19 klo 19:27 - linkitä tähän kommenttiin: #

Katmand0r
Käyttäjä
151 viestiä

13.03.19 klo 21:16 - linkitä tähän kommenttiin: #

barros kirjoitti:

Kertokaa hyvät ihmiset, mitä maalaisliitto edustaa tai edusti aikoinaan. Nykyään kannatan ja tulen aina olemaan työväenliikkeen tai SDP:n kannalla.

Tosiaan maalaisliitto ajoi maanviljelijöiden asemaa. Koska heidän työnsä profiili erosi paljon työläisistä (tehtiin pitkiä päiviä, työnteko keskittyi sesonkeihin, tulot olivat vähäisempiä mutta taloudet omavaraisempia), saattoivat tavoitteet ja tarpeet olla hyvinkin erilaiset. Varsinkin ennen Kekkosta eri puolueet pitkälti edustivat erilaisia työntekijöitä.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

15.04.19 klo 13:37 - linkitä tähän kommenttiin: #

Vaalit tuli ja meni.

3 suurinta puoluetta ovat siis sdp, perussuomalaiset ja kokoomus. Minä vähän veikkaan että lähikuukausina saatettaan olla jumissa hallituksen muodostuksen kanssa. Joka tapauksessa demareiden voitto ei ilahduta yhtään. Voidaan ehkä unohtaa ajatus yrittäjämyönteisemmästä ja vähemmän säädellystä Suomesta pahimmassa tapauksessa 4 vuodeksi.

Mutta positiivista on se, että oma ehdokas meni läpi kuitenkin. Oikein hyvä se.

Sitten se joka minua naurattaa hieman, on Paavo Väyrysen tippuminen eduskunnasta. Ollaan oltu niin ylpeää tyyppiä viime vuodet, mutta näin sitten kävi. Taisi Väyrynen luulla itsestään liikoja.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

15.04.19 klo 16:31 - linkitä tähän kommenttiin: #

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

15.04.19 klo 17:19 - linkitä tähän kommenttiin: #

Menin eilen yhdeksältä nukkumaan. Havahduin viideltä, tarkistin vaalituloksen ja jatkoin unia. Aikamoinen yllätys, ihan oikeassa oli Brutus povatessaan Perussuomalaisille voittoa.

Itselleni vaalien tärkein anti oli, että soten valinnanvapaus ei näillä tuloksilla tule menemään läpi. Säästyy pitkä penni, siis todella pitkä. Puhutaan vuositasolla miljardeista euroista, jotka olisivat olleet poissa hyvinvointivaltion ylläpidosta ja velkojen lyhennyksistä. Vaikka vasemmisto intoutuisikin hillittömään tuhlaukseen (epätodennäköistä puolueiden suhteelliset vahvuudet huomioon ottaen), niin sekin on myöhemmin peruutettavissa. Valinnanvapaus ei olisi ollut.

Vaalitulos ei nyt ihan omaan makuuni ollut, mutta eiköhän sillä seuraavat neljä vuotta pärjätä, kunhan ei mene sixpack-sekoiluksi. Hallituksen keskeisin tavoite on katastrofien välttäminen. Sinipunassa vasemmisto valvoo, ettei oikeisto romuta hyvinvointivaltiota. Oikeisto taas valvoo, ettei vasemmisto romuta valtion luottokelpoisuutta. Tylsää mutta turvallista.

Eikä minulla muuten ole mitään ihmeempää Perussuomalaisten linjauksia vastaankaan. Joidenkin puolueen jäsenten käytöstä kohtaan kyllä. Hävinneille naureskelua ja poliittisten vastustajien vihaamista en hyväksy enkä oikein edes ymmärrä, vaikka Väyrynen ja Siniset nyt mitään henkilökohtaisia lemppareita olleetkaan. Vahingonilo kertoo ihmisestä paljon, hedelmistään puu tunnetaan.

Keskustelut