Arvostelu

The Godfather part II olisi miltei täydellinen elokuva ilman pituutta, jota olisi voinut karsia pois.

Kummisetä 2:n kohdalla juoniselostuksen teko on niin mahdottoman vaikeaa ja turhaa, että jätän sen suosiolla pois. Coppolan jatko-osa hienolle Kummisedälle on jopa sitä aitoa ja ensimmäistä parempi! Tarina on massiivisempi kuin ensimmäisessä osassa, mutta massiivisuus vaatii elokuvalta myös pituutta. Sitä on tässä leffassa pikkuisen liikaa. Tekijätiimin panos kuitenkin näkyy hienosti toteutetussa ympäristössä ja huolellisesti suunnitelluissa kohtauksissa.

Näyttelijätiimiä Kummisetä 2:en kohdalla tuskin tarvitsee esitellä, mutta kehua tarvitsee. De Niro, hän on yksi parhaista näyttelijöistä maan päällä, eikä yhtään jalkoihin jää myöskään Al Pacino Don Corleonena, itsekkäänä perheenjohtajana. Robert Duvallin rooli Tom Hagenina on vaisu, mutta niin oli ensimmäisessä osassakin. Tila annetaan tällä kertaa kahdella suurelle tähdelle, edellä mainituille herroille, De Nirolle ja Pacinolle.

The Godfather part II olisi miltei täydellinen elokuva ilman häiritsevää pituutta, jota olisi voinut karsia pois. Missään muussa ei ole vikaa. Tunnelataus on yhtä suuri kuin ykkösessä, näyttelijät loistavia ja itse tarina täyteläinen kuin kymmenenkerroksinen hääkakku. Tämäkin osa on silti yliarvostettu, vaikkakin pirun hyvä jatko-osaksi.

nimimerkki: Viisas

Pisteet: rating 80,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 06.07.2004
Katsottu: Kotona

rating 100,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33
Kummisetä
Harakiri
Harakiri arvosana 4,22
Harakiri
Seitsemän
Seitsemän arvosana 4,19
Seitsemän
Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta
Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta arvosana 4,43
Pulp Fiction - tarinoita väkivallasta

Elokuvan tiedot

Kummisetä osa II
Kummisetä osa II arvosana 4,29

Kummisetä osa II (1974)

Alkuperäinen nimi: The Godfather: Part II

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1974
Pituus:
192 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Kummisetä II, Mario Puzo's The Godfather: Part II
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Al Pacino, Diane Keaton, John Cazale, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, Robert De Niro, Robert Duvall
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia, espanja