Arvostelu

Hieno elokuva perheen noususta ja tuhosta.

Kummisetä menestyi niin hyvin, että sille voitiin laatia jatko-osa. Tämä saikin kuusi Oscaria. Tämän elokuvan tekoon tuntui osallistuneen lähes koko Francis Ford Coppolan suku, sillä pari hänen sukulaistaan oli sivuosissa ja hänen isänsä Carmine Coppola teki osan elokuvan musiikkista.

Michael Corleonesta (Al Pacino) on tullut Corleonen mafiasuvun pää. Suvulla ei kuitenkaan mene hyvin. Michael Corleone on menettämässä valtaansa sukulaisiinsa ja Corleonen rikollisimperiumia uhkaa tuho niin ulkoa kuin sisältäkin. Myöskään Michaelin vaimo Kay (Diane Keaton) ei pidä Michaelin toiminnasta ja haluaa hänen siirtyvän laillisten liiketoimintojen pariin.

Takaumina seurattaan Michaelin isän ja Corleonen mafiasuvun perustajan Viton nuoruutta. Vito syntyy Corleonen kylässä, Sisiliassa nimellä Vito Andolini. Kun Vito on 9-vuotias, eräs paikallinen mafiapäällikkö tappaa hänen isänsä, koska tämä oli loukannut häntä. Myöhemmin tapetaan vielä Viton veli ja äiti. Vito joutuu lähtemään Amerikkaan. Siellä hän perustaa perheen ja luo oman rikollisimperiuminsa. Vito myös käy Sisiliassa tekemässä tilinsä selviksi vanhempiensa ja veljensä murhaajan kanssa.

Kummisetä II on hieno elokuva perheen noususta ja tuhosta. Näyttelijät tekevät hyvää roolityötä ja Robert De Niro tekee hienon roolisuorituksen nuoren Vito Corleonen roolissa. Saipa hän Oscarinkin tästä roolisuorituksesta. Myös juonenkulku on todella hienoa. Takaumat on saatu ujutettua hienosti muun elokuvan sekaan. Tosin Elokuva kärsii jonkun verran pituudesta. Myös Vito Corleonen elämästä olisi saatu kertoa hieman enemmän.

Pisteet: rating 90,000

Ville
Tähtääjä, 492 arvostelua
Arvosteltu: 09.12.2004
Katsottu: Kotona

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Leon
Leon arvosana 4,33
Leon
Harakiri
Harakiri arvosana 4,22
Harakiri
Auringonnousu
Auringonnousu arvosana 3,93
Auringonnousu
Rita Hayworth - avain pakoon
Rita Hayworth - avain pakoon arvosana 4,54
Rita Hayworth - avain pakoon

Elokuvan tiedot

Kummisetä osa II
Kummisetä osa II arvosana 4,29

Kummisetä osa II (1974)

Alkuperäinen nimi: The Godfather: Part II

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1974
Pituus:
192 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Kummisetä II, Mario Puzo's The Godfather: Part II
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Al Pacino, Diane Keaton, John Cazale, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, Robert De Niro, Robert Duvall
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia, espanja