Pistejakauma
Pisteytykset

Boy From Shadows
Tykittäjä
Terence Young palaa ohjaajan puikkoihin ja parannusta tapahtuu huomattavasti Goldfingeristä. Leffa etenee jälleen sujuvasti ja katsomiskokemus on enemmänkin nautinto kuin suoritus. Silti yli kahden tunnin kesto on mielestäni liikaa, kun juonikaan nyt ei sieltä kaikkein mutkikkaammasta päästä ole, ja varsinkin nuo sukelluskohtaukset olivat turkasen tylsiä ja kestoltaan aivan liian pitkiksi venytettyjä.
Huumori on jälleen kohdillaan ja Bondin menoa gangstereiden ja kauniiden naisten seassa on ilo seurata. Perushyvää toimintaa, joka ei kuitenkaan vakuuta aivan samalla tasolla kuin Dr. No ja From Russia with Love. Liikaa suvantovaiheita.

Dickey
Käyttäjä
Ei ihmeellinen, mutta katsottava 3/5

Hetos
Käyttäjä
Pallosalama, Sean Conneryn neljäs Bond-elokuva, unohtaa Kultasormen mainion tarinankerronnan ja sukelta syvälle. Kyseessä ei ole Conneryn parhaimpia Bond-elokuvia mutta esimerkillinen ja keskinkertainen leffa kuitenkin.
+ Tyylikäs ja omparäinen Bond-sarjassa
+ Mukavasti toimintaa
+ Hienosti kuvattu
+ Sean Connery on huipussaan
+ Aina yhtä ikoninen musiikki
+ Kaikki tutut Bond-elementit
- Kultasormen iskevyys puuttuu
- Osa toiminnasta menee pilalle vedenalaisissa kohtauksissa
- Turhan paljon vedenalaista toimintaa, joka hidastaa elokuvan tahtia
- Domino
- Largon potentiaali on hukassa
- Elokuva vaikuttaa turhan löysältä
- Käy pikäksi loppua kohden
- Lopetus on turhan nopea
- Leikkaus haparoi parissa kohtauksessa

James_Bond
Käyttäjä
Ihmettelen tätä itsekin, mutta Pallosalamaa pidän yhtenä huonoimpana Bondina. Ei jotenkaan iskenyt tämä elokuva. Agenttihan vain kävi hetken hoitolassa ja sukeltelemassa ja siitä sitten väännettiin pari tuntinen katselukokemus. 1960-luvulla tämä oliskin varmaan purrut. Pettysin.

Joku
Käyttäjä
Pallosalama on niitä Bond-leffoja jotka on jääneet itsellä hiukan paitsioon, syystä tai toisesta. Tätä ei tullut penskana katseltua läheskään niin usein kuin esimerkiksi Kultasormea tai Tohtori No:ta. Enkä oikeastaan tiedä edes miksi, sillä kyseessä on oikein viihdyttävä elokuva. Kaikki Bondin perinteiset metkut on mukana ja tarinakin on ihan vetävä. Ehkä tässä on kuitenkin kaiken kaikkiaan hiukan vähemmän sellaisia ikimuistoisia kohtauksia, kuin esimerkiksi edeltäjässään. Siitäkin huolimatta kyseessä on varsin viihdyttävä ja takuuvarma Bond-seikkailu. Myös Tom Jonesin introbiisi on taattua laatua.
Vahvat kolme tähteä.

Kuosimodo
Käyttäjä
Hyvä bondi, 3/5

MaidenFani
Käyttäjä
Ei mitään parhaimpia Bond leffoja mutta kyllä tämän katsoo.

markus aki berg
Käyttäjä
Tämä osaa olla kyllä tylsä, hyvä etten nukahdellut joka viiden minuutin välein. Erikoistehosteet ovat hienoja ja niistä tuli elokuvalle peräti Oscar-palkinto. Kuitenkin parhaimpia nollanollaseiskoja.

pökkelö
Käyttäjä
Ei Bondit ikinä oo huonoja
3/5

TaoTao
Käyttäjä
Siihen aikaan kallein Bond ja toimii vieläkin hyvin. Vain loppukohtaus oon äärettömän huonosti tehty ja laskee fiiliksen aika pahasti.

Titan90
Käyttäjä
Jälleen yksi vahvasti tuttua kaavaa noudatteleva Bond-elokuva saatu onnellisesti loppuun. Pallosalaman idea noudattelee itse asiassa hämmentävät paljon edellisen näkemäni (Moonraker) Bond-teoksen juonta, sillä tälläkin kertaa viranomaisten kuljetuksessa oleva teknologia joutuu kesken kaiken vääriin käsiin ja sitä etsimään valjastetaan maailman tehokkain yksikkö, siis 007. Tällä kertaa varkauden kohteena ei sentään ole avaruussukkula, vaan roistot tyytyvät anastamaan lentokoneen, joka tosin sisältää pari kappaletta ydinkärkiä. Kärjet saadessaan SPECTRE alkaakin kiristää valtioita rikkauksien toivossa ja kun lunnaiden maksamisella on takaraja, alkaa Conneryn Bondille tulla tuliset paikat. Luonnollisesti matka päättyy lopulta muutaman kaadon, ryypyn ja kaahailun jälkeen onnellisesti ja maailma voi jälleen kerran rauhoittua omaan uneensa, tietoisena siitä, että ainakin yksi agentti on turvaamassa taustaa.
Thunderball eroaa muutenkin kuin ryöstökohteensa osalta Kuuraketista merkittävästi. Pallosalama on sitä totuttua Bond-viihdettä tutussa ja turvallisessa miljöössä, eikä aivan käsittämättömiä ylilyöntejä pääse tapahtumaan. Toki katsoja voi pohtia koko valloilla olevaa ilmiötä melko kriittisesti, mutta Bond hoitaa kuitenkin kaiken tyylilleen uskollisena, vähän mauttomana, mutta kuitenkin jotenkin niin charmikkaana. Pieni seksistisyys kurkkii alati nurkan takana ja puujalkavitsejä kylvetään aina kun siihen on mahdollisuus, mutta jotenkin näille on onnisutnut sulkemaan sopivasti silmiään, kun sen on nähnyt jo niin monta kertaa aiemminkin.
Pallosalama on Bond-tuotosten keskikastia ja sellaisenaan juuri sitä, mitä elokuvalta pystyi odottamaan. Vielä ollaan kaukana nykyajan vakavuudesta, joskin täytyy muistaa, että kyseessä onkin sarjan aika alkupäästä oleva tuotos. Taattua ja ennen kaikkea tuttua viihdettä Bond-ystäville. Vähän kriittisemmän tai oikeasti hyvän elokuvan ystävälle se voi olla melko karvasta kalkkia, mutta muille menee mukavasti vapaapäivän sivuviihteenä.
.

Transporter
Käyttäjä
Enpä voi suositella tämän katsomista heti kirjan lukemisen jälkeen. Wanhat Bondit ovat muutenkin hiukan hankalia pisteyttää, mutta jos nyt yritetään unohtaa miten rumasti Flemingin tarinan yli taas käveltiin, niin ehkä vedenalaisesta kuvauksesta voisi visuaaliset plussat antaa.

Tupolev79
Käyttäjä
Pieni tason notkahdus Kultasormeen verrattuna mutta muuten taattua perus Bondia, jota ei kuitenkaan jaksaisi joka toinen vuosi katsoa. Vedenalainen loppusota on kyllä yksi mieleenpainuvimmista Bond-taisteluista ja erityismaininta lopun moottorivene kaahailun tehosteista(tirsk)..

2-Edge
Käyttäjä

AKS
Käyttäjä

AlexZ
Käyttäjä

Allu92
Käyttäjä

Also Starring
Käyttäjä

Antsa82
Käyttäjä

Anty
Käyttäjä

AP
Tähtääjä

Aprakadabra
Käyttäjä

BananaBomb
Käyttäjä

barros
Käyttäjä

Beer Master
Käyttäjä

Bjarska
Käyttäjä

Blaze
Käyttäjä

Blooddrunk
Käyttäjä

cronenberger
Tykittäjä

Dargorin
Käyttäjä

Devilfisu
Käyttäjä

donBarletta
Käyttäjä

Dr. Zaius
Käyttäjä

E-Mies
Tykittäjä

Elmeri
Käyttäjä

EPI
Käyttäjä

etell
Käyttäjä

Fakiiri
Käyttäjä

Frank Lucas
Käyttäjä

harr1v
Käyttäjä

haxor
Käyttäjä

Heavenfang
Käyttäjä

Heavyjuuseri
Käyttäjä

heikki.loytynoja
Käyttäjä

Herman Tottooro
Käyttäjä

honkytonk
Käyttäjä

Jamii
Käyttäjä

JanneVaan
Käyttäjä

Jarlaxle_
Käyttäjä

Jays
Käyttäjä

Jedi-Brony
Käyttäjä

Joukkoruhoase
Käyttäjä

JPino
Käyttäjä

juhnu
Käyttäjä

Kaga
Käyttäjä

KaiZeri
Käyttäjä

keijomies
Käyttäjä

koala
Käyttäjä

lällälää79
Käyttäjä

lenny
Käyttäjä

Liquider
Käyttäjä

Luca Brasi
Käyttäjä

Luffy
Käyttäjä

lumiukko
Käyttäjä

MadMike
Käyttäjä

Maick
Käyttäjä

Makassu Pictures
Käyttäjä

Manco
Käyttäjä

Masu
Käyttäjä

meze1
Käyttäjä

mh
Käyttäjä

mige
Käyttäjä

mike
Käyttäjä

misakorp
Käyttäjä

Mustaoinas
Käyttäjä

Nicolaias
Käyttäjä

nurmihe
Käyttäjä

ossjuh
Käyttäjä

ozkuz
Käyttäjä

Palikka
Käyttäjä

Pix
Käyttäjä

Poppy
Käyttäjä

QT
Käyttäjä

Quaser
Käyttäjä

Raato-A
Tykittäjä

Sante
Käyttäjä

seven
Käyttäjä

Simppa95
Käyttäjä

StoryManiac
Käyttäjä

sulo
Käyttäjä

Suommipoika
Käyttäjä

Taantuma
Käyttäjä

tahvonautti
Käyttäjä

TeeP
Käyttäjä

The Man with No Name
Käyttäjä

TheDude
Käyttäjä

tikox
Käyttäjä

tumppi95
Käyttäjä

Tunkki Tane
Käyttäjä

UFO
Käyttäjä

vattie
Käyttäjä

v!du
Käyttäjä

WGB
Käyttäjä

yartsa
Käyttäjä

ZombieJesus
Käyttäjä
Elokuvan tiedot

Pallosalama (1965)
Alkuperäinen nimi: Thunderball
- Tunnetaan myös nimillä:
- 007 - Pallosalama
- Ohjaajat:
- Terence Young
- Käsikirjoittajat:
- Ian Fleming, Jack Whittingham, John Hopkins, Richard Maibaum
- Pääosanäyttelijät:
- Adolfo Celi, Claudine Auger, Luciana Paluzzi, Sean Connery
- Maat:
- Iso-Britannia
- Kielet:
- englanti, ranska