Pistejakauma

1%

1%

1%

8%

8%

31%

23%

20%

5%

3%

Pisteytykset

rating 70,000

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Pallosalama on hyvin onnistunut agenttiseikkailu, mutta se ei pärjää kuitenkaan kolmelle aikaisemmalle elokuvalle. Tällä kertaa juonessa Spectren rikollisjärjestöön kuuluva numero kaksi Adolfo Celin esittämä Largo onnistuu kaappaamaan haltuunsa kaksi ydinpommia. Miehellä on aikeissa tuhota kaksi suurkaupunkia, jos hänen vaatimiaan lunnaita ei makseta. Adolfo Celi tekee ihan hyvän roolisuorituksen silmälappuisena pahiksena ja myös Sean Conneryn esittämä James Bond on jälleen mainio. Vedenalaiset kohtaukset on erittäin hienosti tehtyjä ja varsinkin lopun iso joukkotaistelu vedessä on hienoa katsottavaa. Elokuvan musiikit ovat myös varsin onnistuneet ja ne tuovat hyvän lisän toimintakohtauksiin. Alkupuolen juoni olisi ehkä tarvinnut hieman lisää nopeutta, mutta muuten ei valittamista ole.

Pallosalama on hyvin onnistunut Bondi, jos ei anna epäreallistisuuden haitata. Samaa tasoa suurinpiirtein kahden aikaisemman kanssa. Vedenalaiset taistelukohtaukset ja muu toiminta on kuvattu hienosti. Musiikkipuoli on onnistunutta ja Sean Connery on hyvä agenttina.

HAL9000
Käyttäjä

rating 70,000

Connery on vedossa ja meno on ennennäkemätöntä. Conneryn toiseksi paras Bond ja yhdessä Kultasormen kanssa tärkein perintö Bond-sarjalle. Plus hyvä tunnari!

Herr Blofeld
Käyttäjä

rating 70,000

Mahtava elokuva. Connery on paras Bond.

Kookosbanaani
Käyttäjä

rating 70,000

Bond toimii neljännessä osassakin myös hienosti. Sean Connery säväyttää jälleen, juoni on hyvä ja toimintakohtaukset, etenkin veden alla, ovat edelleenkin vaikuttavia.

Kurt
Käyttäjä

rating 70,000

4/22

Ristiriitaisia mielipiteitä poikinut Thunderball on ehdottomasti kahta edellistä 007-seikkailua heikompi, mutta lopun sukellustaistelu nostaa pisteitä roimasti. Ensimmäinen puolitoistatuntia on itseasiassa yllättävän tylsää seurattavaa, mutta kun Bond vetää snorkkelin ja sukellusvermeet ylleen saa leffa tuulta purjeisiin. Vedenalais-kohtaukset on tehty uskomattoman hyvin vuodelle 1965, ja niitä onkin mukana melko paljon. Sean Connery on edelleen charmikas, ja Claudine Auger Dominona yksi kauniimmista Bond-tytöistä. Adolfo Celi sen sijaan tuntuu vähän laiskalta pahikselta yksisilmäisenä Largona. Muutamista puitteistaan huolimatta varsin mainio seikkailu.

Makke_95_
Käyttäjä

rating 70,000

Ei yllä samalla tasolle kuin kaksi aiempaa Bondia. Suurinta miinusta tuovat ajoittainen tylsyys ja vedessä kuvatuista tappeluista oli vaikea saada selvää välillä. Pallosalamassa oli kaikesta huolimatta ihan mukavasti toimintaa ja tunnelma on kohdillaan.

-mirco-
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuva vaikuttaa aluksi aivan huipputasoiselta (Bond-leffaksi), mutta lopun pikakelaus-venekohtaukset syövät uskottavuutta.

OZMOxD
Käyttäjä

rating 70,000

Paljon epärealistisuutta, mutta eipä minulla muuta moitittavaa ole.
Sean Connery vetää roolinsa erittäin hyvin, kuten onkin totuttu.
3,5/5

Paranoid
Käyttäjä

rating 70,000

Sellainen perus-Bond, jossa kaikki elementit kohdallaan ja suurin osa ajasta seikkaillaan eksoottisissa Bahaman maisemissa veden alla ja päälläkin. Loppu oli tosin hieman kökkö.

Kolme puol.

Seonsiinä
Käyttäjä

rating 70,000

Tosi virkistävä leffa Bahaman hienojen maisemien avustuksella. Tämän jaksaa katsoa aina vaan uudelleen ja uudelleen, sillä onhan kyseessä paras James Bond elokuva koskaan. Connery on ihan saakelin kova äijä nollanollaseiskana.

Spuge
Käyttäjä

rating 70,000

Hyvä bondi tämäkin. Vaikka meinasinkin nukahtaa kesken elokuvan mutta se ei johdu elokuvasta vaan väsymyksestä.

Uytp7
Tähtääjä

rating 70,000

Ei turhan huono Bondiksi. Siltikään en nimittäisi tätä oikeastaan millään tasolla loistavaksi elokuvaksi. Normaalia pahisjahtia tällä kertaa vedenalaisissa maisemissa, joissa muuten vietetään aikaa aivan liian kauan. Connerystä huokuva karisma pelastaa pahimpien karikoiden yli vaikkei kokonaisuus täysin palkitsekaan verrokkeihinsa nähden. Ensimmäisiä näkemiäni sarjan leffoja, joten hippurippunen nostalgiapointseja on mukana.

WreckMe666
Käyttäjä

rating 70,000

Tappavan tylsää Pallosalamaa vaivaa epärealistisuus ja -loogisuus ongelma. Ylipituuttakin löytyy. Elokuvan juoni on 60-luvun Bondeista varmasti suurpiirteisin ja laajin, mutta käsikirjoituksen laatu ei ole mitään parhainta mahdollista. Kaksi ensimmäistäkin 007:aa ohjanneen Terence Youngin valinta ohjaajan pallille. Mies ei selvästikään ole mikään tarinankerronnanmestari, sillä Young ei saa mitään puhtia kerrontaansa. Erikoistehosteet ja leikkaus ovat edellisiäkin Bondeja hirveämpää, dialogi on paikoin todella tönkköä ja näyttelijät parhaimmillaan keskinkertaisia. Sean Connery on edelleen oma karismaattinen itsensä, mutta jotenkin herran tulkinta jää odotettua vaisummaksi. Bond on muutenkin muuttunut ulkonäöltään, varmaan uusi kampaus tai jotain.

1993mynissniper
Käyttäjä

rating 70,000

Aatu
Käyttäjä

rating 70,000

andy
Tähtääjä

rating 70,000

apc 53
Tykittäjä

rating 70,000

arvasin
Käyttäjä

rating 70,000

Arwin
Käyttäjä

rating 70,000

Arz
Tykittäjä

rating 70,000

Astronnilath
Käyttäjä

rating 70,000

Bad Lieutenant
Käyttäjä

rating 70,000

Batman
Käyttäjä

rating 70,000

batzmo
Käyttäjä

rating 70,000

Blastmaster
Käyttäjä

rating 70,000

Brutus
Käyttäjä

rating 70,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 70,000

EKI
Käyttäjä

rating 70,000

El Wray
Käyttäjä

rating 70,000

Filerssi95
Käyttäjä

rating 70,000

FinnPoro
Käyttäjä

rating 70,000

Gaz
Käyttäjä

rating 70,000

gerbba
Käyttäjä

rating 70,000

havu
Käyttäjä

rating 70,000

Heri985
Käyttäjä

rating 70,000

Herra1998A
Käyttäjä

rating 70,000

ilmastointiteippi
Käyttäjä

rating 70,000

Ipar
Käyttäjä

rating 70,000

Jedi_Man
Käyttäjä

rating 70,000

JelunK1
Käyttäjä

rating 70,000

jempha
Käyttäjä

rating 70,000

jupe111
Käyttäjä

rating 70,000

JVDS
Käyttäjä

rating 70,000

Kaamos
Käyttäjä

rating 70,000

kassu10
Käyttäjä

rating 70,000

kewanhammer
Käyttäjä

rating 70,000

KolmasMies
Käyttäjä

rating 70,000

korkkinado
Käyttäjä

rating 70,000

LadyDedlock
Käyttäjä

rating 70,000

macantti
Käyttäjä

rating 70,000

Malebug
Käyttäjä

rating 70,000

mb
Käyttäjä

rating 70,000

Michelle78
Käyttäjä

rating 70,000

mikko_hy
Käyttäjä

rating 70,000

Mr. Fancypants
Käyttäjä

rating 70,000

Mr.Nobody
Käyttäjä

rating 70,000

n4ssikka
Käyttäjä

rating 70,000

Nanopoli
Käyttäjä

rating 70,000

noorah
Käyttäjä

rating 70,000

Parasite
Käyttäjä

rating 70,000

pelle43
Käyttäjä

rating 70,000

phodos
Käyttäjä

rating 70,000

Projektori
Käyttäjä

rating 70,000

Pummi666
Käyttäjä

rating 70,000

Rade
Käyttäjä

rating 70,000

RanmaConan
Käyttäjä

rating 70,000

recreazion
Käyttäjä

rating 70,000

ReeferMadness
Käyttäjä

rating 70,000

rollejokinen
Käyttäjä

rating 70,000

Samt
Käyttäjä

rating 70,000

SeagalFani
Käyttäjä

rating 70,000

Seppochu
Käyttäjä

rating 70,000

Taika-Jacques
Käyttäjä

rating 70,000

TappajaHauki
Käyttäjä

rating 70,000

TheMan
Käyttäjä

rating 70,000

Tiina97
Käyttäjä

rating 70,000

Tsingis
Käyttäjä

rating 70,000

UltimateJT
Käyttäjä

rating 70,000

Von Liebermann
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Pallosalama
Pallosalama arvosana 3,37

Pallosalama (1965)

Alkuperäinen nimi: Thunderball

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1965
Pituus:
125 min
Tunnetaan myös nimillä:
007 - Pallosalama
Ohjaajat:
Terence Young
Käsikirjoittajat:
Ian Fleming, Jack Whittingham, John Hopkins, Richard Maibaum
Pääosanäyttelijät:
Adolfo Celi, Claudine Auger, Luciana Paluzzi, Sean Connery
Maat:
Iso-Britannia
Kielet:
englanti, ranska