Arvostelu

Leffa kuin runo ja visainen kuin mikä.

Peili on niitä elokuvia, joita ei kannata vaivautua katsomaan, jos mieli tekee nollata aivot. Leffa haahuilee ajassa sen kummemmin ilmoittamatta, milloin siirrytään mihinkin kauteen. Hankalammaksi tämän elokuvan ymmärtämisen tekee vielä se, että eri ihmisiä esittävät osittain samat henkilöt.

Peili on ohjaaja Tarkovskin omimpia elokuvia. Ohjaajan isän runoja kuullaan hiljaisten kohtausten taustalla. Neuvostoliiton (ts. Venäjän) historiaa kertaillaan välissä dokumenttikuvilla. Ohjaajan lempielementit – maa, ilma, tuli ja vesi – ovat vahvasti läsnä. Hahmot kommentoivat kukin tavallaan suhdettaan uskontoon ja toimivat ajoittain jopa vastoin maan tuolloista ideologiaa. Näistä asioista johtuen Peili saattaa jättää katsojan hämmennyksen hetteikköön. Miksi lato palaa? Miksi se kuppi on taas nurin? Mitä hittoa palava pensas liittyy mihinkään tässä? Minkä tähden sitä poikaa tutkittiin? Minne katosi vanha muija? Puhuiko joku oikeasti Terekhovan esittämälle naishahmolle? Entä ne kaikki peilit? Onko koko touhussa mitään järkeä? On, ja sen lisäksi Peili on myös uskomattoman kaunis. Kuin runo. Tämä jos mikä on mestariteos, joka kannattaa nähdä.

Pisteet: rating 100,000

Söpö
Ylläpitäjä, 785 arvostelua
Arvosteltu: 08.04.2004
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Jäniksen vuosi
Jäniksen vuosi arvosana 3,94
Jäniksen vuosi
Mulholland Drive
Mulholland Drive arvosana 4,03
Mulholland Drive
Valamiesten ratkaisu
Valamiesten ratkaisu arvosana 4,40
Valamiesten ratkaisu
Harakiri
Harakiri arvosana 4,20
Harakiri

Elokuvan tiedot

Peili
Peili arvosana 3,88

Peili (1975)

Alkuperäinen nimi: Зеркало

Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1975
Pituus:
108 min
Tunnetaan myös nimillä:
The Mirror, Zerkalo
Ohjaajat:
Andrei Tarkovski
Käsikirjoittajat:
Aleksandr Mišarin, Andrei Tarkovski
Pääosanäyttelijät:
Alla Demidova, Anatoli Solonitsyn, Arseni Tarkovski, Ignat Daniltsev, Larisa Tarkovskaja, Margarita Terehova, Oleg Jankovski
Maat:
Neuvostoliitto
Kielet:
venäjä, espanja