Arvostelu

Elokuva noudattaa aikalailla tarkasti kirjan tapahtumia jättämättä mitään elintärkeää pois.

Eletään vuotta 1945. Mafiaperhe Corleonen päämies, kunnioitettu Vito Corleone (Marlon Brando), on jäämässä eläkkeelle ja etsii itselleen perijää. Valinta ei ole helppo, sillä Vitolla on kolme hyvin erilasta poikaa. Sonny (James Caan), Fredo (John Cazale) sekä Michael (Al Pacino) joka ei halua osallistua isänsä hämäräbisneksiin. Pian pitkä ja verinen sota syttyy koska Vito kieltäytynyt toimimasta huumeiden kanssa.

Francis Ford Coppolan Kummisetä on yksi elokuvahistorian kiistämättömiä merkkiteoksia jonka arvoa ei käy kiistäminen. Elokuva noudattaa aikalailla tarkasti kirjan tapahtumia jättämättä mitään elintärkeää pois. Eikä ihmekään, kun toisena käsikirjoittana hääri alkuperäisen kirjan kirjoittaja Mario Puzo.

Nino Rotan uskomattoman kaunis musiikki soi taustalla juuri silloin, kun kohtaus sitä tarvitsee. En ihmettele yhtään, että samainen sävelmä on jäänyt elämään ikuisiksi ajoiksi.

On varmaan turhaa sanoa, että että Kummisedässä näyttelijät ovat lähes poikkeuksetta loistavia rooleissaan. Ainoan poikkeuksen tekee Diane Keaton jonka roolisuoritus jää paikoitellen laimeaksi ja vanhahtavaksi. Minun aivan pakko mainita John Cazale joka suoriutuu herkän Fredon roolista Oscarin arvoisesti. Marlon Brandon ja Al Pacinon suorituksia en edes viitsi tarkemmin puida, se on itsestään selvyys, että molemmat suoriutuvat roolistaan loistavasti, ja voittihan ensiksi mainittu jopa Oscarin työstään.

En ihmettele yhtään, että Kummisetä on toiminut edelläkävijänä sittemmin ilmestyneille mafiakuvauksille. Elokuva saikin kaksi lähes yhtä hyvää jatko-osaa.
Mutta eihän Kummisetä virheetön elokuva ole. Se kärsii ajoittaisesta ylipituudesta, tosin suurimman osan ajasta kohtaukset vievät mukanaan. Elokuva alkaa myös vähän hitaasti. Näistä seikoista huolimatta Kummisetä on elokuva jonka jokaisen pitäisi katsoa.

Pisteet: rating 100,000

oskari
Käyttäjä, 5 arvostelua
Arvosteltu: 09.07.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Epäillyt
Epäillyt arvosana 4,12
Epäillyt
Alaston satama
Alaston satama arvosana 4,05
Alaston satama
The Artist
The Artist arvosana 3,83
The Artist
Kummisetä osa II
Kummisetä osa II arvosana 4,29
Kummisetä osa II

Elokuvan tiedot

Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33

Kummisetä (1972)

Alkuperäinen nimi: The Godfather

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1972
Pituus:
168 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Mario Puzo's The Godfather
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Abe Vigoda, Al Pacino, Diane Keaton, James Caan, John Cazale, Marlon Brando, Richard S. Castellano, Robert Duvall, Sterling Hayden, Talia Shire
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia