Pistejakauma

2%

0%

0%

1%

1%

5%

8%

19%

23%

41%

Pisteytykset

rating 100,000

WreckMe666
Käyttäjä

rating 100,000

Coppolan mestariteoksen mestarillinen jatko-osa!
Ja näin valmistui maailman parhaalle elokuvalle, Kummisedälle jatko-osa. Kummisetä osa II ei ole aivan niin loistava kuin ensimmäinen Kummisetä, mutta todella lähelle päästään.

Tunnelma on melkein sama kuin ykkösessä ja tällä kertaa kaksi tarinaa on nerokkaasti liitetty yhteen.
Kummisetä II on edeltäjäänsä synkempi ja perehtyy perheen asioihin vähän syvemmin.
Ensimmäisen osan lopussa Michael, perheen uusi don, siirsi Corleonen perheen päätoimipaikan Nykistä Vegasiin. Ja samalla astuttiin uudelle vuosikymmenelle.

Kummisedän jatko-osassa perheen nuorimmainen, vielä ykkösessä perheen asioista kiinnostumaton Michael, on muuttunut kiltistä pojasta oikeaksi kusipääksi, ja juuri sen takia tämän vaimokin jättää Miken.
Michael päättää jopa tappaa oman isoveljensä Fredon, koska tämä on toiminut Michaelia kohtaan huonosti.

Ja sitten päästään elokuvan toiseen tarinaan, kertomukseen nuoren Viton elämästä New Yorkissa. Nuorta Vitoa esittää Marlon Brandon sijasta Robert De Niro, joka on opetellut itse mestarin, Brandon elkeet ja puhetyylin.
Takaumat ovat juuri se, mielenkiintoisin ja viihdyttävin osa tätä elokuvaa.

Elokuva alkaa takaumasta, jossa Viton isän arkkua kuljetetaan Sisiliassa, ja kuullaan laukaus. Pian joku nainen tulee jaa huutaa: "Pokasi on kuollut!" Ja näin Vito jäi kaksistaan äitinsä kanssa.
Äiti menee ja pyytää paikalliselta Mafiosolta, että tämä jättäisi Viton henkiin, koska oli jo tappanut tämän isän ja veljen.
Corleonen kylän asukkaat auttavat Vitoa, jotta tämä pääsisi pois Sisiliasta Amerikkaan, jossa Viton nimeksi laitetaan tämän synnyinpaikka, eli Corleone. Ja näin oli syntynyt Vito Corleone.

Viton elämää seurataan puolet elokuvasta, eli takaumien ajan.
Toinen puolisko esittelee Michaelin liiketoimia, joita hoidetaan myös Las Vegasin ulkopuolella. Miamissa ja Kuubassa.

Joka tapauksessa The Godfather Part II on vain hieman edeltäjäänsä heikompi, ja ottaa siten paikan yhtenä maailman parhaista elokuvista.

Onneksi Coppola lopulta suostui vastahakoisesti ohjaamaan tämän eepoksen. Henkilökohtaisempiin elokuviin mieltynyt Coppola jopa ehdotti Martin Scorsesea elokuvan ohjaajaksi. Tämä olisi ollut paha virhe, sillä Scorsella ei aina tarinankerronta rullaa. Tästä loistavina esimerkkeinä ovat miehen kolme (yli)arvostetuimpaa teosta. Elokuva olisi luultavasti ollut jotain Mafiaveljien tapaista, vaikka Coppola olisikin tarinan kynäillyt ja tuottajan penkillä istunut. Kukaan muu ohjaaja ei olisi luultavasti pystynyt syventämään tarinaa ja kuljettamaan kahta tarinaa näin sujuvasti rinnakkain. Coppola toteutti tarinankerronnallisen unelmansa upeasti.

Elokuva ei millään riitä loikkaamaan ensimmäisen Kummisedän tasolle... Elokuvan parhaat hetket vietetään seuratessa Vito Corleonen elämää (vaikka Brandon sijasta kummisetää esittääkin De Niro)

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvahistorian parhaimpia jatko-osia

Elokuvahistorian merkkipaaluja,menee kyllä ykkösen tasolle!

ANGO
Käyttäjä

rating 100,000

Varmasti maailman paras jatko-osa ja elokuva.

Anzalone
Käyttäjä

rating 100,000

Jatkaa ykkösosan täydellisyyttä. Al Pacino on vain niin uskomaton.

arkistomies
Käyttäjä

rating 100,000

Maailman parhaan elokuvatrilogian paras osa.

Darkman900
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkien aikojen onnistuneimpia jatko-osia. Ensimmäisen tavoin yksi upeampia elokuvia koskaan. Pituus ei myöskään haittaa ollenkaan.

Express
Käyttäjä

rating 100,000

Upea jatko-osa jota on mahdoton verrata edeltäjäänsä sillä molemmat ovat mestariteoksia!

Hammered
Käyttäjä

rating 100,000

Monet ei ole samaa mieltä mutta minun mielestä tämä on MELKEIN yhtä hyvä kuin ykkönen. Mutta kyllä ykkösessä oli omat puolensa joka tekee siitä hieman paremman :)

HANSGI
Käyttäjä

rating 100,000

Huippuleffa, vähintään ykkösosan tasoinen.

hebbu
Käyttäjä

rating 100,000

Pistä jokaisella osa-alueela paremmaksi kuin eka.

IronMaiden
Käyttäjä

rating 100,000

Ei häviä ykköselle paljonkaan. Al Pacino hoitaa hommansa vielä paremmin kuin ykkösessä.

Jabbopoikanen
Käyttäjä

rating 100,000

Hieman ylipitkä leffa, josta olisi voinut karsia paljon pois. Melkein yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa. Mutta joka tapauksessa loisto-leffa.

Jack Bauer
Käyttäjä

rating 100,000

Hyvä 5/5

John117
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä I ja II ovat uskomattoman hienosti tehtyjä mestariteoksia. Raaka, koskettava ja älykäs. Taiteellinen, ikoninen musiikki kruunaa kaiken.

JohnGabriel
Käyttäjä

rating 100,000

Ylivoimaisesti paras Kummisetä, kaikkien aikojen the Elokuva.

+

JohnieH
Käyttäjä

rating 100,000

Loistava elokuva, ehkä hitusen liian pitkä, mutta silti loistava.

jollu
Käyttäjä

rating 100,000

Kummisetä trilogian vahvin ja vaikauttavin teos.
Al Pacinon arvostus nousi taivaisiin nähtyäni elokuvan.

Kookosbanaani
Käyttäjä

rating 100,000

Maineensa veroinen jatko-osa.

Kurt
Käyttäjä

rating 100,000

Uskaltaisin väittää tätä hitusen paremmaksi kuin edeltäjäänsä, yhtä hyvä tämä ainakin on. Nuoren Vito Corleonen elämän kuvaaminen on elokuvan parasta antia.

lapio
Käyttäjä

rating 100,000

Tälle vois antaa vaikka kuusi tähteä jos voisi.

Leffa Timppa
Käyttäjä

rating 100,000

Yhtä täydellinen kuin edeltäjänsä ja kummallakin omat vahvuutensa. Rakastan Robert De Niron tähdittämää Vito Corleonen matkaa mafiosoksi. Entistä isompaa draamaa ja erittäin tehokasta sellaista. Ei ollenkaan yli pitkä, sillä tälläistä jumalallista herkkua jaksaa vain katsoa. Hieno mafiakuvaus, joka kertoo petollisuuden keskellä elävistä ihmisistä.

Mafioso
Käyttäjä

rating 100,000

tosi hyvä nirokin pääsi kameran eteen.

MaidenFani
Käyttäjä

rating 100,000

Ei ihan ykkösen veroinen mutta hyvä kuitenkin.

Maximus
Käyttäjä

rating 100,000

Rewatch.

2 -> 5

Coppolan hieno jatko-osa ensimmäiselle mestariteokselleen jatkaa mallikkaasti ensimmäisen osan tapahtumista Michael Corleonen johdolla, vaikkakaan ihan ensimmäisen osan tasolle ei päästä. Coppola on kuitenkin saanut mukaan riittävästi uutta mukavaa tavaraa niin juonellisesti kuin kuvauksellisesti, että hahmojenkin kannalta. Etenkin nuorempaa Vito Corleonea näyttelevä De Niro vetäisee erittäin mieleen painuvan suorituksen karismallaan hehkuen. De Niro vetäisee ehkäpä parhaimman suorituksen koko elokuvassa ja yhden parhaimmista suorituksistaan, en ole tainut aikaisemmin nähdä miekkosen vetäisevän yhtä karismaattista suoritusta, vaikka toki karismaa mies hehkuu roolissa kuin roolissa. Al Pacino tulee De Niron kanssa hyvänä kakkosena, taikka tasoissa. Miehen suhtautuminen roolihahmoonsa on hyvin realistista ja täten varsin aidontuntuista ja kyllähän Pacinokin karismaa hehkuu, mutta kyllä Pacino päästää karismansa kunnolla valloilleen vasta myöhempinä vuosinaan.

"If anything in this life is possible... If history has taught us anything, it's that you can kill anyone."

Kummisetä II kuvaa erinomaisesti ihmissuhteita ja niiden koukeroita eritilanteiden, kuten mm. paineen alla. On varmasti hyvin vaikeaa pyörittää noin isoa perhettä ja tämän Coppola yksinkertaisesti kuvaa okein mallikkaasti. Mies saa oikeasti aitoja, hyviä, ja mielenkiintoisia hahmoja aikaiseksi ja paljon. Käsikirjoituksellisesti, sekä ohjauksellisesti tälläisiä teoksia nähdään aivan liian harvoin. Elokuva on kokonaisuudessaan yksinkertaisesti vaan niin täydellinen, että sitä on pakko arvostaa. En kuitenkaan usko, että ne, jotka eivät aiheesta pahemmin innostu viihtyvät elokuvan parissa niinkään, mutta jos aihe kiinnostaa vähääkään, on näin reiätöntä versiota aiheesta oikeasti melkein mahdoton löytää.

"I will make him an offer he can't refuse. Don't worry."

May_Force_Be_With_U
Käyttäjä

rating 100,000

mika72, mites ne sun ***** agenttiseikkailut? Niitä ei edes nää myytävänä. Agentit on niiiiiiiiin 70-lukua. Mutta loistava jatko-osa, jonka arvoa jotkut 007jamesbond-idiootit eivät tajua.

-mirco-
Käyttäjä

rating 100,000

Edellisosaa kunnianhimoisempi ja kahden tarinan kertominen toimii loistavasti. Myös näyttelijät jatkavat loistavaa tasoaan. Aidosti jännittävä ja liikuttava, kuten edeltäjäkin.

Mr. Suominen
Käyttäjä

rating 100,000

Erinomainen jatko-osa, joka on yhtä suuremmoinen kuin ensimmäinen osa. Suosittelen kaikille ja ehdottomasti niille joihin ykkösosa kolahti.

Nenatnar
Käyttäjä

rating 100,000

Kaikkien aikojen upein mafia/perhe elokuvan jatko-osa

nikie326
Käyttäjä

rating 100,000

Parempi kuin eka elokuva

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Käyttäjä

rating 100,000

Täydellisen elokuvan täydellinen jatko-osa.

Peeder
Käyttäjä

rating 100,000

Loistava jatko-osa Kummisedälle ! Loistavat näyttelijät...Jäätävä suoritus De Nirolta :)

Pelimies
Käyttäjä

rating 100,000

Mestariteos tämäkin, mutta ylipitkä, joten on pitänyt katsoa se aina kahdessa osassa.

Princess of Darkness
Käyttäjä

rating 100,000

Paras jatko-osa mitä on koskaan tehty. Kummisedän tarinaa jatketaan hienosti eikä sorruta siihen tyypillisimpään jatko-osatapaan, eli uuden seikkailun ja juonen keksimiseen. Mahtavat Al Pacino ja Robert De Niro tekevät tästä elokuvasta vielläkin paremman. On todella vaikea sanoa kumpi Kummisedistä olisi parempi, koska ne ovat niin tasavertaisia.

Punakuu
Käyttäjä

rating 100,000

Mielestäni jopa perempi kuin ensimmäinen osa. Todella loistava elokuva kaikin puolin!!

Seonsiinä
Käyttäjä

rating 100,000

Jatkaa yhtä onnistuneesti elokuvasaagaa mitä ykkösosa oli. Draama ei ole ehkä ihan niin syvällistä tässä, mutta iso plussa tulee hienosti toteutetusta kaksoistarinasta. Sekä Pacinon ja De Niron uskomattoman hienosta näyttelystä.

Steven Spielberg
Käyttäjä

rating 100,000

Tässä se nyt sitten on. Vihdoin löytyi täysin virheetön elokuva. Kaikki on hoidettu niin täydellisesti kuin on mahdollista.

Stranger
Käyttäjä

rating 100,000

Todella hieno rikosleffa, joka on mielestäni hitusen parempi, kuin edeltäjänsä. Näyttelijät loistivat tuttuun tapaan rooleissaan.

WGB
Käyttäjä

rating 100,000

Mafiaeepoksen toinen osa ylläpitää täsmälleen samaa tasoa kuin Coppolan aiempi mestariteos ja luotaa entistä syvemmälle amerikanitalialaiseen arvomaailmaan, välttäen kolmatta osaa hieman häiritsevän toiston. En löydä tästäkään osasta silmiinpistäviä virheitä, sillä elokuva etenee niin lumoavalla, nautinnollisella ja perfektionistisella tavalla, että siitä on pakko pitää.

aahtik
Käyttäjä

rating 100,000

Ace
Käyttäjä

rating 100,000

adder
Käyttäjä

rating 100,000

adebisi
Käyttäjä

rating 100,000

Afrodite_
Käyttäjä

rating 100,000

Agneror
Käyttäjä

rating 100,000

akemanni
Käyttäjä

rating 100,000

AKS
Käyttäjä

rating 100,000

aLammi
Käyttäjä

rating 100,000

alive
Ylläpitäjä

rating 100,000

Allu
Käyttäjä

rating 100,000

Allu92
Käyttäjä

rating 100,000

Alpiino
Käyttäjä

rating 100,000

Altema
Käyttäjä

rating 100,000

ambbe
Käyttäjä

rating 100,000

andy
Tähtääjä

rating 100,000

Angel Eyes
Käyttäjä

rating 100,000

Annalisa
Käyttäjä

rating 100,000

Anthrax618
Käyttäjä

rating 100,000

AP
Tähtääjä

rating 100,000

arizonababy
Käyttäjä

rating 100,000

arska
Ylläpitäjä

rating 100,000

Arwin
Käyttäjä

rating 100,000

[Batman]
Käyttäjä

rating 100,000

beatles1968
Käyttäjä

rating 100,000

Beer Master
Käyttäjä

rating 100,000

Ben Turpin
Käyttäjä

rating 100,000

bethie
Käyttäjä

rating 100,000

Bietu
Käyttäjä

rating 100,000

biko
Käyttäjä

rating 100,000

BlaizerTM
Käyttäjä

rating 100,000

bloody-nightmare
Käyttäjä

rating 100,000

Bobby72
Käyttäjä

rating 100,000

bondey
Käyttäjä

rating 100,000

Borcha
Käyttäjä

rating 100,000

Brutus
Käyttäjä

rating 100,000

Bungle
Käyttäjä

rating 100,000

bunkaoaishite
Käyttäjä

rating 100,000

caesar
Käyttäjä

rating 100,000

Cavaldi The Vivaldi
Käyttäjä

rating 100,000

CeeÄs
Käyttäjä

rating 100,000

Covenant
Käyttäjä

rating 100,000

Cpa
Käyttäjä

rating 100,000

Crawler
Käyttäjä

rating 100,000

Cuagwe
Käyttäjä

rating 100,000

dadska
Käyttäjä

rating 100,000

dale_cooper
Käyttäjä

rating 100,000

Damoni
Käyttäjä

rating 100,000

Daniel Kimble
Käyttäjä

rating 100,000

Daniela
Käyttäjä

rating 100,000

Dargorin
Käyttäjä

rating 100,000

DBnR
Käyttäjä

rating 100,000

deJZZ
Käyttäjä

rating 100,000

Dickey
Käyttäjä

rating 100,000

Don edvard27
Käyttäjä

rating 100,000

donBarletta
Käyttäjä

rating 100,000

Dude
Käyttäjä

rating 100,000

E-Mies
Tykittäjä

rating 100,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 100,000

EdvardH
Käyttäjä

rating 100,000

Eemeli
Käyttäjä

rating 100,000

eero
Käyttäjä

rating 100,000

eevaliisa
Käyttäjä

rating 100,000

El Wray
Käyttäjä

rating 100,000

El Zaphod
Käyttäjä

rating 100,000

elefteria
Käyttäjä

rating 100,000

Elina89
Käyttäjä

rating 100,000

EquinoxLion
Käyttäjä

rating 100,000

etell
Käyttäjä

rating 100,000

F_Spaz
Käyttäjä

rating 100,000

FC
Käyttäjä

rating 100,000

Felos
Käyttäjä

rating 100,000

FinnPoro
Käyttäjä

rating 100,000

Floyd
Käyttäjä

rating 100,000

fooga
Käyttäjä

rating 100,000

ForrestGump
Käyttäjä

rating 100,000

Freakshow
Käyttäjä

rating 100,000

GiantCrock
Käyttäjä

rating 100,000

GoldenDragon
Käyttäjä

rating 100,000

Gordon Cole
Käyttäjä

rating 100,000

-Greed-
Käyttäjä

rating 100,000

GreenHazeMan
Käyttäjä

rating 100,000

Grönberg
Käyttäjä

rating 100,000

Haahuilija
Käyttäjä

rating 100,000

haisku
Käyttäjä

rating 100,000

Hausi
Käyttäjä

rating 100,000

heikki.loytynoja
Käyttäjä

rating 100,000

Highest Limit
Käyttäjä

rating 100,000

Hirvi
Käyttäjä

rating 100,000

Hize
Käyttäjä

rating 100,000

hollanti123
Käyttäjä

rating 100,000

honkytonk
Käyttäjä

rating 100,000

Hoplaa
Käyttäjä

rating 100,000

HorrorFreak
Käyttäjä

rating 100,000

Houdini
Käyttäjä

rating 100,000

huivaihai
Käyttäjä

rating 100,000

huntteri
Käyttäjä

rating 100,000

hydf4
Käyttäjä

rating 100,000

Iina_
Käyttäjä

rating 100,000

impi80
Käyttäjä

rating 100,000

Indy15
Käyttäjä

rating 100,000

Ipar
Käyttäjä

rating 100,000

Iron Cross
Käyttäjä

rating 100,000

j.telkkinen
Käyttäjä

rating 100,000

Jaarli
Käyttäjä

rating 100,000

jakemil
Käyttäjä

rating 100,000

jalakanen
Käyttäjä

rating 100,000

Jamii
Käyttäjä

rating 100,000

Jammar
Käyttäjä

rating 100,000

Jamou
Käyttäjä

rating 100,000

jane
Käyttäjä

rating 100,000

jangga
Käyttäjä

rating 100,000

jani87
Käyttäjä

rating 100,000

Jarlaxle_
Käyttäjä

rating 100,000

Jason 4
Käyttäjä

rating 100,000

Jerkku
Käyttäjä

rating 100,000

Jimmy
Käyttäjä

rating 100,000

Joey
Käyttäjä

rating 100,000

John Lennonjohto
Käyttäjä

rating 100,000

John Smith
Käyttäjä

rating 100,000

jomppajoo
Käyttäjä

rating 100,000

jomppara
Käyttäjä

rating 100,000

JonzcuPotato
Käyttäjä

rating 100,000

joona77
Käyttäjä

rating 100,000

Joppe
Käyttäjä

rating 100,000

Jortikka
Käyttäjä

rating 100,000

Josef Knecht
Käyttäjä

rating 100,000

joulupukki
Käyttäjä

rating 100,000

JOV1959
Käyttäjä

rating 100,000

Jude
Käyttäjä

rating 100,000

jude3
Käyttäjä

rating 100,000

juhothenero
Käyttäjä

rating 100,000

Julhe
Käyttäjä

rating 100,000

Julkkikset.fi
Käyttäjä

rating 100,000

juoppohullu
Käyttäjä

rating 100,000

Jurgen28
Käyttäjä

rating 100,000

jusbe89
Käyttäjä

rating 100,000

Juunas91
Käyttäjä

rating 100,000

Kaakeli
Käyttäjä

rating 100,000

Kaamos
Käyttäjä

rating 100,000

kaapo
Käyttäjä

rating 100,000

Kaga
Käyttäjä

rating 100,000

Kalmannäkijä
Käyttäjä

rating 100,000

Kaltsu
Käyttäjä

rating 100,000

karras
Käyttäjä

rating 100,000

Kay09
Käyttäjä

rating 100,000

Kilttipoika
Käyttäjä

rating 100,000

kkatah-
Käyttäjä

rating 100,000

Klaffi
Käyttäjä

rating 100,000

klauskinki
Käyttäjä

rating 100,000

KolmasMies
Käyttäjä

rating 100,000

kontraatti
Käyttäjä

rating 100,000

Kumkvatti
Käyttäjä

rating 100,000

Kustaa
Ylläpitäjä

rating 100,000

Kylixx
Käyttäjä

rating 100,000

La Motta
Käyttäjä

rating 100,000

Larr(y)
Käyttäjä

rating 100,000

Lateindahaus
Käyttäjä

rating 100,000

LeffaGuru
Käyttäjä

rating 100,000

lettu8
Käyttäjä

rating 100,000

Liiskunpaimen
Käyttäjä

rating 100,000

LilyLaz3r
Käyttäjä

rating 100,000

Limestone
Käyttäjä

rating 100,000

Lindeman
Käyttäjä

rating 100,000

Lobster88
Käyttäjä

rating 100,000

lokaäijä
Käyttäjä

rating 100,000

lonelyrider
Käyttäjä

rating 100,000

losersgame
Käyttäjä

rating 100,000

Luca Brasi
Käyttäjä

rating 100,000

lurde
Käyttäjä

rating 100,000

Madventur3z
Käyttäjä

rating 100,000

MaggotCorpse
Käyttäjä

rating 100,000

malinenp
Käyttäjä

rating 100,000

Manco
Käyttäjä

rating 100,000

mandiv
Käyttäjä

rating 100,000

Mara
Käyttäjä

rating 100,000

Martzi!
Käyttäjä

rating 100,000

Mask
Käyttäjä

rating 100,000

mauge
Tähtääjä

rating 100,000

mcleffa92
Käyttäjä

rating 100,000

mersilja
Käyttäjä

rating 100,000

meuhka1
Käyttäjä

rating 100,000

mige
Käyttäjä

rating 100,000

Migus
Käyttäjä

rating 100,000

mikelawry
Käyttäjä

rating 100,000

mimic
Käyttäjä

rating 100,000

minnesota
Käyttäjä

rating 100,000

moviesss
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Johnny
Käyttäjä

rating 100,000

Mr. Orange
Käyttäjä

rating 100,000

napoleon
Käyttäjä

rating 100,000

Nephilim
Käyttäjä

rating 100,000

Nightbeforedeath
Käyttäjä

rating 100,000

Nikke Knakkertton
Käyttäjä

rating 100,000

Niklas K.
Käyttäjä

rating 100,000

Nipsu19
Käyttäjä

rating 100,000

Nirpi
Käyttäjä

rating 100,000

NitroPupu
Käyttäjä

rating 100,000

nowatar
Käyttäjä

rating 100,000

olli
Käyttäjä

rating 100,000

ottowW
Käyttäjä

rating 100,000

ozkuz
Käyttäjä

rating 100,000

Pallinöyhtä
Käyttäjä

rating 100,000

Papha
Käyttäjä

rating 100,000

Parasite
Käyttäjä

rating 100,000

Pata Pata
Käyttäjä

rating 100,000

pelle43
Käyttäjä

rating 100,000

Pette
Käyttäjä

rating 100,000

phodos
Käyttäjä

rating 100,000

Phoenix
Käyttäjä

rating 100,000

Phoenix_
Käyttäjä

rating 100,000

Pix
Käyttäjä

rating 100,000

Pleki
Käyttäjä

rating 100,000

pohvoliini
Käyttäjä

rating 100,000

Polemoni
Käyttäjä

rating 100,000

Proffa
Käyttäjä

rating 100,000

Punaporo
Käyttäjä

rating 100,000

Putkari32
Käyttäjä

rating 100,000

Puunenä
Käyttäjä

rating 100,000

Puzor_
Käyttäjä

rating 100,000

pyynö
Käyttäjä

rating 100,000

QT
Käyttäjä

rating 100,000

Raato-A
Tykittäjä

rating 100,000

Rantsu
Käyttäjä

rating 100,000

RaZzi
Käyttäjä

rating 100,000

ReedAfterBurning
Käyttäjä

rating 100,000

reykir
Käyttäjä

rating 100,000

ridvema
Käyttäjä

rating 100,000

rillijulle
Tykittäjä

rating 100,000

Rocconeverdies^
Käyttäjä

rating 100,000

Roflmao
Käyttäjä

rating 100,000

rollejokinen
Käyttäjä

rating 100,000

Rosina
Käyttäjä

rating 100,000

rustuid
Käyttäjä

rating 100,000

Sake
Käyttäjä

rating 100,000

samuli.hyrkas
Käyttäjä

rating 100,000

sanni
Käyttäjä

rating 100,000

satanoperca
Käyttäjä

rating 100,000

scarface91
Käyttäjä

rating 100,000

Schmier
Käyttäjä

rating 100,000

Seba91
Käyttäjä

rating 100,000

Secreterial
Käyttäjä

rating 100,000

sepi53
Käyttäjä

rating 100,000

Sepsutin
Käyttäjä

rating 100,000

Sgt.Rane
Käyttäjä

rating 100,000

Shackler
Käyttäjä

rating 100,000

shagi
Käyttäjä

rating 100,000

Signup80
Käyttäjä

rating 100,000

Siitoin
Käyttäjä

rating 100,000

simba
Käyttäjä

rating 100,000

sinkkuli
Käyttäjä

rating 100,000

SiPe
Käyttäjä

rating 100,000

SixteenSaltines
Käyttäjä

rating 100,000

skwah
Käyttäjä

rating 100,000

Slacker
Käyttäjä

rating 100,000

slayera
Käyttäjä

rating 100,000

stranger in this town
Käyttäjä

rating 100,000

sulo
Käyttäjä

rating 100,000

superman76
Käyttäjä

rating 100,000

Syöppö sekã Juoppo
Käyttäjä

rating 100,000

Taa
Käyttäjä

rating 100,000

TaaTu
Käyttäjä

rating 100,000

Taavitti
Käyttäjä

rating 100,000

Taft
Käyttäjä

rating 100,000

Tapio
Käyttäjä

rating 100,000

TappajaHauki
Käyttäjä

rating 100,000

tapupoika
Käyttäjä

rating 100,000

Teeeemu
Käyttäjä

rating 100,000

terots
Käyttäjä

rating 100,000

-Testament-
Käyttäjä

rating 100,000

The Fly92
Käyttäjä

rating 100,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 100,000

the ugly
Käyttäjä

rating 100,000

The Wolf
Tähtääjä

rating 100,000

TheDuuD
Käyttäjä

rating 100,000

TheMan
Käyttäjä

rating 100,000

TheNameless
Käyttäjä

rating 100,000

TheSuomalaine
Käyttäjä

rating 100,000

Thobi
Käyttäjä

rating 100,000

Thogo
Käyttäjä

rating 100,000

Thorspo
Käyttäjä

rating 100,000

Thubby
Käyttäjä

rating 100,000

Timpsi
Käyttäjä

rating 100,000

Titanic
Käyttäjä

rating 100,000

TMNT
Käyttäjä

rating 100,000

Toi-Lai-Lee
Käyttäjä

rating 100,000

Tomi
Käyttäjä

rating 100,000

Tomi93_8
Käyttäjä

rating 100,000

tony22
Käyttäjä

rating 100,000

tonytex
Käyttäjä

rating 100,000

TPuu
Käyttäjä

rating 100,000

Travis Bickle
Käyttäjä

rating 100,000

tristan
Käyttäjä

rating 100,000

tump3lo
Käyttäjä

rating 100,000

tyynyH
Käyttäjä

rating 100,000

ulpukka
Käyttäjä

rating 100,000

uncle_dolando
Käyttäjä

rating 100,000

Urpotus
Käyttäjä

rating 100,000

Utumieli
Käyttäjä

rating 100,000

vadelma
Käyttäjä

rating 100,000

valiri-2
Käyttäjä

rating 100,000

Vapa12
Käyttäjä

rating 100,000

vapatti@seutuposti.fi
Käyttäjä

rating 100,000

vasara88
Käyttäjä

rating 100,000

v!du
Käyttäjä

rating 100,000

Vellu77
Käyttäjä

rating 100,000

viidakon.ykä
Käyttäjä

rating 100,000

villeri
Käyttäjä

rating 100,000

vilmazep
Käyttäjä

rating 100,000

Vilperi
Käyttäjä

rating 100,000

virpoja
Käyttäjä

rating 100,000

wEEGEE
Käyttäjä

rating 100,000

WellDone
Käyttäjä

rating 100,000

Wendel
Käyttäjä

rating 100,000

whoppi
Käyttäjä

rating 100,000

William Wernus Film
Käyttäjä

rating 100,000

WillKino
Käyttäjä

rating 100,000

Wydell
Käyttäjä

rating 100,000

Xerafine
Käyttäjä

rating 100,000

xxcromxx
Käyttäjä

rating 100,000

Yulle
Käyttäjä

rating 100,000

Zarienda
Käyttäjä

rating 100,000

ZombieJesus
Käyttäjä

rating 100,000

ZombieLover
Käyttäjä

rating 100,000

ztaQ
Käyttäjä

rating 100,000

Elokuvan tiedot

Kummisetä osa II
Kummisetä osa II arvosana 4,29

Kummisetä osa II (1974)

Alkuperäinen nimi: The Godfather: Part II

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1974
Pituus:
192 min
K15
Tunnetaan myös nimillä:
Kummisetä II, Mario Puzo's The Godfather: Part II
Ohjaajat:
Francis Ford Coppola
Käsikirjoittajat:
Francis Ford Coppola, Mario Puzo
Pääosanäyttelijät:
Al Pacino, Diane Keaton, John Cazale, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, Robert De Niro, Robert Duvall
Maat:
USA
Kielet:
englanti, italia, espanja