Arvostelu

Kauhuelokuvan ystävät saavat tyytyä pettymykseen

Tuntematon tappajavirus leviää maailmalla, muuttaen jokaisen uhrinsa verenhimoiseksi zombiksi. Entinen YK:n työntekijä Gerry Lane (Brad Pitt) joutuu keskeyttämään tavallisen perhearkensa auttaakseen vanhaa ystäväänsä Thierryä (Fana Mokoena) selvittämään viruksen alkuperä ja mahdollisesti löytämään sille rokotteen. Vaarallinen tehtävä vie Gerryn Yhdysvaltojen mantereelta aina Etelä-Koreaan ja Walesiin. Matkan aikana hän tapaa lukuisia muitakin selviytyjiä, muun muassa israelilaisen sotilaan Segenin (Daniella Kertesz). Gerryn on taisteltava tiensä läpi kasvavan zombimassan pelastaakseen perheensä ja koko planeetan täydeltä tuholta.

Max Brooksin romaaniin Sukupolvi Z perustuva, Marc Forsterin (Quantum of Solace) ohjaama World War Z on nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin sotaelokuva täynnä pelottavia zombeja. Sodasta ei ole tietoakaan, eivätkä zombitkaan juuri onnistu pelottamaan elleivät ne yhtäkkiä putkahda katsojan silmille. Juuri tätä trikkiä käytetään elokuvassa pariin otteeseen, mutta se ei valitettavasti toimi enää ensimmäisen kerran jälkeen.

World War Z on kuitenkin erittäin viihdyttävä toiminta-ralli alusta loppuun. Kauhuelokuvan ystävät saavat tyytyä pettymykseen. Tämä elokuva keskittyy toimintaan, zombien mätkimiseen ja hiukkasen draamaan. Eikä sekään oikeastaan ole huono asia, sillä käsikirjoittajat ovat älynneet pitää draaman ja toiminnan tasapainossa. Tarina on yksinkertainen, se lähtee käyntiin nopeasti ja tempaa jokaisen katsojan mukaansa helposti. Mitään epäselvyyksiä juonen kulusta ei pitäisi jäädä. World War Z toimii siis kevyenä kesäviihteenä; käsikirjoittajat tekevät palveluksen pitämällä kaiken mahdollisimman simppelinä.

Mutta käsikirjoitus ei täysin puhtain paperein selviä. Kaikki hahmot ovat jokseenkin yksiulotteisia ja latteita. Hahmojen taustoihin olisin kaivannut enemmän perehtymistä. Gerry on ymmärrettävästi keskiössä ja jättää valitettavan usein kaikki muut hahmot varjoonsa. Brad Pittin karisma on valovuosien päässä muiden näyttelijöiden karismasta. Pittin kieltämättä vahva roolisuoritus ei kuitenkaan yksin pysty kantamaan koko elokuvaa harteillaan. Syvemmillä hahmoilla World War Z olisi ehkä ollut ihan muistettavakin elämys.

Visuaalisesti World War Z toimii lähes moitteitta. Valon käyttö ja kuvakulmat hivelevät silmiä useissakin kohtauksissa. Kameran epävakaus etenkin toimintakohtauksissa luo maanläheisyyden ja autenttisuuden tunnetta, mutta valitettavan usein se myös vaikeuttaa elokuvan kaoottisten toimintakohtausten seuraamista. Forster käytti kyseistä menetelmää jo Quantum of Solacessa ja pilasi muutenkin jo haparoivan Bond-leffan lopullisesti. World War Z tarjoaa onneksi muutakin purtavaa, joten vakauden puute jää pieneksi ongelmaksi.

Elokuvan tunnemaailma on melko laimea. Paria hätkähdystä lukuun ottamatta se ei juurikaan pelottele katsojiaan. Nokkela dialogi nostattaa ilmaan parit naurut. Vahvimmillaan World War Z on kuitenkin jännityksessään. Elokuvan intensiteetti tuntuu jo ensimmäisessä kohtauksessa ja pysyy yllä loppuun saakka. Tunnetta vahvistaa hiljainen tai poissa oleva musiikki sekä tieto siitä, että seuraava zombi saattaa odottaa seuraavan kulman takana. Intensiteetti nousee koko ajan ja on korkeimmillaan elokuvan mehukkaassa viimeisessä aktissa, jossa zombitkin vihdoin käyvät kiinnostaviksi.

World War Z on nopeatempoisella kerronnallaan ja maanläheisellä lähestymistyylillään komean vakuuttava elokuva. Se herättää kysymyksen siitä, olisiko zombiviruksen leviäminen mahdollista todellisuudessakin. World War Z ei pyri pröystäilemään liiallisilla erikoistehosteilla tai yliluonnollisilla elementeillä. Koko elokuvan intensiteetti rakennetaan juuri autenttisuuden varaan.

Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta ei maailman kallein zombielokuva ole riittävän syvä kestääkseen useampaa katselukertaa. Se kelpaa yhden illan popcorn-vihteeksi, mutta se ei tarjoa mitään uutta nähtävää seuraavilla katselukerroillaan. Ja 3D:n ystäville voin sanoa, ettei tämäkään elokuva hyödynnä kyseistä tekniikkaa millään maininnan arvoisella tavalla. Jos kuitenkin haluat nähdä Brad Pittin nitistämässä zombeja, on World War Z oiva vastine rahoillesi.

Pisteet: rating 80,000

Hetos
Käyttäjä, 16 arvostelua
Arvosteltu: 30.07.2013
Katsottu: Teatterissa 3D-näytöksenä

Saman kategorian TOP-leffoja

Brazil - tämän hetken tuolla puolen
Brazil - tämän hetken tuolla puolen arvosana 3,90
Brazil - tämän hetken tuolla puolen
Kill Bill: Volume 1
Kill Bill: Volume 1 arvosana 4,08
Kill Bill: Volume 1
Oldboy
Oldboy arvosana 4,32
Oldboy
Imperiumin vastaisku
Imperiumin vastaisku arvosana 4,24
Imperiumin vastaisku

Elokuvan tiedot

World War Z
World War Z arvosana 3,10
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2013
Pituus:
116 min
Ohjaajat:
Marc Forster
Käsikirjoittajat:
Damon Lindelof, Drew Goddard, J. Michael Straczynski, Matthew Michael Carnahan, Max Brooks
Pääosanäyttelijät:
Brad Pitt, Daniella Kertesz, David Andrews, David Morse, Fana Mokoena, James Badge Dale, Ludi Boeken, Mireille Enos
Maat:
USA, Iso-Britannia, Malta
Kielet:
englanti