Arvostelu

Hyvähän tämä on, joskin huomattavasti yliarvostettu.

Mario Puzon romaaniin perustuva Kummisetä on yksi maailman kehutuimpia elokuvia. Imdb:n mukaan jopa maailman parhain. Aiheena on mafia, tuo Sisiliassa syntynyt rikollisjärjestö, jonka toimista Amerikassa Kummisetä -elokuva kertoo. Ikimuistoisen tarinan pääosissa ovat sellaiset legendat kuin Al Pacino, James Caan, Marlon Brando, John Cazale ja Robert Duvall. Itse pääpomo on Don Vito Corleone, jota tulkitsee loistava Marlon Brando (pumpulia poskissa?). Ohjaajanpallilla istui koko trilogian aikana Francis Ford Coppola, jonka tytär Sofia Coppola on todistanut myös ohjaajantaitonsa. Itse en tätä elokuvaa luokittelisi silti maailman parhaaksi elokuvaksi. Hyvähän tämä on, joskin huomattavasti yliarvostettu.

Vasta kolmannen katselukerran jälkeen uskalsin ruveta arvostelemaan Kummisetää. Sitä hienoutta, jota tässä sanotaan olevan, ei löytynyt vieläkään. Ohjaus toimii, näyttelijät ovat hyviä, musiikki kohdallaan, juonessakaan ei ole valittamista, mutta siltikään kaikki ei ole kohdallaan, jotta elokuva ansaitsisi kuuluisat viisi pistettä viidestä. Klassisia ja kopioituja kohtauksia Kummisetä sisältää paljon. Kirkkokohtaus on hieno ja sitä näkeekin monessa leffassa, joka on valmistunut tämän jälkeen. Tunnelataus on suuri, vaikka mistään siirapista ei todellakaan ole kyse. Ihmiset heittävät henkensä milloin vain ja se voi olla ketä vain. Hyvä asia onkin se, että tarina on niin realistinen, ettei se ota yhtäkään henkilöä suojeluunsa, vaan viikatemies voi vierailla kenen luona hyvänsä. Tapotkin ovat siten arvaamattomia ja niissä ei turhaan venytellä. Suoraa toimintaa ilman lässytystä, siinä yksi elokuvan hienoimpia puolia.

Kirjankin lukeneena huomaan, että sitä on noudatettu tarkasti, eikä tärkeitä kohtauksia ole jätetty pois. On silti aivan sama, noudatetaanko kirjaa uskollisesti vai ei, kun ollaan tekemässä elokuvaa. Turhan vertailun Mario Puzon teokseen voi siis unohtaa tyystin. Molemmat, sekä kirja että elokuva, ovat lähes niin hyviä, mitä aiheesta voi saada. Jätettäköön ne painimaan kokonaan eri sarjaan.

Kummisetä on perhetarina, vaikka ei aivan tyypillinen sellainen. Sisilialaisuuden korostaminen saa elokuvassa hieman liikaa painoarvoa. Olenkohan huonompi ihminen, kun annan Kummisedälle, todelliselle klassikolle "vain" neljä pistettä viidestä? Se tarkoittaa, että elokuva on pirun hyvä, muttei kuitenkaan niin loistava, mitä on osannut odottaa. Toivottavasti lynkkaustuomiolta sentään säästyn, vaikka Kummisetä-faneille neljän pisteen arvostelu saattaakin olla aikamoista myrkkyä. Mielipide on mielipide, tällä kertaa tällainen. Klassikkoarvosta tai muusta vastaavasta ei lisäpisteitä heru.

nimimerkki: Viisas

Pisteet: rating 80,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 27.06.2004
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Leon
Leon arvosana 4,34
Leon
Harakiri
Harakiri arvosana 4,20
Harakiri
Seitsemän
Seitsemän arvosana 4,19
Seitsemän

Elokuvan tiedot

Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33

Kummisetä (1972)

Alkuperäinen nimi: The Godfather

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1972
Pituus:
168 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Mario Puzo's The Godfather
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Abe Vigoda, Al Pacino, Diane Keaton, James Caan, John Cazale, Marlon Brando, Richard S. Castellano, Robert Duvall, Sterling Hayden, Talia Shire
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia