Valitusta ruikutusta toisensa perään.
Foorumin päävalikkoon › Legendaloota › Valitusta ruikutusta toisensa perään.

JustinHenryFan
Käyttäjä
60 viestiä
Black Panther teki ihan rehellistä historiaa olemalla ensimmäinen täysin musta ison mittakaavan kesäelokuva. Mielestäni se on ihan riittävä syy ehdokkuudelle, koska ei Oscareilla ole mitattu elokuvien parhautta muutenkaan ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Jos koskaan.
Samaa olen miettinyt. Joskus aiemmin välitin paljon enemmän Oscareiden lopputuloksista, mutta jossain vaiheessa kanssa tajusin, että ei perhana - kyllä ne vaan aina pystittä jättää juuri ne parhaimmat teokset. Mutta sitä olen nimenomaan ajatellut, että minkälainen palkintoseremonia muka pystyisi ne juuri objektiivisesti parhaimmat elokuvat edes palkitsemaan? En äkkiseltään keksi systeemiä, jolla objektiivisuus taattaisiin. Jos äänestys avattaisiin suurelle yleisölle, niin eikös siellä mitkä lie Fifty Shadesit kärkkyisi kärkisijoja. Jos taas kriitikoita vain olisi kuunteleminen, niin valinnat olisivat teennäisyyden huippuja. Saattaisiko ratkaisu olla jonkinlainen hardcore-leffafanien palkinto. Osallistuakseen äänestykseen pitäisi pärjätä jossain leffatietovisassa. Mutta aika veristä hommaa siitäkin saattaisi tulla. Aina löytyy joku, joka jäisi marmattamaan, että oma suosikki ei pärjännyt.
Siksi Oscareita kannattaneekin vain arvostaa sinä minä ne ovat, eli vanha ja perinteikäs instituutio, jonka valinnoilla on kaupallista merkitystä, mutta sillä minkä he valitsevat vuoden parhaimmaksi elokuvaksi, ei ole mitään tekemistä sinun omien mieltymysten kanssa.
Ja jos kaupallisuudesta puhutaan, niin onhan se aika surkuhupaisaa mihin mittasuhteisiin Oscar-kampanjointi on revennyt. Tähtinäyttelijöitä rieputetaan haastattelusta ja kissanristijäisistä toiseen suurin piirtein syyskuun alusta asti aina sinne helmikuun loppuun saakka. Mutta taas; eipä se kampanjoinnin kieltäminen mitään juuri auttaisi. Yhtä subjektiivisia valintoja sitä silti tehtäisiin.

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä
Perkeleen maanantai.....

Leffa Timppa
Käyttäjä
89 viestiä
Perkeleen lauantai.... Tai kyllä se on ihan ok.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Kävin muuten tänään katsomassa Alita: Battle Angelin. Paskaahan se oli.
Eikös Fire and Ice - Tulen ja jään maastakin pitäisi olla remake tulossa? Tuosta vaan ei ole vuosikausiin tainnut kuulua pihaustakaan, koska Robert Rodriguezilla on ollut käydet täynnä tuon Alita: Battle Angeln kanssa.
Alita: Battle Angelin kohdalla fiilis on, että tuottoa tulee 150–200 miljoonan dollarin budjetilla suuruusluokkana noin puoli miljardia, ehkä vähän vähemmän, eli leffa pääsisi omilleen.
Estimates vary for the total worldwide gross the film needs in order to break-even, with Fox insiders claiming $350–400 million but outside financial publications claiming it to be around $450–550 million.
Kiinnostavaa nähdä, miten käy. Ensi-iltaviikolla leffa tahkosi 155 miljoonaa dollaria, mikä lienee ihan hyvä tulos. Alita: Battle Angelhan ei mikään oikea elokuva ole ensinkään, vaan (jälleen yksi) joka suuntaan hajoava yritelmä polkaista elokuvauniversumi tyhjästä ja pedata loputonta jatko-osien sarjaa. Melkein kyllä toivon, että koko viritelmä floppaa ja Rodriguez keskittyy mielenkiintoisempiin projekteihin.
Ei sillä, etteikö Alitassa paljon enemmän potentiaalia olisi kuin vaikka Muumiossa.

abneri
Käyttäjä
319 viestiä
"Onko täällä joku meidän kanssa?"
Aaveiden jäljillä.
Alkaa Subilla ensi torstaina.
Ei jumalauta..

doomsdaymachine
Käyttäjä
1623 viestiä
^^Ei ne taida edes itsekkään uskoa, että henkiolennot vastaavat tuosta vaan "oletteko siellä?" uteluihin.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Katselin muuten pitkästä aikaa telkkaria, ensimmäistä kertaa vuosiin. Sieltä tuli joku rahtilaivan miehistöä seuraava tosi–TV-ohjelma. Oli kyllä tosi aidon oloinen.
”On synkkä ja myrskyinen yö. Peter nukkuu ruorissa, vaikka tietokone ilmoittaa aluksen saapuvan vilkkaasti liikennöidylle reitille. Herääkö hän ajoissa?”
Sitten näytettiin kuvaa nuokkuvasta miehestä, kallistuvasta kajuutasta ja pöydältä putoilevista astioista. Saa olla kameramiehellä aika kova työmoraali, jos malttaa olla herättämättä ruorimiehen ennen kolaria.

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

NikkeL
Käyttäjä
6 viestiä
Vituttaa aivan saatanasti kaikki yökerhot ja ravintolat. En tiedä mikä siinä on, mutta henkilökunta osaa aina tehdä mahdollisimman vaikeaksi päästä niihin sisälle. Tuntuu että se miten noissa usein kohdellaan asiakkaita, niin siihen kannustetaan tai kukaan ei välitä. Jos käyttäytyisin missä tahansa asiakaspalveluduunissa niin kuin perus naaman perusteella asiakkaansa valikoiva portsari niin saisin heti kenkää. Sitten ihmetellään miksi ne yökerhot menee nurin parin vuoden välein.
Ehkä jos sillä potentiaalisella asiakkaalla on satoja euroja tilillä, jotka hän on oikeasti halukas puskemaan teidän ravitsemusliikkeesenne, niin ehkä ei kannattaisi alkaa valittamaan asiakkaalle siitä, että hänellä on päällä esim. t-paita kauluspaidan sijasta. varsinkin, kun loppu dresscode koostuu kuitenkin farkuista ja lenkkareista
'
no, jäädään sitten omalle parvekkeelle dokaamaan. onnea työhakuun taas ensi vuonna

Joku
Käyttäjä
1364 viestiä
Omalla parvekkeella dokaaminen hakkaa kyllä jossain isin rahoilla dokaavien pintaliitäjien täyttämässä pirihelvetissä olemisen. Omissa kirjoissa siis ainakin.
Tai sitten istutaan puistossa pussikaljalla!

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä
Jotenkin vituttaa se, että miltein kaikki anonyymit keskutelupalstat on täynnä trolleja, roskapostia lähettäviä tai ihmisiä jotka purkaa pahaa oloaan toisiin. Joskus on ihan mielenkiintoisia keskusteluja, mutta ei tarvitse paljoa selata, niin tulee vastaan em. aiheita sisältävää materiaalia. Suomi24 lukemisen lopetin jo vuosikymmenen alussa em. syistä. Vauva.fi samasta syystä ja valitettavastikkin ylilaudassa osa keskusteluista on tuollaisia.
Yllättävää kyllä ylilaudan keskustelut ovat jossain määrin jopa järkevämpiä kuin Vauva.fi:ssä tai Suomi24:ssä. Eniten vaan vituttaa pahanolon purkaminen toisiin.

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä
Jaan lehtiä työkseni. Aamuyöstä kun olin jakamassa yhdestä lehdestä hyppäsi eräs lause silmille.
Lause kuului: "Sää jatkuu koleana viikonloppuna päästään juuri ja juuri 20:een ja otsikko kuului: "ei edelleenkään hellettä" tms.
Miksi ihmeessä ihmiset tuntuu olettavan, että suomi sijaitsee jossain trooppisella/subtrooppisella vyöhykkeellä? Helle( yli +25...+30) on siellä normaalia kesälämpötilaa. Eikö kannataisi olla tyytyväinen jo siihen jos lämpötila käy +20. En siis vaan pysty käsittämään miksi osa ihmisistä on heti naama norsunvitulla jos ei hellettä ole. Muutenkin kesäkuu oli ainakin eteläsuomessa hyvin lämmin (+17,6 turussa 2000-luvun lämpimin kesäkuu). https://ilmatieteenlaitos...i/tilastoja-vuodesta-1961
Jokaisella ihmisellä saa toki olla omat mielipiteet siitä mikä on lämmintä ja mikä ei, mutta siinä kohtaa viimeistään menee hermot kun joku sanoo, että "Kyllä ennen kesät oli paljon lämpimämpiä. Ompa outoa tämä ilmastonmuutos kun kesätkin on nykyään niin kylmiä"

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Kaveri tuli juuri kylään. Ekat sanat: ”Onneks on vähän viileempi ku sillon ku viimeks nähtiin.”

Jurpo
Tähtääjä
1161 viestiä
Itse en pidä helteestä, mutta inhoan hyytöä. Vuoden paras aika on kuitenkin lähestymässä ja se hieman piristää. Kovasti vituttaa se että Netflixissä ei ole muuta kuin kiinnostamatonta roskaa. Onkohan se merkki vanhenemisesta kun ennen tehtiin roskakin paremmin. Valitsenko RE:n vaiko FF:n?

Brutus
Käyttäjä
1281 viestiä

Dekkari
Käyttäjä
277 viestiä
Lainasin tänään kirjastosta yhden elokuvan jonka haluaisin katsoa, mutta eipä onnistukkaan. Syy on se, että dvd-levyn kiinnitysmekanismi on jotenkin jumiutunut, eikä voimaa uskalla käyttää liikaa, kun noilla kirjaston levyillä on niin suuri korvaushinta. Joskus vaan tälläisesta pienestä asiasta menee hermot täysin.

Miihkali
Moderaattori
2782 viestiä
Yhdellä suomalaisella maahantuojalla oli tosiaan DVD:t todella tiukassa. En enää muista mikä pulju se oli, ehkä Future Film? Kyllä se siitä lähtee kun varovasti koettaa, DVD-levy kestää yllättävän kovaa käsittelyä. Ei ole koskaan mennyt levy rikki, vaikka noiden kanssa on tullut kiroiltua monet kerrat. Tartu levyä reunoista ja nosta irti ja paina samalla siitä keskellä olevasta pylpyrästä.
Jos kotelon keskellä on sellainen nappula, josta painamalla levyn pitäisi nousta ylös, ja se on hajalla, niin sitten kannattanee suosiolla vain luovuttaa.

Kivilärvi
Käyttäjä
411 viestiä
Toinen vaihtoehto taas on vaan pistää se keskinamiska jollain vasara + ruuvari -yhdistelmällä paskaks (ja äiti sanoi, ettei point & click-pelien pelaamisesta ole mitään hyötyä) ja korvata rikkinäisen kotelon ehjällä. Sen kun nappaat hyllystä jonkun paskan leffan ja laitat sen kannet ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana hyötykäyttöön. Sen jälkeen sulle jää vielä loppukesän rientoihin sen paskan leffan DVD, esim. frisbeegolfiin.