Arvostelu

Mutta kaiken väkivallan alla on myös sanoma tulevaisuudesta, joka tänä päivänä on hyvin ajankohtainen.

Kellopeliappelsiini on ehkäpä Kubrickin kiistellyin elokuva ikinä. Sen sanotaan olevan pornograafinen ja väkivaltaa lietsova. Mm. Kubrick joutui kieltämään elokuvan levityksen monessa maassa. Ajattelin kaiken tuon kuultuani aluksi että se oli vain 70-luvulla, mutta sain huomata että tämä oli kaikkea muuta kuin odotin.

Päähenkilö on Alex Delarge (Malcom McDowell) ei ole mikään tavallinen äidin kiltti poika. Hän on sivistynyt Ludvig van Beethovenin musiikin ystävä, mutta hänellä on myös pimeä puolensa. Aina iltaisin kavereidensa kanssa hän hakkaa ja raiskaa ihmisiä ja ajelee autolla vastaantulevien kaistalla. Eräänä iltana Alexin innostuessa liikaa hän tappaa yhden ihmisen. Alexin yrittäessä karata tämän kaverit pettävät hänet ja hän joutuu vankilaan. Istuttuaan 2-vuotta kiven sisällä Alex kuulee "Ludovico" nimisestä projektista, jossa paatuneimmastakin rikollisesta tehdään hyvä ihminen. Alex ilmoittautuu kokeeseen, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin mitä hän odotti... Elokuva on todella väkivaltainen ja järkyttävä enkä yhtään ihmettele vaikka se olisi ollut kielletty monessa maassa. Mutta kaiken sen väkivallan alla on myös sanoma tulevaisuudesta, joka tänä päivänä on hyvin ajankohtainen.

Kubrick käyttää tuttuun tapaansa klassista musiikkia ja osaa liittää ne juuri oikeisiin kohtiin. Kubrick on taas puristanut näyttelijöistään kaiken irti ja se näkyy. Malcom McDowell on täydellinen roolissaan ja välillä osaa jopa pelottaa. En pysty ketään muuta kuvittelemaan Alexin osaan. Kellopeliappelsiini on elokuva, jota en suosittele heikkohermoisille koska se saattaa järkyttää pahastikin. Tämä on Kubrickin kolmanneksi paras elokuva heti Hohdon ja 2001: Avaruusseikkailun jälkeen.

Stanley, you did it again.

nimimerkki: Gargo

Pisteet: rating 80,000


Vieras Arvosteltu: 05.09.2004
Katsottu: Kotona

Alex paranee...

Söpö 14.01.2003

rating 90,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Possession
Possession arvosana 3,86
Possession
Ilmestyskirja. Nyt
Ilmestyskirja. Nyt arvosana 4,31
Ilmestyskirja. Nyt
The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 3,97
The Holy Mountain
Tokyo Story
Tokyo Story arvosana 4,26
Tokyo Story

Elokuvan tiedot

Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini
Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini arvosana 4,16

Clockwork Orange - Kellopeliappelsiini (1971)

Alkuperäinen nimi: A Clockwork Orange

Genret:
Rikos,
Valmistusvuosi:
1971
Pituus:
137 min
Tunnetaan myös nimillä:
Clockwork Orange - Kellopeli appelsiini, Kellopeli appelsiini, Kellopeliappelsiini (tv)
Ohjaajat:
Stanley Kubrick
Käsikirjoittajat:
Anthony Burgess, Stanley Kubrick
Pääosanäyttelijät:
Malcolm McDowell, Michael Bates, Patrick Magee, Warren Clarke
Maat:
Iso-Britannia, USA
Kielet:
englanti