Arvostelu

Mitään näin merkittävää ja suurta tullaan tuskin koskaan luomaan.

Tanskalaisen ohjaajasuuruuden Carl Theodor Dreyerin (1889 - 1968) kiistellyin, kohutuin, leimatuin ja palvotuin mestariteos Jeanne d'Arcin kärsimys (1928) on todellakin kaikkien lukuisten kehujensa arvoinen elämys. Dreyerin viimeinen mykkäelokuva on dramaturgisen viimeistelyn huipentuma, eksistentiaalinen tunnekuvaus ja teemoiltaan niin ajaton kuin vain on mahdollista. Kyseessä on todellakin elokuvahistorian merkkipaalu, ehkäpä jopa (yhtään liioittelematta) paalun kärkipää. Mitään näin merkittävää ja suurta tullaan tuskin koskaan luomaan.

Jeanne d'Arc (1412 - 1431) oli nuori maalaistyttö 1400-luvun Ranskassa. Hänet julistettiin myöhemmin, ennenaikaisen kuolemansa jälkeen katolisen kirkon pyhimykseksi ja kansallissankariksi. D'Arc oli toiminut ranskalaisten sotasankarina ja vapauttajana englantilaisia vastaan, Ranskan ja Englannin ns. "satavuotisessa sodassa". D'Arc oli auttanut Kaarle VII:n nousemaan kuninkaaksi, kunnes hänet petettiin, vangittiin epäonnistuneen hyökkäyksen seurauksena ja suorastaan heitettiin englantilaisille oikeuden kuultavaksi. Kuukausia kestänyt oikeudenkäynti oli lähes farssinmittoihin yltänyttä pelleilyä. Kaikki tiesivät D'Arcin tulevan kohtalon ja hän joutuikin pitkäaikaisissa kuulusteluissa kidutuksen, pilkan ja syrjinnän kohteeksi. Häntä syytettiin hatarin todistein noituudesta, jumalanpilkasta ja siitä, että hän nosti Jumalan paavin yläpuolelle. Lopulta d'Arc tuomittiin roviolla poltettavaksi.

Alkuperäisiin oikeudenkäynti asiakirjoihin ja paperisiin dokumentteihin pohjautuen Carl Theodor Dreyer teki uransa merkittävimmän elokuvan. Tiukkana perfektionistina tunnettu Dreyer typisti kuukausia kestäneen oikeudenkäynnin yhteen intensiivisen kiihkeään päivään. Dreyer valitsi pääosaan, d'Arcin esittäjäksi komediannena ja maineikkaana teatterinäyttelijänä tutuksi tulleen Maria Falconettin. Dreyer vaati täydellisyyttä jokaiselta osa-alueelta, joten budjetti ylitettiin reilusti ja kaikenlisäksi pääosaa näytellyt Falconetti oli henkisesti romahtanut Dreyerin rajusta painostuksesta. Yleisö leimasi elokuvan, sen ilmestyttyään, flopiksi, mutta kriitikot rakastuivat ja suoraan sanoen palvoivat sitä. Harmillisesti kopiot alkuperäisestä versiosta tuhoutuivat tulipalossa, kunnes vasta 1980-luvulla löydettiin versio, joka myöhemmin restauroitiin. Kaikki nämä mielenkiintoiset seikat lisäävät vaan entisestään Jeanne d'Arcin kärsimyksen kiinnostavuutta.

Dreyer siis typisti kuukausia kestäneen oikeusfarssin yhteen päivään. Elokuva alkaakin, kun Jeanne tuodaan skeptisen tuomariston eteen. Dreyer käyttää lähes pelkkiä lähikuvia ja nopeaa leikkausta. Puolikuvia ja kokokuvia käytetään hillitysti ja harkiten. Juuri tämä tehokeino on varsinkin dramaturgisessa kerronnassa nerokasta; Dreyer supistaa huomion vain tärkeimpään ja unohtaa kaiken muun. Katsoja todellakin on tapahtumien keskipisteessä. Nopeasti vaihtuvia lähikuvia hyödyntäen Dreyer saa intensiivistä tempoa Jeannen ja tuomariston vuoropuheluihin, joka kattaa lähes kokonaan elokuvan sisällön. Ylimielinen tuomaristo pilkkaa ja halveksii Jeannea, kukaan ei tunnu haluavan edes ymmärtää Jeannen näkökantaa. Jos joku esittää pientäkään myötätuntoa, hänet leimataan jyrkästi porukalla Jeannen kannattajaksi. Painostavuus on suorastaan musertavaa, sillä kukaan ei halua asettua poikkiteloin järkähtämätöntä enemmistöä vastaan. Tätä teemaa nerokkaasti hyödyntäen Dreyer suorastaan repii ulos kaiken Jeannen kärsimän tuskan, pelon ja surun ja katsoja ei voi kuin sääliä avuttomana.

Dreyer käsittelee elokuvassaan uskonnollisuutta sen voimakkuutta eri tahoihin ja tapahtumiin. Jeanne d'Arcin kärsimys tuntuukin olevan kuin allegoria Jeesus Kristukselle ja hänen ristikärsimykselleen. Molemmat pelkäsivät tulevaa, mutta heidän uskonsa oli sen verran vahva etteivät lamaantuneet kauhusta vaan luottivat Jumalan johdatukseen. Vaikka katsoja olisikin ateisti tai ei välittäisi Raamatusta, Jumalasta tahi Jeesuksesta paljoa on Jeanne d'Arcin kärsimyksen katsominen unohtumaton ja merkittävä kokemus. Dreyer saa minimaalisen ja nopean kuvaustekniikan lisäksi tunteet esille Maria Falconettin elämyksellisen roolisuorituksen avulla. Falconetti joutui kuvausten aikana elämään hahmossaan ja se näkyy, jokainen vuodatettu kyynel, kaihoisa katse korkeuksiin ja lannistuksesta ja luovuttamisen tunteesta aiheutuvat eleet tulevat kuin Falconettin sydämestä ja vartalosta. Hänen esiintymisessään on mukana niin vakuuttavaa realistisuutta, että katsominen on häkellyttävää.

Dreyerin käyttämät teemat ovat ajattomia; skeptisyys, ennakkoluulot, epäuskoisuus ja kuolema periaatteen vuoksi ovat arkipäiväisiä vielä tänäkin vuosituhanella. Elokuvallisilta arvoiltaan Jeanne d'Arcin kärsimys on täydellinen sanan kaikessa merkityksessä. Dreyer keskittyy olennaiseen, saa jokaiseen kohtaukseen eloa, valoa ja tunnetta, saa puserrettua Falconettista todellakin kaiken ulos ja luo tunteita ravisuttavan myytin, kuvauksen ja kertomuksen, joka on tarua ja todellisuutta ihmeellisempää. Kuten jo arvostelun alussa sanoin: mitään näin merkittävää ja suurta tullaan tuskin koskaan luomaan.

Pisteet: rating 100,000

E-Mies
Tykittäjä, 50 arvostelua
Arvosteltu: 05.11.2009
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 4,02
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Europa
Europa arvosana 4,13
Europa
Scarface - arpinaama
Scarface - arpinaama arvosana 4,42
Scarface - arpinaama
The Plague Dogs
The Plague Dogs arvosana 4,19
The Plague Dogs

Elokuvan tiedot

Jeanne d'Arcin kärsimys
Jeanne d'Arcin kärsimys arvosana 4,23

Jeanne d'Arcin kärsimys (1928)

Alkuperäinen nimi: La Passion de Jeanne d'Arc

Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1928
Pituus:
82 min
Ohjaajat:
Carl Theodor Dreyer
Käsikirjoittajat:
Carl Theodor Dreyer, Joseph Delteil
Pääosanäyttelijät:
André Berley, Antonin Artaud, Eugene Silvain, Maria Falconetti, Maurice Schutz
Maat:
Ranska
Kielet:
(mykkäelokuva)