Tappajahai (1975)

Pisteytyksiä: 1085
Tarkka arvo: 4.109
Arvosteluja: 12
Kommentteja: 205
Alkuperäinen nimi: Jaws
Kaikkien aikojen jännityselokuva pienen amerikkalaiskaupungin lomarantoja väijyvästä jättiläishaista ja paikkakunnan poliisipäällikön taistelusta sen tuhoamiseksi. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa.
- Ensi-ilta: 19.12.1975
- Ohjaajat:
- Steven Spielberg
- Käsikirjoittajat:
- Carl Gottlieb, Peter Benchley
- Pääosanäyttelijät:
- Lorraine Gary, Murray Hamilton, Richard Dreyfuss, Robert Shaw, Roy Scheider
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Isoleukainen paholainen värjää veden verenpunaiseksi lounaansa kunniaksi.
Ehkä maailman kuuluisin elokuvatunnari. Hyinen vesi loiskumassa vasten kuvaruutua. Huonon tsägän kohdanneen polskijan pelokas ja paljon kertova ilme. Ja ennen kaikkea se isoleukainen paholainen, jonka aikomuksena on värjätä vesi verenpunaiseksi lounaansa kunniaksi. Samainen usein lounastava otus tunnetaan yleisemmin Tappajahaina. Ja kyse on siis vuodesta 1975 ja erään Spielbergin Stevenin läpimurtokauhiksesta.
Oikeastaan on väärin puhua, että Tappajahauki… eikun siis Tappajahai olisi enää tänä päivänä mitenkään pelottava. 2000-luvun efekteillä turrutettu yleisö odottaa, että sankarit vähintäänkin purkittaisivat sen "ilkeän pienen sardiinin" tölkkiin yhdellä napinpainalluksella. Mutta vaikka stoori ei suoranaisesti pelottaisi, silti Spielberg kuljettaa käsissään yhtä kuuluisimmista leffa-aiheista ja monia aikoinaan järkyttänyttä tarinaa, joka on alun perin kirjailija Peter Benchleyn käsialaa.
Jaws on uskollinen Benchleyn kirjalle (voi johtua siitä, että P.B. oli itse myös sreenplayta rustaamassa), joskin sankarin vaimon uskaliaat vierasretket aina suurta yleisöä kosiskeleva herra Spielberg on jättänyt pois. Ja eipä moinen pikku puute mitään haittaa, kun Amityn vesiin uinut haikala varastaa ansaitusti päähuomion. Terävät hampaat ja John Williamsin toimiva score (jota Spielberg luuli aluksi vitsiksi!) kun nyt sattuu olemaan toimiva yhdistelmä luomaan jännitystä.
Hyvin alaansa uppoutunutta tiedemiestä muistuttava Richard Dreyfus on hain varjoissa kulkevan näyttelijäkaartin valopilkku. Lisäksi kolmen hainmetsästäjiksi loppumetreillä alkavan äijäpahasen viinihuuruisessa jutustelussa on paljon mukavaa kevennystä ilkeämielisen hain temppuilulle. Sitä suorastaan kaivataan, jottei homma liu’u liukuhihnamurhaamisen puolelle.
Sen enempää hain käyttäytymistä tuntematta on helppo todeta, että Jaws on yli-ilkeä ja verenhimoinen paskiainen, jonka taistelua Amityn sankareita vastaan katsoo mielellään. Jatko-osista ei sitten parane sanoakaan mitään, mutta kyllä Steven on rahan haistanut läpi hain pahalle löyhkäävän hengityksen. Jaws ei ehkä laita katsojan leukapieliä tärisemään, mutta maineensa se on ansainnut.
Pisteet: rating 80,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä , 850 arvostelua
Arvosteltu: 22.12.2005
Katsottu: Kotona






Aiheeseen liittyvät artikkelit
Stranger Thingsin kulttiasema jatkaa kasvuaan
Siltä ei ole voinut välttyä, siitä puhuvat kaikki. Syksyn kuumin puheenaihe, ylistetyin tv-sarja, parissa kuukaudessa hysteerisen fanituksen ja kulttiaseman sa... Lue loput
Niina Virtanen 08.09.2016 klo 11:39
Ensitöikseen
Maailman suurimmat elossa olevat elokuvaohjaajat tekevät kaikki vielä 2010-luvulla enemmän tai vähemmän aktiivisesti töitä alan parissa. Monia heistä tuntuu y... Lue loput
Jarno Väistö 09.07.2015 klo 10:06
26 suosikkia: David Fincher
"Minulla on filosofia elokuvanteon kahdesta ääripäästä. Ensimmäinen on "Kubrick-tie", kuva kujan päästä, jossa neljä kaverusta potkii juoposta ilmoja pihalle. ... Lue loput
Jussi Sandhu 27.11.2014 klo 10:06
Traileri odottaa uutta aaltoaan
Koska elokuva pysyy teollisuutena, eivät trailerit katoa mihinkään. Katsomme niitä poikkeuksellisen innokkaasti ottaen huomioon, että ne ovat mainoksia. Ne ova... Lue loput
Jussi Sandhu 07.08.2014 klo 03:38
Kaikkien aikojen kesäleffat
Vaikka kevättä vietetäänkin vielä muutama viikko, kesää voi jo alkaa odotella esimerkiksi katsomalla joitain kaikkien aikojen parhaita kesäelokuvia. Leffatykki... Lue loput
Niina Virtanen 08.05.2014 klo 04:10
Kausituotteita
Kun elokuu on almanakasta ruksittu, joutuu väistämättä kohtaamaan ovella koputtelevan syksyn. Koulut avautuvat ja puiden lehdet kellastuvat, mutta muutoksia ta... Lue loput
Ilkka Hemmilä 06.09.2012 klo 04:15
Aiheeseen liittyvät uutiset
Paluu tulevaisuuteen vaihtoi omistajaa hillittömään hintaan
Harvasta taloudesta löytyy enää VHS-nauhoille sopivaa nauhuria. Tämä ei silti ole estänyt keräilijöitä jatkamasta nauhojen haalimista. Hinnat voivat nousta jop... Lue loput
R. Isoviita 16.06.2022 klo 11:52
The Walking Deadin taustalta tunnettu Greg Nicotero haluaa elvyttää hirviöklassikon
Elävien kuolleiden maailmaa tv-ruutuihin The Walking Deadissa niin tuottajan, ohjaajan kuin tehosteiden tekijän ominaisuudessa tuonut Greg Nicotero omaa eittäm... Lue loput
R. Isoviita 28.03.2021 klo 10:33
Näin tappajahai saapui viimeiseen leposijaansa
Jos Wikipediaa on uskominen, pelätty valkohai saattaa elää jopa 70-vuotiaaksi. Elokuvarekvisiitan ikä ei aina ole läheskään yhtä pitkä: Tappajahai-leffassa 19... Lue loput
R. Isoviita 24.11.2020 klo 01:50
Marvelin Loki-sarjasta ensimmäinen kuva julki
Tulevaan Disney+-suoratoistopalveluun tehtävä seikkailusarjaLoki vie odotetusti kieroilevan jumalhahmon uusiin seikkailuihin. Ukkosenjumala Thorin velipuolena... Lue loput
R. Isoviita 10.06.2019 klo 11:09
Karate Kid- ja Rocky-ohjaaja nukkui pois
Kaikkiaan kolme Karate Kid -elokuvaa ohjannut ja myös kahden Rocky-leffan puikoissa toiminut John G. Avildsen on kuollut. Ohjaaja kuoli eilen Los Angelesissa 8... Lue loput
R. Isoviita 17.06.2017 klo 03:58
Ilouutinen Indiana Jones -faneille
Viides Indiana Jones -elokuva on suunnitteilla vuodelle 2019. Leffasta on tässä vaiheessa tiedossa vasta vähän, mutta se ainakin näyttää varmalta, että kuntons... Lue loput
R. Isoviita 10.06.2016 klo 07:50
Saman kategorian TOP-leffoja




Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Kaikkien aikojen legendaarisimpia elokuvia ikinä ja Spielbergin parhaita ohjauksia koskaan.
rating 100,000
Tolppanen 21.07.2006 18:34
Jättää lähtemättömän vaikutuksen.
rating 100,000
Kaneda 04.09.2011 15:18
Heikko romaani kääntyy uskomattoman viihdyttäväksi kauhu/meriseikkailuelokuvaksi.
rating 100,000
Jurpo 08.06.2009 01:22
IsoVauva
Käyttäjä
26.01.23 klo 15:33
Levanderi
Käyttäjä
30.07.22 klo 23:46
oskuli
Käyttäjä
10.04.22 klo 19:11
Juki
Käyttäjä
06.05.21 klo 08:47