Arvostelu

Varsinainen "paskanäätä".

Neljä ystävystä - Jonesy, Henry, Pete ja Beaver - kokoontuu joka vuosi marraskuussa pohjoiseen metsästämään. Pian alkaa tapahtua kummia, kun metsiköstä samoilee Rick McCarthy -niminen mies sairaannäköisenä. Se on vasta alkua, kun tyypin takapuolesta putkahtelee jotakin muuta kuin ulostetta ja outo punertava tauti leviää ruton lailla. Avaruudesta on laskeutunut muukalaisia ja armeija pitää koko aluetta karanteenissa hullun komentajan johdolla, joten ei yhtään hyvä toveruksille, jotka omaavat yliluonnollisia voimia.

Sana Unensieppaaja ei ennusta mitään hyvää Stephen Kingiin hurahtaneelle. Kirjana se on oiva scifi-kertomus, mutta kuuluu heikompiin Kingin kirjoittamiin romaaneihin. Kun näin on asia, miten onkin niin helppoa suuntautua epäluuloisesti ja negatiivisesti pari vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen ilmestyneelle leffalle, joka kantaa samaa nimeä. Varsinainen "paskanäätä" minun kielessäni, lainatakseni sitä sanaa tarinasta ja kertoen ytimekkäästi mielipiteeni elokuvasta.

En pysty yhtään käsittämään, kuinka Lawrence Kasdan, joka on ollut mukana käsikirjoittamassa ensimmäisiä Star Wars -leffoja ja Indiana Jonesia, on voinut alentua ohjaamaan ja kirjoittamaan jotain näin kuvottavaa huttua, joka epäonnistuu vielä pahemmin siinä missä kirjakin: pelottelussa. Näyttelijätkään eivät loista mitenkään, ei edes Morgan Freeman, joka on täysin väärässä roolissa eläytyen hulluna Curtisina.

Kirjaan verraten tämä tuntui menevän liian nopeaa tahtia ja paljon muutoksia oli tehty, mitkä tietysti pahensi asiaa. Loppu oli niin huonosti hoidettu, etten voinut muuta kuin punastua häpeästä. Ehdottomasti turhimpia leffoja, mitä on koskaan väsätty.

Mutta jos minulta kysyttäisiin, oliko leffassa jotain positiivista, vastaus on kyllä. Kohtaus, jossa laskeutunutta avaruusalusta ja alieneita alettaan tulittaa oli mieleenpainuvin ja lisäksi hyvin toteutettu. Siitä heruu pikkuisen plussaa tähän pieruun.

Pisteet: rating 30,000

Blairoid
Käyttäjä, 76 arvostelua
Arvosteltu: 18.06.2009
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Paluu tulevaisuuteen
Paluu tulevaisuuteen arvosana 4,25
Paluu tulevaisuuteen
The Departed
The Departed arvosana 4,11
The Departed
The Killer
The Killer arvosana 4,31
The Killer
The Shining - Hohto
The Shining - Hohto arvosana 4,16
The Shining - Hohto

Elokuvan tiedot

Unensieppaaja
Unensieppaaja arvosana 2,52

Unensieppaaja (2003)

Alkuperäinen nimi: Dreamcatcher

Genret:
Sci-fi,
Valmistusvuosi:
2003
Pituus:
136 min
Ohjaajat:
Lawrence Kasdan
Käsikirjoittajat:
Lawrence Kasdan, Stephen King, William Goldman
Pääosanäyttelijät:
Damian Lewis, Donnie Wahlberg, Jason Lee, Morgan Freeman, Thomas Jane, Timothy Olyphant, Tom Sizemore
Maat:
USA, Kanada
Kielet:
englanti