The Return of the Living Dead (1985)

- Tunnetaan myös nimillä:
- Elävien kuolleiden paluu (tv), Return of the Living Dead
- Ohjaajat:
- Dan O'Bannon
- Käsikirjoittajat:
- Dan O'Bannon, John A. Russo, Rudy Ricci, Russell Steiner
- Pääosanäyttelijät:
- Beverly Randolph, Clu Gulager, Don Calfa, James Karen, Thom Matthews
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Lopputulos on siisti, hauska ja verinen.
Burt, Frank ja Freddy ovat töissä varastolla. Burt lähtee viikonlopun viettoon kun taas Frank jää neuvomaan Freddyä. Frank kertoo Freddylle, että elokuva Nigth of the Living Dead perustuu tositapahtumiin ja, että koko jupakka sai alkunsa kaasusta nimeltä 2-3-4 Trioxin. Frank kertoo myös, että varaston kellarissa on tätä kuolleita herättävää kaasua. Kun Frank ja Freddy menevät katsomaan tynnyreitä joissa tätä kaasua on, he onnistuva hajoittamaan yhden tynnyrin ja kaasua leviää koko rakennukseen. Yksi ruumiskin herää ja tästä on päästävä eroon. Lopulta ruumis onnistutaan polttamaan, mutta kaasua pääsee sateen mukana leviämään viereiselle hautausmaalle. Tästähän soppa syntyy kun noin sata zombia tallustelee ympäriinsä syömässä ihmisiä.
Return of the Living Dead on tajuttaman hauska kulttielokuva. Elokuva perustuu Dan O'Bannonin kirjaan ja on myös itsenäinen jatko-osa Romeron Night of the Living Deadille. Return of the Living Dead on saanut omiakin jatko-osia jo neljä!
ja viides on tekeillä. Viimeisimmän ja tulevan on ohjannut Tobe Hooper.
Itse olen nähnyt tämän lisäksi sarjasta kolmannen, jonka ohjasteli Brian Yuzna. Kuten yleensäkkin elokuvan tehosteet ovat oikein hyviä ja erittäin verisiä. Näyttelijät ovat taas melkein kaikki ö-luokkaa mikä ei juurikaan haittaa sillä huonoja roolisuorituksia on melkein aina hauska katsella.
Ohjaus toimii oikeasti. O'Bannon on tietänyt tarkalleen minkä laisen hän on elokuvastaan halunnut. Lopputulos on siisti, hauska ja verinen. Return of the Living Dead on onnistunut kauhukomeida jonka loppuratkaisu naurattaa vedet silmiin. Suosittelen kaikille zombi- ja gore-elokuvien ystäville.
nimimerkki: Ash

Ash
Käyttäjä , 70 arvostelua
Arvosteltu: 30.08.2003
Katsottu: DVD
Aiheeseen liittyvät uutiset
Clu Gulager on kuollut
Oklahomassa vuonna 1928 syntynyt näyttelijä Clu Gulager on kuollut. Oikealta nimeltään William Martin Gulager tuli tunnetuksi erityisesti kauhu- ja western-roo... Lue loput
HAL9000
Käyttäjä
14.11.21 klo 18:07
OZMOxD
Käyttäjä
02.10.21 klo 21:15
King Diamond*
Käyttäjä
12.01.20 klo 12:03
King Diamond*
Käyttäjä
12.01.20 klo 12:02