Deepwater Horizon (2016)

Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Meksikonlahden öljynporauslautalla 20. huhtikuuta 2010 tapahtuneesta onnettomuudesta; lautalla työskennelleiden rohkeudesta ja urheudesta äärimmäisen katastrofin edessä.
- Ensi-ilta: 30.09.2016
- Ohjaajat:
- Peter Berg
- Käsikirjoittajat:
- Matthew Michael Carnahan, Matthew Sand
- Pääosanäyttelijät:
- Dylan O'Brien, Ethan Suplee, Gina Rodriguez, John Malkovich, Kate Hudson, Kurt Russell, Mark Wahlberg
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
Arvostelut
Aidot haaverit eivät luo mestariteoksia leffataiteen alalla.
Öljy on haluttu resurssi ja sen kiskominen esiin maan sisältä vaatii isoa infrastruktuuria. Meksikonlahdella öljyä kairataan syvältä ja BP:n omistama porauslautta Deepwater Horizon on palvellut pitkään ja alkaa näyttää ikäänsä. Lisäksi viivästyksiä on ollut ja omistajien edustaja Vidrine (John Malkovich) on saapunut paikalle hoputtamaan. Jimmy Harrell (Kurt Russell) on päällikkö ja Mike Williams (Mark Wahlberg) on huoltomiehistöä. Työ aloitetaan testauksilla ja yhden kohdan pieni vika aiheuttaa lisää pieniä vikoja ja ne kaikki kumuloituvat massiiviseksi tulipalloksi. Sanomattakin on selvä että poraus menee pieleen ja eloonjäänti muuttuu ensisijaisen tärkeäksi tehtäväksi.
Peter Berg ohjailee usean käsikirjoittajan kuvausta erittäin massiivisesta teollisuusmöhläyksestä joka johti isoon öljyvuotoon ja aiheutti kuolonuhreja myös. Lähtökohta on hyvä ja leffan ote on selkeästi realismiin pyrkivä ja se kohottaa katsomiskynnystä aika paljon. Teknistä jargonia ja varsin vähämerkityksistä työpaikkajupinaa on luvassa ja huonon tuurin iskiessä alkaa toimintaleffallinen osuus. Katastrofileffan genressä leffa toimii, sillä mitään yliampuvaa höpösyytä tai -tapahtumaa ei tarvita alkupotkuksi ja palava öljynporauslautta antaa pyroteknikoille ison työmaan. Visuaalisesti leffa on siis vakuuttavaa tykitystä ja öljynporauslautta on iso kone.
Kurt Russell on vanhan koulukunnan teollisuusjermu joka on töissä ja haluaa tehdä asiat oikein. Harmi vain että niinkin pätevän pomon pitää noudattaa ylempiensä komentoja vaikka paikan päällä hän on kiistaton pomo. Mark Wahlberg on yksi monista työläisjermuista joka osaa työnsä ja pahassa paikassa toimii rohkeasti. John Malkovich on muistuttamassa että öljynporaus on sijoitus ja sijoituksen pitää tuottaa tuloksia. Harmi vain että kiire ei ole koskaan viisas tapa toimia ja oikuttelevalla porauslautalla se on vielä vähemmän viisasta.
Teknisenä suorituksena Deepwater Horizon on korkeaa laatua ja leffa ei myöskään osoittele syyllisiä sormella. Paskajuttuja tapahtuu ja massiivinen öljyvuoto on sellainen, mutta leffa nimeltään Deepwater Horizon ei ole sellainen. Se on täysin toimiva leffa aiheestaan ja ei sen enempää.

Jurpo
Tähtääjä , 1442 arvostelua
Arvosteltu: 24.08.2018
Katsottu: Kotona
Aiheeseen liittyvät uutiset
Vuoden parhaimmin palkattu näyttelijä ei ole kriitikoiden suosikki
Talousmedia Forbes on julkaissut kuluvalla viikolla listan parhaiten tienaavista Hollywood-tähdistä. Listakärjessä on vaihteeksi jälleen uusi nimi. Hän ei ole,... Lue loput
Saman kategorian TOP-leffoja
Suosituksia
Kommentit
Arvostelut
Aidot haaverit eivät luo mestariteoksia leffataiteen alalla.
Jurpo 24.08.2018 00:18
Pelimies
Käyttäjä
06.11.21 klo 20:54
Paranoid
Käyttäjä
19.03.21 klo 15:05
Beer Master
Käyttäjä
08.08.19 klo 11:47
IsoVauva
Käyttäjä
15.09.18 klo 21:17