Arvostelu

Aurinko ei juuri paista, mutta optimistisuus on silti läsnä.

Ennen minusta tuntui, ettei Suomessa ole yhtään ainutta pätevää elokuvaohjaajaa. Iltapäivälehtien kehumat huippunimetkin paljastuivat kriitikoita ärsyttävällä tavalla nuoleskeleviksi, lahjattomiksi luusereiksi. Mutta sitten eräänä päivänä satuin katsomaan kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisen elokuvan, Mies vailla Menneisyyttä, joka näytti minulle, että paistaa se päivä joskus risukasaankin. Kaurismäestä kiinnostuneena seuraava elokuva olikin luonnollisesti tämä leffa, joka jatkaa samalla linjalla.

Kauas pilvet karkaavat on Kaurismäen Suomi-trilogian ensimmäinen osa ja kertoo työttömyydestä. Pariskunnan molemmat osapuolet saavat kenkää säästösyistä, joka ajaa heidät välillä epätoivoisiin yrityksiin saada elämänsä kuntoon. Sossun luukulle ei mennä, vaan aito proletaari yrittää viimeiseen asti - vaikka sitten pimeässä pätkätyössä ränsistyneessä kuppilassa tai uhkapelaamalla autosta saadut rahat. Aurinko ei juuri paista, mutta optimistisuus on silti läsnä.

Tämä on sitä taattua Kaurismäkeä, mikä on käytännössä sama kuin suomileffa parhaimmillaan. Nyt ei matkita jenkkiä, eikä leikitä coolia höpöttelemällä stadin slangia. Ei, nyt ollaan rehellisesti suomalaisia ja näytetään asiat juuri sellaisina kuin ne ovat, tyylittelyä unohtamatta. Kaurismäki on luonut tunteikkaan, kaihoisan ja taatusti itsensä näköisen paketin, josta ei taitoa puutu.

Näyttelijät tekevät hienoa työtä. Kati Outinen vakuuttaa jälleen vähäeleisellä, mutta silti niin ilmeikkäällä roolisuorituksellaan. Kari Väänänenkin sopii rooliinsa erinomaisesti. Sivurooleissa nähdään joitain alan parhaita.

Kaikin puolin Kauas pilvet karkaavat on laadukas, optimistinen ja ennen kaikkea tärkeä elokuva, joka on erinomainen aloitus Suomi-trilogialle, josta povaan ensimmäistä täyden viiden tähden trilogiaa Suomenmaalla. Laitakaupungin valoihin luon näin suuret odotukset. Mutta tämä elokuva tulisi jokaisen nähdä, jopa/erityisesti niiden porvareiden, joiden mielestä työttömät ovat vain laiskoja vätyksiä. Vaikka propagandaelokuva tämä ei olekaan, on Kaurismäen vasemmistolainen näkökanta läsnä. Mutta tuskin työttömyyden kurjuutta on edes ollut tarvetta paisutella.

nimimerkki: Sano mitä sanot

Pisteet: rating 100,000

Dekabristi
Tähtääjä, 194 arvostelua
Arvosteltu: 07.06.2006
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Trainspotting
Trainspotting arvosana 4,03
Trainspotting
Tiikerikissa
Tiikerikissa arvosana 4,11
Tiikerikissa
Tule ja katso
Tule ja katso arvosana 4,28
Tule ja katso
Jeanne d'Arcin kärsimys
Jeanne d'Arcin kärsimys arvosana 4,23
Jeanne d'Arcin kärsimys

Elokuvan tiedot

Kauas pilvet karkaavat
Kauas pilvet karkaavat arvosana 3,91
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
1996
Pituus:
96 min
Tunnetaan myös nimillä:
Drifting Clouds
Ohjaajat:
Aki Kaurismäki
Käsikirjoittajat:
Aki Kaurismäki
Pääosanäyttelijät:
Elina Salo, Esko Nikkari, Kari Väänänen, Kati Outinen, Markku Peltola, Matti Onnismaa, Outi Mäenpää, Sakari Kuosmanen
Maat:
Suomi
Kielet:
suomi