Pistejakauma
Pisteytykset

Villetys
Käyttäjä
Kummisetä kakkonen jatkaa onnistuneesti ensimmäisen osan tarinaa ja on erinomainen elokuva. Juonessa seurataan samaan aikaan kahta tarinaa, jossa ensimmäisessä seurataan Robert De Niron esittämää nuorta Vito Corleonea ja hänen matkaansa arvostettuun asemaan Kummisetänä. Toinen tarina taas keskittyy Al Pacinon esittämän Michaelin tavoitteisiin laajentaa bisneksiä Kuubaan ja kasinoiden pyörittämiseen. Lisäksi hän vastaa nyt koko mafiasuvustaan ja koittaa pitää perheensä kasassa. Robert De Niro tekee mainion roolin nuorena Vitona ja myös Al Pacino jatkaa hyvää työtä Michaelina. Lisäksi Michael V. Gazzo jää hyvin mieleen Frank Pentagelin roolissa. Elokuva tuo myös paljon mielenkiintoisia tapahtumia tarinaan mukaan ja onkin eriomaisesti onnistunut jatko-osa. Kokonaisuutena Kummisetä 2 ei paljon häviä loistavalle ensimmäiselle osalle ja tämäkin osa kuuluu mafiaelokuvien parhaimistoon.
Loistava jatko-osa vaikka ei ihan yllä ensimmäisen osan tasolle.

Erämies
Käyttäjä
Se paras Kummisetä.Muuten ehkä yhtä hyvä kuin alkuperäinen,mutta mukana on lempinäyttelijäni De Niro.Hän sopii nuoreksi Corleoneksi,mutta ainoa miinus siitä,että Brandoa ei elokuvassa nähdä.

Frank Lucas
Käyttäjä
Loistava jatko-osa mutta kalpenee lievästi ensimmäisen rinnalla.

James_Bond
Käyttäjä
Ei edellisen osan tasoinen, joka syvensi perhesiteisiin ja moraalikysymyksiin enemmän kuin tämä, jossa perhesiteiden ohella on kyse ennenkaikkea bisneksestä, Michaelin valinnoista, ja hänen kohtaamistaan konflikteista. Välillä raotetaan Vito Corleonen nuoruuteen, mutta se osuus ei ole ollenkaan yhtä laadukasta kuin Michaelin puoli, jossa syvennytään hänen elämäänsä ja siihen, miten ystävät yksi toisensa jälkeen kaikkoavat hänen ympäriltään, kunnes hän istuu yksin.
Kummisetä II on mestariteos, jonka loppu etenkin on psykologisesti vahva kuvaus yksinäisyydestä ja johtajuuden vaikeuksista, kuten koko elokuvakin. Coppola ei ole tehnyt pelkkää toistoa olevan teoksen, vaan tehnyt perustellun ja ansaitun jatko-osan, joka aina näyttelijöistä käsikirjoitukseen on huippuluokkaa. Pacino olisi ansainnut Oscar-patsaan, De Niro nyt ei niinkään.

Jerrre
Käyttäjä
Ei pärjää ekalle osalle, mutta hyvä siltikin.

Karppinen
Käyttäjä
toiseks paras trilogiasta.

Katmand0r
Käyttäjä
Kakkososa muistuttaa välillä niin paljon Citizen Kanea, että välissä jopa tuli pohdittua, ottiko Coppola käsiteltäväkseen jo liian kalutun aiheen. Ekassa osassa Vito ja Mike Corleonesta on kasvatettu niin massiiviset persoonat, että joutuminen edes Kanen kaltaisen klassikkohahmon varjon alle jääminen on sula mahdottomuus. Lisäksi Mike Corleonen motiivit ovat monimutkaisemmat kuin Kanella; hänen harteillaan on suuren imperiumin omistajan roolin lisäksi myös Viton manttelinperijän rooli. Miken yrittäessä toimia itsenäisesti, samalla kuitenkin isänsä seuraajana, syntyy ristiriitaisten motiivien, odotusten ja tavoitteiden seurauksena kupla, jota hän ei kykene hallitsemaan, vaan joka vääjäämättä räjähtää ennen pitkää. Itse elokuva ei tähän sorru, vaikka se paisuukin lopussa jo aivan huikeisiin mittoihin.

korkkinado
Käyttäjä
Häviää ykköselle, pituutta selkeästi liikaa. Silti hyvä elokuva, muttei loistava.

Kuosimodo
Käyttäjä
Parempi kuin edeltäjänsä.

Nosfecoff
Käyttäjä
Uusintakatselua odotellessa..

OZMOxD
Käyttäjä
Lyhyesti elokuva keskittyy Michaelin hahmoon ja tämän hiljakseltaan tapahtuvaan romahtamiseen. Vallanhimon kasvasessa ympärillä tuntuu lopulta olevan ainoastaan vihollisia ja kilpailijoita, jotka on luonnollisesti raivattava pois tieltä. Hieno jatko-osa mahtavalle ensimäiselle osalle ja kyllä tätä voi ja täytyy suositella. Ainoa asia mikä hienoisesti puudutti oli elokuvan pituus.

ozzzku
Käyttäjä
Kummisedät huononevat loppua päin mutta taso on yhä kova, loistava mafia elokuva jossa näyttelijöiden taso on uskomattoman hyvä

Paranoid
Käyttäjä
Katson tätä kiinnostuneenpana kuin ykköstä...
Neljä ja puol.

rajaseudunrambo
Käyttäjä
harvoin jatko-osa petraa ykkösestä, mutta tämä tekee sen, no sitten kolmosessa otetaankin ankarasti takapakkia.

Temezz
Käyttäjä
Paras näkemäni jatko-osa. Viihdyttävä elokuva hyvällä juonella ja roolisuorituksilla.

1993mynissniper
Käyttäjä

'32'
Käyttäjä

_Nowhere man_
Käyttäjä

aeae
Käyttäjä

Akbar
Käyttäjä

aksa
Käyttäjä

alekser89
Käyttäjä

Also Starring
Käyttäjä

AngelEyes
Käyttäjä

arpum
Käyttäjä

Atonement
Käyttäjä

Backwoods
Käyttäjä

Bad Lieutenant
Käyttäjä

banaanipalmu
Käyttäjä

barros
Käyttäjä

Batman
Käyttäjä

Beregoz
Käyttäjä

Bewlay
Käyttäjä

Blisters
Käyttäjä

carloz
Käyttäjä

Cenzei
Käyttäjä

chocopop
Käyttäjä

CLOSEThero
Käyttäjä

Codeclown
Käyttäjä

Compi
Käyttäjä

continental66
Käyttäjä

cronenberger
Tykittäjä

Crossfire
Käyttäjä

D-McH
Käyttäjä

Deadpool
Käyttäjä

DeGenerous
Käyttäjä

dot
Käyttäjä

Dr.Gonzo
Käyttäjä

Drake
Käyttäjä

DueDean
Käyttäjä

Elokuvaihminen
Käyttäjä

EPI
Käyttäjä

Epitaph
Käyttäjä

era
Käyttäjä

Eyehategod
Käyttäjä

Falco
Käyttäjä

Fankki
Käyttäjä

Filerssi95
Käyttäjä

Filmijokeri
Käyttäjä

fogso
Käyttäjä

gaddman
Käyttäjä

Goebbels
Käyttäjä

gojira
Käyttäjä

Grantarver
Käyttäjä

Hande88
Käyttäjä

Harlind
Käyttäjä

-Hartsa-
Käyttäjä

Hebe
Käyttäjä

heinomi3
Käyttäjä

henazc
Käyttäjä

hesse
Käyttäjä

Horatio
Käyttäjä

ihme paska laiskamato
Käyttäjä

irenreV
Käyttäjä

Jaaha
Käyttäjä

Jaakko
Käyttäjä

Jack!
Käyttäjä

Jackou
Käyttäjä

jahu
Käyttäjä

janddi
Käyttäjä

jedimind
Käyttäjä

JereLei
Käyttäjä

jeti
Käyttäjä

ji
Käyttäjä

joe69
Vieras

Johnny
Käyttäjä

Joku
Käyttäjä

Jonibisi
Käyttäjä

Jonne89
Käyttäjä

Jorde
Käyttäjä

Jorma-Ray
Käyttäjä

jubaa85
Käyttäjä

Juuberi
Käyttäjä

Juusak
Käyttäjä

Juuseri
Käyttäjä

JV
Käyttäjä

kalapuikko
Käyttäjä

Kaz
Käyttäjä

keijomies
Käyttäjä

killbill
Käyttäjä

KimmoW
Käyttäjä

Kissamummo
Käyttäjä

KIT
Käyttäjä

kolamuki
Käyttäjä

Köpi79
Käyttäjä

Kristo
Käyttäjä

Krisu79
Käyttäjä

-krueger-
Käyttäjä

Kukkakaalipaperi
Käyttäjä

Kuutar
Käyttäjä

lanual
Käyttäjä

legrand
Käyttäjä

leonardo
Vieras

Lordi-fani
Käyttäjä

luksori
Käyttäjä

Lumi
Käyttäjä

M.P.Hietala
Käyttäjä

MadMike
Käyttäjä

Mansikkahillo
Käyttäjä

Markku11
Käyttäjä

Maukka
Käyttäjä

mbay
Käyttäjä

Metallman
Käyttäjä

Mietiskelijä
Käyttäjä

milkman
Käyttäjä

Mirkki
Käyttäjä

MrTk
Käyttäjä

ms
Käyttäjä

Mustaoinas
Käyttäjä

Muumipappa
Käyttäjä

n4ssikka
Käyttäjä

nikama75
Käyttäjä

Nuijamies
Käyttäjä

Nunnukka
Käyttäjä

O.J
Käyttäjä

omarakas
Käyttäjä

oskurfilm
Käyttäjä

Passenger
Käyttäjä

Pertsa69
Käyttäjä

phella
Käyttäjä

Pikli
Käyttäjä

Pingutyyppi
Ylläpitäjä

pk82
Käyttäjä

Poppy
Käyttäjä

pukkki007
Käyttäjä

qmstory
Käyttäjä

rafaovicristiano
Käyttäjä

Rambo2
Käyttäjä

randoem
Käyttäjä

Rane87
Käyttäjä

recreazion
Käyttäjä

Revan
Käyttäjä

ricksaw
Käyttäjä

Roklis
Käyttäjä

Ronald McKey
Käyttäjä

RonJon
Käyttäjä

RoyalWithCheese
Käyttäjä

RsF
Käyttäjä

Rutanen
Käyttäjä

Ryyppy
Käyttäjä

Sacaros
Käyttäjä

sakke_Man
Käyttäjä

Samiz92
Käyttäjä

samuellaukkanen
Käyttäjä

santtu
Käyttäjä

Sduiv
Käyttäjä

Simppa95
Käyttäjä

SK
Käyttäjä

smoothly
Käyttäjä

Sney
Käyttäjä

Starchild
Käyttäjä

SubutexWiller
Käyttäjä

Sunisiks
Käyttäjä

T-9196
Käyttäjä

TaoTao
Käyttäjä

TatiTeThird
Käyttäjä

techman
Käyttäjä

Tiala
Käyttäjä

Tkachuk7
Käyttäjä

TKoT
Käyttäjä

TomCruise
Käyttäjä

TomHenry
Käyttäjä

tononsa
Käyttäjä

Transporter
Käyttäjä

Turbulenz
Käyttäjä

tykki
Käyttäjä

UltimateJT
Käyttäjä

uusis
Käyttäjä

Uytp7
Tähtääjä

Vaikuttaja
Käyttäjä

Vasuri
Käyttäjä

Veawarior
Käyttäjä

Veeti20
Käyttäjä

viettinen
Käyttäjä

Viljami
Ylläpitäjä

Ville
Tähtääjä

Visailija
Käyttäjä

VJL
Käyttäjä

Vompelo
Käyttäjä

Waki
Käyttäjä

Western
Käyttäjä

wisec
Käyttäjä

zanne
Käyttäjä

Zäqma
Käyttäjä
Elokuvan tiedot

Kummisetä osa II (1974)
Alkuperäinen nimi: The Godfather: Part II
- Tunnetaan myös nimillä:
- Kummisetä II, Mario Puzo's The Godfather: Part II
- Ohjaajat:
- Francis Ford Coppola
- Käsikirjoittajat:
- Francis Ford Coppola, Mario Puzo
- Pääosanäyttelijät:
- Al Pacino, Diane Keaton, John Cazale, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, Robert De Niro, Robert Duvall
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti, italia, espanja