Pistejakauma

2%

0%

0%

1%

1%

5%

5%

19%

18%

49%

Pisteytykset

rating 100,000

May_Force_Be_With_U
Käyttäjä

rating 100,000

mika72, Sopranosia ei olisi ilman tätä elokuvaa. Perustele kunnon argumenteilla maailman parhaan elokuvan haukkumista. Pliis?

Eipä tohon ikää ole koskaan tarvittu - tietääkseni?

Maailman paras draama. Marlon Brando tekee yhden kaikkien aikojen roolisuorituksista! Kestää lukuisat katsomiskerrat.

WreckMe666
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä todellakin on elokuvataiteen Mona Lisa. Jokaisella osa-alueella suorastaan täydellinen elokuva, joka raapaisee rikoselokuville epätyypilliseen tapaan tarinaa pintaa syvemmältä. Kummisetä on pohjimmiltaan elokuva, joka keroo yhden perheen sisäisitä asioista. Gangsterielokuville tyypilliset kirosanamaratonit, huumeet ja silmitön väkivalta eivät kuulu Kummisedän sisältöön.

Kummisetä on niitä harvoja elokuvia, jonka kohdalla voi puhua rakkaudesta ensisilmäyksellä. Suosikkiohjaajani Coppolan aluksi vieroksuma mafiaeepos todellakin muutti aikoinaan käsitystäni elokuvista ja elokuvataiteesta. Lopputekstien aikana sohvalla istui yksi holmön näköinen kaveri tuijottaen TV-ruutua silmät pyöreinä. Kyseinen pojankloppi ei vain millään tuntunut tajuavan, mitä oli reilun kolmen tunnin aikana tajunnut. Voin siis sanoa, että Kummisedän ansiosta rakastuin elokuviin oikeasti.

Kummisetä on siis täydellinen paketti, joka toimii kuitenkin parhaiten jatko-osien kanssa, erityisesti tarinaa sujuvasti jatkavan ja menneisyyttä valottavan kakkososan kanssa.

Täydellinen elokuva, josta saa suurennuslasin ja mikroskoopin kanssa hakea vikoja, kömmähdyksiä ja viimeistelemättä jääneitä kohtauksia - siltikään et löydä mitään.

Migus
Käyttäjä

rating 100,000

New York 1945. Toinen maailmansota on päättynyt ja uusi parempi aikakausi on valmis alkamaan. Don Vito Corleone (Marlon Brando) on viettämässä tyttärensä Connien (Talia Shire) ja Carlon (Gianni Russo) hääpäivää. Työt eivät kuitenkaan jätä miestä rauhaan, vaan hänen on vastaanotettava mies, joka pyytää pientä palvelusta. Elokuvahistorian merkittävin teos on valmis alkamaan.

Vielä tuolloin nuori Francis Ford Coppola oli rahavaikeuksissa. Aiempina vuosina tehdyt elokuvat olivat tuottaneet hyvin, mutta huonojen sijoitusten jälkeen mies oli puilla paljailla. Näin ollen Kummisetä osoittautui oivalliseksi mahdollisuudeksi päästä takaisin pinnalle.

Coppola ja Puzo yhdistivät voimansa ja alkoivat luomaan elokuvan tyyliä ja eritoten käsikirjoitusta, hahmojen välisiä dialogeja sekä klassisia lausahduksia, joiden lainaamisesta tulisi kulttuuriteko ja lopputulos oli täydellinen elokuva.

Elokuvan näyttelytyö on hienoa seurattavaa. Kun näyttelijät yksi toisensa jälkeen tekevät uransa hienoimman roolisuorituksensa on elokuvan viihtyvyys taattu. Kummisetä on viimeisen päälle hiottu kokonaisuus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Rauhallisesti etenevä ja upean soundtrackin siivittämä tarina järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan on mielenkiintoista seurattavaa ja kun kokonaisuus toimii paremmin kuin hyvin, ei voi kuin ihailla tätä Mestariteosta.

Francis Ford Coppolan ohjaama Kummisetä on yksi maailman parhaimmista elokuvista ikinä ja samalla se on myös tarjous, josta ei voi kieltäytyä.

New York 1945. Toinen maailmansota on päättynyt ja uusi parempi aikakausi on valmis alkamaan. Don Vito Corleone (Marlon Brando) on viettämässä tyttärensä Connien (Talia Shire) ja Carlon (Gianni Russo) hääpäivää. Työt eivät kuitenkaan jätä miestä rauhaan, vaan hänen on vastaanotettava mies, joka pyytää pientä palvelusta. Elokuvahistorian merkittävin teos on valmis alkamaan.

Nosfecoff
Käyttäjä

rating 100,000

Tarkan uusintakatselun myötä on iloni todeta, että tämä elokuva on ansainnut jokaisen kehun, mitä se on koskaan saanut. Onhan tämä aika käsittämätön tekele. Tekele, jonka kaltaista ei tulla enää koskaan näkemään, varsinkaan Nolanin kaltaisen lahjattoman pellen vallattua koko helvetin elokuva-alan.

Mutta asiaan. Godfather on täydellinen. On tarpeetonta alkaa erittelemään osa-alueita, kun tuhannet muut ovat sen jo tehneet. Jokainen osa-alue on täydellinen ja jokainen sekunti on taideteos. Tunnusmusiikki on järkyttävän hyvä, käsikirjoitus pelkkää legendaarisuutta ja vähän alle kolmituntinen kesto ei tunnu missään, paitsi jos katsoo todella epämukavalta istuimelta. Kestoa olisi saanut olla jopa enemmän.

Näyttelijäkaarti on uskomaton, yksi kaikkien aikojen parhaista. Loistava James Caan ja henkilökohtainen suosikkini Robert Duvall, John Cazale, Sterling Hayden ja monet muut tukevat huikeasti kahta päätähteä, joista tuskin täytyy paljoa sanoa. Brandon karisma teki tästä elokuvasta sen, minä se tunnetaan, ja Pacino hämmästyttää jokaisella kohtauksellaan.

Mafiaelämään kuulu jatkuva väkivalta, ja se ei voisi tulla elokuvassa paremmin esille. Tapot ovat todella häijyjä ja 70-luvulla veret osattiin tehdä hiton hienosti. Nykyajan umpirumat efektilätsyt eivät ole mitään verrattuna kunnon tekoveriroiskeille. Ei mitään.

Jos "elokuva" olisi elävä olento, tämä teos olisi yksi "elokuvan" palvotuista maallisista jumalista ja se on muutenkin rikos/draama-lajien klassikoiden klassikko. Se, joka ei ole tätä nähnyt, ei voi oikeutetusti pitää itseään elävän kuvan ystävänä.
Pisteistä ei liene epäselvyyttä.

Villetys
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä on erinomaisesti onnistunut rikoselokuva ja se on ehdotonta kärkeä omassa lajissaan. Juoni keskittyy seuraamaan useamman vuoden ajalta Marlon Brandon esittämän Vito Corleonen sisilialaisen perheen vallan nousua ja laskua Amerikassa. Vuosien sisään mahtuu Viton murhayritystä, paljon juonittelua muiden perheiden toimesta ja tietysti myös kylmäverisiä murhia horjuttaakseen Corleonen perheen valtaa. Marlon Brando tekee hienon roolisuorituksen perheen isänä Vitona ja myös Al Pacino on hyvä tämän poikana Michaelina. Myös loputkin näyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä rooleissaan ja Francis Ford Coppolan ohjaus pitää elokuvan mielenkiintoisena koko sen kestonsa ajan. Tapot on hyvin tehtyjä ja niistä löytyy mukavasti verta. Lisäksi musiikit sopivat hienosti elokuvaan ja ensimmäinen Kummisetä on täydellinen viiden tähden mestariteos, jonka pariin on aina hauska palata.

Kummisetä on loistava ja synkkä rikossaaga mafian kultaisilta vuosilta. Coppolan ohjaus on onnistunut erinomaisesti, näyttelijäsuoritukset ovat hyvin onnistuneita, varsinkin Marlon Brando ja Al Pacino tekevät huikeat roolisuoritukset. Mahtavat musiikit lisäävät tunnelmaa hienoihin kohtauksiin ja kaikenlisäksi elokuva paranee joka katsomiskerralla. Kummisetä on yksi kaikkien aikojen parhaimpia elokuvia ja on joka tähden ansainnut.

Zetask8
Käyttäjä

rating 100,000

Ehkä vähän yliarvostettu, mutta silti loistava elokuva.

Ehkä vähän yliarvostettu, mutta silti loistava elokuva.

'32'
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkien aikojen paras elokuva. Toivottavasti Kummisetä-trilogiaa ei filmata koskaan uusiksi, koska se toimii näin paremmin kuin mikään muu elokuvasarja.

adder
Käyttäjä

rating 100,000

Klassikko !

afterman
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdottomasti yks parhaimmista rikos/draama elokuvista 5/5

Alm0st
Käyttäjä

rating 100,000

Olen nähnyt kummisetä part 2 ja 3:sen, mutta ensimmäistä en ole ikinä katsonut, ja nyt katsottuani tämän tuntuu kuin olisin tehnyt syntiä sivuuttamalla näin loistavan ja täydellisen klassikon. Maailman parhaaksi tituleerattu leffa ansaitsee tittelinsä (henkilökohtaisesti ei ole paras näkemäni) tarinansa, ohjauksensa, näyttelijöidensä, musiikkinsa ja uskomattoman tunnelmansa takia. Ensimmäiseksi aloitan Marlon Brandon ylistyksestä. Miehen karismaattisuus on aivan uskomatonta, ja hänen esittämänsä rooli Don Corleonena on elokuvien mieleenpainuvin hahmo koskaan. Al Pacino jonka vaisua alkuesiintymistä ihmettelin otti myös roolinsa vakavasti, ja todisti olevansa oikeudenmukainen kummisetä. F.F Coppola kuvaa mafiaperheen elämää erilailla kuin kukaan muu elokuvaohjaaja. Hän osaa kertoa katsojalle kuinka tärkeä perhe mafiosoille on, ja että kaikista ensimmäiseksi tulee perhe ja sitten vasta raha ja valta. Uskon, että monille ihmisille Don Corleone on roolimalli elämässään sillä tällaista oikeudenmukaisuutta, ja periksiantamattomuutta on niin ilo katsella, että melkein itkettää. Myöskään kesto ei tunnu missään toisin kuin kummisetä 2, ja 3:ssa. Ansaitsee todellakin paikkansa elokuvahistorian tärkeimpänä teoksena, ja niin myös omalla TOP-listallani.

Alzu
Käyttäjä

rating 100,000

Minusta ensimmäinen Kummisetä on aina ollut trilogian paras osa. Olen katsonut sen monesti ja se on yksi suosikeistani. Tästä elokuvasta löytää aina jotain uutta.

Anzalone
Käyttäjä

rating 100,000

Ne jotka antavat tälle elokuvalle vähemmän kuin kaksi tähteä, eivät todellisuudessa ole edes nähneet kyseistä leffaa tai sitten haluavat vain poiketa massasta. Ei kukaan normaali ihminen arvostele Kummisetää 0,5 tähdellä. Kyseessä on yksi maailmanhistorian parhaista teoksista, eikä se ole mielipideasia, vaan silkka fakta.

arkistomies
Käyttäjä

rating 100,000

Aivan loistava kakkososan tasoinen mestariteos.

bloody-nightmare
Käyttäjä

rating 100,000

Mestariteos! muuta ei voi sanoa 5/5

Brutus
Käyttäjä

rating 100,000

Darkman900
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvahistorian yksi suurimmista merkkipaaluista. Vaikka ei olekkaan mielestäni paras elokuva, mitä olen nähnyt, mutta siltikin yksi lempielokuvistani.

Don Carmon
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdoton viiden tähden suoritus mahtava elokuva erinomaisine näyttelijäsuorituksineen.

Express
Käyttäjä

rating 100,000

one of those few masterpieces

Felos
Käyttäjä

rating 100,000

Siis todella loistava teos!! Vaikka olikin pitkä niin todella hyvä!! Hyvä Mafia tyyli!!

Frank Lucas
Käyttäjä

rating 100,000

Lähes täydellinen rikoselokuva!

Gossyy
Käyttäjä

rating 100,000

Ei tästä voi sanoa mitään mitä ei olisi jo sanottu, mutta ylistetäänpä nyt vähäsen. Brando, Pacino, Duvall, Caan, Cazale, kaikki täydellisiä roolisuorituksia. Tunnelma on realistinen ja tarina on mahtava. Kaikin puolin täydellinen.

Groundzero
Käyttäjä

rating 100,000

Todella hieno leffa, muttei tietenkään paras.

HANSGI
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkinen aikojen parhaita elokuvia...aina vaan katson vuosien välein.

hebbu
Käyttäjä

rating 100,000

Mestariteos.

Hize
Käyttäjä

rating 100,000

Mahtava elokuva. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Kuten koko muukin trilogia.

hydf4
Käyttäjä

rating 100,000

Yksi omista suosikeistani, loistava elokuva!

ilmastointiteippi
Käyttäjä

rating 100,000

Täydellinen elokuva! Roolisuoritukset ovat täydellisiä ja tarina on mahtava 5/5

IronMaiden
Käyttäjä

rating 100,000

Maineensa veroinen klassikko ja Oscar-palkintonsa ansainnut. Marlon Brando tekee nimihahmosta erittäin samastuttavan.

Jabbopoikanen
Käyttäjä

rating 100,000

Aivan loistava leffa, parasta ikinä. Näytteliät ovat huippuluokkaa ja ohjaus on vain upeaa. Juoni on hieman monimutkainen mutta hyvä. Tämän pitäisi jokaisen nähdä!

Jack Bauer
Käyttäjä

rating 100,000

Klassikko leffa 5/5

JackTorrance76
Käyttäjä

rating 100,000

ei lainkaan yli arvostettu vaan täysin loistava elokuva.

jalakanen
Käyttäjä

rating 100,000

Aivan erinomainen elokuva.

James_Bond
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä, kehuttu klassikko jo syntyessään. Niin kriitikoiden kuin katsojienkin ylistämä kuvaus mafiaelämästä. Kukaan ei kuitenkaan meistä voi todellisuudessa tietää, millaista mafioosojen arki on, joten ei voi lähteä väittämään elokuvaa realistiseksi saati sitten tyylitellyksi, vaikka Marlon Brandon posket ja henkilöiden väliset repliikit ovatkin hyvin kuuluisia.

Kummisetä yhdistää draamaa, gangsterileffaa ja ripauksen toimintaa yhteen pakettiin. Jännitystä siis riitttää ja tunnettu taustamusiikki syventää onnistuneesti tunnelmaa. Loistava ja 5 tähden arvoinen leffa on kyseessä, mutta eihän tämä mikään maailman paras elokuva sentään ole. Voidaankin sanoa, että pituus koituu Kummisedän kohtaloksi. Riippuu siitä, kuinka pitkäpinnainen ihminen katsoja on. Parhaiten Kummisetää seuranneet palkitaan lopussa kun he tajuavat nähneensä mestariteoksen. Suosittelen asennoitumaan keskittyneesti elokuvaan ja sisäistämään sen mitä kukin hahmo itsessään edustaa. Paras on kuitenkin Marlon Brando, joka on oikeudenmukainen, kunnioitettava ja lojaali, vaikka onkin mafiapomo. Kyllä hänen tapansa toimia ohittaa monessakin vaiheessa Suomen politiikan. Mafiaelämä on raakaa, mutta ainakin heillä on tallella nykymaailmasta kadonnutta moraalia. Monet voivat pitää Kummisetää hyvänä näyttelijöiden tai sen klassikkostatuksen vuoksi musiikista puhumattakaan. Itseeni vetosi eniten kuitenkin se, miten hitaasti ja syvällisesti se näyttää hahmojen lankeamisen valheisiin, petoksiin sekä riitoihin ja sen, kuinka he todella välittävät toisistaan. Loppukohtaus on ikimuistoisen loistava. Elokuva on aito klassikko, joka säilyttää modernisuutensa vielä lukuisat vuosikymmenet. :)

Jerrre
Käyttäjä

rating 100,000

Trilogian paras.

JohnGabriel
Käyttäjä

rating 100,000

Ensimmäinen Kummisetä ja sen jatko-osat vaativat monta katselukertaa avautuakseen täydellisesti. Lisäksi Italialaisen mafian rakenteesta olisi hyvä tietää ja yleensäkin heidän arvoista. Yksi hieno yksityiskohta on se, että Amerikkalainen mafia ei päästä jäsentä korkeaan asemaan ilman italialaisia vanhempia. Näin he pystyvät kostamaan mahdollisen petturuuden etsimällä sukulaisia Italiasta ja tappamalla heidät.

Ensimmäinen kummisetä on tietysti mestariteos, mutta se ei pääse samoihin korkeuksiin kun sen jatko-osa. Yksi syy on se, että toinen osa on reilusti synkempi edeltäjäänsä. Toisena syynä Kummisetä II:sen nerokas tapa liittää kaksi tarinaa yhteen.

Kummisedässä alkuasetelma on onnellinen, perheen tytär on menossa naimisiin ja perheen kuopus on palannut voitetusta sodasta. Ongelmia tulee kuitenkin siinä vaiheessa kun muut mafiaperheet tajuavat huumeiden arvon kaduilla. Vanhanaikainen Vito Corleone ei piittaa vaarallisesta huumebisneksistä vaan tyytyy mm. uhkapelaamisesta tuleviin voittoihin. Sonny Corleone perheen tuleva pomo (joka oli elokuvan alussa underboss eli alipomo), on taasen äkkipikainen, täydellinen vastakohta isästänsä. Fredo Corleone on taas hyvin nallekarhumaisen viaton, perheen selvä mustalammas. Sitä ei kuitenkaan kehdata sanoa, vaan asia pysyy tabuna.

Elokuva ei mässäile toiminnalla, ja ne harvat kohtaukset joissa joku ammutaan on tehty mallikkaasti. Selkään ei koskaan ammuta kun toimitaan italialaisessa mafiassa.

Elokuva käsittelee mafiaperheiden riitoja realistisesti eikä minkäänlaisia ylilyöntejä pääse tapahtumaan. Näyttelijät hoitavat roolinsa täydellisesti, mistä ehkä paras sivuroolin vetäjä on James Caanin näyttelemä äkkipikainen Sonny. Al Pacinon suoritus taasen on niin muistettava, että en pysty enkä halua kuvitella Pacinoa mihinkään muuhun elokuvaan, kuin sellaiseen missä käsitellään rikollisuutta.

JohnieH
Käyttäjä

rating 100,000

Ei ole paras elokuva mitä olen nähnyt, mutta onhan tämä aikalailla mestariteos. Kaikki näyttelijät ovat hyviä ja juoni loistava. Elokuvan kestokaan ei haitannut yhtään.

Jorge
Käyttäjä

rating 100,000

Yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista, ellei paras

jude3
Käyttäjä

rating 100,000

Tämän elokuvan kuvaus on niin hyvin tehty ja juonikin onaivan taivaallisen hyvää!!! Paras mafiaelokuva ikinä, mukaanlukien Gf II

JuhoTsu
Käyttäjä

rating 100,000

Todella hienosti ohjattu ja käsikirjoitettu mestariteos. Elokuvasta ei pahemmin moitittavaa löydy ja elokuva jaksaa kantaa itsensä mielenkiintoisena suhteellisen pitkän kestonsa loppuun asti. Marlon Brandon roolisuoritus kummisetänä on kyllä erinomainen.

Juki
Käyttäjä

rating 100,000

Alusta loppuun täydellinen elokuva! Francis Ford Coppola hoitaa ohjauksen mestarillisesti, kuvaus on upeaa ja Nino Rotan musiikki on myös hienoa kuultavaa. Näyttelijät Marlon Brandon johdolla sopivat kaikki rooleihinsa enemmän kuin hyvin ja Brandon ohella Al Pacino ja myös James Caan vetävät roolinsa todella upeasti.

juoppohullu
Käyttäjä

rating 100,000

yks parhaimpia elokuvia ikinä.

Jupe20
Käyttäjä

rating 100,000

Loistavaa näyttely', Kaunista musiikkia ja erinomainen ohajus. Yksi suosikki elokuvistani ja suosittelen kaikille

Kalmannäkijä
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdottomasti yksi maailman upeimmista elokuvista. Kenties paras.

Karppinen
Käyttäjä

rating 100,000

aivan uskomaton!

Kookosbanaani
Käyttäjä

rating 100,000

Upea klassikkokertomus siitä, miten valta turmelee.

korkkinado
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä on silkka mestariteos ja kiistaton mafialeffojen kuningas. Yksikään muu saman lajin leffa ei pääse lähellekään. Eipä tässä muuta, elokuvan riemujuhlaa.

Kurt
Käyttäjä

rating 100,000

Best movie evah, tähän varmasti moni voi yhtyä. The Godfather on mielestäni kaikkien aikojen paras elokuva, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi kaikkien aikojen suosikkini. Jokaisen elokuvaharrastelijan Top-10:een sen pitäisi mahtua ongelmitta, sillä onhan tämä aivan uskomaton teos, ilman sarvia ja hampaita. Ennenkaikkea Kumisetä on Coppolan, Brandon ja Pacinon kirkkain taidonnäyte. Eipä sitä yhdeltä maailman parhaimmalta ohjaajalta ja kahdelta aikojemme taitavimmilta näyttelijöiltä voi paskaa odottaa. Kaikki tästä ainutlaatuisesta masterpiisistä on jo varmasti sanottu, joten minä tarjoan teille muutaman vinkin, kuinka katsoa The Godfather: 1. Asennoidu katselua varten niin kauan kuin tarpeen (max 2vk). 2. Muista nukkua katselua edeltävänä yönä kunnolla, sillä hiekkapussien kanssa tätä ei sovi nähdä. 3. Jätä popparit sun muut mätöt jääkaappiin, katsojan mielenkiinnon tulee kohdistua vain ja ainoastaan elokuvaan. Hauskaa iltaa kolmetuntisen mafiaviihteen parissa!

Kylixx
Käyttäjä

rating 100,000

Parhaimpia mafialeffoja. Tai voisi jopa sanoa paras.

La Motta
Käyttäjä

rating 100,000

tosi pitä leffa mutta oli sen arvonen.

lapio
Käyttäjä

rating 100,000

Ensimmäinen katselukerta oli tylsä kuin mikä, mutta sitten kun katsoin pari vuotta myöhemmin se olikin sellainen elokuvahistorian klassikko että....

Leffa Timppa
Käyttäjä

rating 100,000

Ensimmäinen Kummisetä toimii täydellisesti trilogian aloittajana, mutta myös itsenäisenä mestariteoksena. Yksi suosikeistani kautta aikojen (ehkä jopa numero 1). Enpä tunne ketään, joka pitäisi tätä huonona. Coppolan upea ohjaus, Marlon Brandon unohtumaton suoritus, musiikit, kuvaukset ja draama. Koko trilogiasta pitäisi jossain vaiheessa kyllä vääntää arvostelut.

leffaBb
Käyttäjä

rating 100,000

vain yksi sana on hyvä kuvaamaan tätä elokuvaa, LOISTAVA

lettu8
Käyttäjä

rating 100,000

ei voi muuta sanoa kun aivan mahtavia elokuvia 1nen ja 2nen, kolmas osa ei enää niin hyvä vaikka al pacino onkin loistava myös 3sessa

Ludil
Käyttäjä

rating 100,000

Upea elokuva. Miinusta vain lievästä ylipituudesta, joka saattaa johtua omaan makuuni liian verkkaisesta alusta.

Kummisedässä lienee elokuvahistorian parhaimpia fraaseja joita on riemuksemme paljon. Mahtavaa dialogia ja mafiosoja tässä leffassa riittää. Kummisetä sisältää lukuisia melkein ällikällä lyöviä kohtauksia joita ei voi kun vain ihailla.

Juoni on loistava. Tunnelma, miljööt, näyttelijät, soundtrack, tarina - kaikki toimii täydellisesti. Tästä ei elokuva enää parane. Ja Marlon Brando on paras.

Loppuvitsi ansaitsee täydet pisteet. Muutenkin leffan loppupuoli on vaikuttavinta antia.

Viisi tähteä.

Mad movie man
Käyttäjä

rating 100,000

Yksinkertaisesti sanottuna, yksi maailmanhistorian parhaista ja koskettavimmista elokuvista. Kauniisti ohjattu, mahtavasti näytelty kummisetä on yksi parhaista elokuvataiteen saavutuksista.

Mafioso
Käyttäjä

rating 100,000

mahtava elokuva mutta hieman pitkävetinen!

MaidenFani
Käyttäjä

rating 100,000

En olisi uskonut että tämä on näin hyvä!

Matalahiilihappoinen
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä on elokuvien klassikko ja 1970-luvulla julkaistu rikosdraama, joka kertoo Corleonen mafiaperheestä, joka kokee vaikeuksia matkan varrella, kun New Yorkin eri mafiaperheet tappelevat kaiken aikaa ja yrittävät saada toisensa hengiltä. Minulle varoiteltiin, etten pitäisi Kummisedästä. He olivat väärässä: kolmen tunnin mafiapläjäykseen mahtuu draamaa, rikosta, rakkautta, toimintaa, joista on tehty sopivan raadollinen, koskettava ja realistinen soppa. Elokuvan ansiosta syntyi monta klassista elokuvamaailman tähteä: loisto-ohjaaja Francis Ford Coppola sekä näyttelijät Al Pacino ja Marlon Brando (pakko poiketa valtavirrasta ja sanoa, että pidin enemmän Marlon Brandosta, jonka rooli Vito Corleonena häikäisi etenkin leffan aloituskohtauksessa). Myöskin James Caan muita lukuunottamatta osaa näytellä. Elokuvan tekemiseen on selvästi käytetty sydäntä, mutta ei ilmaiseksi: sydäntä pitää saada takaisin elokuvaa tehdessä, ja ainakin minun sydämeni tämä leffa vei kertaheitolla. Parhautta.

Maximus
Käyttäjä

rating 100,000

Uusintakatselu. 2/5 -> 5/5.

Kummisetä ei ensimmäisellä kerralla uponnut, sillä se ei tarjonnut mitään itselleni kiinnostavaa, eikä se silloin vastannut odotuksiini. Aikoinaan mafia-aiheiset elokuvat eivät voineet vähempää kiinnostaa. Nyt kuitenkin monia mafiaelokuvia nähneenä ja Pacinon rakastajaksi yltäneenä opin pitämään tämän tyylisistä elokuvista. Opin arvostamaan niiden monipuolisuutta. Ja ajan myötä olen jopa oppinut rakastamaan tätä aihetta. No, pakkohan se oli antaa Kummisedällekin uusi mahdollisuus ja kuinkas kävikään, se onnistui täydellisesti. Viihtyvyys arvo ei välttämättä ole yhtä korkealla kuin esimerkiksi Scarfacella (vaikka gangsterielokuvilla ja mafiaelokuvilla onkin lievä ero), mutta kaikki tapahtumat ovat huomattavasti yksityiskohtaisempia kuin mafiaelokuvilla yleensä ja perheen sisäistä toimintaa Kummisetä kuvaa ehkäpä kaikista tarkimmin. Hahmot on kirjoitettu mestarillisen realistisesti ja kattavasti. Hahmoja avustaa inhimillinen dialogi ja erinomaiset roolisuoritukset. Marlon Brando saa hahmolleen respektiä jopa katsojalta ihan vain kylmällä, mutta samalla lämpimällä olemuksellaan. Al Pacino tekee hieman erilaisen roolisuorituksen verrattuna hänen nykyisiin rooleihin. Mies on erittäin rauhallinen, eikä ilmeitä kasvolla ole monia. Tämähän toimii hyvin ja sovittaakin Pacinon kovapäiseksi Corleonen perheen jäseneksi. Täytyy kyllä sanoa, että Kummisetä on loppujen lopuksi kattavimpia mafiaelokuvia ja lukeutuu myös parhaimpien mafiaelokuvien joukkoon, vaikkei ihan Leonen Once upon a time in Americalle pärjääkkään.

mika72
Käyttäjä

rating 100,000

vahahtunut paska. kuka jaksaa katsoa 70-luvun alun mafiaa kun sopranosit tuli jo.

-mirco-
Käyttäjä

rating 100,000

Ensimmäistä kertaa, kun katsoin tämän, ihmettelin miksi ihmeessä tämä on niin arvostettu. Toisella katselukerralla elokuva nousi yhdeksi kaikkien aikojen suosikikseni. Elokuvaa arvostaa vielä enemmän kuultuaan FFC:n haastattelun sen teon ongelmista. Ne ongelmat eivät todellakaan näy valkokankaalla. Tämä trilogia on mielestäni kaikkien aikojen kasvukertomus. Michael Corleone on aivan loistava hahmo, joka muuttuu jokaisen elokuvan aikana. Kaikki näyttelijät onnistuvat. Brando, Pacino ja Caan etenkin. Muutama hieman vanhentunut kohtaus ei riitä viemään edes puolta tähteä tästä mestariteoksesta.

Mr. Suominen
Käyttäjä

rating 100,000

Vuosikymmeniä hyvin kestänyt loistava mafiaeepos, josta ei huonoja roolisuorituksia löydy. Hieman yliarvostettu, juu, mutta sellaisenhan kunnon elokuvaklassikon kuuluu olla. Suosittelen jokaiselle, ihan yleissivistyksen vuoksi.

Nenatnar
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkien aikojen upein mafia/perhe elokuva

nikie326
Käyttäjä

rating 100,000

Ehkä paras elokuva mikä on tehty, joka vähan liian pitkä.

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Käyttäjä

rating 100,000

Täydellinen elokuva.

onemorerobot
Käyttäjä

rating 100,000

.

oskuli
Käyttäjä

rating 100,000

Siis tää on yksinkertaisesti maailman paras elokuva!! Upeat roolisuoritukset ja todellinen helmi! Täydellistä!! 5/5

OZMOxD
Käyttäjä

rating 100,000

Trilogian vahvin osa ja eräs parhaimmista elokuvista ikinä.
Marlon Brando tekee erään unohttumattomista elokuva rooleista koskaan.
Elokuva kuvaa käsittämättömän hyvin sitä ,mitä valta saa ihmisessä aikaan.
Tässä on elokuva joka pistää sinut sanattomaksi.

5/5

ozzzku
Käyttäjä

rating 100,000

Olen nähnyt elokuvan ainakin 10 kertaa,mutta tähän klassikkoon ei voi kyllästyä.Marlon Brando ja Al Pacino ovat loistavia kummisetiä(vaikka marlon brando vie voiton)yksi lempi elokuvista ollut jo pitkään ja tulee olemaan
5-5!!!!

Peeder
Käyttäjä

rating 100,000

Mitä voin sanoa :)

Omasta mielestäni paras leffa mitä koskaan tehty piste ! Tunnelma ja musiikki kohdllaan

Pelimies
Käyttäjä

rating 100,000

Mestariteos.

Princess of Darkness
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdottomasti yksi maailmanhistorian parhaista elokuvista. Draamaa sisältävä mafialeffa, joka ei kerro heti kaikkea vaan antaa katsojan rauhassa sulatella elokuvaa. Marlon Brando, James Caan, Al Pacino, Talia Shire, Diane Keaton, John Cazale ja Robert Duvall: tässä on yksi maailman parhaista casteista. Ehdoton klassikko.

Punakuu
Käyttäjä

rating 100,000

On tämä kyllä hemmetin hyvä elokuva!! Brandon ja Al Pacinon roolisuoritukset ovat aivan mykistävän hyvät. Kuuluu kyllä perussivistykseen tämän elokuvan näkeminen!

qmstory
Käyttäjä

rating 100,000

Juonellisesti onnistunut elokuva, jota täydentää hyvät näyttelijäsuoritukset. Erityisesti Marlon Brandon roolisuoritus mafiaperheen päänä Vito Corleonena hakee vertaistaan. Mielestäni täyden viiden tähden elokuva, josta on vaikea olla pitämättä.

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvahistorian parhaimpia elokuvia

Schmier
Käyttäjä

rating 100,000

Ehkäpä maailman paras elokuva! Tässä on kaikki kohdillaan, suosittelen!
5/5

Seonsiinä
Käyttäjä

rating 100,000

Francis Ford Coppolan mestariteos on nimetty monilla tahoilla maailman parhaaksi elokuvaksi. Itsekin yhdyn kyllä tuohon väittämään, vaikkei se nyt aivan olekkaan se the best film ever. Mutta ehdottomasti maailman viiden parhaan elokuvan joukossa se on aivan varmasti.

Jokainen on varmasti elämänsä aikana kuullut elokuvan nimeltä Kummisetä, tai nähnyt sen. Tämänkaltaiset elokuvat eivät kuole koskaan pois. Tarina on syvällistä ja ehkäpä maailman parhaiten onnistunutta draamaa. Henkilöhahmoista kerrotaan kaikki tarpeellinen ja jokaisella heistä on jokin erikoispiirre tai tärkeä osa juonen kulkiessa eteenpäin. Al Pacino, James Caan ja Robert Duvall tekevät ehdottomasti sen uransa parhaimmat roolinsa. Ilman tätä elokuvaa heillä ei olisi tunnettua filmiuraa välttämättä kenelläkään. Nuorena poisnukkunut John Cazale esittää filmissä Fredoa joka on ujo ja ei niin tärkeä perheessä. Cazale oli juuri täydellinen esittämään häntä. Marlon Brandolle toisen kultapojan tuonut suoritus on yksi parhaista mitä ikinä valkokankailla on nähty. Hän on kuin luotu kähisemään Vito Corleonen rooliin.

Noilla edellämainituilla kehuilla ja maailmanlaajuisella suosiolla paistatteleva Kummisetä on edelleenkin tärkeä elokuva koko elokuvien historiassa. Tämänkaltaisia mestariteoksia ei ole tehty kovinkaan montaa.

Sgt.Rane
Käyttäjä

rating 100,000

Kaiken kehunsa ansainnut klassikko.

Sipsutin
Käyttäjä

rating 100,000

Ehdottomasti ainakin minun lempileffa. Kaikki hyvän elokuvan ominaisuudet kohtaa tässä. Jos joku ei vielä ole tätä katsonu, niin äkkiä vuokraamaan, ostamaan tai lataamaan! Pitää kyllä katsoa ajatuksen kanssa, kuten laatuleffat yleensäkkin, muuten menee ihan ohi..

Sönkkö
Käyttäjä

rating 100,000

Maailman paras leffa. Jokainen joka sanoo leffaa tylsäksi ei tiedä mitään hyvistä elokuvista.

GODFATHER 4-ever!!!

Stranger
Käyttäjä

rating 100,000

Maineensa veroinen rikosklassikko, jonka jokaisen elokuva ystävän kuuluisi katsoa.

Tapza
Käyttäjä

rating 100,000

Tästä taitaa olla jo sanottu kaikki tarpeellinen, joten kommentti jää tällä kertaa melko lyhyeksi. Maineensa ja kehujensa arvoinen mestariteos. Marlon Brando ja Al Pacino tekevät huippusuoritukset, Nino Rotan musiikki on mestarillista ja ikimuistoisia kohtauksia voisi listata vaikka kuinka monta sivua. Tunnepitoinen, kaikilta osa-alueiltaan loppuun asti hiottu klassikko ja ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista.

TatiTeThird
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä ei ole maailman paras elokuva, mutta se on törkeän hyvä silti. Rainan jokainen osapuoli toimii moitteettomasti. Näyttelijät Brando ja Pacino etunenässä ovat huippuluokkaa.
Itse mietin pitkään antaisinko neljä ja puoli vai täydet viisi tähteä. Neljä ja puoli siitä syystä, että alku oli ehkä hieman laahaava, mutta täydet viisi siksi, että loppupuoli oli alunkin edestä laadukas. Päädyin pitkän harkinnan jälkeen viiteen tähteen. Kummisetä on kuitenkin sen verran taidolla tehty, että täydet pojot tuskin ovat liioiteltuja.

ToniJJJ
Käyttäjä

rating 100,000

Mestariteos, yksi kaikkien aikojen parhaita. Myös elokuvasta tehty videopeli on suositeltavaa pelattavaa.

Tutkanetti
Käyttäjä

rating 100,000

Klassikko ja aivan mahtava elokuva.

Muiden mafialeffojen on vaikea kilpailla tämän mestariteoksen kanssa.

vasara88
Käyttäjä

rating 100,000

yksi kaikkien aikojen paras leffa... samoin kun kakkonen. Ylistys sanat eivät riitä kehumaan tätä elokuva historian mestariteosta.

Veeti20
Käyttäjä

rating 100,000

Hieno aloitus Corleonen perheen tarinalle. Paras mafiaelokuva ikinä. Näyttelijät ovat huippuluokkaa, varsinkin Marlon Brandon näyttelemä Vito Corleone. Musiikki sopii täydellisesti elokuvalle ja käsikirjoitus on laadukasta. Loistava elokuva!

Vilperi
Käyttäjä

rating 100,000

Tästä elokuvasta ei löydy mitään huonoa sanottavaa. Huippu hieno mestariteos ohjauksen, äänimaailman, näyttelijöiden, kuvauksen, jne suhteen. Wau.

Vincent
Käyttäjä

rating 100,000

Ei ehkä maailman paras elokuva, eikä ehkä paras mafiakuvauskaan, mutta tämän arvoa klassikkona ei sovi kiistää. Ikimuistoisia kohtauksia ja henkilöhahmoja, loistava käsikirjoitus, kauniit musiikit, sekä tyylikäs tummasävyinen ohjaus. Kauttaaltaan niin hienoa työtä, että kyllä tämä TOP-10 listalleni pääsee, sinne 7-8 paikkeille. Suosittelen lämpimästi tutustumaan ja mitä enemmän tähän keskittyy, sitä enemmän tästä nauttii. :D

WGB
Käyttäjä

rating 100,000

Vaikken pysty allekirjoittamaan Kummisedän statusta maailman parhaana elokuvana, en kiellä etteikö kyse olisi kiistattomasta mestariteoksesta. Onnistuneesti arjen ja bisneksen välillä tasapainotteleva rikolliskuvaus oli hyvinkin merkittävä rajapyykki elokuvaharrastukseni kannalta. En keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa.

zBeatrixKiddo
Käyttäjä

rating 100,000

Eilen aloitin kuudetta kertaa katsomaan tätä, ja vasta nyt kolahti. Ilmeisesti tää siis paranee katsomiskertojen myötä.

__IIPO__
Käyttäjä

rating 100,000

_NoBody_
Käyttäjä

rating 100,000

_Nowhere man_
Käyttäjä

rating 100,000

aahtik
Käyttäjä

rating 100,000

Ace
Käyttäjä

rating 100,000

addict
Käyttäjä

rating 100,000

adebisi
Käyttäjä

rating 100,000

aeae
Käyttäjä

rating 100,000

Afrodite_
Käyttäjä

rating 100,000

Agneror
Käyttäjä

rating 100,000

akemanni
Käyttäjä

rating 100,000

Akemi
Käyttäjä

rating 100,000

AKS
Käyttäjä

rating 100,000

aLammi
Käyttäjä

rating 100,000

albertfish
Käyttäjä

rating 100,000

alekser89
Käyttäjä

rating 100,000

Alex De Large
Käyttäjä

rating 100,000

AlexZ
Käyttäjä

rating 100,000

Alez-
Käyttäjä

rating 100,000

alive
Ylläpitäjä

rating 100,000

Allu92
Käyttäjä

rating 100,000

Alpiino
Käyttäjä

rating 100,000

Also Starring
Käyttäjä

rating 100,000

Altema
Käyttäjä

rating 100,000

ambbe
Käyttäjä

rating 100,000

Amis
Käyttäjä

rating 100,000

andy
Tähtääjä

rating 100,000

Angel Eyes
Käyttäjä

rating 100,000

AngelEyes
Käyttäjä

rating 100,000

ANGO
Käyttäjä

rating 100,000

Annalisa
Käyttäjä

rating 100,000

AP
Tähtääjä

rating 100,000

Appelsiini
Käyttäjä

rating 100,000

Aragorn86
Käyttäjä

rating 100,000

arpum
Käyttäjä

rating 100,000

arska
Ylläpitäjä

rating 100,000

Arska79
Käyttäjä

rating 100,000

ArttuH5N1
Käyttäjä

rating 100,000

arvasin
Käyttäjä

rating 100,000

arvili
Käyttäjä

rating 100,000

Arwin
Käyttäjä

rating 100,000

Atonement
Käyttäjä

rating 100,000

Audacieux
Käyttäjä

rating 100,000

axelrodcom
Käyttäjä

rating 100,000

Backwoods
Käyttäjä

rating 100,000

BadMotherFucker
Käyttäjä

rating 100,000

barros
Käyttäjä

rating 100,000

[Batman]
Käyttäjä

rating 100,000

Batman
Käyttäjä

rating 100,000

Battery
Käyttäjä

rating 100,000

beatles1968
Käyttäjä

rating 100,000

Beer Master
Käyttäjä

rating 100,000

Ben Turpin
Käyttäjä

rating 100,000

bethie
Käyttäjä

rating 100,000

Bietu
Käyttäjä

rating 100,000

Blairoid
Käyttäjä

rating 100,000

BlaizerTM
Käyttäjä

rating 100,000

Blisters
Käyttäjä

rating 100,000

Bobby72
Käyttäjä

rating 100,000

bondey
Käyttäjä

rating 100,000

Borcha
Käyttäjä

rating 100,000

bunkaoaishite
Käyttäjä

rating 100,000

carloz
Käyttäjä

rating 100,000

Cavaldi The Vivaldi
Käyttäjä

rating 100,000

cazeboij
Käyttäjä

rating 100,000

CeeÄs
Käyttäjä

rating 100,000

Cherry Darling
Käyttäjä

rating 100,000

chocopop
Käyttäjä

rating 100,000

Covenant
Käyttäjä

rating 100,000

Cpa
Käyttäjä

rating 100,000

Crawler
Käyttäjä

rating 100,000

Criiticco
Käyttäjä

rating 100,000

Crossfire
Käyttäjä

rating 100,000

Cuagwe
Käyttäjä

rating 100,000

Cuomi
Tähtääjä

rating 100,000

D-McH
Käyttäjä

rating 100,000

dadska
Käyttäjä

rating 100,000

dale_cooper
Käyttäjä

rating 100,000

Damoni
Käyttäjä

rating 100,000

Daniel Kimble
Käyttäjä

rating 100,000

Daniela
Käyttäjä

rating 100,000

Dargorin
Käyttäjä

rating 100,000

DarthKnight
Käyttäjä

rating 100,000

DBnR
Käyttäjä

rating 100,000

Deadpool
Käyttäjä

rating 100,000

Deffis
Käyttäjä

rating 100,000

DeGenerous
Käyttäjä

rating 100,000

Demonic
Käyttäjä

rating 100,000

Dickey
Käyttäjä

rating 100,000

Disney Teppo
Käyttäjä

rating 100,000

Don edvard27
Käyttäjä

rating 100,000

donBarletta
Käyttäjä

rating 100,000

DosSara
Käyttäjä

rating 100,000

Dr.Gonzo
Käyttäjä

rating 100,000

Drake
Käyttäjä

rating 100,000

Duck
Käyttäjä

rating 100,000

Dude
Käyttäjä

rating 100,000

DueDean
Käyttäjä

rating 100,000

DueEsmeDean
Käyttäjä

rating 100,000

DynamiteDeer
Käyttäjä

rating 100,000

E-Mies
Tykittäjä

rating 100,000

Eba94
Käyttäjä

rating 100,000

echoe
Käyttäjä

rating 100,000

EdvardH
Käyttäjä

rating 100,000

Eemeli
Käyttäjä

rating 100,000

eero
Käyttäjä

rating 100,000

eesau
Käyttäjä

rating 100,000

eevaliisa
Käyttäjä

rating 100,000

EH
Käyttäjä

rating 100,000

El Wray
Käyttäjä

rating 100,000

El Zaphod
Käyttäjä

rating 100,000

Elina89
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvaihminen
Käyttäjä

rating 100,000

Elotikka
Käyttäjä

rating 100,000

emeieks
Käyttäjä

rating 100,000

emile
Käyttäjä

rating 100,000

Emilhilt
Käyttäjä

rating 100,000

EquinoxLion
Käyttäjä

rating 100,000

era
Käyttäjä

rating 100,000

Eyehategod
Käyttäjä

rating 100,000

F_Spaz
Käyttäjä

rating 100,000

FC
Käyttäjä

rating 100,000

Filerssi95
Käyttäjä

rating 100,000

Filmer
Käyttäjä

rating 100,000

Finnmens Grave
Käyttäjä

rating 100,000

FinnPoro
Käyttäjä

rating 100,000

Floyd
Käyttäjä

rating 100,000

fogso
Käyttäjä

rating 100,000

fooga
Käyttäjä

rating 100,000

ForrestGump
Käyttäjä

rating 100,000

Freakshow
Käyttäjä

rating 100,000

Freakyfilms
Käyttäjä

rating 100,000

gaddman
Käyttäjä

rating 100,000

Galactus
Käyttäjä

rating 100,000

GentleGiant
Käyttäjä

rating 100,000

GiantCrock
Käyttäjä

rating 100,000

giljuvaari
Käyttäjä

rating 100,000

Goebbels
Käyttäjä

rating 100,000

gojira
Käyttäjä

rating 100,000

GoldenDragon
Käyttäjä

rating 100,000

<GoodFella>
Käyttäjä

rating 100,000

Gordon Cole
Käyttäjä

rating 100,000

gospodar
Käyttäjä

rating 100,000

GreenHazeMan
Käyttäjä

rating 100,000

Grönberg
Käyttäjä

rating 100,000

grvd
Käyttäjä

rating 100,000

Gumbert
Käyttäjä

rating 100,000

Haahuilija
Käyttäjä

rating 100,000

haisku
Käyttäjä

rating 100,000

Hammered
Käyttäjä

rating 100,000

Harr
Käyttäjä

rating 100,000

Hausi
Käyttäjä

rating 100,000

heinomi3
Käyttäjä

rating 100,000

Henridaniel
Käyttäjä

rating 100,000

henzkeli
Käyttäjä

rating 100,000

Herra Igor
Käyttäjä

rating 100,000

Herra Who?
Käyttäjä

rating 100,000

HERRAigorcock
Käyttäjä

rating 100,000

Highest Limit
Käyttäjä

rating 100,000

Hissukka
Käyttäjä

rating 100,000

holis
Käyttäjä

rating 100,000

hollanti123
Käyttäjä

rating 100,000

honkytonk
Käyttäjä

rating 100,000

Hoplaa
Käyttäjä

rating 100,000

höpöhöpö
Käyttäjä

rating 100,000

Horatio
Käyttäjä

rating 100,000

HorrorFreak
Käyttäjä

rating 100,000

Houdini
Käyttäjä

rating 100,000

huivaihai
Käyttäjä

rating 100,000

huntteri
Käyttäjä

rating 100,000

icelover
Käyttäjä

rating 100,000

ihme paska laiskamato
Käyttäjä

rating 100,000

Ikaros
Käyttäjä

rating 100,000

impi80
Käyttäjä

rating 100,000

Indy15
Käyttäjä

rating 100,000

Ipar
Käyttäjä

rating 100,000

Iron Cross
Käyttäjä

rating 100,000

j.telkkinen
Käyttäjä

rating 100,000

Jaaha
Käyttäjä

rating 100,000

Jaakko
Käyttäjä

rating 100,000

Jackou
Käyttäjä

rating 100,000

jahu
Käyttäjä

rating 100,000

jaiprod
Käyttäjä

rating 100,000

jakemil
Käyttäjä

rating 100,000

Jambe
Käyttäjä

rating 100,000

Jamii
Käyttäjä

rating 100,000

Jammar
Käyttäjä

rating 100,000

Jamou
Käyttäjä

rating 100,000

janddi
Käyttäjä

rating 100,000

jangga
Käyttäjä

rating 100,000

jani87
Käyttäjä

rating 100,000

Jarlaxle_
Käyttäjä

rating 100,000

Jarsga
Käyttäjä

rating 100,000

Jason 4
Käyttäjä

rating 100,000

Jasseri
Käyttäjä

rating 100,000

Jedi-Brony
Käyttäjä

rating 100,000

JesseJones
Käyttäjä

rating 100,000

ji
Käyttäjä

rating 100,000

joe69
Vieras

rating 100,000

Joey
Käyttäjä

rating 100,000

John Smith
Käyttäjä

rating 100,000

John117
Käyttäjä

rating 100,000

Johnny
Käyttäjä

rating 100,000

Joku
Käyttäjä

rating 100,000

jomppajoo
Käyttäjä

rating 100,000

jomppara
Käyttäjä

rating 100,000

Jon_1
Käyttäjä

rating 100,000

Jonibisi
Käyttäjä

rating 100,000

JonzcuPotato
Käyttäjä

rating 100,000

Joppe
Käyttäjä

rating 100,000

Jortikka
Käyttäjä

rating 100,000

Josef Knecht
Käyttäjä

rating 100,000

joulupukki
Käyttäjä

rating 100,000

joutp059
Käyttäjä

rating 100,000

JOV1959
Käyttäjä

rating 100,000

JR-1986
Käyttäjä

rating 100,000

jubaa85
Käyttäjä

rating 100,000

Jude
Käyttäjä

rating 100,000

Juhio
Käyttäjä

rating 100,000

juhothenero
Käyttäjä

rating 100,000

Julhe
Käyttäjä

rating 100,000

Julkkikset.fi
Käyttäjä

rating 100,000

julmajuunas
Käyttäjä

rating 100,000

Jurgen28
Käyttäjä

rating 100,000

Juuberi
Käyttäjä

rating 100,000

Juunas91
Käyttäjä

rating 100,000

Juusak
Käyttäjä

rating 100,000

Juuseri
Käyttäjä

rating 100,000

JV
Käyttäjä

rating 100,000

K9
Käyttäjä

rating 100,000

Kaakeli
Käyttäjä

rating 100,000

kaapo
Käyttäjä

rating 100,000

Kaga
Käyttäjä

rating 100,000

kähtis
Käyttäjä

rating 100,000

kajje
Käyttäjä

rating 100,000

kallehster
Käyttäjä

rating 100,000

Kaltsu
Käyttäjä

rating 100,000

KARHU---
Käyttäjä

rating 100,000

karras
Käyttäjä

rating 100,000

kassu10
Käyttäjä

rating 100,000

Kay09
Käyttäjä

rating 100,000

keijomies
Käyttäjä

rating 100,000

kekerambo
Käyttäjä

rating 100,000

Kilimanjaro
Käyttäjä

rating 100,000

killbill
Käyttäjä

rating 100,000

Kilttipoika
Käyttäjä

rating 100,000

Kissamummo
Käyttäjä

rating 100,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 100,000

KJR
Käyttäjä

rating 100,000

kkatah-
Käyttäjä

rating 100,000

Klaffi
Käyttäjä

rating 100,000

klauskinki
Käyttäjä

rating 100,000

Kllooni
Käyttäjä

rating 100,000

Knowbody
Käyttäjä

rating 100,000

KolmasMies
Käyttäjä

rating 100,000

kontraatti
Käyttäjä

rating 100,000

Köpi79
Käyttäjä

rating 100,000

Koski
Käyttäjä

rating 100,000

Kristo
Käyttäjä

rating 100,000

Kumkvatti
Käyttäjä

rating 100,000

kunoichi
Käyttäjä

rating 100,000

kurkkupurkki
Käyttäjä

rating 100,000

Kustaa
Ylläpitäjä

rating 100,000

laaars
Käyttäjä

rating 100,000

lanual
Käyttäjä

rating 100,000

Larr(y)
Käyttäjä

rating 100,000

Lasitten
Käyttäjä

rating 100,000

Latkis
Käyttäjä

rating 100,000

LeffaGuru
Käyttäjä

rating 100,000

leonardo
Vieras

rating 100,000

Liiskunpaimen
Käyttäjä

rating 100,000

LikainenSielu
Käyttäjä

rating 100,000

LilyLaz3r
Käyttäjä

rating 100,000

Limestone
Käyttäjä

rating 100,000

Lindeman
Käyttäjä

rating 100,000

Lobster88
Käyttäjä

rating 100,000

lokaäijä
Käyttäjä

rating 100,000

lonelyrider
Käyttäjä

rating 100,000

losersgame
Käyttäjä

rating 100,000

Luca Brasi
Käyttäjä

rating 100,000

Lumi
Käyttäjä

rating 100,000

Lupin28
Käyttäjä

rating 100,000

lurde
Käyttäjä

rating 100,000

Luumunana
Käyttäjä

rating 100,000

Luxi
Käyttäjä

rating 100,000

Madventur3z
Käyttäjä

rating 100,000

makari
Käyttäjä

rating 100,000

malinenp
Käyttäjä

rating 100,000

Manco
Käyttäjä

rating 100,000

mandiv
Käyttäjä

rating 100,000

Mara
Käyttäjä

rating 100,000

markettimies
Käyttäjä

rating 100,000

Markku11
Käyttäjä

rating 100,000

Martzi!
Käyttäjä

rating 100,000

Mask
Käyttäjä

rating 100,000

Matsun
Käyttäjä

rating 100,000

mattis1993
Käyttäjä

rating 100,000

mauge
Tähtääjä

rating 100,000

mbay
Käyttäjä

rating 100,000

mcleffa92
Käyttäjä

rating 100,000

mersilja
Käyttäjä

rating 100,000

Metal
Käyttäjä

rating 100,000

Metallman
Käyttäjä

rating 100,000

meuhka1
Käyttäjä

rating 100,000

mh
Käyttäjä

rating 100,000

Mietiskelijä
Käyttäjä

rating 100,000

mige
Käyttäjä

rating 100,000

Migulli
Käyttäjä

rating 100,000

Miigwall
Käyttäjä

rating 100,000

mikelawry
Käyttäjä

rating 100,000

mikkos
Käyttäjä

rating 100,000

milkman
Käyttäjä

rating 100,000

mimic
Käyttäjä

rating 100,000

minnesota
Käyttäjä

rating 100,000

Mirkki
Käyttäjä

rating 100,000

miska.kenttä
Käyttäjä

rating 100,000

Mouho
Käyttäjä

rating 100,000

moviesss
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Elmo
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Fancypants
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Johnny
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Orange
Käyttäjä

rating 100,000

MR89
Käyttäjä

rating 100,000

Mushroome
Käyttäjä

rating 100,000

Mustaoinas
Käyttäjä

rating 100,000

Muumipappa
Käyttäjä

rating 100,000

Naelan
Käyttäjä

rating 100,000

napoleon
Käyttäjä

rating 100,000

Naukki
Käyttäjä

rating 100,000

neiu
Käyttäjä

rating 100,000

Nephilim
Käyttäjä

rating 100,000

Nightbeforedeath
Käyttäjä

rating 100,000

nikama75
Käyttäjä

rating 100,000

Nipsu19
Käyttäjä

rating 100,000

NitroPupu
Käyttäjä

rating 100,000

Noksuu_
Käyttäjä

rating 100,000

notnaas
Käyttäjä

rating 100,000

Notsip
Käyttäjä

rating 100,000

nowatar
Käyttäjä

rating 100,000

Nutz
Käyttäjä

rating 100,000

Oderi
Käyttäjä

rating 100,000

oez
Käyttäjä

rating 100,000

ojarumpujuoppo
Käyttäjä

rating 100,000

olli
Käyttäjä

rating 100,000

oskari
Käyttäjä

rating 100,000

ottowW
Käyttäjä

rating 100,000

OVV
Käyttäjä

rating 100,000

ozkuz
Käyttäjä

rating 100,000

Pallinöyhtä
Käyttäjä

rating 100,000

Papha
Käyttäjä

rating 100,000

Parasite
Käyttäjä

rating 100,000

Passenger
Käyttäjä

rating 100,000

Pata Pata
Käyttäjä

rating 100,000

-pauliina-
Käyttäjä

rating 100,000

pelle43
Käyttäjä

rating 100,000

Pette
Käyttäjä

rating 100,000

Petux
Käyttäjä

rating 100,000

Phobia
Käyttäjä

rating 100,000

phodos
Käyttäjä

rating 100,000

Phoenix
Käyttäjä

rating 100,000

Phoenix_
Käyttäjä

rating 100,000

Pikli
Käyttäjä

rating 100,000

Pix
Käyttäjä

rating 100,000

pohvoliini
Käyttäjä

rating 100,000

pokis
Käyttäjä

rating 100,000

Polemoni
Käyttäjä

rating 100,000

Poppy
Käyttäjä

rating 100,000

Pottuvarvas
Käyttäjä

rating 100,000

Proffa
Käyttäjä

rating 100,000

pukkki007
Käyttäjä

rating 100,000

puli
Käyttäjä

rating 100,000

Punaporo
Käyttäjä

rating 100,000

Putkari32
Käyttäjä

rating 100,000

Puunenä
Käyttäjä

rating 100,000

Puzor_
Käyttäjä

rating 100,000

pyynö
Käyttäjä

rating 100,000

qwenty
Käyttäjä

rating 100,000

QwertyMan
Käyttäjä

rating 100,000

Raato-A
Tykittäjä

rating 100,000

Rambo2
Käyttäjä

rating 100,000

Rantsu
Käyttäjä

rating 100,000

reckless
Käyttäjä

rating 100,000

ReedAfterBurning
Käyttäjä

rating 100,000

Reinikainen
Käyttäjä

rating 100,000

Reservoir Dog
Käyttäjä

rating 100,000

reykir
Käyttäjä

rating 100,000

ridiku
Käyttäjä

rating 100,000

ridvema
Käyttäjä

rating 100,000

rillijulle
Tykittäjä

rating 100,000

Rocconeverdies^
Käyttäjä

rating 100,000

Rocky
Käyttäjä

rating 100,000

Roflmao
Käyttäjä

rating 100,000

rollejokinen
Käyttäjä

rating 100,000

RonJon
Käyttäjä

rating 100,000

Roostercock
Käyttäjä

rating 100,000

rustuid
Käyttäjä

rating 100,000

Sake
Käyttäjä

rating 100,000

Saku Työrinoja
Käyttäjä

rating 100,000

Salluskainen
Käyttäjä

rating 100,000

Samiz92
Käyttäjä

rating 100,000

sanni
Käyttäjä

rating 100,000

santtu
Käyttäjä

rating 100,000

satanoperca
Käyttäjä

rating 100,000

satine188
Käyttäjä

rating 100,000

scarface91
Käyttäjä

rating 100,000

Scary Growl
Käyttäjä

rating 100,000

Sduiv
Käyttäjä

rating 100,000

Seba91
Käyttäjä

rating 100,000

Secreterial
Käyttäjä

rating 100,000

sepi53
Käyttäjä

rating 100,000

Sepsutin
Käyttäjä

rating 100,000

Shackler
Käyttäjä

rating 100,000

shagi
Käyttäjä

rating 100,000

SickFuck
Käyttäjä

rating 100,000

Signup80
Käyttäjä

rating 100,000

Siitoin
Käyttäjä

rating 100,000

Silverzor
Käyttäjä

rating 100,000

simba
Käyttäjä

rating 100,000

Simppa95
Käyttäjä

rating 100,000

sinkkuli
Käyttäjä

rating 100,000

SiPe
Käyttäjä

rating 100,000

SixteenSaltines
Käyttäjä

rating 100,000

Sixxties
Käyttäjä

rating 100,000

SK
Käyttäjä

rating 100,000

skwah
Käyttäjä

rating 100,000

Slacker
Käyttäjä

rating 100,000

slayera
Käyttäjä

rating 100,000

sloth
Käyttäjä

rating 100,000

Sney
Käyttäjä

rating 100,000

Solidé
Käyttäjä

rating 100,000

Sorsapaisti
Käyttäjä

rating 100,000

Spielburger
Käyttäjä

rating 100,000

Sporttipappa
Käyttäjä

rating 100,000

Steven Spielberg
Käyttäjä

rating 100,000

stranger in this town
Käyttäjä

rating 100,000

sulo
Käyttäjä

rating 100,000

superman76
Käyttäjä

rating 100,000

Suvila
Käyttäjä

rating 100,000

Syöppö sekã Juoppo
Käyttäjä

rating 100,000

Taa
Käyttäjä

rating 100,000

TaaTu
Käyttäjä

rating 100,000

Taavitti
Käyttäjä

rating 100,000

Taft
Käyttäjä

rating 100,000

Tapio
Käyttäjä

rating 100,000

TappajaHauki
Käyttäjä

rating 100,000

tapupoika
Käyttäjä

rating 100,000

Tartsani
Käyttäjä

rating 100,000

Taukki
Käyttäjä

rating 100,000

techman
Käyttäjä

rating 100,000

Teeeemu
Käyttäjä

rating 100,000

terots
Käyttäjä

rating 100,000

-Testament-
Käyttäjä

rating 100,000

The Fly92
Käyttäjä

rating 100,000

The GodFather
Käyttäjä

rating 100,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 100,000

the ugly
Käyttäjä

rating 100,000

The Wolf
Tähtääjä

rating 100,000

TheDuuD
Käyttäjä

rating 100,000

theiv
Käyttäjä

rating 100,000

THElerolus
Käyttäjä

rating 100,000

TheMan
Käyttäjä

rating 100,000

TheSuomalaine
Käyttäjä

rating 100,000

Thobi
Käyttäjä

rating 100,000

Thorspo
Käyttäjä

rating 100,000

Thrashtament
Käyttäjä

rating 100,000

Tiala
Käyttäjä

rating 100,000

timojr
Käyttäjä

rating 100,000

Timpsi
Käyttäjä

rating 100,000

Tino
Käyttäjä

rating 100,000

Titanic
Käyttäjä

rating 100,000

Tjivini
Käyttäjä

rating 100,000

TKoT
Käyttäjä

rating 100,000

TMNT
Käyttäjä

rating 100,000

Toi-Lai-Lee
Käyttäjä

rating 100,000

TomCruise
Käyttäjä

rating 100,000

TomHenry
Käyttäjä

rating 100,000

Tomi
Käyttäjä

rating 100,000

Tontsy
Käyttäjä

rating 100,000

tony22
Käyttäjä

rating 100,000

tonytex
Käyttäjä

rating 100,000

TPuu
Käyttäjä

rating 100,000

Transporter
Käyttäjä

rating 100,000

Travis Bickle
Käyttäjä

rating 100,000

Trinity
Käyttäjä

rating 100,000

tristan
Käyttäjä

rating 100,000

trojans36
Käyttäjä

rating 100,000

Trollokki
Käyttäjä

rating 100,000

tump3lo
Käyttäjä

rating 100,000

Turbulenz
Käyttäjä

rating 100,000

tykki
Käyttäjä

rating 100,000

typ1982
Käyttäjä

rating 100,000

tyynyH
Käyttäjä

rating 100,000

ulpukka
Käyttäjä

rating 100,000

UltimateJT
Käyttäjä

rating 100,000

uncle_dolando
Käyttäjä

rating 100,000

Urpotus
Käyttäjä

rating 100,000

V.M.
Käyttäjä

rating 100,000

vadelma
Käyttäjä

rating 100,000

valiri-2
Käyttäjä

rating 100,000

VanFuckingHalen
Käyttäjä

rating 100,000

vanja_eno
Käyttäjä

rating 100,000

Vapa12
Käyttäjä

rating 100,000

vapatti@seutuposti.fi
Käyttäjä

rating 100,000

Varjo
Käyttäjä

rating 100,000

Vasuri
Käyttäjä

rating 100,000

vatanen
Käyttäjä

rating 100,000

v!du
Käyttäjä

rating 100,000

Veawarior
Käyttäjä

rating 100,000

Vento
Käyttäjä

rating 100,000

Vetokoukkukukko
Käyttäjä

rating 100,000

viettinen
Käyttäjä

rating 100,000

viidakon.ykä
Käyttäjä

rating 100,000

Viljami
Ylläpitäjä

rating 100,000

Ville
Tähtääjä

rating 100,000

villeri
Käyttäjä

rating 100,000

vilmazep
Käyttäjä

rating 100,000

viltsu
Käyttäjä

rating 100,000

virpoja
Käyttäjä

rating 100,000

Visailija
Käyttäjä

rating 100,000

wanderlust
Käyttäjä

rating 100,000

wEEGEE
Käyttäjä

rating 100,000

WellDone
Käyttäjä

rating 100,000

Wendel
Käyttäjä

rating 100,000

Western
Käyttäjä

rating 100,000

whoppi
Käyttäjä

rating 100,000

WillKino
Käyttäjä

rating 100,000

wisec
Käyttäjä

rating 100,000

xxcromxx
Käyttäjä

rating 100,000

Yulle
Käyttäjä

rating 100,000

Yuuhaw
Käyttäjä

rating 100,000

Zakkk
Käyttäjä

rating 100,000

Zalyar
Käyttäjä

rating 100,000

Zäqma
Käyttäjä

rating 100,000

Zarienda
Käyttäjä

rating 100,000

Zed
Käyttäjä

rating 100,000

zeitp
Käyttäjä

rating 100,000

ZombieJesus
Käyttäjä

rating 100,000

ZombieLover
Käyttäjä

rating 100,000

Zoniboi
Käyttäjä

rating 100,000

ztaQ
Käyttäjä

rating 100,000

zx820
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvan tiedot

Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33

Kummisetä (1972)

Alkuperäinen nimi: The Godfather

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1972
Pituus:
168 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Mario Puzo's The Godfather
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Abe Vigoda, Al Pacino, Diane Keaton, James Caan, John Cazale, Marlon Brando, Richard S. Castellano, Robert Duvall, Sterling Hayden, Talia Shire
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia