sä häpeet
Foorumin päävalikkoon › Legendaloota › sä häpeet
Edellinen sivu | 1 2 3 4 | Seuraava sivu

X-tyyppi
Moderaattori
1678 viestiä
Ymmärsit päin vittua. Lainasin tekstiäsi, koska se kuvasi juuri mitä tarkoitin.
Ja sitä ennen ilmeisesti teikäläinenkin ymmärsi aivan vastaavalle osastolle. Haukuin siis kaunokirjallista tekstiä. Toki myös sen sisältöä, mutta kirjassa oli aivan onnetonta kerrontaa, joka oli nimen omainen hulluuden partaalle ajaja. Elokuvaahan en siis ole nähnyt. But this is besides the point, unohdetaan tämä ja asiaan.
Leffaa tuskin (lue: ei) teilataan vain sen vuoksi, että siinä on teinejä tai ettei teinien elämää ymmärretä. Jokainen on ollut joskus nuori. Teinimössö kaiketi viittaa enemmän siihen suuntaan, että elokuva käy läpi ne tavalliset teini-ympäristöt ja juonenkäänteet. Miljöön suhten on näissä leffoissa hankala omaperäinen: valinnanvara on osapuilleen yhtä kuin lukio, yliopisto tai paskaduuni, ja viimeinen on vaihtoehdoista harvinaisin. Lukiolla / yliopistolla on sitten luvassa epämääräistä rakastumista, vanhemmista irtautumista jne jne tuhanteen kertaan nähtyä. Nämä elokuvat on toki tehty ennen kaikkea nuorelle yleisölle, mutta se ei ole tekosyy epäomaperäisyyteen. Teinimössö kai viittaa siis saman toistoon, kuten esim. sana teinislasher. Joukko nuoria retkeilemässä / bileissä, kertpmukset alueen synkästä menneisyydestä, maskitappaja puukon kanssa jne jne. Kaikki tuntevat stoorin, ja peruslähtökohdan variaatiosta huolimatta
Ja muuten, kyllä teinitkin käyttävät sanoja 'teinileffa', 'teinislasher' ja niin eespäin. Tai sitten omassa tuttavapiirissäni on jotain vikaa. Korostetaan lisäksi loppuun sitä, että tätäkin elokuvaa haukkuvat teinimössöksi aivan tavalliset nuoret siinä missä samanlaiset nuoret sitä kehuvat taimuuten vaan diggaavat. Twilght-ilmiön karkamainen Internet-vitsiksikään tuskin tapahtui keski-ikäisten tai vanhusten nettihyökkäysten kautta.
[edit] Jee, tuplat.

Storyteller
Siis, lainasin tekstiäsi koska se kuvaa sitä mitä tarkoitin. En nyt siis tarkoita, että teikäläisen teksti viittaa omaan näkemykseesi elokuvasta, koska et ole sitä nähnyt. Lähinnä viittaan tuohon "voi vittu mitä teini-ihkuilua.", mutta selititkin jo vastauksesi tuohon lausekkeeseen.
Jokatapauksessa, pakko se on myöntää että hävetti elokuvateatterissa olla melkein ainona miespuolisena tuota katsomassa ja ainakun Cullen tulee ruutuun niin jostain kuuluu "uuuh.". Ja muutenkin hävetti olla siellä ainakun jotain "ihkua" tapahtui. Tästä huolimatta, kun pystyin katsoa tuon yli pääsi elokuvaan itseasiassa syvemmälle.
Omaperäisellä kuvastyylillä tarkoitan, että kameratyöskentelyn ja editoinnin ansiosta elokuva näyttää ruudun toiselle puolelta jotenkin harvinaisen mielenkiintoiselta. Mielestäni kaikki tapahtuu jokseenkin niin realistisen tuntuisessa ympäristössä ja samaan aikaan kuitenkin harvinaisen mysteerisessä ja epärealistisessa. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta näiden kahden asian kohtaaminen herättää kyllä meikäläisen mielenkiinnon. Sama tapa lähestyä hahmoja toimii myös. Kyseessä ei todellakaan ole perus teinipuuhaa, mitä on nähty esimerkiksi O.C:ssa, vaan pelkästään jo hahmot ovat aivan erilaisia. Tässä jätetään myös paljon tulkinnan varaa hahmoista katsojalle ja itse pidin siitä. Hahmojen tunteita, yms. harvemmin ilmaistaan vaan katsoja saa itse tulkita niitä ilmeistä ja eleistä, mikä riippuukin täysin näyttelijöiden taidoista.

Trinity
Käyttäjä
421 viestiä
Kyseessä ei todellakaan ole perus teinipuuhaa, mitä on nähty esimerkiksi O.C:ssa, vaan pelkästään jo hahmot ovat aivan erilaisia. Tässä jätetään myös paljon tulkinnan varaa hahmoista katsojalle ja itse pidin siitä. Hahmojen tunteita, yms. harvemmin ilmaistaan vaan katsoja saa itse tulkita niitä ilmeistä ja eleistä, mikä riippuukin täysin näyttelijöiden taidoista.
Mitä varsinaisesti meinaat perusteini puuhalla? Jos leffassa on vampyyrejä, niin tuskinpa se silloin ihan perusteini huttua on. Ymmärsin kyllä nyt paremmin että miten leffa voi kolahtaa teikäläiseen noin kovaa jos koet näyttelijätyön noin onnistuneeksi. Onnistuneilla näyttelijöillä leffan pisteet olisivat henkilökohtaisesti nousseet ainakin yhdellä tähdellä mutta nämä eleet jäivät itseltä ainakin täysin huomaamatta minkä pistin aikoinaan näyttelijöiden harmillisen kasvohalvauksen piikkiin.
Jokainenhan on vapaa tekemään omat tulkintansa hahmoista mutta itse en ainakaan löytänyt mitään rivien välistä.

Storyteller
Kyseessä ei todellakaan ole perus teinipuuhaa, mitä on nähty esimerkiksi O.C:ssa, vaan pelkästään jo hahmot ovat aivan erilaisia. Tässä jätetään myös paljon tulkinnan varaa hahmoista katsojalle ja itse pidin siitä. Hahmojen tunteita, yms. harvemmin ilmaistaan vaan katsoja saa itse tulkita niitä ilmeistä ja eleistä, mikä riippuukin täysin näyttelijöiden taidoista.
Mitä varsinaisesti meinaat perusteini puuhalla? Jos leffassa on vampyyrejä, niin tuskinpa se silloin ihan perusteini huttua on. Ymmärsin kyllä nyt paremmin että miten leffa voi kolahtaa teikäläiseen noin kovaa jos koet näyttelijätyön noin onnistuneeksi. Onnistuneilla näyttelijöillä leffan pisteet olisivat henkilökohtaisesti nousseet ainakin yhdellä tähdellä mutta nämä eleet jäivät itseltä ainakin täysin huomaamatta minkä pistin aikoinaan näyttelijöiden harmillisen kasvohalvauksen piikkiin.Jokainenhan on vapaa tekemään omat tulkintansa hahmoista mutta itse en ainakaan löytänyt mitään rivien välistä.
En tietenkään meinaa sitä, että vamppyyri idea tekisi siitä jotenkin muunlaisen kuin perusteinipuuhaa. Voitaisiinhan samaa aihetta käyttää ja kuvata se kuten O.C, mutta tällöin se ei tarjoaisi mitään uutta. Nyt olen kuitenkin monesti hehkuttanut kuvaustyyliä, hahmoihin lähestymistä, yms. jotka poikkeavat huomattavasti O.C:n kaltaisista teinisarjoista (vaikka itse pidänkin O.C:sta). Vaikka paikkana löytyykin koulu ja kyseessä on nuoret, niin tunnelma ei ole lähelläkään muita highschool -draamoja/komedioita vaan Twilight painii ihan omassa sarjassaan. Tämä johtuu edelleen tuosta aikaisemmin mainitsemastani asiasta. Ja mielestäni näyttelijät ovat varsin hyviä, koska he tekevät hyvin inhimilliset ja realistiset suoritukset (myös nämä vamppyyrit herättävät mielenkiintoa inhimillisyydellään). Olet oikeassa, että näyttelijät saattavat olla vähä eleisiä, mutta tämä ei ole alkuunkaan huono asia. Se tekee hahmoista mysteerisiä, mielenkiintoisia ja jättää runsaasti tulkinnan varaa katsojalle.

arvili
Käyttäjä
218 viestiä
Omaperäisellä kuvastyylillä tarkoitan, että kameratyöskentelyn ja editoinnin ansiosta elokuva näyttää ruudun toiselle puolelta jotenkin harvinaisen mielenkiintoiselta. Mielestäni kaikki tapahtuu jokseenkin niin realistisen tuntuisessa ympäristössä ja samaan aikaan kuitenkin harvinaisen mysteerisessä ja epärealistisessa. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta näiden kahden asian kohtaaminen herättää kyllä meikäläisen mielenkiinnon. Sama tapa lähestyä hahmoja toimii myös. Kyseessä ei todellakaan ole perus teinipuuhaa, mitä on nähty esimerkiksi O.C:ssa, vaan pelkästään jo hahmot ovat aivan erilaisia.
Olen kyllä samaa mieltä Storytellerin kanssa. Tosin mielestäni näyttelijät eivät olleet kovin hyviä, mutta ei kyllä varmasti surkeimmastakaan päästä. Itseäkin kiinnostaisi tietää, miten Twilight on joidenkin mielestä ansainnut vain 1 tähden, kommentit tyyliin "Ihme teini kyhnäämistä koko paska." kummastuttaa, koska itse en huomannut elokuvassa erikoisemmin teinileffojen piirteitä (?).
Ja joo, kirjasta kun puhutaan, niin olen myös sitä mieltä että kirjailija on huono, tai olisi ainakin voinut miettiä kirjan juonta pidempään (toistaa aika paljon samaa). Leffan nähtyäni ihmettelin, miten kyseisestä kirjasta on onnistuttu saada noin hyvä elokuva. Eniten miellytti juuri Storytellerinkin mainitsema realistisuus, sekä hahmoissa (tietenkin lukuun ottamatta vampyyrejä) ja ympäristössä.
Yhtään teini-ikäistä en tunne, mutta kaveripiiristäni (iältään 20-25v) löytyy paljon kirjoista ja elokuvasta tykänneitä.
Kaikkien ei tietenkään tarvitse pitää samoista elokuvista, mutta laittaa hiukan ihmettelemään, että miksi ei itse näitä leffan huonoja puolia löytänyt.

Trinity
Käyttäjä
421 viestiä
Itseäkin kiinnostaisi tietää, miten Twilight on joidenkin mielestä ansainnut vain 1 tähden, kommentit tyyliin "Ihme teini kyhnäämistä koko paska." kummastuttaa, koska itse en huomannut elokuvassa erikoisemmin teinileffojen piirteitä (?).
Varmaankin sen takia ettei 90 prosenttia noiden kommenttien kirjoittajista ole edes leffaa nähnyt. Veikkaisin.

jööra
Käyttäjä
304 viestiä
Oli ensimmäinen kerta elämässäni kun näen taikka kuulen KELLÄÄN hälyttimien alkaneen turhaan soimaan...
Tätähän sattuu yhtenään, ainakin Kemissä.
Se on kyllä tosi Varsinki tuosa kemin Coronassa

Tek-
Käyttäjä
74 viestiä
Hävettää näiden idioottien puolesta, jotka keksivät mennä polttamaan Ruotsin lippuja Ruotsin puolelle MM-voiton kunniaksi. En ymmärrä miten näin idiootteja ihmisiä voi täältä löytyä.
Muuten aivan mahtava ja kauan odotettu voitto Leijonilta! Oli mahtavaa päästä kokemaan suomalaisten ennennäkemätön juhlinta ja yhteisöllisyys.

T-2000
Käyttäjä
267 viestiä
Hävettää näiden idioottien puolesta, jotka keksivät mennä polttamaan Ruotsin lippuja Ruotsin puolelle MM-voiton kunniaksi. En ymmärrä miten näin idiootteja ihmisiä voi täältä löytyä.
Muuten aivan mahtava ja kauan odotettu voitto Leijonilta! Oli mahtavaa päästä kokemaan suomalaisten ennennäkemätön juhlinta ja yhteisöllisyys.
Poltelkoot vaikka kannabista, mutta semmoset ääliöt ei mun myötähäpeää ansaitse...

ilmastointiteippi
Käyttäjä
109 viestiä
Olin koulun ruokalassa tukehtumassa lihapullaan ja oksensin viereisessä pöydässä istuvan reksin
eteen..joo

Jaaha
Käyttäjä
311 viestiä
Kauan sitten viime keväänä...
...Isoveljeltä tuli viesti, että hän on vaihtanut liittymää ja ohessa on hänen uusi numero. Ole hyvä ja korvaa se vanha. No, minä en tehnyt sitä heti, sillä olin absoluuttisen varma muistavani asian isoveljen kaipuun kasvatessa liian suureksi. Annoin asian olla. Viikkoja. Kunnes kysäisin velikullalta jotain viestin välityksellä. Vastausta ei tullut, mutta herralle se ei ollut epätavallista. Hiljainen heppu. Satunnaista viestittelyä jatkui pari kuukautta, mukana muutama hahhaa hupaisa "insidevitsi" ynnä muuta yksityistä.
Ei vastauksia. En epäillyt mitään.
Lopulta, pyytäessäni kyytiä kotio (mukana hehhee hauskaa huumoria), vastaus saapui luuriini. Siinä hyvin värikkäällä kielellä herra/rouva X pyysi poistamaan numeronsa ja lakkaamasta hänen elämänsä jatkuvan häiritsemisen. Häpeän tunne hiipi huokosissani hetkellisesti.

Söpö
Ylläpitäjä
2881 viestiä
^Hah-haa. Vastaavia tapauksia sattunut itsellekin, mutta yleensä olen ollut se osapuoli, jonka numeroa on kuviteltu jonkun muun numeroksi.
Asiaan. Harjoitin eksperimentaalista performanssitaidetta julkisella paikalla jo varhaisella iällä, eli tokaluokkalaisena. En nyt muista, mikä oli kyseisen performanssin perusidea, mutta se kuitenkin meni niin, että laitoin keskellä katua toisen käteni takakautta haarojeni välistä ja näytin sillä keskaria samalla kun hihkuin kaverilleni isoon ääneen: "Poliisi! Poliisi! Poliisi!" Opettajani sattui näkemään tämän hämmentävän aktin ikkunastaan ja puhutteluhan siitä seurasi. Meinasi tulla jälki-istuntoakin, mutta järkytyksestä kalpea ja jäykkä olemukseni sekä äitini sovettelutaidot toivat minulle armon. Tunnen yhä häpeää, mutta myös outoa vetoa kehittää uusia performansseja...

Nutipää pohjolasta
Käyttäjä
248 viestiä
Näitähän on sattunut meikäläiselle useasti, mutta tyydyn mainitsemaan vain pari.
Muutama vuosi takaperin, kun opiskelin vielä kaiverruslinjalla, eräs koulukaverini soitti minulle iltapäivällä tuntemattomasta numerosta ja pyysi minua ilmoittamaan seuraavana aamuna luokanvalvojallemme, että hän ei pääse heti aamun tunneille, kun oli kuulemma muuta menoa juuri silloin. Noh seuraava päivä koitti ja sain asian hoidettua ja syvennyin omiin kouluhommiini. Siinä sivussa sitten rupattelin toisen kaverini kanssa niitä ja näitä, kun yhtäkkiä puhelimeni soi. Silmäilin pikaisesti puhelimen näytöllä näkyvää numeroa. Se näytti erehdyttävästi samalta, mistä kaverini minulle oli edellisenä päivänä soittanut ja vastasin puheluun miehekkäästi muristen "No hei rakas mussukkani!" Hetken aikaa luurin toisessa päässä oli hiljaista ja sitten kuului nuoren naisen heleä ääni, "Anteeksi... Väärä numero." Kaverini, joka istui vastapäätä minua nauroi hampaat suustaan, nähtyään kasvoni muuttuvan puhelun aikana hitaasti hilpeästä ja hymyilevastä ensin vakavaksi ja sitten kirkkaan punaiseksi. Kyllä meinaa hävetti.
Toinen juttu sijoittuu itseasiassa samoihin aikoihin, mutta olin silloin vantaan suunnalla erään pitkäaikaisen ystäväni ja tämän silloisen tyttöystävän tupareissa ja heidän pieneen kaksioonsa oli minun lisäksi ahtautunut melkoisesti porukkaa. Siinä sitten istuskeltiin sohvalla melko tiiviisti ja juotiin kaikenlaista alkoholipitoista ja minä sitten pienessä hiprakassa aloin tunnustelemaan sohvan pehmeää selkänojaa ja totesin yhteen väliin, että "Ompas ihanan tuntuinen tämä teidän sohvanne" Kaverin tyttöystävä kääntyi mulkoilemaan minua vihaisesti ja sanoi "Jos et nyt vittu irrota otettas mun hiuksista, nin vedän turpaan!" Legendaarinen kämmi, josta saan kuulla vieläkin vinoilua.

wednesday
Käyttäjä
275 viestiä
Kävelin lasiovea päin Willy Wonka- tyyliin. Sain aivotärähdyksen.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Yksitoista vuotta sitten huomautin, että Sä häpeet kuulostaa Mana Manan kappaleelta.
Yksitoista vuotta myöhemmin haluan huomauttaa olevani edelleen samaa mieltä.

J.Lipponen
Käyttäjä
143 viestiä
Tossa oli muutama vuosi sitten vapun aikaan sellainen tilanne, että yhdestä vakuutusyhtiöstä soitti joku ukko ja kyseli onko mulla mitään suunnitelmia kesäksi. Huikkasi sitten, että voisin käväistä niiden lähikonttorissa vähän juttusilla, olisi yksi juttu. En tietenkään kysynyt mitä se asia koskee, koska oli silloin kaikki vakuutussopimukset sun muut kunnossa, joten kieltäydyin kohteliaasti, koska pelkkää markkinointia se koko juttu todennäköisesti kuitenkin olisi ollut.
Vasta siinä illemmalla alkoi oikeasti mietityttää, mikä juttu siinä mahtoi oikeasti olla takana. Porukatkin ihmetteli kun kerroin niille siitä soitosta. Myöhemmin kuulin, että jotkut firmat hakee kesätyöntekijöitä suoraan oppilaitosten kautta ettei niiden tarvitse käydä läpi sitä jokavuotista valtavaa hakemusrumbaa, opiskelen vielä vakuutusalalle työllistävää ainetta, joten ehkäpä...?
Eniten hävettää, etten edes kysynyt mitä niillä oli asiaa. Ei tarvitsisi ainakaan elää epätietoisuudessa. Toiste en ole siihen firmaan päässyt edes haastatteluun.
Nyt kun otit tämmöisen puheeksi niin muistui mieleen omalta kohdaltani vähän samankaltainen tapaus.
Kesällä 2013 ei markkinoinnin merkonomiksi valmistumisen jälkeinen suunnitelma työpaikasta mennytkään ihan putkeen. Työhakemuksia tuli sitten läheteltyä työkkärin ohjeistuksesta vähän joka suuntaan ja laiton cv:tä myös Hyvät lehdet tai jotain sinnepäin nimiseen puhelinmyyntifirmaan Kuopioon. Kun nyt oli kuitenkin parin viikon kokemus paikallisten elokuvajuhlien puhelinmarkkinoinnista opiskeluaikaan. Ja ideana oli lähinnä se, että jos tuota myyntiä olisi ollut mahdollista tehdä etänä.
Noh, oisko mennyt vajaa viikko ja kotosalla ollessa tuli puhelu ihan oudosta numerosta enkä siis vastannut. Mitä lie kattoremonttien kauppaajia... Tuli toinen soitto samasta numerosta ja blokkasin senkin. Samana iltana rupes sitten kaihertamaan, että oisko ne soitot olleetkin jotain tähdellistä asiaa työkkäristä tai jostain. Tsekkasin numeron ja: Hyvät lehdet tms. Kuopio. Vähänhän tuo hävetti enkä ilennyt soittaa takaisinkaan. Tuskin kyseisessä hommassa olisi miljoonia leivottu, mutta ihan kokemuksen puolesta miksi ei.

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä
Muutama vuosi sitten jouduin alkoholin takia sairaalaan. Olin kavereiden kanssa jokirannassa juomassa ja itse join viinaa. Yhdessä vaiheessa filmi poikki ja olin puhunut ihan outoja ja lopuksi alkanut oksentelemaan. No kaverit siinä sitten kutsui ambulanssin paikalle ja mut vietiin sairaalaan missä sitten heräsin jonkin ajan kuluttua.
Kuulemma oli ollut ihan yleisö katsomassa. En itse muista tapahtumasta mitään.

Brutus
Käyttäjä
1282 viestiä

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Hyvä tarina.