Arvostelu

Risto Jarva on onnistunut kuvaamaan Suomen luontoa ja eläimiä erittäin kauniilla tavalla.

Kaarlo Vatanen (Antti Litja) on kyllästynyt kiireiseen ja yksitoikkoiseen elämäänsä. Hänen työnsä on yhtä matkustamista, ja kaiken ikävyyden kruunaa mäkättävä vaimo. Vatanen on hermoromahduksen partaalla. Työmatkalla Jyväskylään hänen kuskinsa ajaa vahingossa jäniksenpoikasen koiven ylitse. Vatanen tuntee tehtäväkseen hoitaa pieni jänö kuntoon. Jäniksen kanssa liikkuvan Vatasen pieni "pelastusoperaatio" muuttuukin pitkäksi patikkaretkeksi ympäri Suomen maata. Hän saa vihdoinkin nauttia luonnon rauhasta, kaukana kaupungin melusta ja kiireestä. Hänen matkansa aikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mukavista torkuista puun juurella, aina karkumatkalle hengen uhalla.

Tämä yli 30 vuotta vanha elokuva jaksaa aina vain viihdyttää. Elokuva osaa todella koskettaa. Tarina tempaa mukaansa alkumetreiltä lähtien, vaikka pelkästään nykyisiin toimintaelokuviin perehtyneillä "friikeillä" saattaisi olla jonkin sortin ennakkoluuloja. Ei se mitään, elokuva paranee edetessään huomattavasti. Risto Jarva on onnistunut kuvaamaan Suomen luontoa ja eläimiä erittäin kauniilla tavalla, ja elokuvaa katsellessakin tulee sellainen olo, että on todella ylpeä omasta isänmaastaan.

Antti Litja sopii rooliinsa täydellisesti, joten hänen suoritukselleen ei voi muuta kuin nostaa hattua. Hän kuuluu kautta aikojen parhaimpiin suomalaisiin näyttelijöihin, joka tekee uransa ehdottomasti parhaimman roolinsa tässä filmissä. Myöskin sivuosia näyttelevät henkilöt ansaitsevat kunnioitusta. Elokuvan ohjannut, valitettavasti kolarissa menehtynyt Risto Jarva voi olla todella ylpeä teoksestaan, missä lienee hän nyt onkaan.

Jäniksen vuosi lukeutuu parhaimpiin suomalaisiin elokuviin, ja se onkin tärkeä pala suomalaista elokuvahistoriaa.

Pisteet: rating 100,000

Woody
Käyttäjä, 27 arvostelua
Arvosteltu: 05.06.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Possession
Possession arvosana 3,86
Possession
Peili
Peili arvosana 3,88
Peili
Iivana Julma II
Iivana Julma II arvosana 4,05
Iivana Julma II
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 4,02
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita

Elokuvan tiedot

Jäniksen vuosi
Jäniksen vuosi arvosana 3,94
Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1977
Pituus:
128 min
Ohjaajat:
Risto Jarva
Käsikirjoittajat:
Arto Paasilinna, Kullervo Kukkasjärvi, Risto Jarva
Pääosanäyttelijät:
Antti Litja, Juha Kandolin, Kauko Helovirta, Kosti Klemelä, Markku Huhtamo, Paavo Hukkinen
Maat:
Suomi
Kielet:
suomi