Dolls (2002)
Alkuperäinen nimi: ドールズ
- Tunnetaan myös nimillä:
- Dôruzu
- Ohjaajat:
- Takeshi Kitano
- Pääosanäyttelijät:
- Chieko Matsubara, Hidetoshi Nishijima, Miho Kanno, Tatsuya Mihashi, Tsutomu Takeshige
- Maat:
- Japani
- Kielet:
- japani
Arvostelut
Elokuvassa on kolme tarinaa, jotka kertovat rakkaudesta omalla kauniilla ja erikoisella tavallaan.
Ostin tämän, koska olen tykännyt Kitanon elokuvista. Siispä miksi en ostaisi tätäkin? En ole katunut hetkeäkään.
Elokuva alkaa, kun nuori pari kävelee puistossa, nuoralla yhteen sidottuina ja kaikki katsovat. Elokuvassa on kolme tarinaa, jotka kertovat rakkaudesta omalla kauniilla ja erikoisella tavallaan. Ensimmäinen tarina kertoo miehestä, joka omissa häissään jättää morsiamensa, koska on kuullut kavereiltansa, että hänen entinen rakastettunsa on yrittänyt itsemurhaa ja on joutunut hullujenhuoneelle. Siispä hän lähtee hakemaan rakastettunsa pois sieltä. Toinen tarina kertoo Yakuza-pomosta, joka päättää lähteä tapaamaan omaa rakastettuaan puistoon, jossa hänen rakastettunsa on luvannut odottaa häntä kauan sitten. Kolmas tarina kertoo pop-laulajasta ja hänen fanistaan. Kun pop-laulaja joutuu kolariin ja hänen faninsa kuulee siitä, fani lähtee kesken työpäivän sairaalan eteen ja ajan kuluessa hänelle tulee pakottava tarve tavata idolinsa.
Kun elokuva loppui, minulle tuli hyvä olo. Ei kuitenkaan siksi, että hyvä että loppu, vaan sen takia, että oli hyvä elokuva uudessa genressä. En yleensä tykkää rakkauselokuvista, johtuen siitä turhanpäiväsestä sonnasta, jota hollykylästä tulvii kuin tsunamissa.
Tämä on oman genrensä erikoisuus, joka johtuu kerronnasta ja traagisesta lopusta, perinteiseen Kitano-tyyliin. Suosittelisin tätä elokuvaa semmoisille henkilöille, jotka haluavat löytää erillaisen rakkauselokuvan.
nimimerkki: Yazaku
Pisteet: rating 90,000

Yazaku
Käyttäjä , 5 arvostelua
Arvosteltu: 04.08.2005
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja




Anzalone
Käyttäjä
14.09.21 klo 00:00
seven
Käyttäjä
01.01.10 klo 23:04