Ahdistavat ja järkyttävät elokuvat.

Kun en tälläista keskutelua löytänyt, niin aloitetaan.

Moni on todeenäköisesti elokuvan, jossa on ollut otsikon mukaisesti ahdistavaa tai järkyttävää materiaalia. fyysinen väkivalta (gore/splatter) ei tee elokuvasta tälläista. Mielestäni ne ovat vain tehokeinoja. Kerron tässä kahdesta elokuvasta ja muutamasta muusta joite saatetaan pitää ahdistavina.

Kerron tässä spoilereita, joten en suosittele lukemaan mikäli ette halua kuulla juonipaljastuksia.

Funny Games (1997) (2007)

Mitäpä tästä voi sanoa. Ihmiset kiduttavat perhettä ja tappavat nämä. Kun katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa, niin sydän hakkasi kovaa viellä elokuvan päättyttyä. Elokuvassa henkilöillä ei tunnu olevan edes motiivia tai sitä ei paljoa selitellä. Katsoin elokuvasta ensin amerikkalaisen version ja noin 9 kuukautta myöhemmin alkuperäisen version. Elokuvissa ei ollut paljoa eroa kun ohjaajakin oli sama. Amerikkalaisessa versiossa kaksi poikaa olivat hiukan vastenmielisempiä kuin alkuperäisessä. Elokuvassa ei ole kovinkaan paljon fyysistä väkivaltaa. Verta lentää vain vähän, mutta ahdistava pakokauhuinen tunnelma on läsnä.

Hostel 2 (2007)

Ihmiset joutuvat samalla tavalla kidutetuiksi kuin ensimmäisessä osassa, mutta tässä homma on vedetty potenssiin 10. Ensimmäisessä osassa tehdas oli jotenkin yhteisöllisempi, mutta tässä osassa eivät edes kiduttajat ole turvassa. Mielestäni järkyttävä kohtaus on se kun toinen amerikkalaisista tajuaa mitä on tehnyt. Yrittää poistua paikalta ja joutuu koirien raatelemaksi. Myös tehdas on kolkompi kuin ensimmäisessä osassa. Sähkö teräsovineen ja koirien kanssa liikkuvat vartijat luovat kuvan helvetistä maan päällä. Myös se miten ihmiset jotka ovat vain hostellin asiakkaita joutuvat uhreiksi, on järkyttävää.

Olen nähnyt myös Passolinin salo, sodoman 120 päivää (1975), mutta kyseinen elokuva ei sikäli herättänyt kovin suuria tunteita, koska vankeihin, jotka joutuivat kidutuksen kohteiksi ei syvennytty mitenkään. Elokuva ilmeisesti yritti hakea enemmänkin jotain vertaiskuvainnollista.

Saw-elokuvissakin on paljon väkivaltaa, mutta se ei järkytä samalla tavalla kuin hostel-elokuvissa. Syynä on ehkä se, että saw-elokuvissa ihmiset joutuvat "ansaan" syystä ja saavat mahdollisuuden kuitenkin elää. Hintana voi tosin olla ruumiinosa. Itse kuitenkin pidän saw-elokuvista. Elokuviin on keksitty yleensä joku twisti mikä oikeasti yllättää. Myös Tobin Bell tekee hyvää roolityötä John Kramerina.

Elokuva Se7en/seitsämän (1995) on myös järkyttävä ja ahdistava, vaikkei yllä samalle tasolla alussa mainitsemani kanssa Funny Games ja Hostelin kanssa. Murhaaja murhaa ihmisiä, jotka ovat tehneet syntiä. Jotkut pitävät se7en esikuvana sawille, sillä erotuksella, että sawissa ihmisillä annetaan edes mahdollisuus elää. Se7en loppukohtaus tekee elokuvasta viellä järkyttävämmän.

Minkälaisia ajatuksia muilla on tästä aiheesta?

Elokuvista ahdistuminen ja järkyttyminen riippuvat luullakseni katsojasta, tämän luonteesta ja kokemusmaailmoista, mutta yleisesti ottaen kyllä kaikki jollain tasolla ihmiseen vaikuttaa. Kun en suuri gore/splatter-fani ole, niin fyysinen ja varsinkin puskan takaa iskevä raaka väkivalta aiheuttaa yleensä puistatusta, mutta samaa mieltä olen siitä, että yleensä veren varjoissa pysyttelevät esim. psykologiset kentät ovat vielä voimakkaampia säväyttäjiä/ahdistuksen aiheuttajia.

Esimerkiksi sellaiset elokuvat, jotka käsittelevät yhteisölle tai yksilölle tapahtuvia todellisia tai fiktiivisiä todentuntuisia tragedioita (heitetään esimerkeiksi vaikkapa ”Perikato” ja ”Elefanttimies”, molemmat niitä tosielämän elementteihin pohjautuvia filmejä) herättävät monissa ahdistusta tai järkytystä tiettyjen tuttujen inhimillisten rajojen ylitysten vuoksi. Luonnollisen empatian tähden molemmissa elokuvissa toivoisi tarinan olleen toisin, kuten samaa toivoo muittenkin ikävien tapahtumien kohdilla, mutta toisaalta usein sen minkä pitää tapahtua, pitää tapahtua ja tapahtuukin. Pointtina tässä on se, että se mikä muutenkin järkyttää ihmisiä, järkyttää yhtä lailla monissa kerrontamuodoissa kuten elokuvamuodossa.

Toisaalta elokuvasta tai jostain sen osa-alueesta ahdistuminen tai järkyttyminen nojautuu myös aika lailla henkilökohtaiseen minään ja siihen, mikä siihen kosahtaa. Elokuvapisteytyksiä tässä mielessä selatessani nostan ykkösesimerkiksi japanilaisen animetrillerin ”Paprikan”, joka on ehkä se jollain henkilökohtaisella tasolla ahdistavimpia näkemiäni leffoja. Nimittäin, unihalvauksista ja valveunesta joskus (lähinnä kovana stressin alla) kärsivänä tämän leffan unien ja todellisuuksien vastaavanlaiset tasot kammottivat tuttuudellaan. Tietoisuuden alla piilevät alitajunnan uniolennot ja niitten voimakkaat läsnäolot ahdistavat jo silkastaan sillä, että niitä on hankalampi järkeistää vaikka onhan niitten ulkonäöllä ja tekemisillä taustansa esim. muistoissa, mutta usein tunnelma on kuitenkin ylivoimaisen kaoottinen ja omilla säännöillä pelaava, kuten ”Paprikassa”. Eli epätietoisuus on usein tehokas ahdistus/jännitysmomentti mihin vaan.

Tuli mieleen elokuva jonka olin lähes kokonaan unohtanut. Katsoin elokuvan hymypoika(2003) muistaakseni toukokuussa 2014. Joku oli laittanut elokuvan youtubeen ja aloin katsomaan sitä muistin virkistämiseksi.

Täytyy sanoa että leffa on oikeasti aika sairas ja ahdistava. Elokuvassa siis neljä juuri kirjoittanutta miestä alkaa kuvamaan omia sukupuoliyhdyntöjään. Elokuvan alussa ne ovat melko komediallisia, mutta sitten aletaan ruudulle laittamaan sairaita kohtauksia (kohtaukset liittävät seksiin). Näitä kohtauksia ei ole monta, mutta ne ovat sitäkin sairaampia. Elokuva päättyy viellä suht traagisesti. En ymmärrä elokuvan sanomaa, jos sitä edes oli.

Jos oikein kunnon ahdistavista leffoista puhutaan, niin vanha kunnon Perfect Blue on edelleen näitä genrensä valioita. Ehdottomana vahvuutena tuossa on vielä se tietty taidokas surrealistisuus ja painajaismaisuus, vainoharhainen tyyli elokuvassa oli muistaakseni vielä sellainen, että se ikään kuin risteili toden ja unen välillä siten ettei siitä ikinä ottanut täysin selvää, onko kyseessä jotain fantasiaa vai totta. Juuri tuo todellisuudentajun kanssa leikkiminen pistää aina hermostuttamaan just sellaisella hyvällä tavalla mihin ei äärimmäinenkään elokuvaväkivalta tai gore pysty.

Kuoleman mannekiinit on vähän samanlainen unimainen leffa, älyttömän hieno ja kekseliäs toteutus siinäkin. Tuossahan on sen todellisuudentajun kanssa leikkimisen lisäksi vielä ne pysyvään irvistykseen jäätyneet mannekiinit, jotka tuijottaa katsojankin suuntaan melkein joka kohtauksessa, sitten on muovisia irtojäseniä ja päivä ym. mistä ei aina sivusilmällä pimeässä osaa sanoa onko ne sittenkin ihmisiä vai ei. Kunnon vainoharhaa.

Tuosta elokuvaväkivallasta täytyy sanoa sekin, että internetin aikana se on menettänyt shokkivaikutuksensa mikä sillä on joskus ollut. Nykyäänhän on youtubekin täynnä kaikkea äärimmäistä true crime podcastia missä puidaan tiedä minkä pervopettereiden puuhia ja googlen kuvahaustakin löytää pikkulapsikin ihan oikean elämän rikospaikkakuvaa ja gorea, joten vähänkään rikosjuttuja seuraavalle semmoinen hassu verellä läträäminen lähinnä turruttaa. Todellisen maailman väkivalta on kuitenkin koska tahansa rumempaa ja kipeämpää kuin joku ihmisten viihdykkeeksi tarkoitettu fiktio.

Pannaas tähän loppuun vielä Perfect Bluen musiikkia [www.youtube.com].

Brutus kirjoitti:

Kuoleman mannekiinit on vähän samanlainen unimainen leffa, älyttömän hieno ja kekseliäs toteutus siinäkin. Tuossahan on sen todellisuudentajun kanssa leikkimisen lisäksi vielä ne pysyvään irvistykseen jäätyneet mannekiinit, jotka tuijottaa katsojankin suuntaan melkein joka kohtauksessa, sitten on muovisia irtojäseniä ja päivä ym. mistä ei aina sivusilmällä pimeässä osaa sanoa onko ne sittenkin ihmisiä vai ei. Kunnon vainoharhaa.

On muuten todella aliarvostettu pieni helmi tuo Kuoleman mannekiinit. Tarvis laittaa uudelleen katseluun, teki kyllä ison vaikutuksen joskus kun ekaa kertaa katsoin. Tulee vahvasti mieleen siitä tunnelmasta ja miljööstä Texas Chain Saw Massacre, hyvällä tapaa.

Joo, maailmassa on muutenkin harmillisen vähän Kuoleman mannekiinien kaltaisia hienoja unimaisia kauhuleffoja, vaikka sen perusidea vaikuttaisi periaatteessa harvinaisen yksinkertaiselta. Kaikenlaisissa irvokkaissa mallinukeissa on ihan jo sellaisenaan tiettyä hermostuttavaa vibeä, mutta kun sitä pakkaa vielä vähän sekoittaa kaikilla klassisilla kauhuelementeillä, niin onhan siinä fiilistä niin mielettömästi. Se tietty epävarmuus ja paranoia on kuin kirsikkana siinä vielä kaiken muun päällä.

Sukellusvene U-96 Olen yrittänyt tähän monesti kirjoittaa jotain ahdistavaa. Ja yhtä monta kertaa ne pyyhkinyt pois. Ken on katsonut tämän sarjan tai elokuvan tietää, että tämä on aika ahdistava.

Onneksi on poistettu näitä mainosjuttuja