Valitusta ruikutusta toisensa perään.

Foorumin päävalikkoonLegendaloota › Valitusta ruikutusta toisensa perään.

Kookosbanaani
Käyttäjä
1142 viestiä

18.03.20 klo 01:41 - linkitä tähän kommenttiin: #

Zardoz on nähty jokunen vuosi takaperin, todella todella hieno elokuva, ja uusintakatselun tarpeessa. Hiisi kiteyttää kommentissaan tämän hyvin.

John Boorman ei ehkä ole maailman paras ohjaaja, mutta kunnianhimon tai visioiden puutteesta häntä ei voi moittia. Zardoz tuntuu liikkuvan filosofisen taidepätkän ja kömpelön roskaleffan rajamailla. Käsikirjoitus on "vähän" liian yritteliäs halvalta vaikuttuvaan toteutukseen nähden. Liika luovuus ja taiteellisuus meinaavat karata käsistä. Zardozissa on siis samaa vikaa kuin Boormanin vielä heikommassa manaajan jatko-osassa.

Helppo silti kunnioittaa elokuvaa, jossa WTF-fiilis meinaa tulla vähän väliä. Vaikea sanoa mitä Connery nykyään ajattelee tästä, mutta tyylikkään suorituksen hän tekee. Zardoz kuvaa kuolemattomuutta oivaltavasti ja on todellinen kulttileffa.

Connery se vetää itsevarmasti ja naama pokerina, vaikka kekkuloikin koko elokuvan ajan ehkä naurettavimmassa asusteessa ikinä. Siitä tunnistaa hyvän näyttelijän elkeet.

Sattumalta katsoin Syvän joen eilen. Kova leffa sekin siitä miten sivistyneet kaupinkilaismiehet kohtaavat sivilisaation ulkopuolella eläviä hillbillejä ja huomaavat olevansa itsekin kykeneviä tappamaan. Ihmistyypit ja luonteet muuttuvat täysin ja vaihtavat paikkaa ja kaikesta jää käteen vain ikävät traumat ja luurankoja kaappiin. Sen piti olla vain normaali retkeilyviikonloppu.

Boormanilla kävi siinä mielessä hyvä säkä, että sai oikeudet leffan kuvaukseen ennen Peckinpahia, joka kuvasi samana vuonna julkaistun, tematiikaltaan hyvin samanlaisen elokuvan Olkikoirat. Kirjan raakutta ei tietenkään saatu eikä aikakautensa sensuurin puitteissa kyetty valkokankaalle kääntämään, mutta siitä huolimatta Boormanin tulkintassa välittyy hyvin painostavasti sisäänpäinlämpeävän yhteisön suhtautuminen muuhun maailmaan. Legendaarinen dueling banjos on alussa petollisen hilpeä startti tälle trillerille, mutta loppua kohden kyseinen melodia muuttuu kontekstissaan peräti ahdistavaksi.

Jurpo
Tähtääjä
1161 viestiä

18.03.20 klo 03:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

Lätkätoppaukset ja BDSM-nahkavaljaat ovat jokaisen post-apokalyptisen riehujabandiittien muotitajun perusta. Myöskin pitää muistaa töhriä letti liimalla sojottamaan joka suuntaan.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

22.06.20 klo 17:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ei pitäisi koskaan ajaa kännissä pyörää. Nyt on joka paikka mustelmilla, mukaanlukien kasvot.

Niin ja varmaan kannattaisi ostaa se pyöräilykypärä kun vahinkoja voi tapahtua selvänäkin.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

22.06.20 klo 19:58 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tervehdys, oi DDM! Olenkin manaillut tässä viime viikot, että taas on yksi pitkän linjan tykittäjä kadonnut teille tietymättömille. Hauskaa kuulla sinusta. Mitä olet puuhaillut viime aikoina? Ilmeisesti ainakin nauttinut virvokkeita ja pyöräillyt. Arvaan, että myös kauniimpi sukupuoli on pitänyt kiireisenä, joten sitä ei tarvitse mainita erikseen.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

22.06.20 klo 23:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Moi miihkali. Ihan jees, Virvokkeet tuli vedettyä juhannuksena ja nyt joutaakin olla selvinpäin jonkin aikaa. Mustelmat paranee ajan mittaan. Nyt olen hieman hurjan näköinen.

Sitten näiden ohella käyty valokuvaamassa kun jotain kiinnostavaa ollut. Olen sitä harrastanut jo jonkin aikaa. Tavannut kavereita ja elokuvia tullut kans katsottua.

Entäs sinä? Voisi vaikka yrittää jatkossa olla täällä hieman aktiivisempi.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

25.06.20 klo 11:00 - linkitä tähän kommenttiin: #

No jaa, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin on sitä paremminkin mennyt. Avioero on ollut vireillä syksystä saakka ja aika yksinäistä on tämä elämä, kun karanteenin myötä kaikki kaveritkin ovat häippäisseet jonnekin Keski-Suomeen mökkeilemään.

Töitähän mulla on tällä hetkellä hyvin. Keväällä olin jonkin aikaa lomautettuna, mutta nyt palkka juoksee taas. Olen nyt sitten sisustanut, kun kotona on joka tapauksessa pakko olla. Justiinsa äsken kasasin uuden tietokonepöydän. Ensi kuussa ajattelin ostaa kaiuttimille kunnon telineet ja julisteille kehykset. Elokuussa hommaan varmaan uuden sohvan. Syksyllä olisi tarkoitus tilata hirveä läjä leffoja Englannista, ennen kuin Brexit astuu voimaan. Keväällä ajattelin ostaa Prophet 6 -syntetisaattorin. Sen jälkeen rupean säästämään omistusasuntoon.

Mähän olen nyt jonkin aikaa soitellut bändissä. Oikeastaan aloitettiin jo viime vuonna, mutta pidettiin talvella taukoa, kun perheelliset ja työssä käyvät ihmiset ei oikein ehdi soittaa muuta kuin lomilla. Pumpun nimi on Stone Cold Heat ja se soittaa 70-luvun kyttäleffojen inspiroimaa rokkia. Itse soitan urkuja ja Moogia ja välillä laulan taustoja. Tyyli on jotain bluesrockin, hardrockin ja kevyen progen välistä. Myöhemmin tänä vuonna tulee varmaan jotain levyäkin ulos.

Viikonloppuna vietän synttäreitä. Ne olivat oikeastaan jo huhtikuussa, mutta karanteenin vuoksi kekkerit jäivät silloin pitämättä. Juhannuksena vietettiin pojan nimppareita. Se teki itse kakun (isovanhempien avustuksella). Siinä oli hurjasti kermavaahtoa ja mansikoita. Itse kakkua jossain määrin vähemmän.

En ole jostain syystä jaksanut juurikaan elokuvia katsella, vaikka karanteenin aikana olisi periaatteessa ollut aikaa. Katson elokuvia yksin melko harvakseltaan, sen sijaan tykkään maratoonata kaverien kanssa, mikä on ollut käytännön syistä mahdotonta. Jonkin verran olen katsellut telkkaria. Tällä hetkellä on True Detective: 3. tuotantokausi meneillään. Olen tykännyt tähän saakka kaikista kausista, vaikka kakkonen olikin ”vain” hyvä, siinä missä nämä muut ovat erinomaisia.

Syksyllä aloitan gradun. Aiheena 1700-luvun itämaiset romanssit. Olen ollut melkein koko aikuisikäni yliopistossa kirjoilla, mutta opinnot eivät oikein ole edenneet. Minullahan on ollut melkein kaikki kurssit tehtynä jo vuosien ajan, mutta jotain yksittäisiä suorituksia on jäänyt roikkumaan. Gradustakin olen pohjatyöt pitkälti tehnyt. Nyt olisi tarkoitus hakata paperit valmiiksi ensi vuoden jouluun mennessä. Sain siihen KELAlta lisätukeakin, mikä on tietysti tosi hienoa ja asia, josta on syytä olla kiitollinen.

Jurpo
Tähtääjä
1161 viestiä

25.06.20 klo 22:57 - linkitä tähän kommenttiin: #

Kekkosleffa tuskin perustuu tieteellisesti vakavaan Juha Ruusuvuoren tutkimukseen joka julkaistiin mm. Pahkasika-lehdessä, joten siltä ei voi odottaa mitään erityistä.

Yksinäistä ja helle ei helpota pään toimintaa.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

26.06.20 klo 23:32 - linkitä tähän kommenttiin: #

On ollut itselläkin haasteita. Töitä ollut vähän satunnaisesti ja talous ollut välillä koetuksella. Välillä ollut helpompaa ja välillä taas vaikeampaa. Stressannut tuo rahatilanne. Usein kireä olo. Olen tässä pohtinut tehdä jotain kameran kanssa näin yrittämismielessä. Oikeastaan tuntuu että pakko saada ne kuviot tavalla tai toisella alulle, jos haluan että olisi edes mahdollisuus kääntää talouden tila kohti parempaa.

Koronalla ei ole ollut elämään järisyttäviä vaikutuksia. Pari viikkoa oli sellaista, että ei tullut käytyä "päiväkahvilla" kaikkien kanssa niin kuin ennen. Tai tuttuja nähtyä. Sekin normalisoitui pian.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

05.08.20 klo 16:35 - linkitä tähän kommenttiin: #

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

06.08.20 klo 16:01 - linkitä tähän kommenttiin: #

Ja vaikka olisikin aito ihminen ostajana, niin voi käydä niinkin ettei kiireiltään sitä pakettia ehdi hakemaan. Kerran lähetin pakettia yhdelle ihmiselle. Tämä paketti lähti kuitenkin takaisin minulle, koska ostajan mukaan hän ei koskaan saanut tietoa siitä että paketti on noudettavissa. Maksun olin kuitenkin ehtinyt saada, niin en menettänyt mitään. Ilmoitin että jos maksaa postikulut uudestaan niin lähetän paketin uudestaan matkaan. Ja voihan siinä niinkin käydä että paketti katoaa matkalla jonnekkin tai viivästyy pahasti. Nämä eivät myöskään rohkaise postiennakon käyttöön.

Älkää hyvät ihmiset käyttäkö postiennakkoa. Minä en koskaan lähetä mitään ennenkuin maksu on saapunut tilille.

JuicyFruity
Käyttäjä
162 viestiä

07.08.20 klo 20:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Keltaisen pörssin aikoina minä möin paljon ps2 pelejä postiennakolla. Kaikista peleistä sain rahani mitä pyysin. Ilmeisesti ajat ovat muuttuneet.
Kiitos teille, kun varoititte

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

18.11.20 klo 00:12 - linkitä tähän kommenttiin: #

Stressiä ja huolia. Niitä kyllä riittää. Rahaa on rajallisesti, mutta laskut pitää maksaa. Pitäisi tehdä sitä ja tätä. Mutta päivässä on vain rajallisesti tunteja. Pitäisi saada nukuttua, mutta uni ei tule käskemällä.

Pitäisi lopettaa hampaiden narskuttelu. Kohta ei ole hampaita.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä

18.11.20 klo 11:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minäkin olen ruvennut narskuttelemaan hampaita. Välillä aamuisin herätessä huomaan, että hampaat ovat edelleen puristuneet yhteen. Ei hyvä.

Elämä on kyllä tosi kiireistä itselläkin. Tällä hetkellä opiskelen täysipäiväisesti (syksyn, kevään ja ensi kesän yhteenlaskettu opintopistesaldo lienee noin 70), teen osa-aikatöitä (40-50 tuntia kuukaudessa) ja lisäksi vielä hoidan 3-vuotiasta lasta. Jälkimmäistä en onneksi kuitenkaan yksin.

Olen kyllä pääasiassa nukkunut ihan hyvin. Olen varmaan koko ajan sen verran väsynyt, ettei nukahtaminen tuota ongelmia. Uni on kyllä usein ohutta ja loppuu ennen aikojaan. Mutta ei sentään tarvitse piehtaroida iltaisin sängyssä.

Kaikille nukahtamisvaikeuksista kärsiville suosittelen älypuhelimen lukitsemista lipastonlaatikkoon klo 21 eteenpäin.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

18.11.20 klo 14:45 - linkitä tähän kommenttiin: #

barros
Käyttäjä
1505 viestiä

21.04.21 klo 09:46 - linkitä tähän kommenttiin: #

Elikkäs kuinka jengi on saanut lopetettua röökin polton? Pössyttely on muodostunut tavaksi ja on jokapäiväinen ongelma ja savuja on saatava päivittäin n. 10 kappaletta tupakkia. Nikotiinipurkka kokeiltu, mutta ei toimi itsellä sekään yhtään.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä

21.04.21 klo 21:59 - linkitä tähän kommenttiin: #

Minä voisin lopettaakin tupakoinnin, mutta iltasavut ennen nukkumaanmenoa tuntuu vaan niin ihanalta.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

21.04.21 klo 22:30 - linkitä tähän kommenttiin: #

Itse en ole koskaan tupakoinut, enkä tupakoi, mutta monelta kaverilta kuullut, että tupakoinnin lopettaminen on helpointa jonkin isomman elämäntaparemontin tai elämänmuutoksen yhteydessä. Moni on esim. ensimmäisten lasten syntymän tai avioliiton vuoksi lopettanut. Muistan ketjupolttaja-mummoni lopettaneen jäädessään leskeksi.

Keith Richards kertoi jossain haastattelussa muistaakseni päässeensä siitä irti vaihtamalla johonkin nikotiinittomaan yrttitupakkaan, koska sätkän imuttaminen on niin sitkeä tapa ja siinä on se tietty sosiaalinen ulottuvuus. Jos Keith Richards pääsee irti tupakasta, niin pääsee kuka tahansa.

Joku
Käyttäjä
1364 viestiä

22.04.21 klo 00:28 - linkitä tähän kommenttiin: #

Edit: Enhän tässä vastannu juurikaan kysymykseen joten tän voinee poistaa :D

dbgirl
Käyttäjä
245 viestiä

23.04.21 klo 20:24 - linkitä tähän kommenttiin: #

Poikaystävä lopetti tavallaan kerrasta 10 vuotta sitten. Oli polttanu lapsesta saakka, ala-asteella siis jo. Teki mielikuvaharjoituksia puoli vuotta ennen lopettamista ja sitten vain lopetti. Päättäväinen ja sitkeä luonne varmasti auttoi. Ajatteli että mitä sitten tapahtuu jos en otakaan juuri nyt. Siirsi tupakointia vähän myöhempään, eli kun teki kovasti mieli, menikin sitten vasta puolen tunnin tai tunnin päästä ja mietti oliko tää nyt sit niin kivaa sittenkään. Eikä korvannut sitä millään. En tiedä pystyykö tosin kovin moni siihen ettei korvaa sitä millään, mutta kokemus on osoittanut et toi on sellanen jukuri et kun se jotai päättää niin se pysyy siinä kannassaan, tässä tapauksessa se oli hyvä asia.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

09.05.21 klo 01:55 - linkitä tähän kommenttiin: #

Tulipahan käytännössä opittua sekin, ettei vältisti kannata alkaa lukea mistään masennuksen kaltaisista jutuista jos sattuu itsekin olemaan vähän pahassa paikassa. Muistan joskus kuulleeni, että tuollaisesta voi saada vähän perspektiiviä omaankin elämään, mutta käytännössä siitä imee pahimmillaan itseensäkin jotain negatiivista energiaa, jolla pilaa senhetkisen fiiliksensä vaan pitemmäksi aikaa täysin turhaan. Itse menin siis tuon virheen hiljattain tekemään, ja nyt lähinnä vituttaa.

Positiivisempana loppukaneettina vaikka linkki [www.youtube.com] yhden huumorintajuisen syntikkaharrastajan kanavalle. Tuossa ideana on arvostella/musisoida huvin vuoksi syystä tai toisesta huonoon maineeseen joutuneilla vekottimilla. Ammattimiehen käsissä jälki on yleensä mainiota ja esitystapa vähintäänkin hauska.

Keskustelut