Arvostelu

Stanley Kubrickin vimmainen visio on ennen kaikkea huikea tarina tahdon vapauden ongelmasta.

Kellopeliappelsiiniin tutustuminen on yksi hauskimmista elokuvakokemuksistani miesmuistiin. Muistan joskus 2000-luvun alkuvuosina, kun se tuli televisiosta ja vanhempani vannottivat minut olemaan katsomatta sitä.
”Et sitten varmana katso sitä Kellopeliappelsiinia kun se tulee televisiosta, se on tosi raaka ja väkivaltainen elokuva. Siinä on sitä seksiäkin. Kellopeliappelsiini on melkein kielletty aikuisiltakin”, sanoivat.
”Ai on vai? No en tietenkään sitten sillon katso”, vastasin. Tilanne oli vähän samanlainen kuin Ren & Stimpy showssa ollut jakso, jossa Stimpyn eteen lyödään kaiken historian hävittävä nappula ja käsketään olemaan painamatta. No mutta miksikäs ei! Luonnollisesti kävin hakemassa sen seuraavana päivänä kirjastosta. Kellopeliappelsiinista tuli ensimmäinen koskaan DVD:ltä näkemäni elokuva. Pieni herkkä mieleni ei enää sen jälkeen ollut entisensä.

Elokuva on Stanley Kubrickin ohjaama ja se perustuu Anthony Burgesin samannimiseen klassikkoromaaniin. Ilmestyessään vuonna 1971 se oli valtavan shokeeraava ja rajoja rikkovan väkivaltainen teos. Kellopeliappelsiini kertoo dystooppiseen lähitulevaisuuteen sijoittuvan tarinan Alexista (Malcolm McDowell), väkivaltaisen nuorisojengin sadistisesta mutta samalla sivistyneestä pomosta ja ongelmanuoresta, joka raa’an raiskauksen, kuolemantuottamuksen, pahoinpitelyn ja murhan jälkeen päätyy kiven sisään ja byrokratian rattaisiin. Vankilassa Alex kuulee kokeellisesta Ludovico -hoidosta, jonka avulla vangit voitaisiin aivopestä kunnon kansalaisiksi ja päästää vapauteen. Elokuvan nimi viittaakin juuri Alexiin, jonka käyttäytymistä manipuloidaan keinotekoisesti kuin kellopeliä konsanaan.

Kellopeliappelsiinista puhuttaessa lienee välttämätöntä puhua myös elokuvan perimmäisestä sanomasta, joka useimmilta tuntuu menevän yli hilseen. Ensinnäkin elokuvan keskeisimpänä teemana on psykologiasta tuttu klassinen ehdollistuminen, joka tunnetaan ehkä parhaiten Ivan Pavlovin koirakokeista, joissa koirille soitettiin kelloa aina ruokaa annettaessa. Lopulta koirat oppivat yhdistämään kellon soiton ruokaan ja alkoivat kuolata aina sen kuullessaan. Ludovico toimii täysin samalla periaatteella: Alex oppii yhdistämään väkivallan ja klassisen musiikin kokeissa kokemaansa pahoinvointiin ja oksentaa aina niitä kohdatessaan. Toinenkin ehdollistumisen lähde elokuvasta löytyy. Kiinnittäkääpä erityisesti huomiota rikkaan naisen seinillä oleviin tauluihin kohtauksessa, jossa Alex murhaa vanhan naisen keraamisella peniksellä. Verratkaa niitä kohtaukseen, jossa Alex raiskaa kirjailijan vaimon. Taulut kuvaavat erilaisia seksuaalisia perversioita ja yhden taulun kuvasta naiselta on leikattu rinta samalla tavoin kuin Alex tekee raiskauskohtauksessa. Kellopeliappelsiinin maailmassa perversio on korkeakulttuuria ja taidetta. Kubrick salakavalasti viittaa Alexin olleen altistunut ehdollistumiselle jo ennen rikollista uraansa, nimittäin ympäröivälle rappioituneelle ja moraalittomalle yhteiskunnalle; läpikotaisin mädälle dystopialle. Entä muistatteko mitä laulua Alex laulaa raiskatessaan? Monet elokuvan nähneet ovat kertoneet ahdistuvansa kappaleesta, koska yhdistävät sen tämän teoksen väkivaltakohtauksiin. Katsojatkin altistuvat siis elokuvan aikana Kubrickin omalle ehdollistumiselle. Onko meillä loppujen lopuksi ollenkaan vapaata tahtoa vai olemmeko vain ympäristömme pelinappuloita, kas siinäpä tämän taideteoksen todellinen aihe numero uno.

Noin. Nyt kun Kellopeliappelsiinin paljon puhuttu teema ja sanoma on saatu alta pois, lienee paikallaan puhua elokuvan varsinaisesta laadusta. Mielestäni Stanley Kubrick on yksi viime vuosisadan parhaimmista elokuvaohjaajista ja Kellopeliappelsiini hänen parhaimmista töistään Avaruusseikkailun ja Barry Lyndonin kanssa. Koko elokuvassa ei mielestäni ole ainuttakaan turhaa kohtausta tai yksityiskohtaa, eikä teos tarjoa sen enempää väkivaltaa kuin seksiäkään pelkän shokeeraavuuden tai huomionhakuisuuden vuoksi; kaiken edellä on aina varsinainen sanoma, josta kerroin jo ylempänä. Kubrickilla on paitsi erityinen huikea ymmärrys estetiikan päälle, myös poikkeuksellinen taito yhdistää kuvaa ja ääntä, Kellopeliappelsiinin soundtrack on suorastaan jumalaista kuultavaa alusta loppuun; täysin perversioitunut maailma palvoo ironisesti maailman kauneinta musiikkia: Ludvig van Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa. Tiettävästi Kubrick harrasti intohimoisesti klassista musiikkia ja sen huomaa; mies on valinnut elokuviinsa vain parasta. Näyttelijöistään mies on niinikään pusertanut viimeisetkin mehut ruoskien lähes jokaisen uransa parhaaseen suoritukseen.

Muistan vielä miten raivona vanhempani olivat kun katsoin tämän seuraavana päivänä, vieläpä keskellä päivää. Äiti ei puhunut minulle varmaan viikkoon. Henkilökohtaisesti olin kyllä yllättynyt miten upea elokuva Kellopeliappelsiini oikeasti on. Upea ja älykäs. Silloin leffasta tulikin pitkäksi aikaa suosikkini, vaikken ehkä sen sanomaa silloin ymmärtänytkään ja vaikka muista samanikäisistä se hauskalta tuntuikin.
"Höhöhö. Kellopeliappelsiinihan on se elokuva missä on tissejä", yksikin valopää tuli sanomaan.

Niitäpä niitä. Ja sitten siinä on sitä seksiäkin.

Pisteet: rating 100,000

Brutus
Käyttäjä, 1007 arvostelua
Arvosteltu: 20.05.2016
Katsottu: Kotona

Alex paranee...

Söpö 14.01.2003

rating 90,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Jeanne d'Arcin kärsimys
Jeanne d'Arcin kärsimys arvosana 4,21
Jeanne d'Arcin kärsimys
The Plague Dogs
The Plague Dogs arvosana 4,18
The Plague Dogs
Santa sangre
Santa sangre arvosana 4,12
Santa sangre
Blade Runner
Blade Runner arvosana 4,08
Blade Runner

Elokuvan tiedot

Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini
Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini arvosana 4,16

Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini (1971)

Alkuperäinen nimi: A Clockwork Orange

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1971
Pituus:
137 min
Tunnetaan myös nimillä:
Clockwork Orange - Kellopeli appelsiini, Kellopeli appelsiini, Kellopeliappelsiini (tv)
Ohjaajat:
Stanley Kubrick
Käsikirjoittajat:
Anthony Burgess, Stanley Kubrick
Pääosanäyttelijät:
Malcolm McDowell, Michael Bates, Patrick Magee, Warren Clarke
Maat:
Iso-Britannia, USA
Kielet:
englanti