Pistejakauma
Pisteytykset

Alzu
Käyttäjä
Ei tämä minun mielestäni vedä vertoja ykkösosalle. Silti yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista jatko-osista.

Hangar 18
Käyttäjä
Ei nouse ensimmäisen osan tasolle.

J.Lipponen
Käyttäjä
Ehkä aavistuksen verran liian pitkä,mutta täydentää ja syventää ykkösosan esittelemää mafian maailmaa hyvin.

Mowgli
Tykittäjä
Kummisedän jatko-osa ei onnistu kohoamaan ensimmäisen osan tasolle, mutta on kuitenkin hieno jatko Corleonen perheen tarinaan. Ensimmäinen Kummisetä-elokuva ei noussut maineestaan huolimatta omiin lemppareihini, vaikka hyvä olikin, joten tästäkään en nauttinut aivan täysin siemauksin. Pahimmillaan tämä oli välillä puuduttavaa katseltavaa (johtuu osaksi pituudesta), mutta parhaimmillaan todella mielenkiintoinen. Marlon Brandon karismaattinen suoritus ensimmäisessä Kummisedässä oli hieno, joten herran puuttuminen tästä on ikävä asia. Corleonen perhettä johtava Michael vajoaa vallan sokaisemana entistä syvemmälle, ja Al Pacino on tuonut hahmoon hienosti tunteettomuutta ja surua. Robert De Niro esittää mainiosti Vito Corleonea nuoruusvuosillaan, ja nämä takaumat ovat välillä jopa kiinnostavampia, kuin Michaelin kostoyrityksien seuraaminen. Kummisetä II toimisi mielestäni paremmin hieman lyhyempänä, mutta hyvä elokuva se on näinkin.

Addeh
Käyttäjä

ainjou
Käyttäjä

Alex De Large
Käyttäjä

armory
Käyttäjä

Arz
Tykittäjä

Atzki
Käyttäjä

batzmo
Käyttäjä

Bjarska
Käyttäjä

Blastmaster
Käyttäjä

Blaze
Käyttäjä

blueskies
Käyttäjä

Chrattac
Tykittäjä

Dirty_Sami
Käyttäjä

dreadjakov
Käyttäjä

Elvis69
Käyttäjä

Evelyn
Käyttäjä

Eximius84
Käyttäjä

hell bill
Käyttäjä

Hiisi
Käyttäjä

Hirnu
Käyttäjä

huttupe
Käyttäjä

jmz
Ylläpitäjä

juhnu
Käyttäjä

Juusteri
Käyttäjä

keimokoo
Käyttäjä

Korstoni
Käyttäjä

lahtari
Tähtääjä

Lassomies
Käyttäjä

Luski
Käyttäjä

lyso
Käyttäjä

M16
Käyttäjä

maaz
Käyttäjä

MaukkaPerus
Käyttäjä

MBboy
Käyttäjä

Michelle78
Käyttäjä

Migulli
Käyttäjä

Mikaro
Käyttäjä

mikko_hy
Käyttäjä

Modnar
Käyttäjä

Nanopoli
Käyttäjä

Naukki
Käyttäjä

nettikayttaja
Käyttäjä

Nexus
Käyttäjä

nooora
Käyttäjä

onni
Käyttäjä

Pamela
Käyttäjä

parhanaama
Käyttäjä

pikkusartsa
Käyttäjä

porssiman
Käyttäjä

pullapoika
Käyttäjä

QeNs
Käyttäjä

queen
Käyttäjä

Samt
Käyttäjä

satine188
Käyttäjä

Slipkjovi
Käyttäjä

Sophia
Käyttäjä

swan
Käyttäjä

Takkinen
Käyttäjä

Team Mb
Käyttäjä

Tunkki Tane
Käyttäjä

unknown mind
Käyttäjä

V.P.
Käyttäjä

ylohauki
Käyttäjä

Zeick
Käyttäjä
Elokuvan tiedot

Kummisetä osa II (1974)
Alkuperäinen nimi: The Godfather: Part II
- Tunnetaan myös nimillä:
- Kummisetä II, Mario Puzo's The Godfather: Part II
- Ohjaajat:
- Francis Ford Coppola
- Käsikirjoittajat:
- Francis Ford Coppola, Mario Puzo
- Pääosanäyttelijät:
- Al Pacino, Diane Keaton, John Cazale, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, Robert De Niro, Robert Duvall
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti, italia, espanja